maanantai 30. syyskuuta 2013

Neuvostoliiton ex-tähdet tuovat siunausta ja viisautta Suomeen

Hain poikani koulusta kello 14:15, autossa odotti perunaa ja kanaa ruoaksi. Automatkalla ruoka ja Pepsi menivät vatsaan. Pikkuinen ruokailu oli aiheellista, jotta iltapäivän urheilussa ei energia loppuisi. Kouluun poika sai pari euroa rahaa, jotta voi siellä ostaa ja syödä välipalan. Koulun lounas ei ole aina onnistunut.

Kello 15:00 alkoi uintivalmennus. Toivottavasti ruoka ei pahasti paina vatsassa. Sanoin toki valmentajalle ennen harjoituksia, että ruoka voi vähän painaa alussa. Nyt poika tekee kavereidensa kanssa lihaskuntoliikkeitä ja kohta alkaa uinti. Vatsalihaksia vahvistetaan "linkkuveitsillä", reisiä "kyykkyhypyillä" jne.

Valmentaja on tällä kertaa Neuvostoliittoa olympialaisissa edustanut ja mitalin voittanut ex-kilpauimari. Oikein mukava ja mielyttävä vanhempi nainen, kun keskustelin hänen kanssaan! Tärkeää on tietysti, että hän osaa antaa ohjeita uintitekniikan parantamiseksi.

 Uintiharjoitukset päättyvät kello 16:30. Sitten hallin kahviossa vähän jäätelöä ja juomista, sekä ripeästi jalkapallovarusteet ylle. Uinti ei ole helppo virkistävä juttu, vaan kovaa harjoittelua reisille ja käsivarsille. Poikani näytti jo kovasti irvistävän tuskaisesti ja piteli reisiä tai pohkeita, jotka olivat vähän kipeät eilisen päivän "tikapuujuoksuista". Sanoin etukäteen, että älä ota liian kovaa tänään.

HJK:n harjoitukset alkavat 17:15. Niiden kesto on 90 minuuttia. Ehkä näiden harjoitusten jälkeen ei ole tarve omille harjoituksille tälle päivälle!

Toisin kuin Kari Silvennoinen - suomalainen kohujuristi - väitti suomalaiselle medialle ja pelotteli Venäjän paluusta Neuvostoliitoksi, niin vanha Neuvostoliitto yhä säteilee menestystään poikani ja monien muiden lasten kehityksen hyväksi tälläkin hetkellä. Neuvostoliitossa kasvoi ja menestyi tämäkin ex-urheilijatähti, joka valmentaa juuri poikaani.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Venäjän hallituksen virallinen lehti arvioi asianajaja Kari Silvennoisen käännytystä Moskovasta

Venäjän hallituksen virallinen lehti Rossiiskie Vesti (Российские Вести) on julkaissut 28.9.2013 Viktor Kolyvanskyn arvion suomalaisen asianajajan Kari Silvennoisen (Кари Силвеннойнен) käännytyksestä Moskovassa. 

Artikkeli on luettavissa osoitteesta: 

Виктор Колыванский:
Финского реваншиста не пустили в Россию.


Suomalaisen revansistin ei sallittu päästä Venäjälle

Suomalainen skandaalikirjailija, venäläisvihamielisten kirjojen ”Soviet War Crimes Against Finland” ja ”Soviet Guilt” tekijä Kari Silvennoinen epäonnistui tänään lauantaina päästä Venäjän alueelle. Venäjän rajavartijat eivät päästäneet Suomen kansalaista maahamme, hänet otettiin kiinni ja palautettiin pois maasta Federaation lain № 27 pykälän №114-FZ perusteella. Tämä laki sanoo, että ulkomaan kansalaiset eivät saa saapua Venäjälle seuraavissa tapauksissa, jos:
1)    on tarpeen suojella valtion puolustusta, turvallisuutta, yleistä järjestystä tai kansanterveyttä;
2)    hänen aiempi oleskelunsa Venäjällä on johtanut karkotukseen Venäjältä;
3)    ulkomaalainen on aiemmin tuomittu syylliseksi vakavaan rikokseen Venäjän Federaation alueella tai ulkomailla, mikä on tunnustettu Federaation lain mukaan tällaiseksi rikokseksi;
4)    ulkomaalaisella ei ole Venäjän lain mukaisia matkustusasiakirjoja ja viisumia;
5)    ulkomaalaisella ei ole voimassaolevaa vakuutusta Venäjän Federaation alueelle;
6)    Venäjän federaation rajavartiopisteessä ei pystytä vahvistamaan ulkomaalaisen varojen riittävyyttä Venäjän Federaation oleskelua varten ja myöhemmin poislähtöä varten Venäjän Federaatiosta.

Voimme siis olettaa, että joko Silvennoisella on rikosrekisteri Suomessa, tai hänellä ei ole varoja näin kalliiseen matkaan tai hän on uhka Venäjän turvallisuudelle. Vain Silvennoinen voi selvittää tilannetta. Mutta Silvennoinen kertoi suomalaisille toimittajille vain sen, että he eivät ruokkineet häntä huoneeseen, jonne Venäjän rajavartijat sijoittivat hänet. Hän myös ilmaisi tyytymättömyytensä siihen, että hänet lähetettiin takaisin Suomeen eikä Lontooseen, jonne hän aikoi matkustaa Venäjältä.

Suomen media liittää Silvennoisen kohtaaman rajoituksen saapua Venäjälle pöyristyttävään kirjaan ”Neuvostoliiton rikollisesta toiminnasta Suomessa”. Yhtäältä he valehtelevat. Itse asiassa Silvennoinen ”tuli kuuluisaksi" Venäjällä hänen törkeistä lausunnoistaan siinä, että mitä hän aikoo tehdä tuomioistuimissa palauttaakseen maamiestensä oikeudet maahan Venäjällä, kun osa Karjalasta oli siirtynyt Neuvostoliitolle. Asianajajan mukaan ne Suomen kansalaiset, jotka omistivat maata ennen 4 syyskuuta 1944, kun Neuvostoliiton ja Suomen välillä allekirjoitettiin aseleposopimus, ovat edelleen oikeita omistajia. Niinpä, vaikka hänellä on lainopillinen koulutus, Silvennoinen ei halua ottaa huomioon, että sopimuksen mukaan Suomella ei ole mitään vaatimuksia Venäjälle, joka on Neuvostoliiton seuraaja.

Silvennoinen on myös revansistisen Pro-Karelia –organisaation aktiivinen jäsen. Pro-Karelia on viimeisten 15 vuoden aikana tehnyt säännöllisesti suomalaisille kyselyjä Neuvostoliitolle 1939-40 luovutettujen alueiden palauttamisesta Suomelle. Erityisesti kyse on ollut Viipurista, Leningradin alueesta ja Karjalan neljästä alueesta.

Kirjoittaja - Viktor Kolyvansky


(epävirallinen käännös: Juha Molari)

_ _ _ _



Jälkikirjoitus:

Kuten olen aiemmin kertonut, niin asianajaja Kari Silvennoinen on hyvässä ja rumassa tuttu minulle helmikuusta 2001 alkaen. Ulkomaalaispoliisi oli eristänyt minut ja vienyt voimakeinoin matkapuhelimeni kopiointiaan varten ennen mahdollisen esitutkinnan aloittamista. Tällöin tein vaatimuksen, että minulla on oikeus asianajajaan jos esitutkinta aiotaan aloittaa. Normaalisti en pyytäisi asianajajaa, mutta näytti siltä perustellusti, että poliisi yrittää toimia mielivaltaisesti ja vilpillisesti, kuten sittemmin kävikin ilmi. Alkuaan poliisi ei suostunut antaa minulle edes puhelinluetteloa, että olisin voinut etsiä asianajajan puhelinnumeroita, mutta lopulta tutkinnanjohtajan luvalla sain puhelinluettelon, josta ainoa puhelinnumero – joka vastasi – oli samassa poliisitalon korttelissa olevan asianajaja Kari Silvennoisen puhelinnumero. Silvennoinen avusti minua esitutkinnan ja oikeudenkäyntien aikana: hän vaati alkuaan tutkinnan päättämistä syyttömyyteen vedoten ja sitten syytteen täydellistä kumoamista.

Sittemmin voittoisan oikeudenkäynnin jälkeen virisi valitettava erimielisyyteni Silvennoisen kanssa ja tein kantelun toiminnasta Asianajajaliittoon: hän sai menettelynsä johdosta Asianajajaliitosta rangaistuksen. Silvennoinen valitti rangaistuksestaan hovioikeuteen, jossa hän kuitenkin hävisi jälleen kerran. Saatuaan jo useampia rangaistuksia Asianajajaliitosta, Silvennoinen ilmeisemmin erosi tai erotettiin tuosta liitosta. Silvennoinen oli ilmeisemmin saanut liitosta rangaistuksia myös vähäisen huumeainerikkomuksen ja sopimattomien markkinointitoimien johdosta.

Asianajaja Kari Silvennoinen aloitti julkisen oikeustaistelunsa ”venäläismielisiä” ja ”Venäjää” vastaan tökeröllä rikostutkintapyynnöllä 22.4.2009 minua ja Johan Bäckmania vastaan. Tapaus liittyy merkilliseen episodiin: Silvennoinen oli menossa Pro-Karelian mediaperformanssiin Tampereella, jossa revanssistinen järjestö näytti kansalaisvihaa provosoivan propagandafilmin The Soviet Story sekä järjesti keskustelun "oikeuksien" palauttamisesta kärsineille. Silvennoinen meni tietysti ProKarelian tilaisuuteen. Mahdotonta sanoa täsmällisesti, mitä Silvennoisella oli tarjolla Tampereella osallistujille. Minä olin paikalla monien muiden kanssa, mutta ProKarelia ei päästänyt minua tilaisuuteen. Mielenosoittajat "häiritsivät" ProKarelian tempausta Tampereella, koska mielenosoittajat toivat ilmi Rytin sotasyyllisyyden. Sittemmin Viron suojelupoliisi Kapo julkaisi vuosikirjassaan valokuvan näistä mielenosoittajista (ei kuitenkaan minua, joka en ollut mielenosoittajien rintamassa, vaan kuvaamassa sivustalla). Silvennoinen jätti ilmoituksensa Tampereen poliisille minua ja Johan Bäckmania vastaan. Silvennoinen lähetti myös kantelun Espoon tuomiokapituliin. 23.4.2009  myös ProKarelian päätoimittaja Veikko Saksi esitteli kantelun ja Espoon hiippakunta tiedotti asiasta kotisivullaan. Asianajaja Kari Silvennoinen välitti 22.4.2009 minua vastaan törkeästi valheellista loukkaavaa tietoa viranomaisille: Tampereen poliisille ja Espoon tuomiokapituliin. Lisäksi ystävänsä Veikko Saksin välityksellä julkisuuteen. Kyseessä oli Silvennoisen ja Saksin pyrkimys rajoittaa sananvapauteen kuuluvaa oikeutta kritisoida revansistisen ProKarelian toimintaa. 

Kari Silvennoinen väitti edellä mainitussa tutkintapyynnössään 22.4.2009 Tampereen poliisille, että kirkkoherra Juha Molari olisi ”epämääräisten fasistien” kanssa ”papin vaatteissaan” huutanut solvauksia. Silvennoinen ei eritellyt mitenkään solvauksia, vaan sanoo, että ei kuullut mitään. Myöskään paikalla ei ollut fasisteja todellisuudessa enkä ollut papin vaatteissa.

Rikosilmoituksen tarkoitus oli vahvistaa Espoon tuomiokapitulille jättämänsä kantelun vaikutusta: siinä Silvennoinen väitti minun esiintyneen ”yhdessä fasistien, venäläisten yövartioiden ja islamin vallankumouksellisten kanssa”. Silvennoisen mukaan ”pappi virkapuvussaan osallistuu vihaa lietsoviin mielenosoituksiin”. 

Silvennoisen tiedot olivat ilmeisen valheellisia eikä poliisi aloittanut tutkintaa Silvennoisen ilmoituksen perusteella, mutta Espoon tuomiokapituli liittyi prokarelistien vaatimukseen ja toimitti minulle pappisvirasta kurinpitorangaistuksen – valheisiin luottaen! 

Silvennoisen kantelu- ja rikosilmoituspapereissa oli käsittämättömän paljon kirjoitusvirheitä siihen nähden, kun ottaa huomioon, että asianajaja kirjoitti nuo paperinsa viranomaismenettelyä varten.

Tässä vanhaa Silvennoinen-aineistoa:

tiistai 28.4.2009. Lehdistötiedote rikostutkintapyynnöstä ja kantelusta. http://juhamolari.blogspot.fi/2009/04/lehdistotiedote-rikostutkintapyynnosta.html

31.8.2009. Historiasäätiö ja Historiakomissio.  http://juhamolari.blogspot.fi/2009/08/historiasaatio-ja-historiakomissio.html
Kuvassa ”Historian muisto” –säätiön muisto Pro-Kareliasta ja Kari Silvennoisesta.


13.8.2009. Kirkon tutkinnat alkoivat tästä revanssisesta kantelusta. http://juhamolari.blogspot.fi/2009/08/kirkon-tutkinnat-alkoivat-tasta.html

26.11.2009. Syyttäjä teki lopun turhalle tutkimuspyynnölle. http://juhamolari.blogspot.fi/2009/11/syyttaja-teki-lopun-turhalle.html

26.12.2009. Mediatiedote: Kirkkoherra Juha Molari erotetaan Venäjä-myönteisyyden vuoksi. http://antifasistit.blogspot.fi/2009/12/mediatiedote-kirkkoherra-juha-molari.html

13.1.2010. Johan Bäckman: Luterilaiset piispat ryhtyneet ajamaan omaa ulkopolitiikkaansa. http://kohudosentti.blogspot.fi/2010/01/luterilaiset-piispat-ryhtyneet-ajamaan.html





. . . . . . . .

 Juha Molari Юха Молaри GSM +358 40 684 1172;
Työtön Teologian tohtori, BBA
 EMAIL juha.molari-ÄT-mail.ru (-at-= @)
 СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

lauantai 28. syyskuuta 2013

Asianajaja Kari Silvennoinen pidätettiin Moskovassa Suomeen käännyttämistä varten

Iltalehti kertoo, että suomalainen asianajaja Kari Silvennoinen pidätettiin Moskovassa Suomeen käännyttämistä varten. Herralla oli sinönsä viisumi ja passi asianmukaiset, mutta passin skannauksessa viranomainen havaitsi tarpeen ottaa Silvennoinen erikseen. Minä en voi pitää Venäjän menettelyä mitenkään yllätyksenä tuntien yli vuosikymmenen ajalta herra Silvennoisen. Kirjoitin jo vuonna 2009 tässä blogissani, että olisi mielenkiintoista nähdä revansistit Kari Silvennoinen ja Veikko Saksi pidätettynä Venäjällä. Viittasin silloiseen hankkeeseen historian väärentäjiä vastaan.

Mikä oli nyt yksilöidysti pidätyksen ja todennäköisen käännytyksen syyt, tuskin saadaan koskaan lukea selkeästi ja vilpittömästi suomalaisesta mediasta. Tuskin on turhaan sanottu, että Moskova kuulee ja tietää kaiken. Venäjällä ei pidätetä ja käännytetä ihmisiä edes merkillisten mielipiteidrn tähden. Outoja mielipiteitä levittävät ihmiset joutuvat tarkempaan arviointiin lähinnä kyseenalaisten suhteiden ja hankkeiden johdosta.

Asianajaja Kari Silvennoinen on jotensakin tuttu mies minulle. Aikoinaan hän sai asianajaliitosta rangaistuksen vaatimuksestani. Toki on hänellä muitakin rangaistuksia asianajajaliitosta, mutta ilmeisemmin herra hermostui minulle saamastaan rangaistuksesta. Sitten Silvennoinen intoili Pro Karelian The Soviet Story -tilaisuudessa ja teki yhtä aikaa Veikko Saksen kanssa kantelut tuomiokapituliin minua vastaan. Silvennoisen rikosilmoitus ei menestynyt Tampereella, sisältökin oli valheellinen, sillä en todellakaan ollut Tampereella pappispuvussa ja huutelemassa ihmisille, mutta tuomiokapituli oli kihlautunut Pro Karelian kanssa. Tuomiokapituli ei tutkinut totuutta. Heitä kauhistutti, että pidin Pro Kareliaa järjestönä, jolla on sadistinen perverssi tendenssi. Kovin monet piispat ovat mukana noissa revanssistien perverssioissa.

Silvennoisen ja Saksen touhut tulivat silloin laajasti venäläisessä mediassa esille, kun media arvioi tuomiokapitulin ja Pro Karelian yhteistä vainoa minua vastaan. Sittemmin Silvennoinen on jatkanut revanssin epäonnisella tiellä. Nyt mies sai kokea Moskovassa käännytyksen takaisin Suomeen. Jotenkin ei yllättänyt.

torstai 26. syyskuuta 2013

Miksi viisikymppinen kihlautuu kahden nuoren naisen kanssa?

Iltapäivälehti kertoo tänään tarinan, josta on pääteltävissä, että "viidenkympin" villitys pisti suomalaismiehen pään sekaisin ja tämä kihlasi kaksi nuorta naista. Sanomattakin pitäisi olla selvää, mutta toistettakoon avoimesti, että kristillinen usko niinkuin Pyhä Raamattu opettaa, pitää avioeron ottamista uuden avion mahdollistamistarkoituksessa aviorikoksen tekemisenä, syntinä. Niin UT lukee synniksi myös monen naisen pitämisen.

Viisikymppinen mies vakuuttelee, että hän on aidosti innoissaan, mutta hän ei tajua (ei ainakaan tohdi tunnustaa), että nuo morsiamet - kaksikymppiset naiset - eivät ole ilmeisemmin rakastuneet sulhasensa kehon komeuteen eivätkä sitä himoitse eivät myöskään rakastuneet mielen jalouteen, vaan ulkomaan matkoihin ja luontaisetuihin.

En tietenkään pohdi lyhytaikaisten kihlausten viekasta keinoa tilanteessa, jossa ehkä prostituutio säädetään kokonaan rikolliseksi. Ilmiönä "villiintyminen" ei ole viriilin miehekkyyden osoitus, vaan epätoivoinen, hullunkurinen yritys todistella sen seksuaalisen kyvykkyyden jatkumista, jota ikääntyminen uhkaa ainakin mielen ja kulttuurin tasolla. Villiintymistä selittäisin lacanilaisen psykoanalyysin käsitteiden avulla.

Naisen sielun ja elimien tuntemuksiin en osaa asettua sekä kuvitella, miltä nuoresta naisesta tuntuu vanhan miehen kosketus ja läheisyys. Julkkistapaus ei ole edes mikään nuorekkaan näköinen viisikymppinen! Naiset arvioikoon itse vanhan miehen viehätysvoimaa. Onhan niitä muitakin tapauksia kuultu, että vanha mies löytää nuoren naisen. Kun noita tapauksia tarkastelee, niin noihin miehiin liittyy valta, varaus tai suunnaton lupaus julkisuudesta. En ole tavannut, että nuori nainen rakastuisi suhteellisen tuntemattomaan köyhään viisi- tai kuusikymppiseen mieheen.

Kihlaus ei ole mikään juridinen muotovaatimus, jota avioliittoon aikovan pitäisu suorittaa. Avioliiton esteiden tutkinta on Suomessa välttämätön muotovaatimus, mutta kihlaus ei ole. Siksi pohdin myös, että pitäisikö verottajan arvioida tämäntyyppinen viisikymppisen kihlaus kahden nuoren naisen kanssa työsuhteeksi? Ainakin naiset ovat antaneet toistaiseksi julkisuuteen vain etunimensä tai taiteilijanimensä. http://www.iltasanomat.fi/a/1288603054933

Eikö luterilaisesta orjuudesta vapautuminen luo iloista keveää askelta keski-ikäiselle ex-papille?

Kävin tänä aamuna jälleen kerran aamulenkillä. Keli oli kaunis. Lämpötila oli + 1 C. Tuulikaan ei häirinnyt. Otin juoksulenkin kauniista paikasta videoleikkeen. Juoksuni on tässä tavallista lenkkivauhtia, ei mikään sprintterijuoksu. Kyllä periaatteessa tässä olisi mukava juosta. Mutta sitä mitä pohdin juostessani, että miksi juoksuni on voimatonta, hidasta eikä hapenottokykykään ole kiitettävä? 

Eikö luterilaisen kirkon orjuudesta vapautuminen - todellinen vapautuksen teologia - luonut tarpeeksi iloa ja inspiraatiota, jotta iloisen keski-ikäisen askel tulisi jälleen nuorukaisen keveäksi ja vauhdikkaaksi? 






Luterilaisella kansankirkolla hurskas kulissi pimeiden tekojen peittämiseksi

Kolmisen vuotta sitten minun nettomääräinen palkka oli yli 3000 euroa kuukaudessa. Viikon kaikki päivät olivat hyvin epäsäännölliset. Mitään kiinteää työaikaa ei muodostunut. Myös viikonloppuisin olin pääsääntöisin varattu.  Opin kai elämään omia velvollisuuksiani varten. Lomapäivinä kävin myös suorittamassa työtehtäviä, joita oli vaikea jakaa muille henkilöille tehtäväksi. Työ valloitti koko vuorokauden. Iltamyöhään suunnittelin seuraavan päivän töitä. Tämä työ ei ollut mitenkään raskasta henkisestikään, ei myöskään stressaavaa. Suurimmat ongelmat tulivat seurakuntaan kuulumattomien ulkopuolisten häirikköjen ja Espoon tuomiokapitulin keskinäisestä toiminnasta.  En voi sanoa, että minua nuokaan häiriköt ja tuomiokapituli olisivat enemmässä määrin rasittaneet, tavallista elämää, pikemmin rasituksen kokivat työyhteisössä muut hentohipiäiset henkilöt, jotka eivät kestä samalla tavalla julkista painetta tai elämää ylipäätänsä. Sellaisille ihmisille uskonto on ”pakomatka todellisuudesta”, tai jopa "hurskas kulissi pimeiden tekojen peittämiseksi", niin kuin psykoanalyytikko Sigmund Freud aivan osuvasti on analysoinut, kun taas minulle uskonto on pikemmin ”valtatie rohkeaan todellisuuteen”. Minulle Finrosforumin, Kavkaz-Centerin, Helsingin ateistien ja Espoon tuomiokapitulin häiriköt olivat lähinnä tragikoominen hupi, jota oli kiinnostavaa seurata, oppia yhteiskuntamme kulissien takaista peliä - ja pelata siinä omalla tavallani. Tietysti opin sen omakohtaisesti "kovissa kokemuksissa", että luterilaisella kansankirkolla on hurskas kulissi pimeiden tekojen ja saatanallisten henkien viekkaana peitteenä. Voin tunnustaa, että elämäntaso oli taloudellisesti tuohon aikaan korkeampi mutta elämänlaatu heikompi moraalisesti kuin nykyään pitkäaikaistyöttömänä.

Ansiotulo mahdollisti sen, että minulla oli varaa maksaa kuntosalikorttia. Tämä johti ylipäätänsä erilaiseen elämänasenteeseen. Kävin kuntosalissa mahdollisuuksien mukaan ja tein siellä erilaisia kuntosaliliikkeitä, myös juoksin juoksumatolla reipasta 3 min/km –vauhtia intervalleja. Minun aikani ei ollut enää lapsiani varten siinä määrin kuin nykyään. Työn valitettaviin ”velvollisuuksiin” kuuluvat moninaiset leivonnaiset rajoittivat fyysisen kunnon kehitystä. Painokilot olivat korkeahkot, vaikka en ole koskaan ollut sinänsä mikään läski: 177 senttiä pitkänä miehenä painoin noin 80 kg. Heti kesän alussa työn menettämisen jälkeen juoksin yleisurheilukentällä poikani seurassa omia ”kokeiluja”. Sain oikein kelvolliset tulokset siihen nähden kuinka vanha mies jo olin (47 vuotta vanha). Ehkä pahimmat kilot olin saanut kevään kauniissa säässä jo tiputettua siihen mennessä.

Liikunnan harrastamistani hallitsi tuohon aikaan rahan tuoma mahdollisuus käydä kuntosalissa ja juosta reipasta vauhtia juoksumatolla.  Keskityin omaan itseeni yli kaiken, jopa yli omien lasteni.


Kansankirkon perkeleistä vapautuminen oli todellista vapautuksen teologiaa

Kun menetin työni työyhteisöä vastaan suunnatun poliittisen painostuksen ja tämän johdosta tekemäni moraalisen johtopäätöksen seurauksena, nähdessäni evankelisluterilaisen kirkon päättävien rakenteiden demonisuuden ja epärehellisyyden, niin toimeentuloni tipahti nopeasti yli 3000 euron nettoansioista alle 400 euron nettotuloihin kuukaudessa. Kirkollisista ”perkeleistä” vapautuminen oli todellista vapautuksen teologiaa: kirkko oli yrittänyt anastaa Jumalan valtakunnan itselleen ja tukahduttaa samalla Pyhän Hengen, uskonvanhurskauden, Pyhän Raamatun ja totuudellisen rakkauden. Kirkon rakenteista vapautuminen loi innoittavan uuden mahdollisuuden elämään, vaikka toisaalla talouteni romahti.

Taloudellisen romahduksen seurauksena myös ruokavalioni muuttui nopeasti: virkavelvollisuutena syödyt leivonnaiset katosivat ruokavaliostani täysin. Muutamina päivinä olin tuon kesän aikana myös ilman ruokaa. Parin kuukauden ajan pystyin säilyttää kuntosalikortin ja jatkoin juoksuja juoksumatolla. Työttömyyden tuoma lisäaika loi edellytykset myös toiseen päivittäiseen juoksulenkkiin. Niin myös painoni tipahti noin 70 kiloon. Aluksi fyysinen kuntoni vaikutti kehittyvän myönteisesti. Nykyään painoni on jo laskenut ale 70 kilon ja todennäköisesti lähestyy 60 kiloa ensi kesään mennessä.

Työttömyys muutti elämäntapojani ja painopisteitä merkittävästi. Keski-ikäisen itsekeskeinen urheilu oman fyysisen kunnon parantamiseksi katosi ja tärkeämmälle sijalle tuli liikkuminen kasvavan pojan seurassa. Elämänlaatu epäilemättä parantui. Kuntosalikorttiin ei ollut enää varaa. Sen vähän rahan käytin pikemmin pojan jalkapallovarusteisiin. Nyt minulle syntyi moraalinen luontainen velvollisuus liikkua poikani seurassa. Tämä uusi liikkuminen tuli paremmin mahdolliseksi myös poikani vahvistuessa vuosi vuodelta. Liikkuminen oli aiemmin 95 %:a tai enemmän omien fyysisten rajoitteiden mukaisesti, mutta nyt yli 50 % pienen pojan tarpeisiin mukautuen.

Liikunnan muuttuminen ei tietenkään ole mikään pitkäaikaistyöttömän ”pakko”, jonka kukaan hänelle käskee, mutta muutos oli looginen seuraus uudesta tilanteesta: enää ei ole varaa itsekeskeiseen ajatteluun kuntosalikorttia maksaen, nyt on vapaa-aikaa jonka käyttö oman lapsen hyväksi on omantunnon asia. Elämäniloni on löytynyt ja vahvistunut aivan uudelle ulottuvuudelle, päivittäiseksi kokemukseksi, kun olen ollut työtön mies - vapautunut kansankirkon helvetillisistä rakenteista.

Ratkaiseeko elintaso sittenkin enemmän kuin elämänlaatu?

Tämän syksyn aikana olen ihmetellyt toistuvasti, miksi juoksuni ei ole enää niin voimakasta ja vauhdikasta kuin juoksu oli pari vuotta sitten. Onko niin, että elintaso ratkaisee enemmän kuin elämänlaatu? Nyt painoni on kuitenkin tippunut alle 70 kilogramman kun vielä vähän yli kaksi vuotta sitten painoin yli 80 kiloa. Eikö nyt juoksun pitäisi olla entistä keveämpää? Olen syönyt nyt säännöllisesti B- ja C-vitamiinia ja rautatabletteja, jotta hemoglobiinitaso säilyy yli 160:ssä, jos vaikka ruoka olisi joskus niukempaa. Silti hengitykseeni käy jo hiljaisempi vauhti. Ylämäkiä juostessa loppuu reisistä ja pohkeista kunto. Onko entistä raskaampi askel seurausta kahden vuoden ikääntymisestä? Rahako tuo voiman lihaksiin?

Muutos on seurausta uudesta elämäntavasta, jossa laadukas elämä lasten isänä on tärkeämpi päivää hallitseva seikka kuin ansiotulojen mahdollistama itseensä keskittyvä ”laatu-urheilu” kuntosalissa yms. Kaksi vuotta sitten jokainen juoksulenkkini tapahtui riittävällä vauhdilla, mikä tarkoitti reilusti alle 4 minuutin kilometrivauhtia, useimmiten noin 3 minuutin kilometrivauhdilla. Nyt valtaosa ”pitemmistä” juoksulenkeistä tapahtuu poikani seurassa ja tällöin juoksuvauhti on reilusti yli 4 minuuttia kilometrillä, jopa 5 minuuttia kilometrillä. Nykyinen vauhti on aivan riittämätön aikuiselle miehelle minun iässäni. Siksi pohkeistani ja reisistäni loppuu kunto, kun kokeilen juosta itsekseni ilman pojan seuraa. Vanha totuttu vauhti on vielä hyvin muistissa mielessäni, mutta lihaksissani ja kehossani ei ole fyysisiä edellytyksiä tuota vauhtia varten.

Nykyään juoksentelu on keskittynyt enemmän nopeuden, notkeuden, ketteryyden ja kimmokestävyyden parantamiseen tai säilyttämiseen, kun pelaan poikani kanssa jalkapalloa, sulkapalloa tai juoksentelen nopeita pyrähdyksiä. Varmasti tämä puoli on aivan yhtä arvokasta hänelle niin kuin minullekin kuin jos juoksisin vain pitkiä vauhdikkaita lenkkejä itseäni varten. Itse asiassa ikääntyvän miehen vaarallinen kohtalo on unohtaa lapselliset kisailut ja pelailut. Ikääntyvä ihminen tarvitsee erityisesti huolehtia ketteryydestä ja nopeudesta. Ehkä kokonaisuuden kannalta muutos ei ole edes paha, vaikka tänään pohkeissa ja reisissä ei ole riittävästi puhtia.

Ensi kesää varten – jos kuntoni kehittyy suopeasti ja lihakset säilyvät terveinä – tahdon parantaa tuloskuntoani 400 metrin ja 1500 metrin juoksua varten. Kisailu poikani kanssa ketteryyttä, nopeutta ja kimmoisuutta vaativissa peleissä on erittäin tärkeä ja hyvä asia, mutta vain yksi osa. Köyhän isän runsas vapaa-aika tuo siunauksensa myös isälle itselleen. Köyhyyden tuomat rajoitteet kuntosaliharjoittelussa eivät kuitenkaan saisi johtaa siihen itsestä huolehtimisen laiminlyöntiin, minän ignorointiin, joka on työttömän masentava kohtaloa liian usein. Tänä aamuna juoksin taas kerran 5 km:n maastolenkin: juoksu ei ollut vieläkään vahvaa, vaan oikeammin sanottuna varsin voimatonta. Tässä vaiheessa en ota suurta murhetta huonosta kunnosta. Tämä syyskuu voi olla siirtymäkausi – tutustuminen omaan kehoon ja juoksuun. Vähitellen se hapenottokyky ja kunto kehittyvät riittäviksi, jotta 400 metriä ja1500 metriä kulkisivat taas vähän ripeämmin kuin nyt.

Ikäihmisen ratajuoksuja varten suuri haaste on heikentyneessä hapenottokyvyssä. Olen havainnut ongelmani. Korjaamiseksi minun täytyy juosta myös selvästi hapenottoa rasittavia intervalleja ja pitempiä kovavauhtisia lenkkejä. Eilen teinkin aamulla muutamia kertoja ylämäkeen 200 metriä pitkiä intervalleja. Illalla tyydyin verryttelevään hölkkään poikani kanssa.  Lapsiurheilu ei riitä ikämiehen urheilun tehokkuudeksi. Toinen tärkeä seikka on lihasvoiman säilyttämiseksi aikamiehen tasolla se, että pikajuoksuissa pikkupojan kanssa ei pidä jättäytyä aina pojan tasolle tasaväkiseksi, vaan olisi syytä itsekin ”revittää” ainakin melkein täysillä, jotta voimataso ei romahtaisi puolinaisen suorituksen johdosta. Pienelle pojalle ei ole vaarallista oppia, että hän vielä häviää isälle.


. . . . . . . .

Juha Molari Юха Молaри
GSM+358 40 684 1172
Työtön Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

tiistai 24. syyskuuta 2013

Lasten sopisi harjoitella oikeita ominaisuuksia oikeaan aikaan

Viime viikon poikani vietti HJK-Edarin harjoituksiin tutustuen. HJK-Edari on HJK:n edustusjoukkue, Hesa Cupin voittajajoukkue. Niissä harjoituksissa tuli esille monta arvokasta piirrettä, joita myös venäläiset jalkapallovalmentajat ovat tähdentäneet pojalleni ja minulle. Nämä seikat tulevat ilmi juuri siinä kaipuussa, jonka olen usein esittänyt jalkapalloileville pojille, heidän vanhemmilleen ja valmentajille: kreikkalaisroomalainen paini olisi erittäin oikea ja välttämätön pienten poikien (ja tyttöjen) tulevaisuuden edellytysten rakentamiselle. Se olisi kuin hyvin rakennettu perusta. Oman kaupunkiosajoukkueen jalkapalloharjoituksissa ei poikani ollut viime viikolla, koska hän halusi ottaa opiksi Edarien tavoista. Ja totisesti parhaista oppiminen oli vankkoja vanhoja mielipiteitäni vahvistava kokemus!

Poikani kanssa aiomme syksyn ja talven aikana pelata entistä enemmän sulkapalloa, harjoitella aitajuoksua, käydä tunnollisesti kreikkalaisroomalaisen painin harjoituksissa sekä opetella pallon hallintaa ja pomputtelua kotipihallamme. Lisäksi mahdollisuuksien mukaan ja tietysti toivottavan usein – emme kuitenkaan aina - käymme jalkapalloseuran harjoituksissa, jotka eivät ole ihan lähituntumassamme.

Torstaina poikani kävi myös venäläisen urheiluseuran kreikkalaisroomalaisen painin harjoituksissa. Tällä kertaa harjoitusta veti venäläinen jalkapallovalmentaja. Keskustelimme hänen kanssaan myös jalkapalloilijan harhautustekniikan oppimisesta. Siinä on näet eräs puute poikani taidoissa. 

Pomputtelun voi oppia aina iästä riippumatta. Kehon koordinaation kehittämiselle 10-12 –vuoden ikä on juuri ainutlaatuinen herkkyyskausi. Tuo premissi näkyi yhtä hyvin Edarin harjoituksissa kuin myös venäläisen valmentajan harjoituksissa. Nyt opetellaan nopeutta ja liikkuvuutta.

Jalkapalloileva poika harjoittelee aitajuoksua sulkapallopelin jälkeen.

”Ihmisen hermosto saavuttaa kypsyytensä murrosikään mennessä”

Perjantaina jätimme jalkapallon kokonaan väliin ja menimme koulupäivän jälkeen välittömästi sisähalliin, jossa pelasimme tunnin verran sulkapalloa. Sisällä pelattava sulkapallo ja siinä hypyt edes takaisin sekä vasemmalle ja oikealle ovat todella kimmokestävyyden ja kehon hallinnan harjoittamiseksi erinomaisia!

Juoksutaidolle ja jalkapalloilijan nopeille harhautuksille ja käännöksille olisi tärkeää kimmokestävyys ja lantion hyvä toiminta. Juuri sulkapallopeli antaa kehittävän impulssin noille alueille.

Jalkapalloileva poika harjoittelee aitajuoksua sulkapallopelin jälkeen.


Sulkapallopelin jälkeen siirryimme aitajuoksuharjoituksiin. Neljä aitaa noin 60-70 cm:n korkeudella tuli ylitettyä useita kymmeniä kertoja. Aitajuoksu kehittää rytmiä, kimmoisuutta ja lantion hallintaa, ja tietysti hyvää ponnistusvoimaa aina alkaen päkiöistä ja akillisjänteestä. Jos lantio ja lonkat eivät ole sopusuhtaiset eikä kehon itsetuntemus hyvä, niin aitajuoksua on vaikea suorittaa.

10-15 –vuotta on otollista aikaa nopeuden kehittymiselle ja kehittämiselle. Aitajuoksun rinnalla on erinomaisen hyvä harjoitus nopeutta varten jalkapalloilijoiden – ja erityisesti tuli ilmi Edarien jokaisissa harjoituksissa – suosimat erilaiset ”tikapuujuoksut” (parantaa ketteryyttä, kimmoisuutta, nopeutta ja rytmiä; tikapuut maassa ja erilaisin askelsarjoin läpäistään tikapuut). Olenkin ostanut tikapuut, jotta poikani voi nyt kehittää kotioloissakin niitä asioita, mitkä kuuluvat 10-15- vuotta vanhan pienen ihmisen herkkyyskauden mukaiseen tehtävälistaan. Tämä ei ole mitään tieteellistä valmistautumista suuriin päämääriin, vaan oikeiden asioiden tekemistä ikäkauden mukaisten tarpeiden mukaan.

Jalkapalloileva poika harjoittelee aitajuoksua sulkapallopelin jälkeen.

Ihmisen hermosto saavuttaa lähes lopullisen kypsyytensä noin murrosikään mennessä. Mielestäni on aivan perusteltua fysiologisten syiden tähden, että poikani tekee niitä harjoitteita, joita hänen herkkyyskausi edellyttää nyt harjoitettavaksi.  Sunnuntaina poika pelasi FC Kontun sinisten pojan/poikien kanssa viisi tuntia jalkapalloa, viimeisen tunnin vesisateessa. Eilen maanantaina oli jälleen vuorossa sulkapallo, aitajuoksu ja nopeuskestävyysharjoitus. Nopeuskestävyysharjoitus on hyvin varovainen: itse asiassa 8 kertaa 200-400 metriä noin 6 minuutin Cooper-vauhtia. Tarkoituksena on varovaisesti edellisten harjoitusten jälkeen vain kokeilla juoksua tietyllä vauhdilla, välillä hitaammin ja välillä vähän kiihdyttäen, mutta ei liikaa. Tänään tiistaina uudestaan sama harjoitus kuin eilen sulkapalloa, aitajuoksua ja juoksua – ja tietysti paljon VENYTTELYÄ. Hiukan pitemmän juoksun pyrkimyksenä olisi siirtää ne lantioon ja kehoon liittyvät edeltävät harjoituskokemukset myös tähän juoksuun käytännöksi. Itse juoksin rinnalla ja kerroin ohjeita tekniikan puolesta sekä käskin hidastaa vauhtia, jotta vauhti ei olisi ainoa tärkeä asia juostessa.

”Kehotietoisuuden kehittäminen”

Kreikkalaisroomalaisen painin harrastajat tuntevat useita erilaisia niskan lihaksia vahvistavia siltaharjoitteita, sillassa kiertoja jne. Niskan lihasten vahvistamisen lisäksi siltaharjoitteet avaavat selkärankaa ja selkälihaksia. Usein toistettuna ne ovat tehokkaita myös reisilihasten vahvistamiseksi sekä vartalon hallinnan ja koordinaation kehittämiselle. Kreikkalaisroomalaisessa painissa yhdistyvät monipuolisesti voiman eri tyypit: maksimivoima, kestovoima ja nopeusvoima. Kreikkalaisroomalainen paini itsessään ja painiin valmistavat harjoitukset (moninaiset erilaiset sillat, kärrinpyörät, kuperkeikat, kyykkykävelyt, etunojapunnerrukset jne.) korjaavat merkittävästi lihasepätasapainoa.  Erityisesti lapsille paini kehittää kehotietoisuutta: tunnekokemusta omasta itsestään kokonaisuutena. Niskan lihasten kehittäminen ei ole sekään paha asia, kun pojat alkavat pukata yhä kovempaa tulevia jalkapalloja.

Vartalon tiedostaminen on varsinkin lapsille tuntematon alue, mutta tätä haaste voidaan kohdata harjoittamalla sisilisko liikettä, jossa vatsamakuullaan liikutaan mattoa pitkin kiemurrellen saman puolen kyynärpäätä ja polvea yhteen laittamalla. Tai voidaan kehittää vartalon tiedostamista mittarimatoliikkeellä – ja tietysti moninaisin vatsalihasliikkein (linkkuveitsi) ym. Nämä kaikki harjoitukset olivat ymmärrettävästä syystä tuttuja viime viikolla HJK-Edarin JOKAISESSA harjoituksessa 10 vuotta vanhoille pojille, kun poikani kävi tutustumassa edarin harjoitusten fyysiseen ja tekniseen vaatimustasoon. HJK:n huippuvalmentajat tiesivät, mitä he vaativat tämän ikäisiltä pojilta useamman kerran jokaisen harjoituksen aikana. Samankaltaisen vaatimuksen olen kuullut useamman kerran venäläisiltä jalkapallovalmentajilta, kun nämä ovat vaatineet, että jalkapalloilevien lasten täytyy ottaa osaa kreikkalaisroomalaisen painin harjoituksiin. Valitettavasti kaikkialla jalkapallovalmentajat eivät osaa ohjata niiden fyysisten taitojen kehittämiseen, jota tässä iässä olisi juuri tarpeellista.

Kreikkalaisroomalaisen painin harjoitukset vahvistavat tukilihasten, jänteiden ja luustoa sekä suojaavat täten mm. polvia vammoilta. Kreikkalaisroomalaisessa painissa ja harjoituksissa on lantioseudun liikkuvuuden mahdolliset ongelmakohdat tulevat ilmi ja saadaan korjattua. Painiminen kehittää tasapainoa monipuolisesti, koska siinä joudutaan jatkuvasti hakemaan itselle tasapainoista asemaa vastustajaan nähden. Ottelun aikana reagoidaan vaihtuviin tilanteisiin. Liikunnallinen reaktiokyky on kokonaisvaltiasta liikuntatilanteen mukaista reagointia. Painin oma vahva psykologinen arvonsa on myös siinä, että se tarjoaa mahdollisuuden luonnolliseen ja sääntöjenmukaiseen fyysiseen kontaktiin. Paini on eräs fyysisesti kaikkein monipuolisimmin eri lihasryhmiä kehittävä laji. Rikkaus on monipuolisuus harjoittelussa. Ala-asteen ikäisille lapsille tärkeä lihasten herkkyyskausi on juuri vartalonlihasten kehittäminen, mihin tarkoitukseen paini tarjoaa erittäin hyvät edellytykset. Fyysis-motorisesti 10-12 –vuotiaat pojat ovat siinä herkkyyskaudessa, että nopeuden, kimmoisuuden, notkeuden, tasapainokyvyn, koordinaatiokyvyn, reaktiokyvyn ja rytmitajun parantaminen ovat ajankohtaisia. Kestävyyden enempi kehittäminen ajankohtaistuu 12 vuoden jälkeen.

”Notkeuden kehittymisen herkkyysaika loppuu 12-13 ikävuoden vaiheilla”

Vuosi tai pari sitten kiinnitin huomiota poikani jäykähköön juoksuun. Olin ollut paljon omissa töissäni enkä ollut seurannut edes poikani jalkapallo-otteluja ja harjoituksia työesteiden tähden. Kun näin ongelman, niin ymmärsin myös ongelman. Yksi asia juoksutekniikan ja nopeuden kehittämiseksi oli silloin notkeuden kehittyminen. Työttömänä miehenä minulla oli enemmän aikaa seurata poikaani ja niin saatoin havaita, että notkeus oli riittämätön. Olenkin puhunut pojalleni, että joka päivä hänen pitää venytellä kotioloissa, olipa päivällä harjoitukset tai ei. Elämää ei ollut vielä menetetty. Notkeus alkoi elpyä.

Tänä päivänä poikani istuu maassa jalat aitajuoksuasennossa (toinen jalka suorana edessä, toinen melkein 90 asteen kulmassa takana, polvi koukussa) ja pää taipuu hyvin suorana olevaan polveen saakka. Tämä on mielestäni sellainen minimi, joka pitäisi olla jokaisen jalkapalloseuran valmentajan ja jalkapalloilevan pojan vanhemman ohje pienille pojille, jotka pelaavat jalkapalloa seuroissa. Notkeutta ei saa menettää pikkupoikana, sillä notkeuden menettämisen jälkeen on menetetty myös kimmoisuus ja nopeus loppuelämäksi.

Pidän yllättävänä, että yhä lähes valtaosassa jalkapalloseurojen harjoituksia ei kuitenkaan edes venytellä ennen jokaista jalkapalloharjoitusta. Notkeudesta ei pidetä huolta edes lasten herkkyyskauden mukaisia vaatimuksia kunnioittaen. HJK-Edarien harjoituksissa näin senkin hyvän puolen, että siellä taitavat ammattivalmentaja tiesivät, mitä pitää tehdä: notkeutta ei unohdettu missään harjoituksessa. Aina oli aikaa tärkeälle seikalle!

Liikkuvuus (notkeus) kehittyy noin kahdeksaan ikävuoteen saakka, minkä jälkeen notkeus heikkenee, jos notkeutta ei harjoiteta. Notkeuden kehittymisen herkkyyskausi loppuu 12-13 ikävuoden vaiheilla. Venyttely on pohja kaikelle liikunnalliselle toiminnalle, ei ainoastaan loukkaantumisten ehkäisemisessä, vaan myös kehollisen itsetuntemuksen ja nopeuden omaksumisessa.


Minä itse olen jo melkein viisikymppinen mies. Kaikki tuossa sanottu on ollut melkein soveltuvin osin totta minullekin tämän viikon aikana. Olen pelannut sulkapalloa, olen juossut aitoja, olen venytellyt. Tänä aamuna kävin juoksemassa metsässä maastolenkin. Eilinen sulkapallopeli ja aitajuoksu söivät selvästi voimia jaloistani. Juoksin kuitenkin vielä 4 kertaa 200 metriä ylämäkeen mäkijuoksua. Tavoitteeni on jaksaa juosta hyvin 400 m ja 1500 metriä ensi kesänä, kun pääsen ensimmäistä kertaa juoksemaan kilpaa yli 50 vuotta vanhojen miesten veteraanikisoissa. Tänä iltana juoksen taas aitoja ja pelaan sulkapalloa. Vanhakin mies tarvitsee älykkäitä asioita kehonsa hoitamiseksi, mutta lapselle olisi erinomaisen tärkeää, että näitä älykkäitä asioita ei unohdeta. Heillä on tulevaisuus vielä edessäpäin. 

lauantai 21. syyskuuta 2013

Hallituksen suunnitelma työttömien pakkotyöstä

Kansanedustaja Jyrki Yrttiaho kirjoittaa hyvin aiheellisesti hallituksen suunnitelmaa vastaan, jossa työttömille määrättäisiin muutaman tunnin palkaton työpakko.

 Itse työttömänä mietin lisäksi kaksi asiaa: (1) jos löytyy tarjolle kuitenkin työtä palkatta, miksi työstä ei makseta palkkaa. Työttömän tarve ei ole harrastetoiminta, vaan ansion tarve. (2) Kuka kustantaa muutaman tunnin pakkotyötästä koituvat kustannukset työttömälle: lastenhoito, matkakulut, vaatekulut. Nykytuloilla työtön ei kykene päivittäin matkustelemaan kaupungin sisällä parin tunnin tai suuremmassa määrin pakkotyössä: hänen rahat eivät riitä, vaan minimaaliset rahat on jo käytetty tarpeisiin. Saako työtön matkakulujen vuoksi vasta verovähennystä viiveellä, miten hän selviää taloudellisesti pakkotyöstä. Jos ja kun työtön saa myös työhaastattelukutsuja tai TE-keskus kutsuu keskusteluihin, miten pakkotyöstä työtön poistuu haastatteluihin ilman että työttömyyskorvausta leikataan "poissaolon" vuoksi. Mikä on pakkotyön työterveyshuolto? Mikä on vapaapäivä- ja vuosilomaoikeus pakkotyöstä? Nykyään työttömällä on ollut teoreettinen mahdollisuus osallistua perheensä ja ystäviensä lomamatkoille, ja mikä tärkeintä: hoitaa kesällä lapsiaan koulujen ja päiväkotien lomakuukausien ajan. Onko pakkotyöstä kesälomaa?

Suunnitelma työttömän pakkotyöstä lähtee oudosta ajatuksesta, että ihmisen elämä ei olisi itsessään arvo, jonka käytöstä työnantajan pitäisi maksaa korvaus eli palkka. Elämäni on itsessään arvokas ja mielekäs. Sen käyttämisestä firmojen pitää maksaa korvaus. Jos korvausta ei makseta pakkotyön tähden, niin moni nykyään palkallinen työ lakkaa, koska kunnat teettävät työttömillä ilmaiseksi matalapalkkatöitä. Työttömien määrän voi ennustaa kasvavan itse kansantaloustieteen laskujen perusteella.

Tässä Yrttiahon kirjoitus: http://kontudem.blogspot.fi/2013/09/vasemmistoliiton-kansanedustaja-jyrki.html

perjantai 20. syyskuuta 2013

Helsinki ja Pietari toteuttakoon jalkapallon EM-kisat yhdessä

Suomi hakee jalkapallon EM-kisoja. Hakijoiden määrä on kuitenkin suuri. Suomen mahdollisuudet selvitä voittajana ovat kohtuulliset, mutta eivät vahvat. Pieni populaatiomme ja ohut jalkapallokulttuuri syövät mahdollisuuksiamme.

 Suomen ja Helsingin mahdollisuus moninkertaistuisi, jos Suomi päättäisi täydentää hakemusta ja hakea alkulohkon pelejä YHDESSÄ Venäjän Pietarin kanssa.

Allegro-juna menisi upeasti paikasta toiseen! Loppuottelut olisi syytä pelata Pietarissa, jossa on puitteet suuremmat.

Pyydänkin Suomen jalkapallopäättäjiä pelaamaan jalkapallodiplomaattisen pelinsä nyt taitavasti!http://mtv3.mobi/urheilu/futis/1808020

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Suomen kielen kysely venäläiseltä lapselta neuvolatarkastuksessa on kulttuuri-imperialismia

Suomen kielen kysely venäläiseltä lapselta neuvolatarkastuksessa on kulttuuri-imperialismia. En usko, että Tammisaaressa ruotsinkielisiltä 4 vuotta vanhoilta lapsilta kysytään neuvolassa suomeksi ja suomen osaamisen perusteella tehdään merkinnät.

Onko Suomessa neuvolan tehtävä tutkia lapsen mentaalisen, psyykkisen ja fyysisen kehityksen terveyttä vai adaptaatiota suomen tai ruotsin kieleen yms?

Poikani täytti neljä vuotta. Hänen äidinkielensä on virallisten dokumenttien mukaan venäjä. Juuri pohdiskelimme, että pitäisikö pojalle opettaa suomeksi värit ja nimet "ympyrä" yms. Minun ratkaisu olisi, että neuvolan tätille muistutetaan pojan äidinkielestä. Lisäksi voi tarjottaessa lisätä että emme tiedä asuuko poika edes Suomessa joskus sitten kouluiässä vaan ehkä Äidinmaassaan Venäjällä.

Tämä oli minun periaatteeni, vaikka sovin, että hyvä on toki opettaa suomeksi sanoja, sillä onhan suomi mahtava tärkeä vieraskieli. Ja kieltenopiskelusta on hyötyä, myös suomen, jos asuu Suomessa. Pääsääntöisesti venäläiset äidit ja isät ovat Suomessa niin nöyriä, että viranomaisten pelossa he opettavat jo 3-4 -vuotta vanhoille lapsilleen suomenkielen. Sitä vastoin harvoin suomalaisilta lapsilta kuulustellaan neuvolassa 4 vuoden iässä vieraan kielen sanavarastoa ja ymmärtämistä. Sellaiset taidot syventyvät vasta kouluvuosina, jos sittenkään.

Nykyään jo 10 vuotta vanha poikani oli vasta 3 vuoden ikäinen terveyskeskuslääkärillä käydessään kipeiden korvien tähden. Lääkäri ärhenteli, että venäjänkielinen poikani ei suostunut puhumaan suomeksi hänelle, paitsi lopulta vain kaksi sanaa: "Sinä tyhmä". Lääkäri ei katsonut edes korvia, vaan vaati, että kolmivuotiaan pitäisi keskustella suomeksi. Kysyin, miten lääkärimiehen oma sivistys, että osaako hän venäjää, joka on jossain määrin suurempi kieli kuin suomi. Oli kyse sentään pienestä lapsesta.

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Miksi yli 90 % perheistä oli venäläisiä liikuntaseikkailupuistossa Helsingissä?

Iltapäivän liikuntaseikkailupuisto oli hyvä jatko aamupäivän loistavalle liikunnalle. Aamupäivän auringossa olin käynyt poikani kanssa harjoittelemassa jalkapallokentällä ”pujottelujuoksua pallon kanssa”, kovia laukauksia nopean kuljetuksen päätteeksi, pallon nopeaa syöttämistä toinen toiselle, pallon vastaanottoja suhteellisen kovien syöttöjen jälkeen niin että pallo ei karkaa sekä pikajuoksua ja venyttelyä. Kahden tunnin verran ei mitään kauhean raskasta harjoitusta, sillä huomenna on mahdollisesti jalkapallopeli, jossa on syytä olla nopeutta ja energiaa. Parempi, jos nopeutta on enemmän kuin koskaan aiemmin. Jalkapallopotkut onnistuivat tänään sunnuntaiaamuna ehkä paremmin kuin koskaan aiemmin, joten päivä alkoi senkin vuoksi hyvin aurinkoisesti.

Aamulla jalkapallokentällä olivat minun poikani sekä kolme muuta poikaa, joiden äidinkieli näytti olevan viro. Tämä oli vapaata harjoitteluaikaa jalkapallokentällä. Nuo kolme poikaa harjoitteli itsenäisesti. Ehkä päivän kuluessa kentälle tuli urheiluseuran harjoitukset ja muitakin harjoittelijoita. Emme viettäneet keskipäivää tai iltaa jalkapallokentällä, koska olimme jo harjoitelleet aamulla onnistuneesti ja päätimme tehdä illalla jotain muuta.

Iltapäivällä menin neljävuotiaan ja kymmenenvuotiaan poikani kanssa HopLop- liikuntaseikkailupuistoon Kivikkoon.  Varoittelin jo etukäteen vanhinta poikaani, että tämä ei hypi trampoliinilla jalkojansa väsyneiksi toisin kuin edellisellä kerralla: täytyy varata energiaa ja nopeutta huomiseen päivään. Liikuntaseikkailupuistossa olimme kello 18–20. Tämän kahden tunnin aikana pojat kiipeilivät ja temppuilivat kaikkea kivaa puistossa.  Molempien poikien hiukset kostuivat hiestä. Kun illalla syö vahvan aterian, niin maanantaina on taas energiaa runsaasti.

Minun mielestäni liikuntaseikkailupuisto on oikein hyvä leikkipaikka liikunnallisten valmiuksien hoitamista varten. Siellä Kivikon HopLop:ssa tein mielenkiintoisen laskutehtävän: kuinka monen perheen isä tai äiti on venäläinen. Laskusuoritus tarkentui koko ajan pienistä havainnoista. Eräässä vaiheessa kuulin, että eräs tukevahko isä ja äiti puhuivat erinomaisen hyvää englantia, mutta lopulta heidän poikansa meni kauas ja äiti pyysi pikkupoikaa venäjäksi, että ”tule tänne”. Sitten siellä istui kolmen äidin ryhmä, joista yksi näytti vähemmän venäläiseltä, mutta hänkin osoittautui ihan venäjää puhuvaksi venäläiseksi. Eräs äiti kulki pienen kaksi vuotiaan poikansa perässä ja tämäkin äiti puhui venäjää. Nuori pariskunta kuherteli keskenään ja ainakin nainen puhui venäjää, miehen puhetta en kuullut. Yläkerrassa valvoi lastansa mies, joka oli sekä ilmetty venäläinen mies että hän puhui venäjää. Lopulta lopputulos oli 12-1: venäläisiä 92 % ja suomalais-somaleita 8 %. Kahdestatoista perheestä ainakin toinen jäsenistä oli venäläinen, ehkä useimmiten molemmat. Tiesin, että erään lapsen äiti oli venäläinen ja isä puolalainen, mutta useimmiten molemmat olivat venäläisiä. Itse asiassa pääsääntöisesti paikalla oli vain venäläiset isät tai äidit. Minä laskin omatkin lapseni tähän kahteentoista perheeseen, koska lapsillani on Venäjän kansalaisuus ja venäjä äidinkielenään, puhuin myös pienimmän kanssa tällä kertaa venäjää.  Yksi perhe ei ollut todennäköisesti venäläinen, sillä kaksi tummaihoista poikaa tuli suomea puhuvan miehen kanssa paikalle. Kaksitoista vuotta vanha poikani kisaili näiden tummaihoisten poikien kanssa liikuntaseikkailupuistossa. Heillä oli tosi kivaa yhdessä. Lisäksi paikalla oli yksi tietokonemies, mutta hänellä ei ollut mukana lapsia, vaan ainoastaan tietokone ja WLAN-yhteys liikuntaseikkailupuistossa.

Vastaava suhdeluku 12-1 on tullut myös useamman muun henkilön kokemana ulkona leikkipuistoissa. Onko käynyt niin, että kantasuomalaiset ovat menettäneet hedelmällisyytensä? Minun selitys on kuitenkin häijympi. Tietysti näkemykseni on pelkkää spekulaatiota. Olen innokas kuulemaan parempia selityksiä, onko kulttuurisia eroja perheiden välillä.

Olen aivan varma, että valtaosa kantasuomalaisista perheistä on erittäin tervehenkisiä ja hyviä.  Mutta minulle on kasvanut kokemuksen myötä tuntuma, että venäläisille perheille on tyypillistä tukea lastensa kaikkinaista aktiivisuutta, aina pitäisi olla ”jotain tekemässä”. Joidenkin suomalaisten perheiden mielestä saattaa tuntua jopa siltä, että venäläiset perheet korostavat lasten ”kehittämistä” aivan kohtuuttomasti. Mielestäni kyse on kulttuuri- ja sivistyserosta, vaikka tietenkään kaikki venäläiset perheet eivät panosta samalla tavalla lastensa ”kehittämiseen”.

Kymmenenvuotias poikani on käynyt noin puolivuosikymmentä venäläistä kieli- ja kirjallisuuskerhoa, jossa alkuaan äidit tahtoivat, että omat lapset artikuloivat logopedin opastuksella venäläiset kirjaimet täydellisesti. Sittemmin lapset oppivat lukemaan ja kirjoittamaan jo tuntuvasti ennen kouluun menoa. Koululaisille opetettiin venäläisen oppijärjestelmän mukaisesti venäläisen kielen sääntöjä, sillä Suomessa on parhaissakin venäläisissä kouluissa äidinkielen (venäjän) opetus huomattavasti jäljessä siitä, mitä Venäjällä opetetaan sen ikäisille lapsille. Samanlainen kehitystä tukeva asenne on myös lasten liikunnallisia tai muita ominaisuuksia kohtaan.

Tietysti harrastaminen jo sinänsä on ”kiva juttu”, mutta harrastamiseen liittyy venäläisessä kulttuurissa kovin helposti myös ajatus nopeammin, korkeammin ja pitemmälle: harrastamiseen liittyy tahto hyvään ja parempaan laatuun. Jalkapalloa ei potkita vain harjoituksissa, vaan myös jokaisten harjoitusten jälkeen ylimääräistä tunnin verran ja kotona vielä paljon enemmän. Muistan venäläisen jalkapallovalmentajan, joka osoitti temperamenttisesti jo viisi vuotta vanhoille pojille, että kotiin pitää lähteä nukkumaan, jos harjoittelu ei maistu vakavasti. Ajatus tavanomaisen keskinkertaisuuden ihanuudesta ja siihen tyytymisestä ei ole mitenkään luonteenomaista niiden venäläisten keskuudessa, joita itse tunnen: monet tahtovat parempaa, jopa aivan parasta, mikä ei ole kuitenkaan mitenkään muita vastaan tai muita alistavaa. Suomalaisena ”kulttuurina” – aika paljon myös vastenmielisenä – olen kokenut sen, että tahdotaan järjestelmällisesti tyytyä keskinkertaisuuteen. 

Se, joka kuuseen kurkottaa, katajaan kapsahtaa. Niin surkeasti käy vain Suomessa, että parempi on jättää paremman yrittäminen kokonansa häpeän tai pettymyksen pelossa. Suomalainen mielenlaatu on ”tyytymistä” mataliin oloihin. Suomessa isät ja äidit vastaavat usein ”jo etukäteen”, että ei meidän tai koko porukan kenestäkään lapsesta voi kehittyä mitään suurempaa ”menestyjää”, vaan harrastusten avulla parasta on pitää vain lapset poissa kadulta ja pahoista tavoista. Venäläinen katsoo menestyviä eri tavalla – oppimisen näkökulmasta, voitaisiin sanoa  jopa ”benchmarking” (esikuva-analyysi/vertailuanalyysi), kun venäläiset hakevat omille yhdenvertaisille lapsilleen parempaa polkua parempaan tulokseen. Lähtökohtainen ajatus ei ole enää tyytyä ”jo etukäteen” mataliin oloihin. Ehkä ei tule mitään huippua eikä ole sellaisen pakkoakaan, mutta paremmin voi aina tehdä. Venäläinen uskaltaa astua rohkeammin voittajan rinnalle ja tuntea oikeuden oppia yhtä hyväksi – tai paremmaksi. Eikä siinä katajaan kapsahda, jos ei voittajaksi koskaan itse pääsekään.


Olisiko mahdollista, että venäläisten perheiden syvä sielullinen ja kulttuurinen tajunta tehdä jotain hyvää taas tänään sunnuntai-iltana lapsillensa johti heidät liikuntaseikkailupuistoon, mutta sellainen tajunta ei ollut pakottava voima suomalaisissa perheissä Helsingissä? Numerot 12-1 kertovat varmasti jostain kulttuurillisesta ilmiöstä.



. . . . . . . .

Juha Molari Юха Молaри
GSM+358 40 684 1172
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

lauantai 14. syyskuuta 2013

Miksi Suomen media julkaisi Storsjö-skandaalin vasta perjantaina 13. päivä?

En usko, että Suomen median ja Suomen ulkoministeriön hitaan reagoinnin syynä olisi tietämättömyys, vaan pikemmin kyse on ollut kulissien takaisesta epäeettisestä valmistautumisesta siihen, miten tällä kertaa keksitään sopivat ”selitykset” ja vastahyökkäykset Venäjän valtiota vastaan. Suomen mediassa on ammattitoimittajia Venäjään liittyvien teemojen seuraamiseen, joten heidän on täytynyt tietää Storsjö-skandaalista reaaliaikaisesti viimeistään torstaina 12.9.2013. Tarinat ja selitykset tulevat julki Suomessa kuitenkin vasta perjantaina 13.9.2013. Samanaikaisesti joidenkin BB-henkilöiden kommentteja seurataan Suomen mediassa aivan reaaliaikaisesti ja vain muutaman minuutin viiveellä uutisoidaan BB-henkilöiden ex-puolisoiden mielipiteet tapahtumien jännittävistä käänteistä. Al-Qaida-terroristilista ja YK:n turvaneuvosto ovat melkoisen paljon arvokkaampia foorumeita kuin Big Brother -kuviot. En halua mitenkään uskoa, että Suomen media olisi niin ammattitaidotonta ja hidasta kuin tämä hidas reagointi näyttäisi kertovan: mielestäni kyse on siis Suomen median ja UM keskinäisestä juonikkuudesta.


Storsjön ja Kavkaz-Centerin yhteydet Syyriaan tarkkailun alla

Venäjälle Storsjön ja Kavkaz-Centerin toiminta ovat nyt erityisellä tavalla ajankohtaisia monen uuden tutkimuslinjan tähden. Jopa US merivoimien upseeri evp. Wayne Madsen paljasti 11.9.2013 sotilaallisen tarkasti Strategic Culture –sivustolla Syyrian kapinallisten hermokaasun yhteydet tshetsheenien terroristeihin ja Georgiaan:http://www.strategic-culture.org/news/2013/09/11/getting-bottom-rebels-chemical-weapons-use-in-syria.html Valitettavasti tuo kirjoitus on nettihyökkäysten kohteena ja sivu on tuhoutunut.

Itse olen kirjoittanut 8.9.2013 samasta teemasta kuin Wayne Madsen. Olen kysynyt, että voisiko SUPO, FSB tai joku viisas henkilö antaa lisää ymmärrystä ja selitystä Syyrian kapinallisten logistisiin taustoihin Suomen ja Turkin tien osalta? Minua ihmetytti, että eräs ilmiasultaan ihan naureskeleva iloinen älykäs suomalaismies, jonka uskonnollisen kovan sortin jihadismin tuntevat vain lähimmät jihadistisessa solussaan, oli varhain vuoden 2013 aikana Groznyissa matkoilla. Tämän hienokäytöksisen suomalaisen jihadistisen muslimin mukaan Groznyi on luopioiden vallassa. Hänen kaverinsa yrittikin kerran päästä taisteluihin Kadyrovin joukoja vastaan, mutta tuo toinen suomalaismies jäi kiinni Georgian rajalla. Tämän kerran seikkailija on ihan oikea taistelija (toisin kuin se Tshetsheniaan pyrkinyt ”hörhö”). Hänen isänsä on Pohjois-Afrikasta Välimeren etelärannikolta. Mies on käynyt koulutuksessa myös Saudi-Arabiassa. Suomalaismies on suorittanut kunnialla isänsä maassa asepalveluksen niin kuin Suomenkin asepalveluksessa ja toiminut puoli vuotta eräässä legendamaisessa palkka-armeijassa. Hän kutsuu itseään taistelijaksi. Minua on kiinnostanut hänen uusimmissa Groznyin ja Syyrian matkoissaan se, että sympaattisen kuvan itsestään antama suomalaismies tuntee myös Mikael Storsjön porukat ja hänen Turkin kautta Suomeen saapuneita tshetsheenejä. Mies on myös Kavkaz-Center –aktivisti ainakin puheissaan ja lukijana. Al-Qaidan kaltainen ”jihadismi” on hänen mieleensä ja juuri Kavkaz-Center antaa ”Koraanikoulussaan” opetusmahdollisuuden tunnetuille Al-Qaida-johtajille. 

Mielenkiintoiseksi tuo alkuvuoden Groznyin matkat – virallisesti epäonnistunut ”vaimon hakumatka” jälleen kerran tuolle alueelle – tulevat siitäkin näkökulmasta, että mainitun herran mukaan muhajideen taistelija ei tarvitsisi edes vaimoa, koska saa suuren määrän neitseitä sitten sankaritekonsa jälkeen. Loppukeväästä hän antoikin tietyille henkilöille Suomessa jäähyväiset ja kutsui taistelurintamaan Syyriaan maan presidenttiä vastaan. Jihadistisen suomalaismiehen mukaan USA on toki paha, mutta hänen eskatologisen rakennelman mukaan eskatologinen loppu alkaa toteutua Syyriasta, kun kristityt ja oikeauskoiset muslimit tuhoavat luopio-muslimit, minkä jälkeen oikeauskoiset muslimit tuhoavat myös kristityt. Tässä alkuvaiheessa jihadisti voi olla samassa rintamassa USA:n kanssa.

Huhti-toukokuussa mainittu sympaattinen älykäs suomalaismies on mennyt toimittamaan lopullista kohtaloaan Turkin kautta Syyriaan ja on edelleen siellä. Osa porukasta on mennyt Jordanian kautta Syyriaan. Sinne on mennyt myös muita siitä samasta islamistisesta solusta, josta pidin vähän puhetta vuonna 2009. Onko Kaukasian emiirikunta –terroristijärjestön informaatiokeskukseen ”Kavkaz-Centeriin” lähemmin tai kaukaisemmin liittyvillä Turkista tulleilla entisillä tshetsheenitaistelijoilla yhteyksiä heidän hyvin tuntemansa pitkäaikaisen kotimaansa Turkin kautta tapahtuviin nykyisiin kulkureitteihin Syyriaan, jonne sekä Tshetsheniasta että Suomesta on mennyt jihadisteja Muhajideen rintamalle Al-Qaidan joukkoihin? Minä vähäosainen suomalaismies en onnistuisi ylittää Turkista Syyrian rajaa enkä eksyisi Syyriassa Muhajideen joukkoihin, vaan tarvitsisin kovasti Turkin alueelta yhteistyökumppaneita ja paikallista tukea. Kuka antaa niitä neuvoja Suomesta taisteluihin lähteneille?

Tällaisia tyhmiä kysymyksiä olen vähäosaisena suomalaisena työttömänä miehenä pohtinut. Luultavasti alan ammattilaiset tiedusteluorganisaatiossa osaavat kysyä vielä kovempia kysymyksiä Kavkaz-Centeriin liittyvän verkoston vaarallisuudesta. Kavkaz-Centerin toiminnan sallimisella Suomi ja Ruotsi käyvät myös välillisesti sotaansa Syyrian kansaa ja Syyrian valtiojohtoa vastaan sikäli kuin Suomessa kukaan UM:ssa ja mediassa ymmärtää yhtään mistään mitään.

Suomessa kätketään kansalta reilu runsas tieto

Hämmästystään naureskeleva Mikael Storsjö ja viattoman suomalaisen puolesta puhuva Arto Luukkanen ovat se ilmiasu, jonka Suomen media poliittisen johdon ohjauksessa sallivat antaa Suomen kansalle. Suomessa kansalta kätketään oikea reilu tieto rötösherrojen touhuista. En tiedä, onko Storsjön suojelussa kyse myös Hautalan, Ahtisaaren tai jonkun muunkin tahon tarpeesta pimittää tietoa? Suomen hidas reagointi uutisoinnissa on seurausta siitä, että ensin propagandakonttoriväen on täytynyt kokoontua ja pohtia kriisiviestinnän taktiikka tässä tilanteessa.

Venäjän ulkoministeriö julkaisi Al-Qaida-iskujen muistopäivän syyskuun 11. päivän jälkeen seuraavana päivänä 12.9.2013, että suomalainen Mikael Storsjö, hänen yhteistyökumppaninsa Tukholmassa ja Turkissa toimiva Kavkaz-Centerin partneri Imkander-rahoitusmekanismi tulisi sijoittaa YK:n Al-Qaida-terroristilistalle. Olen kirjoittanut myös tuosta yhteistyökumppanista useamman kerran aiemmin, olen myös jo vuosia sitten pyrkinyt soittamaan hänelle puhelimella. Eräät minut tshetsheenituttuni Venäjältä ovatkin puhutelleet häntä puhelimessa pian Moskovan metroasemien terrori-iskujen jälkeen, jolloin hänen nimissään oli vielä eräät Kavkaz-Centerin rekisteröinnit. Storsjön Kavkaz-Center on jo ollut jo vuosia nimetty Al-Qaida-terrorismilistalla, vaikka Suomen media ja UM ovat siitäkin vaienneet lähes järjestelmällisesti. Viime vuosien aikana tapahtuneet useat pidätykset ja ilmiannot ovat kuitenkin täydentäneet tiedostoa Kavkaz-Centerin toiminnasta paljon enempänä kuin pelkkänä tiedotusvälineenä, jossa "toimittajat" iskisivät vain tarinoitansa. Tshetsheniassa pidätettyjen joukossa on ollut myös Storsjön Suomeen tuomien ”pakolaisten” sukulaisia: nuo pidätetyt olivat ammattitaistelijoita, jotka kääntyivät kuitenkin - kiitos Jumalan ja laillisen esivallan - laillisen esivallan puolelle yhteistyöhaluisiksi ilmiantajiksi. Suomen media on osoittanut toistamiseen täyden tietämättömyytensä myös Storsjön ja hänen ”pakolaistensa” esitutkintapöytäkirjoistakin, jotka Suomen viranomaiset ovat tehneet Suomeen kuljetetuille "pakolaisille". Nuo poliisipaperit olisivat kertoneet selvästi ja avoimesti myös rahoitusmekanismeista ja -järjestelmistä.

Storsjön ja Vesimäen jengit kohtaavat

Nyt Storsjön ja Vesimäen jengit ovat ilmaisseet huolestuneisuutta vähäosaista Juha Molari – minua – vastaan, kun olen kommentoinut asiasta. Perjantai-iltana 13.9.2013 rakennusmestari Matti Vesimäki osoittaa pilkkablogissaan avointa vilpitöntä tukea Mikael Storsjölle ja moittii minua taas kerran, tällä kertaa sen jälkeen kun hän on saanut tietää suomalaisesta mediasta Storsjön uhkasta joutua YK:n Al-Qaida-terroristilistalle. En tiedä, missä määrin perjantaipullo on vauhdittanut hänen kirjoitteluaan raskaiden rakennushommien jälkeisessä raukeassa olotilassa.

Erityisesti hätääntyneesti Vesimäki selittää anonyymissä profiilissaan, että Molari ”ei voinut tietää” Venäjän ulkoministeriön 12.9.2013 tiedotteesta ennen kuin vasta sen jälkeen, kun 13.9.2013 Suomen iltapäivälehdistön nettisivut julkaisivat asiaa koskevat uutiset. Vesimäen mukaan kävisin nopeasti poimimassa suomalaisten lehtien tiedon ja tein blogini, jotta näyttäisi siltä, että tiesin ennen. En ymmärrä Vesimäen suurta hätää, joka ei ole tällä kertaa paskahätä.

Eräiden puheiden mukaan Mikael Storsjöllä olisi vähemmän kauniit kontaktit koviin jengeihin siltä ajalta, kun hänellä oli eräs aiemmista vaimoistaan: ei nykyinen tammisaarelainen eikä edellinen azerbaidžanilainen vaimo, vaan joku heitä edeltävä vaimo. Eräiden tietojen mukaan Storsjö asuisi nykyään jo yhä enemmän itsellisesti Tukholmassa, vaikka hän tarjoaa osoitteekseen toimistonsa Bulevardilla Helsingissä.  Vesimäki esiintyy kovana rakennusmiehenä ja moottoripyörämiehenä, joten miesten keskinäinen tuki on jotain hyvin kiehtovaa. Storsjö kertoo tietävänsä rakentamisen kaikki taidot, kun hän johtaa Hautalan ja Nekrasovin huvilaremonttia rakennustyönmaan "nokkamiehenä". Storsjöllä ja Vesimäellä on ollut ainakin keskinäistä sähköpostiyhteyttä vuosien varrella.

Kaiken kaikkiaan Vesimäellä on ihan huvittava huoli siitä tuskasta, kuka tiesi ensin. En ole sanallakaan viitannut "kilpailutilanteeseen", koska en ole kokenut sellaista, mutta torstaina 12.3.2013 pohdin blogissani ja Facebookissa surullisena, että aikooko Suomen media yhä vaieta Storsjö- häpeästä. Suomessa kaikki ovat vain hiljaa!

Sittemmin Vesimäen reaktio toisaalla ja Kavkaz-Centerin reaktio toisaalla ovat hyvin oireellisia: molemmissa tahdotaan todistaa Molarin mitättömyyttä ja olemattomuutta. Minä myönnän mitättömyyteni ja olemattomuuteni, vaikka minua vastaan esitetyt valheet ovat valheita. Miksi vastapuoleni tahtoo yhä vain jatkaa vuodesta toiseen samaa mitättömyyden todistamista? Mikä häiritsee vastapuoltani, kun he jatkavat mitättömän ihmisolion todistamista mitättömäksi ihmisolioksi päivästä toiseen, vuodesta toiseen?

Hautalagate ja Tursogate


Aikataulusta sen verran, että olen tiennyt vasta varhain torstaina 12.3.2013 keskipäivällä Venäjän ulkoministeriön tiedotteesta, joka koskee Imkander-rahoitusmekanismia  ja Kavkaz-Centeriä. Imkander on sama järjestö kuin IHH, jonka turvin Shamil Basaev rahoitti Mikael Storsjön ”pakolaisten” elämän Turkissa ja jonka puitteissa eräät näistä Suomeen saapuneista ”pakolaisista” keräsivät huomattavia rahasummia Kaukasian taistelijoile. Minulla ei ole tietenkään edes promillen vertaa osuutta itse Venäjän ulkoministeriön tiedotteen syntyyn tai ulkoministeriön hankkeeseen YK:n turvaneuvostossa. Venäjä vei Storsjö-skandaalin YK:n turvaneuvostoon vain vähän sen jälkeen kun rouva ja herra Storsjö ja Islam Matsiev olivat käyneet Istanbulissa tapaamassa Imkander-järjestön johtoa, mukaan lukien Doku Umarovin veljeä (olen kirjoittanut aiheesta tuolloin vähän etukäteen ja samanaikaisesti tapahtumien kanssa). Tämän jälkeen helmikuun lopulla Ruotsin suojelupoliisi kutsui Storsjön kuultavaksi (olen kirjoittanut myös tuosta tapaamisesta). Maaliskuussa 2013 oli Suomessa Hautalagate ja YK:n turvaneuvostossa Tursogate, josta äskettäin tuli erä välitulos. Hautalagate ei ole myöskään vielä ohi.


Torstaina 12.3.2013 kello 15:23 minä saan Pravda-lehden "Большой Кавказ"-julkaisulta Venäjän ulkoministeriön tiedotetta koskevan kommenttipyynnön.  


Kommenttipyynnön esittäjä on ystävä tunnetulle venäläiselle toimittajalle, jonka olen tuntenut jo useita vuosia. Mikä kiinnostavaa, niin tuota kommenttipyyntöä ei esitetty teologi Arto Luukkaselle, Suomen television ja iltapäivälehdistön lempipropagandistille Venäjä-jutuissa, koska Arto Luukkanen ei ole kiinnostava, ei asiantuntija eikä edes tunnettu missään terrorismiin liittyvässä kysymyksessä. Kun minulta kysytään kommenttia, niin olen tuossa vaiheessa varattu poikani urheiluharrastukseen – kävelymatkalla pojan kanssa harjoituspaikalle – ja ilmoitan, että myöhemmin illalla poikani painiharjoitusten jälkeen vastaan venäjäksi asiaa koskien. Olen tässä vaiheessa vain älykännykän varassa, mutta venäläisen jutun kirjoittaminen on kännykällä hiukan haasteellista. Vastaan sittemmin venäjäksi kysymykseen ja venäläinen artikkeli tulee julkisuuteen torstaina 12.9.2013 kello 20:27.

Lähde:
http://www.bigcaucasus.com/events/actual/12-09-2013/86322-kavkazcentre-0/


Torstaina 12.3.2013 kello 19:28 lähetän tiedon ja linkin myös eräälle suomalaiselle johtavalle antifasistille asian johdosta. Kello 20:07 saan suomenkielisen tiedotteen eräältä toiselta antifasistilta asian johdosta. En ole keskustellut kummankaan kanssa asiasta. Luultavasti he ovat tietäneet Tursoskandaalista jo huomattavasti ennen minua muiden lähteiden perusteella.



Torstaina 12.3.2013 kello 20:18 teen ehkä hiukan typerästi, mutta mitä sille ”vahingonilolle” voi, kun vastapuoli on Mikael Storsjö – demonien ja bandiittien promoottori ja propagandisti Kavkaz-Centerissä: lähetän kello 20:18 ”onnittelut” Storsjölle terroristilistoille mahdollisen pääsyn johdosta. 



Haluan tutkia Stosjön reaktioita, jotka ovat tunnetusti huvittavia ja paljastavia. Psykohistoriaan "perehtyneenä" (tohtorin väitöskirja Helsingin yliopistossa) en voi välttää tietoja, joiden mukaan Storsjö sai erittäin kovan kotikasvatuksen lapsena ym. Ilmeisemmin Mikael Storsjö tahtoo psykoottisella ehdottomuudellaan pitää itsepintaisesti kiinni valheesta ja kiistää realiteettien kohtaamisen, kyseessä on tyypillinen kieltämisen mukaisen defenssi. Venäjällä häntä on pidetty terroristina jo vuosikaudet, minkä johdosta miehellä on maahanpääsykieltokin Venäjälle. Suomen tulisi nyt kuitenkin noudattaa omaa terrorismin vastaista lainsäädäntöään ja jäädyttää Storsjön pankkitilit, jotta terrorismin rahoitusmekanismit tukitaan täysin. Suomi ei ole toiminut asiassa lainmukaisella tavalla. Onhan selvää, että Storsjö on ilmoittanut poliisin tietoon niin mitättömät tulot, että edes pitkäaikaistyötön ei selviä niin vähillä summilla, mutta Storsjö tulee hyvin toimeen rikkaiden vaimojensa avulla, kuten hän selitti poliisille. Siksi Storsjö voi harrastaa purjehdusta ja matkailua rutiköyhänä liikemiehenä, jolla ei ole koko vuoden aikana tuloja paria tonnia euroa! Joka tapauksessa koen, että asia vaatisi parempaa tarkistusta ja valvontaa: Venäjän vaatimus YK:n turvaneuvostolle on erittäin perusteltu.

En koe mitenkään uutena asiana, että Venäjä pitää Mikael Storsjötä terroristina. Olin keväällä 2011 RT-kanavan kanssa Bulevardilla Storsjön emiirikunnan päämajan edustalla. RT:n toimituspäällikkö kertoi minulle, että he eivät haastattele Storsjötä, koska medialle on johdonmukainen linja, jonka mukaan terroristille ei saa antaa ääntä mediassa. Storsjön toiminta on loukkaus ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia vastaan, kun hänen verkostonsa tukee taloudellisesti, informatiivisesti ja organisatorisesti Al-Qaida-terroristien tekemiä verisiä hyökkäyksiä Tshetshenian kansaa ja sen instituutioita (kuten parlamenttia) vastaan sekä hyökkäyksiä viattomia ihmisiä vastaan kaikkialla Venäjän Federaation alueella, kuten oli nähtävissä terrori-iskuissa junissa, metroasemilla ja lentokentällä. Kukaan muu Pohjoismaiden ihminen ei ole ikinä historiansa aikana aiheuttanut niin paljon surua ja vahinkoa tshetsheeneille kuin Mikael Storsjö.


Torstaina 12.9.2013 kello 21:23 olen kommentoinut omassa Facebookissani Venäjän ulkoministeriön tiedotetta ja kello 21:26 julkaissut oman blogini bloggerissa asian johdosta.



Demonien ja bandiittien promoottorina ja koordinaattorina Kavkaz-Center julkaisee 12.9.2013 kello 21:59 ensimmäisen uutisensa YK:n turvaneuvostossa olleesta hankkeesta ja seuraavassa uutisessaan 12.9.2013 kello 22:13 toistaa Kavkaz-Centeriin liittyvät vaatimukset YK:n turvaneuvostossa ja tämän jälkeen heti seuraavassa uutisessaan 12.9.2013 kello 22:50  Kavkaz-Center julkaisee pedofilia ja sodomia –väitteitä sisältävän loukkaavan herjaustekstin minua vastaan. Kavkaz-Centerin kello käy joko Suomenlinnan tai Tukholman emiirikuntien aikaa.



Facebookissa olen ihmetellyt perjantain varhaistunteina 13.9. kello 3:20, että aikooko Suomen media olla yhä hiljaa Mikael Storsjö-häpeästä, sillä 13.9. kello 2:31 on Ylen toimittaja ainakin lukenut minun blogini asian johdosta.




Lopulta Suomen poliittisen johdon helvetilliseksi häpeäksi perjantaina 13. päivä syyskuuta tulee julkisuuteen myös lopulta Suomen mediassa suomalainen ”Al-Qaida-yhdyshenkilö” ja Venäjän tarve sijoittaa hänet YK:n Al-Qaida-terroristien listalle. Suomen propagandakonttorin kriisiryhmä on löytänyt vastausstrategiansa ja keksinyt sopivat propangandistit kommentoimaa Tursogaten merkitystä.


. . . . . . . .

Juha Molari Юха Молaри
GSM+358 40 684 1172
Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html