sunnuntai 11. elokuuta 2013

Suomessa sivistyksellä ja lukeneisuudella ei ole arvoa, vaan köyhänä olet pelkkä kurja olio

Suomalainen matkalainen selvi hyvin suuressa ja mahtavassa maassa. Venäläiset kohtelivat suomalaista matkalaista aina sivistyneesti suurena kulttuurikansana. Vieraanvaraisuus teki elämästä jopa miellyttävää.

Tämä valokuva on illalla 10.8.2013
Gagarinin kaupungissa Venäjällä, juuri ennen paluumatkaa
Gagarinista Moskovaan venäläisellä ”sähköisellä lähijunalla”
 (Elektrichka; электри́чка) ja sen jälkeen yöjunalla Pietariin.
Kaupungissa näkyy ja k
unnioitetaan niin paljon
Venäjän isänmaan puolustamista, että annoin 170 ruplalla
 leikkauttaa hiukseni lyhyeksi hiukan varusmiestyyliin.
Nyt mahdollinen kuumuus ei rasita ja urheileminen
 on kivempää kuin taipuisilla hiuksilla
Pieni Gagarinin kaupunki sijaitsee vain 180 km Moskovasta lounaaseen. Silti kaupunki elää enemmän kuin suurkaupungit vanhan neuvostoajan ja uudemman ajan välissä. Vanha neuvostoaika näkyy sekä kauniisti ja kunniakkaasti että joinakin kehittymättömyyksinä, jotka liittyvät esimerkiksi katujen siisteyteen. Katuja ei pestä puhtaaksi hiekasta. Kävelijän kengät saavat ehkä tartunnan jo neuvostoaikana kylvetystä hiekasta, jota ei ole koskaan pesty pois. Uusi aika näkyy kuitenkin jalkakäytävien lastenvaunuja varten tehdyissä ystävällisissä leikkauksissa. 

Vanha perinteinen ylenpalttinen vieraanvaraisuus tuntuu ja näkyy aina kyläilyn yhteydessä. Suomalaiset ovat jo unohtaneet tuon ylenpalttisen vieraanvaraisuuden, josta erityisesti itä-Suomessa oli puolivuosisataa sitten vielä jotain pieniä häivähdyksiä, mutta köyhien ihmisten pihyys esti sellaisen ystävällisen palvelun toteutumisen kuin Venäjällä köyhimmät vanhat mummotkin järjestävät yhä edelleen.

Gagarinissa on aivan kelpo rautatieasema. Lukuisat matkalaukut siirtyivät sinne hyvin ja ilmaiseksi ystävän kyydissä. Venäläinen ”sähköinen lähijuna” (Elektrichka; электри́чка) ei vastaa siisteydeltään ja tasoltaan suomalaista lähijunaa. WLAN-yhteyksiä on ihan turha kuvitellakaan, kun ongelmat ovat paljon suuremmat, vaikka penkit ovat jo nykyään aivan istuttavat ja ehjät toisin kuin Jeltsinin kauden Venäjällä. Siivooja kiertää keräämässä kaljapullot ja hylätyt vesilemoonit penkeiltä vain pari minuuttia ennen lähtöä, sikäli kuin ennättää pahimmat törkeydet siivota.

Elektrichkan matkustajat ovat tietysti moninaista väkeä näin myöhään illalla, lauantai-iltana vähän ennen keskiyötä. Vaunuun tuli useampia nuoria kaljapulloineen. Poikani oli menossa vessaan, mutta aiheellisesti pelästyi ja kääntyi takaisin, kun näki kaksi narkomaania huumesätkineen sekoilemassa vessan ovella. Neljän ison matkalaukun kanssa päädyimme häiriöttä Moskovaan Valko-Venäjän rautatieasemalle. Tästä häiriöttömästä kokemuksesta olin onnellinen, koska Suomessa olen valitettavasti saanut kuulla ja nähdä, että juopuneiden ensimmäinen päihtynyt funktio on häiritä meluavalla käytöksellään muita matkustajia.

Valko-Venäjän rautatieasema ei ole rakennettu aivan parhaan matkustajaystävällisyyden ihanteita noudattaen, vaan matkailijan täytyy kannella laukkujaan portaita ylös ja alas. Aseman ulkopuolella oli useita vapaita takseja. Ensimmäinen taksi tarjoasi matkaa tältä rautatieasemalta Leningradin asemalle Moskovassa 1500 ruplalla ja toinen 1000 ruplalla. Hintataso oli ainakin 2-3 kertaa suurempi kuin olisin vähissä varoissani pystynyt uhraamaan itseni ja lasteni mukavuuteen, niin päätin käyttää Moskovan onnistunutta ratkaisua eli metroa. Metrolla pääsee tosi vaivattomasti, nopeasti ja edullisesti tältä asemalta toiselle rautatieasemalla. Jonkin verran piti portaissa kannella isoja laukkuja, mutta tällä kertaa ei aivan mahdottomasti. Olen kokenut pahempaakin. Kantamista vaikeutti kipeytynyt akillisjänne, vaikka tulehduskipulääke vähensi pahinta tuskaa kantapään ja akillisjänteen alueella.

Hiukan puolen yön jälkeen Moskovassa Leningradin asemalta lähti juna Pietariin. Minulla oli tietysti halvimmat liput tähän junaan, joka ei ollut mikään nopeasti kiitävä Sapsan-juna, johon minulla ei ole varaa kovan säästämisenkään jälkeen. Yhdessä vaunussa yöpyi 60 ihmistä. Minulla oli ikkunan edessä kävelysuunnassa oleva alakerran ”vuode”, pojallani oli yläkerran ”vuode”. Joku oli maksanut enemmän ja saanut kävelysuunnasta poikkeavan poikittaisen ala- tai yläkerran vuoteen. Kaikki tilat olivat avoimia. Niissä ihmiset rakensivat itselleen vuoteen, ottivat päällimmäiset vaatteet pois, kävivät yövaatteille ja nukkuivat. Matkalaukut olivat vuoteen alla tai ylähyllyillä yms. Matkalaiset olivat ymmärtäväisiä ja lempeitä toisiansa kohtaan. Autoin nuoren naisen matkalaukun alas ylähyllyltä ja tämä kiitti kohteliaasti. Kohteliaisuus kuului köyhään matkustamiseen ja teki siitä helpomman itse kullekin. Pietarissa odotti aamulla varsin siistit eurooppalaiset olot. Rautatieasemalla katselin poikani kanssa Zenith-jalkapalloseuran kauppaa, jossa olisi ollut myytävänä monia hienoja urheiluasuja ja jalkapalloja. Ehkä jotain on syytä ostaa Suomeenkin Venäjän kaupoista? Lopulta pääsin hienon maasturi-Mersun kyydissä asemalta perille.

Minä koen kaikki paikkani kotoisaksi. En koe vaikeaksi pieniä syrjäisempiä venäläisiä kyliä, en valtavaa jättiläistä Moskovaa, en eurooppalaisempaa Pietaria. Tunnen, että viihdyn kaikkialla. Tietysti kulttuureissa ja tavoissa on eroja. Ehkä poikani murehtii minua enemmän siitä, että kaikkialla Venäjällä ei ole niitä kaikkia mukavuuksia, joihin on Suomessa ”koko iän” pieni poika tottunut. Sekä nuorin että vanhempi poika ikävöivät Suomea, jossa on kavereita ja jossa kaduilla eivät kengät likaannut. Gagarinissa ja muuallakin Venäjän kaupungeissa pojat ja tytöt ovat keskimääräisesti vahvempia fyysisesti kuin Suomessa ikätoverit, koska nämä pojat ja tytöt harjoittelevat kehoaan päivittäin puistoissa, asuntojen ja koulujen takapihoilla telinevoimistelua rekkitangoilla, nojapuilla ja renkailla. Suomessa ei ole tätä perinnettä valitettavasti. Toisaalla Gagarinin pojat juoksentelevat hylättyjen ja puoli-hylättyjen talojen ja rakennusten katoilla sekä hyppivät sillalta jokeen, kun suojeltuja ja yli-turvallisia ulkoilupaikkoja ei ole rakennettu lapsille ja teineille. Poikani sai varmasti ihan runsaasti liikuntaa Gagarinissa, enemmän kuin Helsingissä on aiemmin harrastanut liikuntaa.

Pietari on varsin siisti. Pietarissa on paljon mukavuuksia myös lapsia ja perheitä varten. Monet mukavuudet on tehty rahan ja kapitalismin ehdoilla. Ehkä pienen pojan urheilumahdollisuudet ovat vähemmän kehittyneet Pietarissa kuin Helsingissä, paitsi jos olisi varaa ostaa isommalla rahalla yksityisiä urheilupalveluja. Tämä on eräs tärkeimmistä ellei tärkein syy, mikä rajoittaa minua siirtymästä Venäjälle pysyvästi töihin. Venäjän kulttuuria ja historiaa on helppo kunnioittaa. Valitettavasti en tiedä, miten järjestäisin kiitettävät olot lapsilleni.


Kaiken kaikkiaan koen, että suomalaisena olen sopeutunut niin köyhyyteen kuin mukavuuksiin, sillä ihminen tuntee itsensä ihmisarvoiseksi venäläisen vieraanvaraisuuden ansiosta. Köyhä ihminen ei ole Venäjällä aivan niin köyhä kuin Suomessa, koska Venäjällä sivistys ja lukeneisuus ovat rikkautta, jotka tunnustetaan myös köyhälle, mutta Suomessa sivistyksellä ja lukeneisuudella ei ole mitään arvoa, jos olet köyhä: Köyhänä olet vain kurja, et mitään muuta. Köyhän lapsille on kaupungin järjestämät hyvätasoiset puistot, mikä on lausuttava kiitoksella Suomea kohtaan. Mutta itse köyhä mies ei ole mitään Suomessa.

 Kun Suomessa mediaan kutsutaan ns. asiantuntijoita, nämä ovat pikemmin ”sopivia” tai ”piireistä” kuin asiansa osaavia ja tuntevia: Suomessa lukeneisuudella ja sivistyksellä ei ole arvoa. Tyypillistä sivistymättömyyttä on ollut viime aikojen homomyönteiset villitykset Suomessa, alkaen turmeltuneesta ns. evankelisluterilaisesta kirkosta ja sen ns. piispoista. Venäläiset ovat hyvin avaramielisiä ja vieraanvaraisia, mutta eivät kehittymättömiä edellä mainituissa moraalisissa arvioissa, ja niin he muutenkin ymmärtävät elämää eurooppalaisemmin ja euraasialaisemmin kuin suomalaiset.