keskiviikko 7. elokuuta 2013

Gagarin on mielenkiintoinen kokemus venäläisestä pikkukaupungista

Juha Molari on löytänyt uuden tehtävän vain
vähän pappien taivaan alapuolelta
Tämä kaupunki on nimetty Juri Gagarinin – ensimmäisen kosmonautin – mukaan. Gagarinit ovat itse asuneet juuri tässä kaupungissa. Jurin vanhempi sisko oli kaupungin sairaanhoitaja, joka on hoitanut useimpia nuoria lapsia, jotka ovat lähtöisin tuosta kaupungista.

Gagarinin kaupunki poikkeaa Venäjän metropoleista siinä, että sen vesijohtovesi on suoraan juomakelpoista ilman kaupallisia filtterilisärakenteita. Kraanavesi on kuitenkin varsin mineraalipitoista enkä sen vuoksi ole mieltynyt sen makuun.

Gagarinin kaupunki mainostaa kaikilla kaduillaan, erityisesti Leninin nimelle omistetussa kadulla kaupungin rakkautta urheilua kohtaan. Poikani ei kokenut saavansa aivan mainoskylttien arvoisia harjoittelumahdollisuuksia, joten anoppini valitti kaupungin päättäjille harjoitteluolojen heikkoutta. Olot eivät kaikinpuolin muuttuneet niin älykkäiksi kuin olisin suomalaisella päättelykyvyllä voinut toivoa, mutta hyvää yritystä osoitti sekin, että valituksen jälkeen kahden koulukentän ruohot leikattiin jalkapalloa varten kelvolliseen harjoittelukuntoon. Suuremmassa kaupungissa tai jopa suomalaisessa pikkukaupungissa ei parissa päivässä tapahtuisi noin nopeaa ryhtiliikettä.

En voi valittaa, etteikö poikani olisi saanut harjoitella, vaan pikemmin helteisessä säässä hän on juossut ja pelannut jalkapalloa aivan niin äärimmäisen paljon kuin enimmillään 10 vuotta vanha poika voi onnistuessaan harjoitella. Laskin poikani kanssa, että varsin intensiivistä ja vaihteleva vauhtista juoksua kertyy viikossa lähes 100 km. Se on paljon vanhemmallekin juoksijalle. Mielestäni juoksutekniikka ja juoksussa tarvittava lihasvoima on kasvanut huomattavasti, mikä näkyy myös parempana nopeutena, kun teemme esimerkiksi 10 kertaa 60 metrin pyrähdyksiä. Reidet, pakarat ja pohkeet ovat aina ajoittain kipeät, mutta sitten otamme keveämmin päivän tai pari. Ehkä jätämme päivän toisen urheiluhetken pois.

Gagarinin lapset ja nuoret ovat erityisen vahvoja telinevoimistelussa, mikä näkyy jokaisessa puistossa, jossa ulkoilen lapsieni kanssa. Jokaisessa puistossa ja talojen takapihoilla on telinevoimisteluun tyypillisiä telineitä, rekkitankoja, nojapuut, renkaat jne. Nämä ovat jatkuvassa käytössä. Poikani myös väsytti vatsa- ja käsivarsilihaksensa, kun yritti tehdä renkailla ”kieppiä” ja muita liikkeitä, joita suomalainen huono pohjakunto ei sallinut samalla tavalla kuin paikallisilla pojilla onnistui helposti.

Gagarinin kaupungin erikoisuus on siinä, että vielä Neuvostoliiton aikana jokaisessa kodissa asui henkilö, joka on töissä miliisillä tai armeijassa. Tällä hetkelläkin jokaisella perheellä on joku suhde miliisissä tai armeijassa työskentelyyn, ehkä asukkaat ovat jo eläkkeellä tehtävistä tai heidän vanhemmat ovat työskennelleet valtiollisissa tehtävissä. Kaikki vanhemmat babushkat, jotka ovat ilmaisseet ihailunsa minua kohtaan, ovat eläkkeellä Venäjän armeijan tehtävistä. Nuoremmat babushkat ovat täällä vain 40-50 vuoden iässä enkä useinkaan saa selvää, ovatko nämä pienten lasten äitejä vai mummoja, kun ovat yhdessä puistoissa. Nuoret 20 vuotta vanhat äidit näyttävät ihan lapsilta, lapsiensa isosiskoilta.

Armeijassa työskentely ei tarkoita suoraan sotilasvirkaa, vaan armeijassa on myös paljon huoltotehtäviä ja taloushallinnon tehtäviä siviili-ihmisille. Tietysti kaupungilla myös näkyy armeijan olemassaolo. Tuskin on yhtään korttelia, taloa ja rappukäytävää, josta ei voisi nähdä sotilas- tai poliisipukuisen miehen tai naisen kulkevan. Oman miehisen silmäni perusteella voin sanoa, että nämä Gagarinin poliisi- ja sotilasnaiset ovat jopa erityisen seksikkään näköisiä: peppu heiluu ihan naisekkaasti, vartalo on naisellinen, kasvoissa ja silmissä on naisellinen flirtti, he eivät ole mitään urosmaisia lesboja, joita voi tavata Suomessa vastaavissa viroissa suhteellisen usein. Katselin eräänkin kerran pääkadulla illalla, kun naissotilas käveli kadun yli. Voi sitä naisellista viehkeyttä, jota tuossa naisessa oli sotilaspuvustaan ja -virastaan huolimatta!

Pikkukaupungin miellyttävä erikoisuus on selvä perhe- ja lapsimielisyys: katujen kynnykset ovat leikattu siten, että siellä on helppo kulkea rattailla. Ja kaduilla ja puistoissa onkin todella paljon äitejä ulkoiluttamassa lapsia. Voisi jopa luulla, että kaupungissa on jonkinlainen baby boom.

Kadun ylittäminen on Gagarinin kaupungissa suorastaan hämmästyttävä kokemus. Helsingissäkin opin jo siihen, että autoilija menee vauhdilla, mutta kävelijä uskaltaa hädin tuskin kadun yli. Pietarissa ja Moskovassa autot kulkevat hidastamatta suojatien ohitse. Kävelijän täytyy ennättää selvästi suojatielle, jotta autot mahdollisesti hiljentävät vauhtia. Gagarinin kaupungissa autoilijat pysähtyvät jo, jos on epäily, että aiot kohta astua suojatielle. Autoilijat tekevät kävelijän osan helpoksi kaupungilla! Jos joku autoilija ei menettele tuolla tavalla, hän on epäilemättä ulkopaikkakuntalainen moukkamaisen käytöksensä perusteella.

Gagarinin kaupungissa on niin kuin useimmissa Venäjän kaupungeissa useiden kauppojen ikkunoissa ilmoitukset, että täällä tarvitaan työtekijää. En ole kuitenkaan ensisijaisesti etsimässä töitä Venäjältä, jossa tuskin saan riittäviä tarjouksia palkan suhteen. Kosmonautin ura tyydyttäisi minuakin, sillä olenhan minä kovakuntoinen mies, joka kestää hyvin stressiä. Hyvin minä pärjään venäjänkin kielellä pikkukaupungissa, jossa on aikaa kuunnella, kun yritän selittää asiaani. Suomen katujen puhtaus ja liikuntapaikkojen melkein virheetön kunto kuitenkin miellyttävät erityisesti, kun ajattelen oman tulevaisuuteni lisäksi lapsieni kasvuympäristöä. Tietenkään Gagarin ei ole mikään venäläinen eliittinen metropoli, mutta täälläkin elämä on silmimääräisesti katsottuna oikein viihtyisää. Minä viihdyn itse asiassa kaikkialla varsin hyvin.

Gagarinin kaupungissa on säilytetty monet kunnioittavat nimet ja muistomerkit Neuvostoliiton ansioita kohtaan: Pioneereilla on edelleen katunsa ja kauppansa, partisaaneja muistetaan patsailla, Lenininkään nimi ei ole unohtunut.

Se minua Gagarinin pikkukaupungista käsin ihmetettää Suomen elämässä, että olen taas kerran saanut aivan viranomaisilta ja arvovaltaisilta firmoilta postia ikivanhaan osoitteeseeni, joka ei ole ollut osoitteeni useaan vuoteen. Miten ihmeessä Suomessa minulle lähetetään postia ikivanhoihin osoitteisiin ja häiritään siellä olevia ihmisiä, kun en ole edes antanut tuota osoitetta mainituille tahoille? Noissa vanhoissa osoitteissa asuvilla ihmisillä ei ole mitään velvollisuutta etsiä minua eikä minulla ole mitään velvollisuutta vastata tuollaisiin väärään osoitteeseen lähetettyyn postiin. Venäjällä minut löydetään tarvittaessa helpommin kuin kotimaassani Suomessa. Voin vakuuttaa, että en ole sittenkään ollut avaruudessa, jos minua ei ole tavoitettu väärään osoitteeseen lähetyn postin avulla. Sähköpostini toimii erinomaisen hyvin, puhelinkin on kelpo väline lähestyä, vaikka en aina kyttää jokaista puhelinsoittoa.

Eräs arkkiparjaaja väittää, että minä sekoaisin antaessani ymmärtää käyneeni Venäjällä. Hän on näet ilmoittanut jo aiemmin, että minä en saisi Venäjän viisumia yms. Lisäksi hän kertoo, että silminnäkijän mukaan olen ollut Itäkeskuksessa kirjakaupassa. Todellisuudessa olen minä joskus - jopa useamman kerran - käynyt Venäjällä. Täytyyhän minun pitää yhteyttä lapsiini, joiden täytyy nyt olla Venäjällä välttämättömistä syistä vähäisen ajan. Väite helsinkiläisestä kirjakaupasta on kuitenkin täysin väärä: minä en käy kirjakaupoissa, koska minulla ei ole varaa ostaa kirjoja tai muutakaan kirjakaupoissa. Voin käydä kirjastoissa aivan satunnaisesti. En ole siis ollut kirjakaupoissa, vaan avaruudessa, kuten avaruusasuni todistaa. Pääasiallisesti ja melkein joka päivä vietän aikaani pienissä oloissani itä-Helsingissä, jota vain hiukan laajennan juoksulenkeilläni. Kirjakaupassa kiistän käyneeni. Siitä olen aivan varma. Ennätin jo tänään aiemmin iloita, että pääsy arkkiparjaajan blogiin oli estynyt, mutta nyt valitettavasti hän jatkaa edelleen toimintaansa. Ja nyt taas kohta illalla itä-Helsingin ihanat kuntoilupolut odottavat innokasta juoksijaansa! Arkkiparjaajan on turva hyppiä seuraamassa, koska hän on jo aiemmin erehtynyt kotiosoitteestani eikä hän jaksaisi ylipainoisena kaljavatsana seurata minua, kun ketterästi ja ripeästi juoksen lenkkini! Osaan arvostaa entistä enemmän kotimaisia lenkkipolkuja, kun olen nähnyt, missä huonossa kunnossa ovat lenkkipolut naapurimaassamme.




Juha Molari
työtön
Teologian tohtori, BBA
EMAIL: juhamolari-ET-gmail.com (-ET- = @)