maanantai 25. helmikuuta 2013

Hyvä hiihtolenkki voittaa stalinistiset harrastukset

Ns. vale-safka, joka on koko lyhyen olemassaolonsa ajan monella tavalla häväissyt niitä asioita ja arvoja joita itse edustan, julkaisi saamansa sähköpostikeskustelun, jota oikeat safcistit olivat käyneet Stalinin arvosta ja arvottomuudesta. Vale-safkan väitteiden mukaan minä olisin toimittanut heille tuon aineiston. Tuohon päätelmään he päätyivät tai sellaisen väitteen esittivät viitaten pdf-tiedostojen kirjoittajatietoon. Tuo tieto on kuitenkin helposti manipuloitavissa. Muutama minuuttia ja pdf-liitetiedoston kirjoittajatiedot voidaan tulosteessa vaihtaa tahdottuun muotoon.

Joka tapauksessa perinteinen Safka, joka on osoittautunut minulle yllätykseksi stalinistisemmaksi kuin kuvittelin, on syvästi loukkaantunut minua vastaan. Tietysti loukkaantuneisuus ilmeni jo aiemmin, kun arvostelin Stalinia kohtaan osoitettua innostusta, ja jopa muita suunnitelmia Stalinin kunnian palauttamiseksi Suomessa. Minun linjani on anti-stalinistinen, anti-värivallankumouksellinen. Onko minulla tämän jälkeen joku verkosto tai olenko minä aivan yksinäinen ihmispoloinen, ei ole julkisuudessa selitettävä asia.

Juuri äskettäin sain kuulla ilmeisen juonikkaan juorun yksinoikeudella Venäjän ja Suomen julmista tilanteista, mutta ymmärsin, että noita juorua ei kannata levittää julkisuuteen. Ilmeisesti juorujen kertoja oli saanut ohjausta, joka perustui ajatukseen, että minä todella kertoisin kaikki mehevät jutut blogissani. Olen kuullut paljon sellaista todella tottakin, mistä en kerro blogissani, mutta vielä vähemmän puhun julkisuuteen pelkkien mehevien juorujen avulla. Niissä tarinoissa aiheuttaisin vain itselleni ongelmia! Toiset kokevat, että olen ryhtynyt tarpeettoman epäileväiseksi, ja toiset sanovat, että olen ollut liian herkkäuskoinen kaikkien ihmisten hyvätahtoisuuteen.

Kello 12:15 kävin noutamassa poikani koulusta, minkä jälkeen lähdimme hiihtämään -1 C asteen todella aurinkoisessa säässä. Emme tulleet koulun jälkeen edes kotiin.

Paloheinässä 5,5 km:n metsälenkki oli mukava hiihtoreitiksi, siinä olivat ylä- ja alamäet nautinnollisia. Keli oli upea, sukset toimivat hyvin. Tein hiihtolenkistä pienelle pojalle helpompaa pienen oivallukseni avulla: opetin häntä urheilessa nauttimaan kauniista säästä. Tämä opetus tapahtui siten, että hän sai aina kauniissa kohdassa valokuvata kännykällään luontoa. Pidän todella tärkeänä, että jo pieni poika oppii rakastamaan kaunista luonto ja tervettä elämää. Elämän kauneudeksi ei saa jäädä älykännyköiden uudet sovellutukset.

Luonnon kuvaaminen muistutti siitäkin, että pieni vietetty hetki yhden tällaisen aurinkoisen keväisen mäen päällä antaa paremman hengellisen ja henkisen kokemuksen kuin liian tavanomaiset suomalaiset tavat etsiä mielekkyyttä ja oivalluksia esimerkiksi päihteiden avulla. Minun viestini on lapsilleni, että terveellinen elämä on sinänsä jo juhlaa. Tietysti olin myös tyytyväinen huomattavasti kehittyneeseen hiihtotaitoon. Kehitys on ollut suuri jo tämän talven aikana.

Pojan pituuskasvu on ollut niin hyvää, että sauvat ovat ennättäneet tämän lyhyen talven aikana jäädä muutaman sentin liian lyhyiksi. En voi vielä ostaa uusia sauvoja, koska rahani eivät riitä ostamiseen. Nämä pari talviviikkoa menee hyvin vanhoilla sauvoilla. Seuraavan talven alussa sopii sitten mitata kasvun jälkeen pituus ja ostaa sopivat sauvat.

Kun katselee valkeaa lunta, auringonpaistetta ja lumien sulamista puiden oksilta, niin tämä kokemus antaa enemmän innostusta elämään kuin kokonaiset keskustelut poliittisten, ideologisten selitysten löytämiseksi.

Olen niitä ihmisiä, jotka saavat elämän ilonsa ja energiansa raittiissa elämässä liikunnan parissa, ja mitä parasta lasten kanssa. Olen sanonut monta kertaa, että ihmisten pitäisi lähteä hiihtämään ja muutenkin ulkoilemaan: ulkoillen oppii kunnioittamaan Luojan antamaa elämää.

Auringonvalon ja varjojen vaihtelut valkoisessa lumessa ja metsässä antavat enemmän viisautta kuin koko joukko stalinistista pohdiskelua elämän ja historian tulkitsemiseksi juuri tarpeellisten salaliittojen avulla. On kuitenkin täydennettävä, että ajankohtainen kriittisyyteni "stalinismia" vastaan on kuitenkin vain pieni ja varsin merkityksetön isojen asioiden rinnalla: päävastustajani eivät ole heikentyneet tai muuttuneet toisiksi. Olen edelleen tietoinen Finrosforumiin suoraan tai läheisesti linkittyvistä toimijoista, jotka ovat varsinaiset "vihan agentit" Suomen kansalaisten ja Suomen valtion ulkoasioiden näkökulmasta.






















. . . . . . . .







Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Työtön
Teologian tohtori, BBA
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html