maanantai 30. syyskuuta 2013

Neuvostoliiton ex-tähdet tuovat siunausta ja viisautta Suomeen

Hain poikani koulusta kello 14:15, autossa odotti perunaa ja kanaa ruoaksi. Automatkalla ruoka ja Pepsi menivät vatsaan. Pikkuinen ruokailu oli aiheellista, jotta iltapäivän urheilussa ei energia loppuisi. Kouluun poika sai pari euroa rahaa, jotta voi siellä ostaa ja syödä välipalan. Koulun lounas ei ole aina onnistunut.

Kello 15:00 alkoi uintivalmennus. Toivottavasti ruoka ei pahasti paina vatsassa. Sanoin toki valmentajalle ennen harjoituksia, että ruoka voi vähän painaa alussa. Nyt poika tekee kavereidensa kanssa lihaskuntoliikkeitä ja kohta alkaa uinti. Vatsalihaksia vahvistetaan "linkkuveitsillä", reisiä "kyykkyhypyillä" jne.

Valmentaja on tällä kertaa Neuvostoliittoa olympialaisissa edustanut ja mitalin voittanut ex-kilpauimari. Oikein mukava ja mielyttävä vanhempi nainen, kun keskustelin hänen kanssaan! Tärkeää on tietysti, että hän osaa antaa ohjeita uintitekniikan parantamiseksi.

 Uintiharjoitukset päättyvät kello 16:30. Sitten hallin kahviossa vähän jäätelöä ja juomista, sekä ripeästi jalkapallovarusteet ylle. Uinti ei ole helppo virkistävä juttu, vaan kovaa harjoittelua reisille ja käsivarsille. Poikani näytti jo kovasti irvistävän tuskaisesti ja piteli reisiä tai pohkeita, jotka olivat vähän kipeät eilisen päivän "tikapuujuoksuista". Sanoin etukäteen, että älä ota liian kovaa tänään.

HJK:n harjoitukset alkavat 17:15. Niiden kesto on 90 minuuttia. Ehkä näiden harjoitusten jälkeen ei ole tarve omille harjoituksille tälle päivälle!

Toisin kuin Kari Silvennoinen - suomalainen kohujuristi - väitti suomalaiselle medialle ja pelotteli Venäjän paluusta Neuvostoliitoksi, niin vanha Neuvostoliitto yhä säteilee menestystään poikani ja monien muiden lasten kehityksen hyväksi tälläkin hetkellä. Neuvostoliitossa kasvoi ja menestyi tämäkin ex-urheilijatähti, joka valmentaa juuri poikaani.