keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Veteraanin ja juniorin pääsiäisloma


Ns. pääsiäisen ansiosta kouluista on odotettu lomaviikko. Joissakin kouluissa tänään keskiviikkona oli viimeinen koulupäivä, toisissa kouluissa on myös torstaina koulua. Suomalaisen kalenterin mukaan nyt pääsiäinen on lähestymässä. Venäjän ortodoksinen kirkko juhlii pääsiäistä vasta toukokuussa 2013.

Menin tänä aamuna kello 8 juoksulenkille. Pirkkolassa on juoksureitti erinomaisessa kunnossa: hyvin aurattu ja hiekoitettu jo varhain aamulla. Pakkanen oli noin 6-7 Celsiusta.  

Juoksukuntoni on tällä hetkellä heikompi kuin koskaan noin 37 vuoteen, paitsi joskus kuumesairauksien ja vastaavien aikana. Juoksentelen noin 4 minuuttia per kilometri –vauhtia. Tämän juoksun pitäisi tuntua helpolta verryttelyltä, mutta nyt jaloissa ei ole parasta energiaa. Tänään ei kuitenkaan hengästyttänyt yhtä pahasti kuin eilen. Juoksin vain 5 kilometriä. Minä en juokse edes täysin yhtäjaksoisesti aamulenkkiäni, vaan pysähdyn niistämään nenääni useamman kerran lenkin aikana. Jaksan yhä toivoa, että juoksukuntoni parantuisi seuraavan kuukauden aikana, jos ja kun juoksen säännöllisesti aamulenkkini. Nykyinen kuntoni ei anna vielä edellytyksiä juosta veteraanien kilpailuissa tulevana kesänä.

Poikani koulun jälkeen kävin uudestaan Pirkkolassa juoksulenkillä. Nyt mukana juoksulenkillä oli myös 10 vuotta täyttänyt poikani. Hänen kanssaan juoksimme hiljaisemmalla vauhdilla reilut 3 kilometriä samaisella juoksureitillä. Pyrimme siihen, että melkein joka päivä kävisimme yhdessä lyhyellä juoksulenkillä sen lisäksi että hänellä on myös koululiikuntaa, uintiharjoitukset, painiharjoitukset tai jalkapalloharjoitukset urheiluseurassa. Tänään ei ole jalkapalloseuran harjoituksia, joten käymme vielä tänä iltana potkimassa jalkapalloa ja harjoittelemassa harhautuksia.

Ns. pääsiäisloma on myös omistettu juoksentelulle, jos kelit sallivat. Käymme joka päivä juoksemassa tuollaiset 3-4 kilometriä sopivalla vauhdilla, joka häntä hiukan hengästyttää. Hengästyminen on vain hyväksi, sillä siinä hapenottokyky ja keuhkot vahvistuvat. Välillä täytyy kuitenkin kävellä hengästymisen vastapainoksi. Juoksulenkin lopussa on aiheellista juosta pari kertaa noin 30 metrin loppukiri, jotta juoksutavaksi ei jäisi pelkkä hiljainen hölkkä.

Olin ihan tyytyväinen, kun poikani juoksi kuitenkin hyvin tyylikkäästi. Eilen hänen vatsaansa vähän ”pisti” juostessa. Ruoan syönnistä pitäisi olla 3 tuntia ennen juoksulenkkiä. Eilen vahvasta ruoasta oli vain 2 tuntia.

Ilmoitan täten myös ystäville, tovereille ja muulle väelle, joka tahtoisi tavoittaa minua, että puhelimeni on pääsiäislomalla pääsiäisen jälkeiseen tiistaihin saakka. Sähköpostilla voi minua tavoittaa, mutta en tiedä sitä, että luenko sähköposteja ja vastaanko niihin. Heidi Hautalan kavereidenkaan ei ole hyvä tietää jokaista senttimetriä pääsiäisen vietostani, "arkkivihollisen" elämästä, joten puhelimeni mykistyy tänään pääsiäisviikon hiljaisuuteen.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Miksi Heidi Hautala ja kaverit kurittavat tšetšeenisiivoojaa?


Ministeri Heidi Hautala on tehnyt poliitikkona poikkeavan julkisen hyökkäyksen Suomen ulkoministeriössä pitämässään lehdistötilaisuudessa. Hän nimesi ”verivihollisiksi” kaksi Suomen kansalaista. Historiasta tunnetut muutamat vähemmän kunnioitetut despootit ovat harjoittaneet samanlaista nimeämistä jo aiemmin, mutta yleensä Skandinaviassa "verivihollisten" nimeäminen on poliittisen johdon menettelynä poikkeavaa erityisesti rauhan aikana.

Hautalan mukaan nämä ”veriviholliset” olisivat olleet syypäitä hänen kärsimyksiinsä skandaalissa. Näiden ”verivihollisten” nimeäminen oli kuitenkin vain keksitty menetelmä pelotella tšetšeenipakolaisia Suomessa. Heille on näet jo aiemmin nämä ”veriviholliset” valitettavasti esitelty ikään kuin Kremlin agentteina (vaikka eivät ole sellaisia todellisuudessa). Nyt salaliittoteorian tarkoituksena on pitää tšetšeenipakolaiset nöyrinä ja alistettuina johtajien antamaa tehtävää varten.


Tosiasiallisesti Heidi Hautalalla ei ole mitään tietämystä eikä voikaan olla salaliittoteoriansa tueksi. Ministerin esittämä väite on röyhkeä, loukkaava ja valheellinen. Tuskin Hautala itse uskoo väitteeseensä. Hän valehteli Ulkoministeriön tilaisuuden lehdistötilaisuudessa, kun nimesi ”veriviholliset”: valheen tarkoituksena on löytää selityksiä tšetšeenien kurittamiseksi ja kaitsemiseksi hiljaisiksi, jotta nämä eivät joutuisi ”Kremlin agenttien” käsiin.


Ministeri (toistaiseksi yhä ministeri) Hautala jatkoi hyökkäystänsä tuolla valitsemallaan linjalla, kun hän ja hänen miesystävänsä Andrei Nekrasov antoivat lausuntonsa iltapäivälehdelle vähän lehdistötilaisuuden jälkeen. Iltapäivälehtihaastattelun mukaan Kreml olisi viekkaasti suunnitellut Heidi Hautalan maineen pilaamisen. Mahdollisesti ”verivihollisten” nimeäminen liittyi tuohon salaliittoteoriaan, jota Hautala ja Nekrasov tukevat piilottaakseen skandaalinsa todellisen turmeltuneisuuden.


Heidi Hautalan ja Andrei Nekrasovin keskinäinen suhde on oletettavasti enemmän bisnes-suhde  ja ystäväsuhde tietynlaisen Venäjä-politiikan rakentamiseksi kuin mikään eroottinen parisuhde. On vaikeasti kuviteltavissa, että vuonna 1958 syntynyt elokuvaohjaaja kiinnittyisi eroottisesti vuonna 1955 syntyneeseen Heidi Hautalaan, siis kolme vuotta itseään vanhempaan naiseen, jota ei mitenkään voi edes luonnehtia erityisen kiinnostavaksi miehen näkökulmasta. Molempia luonnehtii kuitenkin antaumuksellinen kamppailua ns. Kremliä vastaan. Ja juuri tuohon kamppailuun molemmat tarvitsevat kipeästi tšetšeeni- ja inguušipakolaisia.


Heidi Hautalan perustama Finrosforum, jossa ministeri toimii edelleen varapuheenjohtajana, lausui seikkaperäisemmin salaliittoteorian sisällön. Monet toimittajat olivat jo ennättäneet ilmaista tyytymättömyyttä, koska Hautalan viittaus ”verivihollisiin” oli jäänyt hyvin epämääräiseksi.


Finrosforum kohdentaa suunnitelmallisen iskunsa tšetšeenisiivoojaan, jonka tuo järjestö syyllistää uhkaavasti luopioksi, kavaltajaksi ja petturiksi ja Kremlin kätyriksi. Hämmästyttävästi tämä uusi hyökkäys ja käänne Heidi Hautala skandaalissa (Hautalagate) on jäänyt suuremmalta yleisöltä toistaiseksi havaitsematta, media ei ole tarttunut hyökkäykseen asianmukaisella kriittisyydellä. Heidi Hautalan, Mikael Storsjön ja Kerkko Paanansen Finrosforum julistaa siivoojan soluttautuneeksi agentiksi, joka olisi vuotanut häpeälliset tiedot Heidi Hautalasta Juha Molarille. Finrosforumin väite on valheellinen, väite loukkaa siivoojan kunniaa ja turvallisuutta. Myöskään minulla itselläni ei ole mitään suhdetta Kremliin tai Venäjän poliittisiin toimijoihin, joten nimeni maininta luo korkeintaan linkin suureen suomalaiseen proletariaattiin.


Suomeen tulleiden tšetšeeni- ja inguušipakolaisten hallinta Doku Umarovin Kavkaz-Centerin ja Heidi Hautalan Finrosforumin strategisessa liitossa on kohdannut vaikeuksia jo ennen tšetšeenisiivoojan tapausta. Kavkaz-Centerin julkaisemissa lukuisissa kirjoituksissa on ollut nähtävissä, että  sivuston ylläpito kokee hyvin työlääksi ja haastavaksi säilyttää tšetšeeni- ja inguušipakolaiset regressiivisessä ryhmäorjuudessa. Sivusto julkaisi esimerkiksi 21. marraskuuta 2010  kello 23:42 sensaatiota herättäen artikkelin, jonka mukaan Kaukasiasta saapuneihin pakolaisiin on solutettu FSB-agentteja. Finrosforumin sisarjärjestö, strateginen partneri halusi siis luoda täyshulluilla tarinoilla pelkoa ja epäluuloa, jotta nämä pakolaiset pysyisivät tietynlaisessa ryhmäorjuudessa. Psykologiset tutkimukset äärimmäishenkisistä ryhmistä ovat toistamiseen osoittaneet, että ryhmäidentiteettiä hallitaan juuri vainoharhoja rakentaen ja kehittäen.[1]


Nyt Finrosforum on valinnut täysin terroristi Doku Umarovin virallisen tiedotuskeskuksen toimintamallin kurittaen  tšetšeenisiivoojaa, jonka Finrosforum ei katso pysyneen ryhmässä kurinalaisesti. Muurarin puolesta todistaminen Heidi Hautalaa vastaan on samanlainen loukkaus kuin Kaukasian emiirikunnassa Doku Umarovin aseman kyseenalaistaminen: siitä tulee heti leimatuksi luopioksi, vihollisen hyväksi työskenteleväksi agentiksi. Ongelma on alkanut jo aiemmin, kun nainen on etääntynyt ohjauksesta ja valvonnasta lähemmäksi suomalaista muuraria ja itsenäistä elämää. Henkilöä vastaan on julistettu takfiri - luopiotuomio[2], mutta poikkeuksellisesti tuo julistus tuli tällä kertaa maallisella poliittisella kielellä Hautalan, Storsjön ja Paanasen Finrosforumista, eikä suoraan Doku Umarovin Kavkaz-Centeristä. Jälkimmäinen sivusto ei ole mitenkään reagoinut Hautala-skandaaliin, Hautalaa tahdotaan suojella sivustolla. 


Heidi Hautalan oviskandaali ja oikeudenkäynti ilmentävät Suomessa koettua ahdistusta niiden ”vallankäyttäjien” keskuudessa, jotka tahtoisivat hallita Suomeen tulleita pakolaisia omien poliittisten pyrkimysten mukaisiin tehtäviin. Jo aiemmin on tullut tietoon monia haastavia tapauksia, joissa mainittujen ”vallankäyttäjien” pyrkimykset on asetettu kyseenalaisiksi: Suomeen tuotu pakolainen herra Mahauri vanhempiensa kanssa on ilmeisemmin ottanut isoveljensä esimerkkiä seuraten etäisyyttä Kaukasian emiirikunnan ja Doku Umarovin perinnöstä (ja Kavkaz-Centerin eetoksesta). Isoveli siirtyi Doku Umarovin ”puolustusministerin” paikalta Kadyrovin hyväksi työskenteleväksi ilmiantajaksi.[3]


Olen saanut myös kasvotusten rohkaisua Suomessa asuvalta eräältä tšetšeenivaikuttajalta, joka on pyytänyt suoranaisesti anteeksi suomalaisten ”vallankäyttäjien” pyrkimyksiä: hän ei voi hyväksyä Kerkko Paanasen ja Mikael Storsjön röyhkeitä toimia ja kirjoituksia, joita nämä ovat tehneet minua vastaan. Tuo tšetšeenimies liikkuu edelleen Finrosforumin, Hautalan ja Storsjön piireissä, mutta silti ei jaa mainittujen tahojen taistelevaa eetosta ja pyrkimyksiä. Mutta hän ei ole myöskään yksittäistapaus, vaan eräs toivoa herättävä hyvä esimerkki pakolaisesta, joka on jo sydämessään asennoitunut rauhanomaiseen elämään Suomessa: hän on hylännyt sen Venäjä- ja Kreml- vihamielisen taistelun, jota varten Hautala, Paananen ja Storsjö tahtoisivat käyttää pakolaisia.


Siivoojanainen näki Heidi Hautalan, Andrei Nekrasovin, Finrosforumin ja Kavkaz-Centerin alistavan vainoharhaisen ilmapiirin hyvin konkreettisesti. Tuo nainen oli kuitenkin jo irtaantunut tai irtaantumassa suomalaisten johtajien ohjauksesta, suomalainen muurari vaikutti enemmän hänen elämässään, muurari oli jo tärkeämpi kuin Hautala, Paananen ja Storsjö. Niin Hautala, Nekrasov ja Storsjö päättivät viedä suomalaisen muurarin oikeuteen, jotta tämän siivoojaystävä saisi ankaran varoituksen. Nekrasov ja Hautala eivät koskaan kuvitelleet, että jo ennakkoon rutiköyhäksi tiedetty muurari voisi maksaa suuria korvauksia heille, mutta sitä vastoin oli selvää, että oikeuden kurittamana tšetšeenisiivooja saisi nähdä ja kokea, että tämä oli liittoutunut väärälle puolelle, tämä oli yrittänyt irtiottoa liian väkevistä voimista. Hänen miehinen tuki isketään nyt alas! Lopulta Finrosforum julisti siivoojan luopioksi ja Kremlin agentiksi.


Omasta puolestani ilmoitan, että olen toistaiseksi viikon verran erittäin huonosti tavoitettavissa. Puhelimella ei ole syytä etsiä yhteyttä minuun. Sähköpostia luen aika usein. Pääsiäistä en kuitenkaan vielä vietä. Venäjän ortodoksisen kirkon pääsiäiseen on vielä pitkä aika.


YLE LEAKS on paljastanut Heidi Hautalan verivihollisten salaiset ulottuvuudet. http://areena.yle.fi/tv/1834522/#/play

LINKIT

[1] Juha Molari 22.11.2010. Kavkaz Center syyttää maltillisia tšetšeeni- ja inguušipakolaisia KGB-terroristeiksi. http://juhamolari.blogspot.fi/2010/11/kavkaz-center-syyttaa-maltillisia.html



[2] Juha Molari 31.7.2012. Oikea jihad, takfiriläisyys ja ”anti-Jihad”. http://juhamolari.blogspot.fi/2012/07/oikea-jihad-takfirilaisyys-ja-anti-jihad.html


[3] Juha Molari 27.4.2012. In Finland, the family of the dreaded terrorists got seriously mad at me. http://juhamolari.blogspot.fi/2012/04/in-finland-family-of-dreaded-terrorists.html







. . . . . . . .

 Juha Molari Юха Молaри GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Työtön Teologian tohtori, BBA
 EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
 СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

torstai 21. maaliskuuta 2013

Nemesiksen koston pelko. Heidi Hautalan parapraksis ”arkkivihollisista”. Onko Hautala psykoneuroottinen potilas?


Tiistaina 19.3.2013 ministeri Heidi Hautala kertoi medialle sisäiset vihan ja pelon tunteensa ”arkkivihollisista”. Ministerin nimittelyyn ennätin jo heti kiireellisesti vastaamaan.[13][14] Palaan Hautalan lipsahdukseen, sillä hänen löytämä käsite ”arkkivihollinen” on erikoinen psykologisesti – freudilainen lipsahdus.[15] Ministeri paljastaa sisäisen syyllisyyden tunteensa, rangaistuksen pelon teoista, joita hän on väärämielisesti aiheuttanut. Hautala on pyytänyt anteeksi julkisesti, mutta hän pelkää yhä Nemesiksen kostoa. Hän tietää, että väärämieliset teot ja juonet eivät ole hyvitetty muuttuvien selitysten ja vähättelyn sekä moniselitteisen anteeksipyynnön avulla.


Arkkivihollinen eli Nemesis (muinaiskreikaksi Νέμεσις) on kreikkalaisessa mytologiassa jumalaisen koston henki niitä vastaan, jotka sortuvat hybrikseen, loukkaavaan liioiteltuun itsevarmuuteen. Antiikin Kreikassa hybris tarkoitti enemmän toimia, joita niiden suorittaja teki häpäistäkseen uhriaan tarkoituksenaan siten ylentää itseään.[2][3]


Kuvassa Nemesis osoittaa sormella ehdottoman oikeudenmukaisuuden vaatimuksia noudattaen, kun kuvan toinen hahmo Tykhe satunnaisena onnena suo tuhlaavaista onnea. Kuva on noin vuodelta 430 eKr. ateenalaisesta maljakosta.[4]


Νέμεσις –sana merkitsee klassisessa kreikassa velvollisuuksien jakamista, kuten Liddel-Scottin[5] kreikan sanakirja ilmaisee: ”distribution of what is due”, ”a righteous assignment of anger” (vihan oikeudenmukaista toimittamista), ”wrath at anything unjust” (vihaa kaikkea väärämielistä vastaan).


Arkkivihollisen Nemesiksen toinen nimi oli Adrasteia, ”väistämätön”.[6] Väistämättömyys tekee väärämielisen ihmisen ja ryhmäkunnan tilanteen ahdistavaksi: he eivät voi väistää rangaistusta, joka kohtaa heitä pahuutensa tähden.


Nemesis edustaa armotonta oikeudenmukaisuutta. Hän on tuonut paljon surua erityisesti sellaisille kuolevaisille kuin Echolle (kaiku) ja Narkissokselle. Narkissos oli kaunis ylimielinen metsästäjä. Juuri Nemesis houkutteli Narkissoksen altaalle, jossa tämä näki oman kuvansa veden pinnasta ja rakastui kuvaansa. Lopulta Narkissos ei voinut nousta kuvansa katsomisesta ja kuoli. Echo oli puolestaan nymfi, joka rakasti tulla kuulluksi, mutta Narkissos rakasti vain itseään. Echon intohimo oli puhua aina viimeinen sana.  


Ehdottoman oikeudenmukaisuuden edustajana arkkivihollinen Nemesis oli suosiossa Rooman kenraalien keskuudessa. Hän oli gladiaattoreiden pyhimys.[7] Koston ja rangaistuksen teema täyttävät myös Aiskhyloksen Oresteia-trilogin. Kokonansa toinen asia on se, että mainitut kenraalit eivät omassa elämässään aina olleet yhtä oikeudenmukaisia kuin heidän ihanteeksi asetettu Nemesis.


Heidi Hautala on löytänyt arkkivihollisen käsitteen sekä kutsunut minua ja Johan Bäckmania arkkivihollisekseen. Mikä on siis Hautalan parapraksiksen – psykologisen lipsahduksen – taustalla hänen mielessään? Mitkä ovat ne häpäisevät toimet, joita hän on toteuttanut uhrejaan vastaan ylentääkseen itsensä? Nyt Hautala kärsii Nemesiksen pelosta.


Aristoteleen mukaan hybrikseen syyllistytään seuraavasti:
»[...] loukkaus (ὕβρις) on sellaisen asian tekemistä ja sanomista, josta aiheutuu kohteena olevalle ihmiselle häpeää, eikä loukkausta tehdä jonkin muun asian saamiseksi itselle tai siksi että jotakin on tapahtunut, vaan loukkauksen antaman nautinnon takia; sillä hyvitystä tavoittelevat eivät loukkaa vaan kostavat. Loukkaajien saama nautinto aiheutuu siitä, että he uskovat itse olevansa parempia, kun tekevät toisille pahaa »[1]


Ketä Heidi Hautala tietää loukanneensa ja häväisseensä loukkauksen nautinnon ja oman menestyksen takia? Nyt hän pelkää rangaistusta, arkkivihollisen kostoa hybriksensä jälkeen.


Arkkivihollinen Nemesis on alun perin tarkoittanut onnentuojaa kullekin ansionsa mukaan.


David Lotto on kesällä 2006 käsitellyt Psykohistoria-lehdessä Nemesiksen koston psykohistoriaa.[7] Eräs perusteos koston ja rangaistuksen ymmärtämisessä on Heinz Kohutin analyyttinen kirjoitus vuodelta 1972: Thoughs on Narcissism and Narcissistic Rage. Kohut kuvailee narsistista raivoa  aggressioiden ja hävittämisen voimakkaimmaksi muodoksi. Tuossa tilassa ihminen menettää empatian syyllistä kohtaan.[7] Eräät tutkijat, kuten Horney, Searles, Fornari, Galston, Socarides ja Volkan, ovat painottaneet koston defensiivistä tehtävää. Lotto viittaa analyysissaan siihen, miten historia ja kirjallisuus tuntevat lukuisia esimerkkejä jatkuvan revanssin kierteen traagisista loppuseurauksista.[7]


William Shakerspearen tragediassa Romea ja Julia olivat Capuletsin ja Montaguen suvut toisiansa vastaan koston kierteessä. Capuletsin ja Montaguen sukujen taistelu on teemana myös hollantilaiselle Epica-metallibandin ensimmäiselle albumille The Classical Conspiracy (klassinen salaliitto). Heidi Hautalan ja hänen miesystävänsä Andrei Nekrasovin puheissa sekä Finrosforumin (ja Kerkko Paanasen) hyökkäyksissä tshetsheenisiivoojaa vastaan on myös kyse salaliittotunnelmien luomisesta, ikään kuin Kremlin ja FSB:n agentit olisivat suunnitelleet Hautalan kokeman skandaalin. Jälkimmäisen väitteen argumentaatio on erityisen absurdi: miten väite tulisi edes todistetuksi sillä, että esimerkiksi wikipedia-artikkeleissa Kerkko Paanasen väitteisiin liittyen viitataan minun kirjoittaneen toistuvasti Hautalasta. Eihän minulla ole mitään tekemistä Kremlin tai FSB:n kanssa. Ovatko myös Ruben Stiller ja Timo Haapala Kremlin ja FSB:n agentteja, kun hekin ovat kirjoittaneet kriittisesti Hautala-asiassa? Ehkä jo 91 %:a Suomen kansasta on näitä agentteja, kun Iltalehden kyselyssä 31 000 vastaajasta yli 28 000 kannatti Hautalan eroa ministerin virasta ja vain alle 3000 puolusti ministerin virassa pysymistä.

Epican klassinen salaliitto koston kierteessä olevien sukujen taistelusta:




Psykoneuroottinen potilas voi tuntea arkkivihollisen Nemesiksen koston pelkoa.[8] Tyypillisin tämän tyypin oire on, että henkilö luulee onnettomuuksien sattuvan juuri samaan aikaan kuin hänen vanhempansa kärsivät.  Tällaiselle potilaalle on tyypillistä myös pelot kostoon liittyvästä kohtalosta, nemesiksesta – vaatimuksesta maksaa samanlaisella epäonnella se, minkä hän itse on aiheuttanut (”fears that avenging destiny, or nemesis, requires that he pay with a similar misfortune for that which he feels he caused”).[8]


Heidi Hautala mahdollisesti pelkää korkean asemansa menettämistä ja tipahtamista ”tyhjän päälle” [16] niin kuin hän on aiheuttanut yhdessä aatekavereidensa kanssa tipahtamisen toisille ihmisille. Hautala voi pelätä Nemesiksen kostona ”sädekehänsä”[17] menettämistä. Hautala pelkää mielikuvien muuttumista, moralistin uskottavuuden romahtamista, kuten Ruben Stiller osuvasti kuvaili muuttunutta tilannetta: ”"Mielikuvat ratkaisevat. Kansalaiset ja toimittajat valitsevat nyt oman Heidinsä: elitistisen ja tekopyhän vihreän tai pieneen hairahdukseen sortuneen katuvan idealistin. Veikkaan, että mielikuvat tekopyhästä ja elitistisestä vihreästä ovat selvästi voitolla. Mikä olisi sen rattoisampaa kuin nähdä pyhimyksen lankeavan pieneen ja proosallisen nihkeään syntiin?”[18] Juuri uskottavuuden menettämisestä on myös Heidi Hautalan miesystävä Andrei Nekrasov murehtinut Iltasanomien haastattelussa Arja Paanaselle.[19]


Psykoneuroottisen potilaan häiriön ytimessä on pysyvä, huolestuneisuuden hallitsema vakaumus. Nemesis on kreikkalaisessa mytologiassa nimenomaisesti kostavan kohtalon jumala, kostava oikeudenmukaisuus, joka rankaisee yksilöitä ja kokonaisia yhteisöjä vääryyksistä, joita nämä olivat aiheuttaneet muille ihmisille. Arkkivihollisen Nemesiksen pelko on erilaista kuin talion pelko: ero nemesiksen ja talion pelkojen välillä on totaalisen elämän historian ja yksittäisen tapauksen välisissä mittasuhteissa. Arkkivihollisen kosto vainoaa henkilöä koko hänen traagisen elämänhistoriansa ajan.[8]


Lord David Owen [9] kirjoitti psykologisen tutkimuksen hallitusten johtajien mielenterveydellisistä sairauksista. Hän toi esille paineen alaisuudessa esille tulevan hulluuden, psykopaattisen, megalomanian ja hybriksen (Adolf Hilter, Idi Amin, Mao, Rober Mugabe etc.). Hän viittaa myös Kershawin tutkimuksiin. Ian Kershaw (12] kirjoitti Hitleristä vaikuttavan biografian Hybriksen ja Nemesiksen avulla.[10][11].


Owenin määritelmien [9] mukaan hypris ilmaisee liioiteltua luottamusta, liiallista ylpeyttä. Hypris voi liittyä tiedon puutteeseen. Nemesis on rangaistuksen jumala, joka tuottaa kärsimyksen tai rangaistuksen sille, joka seuraa hypriksen mukaista elämää. Franklin Roosevelt kirjoitti ”vallan vaarallisuudesta”, koska valta samentaa vastaanottokyvyn, hämärtää näkökyvyn ja johtaa toimiin, jotka ovat demokraattisten periaatteiden vastaisia. Owen peräänkuuluttaa tarkkaavaisuutta poliittisten johtajien psyykkisen terveyden arvioinnissa.


Viitteet


[1] Aristoteles: Retoriikka 1378b22-30, suomennos Paavo Hohti.



[4] Nemesis maljakkomaalaus Ateenasta http://www.theoi.com/Gallery/N16.1.html

[5] Liddell and Scott’s Greek-English lexicon. An intermediate Greek-English lexicon. Oxford. Νέμεσις S. 528.

[6] Wikipedia: Nemesis (mythology). http://en.wikipedia.org/wiki/Nemesis_(mythology)

[7] David Lotto. The Psychohistory of Vengeance. Journal of Psychohistory, vol 34 # 1, Summer 2006.   http://gardensofforgivenessnetwork.pbworks.com/f/ThePsychohistoryofVengeance.pdf

[8] A.H. Chapman, Miriam Chapman-Santana, Djalma Vieira E. Silva. The Conept of Nemesis in Psychoneuroris. Arq. Neuropsiquiatr 1997:55 (3-A):427-430. http://www.scielo.br/pdf/anp/v55n3A/14.pdf

[9] Lord David Owen. Hubris and Nemesis in Heads of Government. J R. Soc. Med 2006 November 99 (11): 548-551. http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC1633549/

[10] Ian Kershaw. Hitler: 1889-1936: Hubris. London 1998.

[11] Ian Kershaw, Hitler. 1936-1945: Nemesis. London 2000.

[12] Wikipedia: Ian Kershaw. http://en.wikipedia.org/wiki/Ian_Kershaw

[13] Juha Molari. 19.3.2013. ”Arkkivihollisen” vastaus arvoisalle ministeri Heidi Hautalalle. http://juhamolari.blogspot.fi/2013/03/arkkivihollisen-vastaus-arvoisalle.html

[14] Juha Molari. 20.3.2013. Verkkomedia. ”Arkkivihollisen” vastaus arvoisalle ministeri Heidi Hautalalle. http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=5&id=7245

[15] Wikipedia: Freudilainen lipsahdus. http://fi.wikipedia.org/wiki/Freudilainen_lipsahdus

[16] Suomen Kuvalehti 19.3.2013. Hautala putoaisi tyhjän päälle, mikäli hän luopuisi ministerinsalkustaan. http://suomenkuvalehti.fi/blogit/polkomfi/hautala-putoaisi-tyhjan-paalle-mikali-han-luopuisi-ministerinsalkustaan?ref=top 

[17] Timo Haapala. Nunnalta lähti sädekehä – Hautalaan ja vihreisiin jäi ikilommo. http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/03/1724326/nunnalta-lahti-sadekeha---hautalaan-ja-vihreisiin-jai-ikilommo 


[19] Juha Molari 20.3.2013. Elokuvaohjaaja Andrei Nekrasov ja ministeri Heidi Hautala yrittävät kääntää oman häpeänsä Kreml-vastaiseksi propagandasodaksi  http://juhamolari.blogspot.fi/2013/03/elokuvaohjaaja-andrei-nekrasov-ja.html







. . . . . . . .

 Juha Molari Юха Молaри GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Työtön Teologian tohtori, BBA
 EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
 СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Finrosforum hyökkää uhkaavasti tshetsheenisiivoojaa vastaan. Molari vetoaa siivoojan turvallisuuden puolesta.


Heidi Hautalan ja Mikael Storsjön perustama Finrosforum hyökkäsi uhkaavasti tshetsheenisiivoojaa vastaan, jota järjestön sivuilla syytetään kiittämättömäksi ilmiantajaksi, petturiksi, joka olisi paljastanut Heidi Hautalaan liittyvät pimeät toimet Juha Molarille. Kerkko Paananen on kirjoittanut saman hyökkäyksen siivoojaa vastaan myös suomeksi omalle sivustolleen. Järjestön puheenjohtajana toimii nykyään Kerkko Paananen, varapuheenjohtajana ministeri Heidi Hautala ja sihteerinä Mikael Storsjö (Kavkaz-Centerin kustantaja). Järjestö on tunnettu hyvin julmista vetoomuksista: jouluaaton vetoomuksessa 2011 Finrosforum toivoi verenvuodatusta Venäjälle.

Finrosforumin uhkaus on vakava, vaikka se on kirjoitettu peiteltyyn muotoon. Sen sävystä saa tylyn vaikutelman tuon yhteisön antamasta tuomiosta siivoojalle, jota epäillään tällä kertaa aiheettomasti ilmiantajaksi. Joka tapauksessa Finrosforumin ja Heidi Hautalan lähipiirin vihamielinen vainoharhaisuus siivoojaa kohtaan on huolestuttavaa. Pahimmassa tapauksessa tuo vihamielisyys ei johda ainoastaan syrjintään, vaan myös kostotoimiin.

Siivoojan tiedetään työskennelleen Heidi Hautalan lähipiirissä monissa eri kohteissa. Kyseinen siivooja on siivonnut pitkät ajat Mikael Storsjön toimistoa Bulevardilla, jossa on ylläpidetty pahamaineista Kavkaz-Center –sivustoa. Mikäli kyseisissä piireissä herää epäluuloa siivoojaa vastaan, tällöin epäluuloisuutta myös mainitun toimiston tietojen vuotamisesta ei voida valitettavasti torjua mainituissa piireissä. Erityisesti tuolloin siivoojan osa on hyvin kohtalokas.

Kuvassa Mikael Storsjö, Kerkko Paananen ja
Islam Matsiev juonimassa Bulevardin toimistossa
Vetoan tshetsheenisiivoojan turvallisuuden, hyväksynnän ja ihmisoikeuksien puolesta. Häntä ei pidä rangaista, uhkailla ja epäillä asioista, joihin hän ei ole mitenkään syyllinen. Tietysti ottaisin mielellään kaikki tiedot Storsjön toimiston keskusteluista, jos minulla olisi kärpänen katossa, kuten olen joskus kirjoittanut. Ehkä minulla onkin, mutta siivoojaan en ole ollut missään yhteydessä koskaan. Antakaa siivoojalle turvallinen elämä Suomessa!

En ole aivan varma enää monien vuosien ja tapahtumien jälkeen, mistä sain ensimmäisen mielikuvan Hautalan ja Nekrasovin asuntoihin liittyvistä remonteista. Olisiko se ollut jopa itseltään Storsjöltä, joka mahdollisesti lausui jotain epämääräistä remonttiin liittyvää kerran kun olen vain pari kertaa puhunut hänen kanssaan puhelimessa. On mahdotonta muistaa enää tarkasti lähdettä, mutta ensimmäinen lähde oli niin epätarkka viittaus vuoden 2010 aikana, että en voinut kirjoittaa aiheesta valitettavasti mitään. Sain vain ikään kuin hajun nenääni, että jotain oli olemassa.

Toisella kertaa marraskuussa 2011 sain konkreettisemman tiedon remontista. Soittaja ei ollut siivoojan tai muurarin lähettämä keskustelija, koska soittajan tiedot eivät olleet niin tarkat ja täsmälliset. Sanoin toki soittajalle, että tätä tietoa on hyvä käyttää sopivassa tilanteessa julkisesti myöhemmin. Saman neuvon on saanut myös muurari, jonka kanssa en mielestäni keskustellut. Tietysti muistikuvani ei voi olla tarkka monien vuosien jälkeen. Sillä hetkellä astuin juuri ulos kirkon jumalanpalveluksesta, kun mainittu toinen puhelinsoitto tuli. Keskustelutilanne ei ollut parhain.

Mielikuvani mukaan henkilö ei ollut itse mitenkään sidoksissa remonttiin tai remontin suorittajiin, vaan mies oli vain muu ulkomaalaistaustainen: aloitimme keskustelut venäjäksi, mutta en osannut kyllin remonttisanastoa venäjäksi, niin kysyin mahdollisuutta keskustella suomeksi. Keskustelu jäi senkin vuoksi aika lyhyeksi. Erityisen konkreettista tietoa en saanut remontista, mutta kylläkin riittävästi. Tajusin sen, että hän ei itse ollut mitenkään sidoksissa remonttiin tai remontin suorittajiin.

Muistikuvani voivat olla epätarkkoja ja eri puhelinsoitot saattavat vuosien kuluttua sekoittua muistoissani toisiinsa. On aiheellista muistaa, että Nekrasovin ja Hautalan asuntojen remontit tiedetään sittenkin paremmin kuin vain salaisessa ydinjoukossa, joka kokoontuu Storsjön ja Hautalan johdolla Bulevardi 2 yläkerroksessa neuvonpitoon remontin toimittamisesta.

Kaiken kaikkiaan vetoan että armahtakaa tshetsheenisiivooja!







. . . . . . . .

 Juha Molari Юха Молaри GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Työtön Teologian tohtori, BBA
 EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
 СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

Elokuvaohjaaja Andrei Nekrasov ja ministeri Heidi Hautala yrittävät kääntää oman häpeänsä Kreml-vastaiseksi propagandasodaksi


Iltasanomien artikkelit keskiviikkona 20.3.2013 olivat hyvin paljastavia: elokuvaohjaaja Andrei Nekrasov ja ministeri Heidi Hautala kehittelevät salaliittoja, jonkinlaisia venäläisiä agenttitarinoita, puolustukseksi itselleen. Tai pikemmin voisi jopa sanoa, että he käyttämät aiheuttamansa skandaalin kielteistä julkisuutta Kremlin vastaiseen propagandaan. Tuollaista todisteluketjua varten Hautala nimesi kaksi arkkivihollistaan. Ikään kuin nyt olisi kyse järjestelmällisesti organisoidusta, mahdollisesti Kremlin viekkaasta ja häijystä taktiikasta, ”meitä Kremlin kriitikkoja vastaan”, kuten Nekrasov lausui Arja Paanaselle Iltasanomissa. Nekrasov sanoo aivan suoraan Arja Paanasen haastattelussa: ”Meillä Kremlin kriitikoilla ei ole muuta pääomaa kuin uskottavuutemme, ja nyt se yritetään viedä meiltä molemmilta”.  

Heidi Hautalan lehdistötilaisuus on otsikoitu osuvasti: ”Heidi Hautala kävi vastaiskuun”. Ministeri Hautala vierittää syyn ja vastuun raskaasta taakastansa ”arkkivihollisille”. Missä määrin Hautalan anteeksipyyntö ja virheiden tunnustus on syntipukkien julkistamisen jälkeen enää uskottava? Hautalan äkäisyys ja viha eivät anna yhdensuuntaista viestiä hyvätahtoisen ”tavallisen ihmisen” kanssa, jollaiseksi Hautala halusi esittäytyä.

Ei kai Hautala tai kukaan ajattele, että ”arkkiviholliset” ovat syyllisiä Hautalan pimeään remonttiin, vaan kyllä Hautala itse hoiti hommansa pimeästi? Sitä paitsi Hautalan osuus on oikeudenkäyntipöytäkirjojen mukaan isompi myös Nekrasovin kymmenien tuhansien pimeässä huvilaremontissa kuin lehtihaastattelussa Nekrasov tahtoo myöntää. Iltalehti uutisoi nasevasti, että Hautalan selitykset taas muuttuivat. Hautalan rooli oli suurempi myös tuossa pimeässä remontissa.

Hautalaa muistutettiin oviremontin hämäryyksistä marraskuussa 2011

Hautala on siis vihainen, että hänen pimeät hommat tulivat julkisuuteen tältä pieneltä osalta. Eikö hänen pitäisi olla ennen kaikkea vihainen itselleen? Ministeri Hautala on kuitenkin todistettavasti tiennyt jo viimeistään marraskuussa 2011, että hänen arkkivihollisensa tietävät hänen pimeän oviremontin.

Tuolloin marraskuussa 2011 kirjoitin blogissani Hautalan oviremontista. Hautala luki kavereidensa ja asianajajansa kanssa kirjoituksiani siihen aikaan erittäin intensiivisesti, koska he toimittivat tätä ennen ja tämän jälkeen aineistoa poliisille.

Vielä alkuvuodesta 2012 Hautala toimitti aineistoa poliisille. Syyttäjä ei kuitenkaan nähnyt mitään rikosta toiminnassani, kun olin julkisesti arvostellut Hautalan toimintaa. Hautala ei kuitenkaan toimittanut kysymystäni oviremontin hämäryyksistä poliisille.

Hautala ei edes saamansa muistutuksen jälkeen marraskuussa 2011 ja pian sen jälkeen ryhtynyt toimiin asian korjaamiseksi lainmukaiseen tilaan, vaan salasi edelleen puolitoista vuotta pimeän oviremontin. Nyt hän on vihainen ”arkkivihollisille”, kun lopulta pimeä oviremontti tuli julkisuuteen. Arkkiviholliset eivät kuitenkaan tuoneet maaliskuussa 2013 Hautalan skandaalia julkisuuteen: remonttimies itse kertoi tapahtumat iltapäivälehdelle.

Nekrasovilla on pääomaa saksalaisissa pikkupankeissa

Nekrasovin edellä kerrotussa pääoma-lauseessa on emävale jo siinä, että hän sanoo ainoaksi pääomakseen "uskottavuuden". Todellisuudessa hänellä on saksalaisessa pikkupankissa tai pankeissa pankkitilejä, joista hän maksoi kymmeniä tuhansia euroja kuititta ja ilman mitään remonttidokumentaatiota.

 Nyt Nekrasov tahtoo salata useaksi vuosikymmeneksi tiedot mainituista pankkitileistä. Maksaako Nekrasov veronsa mihinkään maahan?

Heidi Hautalan ja Andrei Nekrasovin hyvä partneri Mikael Storsjö kertoi oikeudelle Nekrasovin saksalaisista pankkitileistä ja pimeistä maksuista huvilaremontissa:
Nekrasovin salaiset saksalaiset pankkitilit ovat Luumäen remonttikiistan ja mahdollisten muiden yhteystyökuvioiden tähden hyvin tunnetut myös Mikael Storsjölle, maahantulojen laittomasta järjestämisestä tuomitulle suomenruotsalaiselle ns. yrittäjälle (Storsjön ansiotaso oli poliisin ja verottajan saamien tietojen mukaan kyseisinä vuosina reilusti alle 3000 euroa vuodessa).

Muistettakoon Nekrasovin pomosta, että juuri Boris Berezovski on ollut alusta alkaen keskeinen rahoittaja Movladi Udugoville ja tämän perustamalle islamististitaistelijoiden tiedotukselle Kavkaz-Centerille, jonka muodollisena kustantajana Mikael Storsjö on toiminut Beslanin kouluun tehdyn terrori-iskun jälkeen.

Nekrasov ja Hautala torjuvat epäluuloja salaliittoteorioita sepittämällä

Nekrasovin mukaan Heidi Hautalan kohun paisumisella on outo Venäjä-yhteys. Nekrasov paheksuu vihjailuja, jotka liittyvät hänen vaatimuksiinsa käräjäoikeudelle salata hänen pakkitiliotteensa.

Selostuksen perusteella syntyy päätelmä, että läpinäkyvyys (transparenssi) ei ole Nekrasovin ja Hautalan mukaan paras keino poistaa epäluuloa. Salaaminen ja juonikkaiden salaliittojen sepittäminen parantaisivat heidän mukaansa uskottavammin ministerin ja hänen miesystävänsä pääomaa. Nekrasov viittaa myös hänen Boris Berezovski-yhteyksiinsä.

Hellevi Mauno ja Anna Nuutinen raportoivat Iltasanomat-lehdessä Heidi Hautalan esittämistä väitteistä ”arkkivihollisia” vastaan. Hautala lausuu: - On ollut tiedossa, että tämä asia on ollut eräiden arkkivihollisieni, kuten pastori (Juha) Molarin ja Johan Bäckmanin tiedossa jo 2010 ja 2011, ja voin siitä epäillä, että tässä on haettu mahdollisimman suurta volyymia kun tämä aikanaan sitten tulee esiin.

Hautala ilmoitti, että hän ei aio erota ministerin virasta, ja pysymällä ministerin virassa hän tuottaa pettymyksen hänen arkkivihollisilleen.  Remonttimies kiistää olleensa minkäänlaisissa yhteyksissä Bäckmaniin tai Molariin. – En ole kumpaakaan ollut minkään näköisissä yhteydessä.

Iltasanomille Bäckman kertoo saaneensa ensi käden tietoa remonttiasiasta vasta nyt, kun remonttimies tuli itse julkisuuteen. Häntä Bäckman ei tunne lainkaan.

Samassa jutussa myös minä kerron, että en ole ollut missään yhteydessä remonttimieheen tai siivoojaan, vaikka olen tiennyt remontista vuodesta 2010 lähtien. Kerron Iltasanomille, että minulle soittanut mies oli muistikuvieni mukaan venäjänkielinen, mutta puhuimme suomea. Mies ei ollut kuitenkaan tämä remonttimies. En ole koskaan ollut remonttimieheen missään yhteydessä.

Itse asiassa ajattelin vuonna 2010 ja uudemman kerran 2011, että minulle tiedon antanut ulkomaalaistaustainen mies olisi mahdollisesti venäjää puhuva tshetsheeni, joka oli vihastunut Hautalaan. Hän osasi kuitenkin ilmaista asiansa myös suomeksi. Sain tiedon puhelimessa, joten en nähnyt henkilöä. Nyt on jo useita vuosia, enkä muista tapausta kovin seikkaperäisesti, sillä sain monia erilaisia puhelinsoittoja siihen aikaan.

Missä määrin Nekrasovin ja Hautalan uusin silmänkääntötemppu on vilpillinen tai vilpitön?

Heidi Hautalan ja Andrei Nekrasovin molempien vastaukset ilmentävät ja provosoivat jonkinlaista mielikuvitusta Kreml-johtoisesta kampanjasta ”meitä Kreml-kriitikkoja” vastaan, kuten Nekrasov ilmaisi asian: tuollaiset vastaukset syntyvät joko taktisista tarpeista (kääntää Hautalan oma skandaali Kreml-vastaiseksi propagandasodaksi)  tai vanha piika ja hänen miesystävänsä reagoivat vain molemmat tässä vallitsevassa stressissä jossakin määrin primitiivisen vainoharhaisesti. Mahdotonta on tapaamatta kasvotusten mainittuja henkilöitä arvioida sitä, missä määrin Nekrasovin ja Hautalan uusin temppu kääntää skandaali propagandasodaksi olisi vilpillinen tai vilpitön.

Suurin osa nettikeskustelijoista on vihaisia Hautalalle siitä, että hän yhä syyttää omista rikkeistään muita. Varsinkin, kun hän on nyt jopa todistanut olleensa tietoinen pimeän urakan vääryydestä jo 2010 - 2011. Monet nauravat Hautalan salaliittoteorioille. Politiikan ammattitoimittajat katsovat, että muut puolueet sallivat Halosen säilyä ministerinä, sillä Hautala syö Vihreiden kannatusta.






. . . . . . . .

 Juha Molari Юха Молaри GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Työtön Teologian tohtori, BBA
 EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
 СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

tiistai 19. maaliskuuta 2013

”Arkkivihollisen” vastaus arvoisalle ministeri Heidi Hautalalle


Parahin ministeri Heidi Hautala (vihr.).

Uusi Suomi -lehdessä kysyttiin myös,
mitä "arkkiviholliset" Bäckman ja
Molari ajattelevat Hautalan
lehdistötilaisuuden väitteestä.
Te olette tänään MTV3:n lehdistötilaisuudessa nimenneet vallitsevalle skandaalille kaksi syyllistä. Te nimesitte, että minä ja Johan Bäckman olisimme ”arkkivihollisianne”. Me olisimme tienneet remonttiskandaalin jo vuonna 2010 ja olisimme provosoineet nyt asianosaisia julkisuuteen Teitä vastaan.

Arvoisa ministeri Heidi Hautala, te olette väärässä ainakin osittain. Teillä on ilmeisemmin vakava stressi, koska etsitte ja nimeätte ministerisalkku toisessa kainalossa ja ketunhäntä toisessa kainalossa ”arkkivihollisia”. Ministerin valtakunnallisessa tiedostustilaisuudessa nimesitte sellaiseksi arkkiviholliseksi minutkin, erään itähelsinkiläisen pitkäaikaistyöttömän suomalaismiehen - ehkä sen jälkeen kun ette enää jaksaneet haukkua siivoojaanne petturuudesta ja muuraria ilmiantajaksi.

Kiitän arvon ministeri osoittamastanne huomiosta, mutta pyydän Teitä tarkistamaan esittämienne asioiden mittasuhteita, ja erityisesti henkilökohtaisten tunteidenne ja kuvitelmienne sekoittamista ministerin asemassa valtakunnalliseen keskusteluun.

Pyydän Teitä arvon ministeri Heidi Hautala kiinnittämään huomiota siihenkin faktaan, että Te olette poliisille tehdyillä rikosilmoituksilla ja yhteistyössä Mikael Storsjön papilta pois liperit –kampanjan kanssa keskeisesti vaikuttaneet juuri minun työttömyyteeni ja köyhyyteeni. Teillä ja minulla on myös tiedossa paljon kulissien takaista myyräntyötä, jota olette arvoisa ministeri harjoittanut koneistonne avulla edelleen minua vastaan senkin jälkeen kun kampanja työttömyyteni järjestämiseksi onnistui.

Olisiko Teillä ehkä jo aika tarkistaa kaiken valloittavaa mielikuvitustanne siinä, miten vaarallinen ”arkkivihollinen” todellisuudessa tällainen työtön suomalaismies on ihan oikeasti? Onko työvälineenne mitenkään sopusuhtaiset kohteen heikkouteen ja pienuuteen verrattuna? Mistä mielikuvat "arkkivihollisuudesta" nousevat teidän painajaisuniinne?

Voisiko olla myös niin, että ”arkkivihollisuuden” tunteet ovat syntyneet Teidän omista peloistanne, paljastumisen pelosta? 

Olen kertonut jo kaksi vuotta sitten tästä remontista, olen kertonut myös, että ovien takaa paljastuu paljon enemmän kuin pelkkä muutaman sadan euron pimeä työ.  Pienestä ovesta ja isommasta huvilaremontista alkavat paljastukset, kuitit kertovat rahaliikenteestä ja yhteydenpidosta kyseenalaisiin Venäjällä vaikuttaneisiin ryhmäkuntiin ja henkilöihin: pelko paljastumisesta ja ministerin nimen kytkemistä hämäriin asiayhteyksiin jo häiritsee painajaisissa. Syntyvätkö Teidän omassa pelossanne siis nämä syntipukit ja arkkiviholliset? Sanotaan, että haamut nousevat juuri pelosta.

Minä ilmoitan omasta puolestani, että en ole mitenkään osallinen enkä tapahtumien virittäjä tai provokaattori viime torstaina alkaneeseen paljastumiseen ja kohuun. 

On totta, että olen kertonut asioista KAKSI VUOTTA aiemmin, mutta nyt julkisuus on tullut ihan ilman minua. 

En ollut kaksi ja kolme vuotta sitten enkä ollut nytkään yhteydessä remonttimieheen ja siivoojaan. On myös totta, että teidän touhunne herättävät kiinnostusta ja paheksuntaa minussa niin kuin monessa muussakin tämän hetken Suomessa. Kiinnostukseni ja kommenttini tuhansien muiden suomalaisten tavoin ei tee minusta kuitenkaan syyllistä teidän omiin painajaisiinne. Haamut nousevat uniin pelosta, paljastumisen pelosta, siitä pelosta että ovien takaiset asiatkin paljastuvat.

Hyvä omatunto on paras päänalunen.

Jälkikirjoitus.

Sain sähköpostin eräältä Suomen kansalaiselta. Tämä viesti on mielestäni hyvin viisas ja terävä, joten julkaisen sen, mutta en kerro kirjoittajan nimeä:

"Yleensä jos julkishallinnollisessa virassa oleva henkilö mustamaalaa palkkansa maksajia(Suomalaisia veronmaksajia), ei hän enää kauaa jatka virassaan.
Hautala teki jotain ennenkuulumatonta Suomalaisessa poliittisessa historiassa,
jatkaa virassaan, kielsi kantamassta vastuun teoistaan ja syytti tapahtuneista asiaan millään tavalla liittymättömiä Suomen kansalaisia.

Häpeän Hautalaa syvästi, toivoin hänen tänään eroavan virastaan ja vetäytyvän sivuun julkisuudesta.
Mutta ei, hän turvautui kirjaan nimeltä "Halpamaiset Keinot".
On tunnetusti helpoin temppu välttää kantamasta vastuu, kääntämäällä huomio pois itsestään ja hakemalla syytä muista.

Ei ole mitään järkeä julkisessa lehdistötilaisuudessa, kytkeä osaksi asiaa kahta asiaan liittymätöntä ihmistä.
Koska kyseessä on ollut ministeri Hautalan itse tekemä laittomuus, eikä mikään muu ja asia ei siitä muutu.


Toivon sinulle ja Bäckmannille voimia ja jaksamista.


Ystävällisin Terveisin, - - - "




. . . . . . . .

 Juha Molari Юха Молaри GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Työtön Teologian tohtori, BBA
 EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
 СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html


maanantai 18. maaliskuuta 2013

Veteraani aloitti urheilun


Vuonna 2014 pääsen jo yli 50 vuotta vanhojen miesten veteraanikilpailuihin. Tänä vuonna 2013 olen epäedullisessa tilanteessa, kun juoksen 49 vuotta vanhana vanhuksena 45 vuotta vanhoja nuorukaisia vastaan samassa sarjassa. Kuntoni ei ole myöskään tänä kesänä vielä kilpailullinen: kuntoa ei rakenneta parissa kuukaudessa, vaikka jotain siinäkin ajassa voi tehdä. 

Tänään aamulla kävin Pirkkolan erinomaisella kuntopolulla juoksentelemassa 8 kilometriä.



Kunnon rakentamisessa pidän keski-iän ylittäneenä veteraanina tärkeänä sitä, että liikkuvuuteni säilyy. Kuntoilu ei saa tuhota entisestään jo ikääntyvän miehen notkeutta ja liikkuvuutta. Siksi pidän vain edullisena itselleni, että joka päivä pelaan jalkapalloa 10 vuotta vanhan poikani kanssa. Lisäksi muistan joka päivä venytellä, että lihakset eivät jäykisty liian lyhyiksi. 


Kunnon rakentamisessa toinen tärkeä asia on hapenottokyvyn kehittäminen. Pitkät hiljaiset juoksulenkit eivät paranna hapenottokykyä; kestävyyttä ja elämän nautittavuutta ne ehkä parantavat, jos mielenlaatu on sellainen. Hapenottokyky koostuu kolmesta päätekijästä: veren koostumuksesta ja keuhkojen toiminnasta sekä lihassolujen kyvystä energiatuotantoon. Veri kuljettaa happea paremmin, jos hemoglobiinitasot saan vähän paremmaksi kuin nykyään. Yli 160 hemoglobiinitasot ovat minulle ihan luonnollisia. Raudan, C-vitamiinin ja B-vitamiinien syöminen parantaa veriarvoja.

Keuhkojen toiminta ja lihassolujen kyky energiatuontantoon parantuvat vain sellaisessa suorituksessa, joka on riittävän lähellä toivottua intensiivistä suoritusta, tässä tapauksessa keskipitkien matkojen juoksua. Puolen minuutin tai minuutin intensiivinen suoritus hapenottokyvyn ylärajoilla tai vähän yläpuolella kehittää juuri niiden lihassolujen energiatuotantoa, joita myös veteraani tarvitsee juostessaan kilpaa 1500 metrin matkalla. En siis koe mielekkääksi hölkätä kymmeniä kilometriä vanhan miehen töpöttelevällä askeleella, kun en sellaisia matkoja ja vauhtia myöskään tavoittele muutenkaan. Siksi en pidä pahana lainkaan, että aamulenkkini ovat hyvin epä-tasavauhtisia: juoksen juoksuni suhteellisen mukavaa vauhtia, vaikka en aivan räkä poskessa, mutta sitten myös kävelen ja verryttelen häpeilemättä. Minä en oikein ymmärrä pitkän tasavauhtisen suhteellisen hitaan juoksulenkin tarkoituksellisuutta, paitsi ehkä jos joku valmistautuu maratonille. Tänään oli pakkasta - 16˚C, vaatteeni olivat raskaat ja vasta ensimmäinen lenkki, joten nyt li tarkoituksellista aamulla vasta totutella juoksevan ihmisen askeleeseen. Otin vielä aika varovaisesti. Eräänä lisäsyynä oli kolme päivää vaivannut "lautavatsa", mahdollisesti jonkinlainen tulehdus, jonka tähden vatsa on kuin kivikova pallo. Se voisi olla vaarallinenkin oire, mutta en hakeutunut lääkäriin, vaan luotin pienen nälän ja terveellisen liikunnan parantavan ongelman. Ehkä hampurilaispaikassa syöty ruoka ei täyttänyt kolme päivää sitten kaikkia hygieniavaatimuksia.

Olen ollut yhteydessä Helsingin Jyryn Juhani Meskaseen, joka kertoi ystävälliseen, innostavaan tapansa, että Jyry saa kovan viestijoukkueen veteraanisarjaan. Tänään 18. maaliskuuta 2013 olen aloittanut juoksemisen taas pitkän tauon jälkeen, jotta kesällä voisin juosta ehkä jotain pientä Helsingin Jyryn joukkueessa. Jäsenmaksua en ole vielä maksanut. Sitä varten täytyy säästää rahaa (minä olen pitkäaikaistyötön köyhä mies suomalaisesta proletariaatista).

Urheilullinen taustani veteraaniurheilun aloittamiselle ei ole mitenkään vahva, vaan pikemmin voidaan puhua ”kadulta reväistystä keski-ikäisestä mattimeikäläisestä”. Siksi kuntoiluni on tässä blogissani myös jatkossa sellaista, että se soveltuu liki jokaiselle keski-ikäiselle heikkokuntoiselle miehelle, joka kuitenkin haaveilee rohkeudesta ostaa jopa piikkarit ja juosta kilpaa veteraanina oikealla urheilukentällä.

Aikuisiässäni en ole juossut kilpaa. Kilpajuoksuni ovat jääneet juniorivuosiin tuhansien muiden lasten tavoin. Aikuisiässä lenkkeilyni oli vaihtelevaa, erityisesti pappisviran pullat ja erikoiset työajat rajoittivat juoksuharrastusta. Veteraani-iässä olen satunnaisesti kuntoillut muutamia viikkoja ja jopa kuukausia aktiivisesti, mutta sitten on lihas- ja luukipujen tai huonojen säiden vuoksi kuntoilu jäänyt jopa useaksi kuukaudeksi. Kaiken kaikkiaan voidaan puhua taustalta heikosti kuntoilleesta keski-iän ylittäneestä veteraanista, joka haaveilee kuntotasonsa parantamista sen verran, että voisi muutaman kuukauden kuluttua juosta  suuremmin häpeää kokematta joitakin veteraanikisoja nuorempiaan vastaan ja vuoden kuluttua menestyksellisemmin oman ikäistensä vanhojen miesten parissa.

Kesällä 2011 juoksin raskailla hölkkätossuilla muutaman kerran ihan juoksuradallakin, mutta juoksuni olivat "omiin tarpeisiin", eivät minkään kilpailun yhteydessä, koska kuntoni ei ollut sellainen. Itse asiassa tämä oli silloisen kuntoilun "aloitus". Olin myös muutoin suhteellisen tuhdissa painoluokassa.


Nämä juoksut tapahtui ilman mitään ”harjoittelua” tai ”valmistautumista”. Kellokin näytti jotain aikoja, jotka olivat ihan tyydyttäviä veteraanille, jonka mieltymys olisi juosta keskipitkiämatkoja. Innostuin sen jälkeen lenkkeilemään varsin vauhdikkaalla vauhdilla, juoksin parhaassa innossani noin kolmisen kuukautta kaksi kertaa päivässä. Valitettavasti tämä into ei jatkunut yli talven. Jalkapohjani kipeytyminen lopetti silloisen juoksuinnostuksen.

Koko kesän 2012 aikana kävin vain joitakin kertoja juoksulenkillä. Muutaman kerran kävin myös poikani kanssa juoksulenkillä, mutta hänen vauhtinsa ei ole vielä mitenkään riittävä aikuisen kuntoiluvauhdiksi. Kevään, kesän ja syksyn 2012 merkittävin kuntoilu oli ajaa poikani kanssa polkupyörällä noin 20 kilometriä 3-4 kertaa viikossa. Menimme hänen jalkapalloharjoituksiin ja tulimme takaisin kotiin. Lisäksi pelasin poikani kanssa jalkapalloa lähes joka päivä. Tämä oli keski-iän ylittäneelle vanhenevalle miehelle sopivaa ulkoilua, lyhyiden terävien juoksupyrähdysten ottamista, mutta kestävyysjuoksijan ominaisuuksia se ei luonnollisesti kehittänyt.

Tämän talven aikana olen muutaman kerran käynyt hiihtämässä itsenäisesti. Useammin olen hiihtänyt poikani seurassa. Liikkuminen ei ole ollut aivan olematonta, vaikka se on tapahtunut enemmän lapsen ehdoilla. Nyt jatkossa on tarkoitus säilyttää lapsen etu liikunnan tärkeimpänä periaatteena. Edelleen jatkan liikuntaa poikani kanssa. Tämän lisäksi erityisesti varhain aamulla alan itse juoksentelemaan oman kuntoni parantamiseksi. 



Käytännössä uusi tehostettu kuntoiluohjelma keski-iän ylittäneelle veteraanille urheilukilpailuja varten on seuraavanlainen:
maanantaista perjantaihin jokainen aamu noin kello 8 juoksua 8-15 kilometriä.
maanantaista perjantaihin jokainen iltapäivä noin kello 13 – kello 16 välisenä aikana jalkapalloilua pojan seurassa
viikon jokainen päivä iltapäivällä kuntopyörällä 4-6 x 40-60 sekuntia intensiivipolkemista seisten, lepotauon noin 2 minuuttia. Kuntopyörällä seisten ”juostu” tai ”poljettu” harjoitus on mielestäni juoksua varten parempi harjoitus kuin vastaava juoksumatolla, koska juoksumatolla askeleen ponnistusvaihe jää valitettavasti pois maton vain paetessa jalkojen alta.
lumien sulamisen jälkeen myös illalla muutamana päivänä viikossa intervallityyppinen juoksulenkki: esimerkiksi 10 x 400 metriä reippaasti, tai 5 x 800 metriä reippaasti (palautus esimerkiksi 2 minuuttia verryttelyä ja venyttelyä).

Tavoitteet eivät ole mitenkään hurjat, sillä olen jo niin monta kertaa havainnut, että nivelet ja lihakset eivät väistämättä kestä eheinä useita kuukausia ja takapakkia on odotettavissa aina. Ensimmäinen tavoite on laihtua lähes 10 kg kesään 2014 mennessä, mutta laihtuminen tapahtukoon itsestään juoksulenkkien avulla. Toinen tavoite on juosta kesällä 2013 1500 metriä lähemmäs neljää minuuttia kuin viittä minuuttia. Kolmas tavoite on löytää rahaa 100-200 euroa, jotta voin ostaa jostain piikkarit: radalla on kuitenkin miellyttävämpää juosta piikkareissa kuin painavissa hölkkätossuissa. 

Tänään kävin aamulla kello 8 aikaan Pirkkolassa kevyellä 8 kilometrin juoksulenkillä. Minä olin varsin raskaasti vaatetettu: paksujen ”tennisshortsien” päällä oli kahdet suhteellisen paksut ulkoiluhousut. Jaloissakin oli kahdet ihan tuhdit sukat. Kylmä ei tullut, vaikka pakkanen oli - 16˚C. Löysä nautinnollinen juoksuvauhtini oli noin 4 min/km, joskus myös vähän nopeammin, mutta pysähdyin ihan rauhallisesti kävelemään ja niistämään nenää paperille useita kertoja lenkin aikana. En siis juossut ”räkä poskella”! Vauhtini oli ilmeisemmin tämän kaltainen siitäkin päätellen, että eräs naiskilpajuoksija oli juoksulenkillä keveissä asuissaan. Kun kävelin ja niistelin nenääni, hän juoksi ohi varsin sulavasti ja tyylikkäästi, ja hän pääsi suhteellisen kauaksi. Lähdin juoksemaan, tavoitin hänet suhteellisen nopeasti ja juoksin ohi eräässä ylämäessä. Mielestäni hän juoksi ihan kauniisti ja vauhdikkaan näköisesti, mutta jotenkin askeleessa ponnistuksessa hän antoi periksi eikä juoksu mennyt sittenkään niin hyvin eteenpäin kuin pitäisi. Tämä näkyi tuossa ylämäessä. Minun juoksuni ei ole vauhdikkaan näköistä, mutta oli se selvästi joutuisampaa. Ehkä nainen oli tottunut harjoittelemaan juoksumatolla, jossa juoksuaskeleessa ponnistuksen loppuvaihe jää pois. Tämä näkyi nyt vauhdikkaan näköisen juoksun tehottomuutena ylämäessä. Vauhtini oli kuitenkin nopeampi kuin tuolla suomalaisella naiskestävyysjuoksijalla. Tietenkään tämä ei ollut mikään kilpailu. En olisi voinut kilpailussa menestyä lainkaan häntä vastaan. Vanhat miehet eivät juokse yhtä ripeästi kuin nuoret aikuiset naiset kilpailuissa.

Tänään iltapäivällä käyn siis poikani kanssa taas potkimassa palloa. Hän ei voi vieläkään juosta laryngiitti-kurkunpäätulehduksen jälkitilan johdosta. En salli juoksua ja hengästymistä vielä. On parempi olla varovainen ja harkitsevainen, kun yhä vähän yskittää. Yskän ääni on kuitenkin muuttunut jo normaaliksi. Potkia voi palloa kaikesta huolimatta. Illalla on kuntopyöräharjoitus minulle – poikani saa levätä vielä päivän.

Kesäkuun alussa on muistikuvani mukaan jotkut veteraanikisat Vantaalla. Ehkä yritän päästä sellaiseen kuntoon, että voisin juosta siellä ja lapseni voisivat häpeilemättä kannustaa ja nauraa isälleen, joka ei suostu vielä niin vanhaksi ettei enää edes juoksisi.



. . . . . . . .

 Juha Molari Юха Молaри GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Työtön Teologian tohtori, BBA
 EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
 СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Heidi Hautala –files (1.10.3)



Valokuvan toinen puoli on julkaistu Uusi Suomi -lehdessä Finrosforumin neljän toimittajan vetoomuksen yhteydessä, tämä vasen puoli on täydennetty jälkikäteen ystävällisten vinkkien perusteella. Tämä kuvamanipulaatio kertoo enemmän kuin tuhat sanaa Finrosforumin toimittajien yhteyksistä.(21.6.2010)[19]

Hyväntekijä vai hyväksikäyttäjä? Mitä muuta paljastuu Heidi Hautalan rikkinäisten ovien takaa?



 Pauli Vahtera kirjoittaa 15.3.2013:
Kotouttaminen rikolliselle polulle ja ihmiskauppaa. Ministerin siivoustyöhön palkkaama henkilö oli humanitäärinen maahanmuuttaja. Kotouttamisen kannalta annetaan Suomeen tulleelle siirtolaiselle Euroopan parlamentin jäseneltä huono malli: maan tapa on tehdä pimeästi töitä. Sadalla eurolla saisi kolme tuntia rehellistä siivouspalvelua. Hautalagatessa on puhuttu vain euroista, mutta ei tunneista. Suomalainen yhteiskuntaeliitti on tekopyhä. Se puhuu humanitääristen maahanmuuttajien auttamisesta. Samalla he käyttävät heitä alipalkattuina orjatyöläisinä.”[10]



Heidi Hautalan kotiin tehdystä remontista on puhuttu jo heti sen valmistuttua vuonna 2009, olen itsekin saanut siitä kuulla noihin aikoihin jotain epämääräistä, mutta asia alkoi kiinnostaa erityisellä tavalla Hautalan omien vihatoimien seurauksena. Euroopan parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtaja Heidi Hautala oli tehnyt 14.1.2011 rikosilmoituksen minua ja tovereitani vastaan.[4] Asia tuli  erään ystävällisen ihmisen tietoon, joka soitti marraskuussa 2011 ja muistutti Heidi Hautalan remontin hämäryyksistä. Tämän muistutuksen johdosta kirjoitin jo samana päivänä blogiini remontista..[1][3] Mainitun blogikirjoituksen johdosta poliisi soitteli keksityn toimittaja-tittelin varjolla Abdullah Tammelle ja yritti päästä kirjoituksessa mainitulle Suomenlinnan retkelle. Pari päivää aiemmin 23.11.2011 olin kirjoittanut Heidi Hautalan poikaystävän Andrei Nekrasovin eräästä elokuvaprojektista.[5]

Oviremontin sadat eurot ovat kuitenkin vain teeskentelyn ulospäin helposti näkyvä kehys. Ovien takana on paljon suurempi, vakavampi ja likaisempi peli, jossa nykyinen ministeri on toiminut suomalaisten partnereidensa kanssa ylimielisesti, alistaen toimeentuloa tarvitsevia köyhiä ihmisiä. Mukaan kuuluu myös laaja vyyhti tshetsheenipakolaisten käyttämistä harmaana työvoimana, YK:n turvaneuvoston kieltämän vihasivuston ylläpito ja pakolaisten maahantulon laiton järjestäminen. 

Lisäksi ei pidä unohtaa, että Hautalan ja Nekrasovin takana istuu myös Interpolin kansainvälisesti etsintäkuuluttama Boris Berezovski, Nekrasovin palkanmaksaja. Ei ole lainkaan yllättävää, että Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pekka Haavisto on kehottanut Heidi Hautalaa jättämään Harmaan työn ministerityöryhmä. Haavisto on ymmärtänyt, että riittävän varhainen vahingon rajaaminen olisi edullista: ongelman pitkittyminen ja jatkuvat uudet paljastukset syövät lopulta koko puoluetta ja hallitusta. 

Lopulta Heidi Hautala on ilmoittanut, että hän vetäytyy pois harmaan työn ministerityöryhmästä.


Iltalehti 16.3.2013

Iltalehti 16.3.2013

Iltalehti 16.3.2013 tuo pimeän oviremontin taustoja kiitettävästi. Hautalan miesystävä, venäläinen elokuvaohjaaja ja presidentti Vladimir Putinin ankara kriitikko Andrej Nekrasov sekä hänen Multialan kartano Etelä-Karjalan Luumäessä tulevat esitellyksi. Iltalehdestä käy myös ilmi, että "työmaalla toimi myös jonkinlaisena neuvottelijana tai työnjohtajana liikemies Mikael Storsjö, joka tunnetaan tsetseenipakolaisten ystävänä. Oikeuden papereista käy ilmi, että myös Hautala puuttui Luumäen remonttiin". 

Harmaata työtä paljastava tutkiva journalismi ei ole vielä pohtinut sitä, millaisen korvauksen Storsjö sai toimistaan "neuvottelijana tai työnjohtajana" Multialan kartanossa, sillä ainakin samanaikaisesti poliisille ilmoittamissaan ansiotiedoissaan hänen toimeentulonsa oli erityisen niukkaa, lähinnä luottokortilla ja vaimon rahoilla tapahtuvaa matkailua ja matkustelun avustamista: vuosiansiot jäivät kokonaisuudessaan tuntuvasti alle 3000 euron. Tämä käy ilmi Storsjön esitutkinta-aineistosta, joka koskee maahantulon laittomia järjestelyjä. Vuonna 2007 verotietojen mukaan Storsjön verotettavat ansiotulot olivat vain 2665 euroa ja vuonna 2008 ansio- ja pääomatuloja ei ollut lainkaan.



Ministeri Heidi Hautala todisti valallisesti Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa alkuvuonna 2013 miesystävänsä Andrei Nekrasovin huvilan remonttiasiassa. Raskauttavinta Hautalan asiassa on hänen julkisuudessa antamansa merkittävästi toisenlainen kuva tilanteesta. Oikeudelle antamansa valallisen todistuksen perusteella Hautala toimi huvilaremontin varsinaisena organisaattorina ja johtajana. Hän myös tunnisti töiden tapahtuneen pimeästi. Hautala kertoi oikeudelle, että remonttia koskevat neuvottelut aloitettiin Hautalan yhteistyökumppanin Mikael Storsjön toimistolla osoitteessa Bulervardi 2.[41]



Oviremonttia suurempi pimeä toimi oli Nekrasovin huvilan kuutamourakointi. Heidi Hautalan luottomiehenä toimi laittoman maahantulon järjestämisestä vankeuteen tuomittu Mikael Storsjö, joka oli Hautalan kuutamourakan jonkinlainen päällysmies Mustialan kartanon remontissa. Storsjö oli hyvin tietoinen Nekrasovin ”henkilökohtaisista tileistä” saksalaisissa pikkupankeissa. Juuri nämä rahoituslähteet Nekrasov tahtoo salata 25 vuodeksi.[42]
Hautalan pimeästä oviremontista kuuluisaksi tullut remonttimies paljasti Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa myös Hautalan organisoiman Nekrasovin Luumäki-huvilaremontin pimeät rahavirrat. Rahat tuotiin remonttimiehelle Western Unionin –pankin kautta vain sen tähden, että tshetsheenisiivooja sai Kela-korvausta eikä voinut toimia rahan välittäjänä.[43]

Hautalan julkiset selitykset käryn jälkeen



Hautala on itse kertonut, että oviremontti liittyisi jollakin tavalla poikaystävänsä remonttiriitaan ja siitä käytyyn oikeudenkäyntiin: 
Kun vuonna 2009 kotini sisäovi oli vinksallaan, luotin sen korjauksessa tähän tuttuun urakoitsijaan, jota oli minulle suositeltukin ja joka vastasi tuolloin käynnissä olleesta, isommasta remontista nykyisen miesystäväni talossa.”[6] 

Tällä tiedonannollaan Hautala tuo myös välillisesti koko joukon henkilönimiä remonttiskandaaliin. Andrei Nekrasovin huvilan remonttia käsitteleviä julkisia oikeudenkäyntiasiakirjoja selostetaan tässä jäljempänä. En kuitenkaan tuo näiden yksityishenkilöiden nimiä esille julkisista asiakirjoista.


Tämä siivousta suorittanut pakolaisnainen on yrittänyt työnteollaan saada ansaintaa, minkä vuoksi pidän erittäin valitettavana, että hänelle ei maksettu palkkaa rehellisesti. Eikä tämä ole mahdollisesti ryhmäkunnan ensimmäinen pimeästi teettämä työ tuolle köyhälle siivoojalle. 

Sinänsä hyvä, että henkilöllä on ollut töitä. Hänen nimensä käsittely ei ole kiinnostavaa sinänsä. Yhteydet Mikael Storsjön laittomasti järjestämiin maahantuloihin ovat kuitenkin ilmeiset ja kiinnostavat: siivoojan perheväkeä saapui Suomeen herra ja rouva Storsjön mukana lentokoneessa juuri vuonna 2009. Siivooja hoiti myös Storsjön Bulevardi-toimiston siivouksia ainakin pari kuukautta. Niiden verotuksen asiallisesta toimittamisesta ei ole mitään dokumenttia eikä asiaa ole tutkittu toistaiseksi, mahdollisesti liikemies Storsjö on osannut hoitaa firman asiat paremmin kuin oman ansainnan. Storsjö oli poliisille antamansa todistuksen valossa taloudellisesti ahtaalla, joten palkanmaksun suorittaminen tsetsheenisiivoojalle kahden kuukauden työstä on voinut muodostua haastavaksi. Ehkä yrityksellä oli paremmin varoja kuin sen omistajalla.

Hautala surffailee 16.5.2011 internetissä ja lukee Storsjö-juttuja[33]



Heidi Hautala on yrittänyt kääntää järjestämänsä kuutamourakan skandaalin Venäjä- ja Kreml-vastaiseksi propagandaksi nimeämällä Suomen ulkoministeriössä pitämässään tiedostustilantessa skandaalinsa syntipukeiksi, “arkkivihollisiksi” Juha Molarin ja Johan Bäckmanin.[44][45] Samanaikaisesti Finrosforum on liittänyt Heidi Hautalan nimeämät ”arkkiviholliset” osaksi todisteluketjua, jonka mukaan tshetsheenisiivooja olisi ollut Kremlin lähettämä vakoilija, petturi ja ilmiantaja. Heidi Hautala on Finrosforumin perustajajäsen ja toimii järjestön varapuheenjohtajana.[46]

Ministerin arvovalta muuraria vastassa

Iltasanomien haastattelussa kiistan toiseksi osapuoleksi joutunut muurari, Heidi Hautalan remonttimies, antaa huomattavasti lisätietoja Hautalan sanojen uskottavuuden arvioimiseksi:

Hautala kertoi eilen luulleensa, että urakoitsija hoitaa ’velvollisuudet’ – eli eläkemaksut. Remonttimies ihmettelee, miksi Hautala kutsuu häntä urakoitsijaksi. – Hän itse kysyi, että onko sinulla firmaa ja minä sanoin, ettei minulla ole minkäänlaista firmaa. Miten olen voinut olla urakoitsija, kun minulla ei ole siihen aikaan ollut minkäänlaista firmaakaan, remonttimies ihmettelee”.[7]

Remonttimiehen vastauksista käy myös ilmi, että Heidi Hautala edelleen kirjoittaa ja puhuu vilpillisesti remontista, kun kirjoittaa ”yhden” sisäoven ”vinksallaan” olemisesta. 

Tommi Parkkonen kysyykin Iltalehden kolumnissa Hautalan vastuuta (Iltalehti 16.3.2013, s. 5): 
"Mitä Heidi Hautala (vihr) totesi vuonna 2007 siloisen oikeusministeri Leena Luhtasen (sd) jäätyä kiinni vaalimainostensa maksamisesta pimeästi: 'Jo on ajateltu, etä siirretään rahaa yksityiselle henkilölle, niin silloin nimenomaan työn teettäjä on vastuussa veroista ja eläkkeistä. Luhtanen reagoi asiaan niin kuin hän ei lainkaan tietäisi näistä lakipykälistä'. Kuusi vuotta myöhemmin Hautala (edelleen vihr) ei enää tiennyt näistä lakipykälistä ja vastuista yhtään mitään. Tai siis tiesi, mutta vasta yhden yön asiaa mietittyään. Joku saattaisi sanoa, että Hautala (vihr tai kok) valehteli ensipaniikkiselityksessään. Ja se ei ole mukavaa ja kivaa, jos ministeri (valitse puolue) valehtelee kansalle".

Remonttimiehellä ei ole mitään syytä valehdella sen enempää suuremmasta maksusta kuin työn määrästä, kun taas Hautalalla on ilmeinen tarve vähätellä tapahtunutta. Epäilemättä remonttimiehellä ja Hautalalla on yhä edelleen yhteentörmäys ilmeinen. Hautalan intressinä vaikuttaisi olevan selvästi toimintansa vähättely. 

Remonttimies on kokenut, että rikas pariskunta teettää hänellä töitä, ei hoida velvoitteitaan oikein ja lopulta tuo rikas pariskunta vaatii oikeudessa köyhältä muurarilta maksuja. Ministerin arvovalta on ollut ja sitä on käytetty muurarin vaikutusvaltaa vastaan. Rikkaan pariskunnan ja muurarin välissä sählää työmaapomona MIkael Storsjö, ja lopulta rikas pariskunta vaatii rahojaan takaisin epäonnistuneesta remontista, jota muurari ei ollut edes tehnyt. Mahdollisesti tietovuoto Hautalan pimeästä kotiremontista on todella tullut tuon katkeruuden johdosta. Voittavatko muurari ja siivooja sittenkin korkea-arvoisan ministerin, joka ei uskalla puhua totta?

Iltasanomien haastattelusta käy ilmi, että Hautalan Korkeavuorenkadun-asunnossa tehtiin vuonna 2009 remontti, jota varten remonttimies teetti kaksi uutta ovilevyä. Myös asunnon muut ovet huollettiin remontin aikana. 

Jäljempänä tässä blogissa linkitetään vuoden 2009 remontit ja siivoukset toiseen isoon skandaaliin, jota on myös julkisuudessa selvitelty: maahantulojen laittomaan järjestämiseen ja Kavkaz-Centerin toimintaan. Tietysti skandaalinsa on Nekrasovin Multialan kartanon ongelmatkin, mutta nekin liittyvät siihen kokonaisuuteen, joka koskettaa pakolaisten maahantulon järjestämistä ja Kavkaz-Centerin toimintaa.

Hautala ei maksanut suinkaan vain ”muutamaa kymppiä”, vaikka Hautala antaa niin ymmärtää Iltalehden haastattelussa 14.3.2013, vaan Iltasanomista käy 15.3.2013 ilmi, että

Hautala maksoi erikseen käteisellä hänelle remontista noin 650 euroa. Summaan sisältyi myös remonttia varten teetetyt ovet. Miehen mukaan Hautala maksoi siivoojalle noin 250 euroa siivouspalkkiota remontin yhteydessä”.[7]

Ministerille sadat eurot ovat pieniä summia, joillekin nuo summat ovat kokonaisen kuukauden ansainta. Ministerin vilpillisyys on se vakavampi asia: uskottavuusongelma. Miksi kiinnijäämistä pitää peitellä vähättelevillä valheilla? Mitä on tuollaisesta ministeristä ajateltava?

Hautalan kotiremontin skandaali oli varsin monien toimittajien ja vaikuttajien tiedossa ainakin viimeistään marraskuussa 2011, kun informoin asiasta monia tahoja. Lisäksi lähetin teatteri- ja elokuvaohjaaja Jussi Parviaiselle asiaa koskevan sähköpostin [2] ja puhuin myös asiasta Parviaisen kanssa. Parviainen piti Juorukello-nimistä sivustoa, jossa lukijamäärä oli huomattavasti suurempi kuin omassa blogissani. Hautala luki aatekavereidensa ja juristinsa kanssa blogiani tuohon aikaan sekä etsi sieltä aineistoa rikosilmoituksen täydentämiseksi: ympäriltä he poimivat tekstejä "huonolla menestyksellä", mutta hyppäsivät kauniisti ja hiljaa tämän oviremontti-blogin yli. Oliko Hautalalle jo tuolloin sopivampaa, että asia ei tule julki esimerkiksi hänen jättämänsä rikosilmoituksen avulla? Toivoin, että Hautalaan liittyvä juoru menisi julkisesti käsiteltäväksi esimerkiksi tuota kautta. Lisäksi lähetin asiaa koskevia tiedotteita muutamaan suomalaiseen sanomalehteen. Laajemmalle yleisölle ministeri Heidi Hautalan remonttiskandaali tuli vasta torstaina 14.3.2013, kun Iltalehti uutisoi asiasta, Helsingin Sanomat seurasivat asiaa ja kaikki media keskusteli remontin johdosta.


Itä-Uudenmaan käräjäoikeus Nekrasovin ja muurarin kiistasta


Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on antanut tuomion kansliassa 6.3.2013 (L 12/2645). Kantaja Andrei Nekrasov kävi oikeutta muurari KK:a vastaan. Siivooja AA oli tarjonnut muurari KK:lle aluskatteen korjaustyötä.  

Tämä AA on tshetsheeninainen, läheisesti linkittynyt Mikael Storsjön, Heidi Hautalan ja Andrei Nekrasovin kanssa. Jälkimmäiset käyttävät häntä lattioittensa siivoamiseen. Verojen maksujen ja työnantajavelvoitteiten hoitamisessa jälkimmäiset pohatat eivät näytä ainakaan täysin esimerkillisesti tukeneen pakolaisen integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan.

Siivooja AA oli sopinut rakennusmiehen KK:n käsityksen mukaan työn tekemisestä Neksasovin ”vaimon” kanssa (so. Hautala). Työt oli tehnyt virolainen yritys. Muurari KK itse ilmoitti oikeudelle, että hän ei ollut tuolloin vuonna 2009 elinkeinoharjoittaja eikä kyse ollut ammattimaisesta palvelujen tarjoamisesta. Hänellä ei ollut myöskään työsuhdetta Nekrasoviin. 

Andrei Nekrasovin todistajana paikalle käräjäoikeuteen saapui esimerkiksi Heidi Hautala ja Mikael Storsjö. Rakennusmiehen todistajana oli AA, siivoojana tunnettu tshetsheeninainen. 

Nyt ministeri kävi tunnetun elokuvaohjaajapuolisonsa tukena oikeutta suomalaista muuraria vastaan, jota puolusti oikeudessa vain tshetsheenisiivooja.

Heidi Hautala ja Mikael Storsjö todistivat oikeudessa. Aiemmin heidät on nähty usein rinnatusten, esimerkiksi Finrosforumin kokouksissa.
Käräjäoikeus totesi Nekrasovin tapauksessa: ”Asiassa on riidatonta, että mikään edellä mainituista muodollisista yrittäjänä toimimiseen viittaavista tunnusmerkeistä ei täyty”. 

Rakennusmiehellä ei ollut muita peräkkäisiä tai samanaikaisia toimeksiantoja, vaan hän kävi varsinaisessa päivätyössä isossa rakennusalan yrityksessä muurarina. Useasta yleissäännöstä poikkeavasta seikasta huolimatta käräjäoikeus päätti tulkita lakia elokuvaohjaaja Nekrasovin ja ministeri Hautalan hyväksi, että muurari olisikin elinkeinoharjoittaja kuluttajasuojalain tarkoittamassa mielessä. Niin muurari pitäisi maksaa huomattavia rahasummia Nekrasoville ja tämän todistajille.



Kavkaz-Centerin kustantaja Mikael Storsjö kertoi todistajana käräjäoikeudessa, että hän oli ennen Nekrasovin katon peltitöiden alkamista pitänyt kokouksen muurarin kanssa. Tämä muurari KK oli löytynyt siis tshetsheeninaisen AA:n avustuksella. 

Storsjön todistajaväitteen mukaan kokouksessa olisi ollut puhetta siitä, että mainittu muurari KK toimii urakoitsijana ja hoitaa remontin. 

Muurari ei tehnyt riidan kohteena olevia putkitöitä. Nekrasov päätti kuljettaa 43000 euron suuruiset maksut muurarin kautta, minkä tähden muurari voitaisiin pahimmassa tapauksessa tulkita pääurakoitsijaksi, kuten Nekrasov ja Hautala tahtoivat. Oikeus ei kerro julkilausumassaan, mistä Nekrasov sai idean kuljetuttaa 43000 euroa muurarin kautta työntekijöille, joita hänen kartanon kunnostukseen käytettäisiin. Menettely ei näytä täyttävän myöskään läpinäkyvän taloudenhoidon tuntomerkkejä. 

Todistajien kertomuksenkin mukaan näytti pikemmin siltä, että muurari KK oli yhdessä siivoojan AA:n kanssa saattanut yhteen putkitöiden tekijän/tekijät ja Nekrasovin. Käräjäoikeuden mukaan muurari ei ollut pääurakoitsija vastaten putkitöissä olevista mahdollisista virheistä. Kuitenkin muurari velvoitettiin maksamaan Nekrasoville huomattavat summat rahaa. Nekrasov on kuitenkin 13.3.2013 ilmoittanut tyytymättömyyttä koko tuomioon. Nekrasov tahtoo enemmän korvauksia muurarilta. Muurari on myös ilmoittanut tyytymättömyyttä tuomioon tietyiltä osin.

Nekrasovilla, Hautalalla ja Kavkaz-Centerillä sama siivooja

Nekrasovin ja Hautalan kodin tshetsheenisiivooja AA - jonka verojutut Hautala jätti myös hoitamatta 250 euron ansion osalta - on käynyt siivoamassa vähintään noin 2 kuukauden ajan myös Mikael Storsjön toimistoa Bulevardi 2 –osoitteessa.[8] 

Tästä kertoo poliisikuulusteluissa Storsjön ex-vaimo (silloinen vaimo) rikosasiassa laittoman maahantulon järjestämisestä. Onko Storsjö maksanut verot asianmukaisesti? Onko pakolainen ollut sitä "halpaa työvoimaa", jota tietyt tahot tahtovat Suomeen?

Hautalan ja Nekrasovin siivooja siivosi myös
Storsjön Kavkaz-Centerin tiloja
Tshetsheenisiivoojan AA:n veljenpoika RA saapui samanaikaisesti perheineen Suomeen Mikael Storsjön järjestämässä maahantulossa, kun siivoja AA sai töitä Kavkaz-Centerin toimistossa, Heidi Hautalan kotona ja Andrei Nekrasovin huvilassa. Tämä nainen AA siivoaa Kavkaz Centeriä, toimii sittemmin myös Niskasen Mikael Storsjö-elokuvassa eräänä ”päähenkilönä” ja käy todistamassa hovioikeudessa Mikael Storsjön hyväksi. 


Lähde: Suomi Tänään (ST) 
Heidi Hautalan tshetseenisiivoojan siivoukset eivät rajoittuneet 
Storsjön toimistossa vain vuoteen 2008/9, josta Storsjön ex-vaimo kertoo poliisille, 
vaan jatkui myös myöhemmin, kun Niskasen Storsjö-elokuvaa tehtiin. 
Taustalla siivooja pyyhkii ikkunoita Mikael Storsjön (etualalla) 
toimistokiinteistössä osoitteessa Bulevardi 2, Helsinki. 
Kiinteistössä hallinnoidaan Al-Qaidaan linkittyvää terroristisivua. 

Sernovodskista Tshetsheniasta kotoisin oleva RA saapui vaimonsa ja lapsensa kanssa Suomeen Mikael Storsjön laittomasti järjestämässä maahantulossa vuonna 2009. Tämä herra RA itse toimi Groznyissä aseellisissa kahdeksan miehen ryhmissä. Hän sai 1,5 vuoden vankeusrangaistuksen kuulumisesta laittomiin aseellisiin ryhmittymiin. Venäjällä häntä kuulusteltiin terrorismista epäiltynä.[8] Suomessa kuulusteluissa hän kertoi, että Suomessa asuvat hänen setänsä ja isän sisko (mainittu siivooja AA). Myös AA:n ja RA:n muuta lähisukua saapui Suomeen samojen järjestelyjen avulla.

Toukokuussa 2009 aivan välittömästi laittomasta maahanjärjestettyjen tshetseenipakolaisten saapumisen jälkeen Heidi Hautalan avustuksella Finrosforum järjesti Tshetshenia-asiantuntijapaneelin eduskuntaan. Paneelissa istuivat vierekkäin Fatima Tlisova (George Soros maksaa palkan hänelle), Islam Matsiev (salanimellä "Tumsoev", joka toimi jo Turkissa Kavkaz-Centerin webmasterina; Beslanin terrori-iskusta tunnetun Yunus Matsievin serkku) sekä Tarja Kantola, ulkoministeri Erkki Tuomiojan nykyinen erityisavustaja. Matsiev oli saapunut Turkista, jossa hänen lähin työtoveri oli Musa Ataev, Doku Umarovin serkku ja tärkein tukija rahoituksessa. Heidi Hautala osallistui aktiivisesti Eduskunnassa järjestettyyn tapahtumaan.





Hautala, Nekrasov ja Storsjö siivottivat tshetseeninaisella lattioitaan, kun oli poliisitutkinnat maahantulojen laittomasta järjestämisestä

Onhan se kiinnostavaa, että sama nainen AA siivoaa Kavkaz Centerin toimistoa, Heidi Hautalan kotia ja Andrei Nekrasovin huvilaa. Mikä oli tshetseeninaisen asema siivoojana hänen työantajiensa edessä? Ministeri Hautala on jälkikäteen närkästynyt ja antanut ymmärtää, että hän oli jonkinlainen hyväntekijä siivoojalle - löytänyt muitakin töitä tälle naiselle. Hautala pitää siivoojan tunnustusta kiittämättömän pakolaisnaisen toimena häntä hyväntekijää vastaan.

Siivoojanaisen veljen poika RA saapui juuri vuonna 2009 Suomeen ja hänen kuulustelut sekä muiden tovereiden kuulustelut käytiin juuri samanaikaisesti, kun tämä sisko AA siivosi Hautalan ja Nekrasovin huviloita ja koteja. Ainakin siivooja sai rahaa Hautalalta ja Nekrasovilta juuri Storsjön esitutkinnan aikana. Oliko työ myös osa sitä hintaa, jota maksettiin maahantulojen järjestämiseksi? 

Sittemmin siivooja AA on esiintynyt ”tsetsenialaisena kansalaisaktivistana” myös Suomessa: helmikuussa 2010 performanssissa ”äiti, mulla on nälkä!”.[9] Hänet on kutsuttu myös Niskasen ja Storsjön elokuvadokumenttiin.

Siivoojan ja muurarin sittemmin perustetun firman domain on rekisteröity siivoojan nimiin, muurari on tullut hallituksen puheenjohtajaksi. Siivoojan ja muurarin yhteistyö ei päättynyt siis Nekrasovin riitaisen remontin ja Hautalan pimeän maksun jälkeen, vaan myöhemmin he perustivat yrityksen. 


Hautala järjesti vuonna 2005 eduskuntaan Tshetshenian separatistien konferenssin


Kavkaz-Center, jota kustantaa Mikael Storsjö, julisti 22.1.2005 ylpeänä, että Tshetshenian separatistit olivat onnistuneet järjestää Suomen eduskuntaa konferenssin. 

Puhujina oli vähemmän jalossa maineessa olleita miehiä kuten Juhani Putkinen, Markus Lehtipuu, Hannu Yli-Karjunmaa, Tapani Mattila. 

Eduskunnassa paikka järjestyi, kun puhujana oli kansanedustaja Heidi Hautala. Doku Umarovin virallisena edustajana oli Ahyad Idigov (Ахьяд Идигов). [33]


Hautala käytti eduskuntaa Ville Ropposen tukemiseen


Ville Ropponen – Finrosforumin eräs perustajajäsenistä ja Suomen Pen:ssä voimakas tuki Jukka Mallisen Venäjä-aggressioille – sai Heidi Hautalalta tukea eduskunnassa, kun Hautala teki kirjallisen kysymyksen 137/2006 Ropposen viisumiongelmasta. 

Suomalaista keskustelua pyöritti Suomen Penin edustajat ja Heidi Hautala eikä tässä keskustelussa kuunneltu lausettakaan Mari-Elin tasavallan virallisten edustajien tai moititun turvallisuuspalvelun asiaa koskevista tiedoista.[26, s. 23]. 

Ropponen on kirjoitellut tukien ns. Baskiirinuoria. Baškiiri Nuorten Unionista on lähtenyt toista sataa nuorta vapaaehtoisena taisteluun Tšetšenian separatistien ja Tšetšenian Pan-islamististen arabitaistelijoiden rinnalle. 10.2.2010 oli kotietsintä liikkeen johtajan Arthur Idelbaevin (Артур Идельбаев) kodissa paljasti, että tämä tykkää jopa esittäytyä Osama bin Ladenin valokuvan kanssa. 

Juuri Kavkaz-Center on kirjoittanut ylistäen ”Uralin sissien” aseellisesta konfliktista (esim. 25.10.2010; 26.10.2010). Heidi Hautala on julkisesti antanut tukensa suomalaistahoille, jotka nimenomaisesti ovat tukeneet ns. Baskiirinuorten toimintaa.[26]


Rikollisjärjestö Venäjä-Tšetšenia –seuran jäsen ja tukija


5. kesäkuuta 2007 Helsinkiin kokoontui – nykyään myös YK:n turvaneuvoston terrorismin vastaisten pakotteiden ja tuomioiden mukaan   terroristijärjestön  Kaukasian emiirikunnan ulkomainen edustusto virallisten edustajiensa ja muiden tukijoiden kanssa. 

Tšetšenian alueelle terroristijoukkojen perustaman fantasiahallinnon, vuosina 2006-2008 Doku (Dokka) Umarovin johtaman ns. ”Ichkerian tasavallan” (Чеченская Республика Ичкерия) edustajien tapaamisen järjestäjä oli Venäjä-Tšetšenia ystävyysseura («Общество российско-чеченской дружбы»), jota johtaa Oksana Chelysheva (Оксана Челышева, Venäjä-Tshetshenia –seuran aktivisti, Toinen Venäjä-ryhmittymän kiivailija). 

ОРЧД - Venäjä-Tšetšenia ystävyysseura – oli syksyllä 2006 tuomittu Nižni Novgorodin käräjäoikeudessa syyttäjän vaatimusten mukaisesti lakkautettavaksi ääriliikkeenä. Seuralla oli ollut myös talousepäselvyyksiä useiden vuosien ajalta. Tämä seura oli ollut jo selvitystilassa ja lopettamisuhan alla 14.11.2005, jolloin tuomioistuin kuitenkin hylkäsi vielä lopettamisvaatimukset. 15.8.2005 Federaation verovirasto oli havainnut seuralla veroepäselvyyksiä ja syyllistymisen rikoslain 199 pykälän vastaiseen laajamittaiseen veronkiertoon. Lokakuussa 2006 tuli sitten lopullinen tuomio vihajärjestön Venäjä-Tšetšenia ystävyysseuran lopettamiseksi. Mainitulla vihaseuralla oli myös toimisto Groznyissa. 

Kavkaz-Centerin kustantaja Storsjö on myöntänyt poliisikuulusteluissa, että hän järjesti mainitun ystävyysseuran Suomeen heti sen jälkeen kun järjestö oli kielletty Venäjällä. Järjestöä tarvittiin Suomeen – Storsjön sanojen mukaan – ”rahoitusjärjestelyjä” varten.[31] Amerikkalaisen CIA:n rahoitusmekanismiksi syntynyt NED on rahoittanut järjestön toimintaa Suomessa. Järjestön siirryttyä Suomeen myös Heidi Hautala liittyi välittömästi siihen, mistä myös Kavkaz-Center (YK:n turvaneuvoston kieltämä vihasivusto) uutisoi tuolloin.

Helsingin kokouksessa 2007 oli paikalla upporikkaan pohatan George Soroksen rahoitusinstrumenttien edustajat, Ronald Reaganin ja CIA:n perustama NED sekä Andrei Nekrasov (Андрей Некрасов), Doku Umarovin johtaman ”Ichkerian tasavallan” ”ensimmäinen varatiedotusministeri Isa Dzhabrailov (Иса Джабраилов), Kavkaz Center –terroristisivuston kustantaja Mikael Storsjö ja Heidi Hautala (Хейди Хаутала).[23]


Heinäkuun 2007 erikoisen kokouksen puheenjohtaja

Heinäkuussa 2007 toisinajattelijoiden Helsinki-ryhmä kokoontui myös Mikael Storsjön kodin tuntumaan Suomenlinnaan, vähän Finrosforumin syntymän jälkeen. Helsinki-ryhmän perustaja, vanha nainen Ljudmila Aleksejeva oli paikalla. Tämä nainen laati yhteistä julkilausumaa öljymiljardöörin Mihail Hodorkovskin asianajajan, Jukos-yhtiön kanadalaisen puolustajan Robert Amsterdamin kanssa. Amsterdamilta on evätty pääsy Venäjälle miehen separatististen pyrkimysten vuoksi.

Aamulehti kuvaili 7.7.2007 Matti Posion kirjoittamassa jutussa kokoontunutta monenkirjavaa separatisti joukkoa: 
Kielletyn kansallisbolshevistisen puolueen aktivisti Andrei Dmitrijev lyöttäytyi yhteen shakkimestari Garri Kasparovin Toinen Venäjä -liikkeen keski-ikäisen koordinaattorin ja entistä pääministeriä Mihail Kasjanovia edustavan hunajaisen blondin kanssa. He ovat erilaisia, mutta heidät yhdistää Helsinkiin yksi asia: huoli demokratian ja ihmisoikeuksien tulevaisuudesta Venäjällä. Tilaisuuden vapaaseen väittelyyn tarjosi useiden suomalaisjärjestöjen perustama Suomalais-venäläinen kansalaisfoorumi, jonka puheenjohtajana toimii kansanedustaja Heidi Hautala (vihr)”. 

Aamulehti toi esille kyseisen separatistisen joukon tyypilliset propagandistiset sloganit: ”ihmisoikeus” ja ”demokratia”[24]

Tarja Koivumäen rinnalla 

Kun Shamil Basajeviin kiinteästi linkittyvät henkilöt saapuivat Suomeen ja alkoivat pian asiaa koskevat esitutkinnat – Nekrasovin ja Hautalan taloremonttien aikaan – niin vain vähän aiemmin Heidi Hautala oli esiintynyt vapaa-ajattelijoiden varapuheenjohtajan Tarja Koivumäen kanssa toukokuussa 2009 Finrosforumin ihan toisenlaisessa tilanteessa. Aiheena oli Venäjän ihmisoikeusongelma. 

Koivumäki oli joutunut pidätetyksi Moskovassa, koska oli mennyt Pushkinin aukiolle laittomaan mielenosoitukseen osoittaakseen tukeaan seksuaalivähemmistöille. Vähän myöhemmin tämä Hautalan kaveri – Pääkaupunkiseudun ateistit ry:n varapuheenjohtaja – järjesti 26.6.2010 pornotempauksen Kolmen sedän patsaalle Helsingissä, jossa Koivumäki vaihtoi Raamatut, Koraanit ja muun uskonnollisen kirjallisuuden pornolehtiin.[26, s. 12]. 

Tiedostot eivät kerro, miten monta Koraania Hautala oli kerännyt Nekrasovin, oman talonsa ja Kavkaz-Centerin toimiston tsetsheeneiltä pornovaihtokauppaa varten. 

Tämä Koivumäki valitti 2.9.2010 kello 12:39 ”seurakuntalainen” -allekirjoituksella kantelussaan piispa Mikko Heikalle, että Juha Molari olisi loukannut Heidi Hautalaa. Koivumäki teki kantelun Espoon tuomiokapituliin Heidi Hautalan "maineen puolustamiseksi"[26, s. 15].

Espoon tuomiokapitulin mukaan oli sopimatonta, että paljastin kantelijan olevan Pääkaupunkiseudun ateistien varapuheenjohtaja, joka vain esiintyy seurakuntalaisena kantelukirjelmässään. 

Heidi Hautalan ja Jukka Mallisen toimittama julkinen lynkkäys Suomen Penin vuosikokouksessa

Rita Dahl on kertonut joutuneensa Jukka Mallisen perustamaan ”julkiseen lynkkäykseen” Suomen Penin-vuosikokouksessa 2009. 

Mallisen avustajina hyökkäyksessä toimi myös kansanedustaja Heidi Hautala. 

Mallinen oli kirjoittanut Dahlia vastaan jo kokouskutsussa saatesanat ”autoritäärisistä ja diktatorisista tahoista”, jotka muka yrittivät soluttautua Pen-järjestöihin. Dahl arvosteli myös Heidi Hautalan valikoitua todellisuutta Suomen Pen:n toiminnassa.[26, s. 19]

Häirikkö Nikiforovin tukinainen

Juuri Hautalan kotiremontin valmistumisen jälkeen kun myös Storsjön laittomien maahantulojen järjestämisiä koskevat kuulustelut oli jo suoritettu, Hautala marssi joulukuussa 2009 Jekaterinburgiin ja ilmaisi tukensa nuorelle häirikölle Aleksei Nikiforov (Алексей Никифоров). Kirjoitin asiasta kriittisen julkisen blogini Heidi Hautalaa vastaan.[11]

Aleksei-häirikkö oli  nuori poikanen, tyypillinen Kasparovin villien kannattajien joukkueessa. Tärkeämpi taustahenkilö oli kuitenkin jo laittoman ääriliikkeen johtamisesta tuomittu Eduard Limonov. Sellaisissa piireissä Hautala kuljeskeli siihen aikaan, kun hänen oviremonttia hoidettiin pimeästi.

Kun olin vuonna 2009 joutunut kamppailuun Pro Karelian kanssa, niin vetosin julkisesti ja yksityisesti sähköpostilla Heidi Hautalaan – Euroopan parlamentin ihmisoikeusalivaliokunnan silloisen johtajaan heti tammikuun alussa 2010.[12] Ajatukseni oli, että Hautala tukisi myös minun sanan- ja ilmaisuvapautta, koska hän tukee jopa Nikiforovin räikeää rikollista riehumista.

Hautalan pimeä oviremonttikin oli jo valmistunut. Hautala ei kuitenkaan koskaan vastannut kirjeeseeni. Ihmisoikeuteni ja sananvapauteni oli suomalaisen Hautalan mielestä epäkiinnostava kysymys, ehkä jopa vastenmielinen aihe, mutta sitä vastoin Nikiforovin tempaukset pudottaa Venäjän valtion lippu liputuspäivänä yliopiston lipputangosta alas ja sulkea housuihin sekä muut ilmaukset kuuluisivat demokraattiseen ilmaisuvapauteen. 

Tuolloin sain ensimmäistä kertaa kuulla epämääräisestä kotiremontista, mutta en kirjoittanut siitä mitään.

Hautalan mielenosoitus suunnitelma 31.3.2010 Venäjän suurlähetystöä vastaan, seuraava päivä Moskovan metrojen terrori-iskusta

Maanantaina 29.3.2010 vetosin uudemman kerran Heidi Hautalaan muiden joukossa Moskovan metroasemille tehdyn hirvittävän terrori-iskun johdosta. Kirjoitin, että 

tällä terroriteolla on myös kauhistuttava suomalainen aksentti Kavkaz-keskuksen –sivuston ja muun tuen tähden. Kauheuden huippuna on, että terroristien marttyyriutta ihannoiva taho on järjestämässä Helsinkiin Venäjän suurlähetystöä vastaan jopa mielenosoituksen muiden suomalaisten tahojen kanssa”[13] 

Suomalaisilta kadonnut kyky kunnioittaa kansan surua? Yhtä kauhealla linjalla kuin KavKaz Center ja ko. sivuston irrallinen Amnesty-viittaus, jatkavat myös suomalaiset terroristiemot, jotka hautovat Suomessa uusia terroristimunia. Heidi Hautalan ja Mikael Storsjön (Микаэль Стурше) paimentama Russofobia - sorry, se oli Finrusforum - yhdessä Suomen Amnestyn kanssa järjestävät 31.3. mielenosoituksen Venäjän suurlähetystöä vastaan vaatien kokoontumisvapautta Venäjälle. Voidaan jopa epäillä, että tiesikö Finrusforumin vetäjät jo etukäteen maanantain terroriteosta? Vaikuttaisi siltä, koska Storsjön suhde terroristipomoon on ammatillisen läheinen[13]”

6. huhtikuuta 2010 muistutan uudemman kerran Heidi Hautalan poliittisesti ongelmallisen läheisestä suhteesta Mikael Storsjön kanssa. Vain puoli vuotta aiemmin oli Suomeen saapunut Storsjön laittomasti järjestetyissä maahantuloissa pakolaisia, joista osa toimi jo pitkäaikaisesti ja kiinteästi Kavkaz-Centerin palveluksessa: 

Tuon allekirjoitetun tunnuksen kautta on lähtenyt myös 31.3.2010 Dokka Abu Usmanin tunnustus, että hän antoi määräyksen terroritekoon Moskovan metrossa, jne. Tämän jälkeen pitää kysyä, millä tavalla Suomeen tuotu Kaukasian terroristihallituksen viestintäministeriö on ministeri Storsjön palveluksessa. Aineistoa ainakin liikkuu. Kavkaz Centerin terrori-iskuja ihailevan suhtautumisen ja Storsjön ko. asenteen vuoksi muodostuu eurooppalaisen oikeusvaltio-, ihmisoikeus- ja demokratia- ihanteiden näkökulmasta merkittäväksi, miten Heidi Hautala menettelee asian johdosta. Heidi on Finrusforumin puheenjohtaja, Storsjö sihteeri. Finrusforum-sivuston omistaja on jälleen kerran Storsjö, tiedot lähtevät samalta koneelta, vaikka Finrusforumin suomalaiset russofobiset toimittajat ovat myös aktiivisia. Miksi Heidi vaikenee? Heidin pitäisi tehdä johtopäätöksiä, koska asiasta voi tulla poliittinen pommi, jos hän ei sanoudu selvästi irti Storsjön toimista Kavkaz-ministeriön palveluksessa. Muistettakoon vielä kerran, että suomalainen Euroopan parlamentin ihmisoikeuksien valiokunnan puheenjohtaja toimii kiinteässä sympatiassa Kavkaz-terroristeja avoimesti palvelevan Storsjön kanssa. Tukeeko Heidi Hautala Storsjön näkemyksiä Moskovan ja Dagestanin terrori-iskujen oikeutuksesta ja käsitystä, jonka mukaan Moskovan suurlähetystö Helsingissä olisi KGB-terroristiorganisaatio?”[14]

Huhtikuussa 2010 venäläinen media reagoi Kavkaz-Centerin suomenruotsalaiseen sponsoriin.[15] 8.4.2010 aamuyöllä kello 5:06 – vain pari viikkoa ennen Nazranin ja Naltšikin terrori-iskuja sekä vain viikko Moskovan metroasemien hirvittävien terrori-iskujen jälkeen– Hautalan ja Nekrasovin kiinteä partneri Mikael Storsjö julisti, että ”tuen kovasti Pohjoiskaukasian vapaustaistelijoita. Tuen heidän taistelunsa kykyjeni mukaan, ja omat kykyni liittyvät tiedottamisen” (kirjoitusvirheet Storsjön).[16]  Kaikesta huolimatta Hautala ei ota etäisyyttä Storsjötä vastaan, vaan nämä jatkavat edelleen sopuisaa yhteistyötä, toinen tukee toista oikeudenkäynneissä todistajina jne.

Alexander Litvinenko ja Juri Felshtinsky kirjoittivat kirjan, jossa esittelivät Venäjän valtion terrorivaltioksi. Kirjan sponsori oli Boris Berezovski, herra Nekrasovin työnantaja ainakin tietyissä tehtävissä. Berezovski ja Nekrasov esiintyvät myös yhteisissä valokuvissa. Jopa The Spectator luonnehti ko. kirjaa lähinnä Berezovskin omaksi propagandistiseksi sodaksi Putinia vastaan. Myös Helsingin Sanomat arvostelivat poikkeuksellisen tylysti: ”lopputulos ei aina vaikuta täysjärkiseltä”.[17] Tämä Berezovskin piiri ei ole tullut avattua vielä riittävästi julkisuudelle, vaan toistaiseksi skandaali on rajoittunut yhteen tai muutamaan oveen Hautalan asunnossa. Ovien avauduttua paljastuisi kuitenkin paljon enemmän.

Syytteet ja tuomiot Kavkaz-Centeriä vastaan eivät vaikuta Hautalaan

Hautala ei ole sanoutunut irti Storsjön aktiviteeteista eikä ole vaikuttanut asioiden korjaamiseksi, vaikka Kavkaz-Centerin toimittajat ovat saaneet tuomioita vakavista rikoksista.

Kesäkuussa 2010 Kavkaz Centerin hyväksi palveluksiaan tehnyt, noin 30 vuotta vanha Anvar Labazanov (Анвар Лабазанов), Umarovin ja Storjön (Микаел Стурше) Kavkaz Centerin "tiedottaja", sai syytteen Rikoslain pykälän 282 perusteella yllyttämisestä kansalliseen ja uskonnolliseen vihaan.

Labazanov kuului siihen porukkaan, joka oli Ingušiassa perustamassa Kaukasian emiirikuntaa. Poliisi on saanut paljon myös selvyyttä wahhabilaisten terroristien rahaliikenteestä, jota on hoidettu mm. Puolasta yksityishenkilöiden välityksellä jopa 50 000 dollarin kuukausieriä ja Aini Sidgalivoi (Айны Сидгалиевой) on lopulta noutanut rahat pankista vieden ne metsissä piileskeleville terroristeille. 

Tšetšenian sisäministeriön joukot hyökkäsivät 28.11.2009 Aini Sidgalivoin rahan salakuljetusta vastaan. Mainittu Aini Sidgalivoi on naimisissa Kavkaz Centerin tiedottajan Anvar Labazanovan kanssa, joka saatiin nyt kiinni ja syytteeseen. Labazanova on toiminut teloittajana ja pyövelinä jo ensimmäisestä Tšetšenian sodasta alkaen.[18]

Liettua kauhistui Beslanin lastenmurhaa, mutta Hautala tuki Storsjön Kavkaz-Centerin toimintaa Suomessa


Liettuassa päätettiin sulkea Kavkaz-Centerin sivut syyskuun 2004 Beslanin lastenmurhan jälkeen. Kavkaz Center oli liittynyt ylistäen terroristijohtajan Shamil Basajevin tiedotteeseen. Sittemmin Suomeen saapunut pakolainen Islam Matsiev toimi jo tuolloin Kavkaz-Centerin webmasterina, hänen serkkunsa Yunus Matsiev toimi Shamil Basajevin radiomiehenä terrori-iskussa.

Mikael Storsjö siirsi sivut omalle palvelimelleen Suomeen. Basajevin perheväki ja turvamiehet pakenivat sittemmin Turkkiin ja elivät siellä Basajevin perustaman IHH:n rahoilla kunnes Mikael Storsjö järjesti näiden maahantulon Suomeen vuoden 2009 aikana. Tähän maahantuloon liittyvien kuulustelujen aikana tshetsheenisiivooja sai töitä niin Kavkaz-Centerin toimistosta, Nekrasovin huvilasta ja Hautalan asunnosta. Mitä muita tehtäviä Hautala on järjestänyt naiselle, ei Hautala lehtihaastattelussa tarkemmin yksilöi.

Syksyllä 2004 Beslanin terrori-iskun jälkeen Jukka Mallinen ja Heidi Hautala sekä eräät Kokoomus-poliitikot puolustivat lastentappajien kavereiden (jopa perheenjäsenten) vihasivustoa (Kavkaz-Center). Tämän puolustuksen he lausuivat ”sananvapauden nimissä”.[20]

Hautalan matka Beslaniin elokuussa 2010

Elokuussa 2010 Heidi Hautalan muistomatka Beslaniin aiheutti paljon närkästystä, mutta hän itse on myös Facebook-profiilikuvallaan [37] ilmoittanut Suomen kehitysyhteistyöministerinä sitoutumisensa Boris Nemtsovin ja laittoman Strategia 31-liikkeen mielenosoituksiin sekä pyrkimyksiin.

Entinen kasvisravintoloitsija, nykyään Euroopan Parlamentin ihmisoikeuksien alivaliokunnan puheenjohtaja ja EP:n ulkoasiainvaliokunnan jäsen Heidi Anneli Hautala (Хейди Хаутала, s. 5.11.1955 Oulu) on jälleen kuvattu rähinöiden keskellä Venäjällä. Nyt hän ilmaisi tukeansa Boris Jefimovitš Nemtsoville (Борис Ефимович Немцов). - - - Tämän mielenosoituksen tukeminen on osa Heidi Hautalan matkaa, josta hän on kertonut blogissaan, että hän on matkalla Beslaniin osoittamaan surua koulusurmassa 1-3.9.2004 kuolleiden hyväksi. Ilmeisesti hän muistaa mainita itse pyhällä paikalla Beslanissa, että hän oli eräs kantavista suomalaisnimistä, joka vaati terroristien äänitorven Kavkaz Centerin avaamista sen jälkeen, kun Suojelupoliisi oli sulkenut sen Suomessa mainitun terroriteon jälkeen?


Länsimaista mediaa varten kootut valokuvat kertoivat 31.8.2010, että Euroopan parlamentin ihmisoikeuksien alivaliokunnan puheenjohtaja Heidi Hautala puhui voimakkaasti Boriz Nemtsovin oikeuksien puolesta, kun nämä valmistautuivat laittomaan mielenosoitukseen Kremliä vastaan Moskovassa. Poliisi hajotti laittomat mielenosoitukset Moskovassa ja Pietarissa tiistaina ja pidätti kymmeniä mielenosoittajia - - - 


Mielenosoitukseen osallistui myös seksuaalivähemmistöjen aktivisteja ja Euroopan parlamentin jäseniä. Heidi Hautala ilmaisi "myötätuntoa Venäjän kansan hyväksi" ja väitti, että tämä solidaarisuus vahvistaa venäläisten ”rohkeutta”. Länsi-Euroopassa asuva venäläinen elokuvaohjaaja Andrei Nekrasov on tehnyt vihamielisiä dokumentteja Venäjän erityisjoukoista. Hän oli myös tapahtumien keskellä. Nekrasov kertoi toimittajille nimenomaisesti, että hän oli seuraamassa Heidi Hautalan johtamaa pientä valtuuskuntaa, jossa oli mukana myös Hautalan sijainen Liettuasta ja yksi jäsen Alankomaista. Hautala on toistuvasti viihtynyt hyvin Nekrasovin kanssa, tuttavuuden avulla on luotu jo aiemmin monta provokaatiota, koska molemmilla on päämääränä Putinin vastainen viha. (KokoTeatteri ja Finrosforum) . Kyseisen keskustelun alustajina oli Jukka Mallinen Suomen PENistä (Finrosforumin varapuheenjohtaja), toimittaja Kirsikka Moring sekä kansanedustaja Heidi Hautala (Finrosforumin puheenjohtaja).” [22]

Hautala Varsovan kokouksessa syyskuussa 2010

Beslanin muistumatkan ja Nemtsov-mielenosoituksen jälkeen Heidi Hautala kiirehti 16-18.9.2010 Varsovaan, jossa kokoontui separatistien rakentama ei-valtiollinen ”Tšetšenian maailman kongressi” (”Tšetšenian rauhan foorumi”) oli löytänyt itselleen ylevät otsikot ”Tšetšenian kansan usko: nykyinen realiteetti ja näköalat” („The Faith of the Chechen People: current realities and perspectives”).

Kokoontuneen joukon rikolliset separatistiset pyrkimykset tulevat ilmi jo siinä, miten foorumi kuvaili ”nykyiset ongelmat”. Foorumi kutsuu ensimmäisessä lauseessa, että "Itškerian tšetšeenitasavallan” (Чеченская Республика Ичкерия) siviiliväestö on joutunut väkivaltaisen vihan kohteeksi. Kuitenkaan yksikään YK:n jäsenvaltio ei ole tunnustanut tuota Doku Umarovin presidentin tittelillä johtamaa fantasiavaltiota "Itškerian tšetšeenitasavaltaa” (Чеченская Республика Ичкерия).

Separatistien ”maailman kongressin” avauspuheenvuoron piti 17.9.2010 kello 10 Finrosforumin puheenjohtaja Heidi Hautala yhdessä Zbigniew Romaszewskin kanssa. Puolalainen fysiikan tohtori Zbigniew Romaszewski on kova kommunistien vastustaja. Hän on vanha Helsinki-komitean aktivisti. Kommunismin ja Venäjän vastaisuudesta on vahvana todisteena myös se, että hän on saanut vuonna 2008 Liettuasta ritarikunnan komentajan kunnianmerkin. Mies on saanut äskettäin kiitosta myös Doku Umarovin virallisella terroristikanavalla Kavkaz Center
Aamupäivällä Hautala puhui vielä uudemmankin kerran kongressissa.

Heidi Hautalan osallistuminen Varsovan konferenssiin ei toteutunut sävyisissä merkeissä: Suomessa tšetšeenit päättivät boikotoida Varsovan kokousta. Doku Umaroville ei myöskään Varsovan konferenssi riittänyt, vaan Kavkaz-Center kirjoitti tyrmäävän artikkelin kongressia vastaan 13.9.2010: Kongressia kutsutaan halventavasti ”niin sanotuksi” Tšetšenian maailman kongressiksi. Suomesta tšetšeenien puolesta Uvais Kantaev (Увайс Кантаев) ilmoitti, ”että meiltä ei ole mitään delegaatiota ja pyydämme viedä tämä tieto maanmiehillemme. Olin yllättynyt, että joku järjestää ’kongressin’. Vakuutamme, että emme anna kenenkään viranomaisen puhua meidän puolesta eikä kukaan ole ilmoittautunut tähän kokoukseen” ("Никого мы не делегировали и просим довести это до сведения наших соотечественников. С удивлением узнали, что кто то проводит "конгресс". Заявляем, что мы никому не давали полномочий делать заявления от нашего имени и никого не направляли не эту сходку").


Hautalan Finrosforumin ja Kavkaz-Centerin mielenosoitus iltakirkon edustalla

31.10.2010 Heidi Hautalan johtama Finrosforum ja Kavkaz-Center järjestivät mielenosoituksen iltapimeässä Pohjan kirkolle. 

Finrosforumin tiedottaja Kerkko Paananen hoiti tiedottamisen, kun Kavkaz-Centerin webmaster (Beslanin terrori-iskun radiomiehen serkku) Islam Matsiev ja Kavkaz-Centerin kustantaja, Finrosforumin sihteeri Mikael Storsjö tekivät ilmoitukset Raaseporin poliisille. 

Miesten yhteistä valmistelua on kuvattu sittemmin televisiodokumenteissa.[25]


Tammikuussa 2011 Tšetšeniassa koettiin ärtymystä Hautalan toimien johdosta

6.1.2011 Pohjois-Kaukasiasta laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolesta toimiva  ”Jamartnah” (ЯмартНах) ja alueella asuvat ihmiset hyökkäsivät kirjeessään hyvin voimakkaasti Mikael Storsjön, Movladi Udugovin ja Heidi Hautalan koplaa vastaan, joiden ”rikoskumppaneita” ovat myös George Soros ja Garry Kasparov.[27]

Tammikuussa 2011 Tšetšeniassa koettiin ärtymystä ja hämmennystä Suomen merkillisen välinpitämättömyyden johdosta. Heidi Hautalaan ei suoranaisesti viitattu Jamartnahin jo toisessa julkaisussa, jossa todettiin tyrmistyneenä: ”Suomen poliisi sallii Kavkaz Centerin yhä edelleen ruokkia vihaa ja murhia Tšetšenian kansaa ja Venäjän kansaa vastaan. Moni kysyi Tšetšeniassa, eikö Suomen poliisin mukaan meidän vanhuksillamme, lapsillamme, äideillämme ja isillämme pitäisi olla enää oikeutta rauhalliseen elämään, koska Kavkaz Centerin toimintaa pidetään Suomessa hyväksyttynä asiana. Saako Suomen esivallan mukaan meidän laillista esivaltaamme tappaa brutaalisti ja jopa mainostaa tuota tappamista?”[28]

Heidi Hautala otti tämän jälkimmäisen kirjoituksen ”itseensä”, käännätti sen suomeksi ja toimitti rikosilmoituksessa Juha Molaria vastaan poliisille. Mutta jopa Vietnamissa ihmeteltiin Heidi Hautalan outoa ihmisoikeuspolitiikkaa. Vietnamilainen Báo điện tử Đất Việt ihmetteli 31.5.2011 julkaistussa jutussa suomalaista kaksinaismoraalia.[34] Suomalaisesta mediasta vain Kansan ääni (nro 1/11) reagoi Heidi Hautalan uskottavuusongelmaan ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtajana.[30] Myös Kansan ääni kertoi touko-kesäkuussa 2011 (3/2011) Heidi Hautalasta ja hänen erikoisista ystävistään.[32]

Hautala teki 14.1.2011 rikosilmoituksen

Heidi Hautala hermostui lopulta 14.1.2011 ja marssi Pienen Roobertinkadun poliisilaitokselle.[38] Hautala kehitti projektin minua ja Suomen antifasistisen komitean tovereita vastaan. Muutama päivä ennen kuin Heidi Hautala asteli poliisilaitokselle moittien Suomen antifasistisen komitean toimia, oli syntynyt Suomen antifasistisen komitean kriittinen kirjoitus Heidi Hautalan erosta Finrosforum-vihajärjestön puheenjohtajan paikalta.

Seuraavana päivänä Hautalan rikosilmoituksen jättämisen jälkeen eli 15. tammikuuta 2011 terroristisivusto Kavkaz-Center julkaisee nuorien jihadististen Mujahideen taistelijoiden sähköpostin, jossa nämä vannovat uskollisuutta terroristijenginsä päällikölle, ”Kaukasian emiirikunnan emiirille Dokku Abu Usman” (Doku Umarov): ”Ne, jotka yrittävät estää meitä, taistelevat meitä vastaan, heidät me tapamme Allahin nimissä: tapamme heidät heidän koteihinsa, bensa-asemille, kävelyteille ja kaikkialla”.

19. tammikuuta 2011 Espoon tuomikapituli lähetti saatekirjelmän vastinepyyntöä varten. Kantelija Mikael Storsjö koki loukatuksi, että olisin katsonut Sorsjön olevan ”jotenkin terrorismin kanssa tekemisisä” (16.9.2010/diaari 531, asianumero 2010/00259).

Tuomiokapituli julisti kantelupaperit salaisiksi, mutta julkaisin vastineeni, koska vastineen salaisuudesta kapituli ei puhunut. ”Olkoon kantelijoiden asiakirjat salaisia: asiat ovat julkisia”. Tuomiokapituli yhtyi sittemmin kantelijoiden näkemyksiin.

26. tammikuuta 2011 Mikael Storsjön kustantama, Islam Matsievin hallinnoima Kavkaz-Center –terroristisivusto julkaisi Al-Qaida –terroristin Abdul-Rahman al-Barakin opetuksen ”Koraani-kouluna”, jonka mukaan uskottamat saa tappaa ja myös ne ihmiset saa tappaa, jotka eivät ole tehneet parannusta. 

Suomen poliisi aloitti kuulustelut jo kaksi viikkoa Hautalan jättämän rikosilmoituksen. Tämä nopeus on huomattava  yleiseen kansalaiskokemukseen verrattuna rikostutkinnan aloittamisesta.

Vain neljä päivää tuomiokapitulille jättämäni vastineen jälkeen poliisi kutsui minut kuulusteluihin Heidi Hautalan asiassa: kuulustelut olivat 7.2.2011 kello 9:59 Itäkeskuksen poliisissa Helsingissä. Ensimmäisenä kysymyksenään poliisi halusi selvittä Grigori Sbruin tekstiä.   Tämä tiedustelu tuntui oudolta, sillä tekstissä ei edes mainita Heidi Hautalaa. Miten tuo teksti oli siis joutunut Heidi Hautalan rikosilmoituksen aineistoon ja sittemmin esitutkinta-aineistoon (8010/R/86982/10; s. 42-45)?

Heidi Hautala ja Kavkaz Center/Finrosforum vihastuivat RT-kanavan reportaasista

6.4.2011 Heidi Hautala ja hänen ystävänsä Kavkaz Centerissä/Finrosforumissa vihastuivat, kun Venäjän valtiollinen RT-kanava teki reportaasin Kavkaz Centerin toiminnasta Suomessa. Kuvissa näytettiin Kavkaz-Centerin administraation alakertaa Bulevardilla. Mutta samaan aikaan myös poliisi kutsui minut kuulusteluihin ja Finrosforumin väki pisti Suomen mediaan lehdistötiedotteen ”rikostutkimuksesta”, joka ei kuitenkaan koskaan johtanut mihinkään.

Ja samana päivänä myös Kerkko Paananen, Heidi Hautala, Ville Ropponen ja Mikael Storsjö – Kavkaz-Center –terroristisivuston kustantaja – kävivät sähköpostineuvottelua keskenään päättäen lähettää myös esiintymiseni RT-kanavalla konstaapelille, joka tutki Heidi Hautalan asiaa. 7. huhtikuuta 2011 Heidi Hautalan lähettämän sähköpostin ”allekirjoituksena” oli Paanaselta periytyvä slogan, että ”Jumalaa ei ole, tsaaria ei tarvita, kuvernöörin murhaamme”.[38][39]

Storsjö ilmoitti Heidi Hautalan todistajakseen

24.4.2011 Mikael Storsjö ilmoitti käräjäoikeuden valmisteluistunnossa Vantaalla, että hän kutsuu Jukka Mallisen ja Heidi Hautalan todistajakseen käräjäoikeuden istuntoon 15.5.2011. Kyse oli Storsjön syyllisyydestä laittoman maahantulon järjestämiseen.[29]

Minut kutsuttiin 24.2.2011 kuulusteluihin Jukka Mallisen rikosilmoituksen johdosta – olisi pitänyt tulla juuri samaan aikaan Turson oikeuden valmistelevan istunnon kanssa, mutta en osannut mennä Pasilaan, vaan olin kuulemassa Tursoa ja terroristi Shamil Basajevin serkkupoikaa Vantaalla.

Storsjö peruutti sittemmin Hautalan ja Mallisen kutsut todistajakseen.[31] Rikosoikeuden ulkopuolelle syyttäjä jätti esitutkinnassa olleen edellisen laittoman maahantulon järjestämisen vuodelta 2007 ja päätti keskittyä vuoden 2009 tapahtumiin

”Suojelkaa Heidi Hautalaa!”

Heidi Hautalan (vihr.) ja Mikael Storsjön (vihr.) perustaman Finrosforumin aktivisti Oksana Chelysheva ehdotti 9.3.2007 sähköpostissaan Storsjölle ja PEN-klubin aktivistille Iida Simekselle (vihr.), että Finrosforum järjestäisi tsetseeniryhmän laittomasti Suomeen valheellisen esiintymiskutsun avulla: "Olisiko mahdollista toivoa, että joku järjestäisi ulkomaankiertueen, jotta he voisivat yhdessä mennä ulos Tshetsheniasta ja kysyä turvapaikkaa toisessa maassa?”

Suomen ulkoministeriö rahoittaa ko. Finrosforumin toiminnan.

Simes innostui ja kysyi Storsjöltä, että ”järjestetäänkö mimmeille konsertti?” Seuraavana päivänä suunnitelma olisi esillä Amnestyn johtajan Frank Johanssonin vaalibileissä Helsingissä ravintolassa.

Tämä Johansson osti sittemmin talon pihoineen Pohjan seurakuntaneuvoston jäseneltä, joka alkoi lausua paikallislehdessä valheita kirkkoherra Juha Molarin asumisesta Venäjällä! 

Storsjö oivalsi 14.3.2007 varoittaa aiotun rahankeräyksen julkisuusongelmasta: järjestäjät eivät halunneet keskusteluihin tohtori Johan Bäckmania eikä Hautalakaan saisi julkisesti ryvettyä asiassa. Poliisi kuuli 23.11.2007 Hautalaa, joka esiintyi tietämättömänä hankkeesta. Jukka Mallinen kertoi saavansa tiedon hankkeesta vasta ensimmäistä kertaa itse poliisikuulustelussa, jossa hänelle kerrottiin kampanjan ilmoitus Suomen Penin ja Mallisen tuesta "konserttikiertueelle".[31]


Hautala valittaa Venäjän duuman puhemiehelle

Heidi Hautalan voimakkaita toimia poliittisia vastustajiaan ja kriitikkojaan vastaan osoittaa, että Suomen antifasisteja vastaan tekemänsä rikosilmoituksen tehostamiseksi hänen pyynnöstä  Jerzy Buzek, Euroopan parlamentin puhemies, oli yhteydessä Venäjän duuman puhemieheen Boris Gryzloviin (Борис Грызлов). Tämä sai Heidi Hautalaa koskevan postin. 28. kesäkuuta 2011 suurlähettiläs Vladimir Chizhov (Владимир Чижов) – Venäjän pysyvä edustaja EU:ssa – välitti tiedon postin saapumisesta edelleen tiedoksi Euroopan parlamentin puhemiehelle Buzekille.[39]

Finrosforum ei päästänyt kuulemaan Heidi Hautalan puhetta


Finrosforum järjesti yleisölle avoimen tapahtuman 10-11.12.2011, jossa pääpuhujana oli kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala ja osallistujana oli myös ulkoministeri Tuomiojan erityisavustaja Tarja Kantola – molemmat Finrosforumin aiempia puheenjohtajia. Finrosforum kielsi kuitenkin Venäjän valtiollisen televisiokanavan Russia Today kolumnistin (regular RT contributor) osallistumisen, kun ensimmäinen esitelmöitsijä olisi ollut nimenomaisesti ministeri Hautala ja Hautala olisi käsitellyt Venäjää.[35]

Mahdollisesti kokouksessa suunniteltiin jo lähestyvän joulun tervehdystä, sillä Finrosforumin joulutervehdyksessä 23.12.2011 toivotettiin verenvuodatusta Venäjälle, jos Putin lähtee presidenttiehdokkaasti. Ministeri Heidi Hautala toimi yhä tuolloin Finrosforumin johdossa, varapuheenjohtajana, kun Mikael Storsjö oli sihteeri ja Kerkko Paananen puheenjohtaja.[36]


Syyttäjä: Hautala on kuitenkin jatkanut yhteistoimintaa Storsjön kanssa


Vielä keväällä 2012 Finrosforumin aktivistit (ml. Heidi Hautala), poliisi ja syyttäjä kävivät sähköpostikeskustelua rikosilmoituksen innoittamassa asiassa Suomen antifasistista komiteaa vastaan. Kaikesta huolimatta tulokset eivät näyttäneet sellaisilta kuin Finrosforum, Kavkaz-Center ja Heidi Hautala olisivat toivoneet.

Helsingin syyttäjänvirastossa johtava kihlakunnansyyttäjä Heikki Poukka teki 28.5.2012 syyttämättä jättämisestä päätöksen (asianumero R 11/4725), jonka perusteella Heidi Anneli Hautala ei saanut menestystä vaatimuksilleen rajoittaa tiettyjen henkilöiden poliittista sanan- ja ilmaisunvapautta Suomessa.[38]

Syyttäjän mukaan Hautalaan kohdistuneelle kritiikille oli perusteensa, koska   ”HAUTALA ON KUITENKIN JATKANUT YHTEISTOIMINTAA MM. FINROSFORUMIN PIIRISSÄ STORSJÖN KANSSA”.[38] ” Hautalaa lähellä oleva Mikael Storsjö tarjoaa Kavkaz center –sivustoille teknisen alustan. Tietoa ei ole vastuuhenkilöstä, joka vastaisi sivustojen sisällöstä. Sananvapauslain mukaiset vastuukysymykset ovat ongelmallisia näissä tilanteissa. Storsjö on myös järjestänyt kymmenien tsetseenien maahantulon Suomeen. Pääosin he ovat tulleet Istanbulista. Hautalan ei ole osoitettu olleen etukäteen tietoinen tästä Storsjön toiminnasta. Hautala on kuitenkin jatkanut yhteistoimintaa mm. Finrosforumin piirissä Storsjön kanssa, vaikka on tullut tietämään, että Storsjö on tuonut tsetseenjä luvatta Suomeen ja että Storsjö tukee teknisesti ja rahallisesti Kavkaz Centerin sivustoja.”[38]


”Syytteeseen terrorismin tukemisesta”


Helmikuussa 2012 Rossiiskie Vesti, Venäjän valtiollinen viikkolehti, kertoo Heidi Hautalan miesystävän Andrei Nekrasovin työskentelystä Boris Berezovskille.[40] 

Artikkelissa muistetaan, että Suomi ei ole noudattanut YK:n turvaneuvoston määräystä, kun Suomessa sallitaan Kavkaz-Centerin toiminta. Hautalan piiriin liitetään artikkelissa myös Mikael Storsjö, Kavkaz-Centerin webmaster Islam Matsiev ja Tarja Kantola – Suomen ulkoministerin erityisavustaja.  



Kesällä 2012 Viron Postimees-lehti kertoi näyttävästi, että Heidi Hautala on joutunut syytteeseen Venäjällä terrorismin tukemisesta.





Viitteet



[1] Juha Molari 27.11.2011. Sunnuntain 27.11. retki Suomenlinnaan kello 21-22. http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/sunnuntain-2711-retki-suomenlinnaan.html

[2] Juha Molarin sähköposti osoitteeseen Jussi Parviaiselle 27.1.2011 kello 14:00: ” Oletko kuullut tämän Heidi Hautala –juorun”

[3] Juha Molari 14.3.2013. Heidi Hautala: Pimeä oviremontti (Iltalehti 14.3.2013) http://juhamolari.blogspot.fi/2013/03/heidi-hautala-pimea-oviremontti.html

[4] Juha Molari 4.7.2012. Heidi Hautala Pienen Roobertinkadun poliisilaitoksella 14.1.2011 ja sen jälkeinen maailma. http://juhamolari.blogspot.fi/2012/07/heidi-hautala-pienen-roobertinkadun.html

[5] Juha Molari 23.11.2011. Andrei Nekrasov, Sofi Oksanen, Antti Jokinen, Renny Harlin ym. http://juhamolari.blogspot.fi/2011/11/andrei-nekrasov-sofi-oksanen-antti.html

[6] Heidi Hautala 14.3.2013 kello 18:08. ”Minun olisi pitänyt olla tarkempi remonttikulujen kanssa”. http://www.freezepage.com/1363335160GCEVATDWAL

[7] Iltasanomat 15.3.2013. Nyt puhuu remonttimies. S. 2-3.

[8] Esitutkintapöytäkirja 9186/R/60188/09, pv. 18.11.2009.

[9] Riikka Kuoppala. Äiti, mulla on nälkä! http://www.freezepage.com/1363353270ASGNVZKVNC

[10] Pauli Vahtera. Jos ministeri Hautala olisi yrittäjä. 15.3.2013 Iltalehti blogi. http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2013/03/15/jos-ministeri-hautala-olisi-yrittaja/

[11] Juha Molari 15.12.2009. Miksi Heidi Hautala keksii aina uusia hyökkäyksiä Venäjää vastaan? http://juhamolari.blogspot.fi/2009/12/heidi-hautalasta-vuoden-2009.html

[12] Juha Molari 4.1.2010. Avoin kirje Heidi Hautalalle.  http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/avoin-kirje-heidi-hautalalle.html

[13] Juha Molari 29.3.2010. Terroristit räjäyttivät kaksi pommia tänä aamuna Moskovan metroasemilla. http://juhamolari.blogspot.fi/2010/03/terroristit-rajayttivat-kaksi-pommia.html

[14] Juha Molari 6.4.2010. Pulahtiko Heidi Hautala isossa järvessä Kavkaz-pommiin? http://juhamolari.blogspot.fi/2010/04/astuiko-heidi-hautala-isossa-saaressa.html

[15] Juha Molari 9.4.2010. Cпонсор "Кавказ-центра" оказался в деле

[16] Juha Molari 1.5.2010. Naltšikin ja Nazranin terrori-iskut vappupäivänä. http://juhamolari.blogspot.fi/2010/05/naltsikin-ja-nazranin-terrori-iskut.html

[17] Juha Molari 1.6.2010. Kaukasian terroristi löytävät itsensä kaltaiset ystävät Suometa ja Virosta. http://juhamolari.blogspot.fi/2010/06/kaukasian-terroristit-loytavat-itsensa.html

[18] Juha Molari 16.6.2010.    Kavkaz Centerin tiedottaja syytteeseen Tšetšeniassa http://juhamolari.blogspot.fi/2010/06/kavkaz-centerin-tiedottaja-syytteeseen.html

 [19] Juha Molari 21.6.2010. Moskova kysyy: miksi Suomen poliisi ei reagoi? http://juhamolari.blogspot.fi/2010/06/moskova-kysyy-miksi-suomen-poliisi-ei.html

[20]Juha Molari 12.8.2010. Beslanin lastenmurhasta Kavkaz Centeriin.  http://juhamolari.blogspot.fi/2010/08/beslanin-lastenmurhasta-kavkaz.html

[22] Juha Molari 31.8.2010. Miksi Heidi Hautalaa ei pistetty putkaan Venäjällä 31. elokuuta 2010? http://juhamolari.blogspot.fi/2010/08/miksi-heidi-hautalaa-ei-pistetty.html

[23] Juha Molari 3.10.2010. Kaukasian emiirikunnalla ja Doku Umarovilla on vahvat kummisedät ja kummitädit. http://juhamolari.blogspot.fi/2010/10/kaukasian-emiirikunnalla-ja-doku.html

[24] Juha Molari 29.10.2010. Kasparov, Hautala, Storsjö

[25] Juha Molari 31.10.2010. Mikael Storsjö and his Chechen friends demonstrated against worship service and priest Juha Molari. http://juhamolari.blogspot.fi/2010/10/mikael-storsjo-and-his-chechen-friends.html

[26] Juha Molarin vastaus Espoon tuomiokapituliin Finrosforumin jäsenten tekemiin kanteluihin. 12.12.2010. http://personal.inet.fi/tiede/molari/FINROSFORUM.pdf

[27] Ystävien kirje Pohjois-Kaukasiasta: "Euroopan viimeinen sankari"

[28] Tšetšeniassa tyrmistyneitä Suomen poliisin päätöksestä: ”Kavkaz Centerin toiminnasta kärsii koko Pohjois-Kaukasus”  http://juhamolari.blogspot.fi/2011/01/tsetseniassa-tyrmistyneita-suomen.html

[29] Juha Molari 24.2.2011. Jukka Mallinen and Heidi Hautala will be peak witnesses to give help for Mikael Storsjö once again  http://juhamolari.blogspot.fi/2011/02/jukka-mallinen-and-heidi-hautala-will.html

[30} Heidi Hautalan uskottavuus horjuu. Kansan ääni 1/2011. http://juhamolari.blogspot.fi/2011/02/heidi-hautalan-uskottavuus-horjuu.html

 [31] Juha Molari 18.4.2011. Heidi Hautalan erikoiset ystävät tuomiolla. http://juhamolari.blogspot.fi/2011/04/heidi-hautalan-erikoiset-ystavat.html

[32] Juha Molari 27.4.2011. Kansan ääni kertoo Heidi Hautalasta ja hänen erikoisista ystävistään. http://juhamolari.blogspot.fi/2011/04/kansan-aani-kertoo-heidi-hautalasta-ja.html

[33] Juha Molari 16.5.2011. Heidi Hautala, a special, extraordinary activist. http://juhamolari.blogspot.fi/2011/05/heidi-hautala-special-extraordinary.html

[34] Juha Molari 1.6.2011. Vietnamissa ihmetellään Heidi Hautalan outoa "ihmisoikeuspolitiikkaa" ja Kavkaz Centerin suojelua Suomessa. http://juhamolari.blogspot.fi/2011/06/vietnamissa-ihmetellaan-heidi-hautalan.html

[35] Juha Molari 16.12.2011. Toimittajat: Älkää soittako Kerkko Paanaselle! http://juhamolari.blogspot.fi/2011/12/toimittajat-alkaa-soittako-kerkko.html

[36] Juha Molari 24.12.2011. Finrosforumin joulutervehdyksessä 23.12. toivotetaan verenvuodatusta Venäjälle sekä haistatetaan paskat Venäjän puolueille ja parlamentille. http://juhamolari.blogspot.fi/2011/12/finrosforumin-joulutervehdyksessa-2312.html

[37] Juha Molari 16.3.2012. Ministeri Heidi Hautala valitsi parhaan Facebook-profiilikuvansa. http://juhamolari.blogspot.fi/2012/03/ministeri-heidi-hautala-valitsi-parhaan.html

[38] Juha Molari 16.7.2012. Ennen ja jälkeen Heidi Hautalan matkaa Pienen Roobertinkadun poliisilaitokselle 14.1.2011 http://juhamolari.blogspot.fi/2012/07/ennen-ja-jalkeen-heidi-hautalan-matkaa.html

[39] Juha Molari 3.7.2012. Heidi Hautalan esitutkinta-aineisto vuotaa julkisuuteen. http://juhamolari.blogspot.fi/2012/07/heidi-hautalan-esitutkinta-aineisto.html

[40] Juha Molari 23.2.2012. Террористов предпочитают не замечать? (Федеральный еженедельник Российские Вести) http://juhamolari.blogspot.fi/2012/02/blog-post.html

[41] Suomi Tänään. 19.3.2013. Ääninauha todistaa: Heidi Hautala junaili ison pimeän remontin. Rahojen lähde yritetään salata 25 vuodeksi.http://suomitanaan.blogspot.fi/2013/03/aaninauha-todistaa-heidi-hautala_19.html

[42] Suomi Tänään. 20.3.2013. Storsjö paljasti Hautalan kuutamourakan oikeudessa. http://suomitanaan.blogspot.fi/2013/03/storsjo-paljasti-hautalan-kuutamourakan.html

[43] Suomi Tänään. 20.3.2013. Hautalan remonttimies paljastaa pimeät rahavirrat. Kuuntele äänite! http://suomitanaan.blogspot.fi/2013/03/hautalan-remonttimies-paljastaa-pimeat.html

[44 ]Juha Molari 21.3.2013. Nemesiksen koston pelko. Heidi Hautalan parapraksis ”arkkivihollisista”. Onko Hautala psykoneuroottinen potilas? http://juhamolari.blogspot.fi/2013/03/nemesiksen-koston-pelko-heidi-hautalan.html


[45] Juha Molari 19.3.2013. ”Arkkivihollisen” vastaus arvoisalle ministeri Heidi Hautalalle. http://juhamolari.blogspot.fi/2013/03/arkkivihollisen-vastaus-arvoisalle.html

[46] Juha Molari. 20.3.2013.  Finrosforum hyökkää uhkaavasti tshetsheenisiivoojaa vastaan. Molari vetoaa siivoojan turvallisuuden puolesta. http://juhamolari.blogspot.fi/2013/03/finrosforum-hyokkaa-uhkaavasti.html



. . . . . . . .

 Juha Molari Юха Молaри GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Työtön Teologian tohtori, BBA
 EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
 СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html