perjantai 21. helmikuuta 2014

En tahtoisi muuttua ”suolapatsaaksi” Suomessa - Sodomassa ja Gomorrassa

Raamattu kertoo, että Loot perheineen sai käskyn lähteä pois turmelluksen Sodomasta ja Gomorrosta, mutta Lootin vaimo katsoi kaipauksen verran taakseen Sodomaan ja muuttui suolapatsaaksi (1 Moos. 19:26).

En tahtoisi muuttua suolapatsaaksi, en kuivaksi ja elottomaksi suolapatsaaksi, en ilmeettömäksi , sieluttomaksi ja hengettömäksi ihmispoloksi, jollaista ”suolapatsas” ilmaisee, mutta jollaiseksi Suomeen jääminen ja tämän kaipaaminen uhkaa muuttaa ihmispoloisen. Suomen kohtalo on jopa pahempi kuin Sodoman ja Gomorran, jossa sivistymättömät röyhkeät homot ryhtyivät raiskausyrityksen: Suomessa ovat jo ns. sivistyneetkin sekoittaneet perustavat eettiset normit ja puolustavat Eduskuntaa myöten homojen yhtäläistä avio-oikeutta sekä oikeutta lasten vanhemmuuteen. 

Johdonmukaisia paljastuksia tuosta sieluttomasta menosta, joka rikkoo perustavat eettiset normit, ovat yhä uudet julmat uutiset ”lastensuojelun” liioitellusta voimankäytöstä ympäri Suomea – viimeksi Oulusta.[2]



Minä lähtisin jo oitis Venäjälle, mutta olen hidas ja huono päätöksenteossa niin kuin Lootin vaimo, josta tuli suolapatsas. Minä pohdiskelen jo vuodesta toiseen, että minun pitäisi ostaa kallis turistiviisumi, jolla saisin kuitenkin olla vain 90 päivää 180 päivän aikana Venäjällä enkä saisi työhön oikeutta enkä sosiaaliturvaan. Minulla olisi vain Suomen kansalaisuus, mutta en saisi mitenkään Venäjän kansalaisuutta. Nämä muotovaatimukset estävät matkaan lähdön, katson yhä uudestaan taakseni Suomeen, josta toivon vielä saavani jotain, mutta koko ajan muutun yhä kuivemmaksi, elottomammaksi, ilmeettömämmäksi, hengettömäksi suolapatsaaksi. Minusta tulee niin kuin Lootin vaimosta - suolapatsas Sodomassa.

Jo vuosia sitten ulkomaiset ystäväni ihmettelivät minulle Moskovassa, että vieläkö sinä uskallat asua Suomessa, kun kuulivat että olen tekemässä Lootin vaimon kohtaloa.  He muistivat siinä tilanteessa erityisesti terroristisivuston toimintaa Suomessa ja sen arvovaltaisia poliittisia tukijoita. Noiden ystävien mukaan Suomen valtaeliitin politiikka aiheuttaa aidosti uhkan yksilön ihmisoikeuksille, turvallisuudelle ja vapaudelle niin kuin olin jo kohdannut siinä vaiheessa.

Eilen muistin nuo profeetalliset varoitukset uudemman kerran, kun SM-jäbä (Sisäministeriön poliisiosasto) duunasi minun blogissani erityisellä intensiteetillä ja selvitti suhteitani venäläiseen mediaan sekä joihinkin muihin asioihin, kuten eduskunnassa järjestettyä NED-USAID-konferenssia varten lähetettyyn venäläiseen komentokirjeeseen minun hyväkseni. Minulle ei ole kerrottu mitään asiasta eikä selvitystarpeesta, vaan tuo on sellaista ”taustatyötä ja seurantaa”. Joka tapauksessa tietoisuus stasi-henkisestä kyyläämisestä ei todella luo mieluisaa tunnetta vähäosaisessa suomalaisessa miehessä. Samanaikaisesti kuulen ulkoministeri Erkki Tuomiojan höperöitä puheita Suomen sitoutumisesta pakotteisiin Ukrainan tilanteessa sekä eduskunnasta kantautuu mediamme uutiset turmeluksen pesänä, joka tuskin on kauniimpi kuin muinainen Sodoma ja Gomorra. Äskettäin on tullut myös julki, miten minutkin ”arkkivihollisekseen” nimennyt Heidi Hautala (tiettävästi ei ole koskaan ollut kirkon jäsen) saa evankelisluterilaiselta kansankirkolta suuret konsulttipalkkiot sen lisäksi että saa yli 4000 euron ”sopeuttamiseläkkeen”, sillä herrat ja rouvat eivät sopeudu työttömyyteen niin kuin muun kansan edellytetään. Miksi Hautalalle ei maksettu sovitettua työmarkkinatukea, jossa hän olisi saanut pari euroa lisää rahaa, kun siivoaa remonttijälkiä yhdessä tshetsheenisiivoojansa kanssa?

Herra Jumala näki, että Sodoman ja Gomorran asukkaiden synti oli hyvin raskas. Siksi Hän aikoi mennä katsomaan, olivatko nämä todella tehneet kaiken sen pahan, mistä valitettiin (1. Moos. 18:21). Nämä asukkaat olivat siis pahoja jo ennen kuin he yrittivät kohdella kaltoin Lootin luona vierailevia enkeleitä. Raamatun suomentajat ovat tulkinneet aivan oikein, että Sodoman väki tahtoi ”maata heidät”, mihin viittaa myös maininta Lootin tyttärien neitsyydestä. Homoseksuaalinen vaatimus on Sodoma-kertomuksessa esimerkkinä siitä, kuinka Jumala tuomitsee ne, jotka ovat hylänneet perustavat eettiset normit. Sodoman asukkaat olivat turmeltuneita ja tekivät paljon syntiä Herraa vastaan.  Epäilemättä Sodoma-kertomus ei kuvaa ”sivistynyttä homoerotiikkaa”, mutta sellaistahan ei ole edes olemassa! Raamatussa Sodoma-kertomus kuvaa homoseksuaalisten miesten yrittämää raiskausta, millainen maailma uhkaa syntyä myös siellä, missä homoparit korotetaan avioparien vertaisiksi ja täysivaltaisiksi lasten kasvattajiksi.  Sodoman-kertomus ilmaisee, että Sodoman asukkaiden pyrkimykset olivat turmeltuneita ja Sodoma tuomittiin oikeutetusti.[1]

Sodomasta kerrotaan Raamatussa myös muualla kuin 1. Moos. 19:nnessä luvussa. Abrahamin ja Lootin erottua toisistaan kerrotaan 1. Moos. 13:nnessä luvussa Sodoman luonnonrikkauksista ja sen väestön kovuudesta ja syntisyydestä Herran edessä. Sittemmin Raamatun jälkeen syntynyt juutalainen teksti Tosefta Sotah 3:11 selittää, että Sodomassa asui yltäkylläinen kansa, joka oli omaksunut harkitun politiikan syrjiä muukalaisia.  Tietysti Sodoman tuomiossa on kyse laaja-alaisemmasta syntisyydestä Herran edessä ja lähimmäisiä vastaan kuin mitä homoryhmän yksittäinen raiskaustapaus yksinään edustaa.  Sodoma varoittaa kaikkinaisesta uppiniskaisuudesta ja ylpeydestä, sillä ihminen ei voi tietää Jumalan kärsivällisyyden määrää. Herra Jumala antaa myös tuomionsa kohdata ihmistä ja hänen kaupunkiaan.[1]

En tahtoisi muuttua hengettömäksi, elottomaksi suolapatsaaksi tässä Suomessa, mutta kuka kuljettaisi, auttaisi ja johdattaisi pois minut tästä Gomorrasta? Enkä pääsen ikuiseen kotiin, jonne homot eivät pääse, ja sillä matkalla muutun maan tomuksi. Sillä ei ole sitten niin väliä, jos tomut jäävät Suomeen.


[1] Juha Molari 1995. ”Ihminen on kulttuurinsa tuote”. Teoksessa: Puonti-Molari-Aalto:  Syntyjä syviä - Erilaisen homoseksuaalisuuden näkökulma.

[2] Verkkomedia. http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=9822

Kirjoittaja

 Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html