keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Onko Suomen poliisi kansan ystävä? Voinko luottaa poliisiin ja lainvalvontaviranomaisiin Suomessa?

Partisaanit vastaan Wehrmacht

Sain 18.4.2013 Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta Raaseporin poliisiasemaa koskevan pyynnön, joka koski päätöstä 8180/2012/970, Tammisaaren poliisiaseman kadottamia yli sataa rikosilmoituksen sivua Kavkaz-Center –asiassa.  Kirjeen mukaan tuo pyyntö Raaseporin poliisiasemalta oli päivätty 24.3.2013.

Annoin vastaukseni ja toimitin kadonneen aineiston uudemman kerran heille, tällä kertaa sähköisesti 30.4.2013. Sähköistä aineistoa on aina vaikeampi kadottaa. Taloustilanteeni esti yli 100 sivun tulostamisen.

Minä olin kannellut 23.10.2012 Eduskunnan oikeusasiamiehelle rikosilmoituksen hitaasta käsittelystä. Olin näet jättänyt rikosilmoitukseni henkilökohtaisesti Raaseporin poliisiasemalla jo 4.3.2011. Raaseporin vanhempi konstaapeli oli kirjannut tuossa asiassa ilmoituksen 14.4.2011 numerolla 8180/R/13148/11, mutta sittemmin poliisi oli kadottanut laajan aineistonsa, jonka olin henkilökohtaisesti luovuttanut.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos aloitti Eduskunnan oikeusasiamiehelle tehdyn kantelun aikana välittömästi sisäisen selvityksensä ja teki päätöksensä 28.1.2013, jossa Raaseporin poliisia huomautettiin laiminlyönneistä ja vaadittiin tehtävän suorittamista asianmukaisella tavalla.

Tällä hetkellä on kulunut henkilökohtaisesti jättämästäni rikosilmoituksesta Tammisaaressa 2 vuotta 8 kuukautta ja 16 päivää. En ole saanut mitään päätöstä toistaiseksi Raaseporin poliisin toiminnasta aineistoni lähettämisen jälkeen. Vuoden vaihteessa toimitan uudemman kantelun Eduskunnan oikeusasiamiehelle, mikäli asia ei etene lainmukaisella tavalla. Media voi tiedustella asiaa Tammisaaren poliisilaitokselta, sillä julkinen intressi kansainvälisesti sanktiolistalle kuuluvaa terroristisivustoa kohtaan on ilmeinen.

Riippumatta siitä mihin Kavkaz-Centerin omistama Pro Caucasus –yhdistys on katuosoitteen puolesta rekisteröity, kun tuo osoitekin vaihtelee viekkaasti ja epärehellisesti, niin terroristisivuston administraatio ja tekninen johto ovat yhä edelleen ja jatkuvasti virallisten ajanmukaistenkin tietojen mukaan Mikael Storsjön toimistossa Bulevardi 2, Helsinki.

Poliisilla ei ole mitään fyysisiä esteitä kuulustella Mikael Storsjötä ja Islam Matzieviä, jotka molemmat ovat Suomen televisiossakin julkisesti tunnustaneet vastuunsa mainitun sivun administraatiosta ja johdosta. Suomen lain mukaan näiden henkilöiden täytyisi todistajina lausua rehellisesti ja väärentämättömästi, kuka ja ketkä toimittajat kirjoittavat törkeästi valheellista tekstiä monella eri kielellä kansainvälistä tiedonlevitystä varten. Kyse ei ollut minulla henkilökohtaisesti edes yhdestä ta toisesta satunnaisesta valheellisesta kirjoituksesta, vaan noin 200 (kaksisataa) valheellisesta artikkelista minua vastaan venäjäksi, englanniksi ja turkiksi mainitulla kielletyllä sivustolla.

Julkinen intressi on nyt merkittävä ja kansainvälinen:, kyseisen sivuston toimintaan ja kansainväliseen valheelliseen tiedonvälityksen ei saa suhtautua välinpitämättömästi. YK Turvallisuusneuvoston pakotteet koskevat nimenomaisesti myös tätä nimeltä mainittua terroristisivustoa, ja nämä pakotteet velvoittavat YK:n jäsenvaltioiden lainvalvontaviranomaisia, vaikka Mikael Storsjötä ei ole vielä sijoitettu YK:n terroristien listalle: http://www.un.org/sc/committees/1267/NSQE13111E.shtml

Jälkikirjoitus

Minä olen jo sukusuhteidenkin ansiosta aina kunnioittanut lainvalvontaviranomaisten korkeaa virkaa ja kutsumusta. Käytän sanaa "kutsumus" aivan tarkoituksellisesti, sillä kutsumus on enemmän kuin pelkkää ulkoista viranhoitoa, joka valitettavasti pahimmissa tapauksissa jää kyllästyneeksi tekemiseksi ja vapaapäiväsuunnitteluksi. Kutsumus syntyy sydämen ja sielun halusta, omantunnon vakaumuksessa. Lähden oikeusvaltioperiaatteesta, mikä tarkoittaa viranomaisten velvollisuutta toimia rikostutkinnassa ilman poliittista korruptoituneisuutta tai henkilökohtaisten naapurisuhteiden tuomia hidasteita. Siksi toivoisin, että saisin säilyttää yhtäläisen korkean kunnioitukseni myös suomalaisen poliisin rehellisyyttä ja toimintakykyä kohtaan.

Kesällä vietin vähän aikaani lasteni seurassa anopin luona. Siinä lähiössä jokaisessa asunnossa asui ainakin yksi sellainen henkilö, joka toimi tai oli toiminut miliisin tai armeijan vakinaisessa palveluksessa. Anoppikin oli toiminut Neuvostoarmeijan ekonomina, kunnes jäi eläkkeelle ja jäi asumaan armeijan rakentamaan kerrostaloon. Naapurirappuun tehtiin juuri muuttoa: sotilaskuorma-auto kuljetti muuttokuorman. Tien toisella puolella oli sotilaspiirin eräs toimisto, jonne jatkuvasti kulki sotilasasuisia upseereita. Kadun babushkat – eläkkeelle jääneitä naisia Neuvostoliiton tai Venäjän armeijan tehtävistä - ihastelivat minun terveitä elämäntapojani, kun kävin juoksulenkillä poikani kanssa kaksi kertaa päivässä. Tunsin oloni hyvin kotoisaksi ja miellyttäväksi ympäristössä, jossa virka-asuisia ja siviiliasuisia sotilas- ja miliisihenkilöitä oli aivan poikkeuksellisen paljon.

Eilen sain lukea tämän rakkaan anoppini kirjeen (anoppia sopii kunnioittaa myös muulloin kuin 27. lokakuuta – lokakuun neljäs sunnuntai – silloin vietetään rakkaan anopin päivää). Miliisin (poliisin) päivää vietettiin vasta 10. marraskuuta – vasta viikko sitten sunnuntaina. Jo näiden taustojen vuoksi sopii taas tänään kysyä kunnioitettavan kutsumuksen velvollisuuksien asianmukaista hoitamista Suomessakin.

Kahden nuoremman poikani sukuhistoria ja taustat liittyvät anopin ja appiukon arkistojen ja valokuvien mukaan hyvin kiinteästi miliisipäälliköihin.  Sekä anopin että appiukon suku liittyvät Neuvostoliiton sankareina juhlittuihin miliisipäälliköihin. Minä koen luonnolliseksi edellyttää, että voisin kunnioittaa lainvalvontaviranomaisten toimintaa myös Suomessa.

Jo kesällä sain tietää, että appiukon isä toimi Moskovan puolustusta (fasisteja vastaan) johtavana partisaanipäällikkönä. Hän marssi sittemmin usein Voitonpäivän paraatissa Moskovassa, kun UK Kekkonen ja monet valtiomiehet kunnioittivat Neuvostoliiton voittoa fasismista. Siviiliammatiltaan hän oli poliisipäällikkö, ja natsien saapuessa Moskovan rajoille hän koki kutsumuksekseen jatkaa kansan suojelua partisaanipäällikkönä siinä kun monet jo pakenivat. 


Partisaanien kunniaksi Puna-armeijan kuoro esittää tämän Moskovan puolustajien marssin:






Eilen tuli anopilta aineistoa, josta ilmenee uusia asioita myös hänen sukunsa puolesta:  myös anopin ukki oli Neuvostoliiton sankareita, jopa aivan vallankumouksen ensimmäisistä päivistä alkaen ja sen jälkeenkin - hän oli Neuvostoliiton ensimmäinen miliisipäällikkö (yksi siitä aivan ensimmäisestä erästä). Nämä järjestyksessään aivan ensimmäiset miliisit (Советская Рабоче-Крестьянская Милиция) olivat korkeassa kunniassa Neuvostoliitossa koko sen historian ajan. 

 

Asetuksella "työläisten miliisistä" 28.10.1917 (so. 10.11.1917) perustettiin miliisi, minkä tähden 10. marraskuuta edelleen juhlitaan Venäjällä "poliisien päivänä". Vallankumouksen aikana ja sen jälkeen kävi heti ilmi, että lainvalvontaa ei voi järjestää vapaaehtoisten amatöörien varassa, joten maaliskuussa 1918 NKVD esitti kysymyksen poliisin julkisen organisaation rakentamisesta ja 10.5.1918 syntyi päätös poliisin pysyvän henkilöstön perustamisesta. 21.10.1918 hyväksyttiin asetus Neuvostoliiton työläisten ja talonpoikien miliisistä.

Venäjän miliisin päivänä miliisien konsertissa lauletaan Ystävyydelle. Minäkin tahtoisin, että poliisi on ystävämme.

Moskovan miliisi laulaa velvollisuudestaan: me kansan miliisi.





. . . . . . . .

Juha Molari Юха Молaри
GSM+358 40 684 1172
Työtön Teologian tohtori, BBA
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)