lauantai 28. syyskuuta 2013

Asianajaja Kari Silvennoinen pidätettiin Moskovassa Suomeen käännyttämistä varten

Iltalehti kertoo, että suomalainen asianajaja Kari Silvennoinen pidätettiin Moskovassa Suomeen käännyttämistä varten. Herralla oli sinönsä viisumi ja passi asianmukaiset, mutta passin skannauksessa viranomainen havaitsi tarpeen ottaa Silvennoinen erikseen. Minä en voi pitää Venäjän menettelyä mitenkään yllätyksenä tuntien yli vuosikymmenen ajalta herra Silvennoisen. Kirjoitin jo vuonna 2009 tässä blogissani, että olisi mielenkiintoista nähdä revansistit Kari Silvennoinen ja Veikko Saksi pidätettynä Venäjällä. Viittasin silloiseen hankkeeseen historian väärentäjiä vastaan.

Mikä oli nyt yksilöidysti pidätyksen ja todennäköisen käännytyksen syyt, tuskin saadaan koskaan lukea selkeästi ja vilpittömästi suomalaisesta mediasta. Tuskin on turhaan sanottu, että Moskova kuulee ja tietää kaiken. Venäjällä ei pidätetä ja käännytetä ihmisiä edes merkillisten mielipiteidrn tähden. Outoja mielipiteitä levittävät ihmiset joutuvat tarkempaan arviointiin lähinnä kyseenalaisten suhteiden ja hankkeiden johdosta.

Asianajaja Kari Silvennoinen on jotensakin tuttu mies minulle. Aikoinaan hän sai asianajaliitosta rangaistuksen vaatimuksestani. Toki on hänellä muitakin rangaistuksia asianajajaliitosta, mutta ilmeisemmin herra hermostui minulle saamastaan rangaistuksesta. Sitten Silvennoinen intoili Pro Karelian The Soviet Story -tilaisuudessa ja teki yhtä aikaa Veikko Saksen kanssa kantelut tuomiokapituliin minua vastaan. Silvennoisen rikosilmoitus ei menestynyt Tampereella, sisältökin oli valheellinen, sillä en todellakaan ollut Tampereella pappispuvussa ja huutelemassa ihmisille, mutta tuomiokapituli oli kihlautunut Pro Karelian kanssa. Tuomiokapituli ei tutkinut totuutta. Heitä kauhistutti, että pidin Pro Kareliaa järjestönä, jolla on sadistinen perverssi tendenssi. Kovin monet piispat ovat mukana noissa revanssistien perverssioissa.

Silvennoisen ja Saksen touhut tulivat silloin laajasti venäläisessä mediassa esille, kun media arvioi tuomiokapitulin ja Pro Karelian yhteistä vainoa minua vastaan. Sittemmin Silvennoinen on jatkanut revanssin epäonnisella tiellä. Nyt mies sai kokea Moskovassa käännytyksen takaisin Suomeen. Jotenkin ei yllättänyt.