torstai 18. heinäkuuta 2013

Virossa ja Suomessa on asennevika venäläisvähemmistöä kohtaan

Virossa on annettu 11.7.2013 venäläistä vähemmistöä syrjivä kielto, jonka mukaan venäjänkielisessä koulussa ei saa antaa opetusta venäjänkielellä venäläisille lapsille ja nuorille. Venäjän ulkoministeriö on aiheellisesti moittinut syrjivää virolaista määräystä. http://www.russkiymir.ru/russkiymir/ru/news/common/news38574.html

Venäläistä oikeusasiamies Sergei Seredenko on arvioinut russofobi Jevgeni Kristafovitsin (Suomen Penin Jukka Mallisen jonkinlainen kaveri, mutta tämä "jonkinlainen kaveri" ei viittaa homosuhteeseen, sillä Mallinen on yliherkkä tuollaisten viittausten lukemiseen jopa teksteistä, joissa ei asiaan edes viitata) hyökkäystä Mihail Kylvartia vastaan, joka oli puolustanut venäläisten oikeuksia. Seredenko itsekin tuli arvioiduksi ikään kuin ”puoli-vakoojaksi”. Ihmisten oikeudellinen ja sosiaalinen puolustaminen tai minkäänlainen kontakti Venäjän suurlähetystöön on virolaisessa viranomaismenettelyssä ja oikeuskäytännössä tulkittu nyt jo ”vakoilutoimintana”. Tämä ei kerro hyvää Virolle sivistys- ja oikeusvaltion arvosta. Juuri heikompien puolustaminen tulisi olla kunnia ja perusoikeus, hyvin toimivan kansalaisyhteiskunnan tuntomerkki ja ennakkoedellytys, mutta nyt heikompien avustaminen leimaa avustajankin Virossa. http://www.newsbalt.ru/detail/?ID=12151

Suomessa on valitettavissa ollut nähtävissä samoja sivistymättömiä piirteitä. Vaikea on sanoa, mistä tuo sivistymätön russofobia syntyy. Venäläisten kohtaamien vääryyksien kertominen ja esittäminen julkisuudelle johtaa Suomessa valtiovallan ja laaja-alaisesti median yhteistoiminnassa ankariin vastatoimiin noita ”viidennen kolonnan” ”agentteja” vastaan. Omasta puolestani katson, että mitään syytä häpeään tai vähättelyyn ei ole, vaan kutakin ihmistä pitää kohdella yksilönä täysiarvoisena riippumatta hänen kansallisesta tai kulttuurisesta taustasta.

Tutkivaa journalismia on varsin vaikea etsiä ja löytää Suomessa, kun kyse on venäläisvähemmistön kohtaamien vääryyksien uutisten kriittisestä analyysistä. Nyt suomalainen järjestelmä julistaa säälimättömästi kriittiset, omia ihmisoikeuksia puolustavat henkilöt hulluiksi, niin kuin tapahtui vantaalaisen neljän lapsen äidin kohdalla, vaikka tämä äiti on saanut Venäjällä ammattipsykologian arviossa täysin terveet arvosanat. Suomessa mediakin pelkää, ei uskalla kyseenalaistaa ja tutkia esitettyjen väitteiden taakse, luurangot saavat olla suomalaisissa kaapeissa ihan rauhassa. Olen yllättynyt, miten alistettu on suomalainen media, joka ei kyseenalaista mitään ilman isännän erityistä työmääräystä.

Minä en tahtoisi Suomen kehittyvän Viron kaltaiseen suuntaan, vaikka Suomen poliittisen ilmapiirin ”virolaistamiselle” on valitettavan monia enemmän ja vähemmän arvovaltaisia puolestapuhujia Suomessa.

Omasta puolestani voin tunnustaa, että minussa ei ole vähääkään mitään agentin virkaa, vaikka taas tällä viikolla maanantaina suomenruotsalaisen rikoksesta tuomitun miehen (Mikael Storsjö) ylläpitämä ekstrimistikeskus (administraatio Bulevardi 2 -osoitteessa Helsingissä) nimesi minut tuolla käsitteellä Viron oikeuskäytäntöä kommentoidessaan. Suhteeni Suomessa asuviin venäläisiin ovat kuitenkin nekin lähinnä naapurisuhteiden varassa. En voi suhteita venäläisiin lopettaa, koska kaksi lastani on Venäjän kansalaisia, ja monet heidän kavereistaan on Venäjän kansalaisia Suomessa.

Suurlähetystöön – kunnioitettu olkoon tämä suurlähetystö Tehtaankadulla – minulla ei ole mitään kontaktia. Myöskään Venäjän valtiollisiin muihin instituutioihin minulla ole mitään suhdetta. En usko, että kukaan edes tietää nimeäni tai tuntee minun kasvojani Tehtaankadulla, paitsi että joku viranomainen on kirjoittanut taas jonkun suomalaisen viisumihakemuksen, johon olen saanut myönteisen vastauksen. Olen niin kuin 5 miljoonaa muuta suomalaista. Toimeentuloni on TE-keskuksen ja Kelan arvioiden mukaisesti reilusti suomalaisen työttömyyskorvauksen (reilut 500 e /kk) varassa. En halua kuitenkaan pelätä mitään leimoja, vaan asetun jatkossakin sorrettujen turvaksi, en hyväksy väärennettyjä tuomioita ketään vastaan. Pääasiani ei ole asettu mihinkään "rooliin", vaan elän proletaarin vähäistä elämääni lasteni rinnalla ja katselen, mitä elämä tuo tulleessaan. Siinä ei ole mitään Venäjän agentin tai puoli-agentin tehtävää, vaikka Storsjö ja koko hänen erikoinen jenginsä toistaisi noita leimoja tuhansia kertoja!

Suomi oli hyvin russofobisen sairas 1990-luvulla. Vielä 2000-luvulla muutamat venäläiset opiskelijatoverini ammattikorkeakoulussa kertoivat, miten he ja heidän ystävänsä olivat joutuneet suomalaisen poliisiviranomaisten paranoidisen vainon uhreiksi. Venäläisten naisten epäiltiin olevan ilotyttöjä, miesten mafiapomoja ja huumekauppiaita. Suomalainen valtaväestö ei tuosta tiedä mitään eikä usko todeksi sitä, mitä on täällä koko ajan tapahtunut. Itsekin kohtasin tuon suomalaisen virkakoneiston ongelman, johon kuului myös poliisiviranomaisten valheellisesti sepittämät tarinat. Suomalaiseen paranoidian tuntomerkkeihin kuului aivan uskomattomat uhkakuvat: muistan Pietarin suurlähetystön kakkospoliisimiehen soittaneen minulle ja varottaneen matkustamista Venäjälle, jotta en joutuisi surmatuksi ja kaikenlaisen mafiarikollisuuden uhriksi! Minun olisi pitänyt vakoilla vaimoani ja penkoa kaikkia hänen papereitaan, kaikkia venäläisten nimiä missä tahansa. En suostunut. Poliisiasiamies – jonka hulluuden ilmeisemmin myös ns. kohudosentti tietää hyvin - kuvaili noita uhrin osia sillä värikkyydellä, että hän on mahdollisesti siirtynyt virkansa jälkeen kioskikirjallisuuden jännittäväksi kirjailijaksi.

Virkakoneistomme uhreiksi joutui yksittäisiä ihmisiä, jotka eivät ole suuremmin kertoneet julmista kokemuksistaan julkisuudelle. Monen suomalaisen Venäjä-kauppaa käyvän yrittäjän tietokoneille ja toimistoihin viranomaiset iskivät ankarasti, tuhosivat yritystoiminnan, kunnes vuosikausien jälkeen tutkimukset osoittivat yrittäjät syyttömiksi kaikkiin esitettyihin väitteisiin. Virossa tämä vähemmistön ja heidän ”ystäviensä” väärämielinen kohtelu on vieläkin järjestelmällisempää ja julmempaa. Nyt ihmisoikeuksien puolustajat ovat siellä joutuneet suoranaisen vainon ja leimaamisen kohteiksi. Pahalta näyttää sellainen kohtelu ja kehitys.


Jumala siunatkoon Suomea, että Suomi säästyisi vainoharhaisuudelta ja voisimme kohdata vieraanvaraisesti venäläiset ystävämme Suomessa.