tiistai 8. tammikuuta 2013

Tänä aamuna blogger poisti valheblogin (jo yli tusina)

Vihdoinkin viime yönä viimeinenkin valeblogi poistui internetistä. Olin valittanut yhä uusista loukkaavista blogeista, joita eräs henkilö kirjoitti minun nimissäni. Tämä blogi oli sisällöltään identtinen edellisten kanssa ja sitä oli avattu julkisuudelle heti sen jälkeen, kun edelliset oli suljettu googlen/bloggerin toimesta.

Valitin bloggerin ylläpidolle tuon väärän blogin olemassaolosta. Identiteetti rikollinen kirjoitti minun nimssäni valheellisia väitteitä seksuaalisista suhteista nimeltä mainittuihin henkilöihin. Hän julkaisi minun nimisäni loukkaavia pilapiirroksia, joissa halveksittiin profeetta Muhammedia, Allahia, muslimeita ja kristittyjä. Myöhemmin eräs suomalainen ekstrimisti julkaisi blogissaan fatwa-kuolemantuomion minua vastaan viitaten mainittuihin teksteihin.

Kyseinen identiteettirikollinen lupasi myös perheeni kuolemaa ikään kuin minä tekisin sellaisen surman. Identiteettirikollinen väitti myös, että lapsipornografia olisi hyväksyttävää ja että tekisin sellaisia kuvia. Lisäksi hän väittää olleensa yhteydessä minun nimissäni Viron suojelupoliisin Kapoon. Identiteettirikollisen pyrkimyksenä oli saada maahantulokiellot Viroon ja Venäjälle. Kaikki kuviteltavat loukkaukset, mitä älytön ihminen voi keksiä, tuo henkilö oli kirjoittanut blogiin minuun nimissä. Nuo blogit aiheuttivat paljon murhetta ja surua. Vaadin blogien johdosta merkittävää vahingonkorvausta rikolliselta tyypiltä.

Paljon muutakin pahaa tuossa blogissa oli minua ja muita ihmisiä vastaan. Yli puolen vuoden aikana on ilmestynyt toistakymmentä loukkaavaa blogia, joissa kussakin on ollut lukuisia vastaavia kirjoituksia. Identiteettirikollisuuden tekniikalla harjoitettu törkeä kunnianloukkaus näyttää nyt kohdanneen lopullisen tappionsa: kaikki nuo valeblogit on nyt suljettu. Kiitos twitter, youtube, google/blogger, wordpress jne., että kukin on suostunut asialliseen yhteistoimintaan kanssani loukkaavien tekstien poistamiseksi.





. . . . . . . .




Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
työtön
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

.