sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Identiteettirikollinen esiintyi laittomasti minun nimissäni sateenkaarimielenosoituksessa?

En tiedä, onko Matti Vesimäki pistänyt kaavut päällensä ja laihduttanut liiat läskinsä pois, mutta ilmeisesti ainakin hänen kauttansa on levinnyt kumma väite, että Tehtaankadun sateenkaarimielenosoituksessa olisi joku henkilö käyttänyt itsestään (laittomasti) minun nimeäni "Juha Molari", kun hän on protestoinut Venäjää vastaan. Oliko Vesimäki itse, oliko joku Turson kavereista, oliko joku Setan lahkosta tai monikirjavasta "vasemmistosta" asialla?

Jalkapalloseuran väki tietää, että vietin tuon mielenosoitusajan Laajasalon jalkapallokentällä ja jatkoin siellä vielä poikani kanssa kokonaisen tunnin muiden lähdettyä jo kotiin. Ja sitten vielä pyöräilimme tunnin verran kotiin. En ole siis edes teoriassa voinut olla mielenosoituksessa. Eikä minulla olisi edes sen enempää varaa matkustaa keskustaan kuin halua protestoida Venäjän valtion tervehenkistä lainsäädäntöä ja moraaliarvoja vastaan.

1990-luvun alussa olin evankelisluterilaisen kirkon eräs tunnetummista homokriittisistä papeista. Kohtalo ja kutsumus saattoi siihen, että ilmaisin kristillisen apostolisen uskon ja etiikan myös silloin, kun muut vaikenivat. Niin tulin tunnetuksi kriittisyydestäni.

En ole muuttanut näkemystäni suomalaisen moraalitajunnan rappeutuessa ja kirkon menettäessä kristillisen kutsumuksensa. Olen luopunut luterilaisesta kansankirkosta ja kuulun Venäjän ortodoksiseen kirkkoon, joka ei suinkaan "taistele" "homoja vastaan", vaan pitäytyy rakastaen ja uskollisesti kristilliseen traditioon myös siinä, mikä koskee homoseksuaalisuutta.

Minä rukoilen siunausta Venäjän valtiolle, presidentille, hallitukselle ja duumalle sekä erityisesti Venäjän ortodoksiselle kirkolle, joka on niinkuin Jumalan antama profeetta Euroopalle, jossa kristikunta on yhä pahemmin menettänyt uskonsa.

Kävin tänä iltana noutamassa naapurin lentokentältä. Hän saapui Moskovasta Helsinkiin. Tunsin kaipuun takaisin Moskovaan. Valitettavasti rahani eivät riitä lyhyisiin matkoihin, vielä vähemmän noihin pitkiin. Juttelin muodollisuuksista. Paras muistoni on Moskovan lentokentän joustava rajatarkastus, jossa minut kutsuttiin pois pitkästä seisovasta jonosta ja sain kävellä diplomaattiväylää pitkin reippaasti. En ole sellaista kokenut muita kertoja, eikä se mennyt ehkä pykälien mukaan, mutta tiedän vain hyvillä mielin sen, että Venäjä täytyy kokea. Venäjä on suurempi, mahtavampi ja rakkaampi!