torstai 7. helmikuuta 2013

Safcistit ”sisäisenä vihollisena” eli diagnoosi Suomen kollektiivisesta hermoromahduksesta


Tämä on avoin kirje antifasistisen liikkeen todellisen vähäisen merkittävyyden tunnustamiseksi. Kirje syntyi vastauksena Pertti Perusjätkän kirjoittamiin lukuisiin kommentteihin Verkkomediassa. Siellä hän selvästi liioittelee sekä Suomen antifasistisen komitean Safkan että nimeltä mainiten minun verkostoja ja yhteyksiä. Samanaikaisesti käsittelen tässä kirjoituksessani safcistien ”intomielisten vastustajien” [6] todellisuustajun hämärtymistä yleisemminkin, teen siis diagnoosin Suomen kollektiivisesta hermoromahduksesta.

Voisin tietysti jälleen kerran analysoida Ylen toimittajan Jarmo Mäkelän Venäjä-aiheista parjauskirjoitusta tai ”45 minuuttia” –ohjelmaa tai vastaavaa, mutta niiden henkinen sisältö on yhtä alhainen kuin anonyymin kirjoittelijan ”Pertti Perusjätkän”, joten diagnoosi Suomen ”kollektiivisesta hermoromahduksesta”[5] voidaan tällä kertaa luonnehtia myös kyseisen anonyymin kirjoittelijan avulla. Joitakin reunahuomautuksia ja täsmennyksiä tietysti tarvitaan lisää asian merkittävyyden johdosta, kun arvioidaan ”kollektiivisen hermoromahduksen” oireita Heidi Hautalassa tai Pertti Savolaisessa tai Henrik Laxissa. Silloin ei ole enää kyse pienen ihmisyksilön oireilusta, vaan kansallisesti merkittävästä ongelmasta.

Minä väitän, että tämä lukuisia liioittelevia kommentteja kirjoitteleva nimimerkki ”Pertti Perusjätkä” niin kuin minä itsekin olemme todellisuudessa varsin vähäisiä, yhteiskunnallisen päätöksenteon ulkopuolelle jääneitä yksilöitä, jotka vain käyttävät liialliseksi muodostunutta vapaa-aikaansa netissä kirjoitettaviin kommentteihin. Me emme istu missään kunnallisten hallintoelinten, instituutioiden tai säätiöiden tai valtiollisten organisaatioiden lautakunnissa tai johtokunnissa, joissa saisimme kokouspalkkioita ja muita nautintoja. Esimerkiksi tänään minä siirrän luottotililtä rahaa käyttötilille, jotta voin maksaa toisen luottotilin laskun huomenna. Sen jälkeen ylihuomenna minä siirrän tuolle luottotilille siirretyn rahan takaisin käyttötilille. Niin köyhästä miehestä on todellisuudessa kyse, kun minua tarkastelee realiteettien pohjalta. ”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.”  Ei pidä liioitella meidän kummankaan taustoja ja suhdeverkostoja!!!

Ihminen pakenee pienuuttansa fantasioihin

Niin oman itsensä tai oman harrasteryhmänsä kuin myös keskustelujensa vastapuolen poliittisen, yhteiskunnallisen ja kansainvälisen aseman liioittelu ovat tyypillisiä piirteitä äärimmäishenkisen ryhmän toimintatapana. Liioittelua ei kuitenkaan esiinny väin äärimmäishenkisessä ryhmässä, vaan on ryhmädynamiikalle tyypillinen perspektiivivirhe kaikissa ryhmissä ja aatesuunnissa. Epäterveet fantasiat ja salaliitot eivät ilmennä vain äärivasemmistoa ja äärioikeistoa, vaan myös keskustaa ja kaikkia suuntauksia yhtä hyvin.

Useimmissa poliittisissa, yhteiskunnallisissa ja uskonnollisissa liikkeissä ja harrasteryhmissä on useampi sellainen henkilö, joka on valmis pahastumaan ja suutahtamaan, mikäli oman liikkeen merkittävyyttä erehtyy ”vähättelee”, tosiasiassa palauttamaan realiteettien tajuntaan. Olen havainnut uskonnollisissa rukous- ja raamattupiireissä ja vastaavissa vuosikymmenien ajan monia tapauksia, joissa tämän pienen piirin rukous koetaan niin suoraksi yhteydeksi Jumalaan, että koko maailman historia kirjoitetaan rukousten jälkeen uusiksi. Jos fantasiat ja salaliitot eivät ehkä valloita mieliä, niin maltilliset demarit (Erkki Tuomioja, Martti Ahtisaari ym.) tahtovat yhtä hyvin myös kehittää egonsa tarpeiden tyydyttämiseksi intomielistä pyrkyryyttä päästä esimerkiksi ”vaikutusvaltaisiin” piireihin, unelmoivat osallisuudesta parempien joukossa ja myyvät tuolla tavalla itsensä ja aatteensa halvemmalla kuin Amsterdamin Punaisten lyhtyjen halvimmat huorat satunnaisille merimiehille.

Harhaisuus on pikemmin tyypillistä kuin poikkeavaa myös ei-uskonnollisissa aktiiviryhmissä: oman ryhmän merkittävyyttä halutaan tavalla tai toisella uskotella suuremmaksi kuin realiteetit sallisivat. Oman vähäisen aseman tunnustaminen tuntuu liian kauhistuttavalta tunnustaa, minkä tähden keksitään harrastuneisuuden suuri historiallinen, uskonnollinen tai maailmanpoliittinen merkittävyys. Sigmund Freud jo tunnisti hyvin, miten ihminen pakenee omaa avuttomuuttansa fantasioihin. Näistä yleisistä psykologisista taustoista käsin Suomen kollektiivinen hermoromahdus ei ole mikään niin epätavanomainen asia.

Miksi vastustajille kuvitellaan suuret vaikutussuhteet?

Harvemmin havaitaan, että myös vastapuoleksi mielletyn ryhmän ”vähättely” koetaan ärsyttäväksi, koska oman harrastetoiminnan ja ajatuksellisen aktiviteetin merkittävyys ikään kuin korostuu, jos säilyttää kuvitelman vastapuolella olevasta voimallisesta salaliitosta. ”Pertti Perusjätkä” kertoo lukeneensa satoja tekstejäni ja päätyneen vankkumattomiin käsityksiinsä siitä, miten minä olisin yksi ”Venäjän asiamiehistä” Suomessa joidenkin ystävieni kanssa, jotka muodostaisivat hyvin suunnitelmallisen ”ajatushautomon” Kremlin tarpeisiin.

Vaikka nämä näkemykset ovat jopa koomisia julkisesti kirjoitettavaksi ja toistettavaksi, niin ne ovat hyvin esimerkillisiä realiteettien hämärtymisestä vastapuolen asemaa liioittelemalla. Aivan varmasti ihan samaa mielikuvituksellista salaliittoteorioiden kehittelyä tapahtuu myös antifasistien keskuudessa niitä kohtaan, jotka erehtyvät toimimaan antifasisteja vastaan. ”Pertti Perusjätkän” hassut esimerkit ovat siis hyvin opettavia, koska ne tarjoavat mahdollisuuden myös itsekriittiseen tarkistamiseen siinä, mitä kuvittelemme vastustajiemme suurista vaikutussuhteista.

Anonyymin kirjoittelijan sortuminen epärealistiseen mielikuvitteluun ei sinänsä ole oikeudellisesti ja yhteiskunnallisesti erityisen vaarallista, paitsi aiheuttaa jonkin verran mielipahaa minussa. Sitä vastoin epärealistinen mielikuvitus muodostuu yhteiskunnalliseksi haitaksi, jos poliittinen päättäjä sortuu sellaiseen harhaisuuteen.  Faktoina säilyy, että tietyt irralliset yksilöt ovat kokeneet aiheelliseksi ”eliminoida” toiminta- ja kirjoituskykyäni, koska nämä yksilöt ovat ilmeisemmin eläneet jonkinlaisen epärealistisen mielikuvituksen vallassa. Heitä ei ole häirinnyt vain avoimeen demokratiaan ja ihmisoikeuksiin kuuluva vapauteni ilmaista mielipiteeni, vaan he ovat kehitelleet myös fantasian salaliitoista, joihin he ovat sijoittaneet safcistien toiminnan.

Heidi Hautalan todellisuustaju hämärtyi

Heidi Hautalan tekemä rikosilmoitus ja siitä kertynyt esitutkinta-aineisto säilyvät faktoina, joista ilmenee myös hänen kommunikaationsa viharyhmänä tunnettujen Kavkaz-Centerin tai Finrosforumin edustajien kanssa (Mikael Storsjö, Kerkko Paananen, Ville Ropponen). Nämä alkoivat kokea ongelmalliseksi avoimessa demokratiassa ja perustuslaillisten ihmisoikeuksien mukaisesti tapahtuvan mielipidevapauden ja poliittisen kritiikin, mutta heidän tuskansa ei rajoittunut vain tämän ongelman kokemiseen sinänsä: he näyttävät ajautuneen myös epärealistiseen, liioittelevaan mielikuvitukseen, jonka varassa alkoivat toimia!

En viittaa nyt epärealistisella, liioittelevalla mielikuvituksella noin kahteensataan hulluun juttuun Kavkaz-Centerin sivuilla, joiden kustantaminen on kuulunut Mikael Storsjölle, vaan esitutkinta-aineistoon, jota kertyi hyvin pitkälle Hautalan, Storsjön, Paanasen ja Ropposen yhteistoiminnan avulla. Siitä aineistosta käy ilmi myös Hautalan yhteys Euroopan parlamentin puhemieheen Jerzy Buzekiin  ja tämän kirje Venäjän duuman puhemiehelle Boris Gryzloville 12. toukokuuta 2011. Venäjän suurlähettiläs, pysyvä edustaja EU:ssa Vladimir Chizhov on lähettänyt 28 kesäkuuta 2011 vastauksensa, että Buzekin pyyntö Hautalan puolesta on saapunut perille. Euroopan parlamentti on ottanut kirjeen vastaan 6. heinäkuuta 2011. 




Tämä kirje on Hautalan asian esitutkinta-aineiston sivulla 98. Heidi Hautala aloitti Kataisen hallituksen kehitysministerinä 22.6.2011. Tuossa asemassa olevana henkilönä Hautala voi tietenkin olla yhteydessä valtiollisiin korkeisiin toimijoihin, mutta todellisuustajun hämärtymisen piiriin kuuluu, että kyseiset korkeantason yhteydenotot ja dokumentit on toimitettu rikostutkintaan Bäckmania ja Molaria vastaan! (syyttäjä ei todennut kuitenkaan mitään rikosta eikä vienyt asiaa käräjäoikeuteen) Kirjeiden kanssa samanaikaisesti on ollut myös nähtävissä, että ihmisoikeusalivaliokunnan matkalle lähtökiireissä Hondurasiin muuan henkilö kokee väistämätöntä tarvetta surffailla Euroopan parlamentissa ja tutkia blogikirjoituksiani, lopulta työttömän suomalaismiehen kirjoituksia.[2][3]


Voidaan siis viranomaisdokumenttien valossa ja muun aineiston avulla havaita, että myös ja erityisesti antifasistien ja minun vastustajien keskuudessa vallitsee lahkoille tyypillistä liioittelua, huolestuneisuus on kasvanut yli kohtuuden.  Euroopan parlamentin puhemiehen kautta tarpeelliseksi koettu kirje Venäjän duuman puhemiehelle osoittaa itse asiassa poikkeuksellisen vakavaa todellisuudentajun hämärtymistä.  Ja sitä todellisuustajun hämärtymistä osoittaa myös tämän kirjeen toimittaminen esitutkintaan minua ja Johan Bäckmania vastaan. Siihen verrattavissa voisi ehkä olla, jos moittisin Heidi Hautalan toimintaa salaisella kirjeellä pahamaineiselle oligarkille Boris Berezovskille, Michael Morellille (CIA:n johtaja) tai presidentti Barach Obamalle, vaikka todellisuudessa Oulusta lähtöisin oleva muuan Heidi tekisi edellä mainitut kummalliset touhunsa ihan kotitekoisesti omien ja lähipiirin kavereiden aivoitusten varassa. Kaikkialla ei pidä kuvitella suuria suhteita ja verkostoja taustavoimiksi!

Ryhmädynamiikka toimii myös tyypillisesti siten, että lahko riistää pois individualismin, jäsenet menettävät persoonallisuutensa ja identiteettinsä. Vaikuttaa ehkä ensisilmäyksellä paradoksaaliselta, mutta tarkemman pohdiskelun jälkeen hyvin ymmärrettävältä, että voimakkaat oppositioryhmät ja antaumuksellisesti salaliittoteorioita kehittelevät ”kriitikot” riistävät myös vastapuoleksi mieltämiltään ryhmiltä yksilöllisyyden: vastapuoleksi koettua ryhmää ei kyetä tarkastelemaan moninaisten yksilöiden toimintana, tilanteisiin ja tapauksiin reagoivina omantunnon ihmisinä, vaan heidät nimetään kuviteltujen johtohahmojen ja organisaation ”korkeimman hyvän” avulla, ehkä ”Kremlin asiamiehiksi”. Anonyymi ”Pertti Perusjätkä” ja Heidi Hautala eivät itse asiassa tuossa epärealistisessa kuvittelussaan juuri poikkea toisistaan, paitsi Hautalan epärealistisuus on yhteiskunnallisesti suurempi uhka.

Mihin tarpeeseen salaliittokehitelmät syntyvät?

Tietysti liioitellut totuudenvastaiset salaliittokehitelmät, joissa minulle ja ystävilleni annetaan todellisuutta suurempia vaikutussuhteita, herättävät monia pohdintoja. Mihin tarpeeseen sellaiset salaliittokehitelmät syntyvät? Ovatko ne pelkästään journalistista hupia, ihmisten kiusaamista, viihdyttämistä turhanpäiväisillä ajatuksilla? Varmasti myös sellaisia todellisuudentajunsa säilyttäneitä suomalaisia poliittisia ja yhteiskunnallisia toimijoita on yhä edelleen, jotka ovat joskus ehkä erehtyneet lausumaan salaliittokehitelmän antifasistien vaikutussuhteista, vaikka eivät ole oikeasti sanottavaansa uskoneet. Tietyissä itsepintaisissa puhujissa on kuitenkin kyse vakavammasta henkisestä haasteesta. On vaikea tietää ulkopuolisena, millaisessa psyykkisessä hyökyaallossa Heidi Hautala oli, kun hän marssi Pienen Roobertinkadun poliisilaitokselle 14.1.2011. Noissa tilanteissa ihminen pelkää usein myös sisäistä vihollista, ei vain ulkoista. Sellaista henkilön kohtaamaa sisäistä vihollista ajattelen erityisesti, kun tulkitsen ”Pertti Perusjätkän” itsepintaista salaliittokirjoittelua minua ja ystäviäni vastaan.
                                                                     
Young (1993)[7] on kutsunut ideologisten lahkojen psykoanalyysia kleinilaisittain objektien lohkomisten analyysiksi (the analysis of splits). Paranoidis-skitsoidisen position puolustusmekanismi splitting (lohkominen) ilmentää egon tarvetta tulla toimeen elämän ja kuoleman viettien välisessä taistelussa. Hyvä osa itsessä edustaa elämänviettiä ja paha osa kuolemanviettiä.  Mikäli ilmenee syvä split objektin kahden puolen suhteen, kehittyy idealisoitu ja äärimmäisen paha objekti: syvä ja tarkkarajainen jako paljastaa, että tuhoavat impulssit, kateus ja vainoava ahdistus ovat voimakkaita. Yliminän musertava julmuus ja kuolemanvietti ovat yhtä hyvin idealisoivan fantasian kuin kateuden rakenteellisia tekijöitä. Poliittisten tai uskonnollisten vastustajiensa itsepintainen leimaaminen salaliittoteorioiden avulla voi hyvinkin ilmentää Youngin analysoimaa lohkomisen psyykkistä rakennetta ”Pertti Perusjätkällä” ja monella muullakin: henkilö ei kykene enää vastaamaan harkitsevaisesti, vaan poliittisen vastustajan toiminta muodostaa tuon ihmisen psyykkisen tasapainon sekoittavaksi voimaksi, josta selviytyäkseen hän alkaa kehittää salaliittoteorioita kokemaansa (sisäistä) ”uhkaa” vastaa.


Miksi Safka ei ole ”ulkoinen vihollinen”, vaan ”sisäinen vihollinen”?


CIA:n toiminnassa keskeisesti vaikuttaneet psykiatrit Robins ja Post[8] eivät vähättele ääriliikkeiden johtajien psykopatologian merkittävyyttä. Salaliittoteoriat, fantasiat ja ääriliikkeet ovat sinänsä yleisiä ihmiskunnan historiassa. Nämä ryhmät ”tarvitsevat vihollista” ja ”kollektiivista apokalypsia”. Viholliskuvia esiintyy kaikissa yhteiskunnissa kaikkina aikoina. Post liittyy Sigmund Freudin ja Melanie Kleinin kuvauksiin minän defenssimekanismeista. Hänen mukaansa lohkominen (splitting) on yksilön puolustusmekanismina tuhoutuneen minäkäsityksen merkki. Lohkomiseen tukeutuva henkilö tarvitsee ulkoisen vihollisen.[3]


Eikö safcistien performanssit ole aiheuttaneet juuri sen tietyissä piireissä Suomessa, että Safkaa on alettu ilmaista – todellisuustaju hämärtyen  –  näiden politiikan toimittajien ja toimijoiden keskuudessa ”ulkoiseksi viholliseksi”? Todellisuudessa lienee kuitenkin enemmän mainittujen toimittajien ja toimijoiden ”sisäisestä vihollisesta”, jota ei ole kuitenkaan toistaiseksi kohdattu terapeuttisesti parantavasti. Älyllisen, moraalisen ja hengellisen rappeutuneisuuden paljastajana Safka koskettaa yksilön puolustusmekanismeja, jolloin tuhoutuneen minäkäsityksen merkkinä tarpeettoman monet poliittiset toimijat ja toimittajat ovat keksineet leimata Safkan ”ulkoisen vihollisen” käsitteillä ”Kremlin asiamiehiksi”, salaliittoteorioidensa avulla. Ainoa oikea hoito olisi tietysti, että salaliittoteorioiden kehittelijät kohtaisivat oman paranoidisen russofobisen mielenlaatunsa ja eheytyisivät vuorovaikutussuhteissa terveeseen ihmisyyteen.

Baker (2001)[5] katsoo moraalipaniikille luonteenomaiseksi tietyn ryhmän ponnistukset kollektiivisen moraalikontrollin saavuttamiseksi toista ryhmää vastaan. Juuri tuollaista ”kollektiivista moraalikontrollia” on toistaiseksi tarjottu safcistien vaientamiseksi. Moraalisen ponnistusten ja justifikaation suhde on jäänyt kompleksiseksi. ”Panettelijat” (detractors) eivät määrittele tilannetta kovin selväpiirteiseksi, mutta vaikutusvaltaisimmat panettelijat liittävät moraalipaniikkiinsa myös kätketyn agendan (hidden agenda). Ylen toimittaja Jarmo Mäkelä on valtakunnan tunnetuin panettelija antifasisteja ja Venäjää vastaan: venäläiset toimittajat, jos nämä kirjoittavat jotain Suomessa ilmenneistä ihmisoikeusongelmista (esim. Rossiiskaja Vesti ja Rossiiskie Vesti –lehdissä), leimataan välittömästi suurvallan ammattimaisiksi viekkaiksi agenteiksi, niin myös suomalaiset saavat suurvaltapoliittisten agenttien ja yhteistyöhenkilöiden mukaiset sotilasarvot, jos lausuvat jotain paljastavaa suomalaisista "perinteisistä" häpeällisistä tabuista.


Baker (2004) kirjoitti dramaattisesti, että Isossa-Britanniassa koettu paniikki maahanmuuttajia kohtaan aiheutti hallitsemattoman neuroosin (uncontrolled neurosis), joka turmeli varsinaisen keskustelun. Tällä tavalla syntyi kollektiivinen hermoromahdus (collective nervous breakdown). On säälittävää ja surullista, että Suomi on joutunut kollektiiviseen hermoromahdukseen ja hallitsemattomaan neuroosiin muutaman pienen ja vähäisen ”safcistin” koskettaessa suomalaisten politiikan toimijoiden ja toimittajien puolustusmekanismeja, ”safcistien” paljastaessa näiden toimijoiden opittuja ideologisia ja historiallisia vääristymiä sekä selkeitä valheita. Sigmund Freud lausui: ”Jos en voi taivuttaa korkeimpia voimia, minä riehaannutan alemmat syvyydet”.


Lähteet

[1] Juha Molari 2009. Q-evankeliumi ja psykohistoria. Uuden testamentin eksegetiikan väitöskirja.  Helsinki

[2] Juha Molari 4.7.2012. Heidi Hautala Pienen Roobertinkadun poliisilaitoksella 14.1.2011 ja sen jälkeinen maailma. http://juhamolari.blogspot.fi/2012/07/heidi-hautala-pienen-roobertinkadun.html


[3] Juha Molari 3.7.2012. Heidi Hautalan esitutkinta-aineisto vuotaa julkisuuteen. http://juhamolari.blogspot.fi/2012/07/heidi-hautalan-esitutkinta-aineisto.html

 

[4] Juha Molari 2009. Q-evankeliumi ja psykohistoria. Uuden testamentin eksegetiikan väitöskirja.  Helsinki. Erityisesti sivut 69-75
[5] Baker, Paul 2001. Moral Panic and Alternative Identity Construction in Usenet. JCMC 7 (1), October 2001.

[6] Kaikkea erimielisyyttä ja vastustamista ei voi luokitella tässä käsiteltävän todellisuustajun hämärtymisen piiriin, sillä on aina mahdollista demokratiassa, että ihmiset tekevät yksilöinä tai yhteisönsä jäseninä vääriä ratkaisua huonon informaation johdosta, erilaisten poliittisten ja ideologisten motivaatioiden seurauksena jne. Tässä käsittelen siis nimenomaisesti ”intomielistä vastustamista”, mitä intomielisyyttä leimaa kuvitelmat safcistien voimakkaista vaikuttajasuhteista (ns. salaliittoteoria). Kun 45 minuuttia –ohjelma kertoo mielikuvituksellisen tarinan erään venäläisten verkostoryhmän sisäisistä jännitteistä ja ”sähköpostista Putinille”, niin ohjelman alussa näytetään mainittuun ryhmään kuulumattomien Rimma Salosen, Johan Bäckmanin ja Juha Molarin kuvat oikeudesta ja mielenosoituksesta. Kuvan näyttäminen on väläyksenomainen, mutta teemaan asiaankuulumaton. Siinä on nähtävissä todellisuustajun hämärtäminen elokuvallisen propagandan menetelmillä. Todellisuustajua hämärretään ja hämärtyy monista eri syistä.

[7] Robert M. Young 1993. The Psychoanalysis of Sectarianism. The British Psychological Society, Psychotherapy Section. Scientific Meeting on ‘Impasse in Political Conflict’, London, 20 November 1993. The British Psychological Society, Psychotherapy Section 15 (1994): 2-15.

[8] Robert S. Robins – Jerrold Post 1997. Political Paranoia. The Psychopolitics of Hatred. New Haven, CT: Yale University Press.







. . . . . . . .









Juha Molari Юха Молaри
GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Venäjän ortodoksisen kirkon jäsen
Teologian tohtori, BBA
Blog http://juhamolari.blogspot.com/ ja VKontakte-profiili http://vk.com/id157941374
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри (коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html