torstai 26. syyskuuta 2013

Eikö luterilaisesta orjuudesta vapautuminen luo iloista keveää askelta keski-ikäiselle ex-papille?

Kävin tänä aamuna jälleen kerran aamulenkillä. Keli oli kaunis. Lämpötila oli + 1 C. Tuulikaan ei häirinnyt. Otin juoksulenkin kauniista paikasta videoleikkeen. Juoksuni on tässä tavallista lenkkivauhtia, ei mikään sprintterijuoksu. Kyllä periaatteessa tässä olisi mukava juosta. Mutta sitä mitä pohdin juostessani, että miksi juoksuni on voimatonta, hidasta eikä hapenottokykykään ole kiitettävä? 

Eikö luterilaisen kirkon orjuudesta vapautuminen - todellinen vapautuksen teologia - luonut tarpeeksi iloa ja inspiraatiota, jotta iloisen keski-ikäisen askel tulisi jälleen nuorukaisen keveäksi ja vauhdikkaaksi? 






Luterilaisella kansankirkolla hurskas kulissi pimeiden tekojen peittämiseksi

Kolmisen vuotta sitten minun nettomääräinen palkka oli yli 3000 euroa kuukaudessa. Viikon kaikki päivät olivat hyvin epäsäännölliset. Mitään kiinteää työaikaa ei muodostunut. Myös viikonloppuisin olin pääsääntöisin varattu.  Opin kai elämään omia velvollisuuksiani varten. Lomapäivinä kävin myös suorittamassa työtehtäviä, joita oli vaikea jakaa muille henkilöille tehtäväksi. Työ valloitti koko vuorokauden. Iltamyöhään suunnittelin seuraavan päivän töitä. Tämä työ ei ollut mitenkään raskasta henkisestikään, ei myöskään stressaavaa. Suurimmat ongelmat tulivat seurakuntaan kuulumattomien ulkopuolisten häirikköjen ja Espoon tuomiokapitulin keskinäisestä toiminnasta.  En voi sanoa, että minua nuokaan häiriköt ja tuomiokapituli olisivat enemmässä määrin rasittaneet, tavallista elämää, pikemmin rasituksen kokivat työyhteisössä muut hentohipiäiset henkilöt, jotka eivät kestä samalla tavalla julkista painetta tai elämää ylipäätänsä. Sellaisille ihmisille uskonto on ”pakomatka todellisuudesta”, tai jopa "hurskas kulissi pimeiden tekojen peittämiseksi", niin kuin psykoanalyytikko Sigmund Freud aivan osuvasti on analysoinut, kun taas minulle uskonto on pikemmin ”valtatie rohkeaan todellisuuteen”. Minulle Finrosforumin, Kavkaz-Centerin, Helsingin ateistien ja Espoon tuomiokapitulin häiriköt olivat lähinnä tragikoominen hupi, jota oli kiinnostavaa seurata, oppia yhteiskuntamme kulissien takaista peliä - ja pelata siinä omalla tavallani. Tietysti opin sen omakohtaisesti "kovissa kokemuksissa", että luterilaisella kansankirkolla on hurskas kulissi pimeiden tekojen ja saatanallisten henkien viekkaana peitteenä. Voin tunnustaa, että elämäntaso oli taloudellisesti tuohon aikaan korkeampi mutta elämänlaatu heikompi moraalisesti kuin nykyään pitkäaikaistyöttömänä.

Ansiotulo mahdollisti sen, että minulla oli varaa maksaa kuntosalikorttia. Tämä johti ylipäätänsä erilaiseen elämänasenteeseen. Kävin kuntosalissa mahdollisuuksien mukaan ja tein siellä erilaisia kuntosaliliikkeitä, myös juoksin juoksumatolla reipasta 3 min/km –vauhtia intervalleja. Minun aikani ei ollut enää lapsiani varten siinä määrin kuin nykyään. Työn valitettaviin ”velvollisuuksiin” kuuluvat moninaiset leivonnaiset rajoittivat fyysisen kunnon kehitystä. Painokilot olivat korkeahkot, vaikka en ole koskaan ollut sinänsä mikään läski: 177 senttiä pitkänä miehenä painoin noin 80 kg. Heti kesän alussa työn menettämisen jälkeen juoksin yleisurheilukentällä poikani seurassa omia ”kokeiluja”. Sain oikein kelvolliset tulokset siihen nähden kuinka vanha mies jo olin (47 vuotta vanha). Ehkä pahimmat kilot olin saanut kevään kauniissa säässä jo tiputettua siihen mennessä.

Liikunnan harrastamistani hallitsi tuohon aikaan rahan tuoma mahdollisuus käydä kuntosalissa ja juosta reipasta vauhtia juoksumatolla.  Keskityin omaan itseeni yli kaiken, jopa yli omien lasteni.


Kansankirkon perkeleistä vapautuminen oli todellista vapautuksen teologiaa

Kun menetin työni työyhteisöä vastaan suunnatun poliittisen painostuksen ja tämän johdosta tekemäni moraalisen johtopäätöksen seurauksena, nähdessäni evankelisluterilaisen kirkon päättävien rakenteiden demonisuuden ja epärehellisyyden, niin toimeentuloni tipahti nopeasti yli 3000 euron nettoansioista alle 400 euron nettotuloihin kuukaudessa. Kirkollisista ”perkeleistä” vapautuminen oli todellista vapautuksen teologiaa: kirkko oli yrittänyt anastaa Jumalan valtakunnan itselleen ja tukahduttaa samalla Pyhän Hengen, uskonvanhurskauden, Pyhän Raamatun ja totuudellisen rakkauden. Kirkon rakenteista vapautuminen loi innoittavan uuden mahdollisuuden elämään, vaikka toisaalla talouteni romahti.

Taloudellisen romahduksen seurauksena myös ruokavalioni muuttui nopeasti: virkavelvollisuutena syödyt leivonnaiset katosivat ruokavaliostani täysin. Muutamina päivinä olin tuon kesän aikana myös ilman ruokaa. Parin kuukauden ajan pystyin säilyttää kuntosalikortin ja jatkoin juoksuja juoksumatolla. Työttömyyden tuoma lisäaika loi edellytykset myös toiseen päivittäiseen juoksulenkkiin. Niin myös painoni tipahti noin 70 kiloon. Aluksi fyysinen kuntoni vaikutti kehittyvän myönteisesti. Nykyään painoni on jo laskenut ale 70 kilon ja todennäköisesti lähestyy 60 kiloa ensi kesään mennessä.

Työttömyys muutti elämäntapojani ja painopisteitä merkittävästi. Keski-ikäisen itsekeskeinen urheilu oman fyysisen kunnon parantamiseksi katosi ja tärkeämmälle sijalle tuli liikkuminen kasvavan pojan seurassa. Elämänlaatu epäilemättä parantui. Kuntosalikorttiin ei ollut enää varaa. Sen vähän rahan käytin pikemmin pojan jalkapallovarusteisiin. Nyt minulle syntyi moraalinen luontainen velvollisuus liikkua poikani seurassa. Tämä uusi liikkuminen tuli paremmin mahdolliseksi myös poikani vahvistuessa vuosi vuodelta. Liikkuminen oli aiemmin 95 %:a tai enemmän omien fyysisten rajoitteiden mukaisesti, mutta nyt yli 50 % pienen pojan tarpeisiin mukautuen.

Liikunnan muuttuminen ei tietenkään ole mikään pitkäaikaistyöttömän ”pakko”, jonka kukaan hänelle käskee, mutta muutos oli looginen seuraus uudesta tilanteesta: enää ei ole varaa itsekeskeiseen ajatteluun kuntosalikorttia maksaen, nyt on vapaa-aikaa jonka käyttö oman lapsen hyväksi on omantunnon asia. Elämäniloni on löytynyt ja vahvistunut aivan uudelle ulottuvuudelle, päivittäiseksi kokemukseksi, kun olen ollut työtön mies - vapautunut kansankirkon helvetillisistä rakenteista.

Ratkaiseeko elintaso sittenkin enemmän kuin elämänlaatu?

Tämän syksyn aikana olen ihmetellyt toistuvasti, miksi juoksuni ei ole enää niin voimakasta ja vauhdikasta kuin juoksu oli pari vuotta sitten. Onko niin, että elintaso ratkaisee enemmän kuin elämänlaatu? Nyt painoni on kuitenkin tippunut alle 70 kilogramman kun vielä vähän yli kaksi vuotta sitten painoin yli 80 kiloa. Eikö nyt juoksun pitäisi olla entistä keveämpää? Olen syönyt nyt säännöllisesti B- ja C-vitamiinia ja rautatabletteja, jotta hemoglobiinitaso säilyy yli 160:ssä, jos vaikka ruoka olisi joskus niukempaa. Silti hengitykseeni käy jo hiljaisempi vauhti. Ylämäkiä juostessa loppuu reisistä ja pohkeista kunto. Onko entistä raskaampi askel seurausta kahden vuoden ikääntymisestä? Rahako tuo voiman lihaksiin?

Muutos on seurausta uudesta elämäntavasta, jossa laadukas elämä lasten isänä on tärkeämpi päivää hallitseva seikka kuin ansiotulojen mahdollistama itseensä keskittyvä ”laatu-urheilu” kuntosalissa yms. Kaksi vuotta sitten jokainen juoksulenkkini tapahtui riittävällä vauhdilla, mikä tarkoitti reilusti alle 4 minuutin kilometrivauhtia, useimmiten noin 3 minuutin kilometrivauhdilla. Nyt valtaosa ”pitemmistä” juoksulenkeistä tapahtuu poikani seurassa ja tällöin juoksuvauhti on reilusti yli 4 minuuttia kilometrillä, jopa 5 minuuttia kilometrillä. Nykyinen vauhti on aivan riittämätön aikuiselle miehelle minun iässäni. Siksi pohkeistani ja reisistäni loppuu kunto, kun kokeilen juosta itsekseni ilman pojan seuraa. Vanha totuttu vauhti on vielä hyvin muistissa mielessäni, mutta lihaksissani ja kehossani ei ole fyysisiä edellytyksiä tuota vauhtia varten.

Nykyään juoksentelu on keskittynyt enemmän nopeuden, notkeuden, ketteryyden ja kimmokestävyyden parantamiseen tai säilyttämiseen, kun pelaan poikani kanssa jalkapalloa, sulkapalloa tai juoksentelen nopeita pyrähdyksiä. Varmasti tämä puoli on aivan yhtä arvokasta hänelle niin kuin minullekin kuin jos juoksisin vain pitkiä vauhdikkaita lenkkejä itseäni varten. Itse asiassa ikääntyvän miehen vaarallinen kohtalo on unohtaa lapselliset kisailut ja pelailut. Ikääntyvä ihminen tarvitsee erityisesti huolehtia ketteryydestä ja nopeudesta. Ehkä kokonaisuuden kannalta muutos ei ole edes paha, vaikka tänään pohkeissa ja reisissä ei ole riittävästi puhtia.

Ensi kesää varten – jos kuntoni kehittyy suopeasti ja lihakset säilyvät terveinä – tahdon parantaa tuloskuntoani 400 metrin ja 1500 metrin juoksua varten. Kisailu poikani kanssa ketteryyttä, nopeutta ja kimmoisuutta vaativissa peleissä on erittäin tärkeä ja hyvä asia, mutta vain yksi osa. Köyhän isän runsas vapaa-aika tuo siunauksensa myös isälle itselleen. Köyhyyden tuomat rajoitteet kuntosaliharjoittelussa eivät kuitenkaan saisi johtaa siihen itsestä huolehtimisen laiminlyöntiin, minän ignorointiin, joka on työttömän masentava kohtaloa liian usein. Tänä aamuna juoksin taas kerran 5 km:n maastolenkin: juoksu ei ollut vieläkään vahvaa, vaan oikeammin sanottuna varsin voimatonta. Tässä vaiheessa en ota suurta murhetta huonosta kunnosta. Tämä syyskuu voi olla siirtymäkausi – tutustuminen omaan kehoon ja juoksuun. Vähitellen se hapenottokyky ja kunto kehittyvät riittäviksi, jotta 400 metriä ja1500 metriä kulkisivat taas vähän ripeämmin kuin nyt.

Ikäihmisen ratajuoksuja varten suuri haaste on heikentyneessä hapenottokyvyssä. Olen havainnut ongelmani. Korjaamiseksi minun täytyy juosta myös selvästi hapenottoa rasittavia intervalleja ja pitempiä kovavauhtisia lenkkejä. Eilen teinkin aamulla muutamia kertoja ylämäkeen 200 metriä pitkiä intervalleja. Illalla tyydyin verryttelevään hölkkään poikani kanssa.  Lapsiurheilu ei riitä ikämiehen urheilun tehokkuudeksi. Toinen tärkeä seikka on lihasvoiman säilyttämiseksi aikamiehen tasolla se, että pikajuoksuissa pikkupojan kanssa ei pidä jättäytyä aina pojan tasolle tasaväkiseksi, vaan olisi syytä itsekin ”revittää” ainakin melkein täysillä, jotta voimataso ei romahtaisi puolinaisen suorituksen johdosta. Pienelle pojalle ei ole vaarallista oppia, että hän vielä häviää isälle.


. . . . . . . .

Juha Molari Юха Молaри
GSM+358 40 684 1172
Työtön Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html