maanantai 11. maaliskuuta 2013

Työn tarjonnan ongelmia


Osmo Soininvaara kirjoitti 3.3.2013 ”Työn kysynnän ja tarjonnan ongelmia”.[1] Hänen lähtökohtansa on, että työsuhde syntyy vain, jos se on kannattavaa sekä työnantajalle että työn tekijälle. Kaikkien työsuhteiden ei tulekaan syntyä. Hänen mukaansa tradenomin paikka ei ole kaupan kassassa, koska työntekijästä ei synny suhteellista etua. Sillä koulutuksella voisi siis tehdä parempaakin työtä, Soininvaara huomauttaa.

Soininvaaran määritelmät ovat luultavasti hyvätahtoisia, mutta mekanistisia, ihmisten arjesta vieraantuneita kansantaloustieteen muutamien peruskäsitteiden pikkunäppärää sommittelua, jossa on kuitenkin monet keskeiset faktorit kadotettu kokonaan. Tietysti tradenomin paikka on myös kaupan kassassa, jos hänelle ei ole muuta työpaikkaa tarjolla alueella. Monesti tuota paikkaa kaupan kassaankaan ei ole tarjolla. Soininvaara ei lainkaan tunnista tai tunnusta työllistämisessä sitä ongelmaa, että lukuisat työpaikat jaetaan suhteiden ja suosittelujen perusteella. Tällöin koulutus tai kokemus eivät ratkaise, ei edes mahdollisen työntekijän kansantaloustieteellisesti laskettava ”suhteellinen etu”.

Soininvaara määrittelee, että työttömyys syntyy, kun jollekin ei ole tarjolla yhtään työpaikkaa, joka hänen kannattaisi ottaa vastaan: ”Tähän syynä voi olla työn kysynnän tai tarjonnan ongelma”. Soininvaara huomauttaa, että ”joidenkin henkilöiden henkilökohtainen tuottavuus puutteellisen osaamisen tai esimerkiksi terveyteen tai luonteeseen liittyvien seikkojen vuoksi on niin matala, että  - - - heidän kannattaisi pysyä työttöminä.” ”Halu palkata tietty henkilö alenee, jos on syytä epäillä, että hän saattaa sairastella, tulla raskaaksi tai vaikka joutua työkyvyttömyyseläkkeelle”.[1]

Omalta osaltani en voi uskoa, että tulisin raskaaksi. Minulla ei ole suurempaa syytä otaksua sairastelua tai työkyvyttömyyseläkettä. Olen ollut perusterve ihminen. Soininvaara käsittelee tuossa työttömyyttä siitä näkökulmasta, että työttömän ei kannata ottaa vastaan työpaikkaa. Erityisen varakas työtön voi menetellä mahdollisesti tuolla kuvatulla tavalla. Itselläni ei ole omaisuutta turvana, työttömän peruspäivärahan lisäksi ei ole mitään ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Siksi työttömyys ei ole syntynyt, koska työttömän ei kannattaisi ottaa vastaan työpaikkaa. Onko siis syynä ”joidenkin henkilöiden henkilökohtainen tuottavuus puutteellisen osaamisen” tai muun vastaavan syyn tähden? Tiedän hakutilanteissa valitun työntekijöitä, joiden tuottavuus on tuskin kiitettävä. Mahdollisesti minun työllistymistäni häiritsevät väitteet ”luonteeseen liittyvistä seikoista”. Mielikuvat vaikuttavat tällöin enemmän kuin todellisuus. Noiden tilanteiden ratkaisemiseen on varsin niukasti mitään työvoimapoliittisia keinoja, vaan kohtalo on ikään kuin annettu henkilölle. Soininvaara ei käsittele blogissaan itse raportissa mainittua asiaa, että Ruotsissa yli 50 vuotta vanhat pääsevät hyvin töihin, mutta Suomessa eivät. Tämä on se varsinainen syy työllistymisongelmalle, vaikka olen vielä alle 50 vuotta vanha.

Valtioneuvoston kanslian sivuilla [3] on julkaistu Osmo Soininvaaraan ja Juhana Vartiaisen lyhyessä ajassa tehty muistio työllisyyden esteistä. Käyriensä avulla Soininvaara esittää, että työllisyyttä olisi parannettavissa lähinnä vain pelkän peruskoulun varassa olevien keskuudessa, mutta muiden ryhmien osalta työllisyys olisi verrattain hyvä. Hänen johtopäätöksensä on, että ”meiltä puuttuu siis työpaikkoja, jotka eivät edellytä mainittavaa erityisosaamista. Tällaisilla työpaikoilla on taipumus olla pienipalkkaisia”.[2] Väite voi olla oikea yleistävien käyrien tasolla, mutta ei lukuisten yksilöiden tasolla: kohtuullisesti ja hyvin koulutettuja työttömiä on ilmeisen runsaasti, niin kuin kokemus ja julkiset puhteet ovat kertoneet yhdensuuntaisesti. Tällöin ongelma on työn tarjonnan niukkuudessa. Suomen kansantalous ei ole sellaisessa dynaamisessa tilassa, että yritykset ja yhteisöt kykenisivät luomaan työtä. Mielestäni Soininvaara ja Vartiainen katselevat työttömyyden ongelmaa tarpeettoman teknisesti työn tarjonnan ja työn vastaanottamisen välisenä kustannuksena ja sopimuksena, vaikka työttömyyden ongelmaa ei ratkaista työnantajan ja työntekijän välisessä palkkaneuvottelussa, vaan yritysten ja yhteisöjen kyvyssä ja kyvyttömyydessä luoda tuottavuutta, lisäarvoa erilaisten palvelujen avulla.

Valtioneuvoston kanslian julkaisemassa raportissa Ohto Kanninen ja Petri Böckerman Palkansaajien tutkimuslaitoksesta selvittävät matalapalkkatyön kysyntää ja tarjontaa Suomessa. Heidän mukaansa matalapalkkatyön kysyntään kohdistetut uudistukset eivät ole merkittävästi vaikuttaneet työllisyyteen. He pohtivat myös tulo- ja työttömyysloukkuja (s. 16): ”Matalapalkkaisen työn tarjontaan liittyvät olennaisesti tuloloukut, eli tilanteet, joissa työttömän ei kannata ottaa työtä vastaan, koska käytettävissä olevat tulot lisääntyvät kovin vähän”.[3] Mainittuja loukkuja ei pidetä kuitenkaan työllisyysongelman selityksenä. Tutkijat pohtivat erästä mahdollista hypoteesia, jonka mukaan ”työvoimakustannusten alennukset kasvattaisivat ainoastaan työntekijöiden palkkoja ja yritysten voittoja, mutta eivät lainkaan parantaisi työllisyyttä”. Juuri tämä hypoteesi vaatisi lisää pohdintaa, kuten Kanninen ja Böckerman lausuvat ja kuten edellä annoin ymmärtää: työttömyyden ongelmaa ei ratkaista työnantajan ja työntekijän välisessä palkkaneuvottelussa, vaan yritysten ja yhteisöjen kyvyssä ja kyvyttömyydessä luoda tuottavuutta, lisäarvoa erilaisten palvelujen avulla. Kanninen ja Böckerman esittävät hypoteesinsa loppulauseissa, mutta eivät jatka sen tutkintaa.

Valtioneuvoston kanslian julkaiseman raportin toisessa osassa Osmo Soininvaara ja Juhana Vartiainen käsittelee aiemmin mainittua matalapalkkatyön lisäämistä (s. 25 alkaen).[3] Kirjoittajat nimeävät johdannossa ongelmaksi, että ”Suomesta puuttuu matalapalkkatyötä” (s. 29). Väitteensä kirjoittajat perustelevat sillä, että Suomelle ja pohjoismaille yhteinen ongelma näyttäisi olevan lyhyen koulutuksen varassa olevien ihmisten alhainen työllisyysaste. He lausuvat kuitenkin jo heti, että matalapalkkaisuus ei tietenkään ole mikään tavoite sinänsä. Kansantaloustieteen peruskäsitteitä käyttäen Soininvaara ja Vartiainen pohtivat tarjontaa – työnteon kannattavuutta yksilön kannalta. ”Tarjontaongelma syntyy, jos työn etsiminen tai vastaanottaminen ei yksilön näkökulmasta ole riittävän houkuttelevaa”, kirjoittajat selittävät (s. 34). Toinen kansantaloustieteen peruskysymys on kysyntä – ”työnantajan kynnykset ja työn hinta”. Tällöin työhalukas henkilö ei ole työnantajan kannalta kiinnostava. Soininvaara ja Vartiainen spekuloivat, että ehkä henkilö olisi periaatteessa työllistettävissä molempia osapuolia tyydyttävällä palkalla, mutta vähimmäispalkka estäisi työllistymisen. Tuolloin henkilön ”markkinatuottavuus” on alhainen. Soinivaara ja Vartiainen ehdottaakin ongelman ratkaisuksi, että ”nuorten, ikääntyneiden ja maahanmuuttajien tapauksessa voisi olla perusteltua sallia työehtosopimusten alhaisimmat palkat alittava palkkaus” (s. 36).

Yhdessä ja samassa raportissa Kannisen ja Böckermanin tervehenkisen hypoteesin jälkeen Soininvaara ja Vartiainen esittävät kuitenkin mallin, jonka kirjoittajat tuskin ovat lukeneet tai ainakaan ymmärtäneet mainitun hypoteesin haasteellisuutta aiheen käsittelyä varten. Tämä on raportin ikävä puute. Kanninen ja Böckerman päättävät analyysin haastaavaan hypoteesiin, mutta Soininvaara ja Vartiainen selittävät työttömyyttä vanhojen mallien mukaan, hyvin mekanistisesti omaksuttujen pelkistettyjen kansantaloustieteen käsitteiden avulla, jossa ei kuitenkaan enää tiedosteta Kannisen ja Böckermanin ensimmäistä lukua raportissa. Soininvaaraa ja Vartiaista tuskin voi syyttää ”kapitalistiseksi” perusvakaumukseltaan, mutta he jäävät ”kapitalistisesti” tarjottujen, huonosti hallittujen käsitteiden näköalattomiksi vangeiksi kaikkine suositusehdotuksineen. En kuitenkaan kutsuisi omaksuttua käsitteistöä sinänsä kapitalismiksi, vaan huonoksi sellaiseksi, sillä siinä on menetetty ymmärrys talouskasvusta ja voiton tuottamisesta. Yritysten ja yhteisöjen dynaamisuus on kadotettu näkökulma, jolloin työllisyys ja työttömyys jäävät kipeissä oloissa käytäväksi hintaneuvotteluksi työntarjonnan ja työnkysynnän välillä.

Soininvaaran ja Vartiaisen mukaan lopulta tarjonta- ja kysyntäongelmat yhdistyvät sellaisessa tapauksessa, jossa henkilön tuottavuus on niin alhainen, ettei henkilö ole yritykselle kiinnostava alhaisellakaan palkalla. Soininvaara ja Vartiainen identifioivat monia ryhmiä, joiden kohdalla työllisyys jäävä ”liian alhaiseksi”. Eräs sellainen ryhmä on ”ikääntyneet työntekijät”: ”Toisin kuin Ruotsissa, ikääntynee työntekijät eivät ole haluttua työvoimaa, minkä seurauksena 50-vuotiaan työttömäksi joutuneen ei ole helppo löytää uutta työpaikkaa ja eläkeiän saavuttaneista pyritään usein eroon”.[3] Viittaus Ruotsiin on kiinnostava, mutta viittauksen taakse eivät kirjoittajat anna mitään aineistoa tai analyysia. Pelkkä kolme sanaa ”toisin kuin Ruotsissa” ei ole vielä analyysi. Millainen on Ruotsi? Mikä tekee Ruotsista toisenlaisen tässä kohtaa? Mitkä ovat tulokset Ruotsissa siitä, että yli 50 vuotta vanha työttömät työllistyvät hyvin? Näiden seikkojen esittelyä olisi tarvittu raporttiin. Soininvaara ja Vartiainen tarjoavat ratkaisuksi lähinnä eläkeratkaisuja!

Soininvaara ja Vartiainen suosittelevat ongelmien ratkaisuiksi, että toimeentulotuen korvaamia maksimivuokria alennettaisiin, jolloin toimeentulotuen varassa elävä köyhin väki siirtyisi halvempien kuntien alueelle. Kirjoittajien spekulaation mukaan toimeentulotuen kielteinen kannustinvaikutus selittäisi, että ei kannata lähteä poimimaan mansikoita Suonenjoelle heinäkuussa. Kirjoittajat katsovat tilannetta tarpeettoman kapeasti vain yhden muuttujan, toimeentulotuen, varassa. Helsinkiläisten päätös torjua lähtö Suonenjoelle selittyy myös matkan kalleudella. Liki 700 kilometrin edestakainen matka maksaisi henkilöautolla kohtuuttomasti työttömälle henkilölle, junalla hinta olisi 60 euroa edestakaisena matkana yhdelle aikuiselle. Tällaisen välimatkan vuoksi joutuisi myös panostamaan asumiseen sekä perheasioiden kunnialliseen hoitamiseen ("kunniallinen" ei ole synonyymi "kunnalliselle"). Soininvaaran ja Vartiaisen spekulaatio työn kannattamattomuudesta pelkästään toimeentulotuen ”kielteisen kannustinvaikutuksen” avulla osoittautuu lähinnä näytöksi ko. kirjoittajien vieraantuneisuudesta perheellisen työttömän elämästä.

Soininvaara ja Vartiainen ehdottavat työttömän sopeutumisrahaa, jotta pitkän työhistorian jälkeen työttömäksi jäänyt henkilö voisi vastaanottaa aiempaa matalapalkkaisempaa työtä sopeutumisrahan tuella. Hyvätahtoinen ajatus ei kuitenkaan ratkaise sitä ongelmaa, että tämä työntekijä on jo ennen vastaavia sopeutumisrahoja voinut avoimesti etsiä pienipalkkaista työtä, mutta ei ole löytänyt. Täten Soininvaaran ja Vartiaisen ehdotuksessa heijastuu mielikuvitus työttömän haluttomuudesta entistä työpaikkaansa matalampaan palkkaan, mutta ehdotus ei ratkaise sitä ongelmaa, että työtä ei ole yksinkertaisesti tarjolla. Työttömyys ei ole työhaluttomuutena ilmenevä kannustusloukkujen kirous.

Soininvaara ja Vartiainen esittelevät palkkatukea, jota voidaan maksaa työttömälle, joka on ollut yhtäjaksoisesti työtön kuusi kuukautta, on vailla ammatillista koulutusta tai on yli 50-vuotias. Palkkatuki myönnetään tavallisesti kymmeneksi kuukaudeksi kerrallaan. Työntekijälle on maksettava työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Vuonna 2012 palkkatuella työllistettyjä oli noin 30 000 eli runsas prosentti työllisestä työvoimasta. Kirjoittajat toteavat, että palkkatuella ei kuitenkaan siirrytä avoimille työmarkkinoille niin helposti kuin voisi toivoa.

Soininvaara ja Vartiainen kertovat yli 50 vuotiaan työttömän vaikeudesta saada uutta työpaikkaa. Itse asiassa ”moni yritys ostaa ikääntyneitä pois yrityksestä melko kalliiden kultaisten kädenpuristusten avulla. Yli 60-vuotiaiden toivotaan sunnuntaipuheissa yleisesti jatkavan töitä edelleen, mutta käytännössä yritykset ovat kovin haluttomia mukauttamaan työtehtäviä ikääntyneille sopiviksi” (s. 52).[3] Soininvaaran ja Vartiaisen suositukset jäivät olemattomiksi yli 50 vuotiaan työllistymiseksi, he käsittelivät sitäkin enemmän eläkkeelle siirtymistä.

Viitteet

[1] Osmo Soininvaara 3.3.2013. Työn kysynnän ja tarjonnan ongelmia. http://www.soininvaara.fi/2013/03/03/tyon-kysynnan-ja-tarjonnan-ongelmia/
[2] Osmo Soininvaara 1.3.2013. Miksi lisää matalapalkkatyötä? http://www.soininvaara.fi/2013/03/01/miksi-lisaa-matalapalkkatyota/
[3] Matalapalkkatyö Suomessa. Valtioneuvoston kanslian raporttisarja 1/2013. http://vnk.fi/julkaisukansio/2013/r01-matalapalkka/PDF/fi.pdf


Työttömän kirjoittajan Juha Molarin taustasta

Juuri viime viikolla tuli ilmi, että en tullut valituksi puhelinmyyjän tehtävään. Edellinen työhaastatteluni oli bensa-aseman huoltamotyöntekijän tehtävään. Muita haastattelukutsuja "lähes 50 vuotta" vanha mies ei ole saanut yli 200 työhakemuksensa avulla. Niin olen käyttänyt tämän kahden työttömän vuoden aikana jokaisen työttömän päiväni liikunnan harjoittamiseen omaksi hyväkseni ja poikani hyväksi. En ole kieltäytynyt mistään työtehtävästä palkan perusteella: olen etsinyt matalapalkkatöitä postinjakajasta ja siivoojasta alkaen aina vaativimpiin vienti- ja markkinointipäällikön tehtäviin saakka. Edes työnantajille maksettava jonkinlainen "palkkatuki" pitkäaikaistyöttömän työllistämiseksi ei ole virittänyt mitään mielenkiintoa kutsua minua edes työpaikkahaastatteluun.

Koulutus

Kirkollisia moninaisia muutosjohtamisen ja johtamisen laajoja opintokokonaisuuksia, kukin 15–30 opintopisteen kokonaisuuksia, 2006–2011.
IT-tradenomin opintoja Haaga-Helian AMK:ssa 2006–2009 (n. 150 opintopistettä; tutkielmana oli ERP-järjestelmän menestystekijät Venäjän markkinoilla; myös systeemityön opintokokonaisuus)
Teologian tohtori (väitöskirjan viitekehys psykohistoria), Helsingin yliopisto 2009.
Pietarin valtiollinen finanssi- ja ekonomiyliopisto 2003–2004
Liiketalouden tradenomin tutkinto Helian AMK 2004 (177,50 opintoviikkoa; 319,5 opintopistettä); opinnäytetyö suomalaisen erään huonekalutehtaan kilpailustrategisesta tilanteesta ja markkinointiviestinnästä Pietarissa.

IT-osaaminen

Esimerkiksi 3D, Java, XML, JSP, PHP, Visual Basic, SQL, word, WP, excell, powerpoint, access, Flash, Photoshop CS, html ja html-suunnittelun työvälineitä esim. Macromedia Dreamweaver. ym.








. . . . . . . .

 Juha Molari Юха Молaри GSM +358 40 684 1172; +358 44 275 8284
Työtön Teologian tohtori, BBA
 EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
 СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html