keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Sovittu on sovittu

Oli sovittu tänä aamuna, eilen ja toissapäivänä jo moneen kertaan, että tänään kello 11 lähden tietyn venäläisen äidin kanssa neuvottelemaan Helsingin kaupungin kanssa sen puolesta, jos kuitenkin Helsingistä löytyisi edes jostain kerhotila jo monta vuotta toimineelle venäläisten esikoulu- ja kouluikäisille lapsille venäjän kielen ja taiteen kerhoa varten. Jostain syystä Helsinki ei ole tahtonut tänä vuonna antaa mitään kerhotilaa. Olen hiukan epäillyt, että jotkut yksittäiset työntekijät oirehtivat Helsingissä asennevammassa, kun venäläisten lasten pitäisi saada yksi viikottainen kokoontumusaika itä-Helsinkiin. Muutos oli selvä asenteissa pari vuotta sitten työntekijävaihdoksen jälkeen. Mielikuvituksellista pahaa juorua oli alettu kerätä venäläisten lasten äidinkielen opiskelua vastaan. Kerhossa nämä lapset ovat seuranneet Venäjällä annettavan kouluopetuksen vaatimuksia, sillä Suomessa parhaissakin tapauksissa venäjää äidinkielenään opiskelevat saavat opetusta riittämättömästi.

 En lähtenyt sinänsä tärkeään neuvotteluun suomalaisena avustajana, koska vielä kerran eräs venäläinen äiti toisen äidin kehotuksesta soitti, että "muistathan tulla kello 11". Se toinen äiti oli lukuisia kertoja maininnut asiasta - jo aivan liikaa.  Äidinkielen oppiminen on suuri ja tärkeä asia, mutta suuri ja tärkeä asia tulee järjestää ja sopia tyylikkäästi. En juoksentele ihan minkä tahansa innokkaan ryhmän hyvillä asioilla, jos asianmukainen kohtuullisuus on kadonnut. Ehkä parempi opetella kohtuullisuutta vuoden verran ilman lasten venäjänkielistä kerhoa, jotta yli-innokkuuden jälkeen osataan jo sopia sovittavat asiat. Edes äidinkielen oppiminen ei ole elämän tärkein asia.

Minä en IKINÄ unohda enkä ole edes myöhässä. Kun opiskelin ja työskentelyn Pietarissa, en edes siellä ikinä myöhästynyt mistään. Sama täsmällisyys on ollut tunnettua töissäni Suomessa.  Ja nykyään runsaan vapauden vuoksi päivääni ei edes kuulu kovin montaa menoa.  Siksi jatkuva muistuttaminen ja varmistaminen loukkasi ja ärsytti, kun minulla oli jo vaatteet ja kävelemässä paikalle. Ilmeisesti soittoon kehottaneella henkilöllä oli ongelmia muistissa, kun hän muistuttaa muistuttamiseen.

Joka tapauksessa minulle sovittu on sovittu. Liiallinen sopiminen on jo kiusantekoa. En katso kohteliaaksi sellaista alhaista jatkuvaa soittamista yksinkertaisissa asioissa. Vaadin arvokkuutta ja tyylikkyyttä, kun minulta pyydetään apua ja palveluja. Vastasin, että saatte hoitaa neuvottelut nyt itse ilman minua.