torstai 28. marraskuuta 2013

Onko lapsilla muuta vaihtoehtoa kuin Messi?

Talouselämää käsittelevän lehden eräs toimittaja kertoi kymmenen vuotta vanhojen poikien jalkapalloharrastuksesta. http://www.talouselama.fi/tyoelama/tosiasioita_tyoelamasta/lapseni+etko+voisi+olla+seuraava+lionel+messi/a2211210

Tämän toimittajan - pelaavan pojan äidin - murhe näytti olevan siinä, että seura ja vanhemmat tahtovat kehitystä, harjoituksia vähintään 4 kertaa viikossa ja kaikkea muuta. Äiti oli myötätuntoinen, että pojasta ei tarvitse tulla Lionel Messi. Tappiokin on hyvä peli.

Olen samaa mieltä liikunnallisten harrastusten hyödyllisyydestä kaikille. En tahtoisi kuitenkaan sanoa happamia kehitykselle.

Jokaisessa ikäluokassa on rotevampia ja hennompia lapsia. Hentojen valtakunnassa rotevien pitäisi kieltää itsensä, luonnostaankin kumpuava kamppailu.

Minä kuulun kyseisen toimittajan moitteiden kohteeseen, ns. innokkaisiin vanhempiin, joilla on kieltämättä mukana tunnetta lapsen onnistuessa ja epäonnistuessa. Silti en voi olettaa, että poikani olisi edes etsiytymässä jalkapalloilijaksi aivan aikuisuuteen saakka. Ehkä hän ui kilpaa, ehkä hiihtää, kuka ties juoksee.

Kun katselen erilaisin tuntein samanikäisten poikien peliä ja poikia, niin tunnistan muutakin vakavaa kuin "kivan harrastuksen". Kymmenen vuotta vanha poika voi tuntea myös turhautuneisuutta, jos ja kun ryhmissä on pellejä, jotka kätkevät epävarmuuttansa harjoituksiin kuulumattomalla kujeilulla. Osa pojista tahtoo oppia enemmän.

Joskus säikytin arkoja vanhempia, kun kuvasin pojan pelejä omaan käyttöön, mutta pyynnöstä laitoin videot lopulta koko joukkueelle. Minä näin pelin kaaoksen ja halusin opettaa poikaani parempiin suorituksiin, jotta myös pelin nautinto parantuisi. Nämä videot olivat katastrofi. Niiden olemassaoloa - ja varsinkin katsomista - pelättiin ja vihattiin. Kunnioitin pelkoja.

Tällä hetkellä poikani on hyvin turhautunut. Kehon kieli on paljastanut jo kauan sitten minulle, että hän ei nauti niinkuin Kontu Cupin aikoina pian Venäjältä saapumisen jälkeen. Futsal-turnaus tuntui hänestä kivalta tappioista huolimatta. Ehkä maalit toivat mielihyvää.

Puolustajana pääsee hyvin harvoin maalintekoon. Sitä vastoin vastustaja tahtoo riemuita puolustajien ohittamisesta ja maalinteosta.

Suurin tekijä parhaan ilon poistumiseen ovat olleet harjoitusten muuttunut tilanne: kesällä poikani pelasi pääasiassa kotikentällä isojen poikien kanssa, minkä lisäksi kävi uskollisesti seuran harjoituksissa. Nuo kotipelit loivat ilon. Mutta nyt talven lähestyessä kotikenttä on autio isojen poikien peleistä. Jäljelle jäävät seuran omat pojat, joista jotkut ovat oikein hyviä ja kaikilla kehittyminen on hyvin mahdollista. Poikani tykkää kuitenkin pelata isojen poikien kanssa aikuisten kovalla jalkapallolla, jota voi syöttää voimalla kentän laidasta toiseen, koska vastaanottaja saa pallon haltuun. Omat ikätoverit vaativat pääsääntöisesti pienempää pehmeämpää palloa ja keveämpiä lyhyitä syöttöjä. Harrastamisen ilo ei suinkaan aina synny pehmeän harrastamisen avulla, toisin kuin urheilevan pojan äiti luulee erheellisesti. Itsekin olen joskus ollut poika ja voin sanoa entisille tytöille, että antakaa poikien olla poikia ja kasvaa miehiksi!

Oma poikani miettii meidän vanhempien kanssa, mitä tehdä jalkapalloilun kanssa. Olisiko hyvä pelkästää hiihtää, uida ja painia koko talvi, vai pidetäänkö vielä jalkapalloa mukana lajivalikoimassa? Jalkapallo on sinänsä hieno urheilu. Siinä kehittymiseen eteen pitäisi tehdä enemmän yksilönä ja joukkueena, jotta motivaatio vahvistuisi. Neljä kertaa eivät suinkaan riitä, vaan poikani pelaa käytännössä seitsemänä päivänä viikossa (joskus on lepo torstaisin), myös harjoituspäivinä ennen harjoituksia. Lisäksi hän käy oikein vaativissa uintiharjoituksissa ja painiharjoituksissa sekä perjantaisin pelaa sulkapalloa ja juoksee aitoja. Silti hän ei kuvittele, että tämä riittäisi Messin lapsuuden ajan harjoitteluksi. Tämä riittää kasvuksi ja kehitykseksi kohti vahvaa nuorukaista, jolla olisi monipuolisesti roteva keho ja hyvä lihashallinta. Ehkä aikuisena hän on kirjaviisas professori, mutta kiitollinen, että oma keho on tuttu keho.