perjantai 4. lokakuuta 2013

Tavallinen terveellinen elämä ilman suurempia murheita

Keski-ikäinen ihminen ei tarvitse suuria ihmeitä vireytensä ja kuntonsa hyväksi: tavallinen terveellinen elämä ilman suurempia murheita on mahdollinen myös tällaiselle alemman luokan suomalaiselle köyhälle miehelle. Elän tavallista terveellistä elämää ilman suuria murheita. Niin säilyy energia. Nukun hyvin, syön oikein, rukoilen iltarukoukseni ja aamurukoukseni lasteni hyväksi.

Tänään pitkän aamulenkin jälkeen melkein tuli kiire koota tavarat ja lähteä Myllypuron urheiluhallille, jossa pelasin poikani kanssa tunnin sulkapalloa ja pöytätennistä, sitten venyttelimme ja molemmat juoksimme aitoja kymmeniä kertoja. Myös pikajuoksulähtöjä on hyvä opetella aivan yhdessä. Tekee hyvää minullekin. Tämä on normaalia elämää, jonka säilytän köyhänäkin.

Kävin tänä aamuna 30 km:n keveällä juoksulenkillä mäkisellä metsäpolulla. Lenkille lähdin jo vähän ennen kello 8. Lopussa innostuin ajatuksesta, että juoksisin samalla koko maratonin (42 km), mutta maltoin mieleni. Olisin jaksanut juosta koko maratonin, vaikka en tehnyt mitään "valmistelevia harjoituksia" etukäteen, en syönyt aamupalaa enkä juonut mitään lenkin aikana. Tällä lenkillä tärkeintä oli liikkua maltillisesti. Vain joskus juoksin ylämäet tarpeettoman vauhdikkaasti, minkä jälkeen otti hiukan hengitykseen. Lisäksi vauhti kiihtyi aina siellä, missä näin muita ihmisiä: hävetti juosta niin tavattoman hiljaa.

Eilen en juossut lainkaan, sillä annoin polvitaipeiden isojen mustelmien laskeutua vähän pois. Tänään aamulla alkumatkasta  mustelmat tuntuivat uudestaan kipeytyvän, mutta loppumatkasta mustelmakipua ei enää havainnut. Ehkä pohkeet väsyivät sen verran, että pienet kivut eivät tuntuneet. Maasto oli todella mäkinen, minkä vuoksi pohkeille oli hyvää harjoitusta tällainen maltillinen aamulenkki. Eilen illalla vain istuin pojan kreikkalaisroomalaisen painin harjoituksissa 90 minuuttia mustelmieni vuoksi. Painivalmentaja kutsui myös meitä aikuisia painiin, ja ensi viikosta alkaen otamme osaa painiin. Tekee hyvää keski-ikäisen miehen keskikeholle ja koko vartalolle! Ainakin pojallani oli vielä tänään vatsalihakset kipeät, sillä eilen painissa piti tehdä valtavasti toistoja vatsalihasliikkeessä. Eilen pelasin tunnin jalkapalloa poikani kanssa, joka jatkoi vielä itsenäisesti toisenkin tunnin (ja suunnisti koulun kaksouisurheilutunnilla). Ihan en ollut eilenkään vain vuoteen omana laiskurina.

Tänä aamuna 15 km:n kohdalla minua alkoi kovasti huimata ja pyörryttää. En tiedä syytä oudolle tunteelle, jota en ole koskaan ennen tuntenut lenkillä. Ehkä vanhana miehenä olen nykyään jo niin huonokuntoinen, että tuollaisia uusia kokemuksia syntyy. Luultavasti hilihydraattien puute, veren sokeritasapaino, nestehukka ja juuri edellä juostu aika reipas 0,5 km:n ylämäkiosuus aiheutti oudon tunteen. Aamulla olin juonut vain yhden lasillisen vettä. Kävelin pari sataa metriä ja lähdin varovaisesti uudestaan juoksemaan. Tunnustelin, että vieläkö tulee paha sekava olo päähän. Ei tullut - ja juoksin 30 km.

Iltapäivällä pelasin sulkapalloa ja harjoittelen aitajuoksua yhdessä pienen poikani kanssa. Jos aikamiehen kuntoiluksi jäisi pelkästään tuo iltapäivän liikunta lapsensa kanssa, niin se voisi olla pitemmälle päälle riittämätöntä liikuntaa, vaikka ei tietenkään täysin turhaa!

Moni ikäihminen tyytyy hiljaiseen hölkkään, mutta hermosto-lihasjärjestelmän kannalta olisi arvokasta myös nopeat impulssit ja reagoinnit. Siksi pelaan sulkapalloa (vaikka ei mitään huippupeliä) ja juoksen myös aitoja. Tietenkin meille ikäihmisille ei aitoja ole syytä laittaa liian korkealle: ehkä noin 100 cm olisi sopiva viisi- ja kuusikymppisen kuntoilijan aitakorkeudeksi. Minä olen juossut 70 cm:n korkeudella nyt poikani seurana, mutta tämä korkeus on aikuiselle liian matala.

Juoksin pojan kanssa aitojen yli: 7 aitaa 70 cm kukin aita. Minä en voinut juosta kovin paljon tällä kertaa, koska nilkka kipeytyi sulkapallossa ja pöytätenniksessä (ehkä aamulenkki rasitti nilkkaa). Juoksujen jälkeen luimme seinältä säännöt, joiden mukaan 10-11 vuotta vanhojen poikien aitajuoksussa on 7 aitas, aitakorkeus vain 60 cm. Ehkä juoksemme läpi talven aitoja kerran tai kaksi viikossa. Niin voisi jo ensi kesänä kokeilla kilpailuissa. Köyhän proletaarin lapsella on tällaiset olot, kun isä uhraa työttömyysrahasta 1,50 € omaan urheilulippuun ja 1,50 € lapsen lippuun. Mitä kaikkea laatuaikaa rikkaat isät voivatkaan tarjota?

Vaaka ei näyttänyt valitettavasti mitään laihtumista aamulenkin ja palloilun jälkeen. Yhä edelleen painoin 69 kg (177 cm). Olisin toivonut, että kilometrit syövät kiloja hien mukana, mutta ei käynyt toivotulla tavalla.

Tällaisia aamulenkkejä ja iltapäivän urheilua kauniin syksyn aikana useamman kerran viikossa, niin muutaman kuukauden kuluttua kestävyys ja juoksukunto ovat kohonneet jo selkeästi. Sitten voin paremmin valmistautua ensi vuoden ikämiesjuoksuihin, jos luut, nivelet ja lihakset pysyvät terveenä.