sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Suomen vanhat natsit ja heidän perilliset

Pohjan seurakunnan kirkkoherra Juha Molari, taustalla
pohjalaisten sankarivainajien muistoksi pystytetty muistomerkki,
"Kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta 1939-1944".
Valokuva 26.6.2010. Valokuvan ottaja Petri Krohn.
Lähde Wikipedia.
Olin keväällä 2008 aivan uutena kirkkoherrana liperipuvussa Tammisaaressa upseerien ylennystilaisuudessa. Ylennyshetken jälkeen juhla-aterialla saman pöydän ympärillä istui myös komentaja, muutama korkea reservin upseeri ja muutama toimiupseeri. Eräs heistä kerskui vilpittömänä SS-natsina, että hänen isänsä/isoisänsä tms. olisi ollut suuri kansallissosialistinen sotasankari, joka suunnitteli myös natsien kaappausta, mutta asiasta ei sovi nykyään puhua.

Natsin perillinen istui aivan minun vieressäni eikä hävennyt kirkkoherraa, koska oli tottunut siihen, että tuomiokapitulit tekevät parhaansa, jotta luterilaiset kirkkoherrat olisivat natseja tai semi-natseja. Natsin perillinen oli itsekin natsi, vaikka hän toi värinsä esille vain hyvin luottamuksellisesti ja varoi muissa ympäristöissä asian esittelyä. Fasistinen aate voi kuitenkin hyvin hänen mielessään.

Taisin sanoa silloin muutaman kohteliaan kauniin tunnustuksen siitä, että sitävastoin minun appiukkoni isä oli Smolenskin alueen poliisipäällikkö ja sittemmin natseja vastaan menestyksellisesti toiminut partisaanipäällikkö. Hän marssi palkittuna useamman kerran Voitonpäivän paraatissa.

Puheen aihe muuttui tunnustukseni jälkeen.



Nyt  Suomen vanhoista natseista on tullut julki ainakin yksi nimi. Juha Pohjonen ja Oula Silvennoinen ovat selvittäneet Lauri Törnin pimeää elämää. http://yle.fi/uutiset/historioitsija_lauri_torni_sekaantui_natsikumouksen_ajamiseen_suomeen/6889620

Kiinnostavaa olisi selvittää, mikä suhde ehkä Törnillä olisi ProKarelian vanhaan puhemieheen Heikki Reenpäähän, joka oli natsien rinnalla katkaisemassa ns. Elämän tietä. ProKarelian taustavoimista löytyy oletettavasti monen vanhan natsin perillisiä. Tietysti huonoimpien YLE-uutisten jälkeen täytyy pohtia jopa sitä, onko vanhojen natsien perilliset ja hengenheimolaiset valloittaneet koko uutistoimituksen, koska uutisten Venäjä-kuva on niin vääristynyt.