torstai 17. tammikuuta 2013

Suomen perustuslaki suojaa ihmisen kunnian, mutta herjaajat eivät käsitä


Katson yhä edelleen, että Suomen perustuslain mukainen oikeus henkilökohtaiseen kunniaan kuuluu yhdenveroisesti minulle kuin kaikille muillekin Suomen kansalaisille. Siksi jätin tänään 17.1.2013 kello 10:15 (vastaanottonumero 142 469 350) rikosilmoituksen, jotta erään henkilön tämä uusin kirjoitus 16.1.2013 kello 23:30 niin kuin hänen vanhat kirjoituksensa tulisivat poliisin rikostutkimuksen piiriin. Kaikkea rikollista käyttäytymistä ei tarvitse eikä pidä sallia. Yhteiskunnallinen keskustelu ei ole rikollisen kirjoittelun sallimista, vaikka olisikin arvostelevaa. Suomen perustuslaki suojelee hyvin aiheellisesti ihmisen kunniaa: tämä kunnia vaikuttaa keskeisesti ihmisen yhteiskunnallisiin mahdollisuuksiin ja vuorovaikutukseen.

Tuon herjaajan törkeä kirjoitus ilmestyi sen jälkeen, kun blokkasin Facebookista ystävieni joukosta erään henkilön, joka paljastui valeprofiiliksi. Tuo henkilö esiintyi Pohjois-Suomen erään pikkukylän vanhaksi naiseksi, mutta hän kirjoitteli Tikkurilan kuntosaleissa tekemistään penkkipunnerrustuloksista, jotka eivät vastanneet vanhan supermummon profiilia, mutta ehkä vähän paremmin ikävässä mielessä ”vanhaa tuttua tyyppiä”. Ehkä se on sama henkilö, ehkä eri henkilö.

Täm kerta ei ollut ainoa lajissaan, minkä tähden en arvioinut enää kirjoitusta välinpitämättömästi, vaan puutuin siihen rikosilmoituksen avulla. Nettikeskusteluun tai muuhunkaan keskusteluun en ryhdy mainitun henkilön kanssa. Minä koen henkilökohtaisesti ja yhteiskunnallisesti huomattavasti tärkeämmäksi harrastukseni lasteni kanssa kuin käydä nettikeskustelua jonkun häirikön kanssa. Minulla on oma elämäni, eikä tuo henkilö kuulu minun elämääni.

Olen jättänyt jo aiemmin lukuisia rikosilmoituksia kyseisen henkilön julkisen, valheellisen, loukkaavan kirjoittelun johdosta. Katson yhä edelleen, että kukaan ihminen ei saa levittää yksityiselämään liittyviä valheellisia tietoja minua tai ketään muutakaan vastaan.  Persoonaani ja terveyttäni kuvaavien valheellisten psyykkissosiaalisten luokittelujen levittäminen julkisuuteen ei ole tarpeen eikä edes laillista, jos vaikka mainittu henkilö tai joku muu kokisi käsittelevänsä ”yhteiskunnallisesti merkittävää asiaa”, kun kuvailee minua internetissä. 

Laitoin rikosilmoitukseen myös poliisille kauniin toivomuksen, että löytäisin jollakin tavalla puhelin- tai keskusteluyhteyden tutkivan poliisin kanssa, sillä jo yli tusinan verran rikosilmoituksia ja yli puoli vuotta on kulunut aikaa ja vaivaa, mutta en ole yrittämälläkään saanut mitään yhteyttä tutkivaan poliisin. Uskon kuitenkin, että sellainen on olemassa. Olisi jo varsin kohtuullista, että tutkimukset ainakin alkavat.

Kyseinen rikollinen mies esitti minua vastaan väitteen ”mielenterveyspotilaasta”. Tuo tekninen termi liittyy käsitteenä terveydenhuoltolain ja mielenterveyslain selkeisiin määritelmiin mielenterveyshäiriöiden hoidosta. Kansaneläkelaitos korvaa mielenterveyshäiriöistä kärsiville 16-67 –vuotiaille työ- tai opiskelukyvyn parantamiseen tähtäävää kuntoutuspsykoterapiaa. Mielenterveyslain 1 luvun 1 §:ssä määritellään, että ”Mielenterveystyöhön kuuluvat mielisairauksia ja muita mielenterveydenhäiriöitä poteville henkilöille heidän lääketieteellisin perustein arvioitavan sairautensa tai häiriönsä vuoksi annettavat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut (mielenterveyspalvelut)” Pidän törkeästi kunniaani loukkaavana ja vahinkoa aiheuttavana tuota julkista valheellista väitettä, jonka kyseinen henkilö jälleen kerran lukuisten edellisten kertojensa tapaan toistaa, kun väittää minua ”mielenterveyspotilaaksi”. Jo pelkästään sellaisen perättömän asian vihjaaminen olisi rikollista. Kyseisen terminologian ymmärtäminen on mahdollista vain mielenterveyslain määrittämässä merkityksessä. Mahdollisen poliittisen tai aatteellisen erimielisyyden voisi (ja pitäisi) ilmaista toisella tavalla tarvittaessa. 

Elämäni ilo ja tarmokkuus eivät sinänsä katoa ikävien ihmisten rikollisten kirjoitusten tähden. Kävin tänään hiihtämässä jälleen kerran 5 kilometriä. Tänään sukset olivat jopa vielä enemmän ”lipsuvat” kuin eilen. Niin myös kädet ja alaselkä väsyivät kohtuuttomasti. Pääasia oli kuitenkin raikas pakkasilma, joka tekee hyvää keholle kuin keholle. Suosittelen myös pilkallisia juttuja kirjoittaville tyypeille, että tekisivät pikemmin terveellisiä asioita oman elämänsä ja perheen hyväksi, esimerkiksi kävisivät päivittäin hiihtämässä, kävelemässä, luistelemassa, uimassa jne. Sellainen toiminta olisi yhteiskunnallisesti huomattavasti raittiimpaa ja merkityksellisempää kuin nuo loukkaavat, valheelliset nettikirjoitukset.





. . . . . . . .





Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
työtön
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html