lauantai 12. lokakuuta 2013

Pitäisiköhän kääntyä piispa Risto Soramiehen ja Suomen evankelisluterilaisen Lähetyshiippakunnan puoleen?

Työskentelin evankelisluterilaisessa pappisvirassa yli 20 vuotta, toukokuusta 1989 huhtikuulle 2011. Pappisvirkani alulle henkilökohtaisesti tärkeintä oli sitoutuminen kristilliseen uskoon, jonka ylin ohje ja perusta on Pyhä Raamattu. Tunnustan sellaista raamatullista kristinuskoa, joiden Hengessä on lausuttu myös ekumeeniset uskontunnustukset.

Pappisvirkaan vihkiminen tapahtui Helsingin tuomiokirkossa. Itse ordinaatiota ei silloinen piispa tai tulevat piispat ja tuomiokapitulit kuitenkaan omista siinä merkityksessä, että nuo viranhaltijat saisivat teologisen tai juridisen oikeuden anastaa Jumalan valtakunta omaan haltuunsa. Nyt ns. kansankirkossa teologia ja kirkollinen vallankäyttö muuttui kuitenkin siihen suuntaan, että papit kokivat oikeudekseen sanella omat uskontonsa ehdot, jotka poikkeavat sen valan tunnustamasta uskosta, johon on julkisesti sitouduttu.

Espoon tuomiokapituli pidätti minut pappisviran toimittamisesta ja pappisoikeuksista huhtikuussa 2011 määräämättömäksi ajaksi. Mielestäni Mikko Heikan ja hänen esikuntansa päätös oli byrokraattien vallankäyttöä, Heikan päätöksellä ei ollut teologista syvyyttä - hän ei ota pois ordinaatiota, joka ei ole hänen vallassaan alkuaankaan.

Espoon hiippakunta ei enää näyttänyt kirkolta, vaan itse asiassa kutsui synodaalipäiviensä raamattuluennoitsijaksi kirkkoherran, joka vasta vähän aiemmin oli kieltänyt apostolisen uskon: kirkosta oli tullut kulissi epäkirkon eteen.

Perheeni seuraksi menin kristilliseen kirkkoon, jossa Pyhä Raamattu ja apostolinen usko ovat edelleen todet ja pyhät, ehtoollinen on tosi, rippi on aito syntientunnustus ja anteeksianto. Olen saanut kokea kaiken tämän hyvän aidon uskovaisen seurakunnan Venäjän ortodoksisessa kirkossa yhdessä lasteni kanssa.

Venäjän ortodoksisen kirkon patriarkan Kirillin niinkuin myös monien metropoliittojen, pappien ja diakoneiden opetuksessa kuulen itse Paimenen äänen: Sanan julistus on uskollinen Pyhälle Raamatulle. Papit vetoavat Pyhään Raamattuun. Ortodoksinen kunnioitus kirkon traditiota kohtaan suojelee Pyhää Raamattua, kun taas suomalainen luterilainen kansankirkko seikkailee irtiotoissaan, joita pspit tekevät sanoutuessaan eroon Raamatusta. Ortodoksisessa liturgiassa Kristuksen sovitustyöhön perustuva syntien anteeksianto on aivan uskon keskuksessa, mutta luterilaisten kirkoissa kaikenlaiset uudet aatteet ovat syrjäyttäneet Kristuksen uhrikuoleman. Luterilaiset ovat vähemmän luterilaisia reformaatiom ja puhdasoppisuuden teologisessa merkityksessä kuin Venäjän ortodoksinen kirkko. Vain eräs toivon kipinä on Suomessa: kirkko ei ole täysin sortunut, kun evankelisluterilainen lähetyshiippakunta säilyttää edelleen puhtaan evankeliumin luterilaisten keskuudessa Suomessa.

Tiedän, että alkuaan ortodoksien keskuudessa oli toiveita minusta suomenkieliseksi papiksi kirkkoon. Itse patriarkka Kirillin esikunnasta lähetettiin Moskovasta sotilaspappi tervehtimään minua, kun olin konfirmaatiossa Helsingissä.

Vastakohtaisesti Jumala puuttui kuitenkin tuohon ajatukseen: eräs suomalainen ortodoksi puhutteli kyseistä venäläistä pappia varsin tylysti ja karkotti hänet luotani. Enkä saanut mitään kontaktia luotua keskenämme.

Ortodoksisen pappeuden esteet ovat taloudellisia ja käytännöllisiä: minä en voi luopua työttömyyskorvauksesta ja muuttaa Venäjälle monivuotisiin opintoihin, joita ei kukaan rahoita. Minä en halua elää vuosia eri maassa kuin lapseni, jotka tarvitsevat minua. Kyse on moninkertaisesta taloudellisesta haasteesta, johon ei ole kellään varaa.

Minä olen Venäjän ortodoksisen kirkon seurakuntalainen. Luterilaiset ystävät ovat kysyneet, mitä ajattelen Lähetyshiippakunnasta ja piispa Risto Soramiehestä. Minun mielestäni heillä on se usko, jonka mukaisesti olen lausunut pappisvalani, jota en ole koskaan kieltänyt. Espoon tuomiokapituli on kieltänyt kristillisen uskon, mutta se on jo vanha tunnettu juttu.

Siunausta ja johdatusta piispa Risto Soramiehelle vaativaan työhön. http://www.lhpk.fi/blogi/tampereen-tuomiokapitulin-paatos/