maanantai 31. maaliskuuta 2014

Maailman huipputason painia Tikkurilassa

Sunnuntaina yritän ennättää Painin EM-kisojen katsojaksi Tikkurilan urheilupuistoon[1][2], sillä siellä painii sama mies, joka tänään harjoitteli samalla molskilla samaan aikaan Myllypurossa kuin poikani ja muutamat muut painijat. Onhan se harvinaisen hienoa kamppailua, kun saa katsoa väkivahvojen painijoiden  otteluja omilla silmillään. Televisiossa ei voi tuntea sitä intensiteettiä, jota oikea väkevä kamppailu on. Tämä harjoituksista tuttu painija painii sunnuntaina aamulla kello 10. Aamupaineihin emme kai pääse jalkapallo-ottelun tähden, mutta toivomme parasta, että mies pääsee finaaleihin, jotka painitaan illalla. Niitä pääsemme katsomaan jalkapallo-ottelujen jälkeen.

Tänään katselin todellakin painiharjoituksia. Katselin ihaillen, että nämä painijat kasvavat väkivahvoiksi. Painivalmentaja pyysi minua mukaan: Verryttelyasu päälle ja mukaan! Terve itsesuojeluvaisto kuitenkin asetti minulle rajat. Käsivoimani ovat niin vähäiset väärien elämäntapojeni johdosta, että painiin en voi mennä täysin kokemattomana. Kuntopainiin voisin toki osallistua. Sellaista on torstaisin eikä vaadi ennakkotaitoja painista. Ehkä minulla ei ole valitettavasti edes rahaa omiin harrastuksiin. Työttömän osa on sen verran köyhä. Juokseminen ei onneksi maksa mitään, joten minä vain juoksen. Paini tekisi varmasti hyvää juoksullekin, mutta tämä hyvä olisi sopinut  "tapauksessani" aloittaa jo 30-40 –vuotta sitten.

Vähitellen voin poikani kanssa palata normaaliin liikuntaan. Hän kävi jo viime viikolla torstaina toipilaana angiinan ja antibiootin jälkeen uintikisoissa, mitkä menivät tilanteeseen nähden tyydyttävästi. Voitti eränsä, jossa ui viisi poikaa, mutta jäi tuolla ajallaan neljänkymmenen uimarin joukosta seitsemänneksi. Lauantaina hän kävi omalla kyydillään (bussikyydillä) jalkapallo-ottelussa. Tunnin ottelussa Pallomyllyssä riitti varmasti riittävästi juoksemista. Valmentaja oli nimeltä mainiten kiittänyt poikaa hyvästä pelistä. Tervehtyminen on alkanut myönteisesti. Sunnuntaina jatkoimme pojan valmistautumista Helsingin piirin maantiejuoksumestaruuskilpailuihin: aamulla kävimme verryttelemässä ja juoksemassa noin 4 kilometriä metsämaastossa. Tämä aamulenkki oli ihan tarpeellinen, sillä edeltäneen antibioottikuurin pakottaman urheilutauon tähden futisottelu ilmeisesti teki hiukan tavallista enemmän lihakset kipeiksi. Sunnuntai-iltana poika kävi vielä jalkapalloharjoituksissa, joissa riitti hyvin pari tuntia juoksemista pallon ja muiden poikien kanssa.

Koulun jälkeen oli melkoinen kiire tänään maanantaina jalkapalloharjoituksiin, jotka alkoivat jo kello 16. Tunnin verran sai siinäkin juosta. Tämän jälkeen nopea käännös kotona, jossa maistelimme, millainen proteenipitoinen juoma olisi maukkain. Löysimme ihan hyvän juoman, joka maistui sitten hyvin illan painiharjoitusten jälkeen. Lisäksi söimme futiksen jälkeen ennen painia jäätelöt, sillä energiaa tarvittiin jo kello 18, kun alkoi Helsingin Tarmon painiharjoitukset Myllypurossa. Painimiehiä ja –poikia oli kaikkiaan 16 molskilla nämä seuraavat kaksi tuntia. Harjoitukset olivat aivan riittävän intensiiviset. Puolet painijoista oli aikuisia ja puolet nuoria. Laskujen mukaan noin puoli tusinaa painijoista oli Suomen mestareita. Kaksi painijoista on tälle viikolle nimetty jopa Suomen edustajiksi Euroopan mestaruuskilpailuihin. Näin hyvissä menossa ja taitavassa valmennuksessa poikani myös viimeisteli kuntoaan maantiejuoksuja varten ja sunnuntain jalkapallopelejä varten.

Minun mielestäni juuri paini on eräs ratkaiseva tekijä sille, että pojan lähtönopeus 10 metrin juoksuun on todella erinomainen. Kehitys on ollut hyvä juuri tässä asiassa talven aikana. Paini luo nopeutta ja voimaa sekä vartalon hallintaa.  Tänään poikani kärsi jonkin verran kipeän nivusen tähden. Niin huomenna muutamme suunnitelmia ja jätämme futistreenit pois, koska futistreenit saattaisivat tehdä arkuutta nivuseen tai ainakin estää nopeamman parantumisen. Sitä vastoin käymme pitemmällä juoksulenkillä, kuitenkin alle kymmenen kilometrin lenkillä. Sellainen lenkki voi tehdä ihan hyvää parin kilometrin maantiejuoksua varten. Keskiviikkonakin tyydymme uintivalmentajan ohjaukseen ja vetämään harjoitukseen. Torstai ja perjantai olkoon melkein lepoa, jotta lauantaina jaksaa juosta kilpaa ja sunnuntaina pelata jalkapallo-ottelut.  Minä itse en juokse kilpaa lauantaina, sillä olen vielä enemmän keskeneräinen kuin poikani juoksua varten. Hän on sentään juoksennellut jalkapallossa, vaikka se on aina eri asia kuin itse juoksukilpailu. Voisi verrata ampumahiihtoa ja hiihtoa toisiinsa: niin ampumahiihtäjän pitää osata hiihtää, vaikka ei merkittävästi ehkä kilpaile hiihdossa. Niin jalkapalloilijan pitää osata juosta, vaikka ei merkittävästi kilpaile juoksussa.

Sain tänään poikaani ja itseäni varten Helsingin Jyryn edustuspaidat. Hyvä ja tyylikäs paita antaa varmasti lisää iloa itse juoksuunkin tässä maineikkaassa seurassa.  Minä koen erittäin hyväksi, että poika saa harrastaa liikuntaa sellaisessa ympäristössä, jossa rinnalla ja ohjaajina ovat aivan mestariurheilijat. Uintivalmentaja on olympiamitalisti ja Euroopan mestari. Juoksu-urheilua voi harrastaa seurassa, jossa on Hannes Kolehmaisenkin jälkeen ollut monta suurta juoksijaa ja jonka aktiiviset vetäjät ovat mitä parhaita asiantuntijoita. Painiseurassa harjoitussalissa on samanaikaisesti monta edustusurheilijaa saman valmentajan ohjauksessa. Hyvässä seurassa oppii itsekin paremmaksi.

Tietysti urheiluun kuuluu joskus kovaa väsymystäkin. Erityisesti kahden lajin vetäminen samana päivänä on kovakin kuormitus nuorille lihaksille. Siksi kiinnitän entistä enemmän huomiota myös pojan lepoon, verryttelyyn ja ravintoon. Painien jälkeen kotimatkalla maistui proteenipitoinen juoma. Kotona broileri oli hyvä ravitseva iltapala, joka tukee kasvua ja kehittymistä. Lisäksi urheiluun liittyy riskinsä. Nivunen tuli vähän kipeäksi jo lauantain pelien jälkeen, jolloin loppuverryttely jäi liian niukaksi. Tällä kertaa kyse on lähinnä alueen lihasten väsymyksestä, ei mistään vakavammasta.  Yritin auttaa lihasten rentoutumista sunnuntain kevyellä juoksulenkillä ja verryttelyllä, mutta silti lihaksiin jäi kipeyttä ja kireyttä. Puolestaan poikani painikumppani kipeytti hiukan selän lihaksiaan tänään, kun poikani teki tälle vastustajalleen kravattiheiton; tämä kaveri kai ei pysynyt vauhdissa tai yritti vääntää vastaan, jolloin hänen selkänsä kipeytyi. Pieneltä pojalta (ikätoveri) kuului tuskainen valitus. Pahin kipu näytti kuitenkin häviävän levon aikana ja harjoituksen lopettamisen avulla.

[1] Painin EM-kilpailut Tikkurilan urheilupuistossa http://www.urheilupuisto.com/painin-em-kilpailut-tikkurilan-urheilupuistossa

[2] EM painit 2014 http://www.empainit2014.fi/index.php/fi/info/lipunmyynti


Kirjoittaja:


 Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Andrei Illarionov’s recent threats about Western bloodthirsty attack against Russian Federation

Firstly, however, fresh and wholesome introduction against fascist dreams:


According to Russian Foreign Minister Sergei Lavrov, the "West" is trying to create an illusion - Russia's isolation. However, many states have been very brave and didn’t voted  for  Western propaganda in the resolution of the UN General Assembly in the case “Crimea”. 11 countries voted directly against this resolution and 58 states refused to vote for the resolution required by the West.[1]

Andrei Illarionov ( Андрей Илларионов ) is a publicly begged weight for his name with help of the fact that sometimes he was even an “advisor” in the economic policy group of President Vladimir Putin. This period was 12.8.2000-27.12.2005. Therefore he still appears as an expert.  A significant background information has been less publicly remembered: that Andrei Illarionov’s wife is a citizen of the United States of America; she has worked in the American Investment Bank.[3] And even more necessary: Mr. Andrei Illarionov has gained visibility with help of  the American Washingtonians “think tank” –group, CATO Institute. Moreover, in May 2008, Andrei Illarionov participated in the organizational meeting for “opposition” along with many other notorious – less or more American and less or more Nazis - individuals: Garry Kasparov , Eduard Limonov, Yablako’s Maxim Reznik etc.  CATO institute awarded “Hilfspolizei Martin Laar in 2006. It tells more about the CATO’s geopolitical strategy “in the name of freedom” than about its freedom and justice against discrimination and apartheid.

Mr. Andrei Illarionov’s recent statements go even to wilder plans than just to some isolation of Russia. In an interview of a Swedish newspaper[4], Andrei Illarionov is developing all kinds of “Russian” threats. These affirmations could be given less priority, even if these fantasies have gained public attention and major hub of news. The most serious part of his interview is action plans: “We must offer resistance by all available means . I'm not a bloodthirsty person, but there is sometimes no other way than military power to stop an opponent . Armed resistance may prevent more serious bloodshed  - as when Finland took up the battle against Joseph Stalin in the Winter War in 1939 and maintained its freedom and independence. "

What do these words mean without unnecessary rhetoric? 

Already “all available means” contains a threat of violence against Russian Federation. This researcher from Washington and think tank CATO  group, therefore, indicates the operating model, according to which political and military leaders should guide own people even to “bloodthirsty” direction to stop Putin's power. He creates a direct target of armed resistance, "the military power to stop the opponent”.

Washingtonians illusion doesn’t include only to isolate Russian Federation and to build information war fronts against Russia, as well as try to break Russia's civil society and democratic elections with help of the “harassment”, but illusion is even more serious : to build a united armed front against President Putin and Russian Federation to extermination. Washington's decision-makers are very angry that the Kremlin knew of these plans already earlier than the West had managed to win in the Crimea, the Black Sea and the Caucasus. Russia was not ignorant at all.

In Finland, a few controversial persons –for example a man who is accused of a terrorist  and the so-called reporter - recently gave their names for the so-called  “NATO –list”, which participates in an open attack and slander against Russian Federation and Vladimir Putin: some of these “names” have already several times pronounced their hopes for shedding against the President of Russia, while others have not expressed their views so publicly . For example, Jarmo Koponen has already declaimed that the shedding of blood would be welcome to Russia and Moscow.[5] In any case, each one of them wants to build up anger and resistance against the Russian Federation. 

If Russian President Administration will care for reputation and honor of Russian Federation “according to my taste”, then it would be perhaps suitable that Russia will declare that all individuals of this whole above mob would be “personan non grata” in the territory of Russian Federation. It’s not just the so-called “minor differences” in opinions and NATO-questions, but the mob attacks totally against Russian honor and integrity. This attack is their “mission”:
Pauli Järvenpää
Tarja Koivumäki
Jarmo Koponen
Risto Kuisma
Veli-Pekka Leivo
Jukka Mallinen
Antti -Pekka Mustonen
Hannes Mäntyranta
Jussi K. Niemelä
Kerkko Paananen
Joni Pelkonen
Jani Saxell
Mikael Storsjö
Seppo Vepsäläinen
Pekka Virkki


[1] Правда 29.03.2014: Запад пытается создать иллюзию изоляции России – Лавров

[2] Putinin ex-avustaja: Putin haluaa Suomen takaisin Venäjälle. http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014032918167135_uu.shtml

[3] Президентские жены - пушки заряжены  http://www.kp.ru/daily/23712/53400/



[5] Juha Molari 21.3.2012. Mikä mies Jarmo Koponen toivottaa tervetulleeksi Särkyneet peilit –konferenssiin? http://juhamolari.blogspot.fi/2012/11/mika-mies-jarmo-koponen-toivottaa.html

Writer:


 Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Metsähallitus voisi pelastaa Suomen valtiotalouden

Velkaantuva Suomen valtio etsii, mitä voisi myydä tulojen saamisen toivossa. Valtioyritysten myyminen on hiukan kurja juttu, mikäli yritysten tarkoitus on tuottaa tuloja. Tappion kourissa kituvan yrityksen voi myydä, jos ja kun se ei tuota hyvinvointia varten varallisuutta valtion talouteen.

Suomen valtion Metsähallituksen rantatontit eivät ole tuottavaa omaisuutta muulloin kuin myytynä. Mikäli näitä rantatontteja myytäisiin aivan huomattava määrä esimerkiksi venäläisille tai muille ulkomaalaisille, silloin Suomen valtiontalouteen virtaisi merkittävästi enemmän rahaa kuin pelkkä kertaluontoinen tulo rantatontista. Lisää syntyisi tuloja ainakin rakentamisesta ja lomailijan matkailukuluista kaupan hyväksi monella tapaa vuodesta toiseen. Valitettavasti Suomen eduskunnassa on vireillä hölmöläisten kokous, kun samanaikaisesti on ehdotus kieltää tonttien myynti venäläisille! Hölmöläisten hulluudesta kärsii koko kansa. Ehkä realismi voisi tuoda terveen näköalan: Metsähallitus myy haluttuja rantatontteja ennätysmäärin ulkomaalaisille ja ei ainoastaan tuo hetkellisesti paljon rahaa valtiolle, vaan järjestää pysyvän tulovirran Suomeen!
http://m.iltalehti.fi/talous/2014032818165818_ta.shtml

Suomessa myydään vääriä Euroopan karttoja

Tänään rääkkäsin vanhaa kehoani niin paljon kuin koin älykkääksi ja hyödylliseksi. Juoksin 2000 metriä kovaa. Parin minuutin levon jälkeen 1000 metriä lujaa. Muutama minuutti taukoa ja sitten 400 metriä lujaa. Tämän jälkeen taas 2000 metriä lujaa, 1000 metriä lujaa ja 400 metriä lujaa. Todella tuntui jaloissa, ja kävi hengitykseen. Jos en tee mitään ruumiillista harjoitusta,niin vanha keho rapistuu entistä nopeammin. Sekuntien ja minuuttien kulumisesta en vielä välitä niin paljon kertoa ainakaan julkisesti.

Itäkeskuksessa oli ihan kiva kävellä sen jälkeen, kun tunsi jaloissa intensiivisen harjoituksen painon. Määrällisesti juoksuni ei ollut paljon, joten energiaa oli sinänsä. Vain lihaksissa tuntui kuormitus.

Itäkeskuksessa kävin Suomalaisessa kirjakaupassa ja Akatemisssa kirjakaupassa, sillä pojallani on ollut kirjoituspöydällä muovinen kirjoitusalunen, jossa on ollut maailman kartta. Havaitsin, että tuo maailman kartta on kirjoitettu ja piirretty väärin. Nyt löysin karttoja, mutta suomalaiset ovat tehneet maailmanpolitiikkaa ja historiaa vääristäen virheet kartoissa. Todellisuudessa Krim olisi pitänyt piirtää Venäjän Federaation osaksi, mutta näissä kartoissa ei ollut ajanmukaisia tietoja. Täytyy ostaa siis pojalle Venäjältä venäläinen kartta, jossa on valtioiden rajat piirretty oikein.

Juoksulenkin ja Itäkeskuksen jälkeen noudin poikani koulusta ja lähdimme jalkapallokentälle, jossa teimme niin sanotun "verryttelyn". Huomenna hänellä on jalkapallo-ottelu, joten halusin suojella poikaa liialta rasitukselta. Teimme samat verryttelyjutut kuin pojat tekevät yleensäkin ennen otteluja. Lisäksi venyttelimme huolella lämpimän auringon alla tekonurmen päällä. Tämän jälkeen teimme muutamia nopeuskestävyys- ja nopeusharjoituksia. Juoksimme kiihdyttäen 80 metriä kaikkiaan vain kolme kertaa. Kunkin kerran jälkeen kävelimme takaisin. Tämä on hyvä myös sitä varten, jos poika aikoo juosta viikon kuluttua 1-2 kilometriä Helsingin piirin maantiejuoksukilpailuissa. Nyt teimme vain vähän, mutta harjoituksena voisi tehdä pari kymmentäkin tällaista juoksua. Sitten juoksimme maksiminopeudella 10 metriä. Juoksin pojan rinnalla ja totesin järkytykseksi, että 11 vuotta vanha poika oli nopeampi 10 metrin matkalla kuin minä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun joudun tunnustaa poikani paremmaksi. 30 metrin juoksun voitin vielä niukasti, kun 25 metrin kohdalla jo ennätin pojan ohi, kun hän johti vielä siihen asti. Kokeilimme myös kerran 30 metriä täysillä. Tämä oli hyvää verryttelyä huomista peliä varten eilisten uintikisojen ja maastojuoksulenkin jälkeen. Lopuksi vielä hiukan vapaapotkuja ja harhautuksia sekä auringon alla makoilua. Urheilun ei tarvitse olla aina raskasta. Minulle nämä iltapäivän juoksut olivat sopivaa verryttelyä aamun juoksuharjoitusten jälkeen.

Mieleni ei tullut siis raskaaksi urheilusta. Jossain määrin kuitenkin koen järkytystä ja vihaa, kun en saa Helsingistä oikeita Euroopan karttoja!

Kirjoittaja:


(kuva kesältä 2013 Venäjältä, olen samassa painoluokassa tällä hetkellä)
Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

torstai 27. maaliskuuta 2014

Miksi ylikunto uhkaa pikkulapsiakin

Ilta-Sanomissa Tomi Auremaa kirjoitti 25.3.2014 jutun ”Ylikunto uhkaa pikkulapsiakin”. Auremaa on pitkän linjan urheilukirjoittaja, erityisesti salibandystä.  Jutussa kerrotaan kymmenen vuotta vanhasta Joonasta, johon iski sairaus ja pitkään jatkunut väsymys. Lopulta erikoislääkäri totesi, että pojan elimistö oli mennyt ylirasitustilaan liiallisesta harjoittelusta.  Artikkelin mukaan Suomi olisi täynnä vastaavia aktiivisesti liikkuvia lapsia. HJK:n valmennuspäällikkö Juuso Muurinen myöntää, että tämä on todella kuuma puheenaihe. ”Joillakin pienillä lapsilla treenimäärät saattavat olla ihan järjettömiä. Jalkapalloharjoituksiin tullaan iltapäiväkerhosta, sitten mennään lätkätreeneihin ja vielä telinevoimisteluunkin. Jotkut superyksilöt voivat tuossa rumbassa jaksaa, mutta moni väsyy”.

Olen muutamia kertoja käynyt keskustelua urheilevien lasten vanhempien kanssa edellä mainitusta teemasta.  Minun mielestäni lapsen ylikunto on hyvin pitkälle vanhemman vastuulla: vanhemman ei pidä ainoastaan ohjata lasta urheilun pariin, vaan hänen täytyy mahdollisuuksien mukaan liikkua lapsen kanssa ja tarkkailla myös muuna aikana pojan ylirasituksen merkkejä. Lapsikaan ei palaudu kaikista harjoituksista hyvään vireyteen jo seuraavaksi päiväksi.

Itse tein nuorukaisena vakavan virheen, kun juoksin itseni ylikuntoon. Lukiolaispoikana heräsin kello 5 aikaan ja kävin 15 kilometrin juoksulenkillä. Sitten nopeasti suihkuun ja kello 7 jälkeen bussipysäkille koulua varten. Koulupäivän jälkeen juoksin moninaisia tehokkaita harjoituksia, joskus kävin hiihtämässä 50 kilometriä. Tiedän varsin hyvin nyt jälkikäteen, että monta vuotta meni piloille tuon ylikuormitustilan jälkeen, jonka juoksin ja hiihdin itselleni. Kesällä tein nämä lenkit sen ohessa, että olin kesäpäivän helteessä metsätöissä kesätöissä. Silloin oli ilmestynyt eräs urheilukirja Lasse Virénin uroteoista. Minä kopioin itselleni aivan suoraan olympiavoittajan kilometrimäärät ja intensiivisten harjoitusten sisällön sikäli kuin kirja kertoi ne oikein. Lukiolaispojalle sellainen kopiointi ei ole kehitystä edistävää harjoittelua! Ehkä tuosta taustasta on se hyöty, että nyt pelkän viikon tai parin viikon lenkkeilyllä pääsen jo vanhaksi veteraaniksi kovin hyvään kuntoon, millä tarkoitan reilusti yli 3000 metrin Cooper-testin aikaa tai alle 3 minuutin aikaa 1000 metrillä.

Nyt olen seurannut lähinnä 11 vuotta vanhan poikani liikuntaa erityisesti tarkkaavaisesti, että ensinnäkin hän liikkuisi monipuolisemmin kuin minä harrastin eri lajeja ja toiseksi väsymystä pitää kunnioittaa vastuullisen aikuisen tavalla. Olen havainnut, että poikani on ollut jonkun urheilupäivän jälkeen tosi väsynyt. Se ei ole sinänsä vaarallista, jos tuo ylivoimainen kuormitus ei jää syvälle mieleen traumaksi ja jos kuormitus ei seuraa useita päiviä uusien harjoitusten lisänä. Erityisesti painiharjoituksissa ovat lihakset tulleet joskus niin kipeiksi, että niistä toipuminen on vienyt lähes viikon! Ja painia on ollut parhaimmillaan kolme kertaa viikossa.

Tämä vuosi 2014 on alkanut 11 vuotta täyttäneellä pojallani jo kolmannen kerran toistuvana streptokokki-angiinana. Antibiootti on ilmeisemmin parantanut hänet vain osittain, kun viikon tai parin terveen viikon jälkeen sairaus on uusiutunut. Tietysti tässä kysyy säikähtäneenä, onko toistuva angiina seurausta ylirasituksesta ja vastuskyvyn heikkenemisestä. Mielestäni kyse on tällä kertaa epäonnesta. En ole kuitenkaan vain pahoillaan: antibiootti ja angiina toisaalla kuluttaa paljon elimistöä, mutta saapa poika levätä hyvästä syystä.

Toissapäivänä loppui viimeisin antibioottikuuri. Eilen hän kävi hiukan pitkän tauon jälkeen muistelemassa uintia ja tänään oli Helsingin koulujen väliset uintikilpailut. Poikani uintitulosta hidastaa huono lähtötekniikka, minkä tähden hän menettänee jopa pari sekuntia parhaisiin nähden ajassa. Hyvä kuitenkin tulla sen verran terveeksi, että pääsi uintikilpailuihin. Kilpailut uitiin suoraan loppukilpailuina. Poikani voitti oman eränsä, jossa ui 5 poikaa, mutta muissa erissä oli sen verran parempia, että virallisten tulosten mukaan hän oli vasta seitsemänneksi paras Helsingissä. Uintivalmentaja itse kellotti kylläkin sekuntia paremman ajan kuin käsiajanottoa käyttänyt ajanottaja. Joka tapauksessa kahdeksan erän ja noin 40 uimarin joukossa ei ole paha juttu vähäisellä uintiharjoittelulla olla seitsemäs Helsingissä.  Muutama sijaluku olisi varmasti voinut parantua osaavammalla lähdöllä – ja jos ei olisi ollut kahta viikkoa antibioottikuurissa juuri välittömästi edeltävät päivät! Tilanne olisi parempi, jos hän kävisi uintitreeneissä enemmän kuin kerran tai kaksi kahdessa viikossa, mutta tärkeintä ei ole ainakaan vielä huippumenestys. Tärkeämpää on oppia monipuolinen liikunnallinen osaaminen.

Huomaan selvästi, että poikani vireys ei ole parhaimmillaan. Useat angiinat ja antibioottikuurit syövät aikuisenkin voimia, ja varmasti niin käy pienellä lapsella. Poikani sanoikin tänään uinnin jälkeen, että hän tuntee itsensä jotenkin väsyneeksi. Ehkä varhainen herääminen kello 6 aikaan myös teki olon heikoksi. Siksi päätimme hänen aloitteesta, että en vie häntä myöhäiseksi illaksi FC Kontun jalkapalloharjoituksiin, kun siellä ilmeisemmin on kuntojumppaa ja sählyä. Ilta on parempi tehdä levolliseksi terveellistä unta varten. En vienyt myöskään poikaa sambon harjoituksiin, jotka olisivat olleet tänään Liikuntamyllyssä. Sitä vastoin kävimme yhdessä juoksemassa 3 kilometriä mukavalla mäkisellä metsälenkillä: vauhti oli aika reipas pojalle, joskus pompimme moniloikkaa ylämäkeen yms. Lyhyt juoksulenkki kehittää hapenottokykyä ja juoksutaitoja, mutta ei kuluta energiaa siinä kuin myöhään illassa urheiluseuran treenit. Kun kuljen rinnatusten lenkillä, voin myös koko ajan arvioida rasituksen riittävyyttä tai liiallisuutta.

Juoksulenkit tulevat nyt joka tapauksessa jokapäiväisiksi senkin vuoksi, että ensi viikon lauantaina on Helsingin piirin maantiejuoksukilpailut, joihin yleisurheiluseura on kutsunut poikani ja johon hän itsekin lähtee mielellään. Jalkapalloilu antaa hyvää kuntopohjaa, mutta sitten tarvitaan ihan omia juoksulenkkejäkin riittävällä intensiteetillä. Huomenna perjantaina teemme myös lapsen suojelemiseksi kevennyksen ohjelmaan: emme mene kreikkalaisroomalaisen painin harjoituksiin, joita olisi normaali tapauksessa kolme kertaa viikossa. Perjantai saa olla vapaa painista kahdestakin syystä huomenna: ensinnäkin täytyy elimistön kasvaa ja palautua rauhassa lauantain jalkapallo-ottelua varten, jossa pyrkimyksenä on voittaa HJK:n ryhmä. Jos painin jälkeen lihakset ovat väsyneet jo entuudestaan angiinan ja antibiootin jälkeen toipilaaksi itsensä tuntevassa pojassa, niin ei jalkapallosta voisi tulla iloista tapahtumaa! Siksi pitää ottaa helposti antibioottikuurin jälkeen. Toiseksi perjantaina käymme keveällä kolmen kilometrin juoksulenkillä ajatellen taas niitä maantiejuoksukilpailuja. Me toki harjoittelemme hyvällä pehmeällä alustalla ja juoksemme vain pari sataa metriä asvaltilla. Perjantaina illalla voimme myös vielä potkia pikkuisen jalkapalloa. Niin päivä on jalo kehoa ja urheilua varten, mutta vähemmän rasittava kuin fyysisesti intensiivinen paini, jota taas ennättää harrastaa seuraavalla viikolla.

Minä itse juoksen luonnollisesti omat harjoitukseni hitaasti kiiruhtaen: huomenna verryttelyn jälkeen juoksen kaksi kertaa 1500 metriä lujaa, kaksi kertaa 1000 metriä lujaa ja kaksi kertaa 400 metriä lujaa pienien lepotaukojen jälkeen. Tarvitsen kovavauhtistakin juoksua hapenottokyvyn kehittämiseksi. Tänään lepäilin huomista harjoitusta varten. Aamulla hölkkäsin löysää vauhtia 4 kilometriä. Iltapäivällä hölkkäsin ja hypin mäkiä yhdessä 11 vuotta vanhan poikani kanssa.

Pidän avaimena sitä, että kuljen aina lapsen rinnalla. En ainoastaan lähetä häntä harjoituksesta toiseen, vaan kuuntelen häntä ja harrastan yhdessä. Ylikunto on erityisesti uhka "ulkoistetussa urheiluvalmennuksessa", silloin kun harrastaminen on treenaamista isossa porukassa valmentajan määräysten alla. Valmentaja osaa asiansa, mutta ei voi yksilöllisesti arvioida jokaisen lapsen edeltävää rasitustasoa. Siksi jokaisen lapsen vanhemman on otettava vastuu levosta - ja harjoituksista poisjäämisistä. Omien kovempien harjoitusten ohessa käyn lenkkeilemässä ja ”potkimassa palloa” tai uimassa poikani seurana. Minulle ei ole pahaksi, jos huomenna tuntuu siltä, että henki ei kulje yhtään, jos sydän sykkii kovan juoksun jälkeen yli 200 kertaa minuutissa niin kuin tekee. Eri asia on vanhemman vastuu lapsesta. Kun kuljen yhdessä lapsen kanssa, myös näen väsymyksen ja innostuksen. Kaikkea voi aina keventää. Joidenkin muiden tapauksessa voi ehkä pelätä, että lapsi ei liiku riittävästi, mutta minä en pelkää ollenkaan, jos poikani lepää vähän enemmänkin.

Kirjoittaja:


(kuva kesältä 2013 Venäjältä, olen samassa painoluokassa tällä hetkellä)
Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kasvotusten arabijuoksijan kanssa lenkkipolulla Helsingissä

Tänään keskiviikkoaamuna 26.3.2014 lenkkipolulla kohtasin iloisen arabimiehen. Eilen kokemukseni oli aivan päinvastainen, kun äkäinen syyrialaistaistelija oli koiransa kanssa lepäämässä eikä tahtonut pitää edes koiraansa kurissa. Netissä on viritetty epäilystä, voisiko muslimilla olla koira. Eivätkö muslimit pidä koiraa saastaisena? En ole tietoinen mainitun taistelijan uskonnosta tai uskonnottomuudesta enkä edes tavoista, mutta tiedän vain, että hänellä oli hieno koira, mutta turhan aktiivinen suojelemaan isäntäänsä.

Tänään suunnitelmissani oli vain keveästi kuntoilla. Aluksi juoksisin kaksi kilometriä tasavauhtisesti, vähän venyttelisin ja sitten tekisin suhteellisen jyrkässä rinteessä erilaisia harjoituksia. Niin kaikki alkoi mukavasti, vaikka juoksu ei ollut edelleenkään mitään loistavaa. Ehkä aamulla lihakset eivät ole ihan parhaimmillaan. Ylämäkirinteessä loikin kymmenen kertaa ”kymmenloikkaa”, sitten kymmenen kertaa pakarajuoksua 30-40 metriä, kymmenen kertaa skipping (polvennostojuoksua) 30-40 metriä ylämäkeen. Viimeisen polvennostojuoksun lopussa oikea akillesjänne hiukan kipeytyi. Suunnitelmissani ei ollut edes alkuaan jatkaa sen suurempaa harjoitusta noiden hyppyjen jälkeen, mutta nyt innostuin ajatukseen, että teen myös jonkin verran normaalia mäkijuoksua pari sataa metriä muutaman kerran. Huomasin jo heti ensimmäisen alussa, että juosta ei voi kipeällä jalalla. Niin lähdin kävellen kotia päin.

Kuntopolku tänään 26.3.2014

Metsäpolulta jo poistuttua yleiselle kuntoväylälle vastaan tuli arabimies, noin 30–35 vuotta vanha kuntoilija tuli juoksuaskelin kuntoväylällä ja alkoi puhua suomeksi. Hän viittoi ja kysyi, ”missä voi juosta”. Laajempi kuntoväylä on varsin jäinen, joten sanoin iloiselle kysyjälle, että minä voin näyttää hyvän kuntopolun. Niin lähdin hölkkää kuntopolkuani kohtaan, joka eroaa tuolta kuntoväylältä vähän ajan kuluttua jyrkästi ylös rinteeseen. Arabimies jäi hämmästyttävän kauas ja totesi, että ”sinä olet todella kova juoksija, minä näen sen askeleestasi”.

Arabimiehen sana oli hieno kohteliaisuus, sillä en tunne vielä itseäni vahvaksi juoksussa. Eilen sain melkein samoilla sanoilla kehuja yli 60 vuotiaalta suomalaiskuntoilijalta, tänään noin 30 vuotta vanhalta arabimieheltä! En ole ennen kokenut samaa, että kuntopolulla ihmiset puhuvat ylistäen juoksuvauhtiasi ja -taitoasi! Erityisesti nyt hölkkäsin jopa varovasti kipeää akillesjännettä säästäen. En edes "osaa" hölkätä hiljempaa. Päämääränä oli vain osoittaa reitti kuivalle ja hyvälle kuntopolulle, jossa voi juosta niin paljon kuin mieli tekee. Valitettavasti tämä kuntoilija totesi kuitenkin nähdessään ylämäen, josta alkoi kuntopolkuni, että hän ei lähde sille reitille. Se näytti kai liian mäkiseltä ja raskaalta.

Tämän jälkeen vähän hölkkäsin ja pääasiassa kävelin kotoa kohti. En tehnyt suunnitelmien mukaista kahdenkilometrin loppuhölkkää, joten kotona pistin kevyen vastuksen kuntopyörään ja poljin pyörää 10 minuuttia rennosti. Ajattelin, että se vastaa hyvin kahden kilometrin juoksua. Tämän loppuverryttelyn poljin istuen, mutta aivan lopussa pistin vielä maksimivastuksen ja poljin seisoen kuntopyörässä 40 sekuntia tosi lujaa. Mielestäni seisten tehty kuntopyöräharjoitus kehittää varsin hyvin juoksussa tarvittavia jalkalihaksia.
 
Kuntopyörä on hyvä apuväline, jos juokseminen tekee kipeää.
Minun juoksukuntoni on tällä hetkellä joiltakin osin jopa parempi kuin teinipoikana 15–17 –vuoden iässä, mutta hapenottokyvyn ja kestävyyden osalta olen kuitenkin vielä heikompi kuin siihen aikaan nuorukaisena. Huhti- ja toukokuun aikana lenkkeilen 2-3 kertaa joka päivä, minkä lisäksi pelailen jalkapalloa poikani kanssa melkein päivittäin. Olen todennut hyvin kehittäväksi ne periodit, kun pääsen lenkkeilemään 3 kertaa päivässä. Vain pari viikkoa sellaista lenkkeilyä, niin yllättäen askeleeseen tulee vauhtia ja tehoa ikään kuin itsestään. Luultavasti myös hapenottokyky paranee kevään kuluessa.

Nyt olen 177 senttiä lyhyenä miehenä liian tukevahko juoksukilpailuja varten. Tänä aamuna painoni oli 72 kg. En aio kuitenkaan mitenkään ”laihduttaa” tai ”muuttaa ruokavaliota”, vaan uskon huhti- ja toukokuun aikana juoksemalla painon tipahtavan aivan itsestään noin 66 kilogrammaan. Talvella olin niin useita kuukausia ilman liikuntaa, että paino ennätti vähän nousta. Tällä tavalla rohkenen asettaa tavoitteeksi, että kesäkuussa olisin Suomen mestari urheiluseurani muiden ikämiesten rinnalla viestijoukkueessa.

Tällä hetkellä askeleeni on varsin tehokas mäkiloikassa ja suhteellisen lyhyissä ”vedoissa”, mutta yli kilometrin matkalle kuntoni ei vielä kestä. Monet tutut ikämiehet kertovat, että he pitävät pitkien lenkkien juoksemista tärkeänä. Minä itse lähestyn juoksua enemmän nopeuden kautta, mutta jos tarkemmin ajattelee, niin kyllä niitä kilometriä kertyy minullakin itsestään. Eilen juoksin 13 kilometrin tasavauhtisen löysän lenkin. Kerran viikossa tai parissa pyrin juoksemaan noin 15-20 kilometrin yhtämittaisen löysän juoksulenkin. Viime kesän lopulla en laskenut kilometrejä, mutta jälkikäteen totesin, että juoksin yksittäisen viikon aikana 10 vuotta vanhan poikani seurassa 100 kilometriä sen lisäksi että pelasimme myös jalkapalloa. Nuo juoksukilometrit kertyivät aamulla ja illalla jalkapallokentälle menosta ja paluusta juosten! Kun kolme kertaa päivässä lenkkeilen näistä päivistä alkaen, niin en tavoittele ja laske viikkokilometrimääriä, vaan niitä on luultavasti ihan tarpeeksi aivan itsestään.


Kirjoittaja:


(kuva kesältä 2013 Venäjältä, olen samassa painoluokassa tällä hetkellä)
Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Syyrialaistaistelija saapui lepäämään Suomeen

Vihainen roteva – urheilullisesti roteva, ei mikään ylipainoinen – syyrialaistaistelija painoi kahdella sormellaan selkärankani nikamia ja sanoi jotain kummallista englanniksi ”You fucking man - - -” (mitä sanoja en osannut suomentaa ja ymmärtää), että ”häiritsen häntä ja hänen koiraansa”, vaikka hän ”came to rest in Finland” (”saapui lepäämään Suomeen”). Mies näytti jotain niskassaan, poskessaan tai hartioissaan – jäi hiukan epäselväksi tarkempi tarkoitus ja kohdekin tuossa nopeassa tilanteessa – mitä hän selitti, että ”you see, I’m a fighter – I can kill you” (näetkö, minä olen taistelija, minä voin tappaa sinut).

Tänä aamuna 25. maaliskuuta 2014 kello 9 aikaan tavalliseen tapaan lähdin juoksulenkille metsän keskelle kuntopolulle, joka oli valtaosin erinomaisen sula, havunneulaset ja polku olivat oikein mukavat jossain määrin väsyneille lihaksilleni. Eilen olin juossut terhakkaita mäkijuoksuja, loikkinut moniloikkaa ylämäkeen sekä muutenkin rasittanut jalkojani. Yönkin olin nukkunut poikkeuksellisesti erittäin huonosti. Ehkä yön unta häiritsi urheilullinen intomielisyys: eilen illalla maksoin poikani ja itseni puolesta Helsingin Jyryn jäsenmaksut, jotta pääsemme juoksemaan kilpaa kevään ja kesän saavuttua. Siksi suunnitelmissani oli juosta 15 kilometriä sellaista palauttelevaa kevyttä hölkkää. Huonosti nukuttu yö ja täysin tyhjä vatsa sekä huono kunto tekivät suunnitelmani kuitenkin liian kovaksi tällä kertaa: juoksin loppujen lopuksi vain 13 kilometriä. Reitti oli kylläkin varsin mäkinen, joten kyllä siinäkin oli juoksemista.

Noin neljän tai viiden kilometrin juoksemisen jälkeen kaukana edessäni, ehkä yli 100 metrin päässä, käveli poispäin tuntematon mies, mutta hänen koiransa juoksi minua kohti ja alkoi haukkua sekä hyppiä parin metrin päässä minusta. Minun täytyi pysähtyä.  En tunne koiran käyttäytymistä paremmin, joten en halunnut aiheuttaa uhkaa. Mielestäni tämä jalon näköinen koira oli suurehko Belgianpaimenkoira, hyvin energinen.

Huusin siellä kaukana olevalle miehelle, että tämän pitää pyytää koira luokseen, jotta pääsisin juoksemaan. Mies ei reagoinut mitenkään. Huusin ensin suomeksi ja sitten venäjäksi. Mies ei reagoinut mitenkään. Sitten hän alkoi huutaa jotain jollain kielellä, lopulta mahdollisesti englanniksi.  Mies ei kuitenkaan kutsunut koiraansa luokseen, vaan usutti sitä, että ”hyökkää kiinni”. Koira ei siinä vaiheessa kuitenkaan hyökännyt, kun olin jo lähellä miestä, vaan ainoastaan kiersi meitä.

Tuo mies moitti minua, että häiritsen hänen koiraansa ja häntä, kun hän on tullut lepäämään Suomeen. Minä vastasin, että koira juoskoon metsässä vapaasti, mutta juoksijoiden lähestyessä on omistajan kutsuttava koira lähelleen, jotta se ei häiritse tai aiheuta uhkaa juoksijoille. Mies suuttui näkemyksestäni. Hän tuli aivan lähelle, jolloin näin hänen ruskeat vihaiset silmät ja todellakin taistelijalle tyypillisen kehon kielen. En kuitenkaan astunut senttiäkään taaksepäin. Minun ongelmani lienee, että en osaa pelätä kasvotusten. Kun hän painoi selkärankani nikamia sormillaan ja uhkasi, että hän voisi taistelijana lopettaa minut, vastasin uhmakkaasti, että tuo pieni mies ei seisoisi kymmentä sekuntia siinä, jos yrittäisi jotain sellaista. Hän oli todellakin viitisen senttiä minua lyhyempi, mutta selvästikin taistelulajien harrastaja.

Mitä enemmän mies moitti sitä, että juoksijana häiritsen hänen koiransa vapautta, sitä enemmän minussa vihastui maahanmuuttajakriittinen (Mamu-kriittinen) mieliala. ”Mitä sinä tulet tänne Suomeen, mene kotimaahasi”, vastasin miehelle.

Ensivaikutelmana oli kauempaa, että tämä mies on jostain Kaukasiasta, mutta sitten havaitsin, ettei hän osaa venäjääkään. Turkkilainenkaan hän ei ollut. Miehellä ei ollut merkittävää pitkää partaa, pieni parta kasvoillaan.  Epäselväksi jäi, kuka on oikeassa paikassa: minä Suomessa syntynyt suomalainen, joka juoksee metsäpolulla ja pyytää koiran ulkoiluttajaa, että tämä pitäisi hetken koiransa kurissaan, vai Suomeen saapunut taistelija, joka tahtoo levätä nyt kaikilta vaatimuksilta ennen uusia taistelujaan.


Edellä kuvatun tilanteen näki myös eräs suomalaiskuntoilija, vähän yli 60 vuotta vanha mies, joka ihmetteli, mikä tuolla syyrialaismiehellä oli vikana, kun ei voi koiraansa hillitä ja hallita. Tämä suomalaiskuntoilija käveli kyseistä mäkeä  ylös alas useita kertoja sauvoineen. Hän kertoi joskus urheilleen myös Helsingin Jyryssä. Juoksulenkkini aikana kohtasin hänet mainitussa rinteessä lukuisia kertoja. Mies kehui, että askeleeni näyttää tosi vauhdikkaalta ja keveältä. Vastasin, että tänään en juokse sen reippaammin, vaan ainoastaan hiljaisen palauttavan 15 kilometriä (joka siis lopulta typistyi 13 kilometriin väsymyksen ja nälän johdosta).

Kirjoittaja:



(kuva kesältä 2013 Venäjältä)
Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kuka käyttää kirkon ääntä aina? Juha Molarin vastaus Seppo Häkkisen esitelmään

Teologian tohtori, Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen avasi 25. helmikuuta 2014 Joensuussa esitelmällään Karjalan teologisen seuran järjestämän Kirkko myrskyn silmässä –symposiumin. Mikkelin hippakunnan piispa jätti jälkeensä näyttävän esitelmäpaperin, jota koristi uhkea piispallinen symboli. Hän ilmoitti vastaavansa kysymykseen: ”Kuka käyttää kirkon ääntä tänään?
Piispa Seppo Häkkisen esitelmä kokonaisuudessaan
Karjalan teologisen seuran sivuilla pdf-muodossa.


Jo väitöskirjassaan Ihanne ja todellisuus Seppo Häkkinen käsitteli kirkon jäsenyyteen sitoutumista, millaista sitoutumista kirkko odottaa jäseniltään ja miten todellisuudessa kirkon jäsenyyteen sitoutuminen toteutuu. Kirkkoon kuuluvien osuus on laskenut, julkinen uskonnonharjoitus vähentynyt ja kirkon uskoon tunnustautuminen heikentynyt. Häkkinen toteaa, että sitoutumisen näkökulmasta Suomen evankelis-luterilainen kirkko elää teologisen ideaalin ja sosiologisen empirian jännitteessä.

Piispallinen esitelmä Joensuussa elää tuossa samassa ideaalin ja empirian jännitteessä, paitsi nyt empirian paine on noussut piispankin päähän. Häkkinen avaa ongelman muistaen, että pastori, tietokirjailija Jaakko Heinimäki  oli kritisoinut Iltalehdessä 11.7.2013, että ”Räsänen ei ole kirkon ääni”. Häkkinen havahtuu ongelmaan, kun näkee minun puolestaan kirjoittavan jo samana päivänä ärhäkän blogin otsikolla ”Jaakko Heinimäki ei ole kirkon tai kristinuskon ääni”. Häkkisen mukaan nuo kaksi kirjoitusta paljastavat kirkon ääneen liittyvän dilemnan. Kuka voi käyttää kirkon ääntä? Kenellä on oikeus lausua kirkon kanta?

Ennen kuin arvioin seikkaperäisemmin Seppo Häkkisen suhdetta esittämääni linjaan, jonka mukaan homoavioliittoa tukeva Heinimäki ei ole kirkon tai kristinuskon ääni, niin teen selväksi, että Seppo Häkkinen ei edusta kirkkoni ääntä. Olen jo syksyllä 2011 vaihtanut luterilaisen kirkon pappisvirasta Venäjän ortodoksisen kirkon seurakuntalaiseksi. Olen kertonut kirkkokunnan vaihdoksesta ainakin Venäjän valtiollisella televisiokanavalla RT (Russia Today)[1] ja Venäjän hallituksen virallisessa lehdessä Russkie Vesti[2]. Jälkimmäisessä mediassa olen selvittänyt myös joitakin teologisia perusteita. Poliittisen painostuksen rinnalla yhtenä syynä oli vuosikymmenien aikana kokemani havainto, että Venäjän ortodoksisen kirkon ääni on Kristuksen ääni niin kuin Pyhässä Raamatussa on kirjoitettu, kun taas Suomen evankelisluterilaisen kirkon ääni vaihtelee kulloisenkin mielipideilmapiirin mukaan. Tämä havainto tuntui alkuaan yllättävältä, koska luterilaiset ovat tavanomaisesti moittineet ortodoksista kirkkoa siitä, että tämä asettaa tradition Raamatun rinnalle, kun taas luterilaisilla olisi ”Yksin Raamattu” pyhin auktoriteetti. Kuitenkin näyttää käytännössä juuri päinvastaiselta: ortodoksinen ja kristikunnan yhteinen traditio kirkkoisistä ja apostolista isistä alkaen ei kumoa tai muuta Pyhää Raamattua, vaan pikemmin suojelee sen ymmärtämistä. Sitä vastoin luterilainen tulkinta on jäänyt vaihtelevien poliittisten tuulahdusten uhriksi. Tämän seurakuntalainen näkee ja kuulee yksinkertaisessa uskossa ja hartaudessa siinä, kun Venäjän ortodoksisen kirkon piispat ja papit pitävät hartautta ja opetuspuhetta, niin nämä toistuvasti selittävät ja vetoavat Raamattuun. Sitä vastoin luterilaiset piispat ja papit löytävät lähinnä selityksensä sille, miksi Raamattua ei sovi ymmärtää ja tulkita niin kuin siinä lukee, jos ylipäätänsä käsittelevät Raamattua.

Edellä mainittu apostolisten isien ja kirkkoisien tradition merkittävyys Raamatun tulkinnan tukena tulee jossain määrin ymmärretyksi Gadamerin kritiikissä historiatonta tulkintaa vastaan. Teosten tulkitsijoiden tulisi kehittää kykyään rekonstruoida kysymys, johon teos itse on ollut vastaus, kun teos syntyi dialogiin oman historiansa kanssa. Tulkinta muodostuisi dialogissa menneisyyden ja nykyisyyden välillä.  Tietysti Gadamerin esittämissä näkökohdissa on ongelmansa, mistä tutkimushistoria tietää paljon keskustelua. Hirsch määritti tulkitsijan tehtäväksi paljasta, mitkä ovat olleet kirjailijan kirjoittamishetken konventiot, merkitystä tulisi valvoa. On vaikea kokea, että evankelisluterilaisen kirkon piispainkokous ja kirkolliskokous olisivat mitenkään innostuneet merkityksen valvonnasta, profeetallisen ja apostolisen ”yksityisomaisuuden” puolustamisesta. Tietysti voidaan sanoa, että Hirschin absoluuttinen objektiivisuus on illuusio, tulkitsija ei ole vapaa esiymmärryksestä. Hirschin ihanne oli kuitenkin suojella muinaisen kirjoittajan tavoitteita vääriltä tulkinnoilta. On valitettavan vaikea havaita, että Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispainkokous tai kirkolliskokous olisi omaksunut tai edes tuntisi läheiseksi tuollaista Hirschin määrittämää ihannetta. Tässä näkyy myös se ero, mitä on Raamatun tulkinta ilman traditiota (luterilainen kirkko) ja tradition sisällä (ortodoksinen kirkko).

Seppo Häkkinen luettelee esitelmässään koko joukon luterilaisen kirkon vallanpitäjiä, Martti Simojoki, Mikko Juva ja Jukka Paarma, jotka ovat jo ennen häntä pohtineet sitä, kuka käyttää kirkon ääntä. Häkkinen tunnustaa evankelisluterilaisen tulkintahaasteen: ”Kirkon opetuksessa ylimpänä auktoriteettina ovat Jumalan pyhä sana sekä sitä tulkitsevat kirkkomme tunnustuskirjat. Tämä ylin auktoriteetti todetaan selkeästi sekä kirkkolain että kirkkojärjestyksen ensimmäisessä pykälässä. Kirkon äänen – ollakseen kirkon ääni – on perustuttava näihin auktoriteetteihin. Kun Raamatun sanaa ja tunnustuskirjojen opetuksia tulkitaan ja sovelletaan tämän päivän elämään, silloin on kyse kirkon kannanotoista uskon ja opin kysymyksissä, siis kirkon äänen käyttämisestä” (Seppo Häkkinen).

Häkkisen ja nykyisen luterilaisen piispallisen problematiikan ytimessä on tämä Raamatun sanan ja tunnustuskirjojen opetuksen ”tulkinta ja sovellutus tämän päivän elämään”, ”siis kirkon äänen käyttäminen”. Kun luterilainen oppi on lähtenyt Pyhästä Raamatusta ja sen auktoriteetista, niin tämän ”tulkinnan ja sovellutuksen” avulla on nähtävästi tuotu varsin poikkeuksellisia sisältöjä ikään kuin kirkon ääneksi. Häkkinen selvittääkin tätä jälkimmäistä mahdollisuutta välittömästi edellisen toteamuksen jälkeen sillä, että kuka käyttää kirkossa valtaa. Hän löytää Lutherilta irralleen reväistyn sananparren ”uskon yhteisestä tietoisuudesta”, jonka hän sittemmin samaistaa kirkolliskokoukseen, joka on todellisuudessa poliittisten puolueiden ja vaalien avulla koottu mielipiteiden joukko. Häkkinen myöntää, että ”kirkon äänen käyttämisestä ei luterilaisuudessa ole löytynyt yksiselitteistä vastausta”, mutta lisää, että ”silmämääränä on kuitenkin oltava lojaalius tehdyille päätöksille ja saavutetun konsensuksen, kirkon yhteisen ratkaisun arvostaminen”.  Häkkinen ei määrittele teologista perustelua tuolle jälkimmäiselle lyhyelle heitolle, joka kuitenkin muodostaa lopulta pitkän esittelyn jälkeen sosiologisen empirian yliherruuden.

Jossain määrin enemmän teologian tohtori, piispa Seppo Häkkinen olisi voinut avata dilemnaa arvioimalla luterilaisen teologian näkökulmasta Martti Lutherin raamattuteologian suhdetta kirkolliskokousten käyttämään valtaan. Luterilaisen teologian lähtökohtana on ollut, että Pyhää Raamattua ei sovi väittää epäluotettavaksi, koska silloin alkaisi yleinen pakeneminen oman inhimillisen minän puolelle. ”Irti Raamatusta” –liike on modernissa protestanttisuudessa yleinen haaste. Silloin kaikki opit ja lait ovat enää ihmissydämen lippaassa. Modernissa protestanttisessa teologiassa niin kuin evankelisluterilaisen kirkon suomalaisessa käytännössä on ollut havaittavissa, että papit ja piispat eivät juuri tahdo ammentaa ja ojentaa kristillistä oppia pyhästä Raamatusta, vaan jonkinlaisesta enemmän tai vähemmän hurskaasta itsetajunnasta. Martti Luther käytti Raamatusta ilmaisua ”Jumalan kirja” (WA 12, 362), josta yksin, viimeiseen päivään asti, kristillinen oppi kaikkine osineen on ammennettava ja jonka mukaan se on ojennettava. Luther muistutti kaikkia pyhän Raamatun lukijoita, erityisesti teologeja: ”Sinun täytyy suhtatua Raamattuun niin, että ajattelet Jumalan itsensä siinä puhuvan” (Saarnoja 1 Moos. kirjasta 1527, WA 12, 440).


Sinänsä taitavassa pohdiskelussaan yhtäälle ja toisaalle piispa Seppo Häkkinen ei erityisemmin painokkaasti tuonut esille, että ainoa Kirkossa sallittava oppi on pyhän Raamatun doctrina divina. Luther opetti: Ecclesia Dei non habet potestatem condendi ullum articulum fidei: Jumalan seurakunnalla ei ole valtaa laatia ainoaakaan uskonkohtaa.  Häkkisen oikopolku piispainkokouksen ja kirkolliskokouksen ylivaltaan yli kirkon Pyhän Raamatun tapahtuu erikoisen perusteettoman loppuheiton avulla, kun hän vaatii ”lojaaliutta tehdyille päätöksille”. On varsin ristiriitaista luterilaisen teologian kannalta, että luterilainen piispa vetoaa kirkkoon, kirkolliskokouksiin, synodeihin tms., tavalla joka kyseenalaistaa yksittäisen kristityn oikeuden ja velvollisuuden käyttää Raamattua kirkon ylimpänä auktoriteettina ja äänenä: Raamatun mukaan ei kristillisellä kirkolla ole mitään omaa oppia ilman Kristuksen sanaa. Milloin kirkko ei pysy Kristuksen sanassa, se ei pysy uskollisena tehtävälleen, vaan lavertelee, kuten Luther sanoi ”Plaudert”. Sellaisia opettajia, pappeja ja piispoja, jotka eivät opeta Kristuksen oppia, ei pidä kohdella edes uskonveljinä. Näin Luther kirjoitti Erasmusta vastaan: ”Mitä kirkko voi ratkaista sellaista, mitä ei ennalta olisi Raamatussa ratkaistu?” (WA 18, 604).  

Kirkollinen yksimielisyys on vähintäänkin oudosti määritelty piispa Seppo Häkkisen esitelmässä. Roomalaiskatolisessa käytännössä on esiintynyt piispa Häkkisen yksimielisyyden heitto teologisesti ehkä hiukan enemmän artikuloidusti, mutta vanhat luterilaiset opettajat ovat viitanneet siihen, ettei mitään Kirkon yksimielisyyttä ole ilman Raamattua. Häkkisen linjalle on historiallisesti päästy sellaisen näppäryyden avulla, kun kirkollisen vallankäyttäjät ovat perustelleet valtaansa selityksellä, että Raamattu tulisi selkeämmäksi vasta sen valon ansiosta, joka säteilee kirkolliskokousten avulla. Luterilainen oppi on lähtenyt sitä vastoin siitä, että Raamattu on selkeä: kaikki kristityt lukevat Raamattu, kaikki kristityt ovat myös velvolliset Raamatun perusteella arvostelemaan totuutta ja harhaa.  Julkisen saarnaviran jumalallinen järjestys ei ole suinkaan asetettu sitä varten, että pyhä Raamattu ei olisi selkeä, vaikka Häkkisen argumentaation rakenne näyttäisi ainakin välillisesti rakentuvan tuollaiselle pohdiskelulle. Pikemmin julkinen saarnavirka on asetettu sitä varten, että nämä paimenet virkansa puolesta Raamatulla opettavat, varottavat, nuhtelevat ja lohduttavat.

[1] Juha Molari/RT: I chose the Russian church. http://rt.com/op-edge/church-finnish-lutheran-roc/

[2] Мой путь к Православию http://rosvesty.ru/2110/za-rubejom/8740-yuha-molari-moy-put-k-pravoslaviyu/


Kirjoittaja:

 Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

RT’s ex-columnist writes about the case of Elizabeth Wahl

How a miserable anchorwoman became a part of the international propaganda attack against Russian Federation and its state channel RT (= Russia Today)?



The pretense in the Western world reveals double standard: Western propaganda proclaims for freedom of speech, but Dmitry Kiseljov (Kiseljev) - the chief from Russian channel RT - has been placed on the list of EU sanctions, and his rights has been denied to travel in the West. The media chief, of course, is a symbol in the sanctions list. He represents Russian major media, which highlights the issues and aspects but the Western powers would not like that their citizens hear these aspects in the cases of Ukraine and Crimea.


I haven’t found that Western journalists would protest at all against the sanctions list although that sanction list violates against human rights, media freedoms and freedom of speech. However, in Western media from tiny Finnish village newspapers to American international mainstream media it has been amazingly (with the same words and phrases!) remembered to horrify that this same reporter and media chief - Dmitry Kiseljov (Kiseljev) -  has expressed own “harsh views” against gay marriage and against the United States of America, as if these things were taboo, and as if  different views are sufficient ground to restrictions against his human rights to travel.    


Large Finnish tabloid “Iltalehti” reported impressively on Saturday 03/22/2014  that news anchor Elizabeth Wahl – who dramatically quitted from Russian channel RT service - "opened” to "rude confession ": "I was Putin's pawn". The story hadn’t any concrete substance - matter - but she expressed only her regret that RT told the news, in which the U.S. seems terrible. [1] However, this Finnish story gave (wrong) impression that the RT would dictate reporters to stringent policy limits and views.


At the same time, we have full-time and extensively propagandist manipulation against Russia in Western media.  Why we haven’t any Western journalists who would write critically about Western propaganda, which is now exceptionally intensive? In Finland, even in the entertainment programs, the most common”humor” is ridicule and scoff against Russian Federation and the Russian president Vladimir V. Putin. 


In prime time on Saturday 03/22/2014, Finnish state broadcasting company YLE in Finnish TV1 channel showed an entertaining quiz “Uutisvuoto” (“News leak”): Mr. Stan Saanila – the regular member of the program - mocked that Russian President Vladimir Putin is "an exceedingly small man", who has "identity problem because of his small size" - and that's why Putin would try to " show his manhood by attacking against neighboring countries". Mr.  Stan Saanila is particularly a messy and very overweight Finnish man who does not have any better education and social competence. In eastern Helsinki in Kontula (a infamous district), several neat Russian men and women have expressed shock about this smelly, wino-looking Mr. Stan Saanila, when from the bus stop he steps into bus or when in the subway station he enters in the metro. Grubby and messy looking tells more about his mental instability than Putin’s biologically determined length would express anything about president’s decision-making process. It is also possible to estimate that Mr. Stan Saanila expresses his own nausea from own "fat essence" through this questionable humor, but it is all in all revealing about Finnish and western “uncivilized culture" that here it is commonplace to make low fun against the president of the neighboring country. It is hard to imagine that the Russian main TV channels would stoop blasphemy against Sauli Niinistö (President of Finland) or Jyrki Katainen (Prime Minister in Finland), although it would probably be more valid reasons. Perhaps that kind of "humor" would not even be suitable in Russia, because "Niinistö" and "Katainen" are almost "no-body" from some small country.


According to the U.S. news channel CNN and the Finnish tabloids “Iltasanomat”, RT- news director – as "the Kremlin's mouthpiece " described - Dmitry Kiseljov ( Dmitry Konstantinovits Kiselev) was added to the EU's sanction list [4] I have, by contrast, a very positive experience about Dmitri Kiseljov’s skills and social responsibility. I have found that he knows the Finnish Russophobiac problems, too. He also knows Chechen bandits and the criminal activities of their western friends.[5] He knows more about the West’s hypocrisy than Western “critical journalists” tell about these problems of their own countries.




In April 2011, it appeared many news by RT-channel and Ren TV, and they told about my case: I had received a threat in the name of Doku Umarov. I stated that he is "a terrorist", while the Finnish police officials and the Evangelical Lutheran Church leaders called him as “the president of separatist government”. When I stated that web channel “Kavkaz–Center” and its Chechen activists are connected with terrorism in the Caucasus and everywhere in Russian Federation, then this fact was stigmatized as a racist comment in Finnish discussion. Even the Ombudsman for Minorities, Mrs. Eva Biaudet, reported to the police and to Finnish media against me; however, after closer examination her demands didn’t win any success in investigation. At that time, in Helsinki I met with Ekaterina Gracheva – the European manager from Russia's state channel RT – and we built a report about Kavkaz Center's Administration and about its activities in Helsinki (in Mikael Storsjö’s office). Already on the same day Mikael Storsjö , Kerkko Paananen (the Chairman of “Finrosforum”) , Ville Ropponen (a Member of the Board in “Finrosforum”) and Miss Heidi Hautala (Past President in “Finrosforum” and then Minister in the Finnish government) negotiated intensively by mutual e-mail negotiation, after which Heidi Hautala sent the above-mentioned RT- report to Finnish police for crime investigation against me. At that meeting I asked from RT's Ekaterina Gracheva if I can write some blog for RT channel, because in any case I will lose my post in the Evangelical Lutheran Church. I got a reply in June 2011 that I could start this blog writing – alongside Dmitry Medvedev , Dmitry Rogozin, and a few other persons. Since then, the European Union has ordered sanctions also against the Deputy Prime Minister Dmitry Rogozin as also against RT director Dmitri Kiseljov.


Then when I was already started to write weekly blog (columns) for the RT channel, Miss. Heidi Hautala turned to the President of the European Parliament and they turned together to Boris Gryzlov – the chairman of the Supreme Council of United Russia and Chairman of the State Duma -  asking that the effect of those two  "evil Finnish men" (Johan Bäckman and Juha Molari ) should be eliminated. Since then, the attack against my RT- blogs accelerated all the time: (1) dirty blogs commenting against my RT-blog clearly disrupted. Probably comment amounts beat all the old records: enemies were so active, but friends were completely silent – unfortunately once again. Unfortunately, the dirty Finns filled this blog by their dirty statements; for example they stated that from selfish reasons I would have failed to see my dying father.  (2)  A daughter of then Minister of the Interior in Russia revealed to me by e-mail that the Finnish Minister of Foreign Affairs and the Embassy of Finland in Moscow actively accused me. I cannot know every details about their dirty underground work and their outright lying, but my opponents were active in their action in relation to RT's management until March 2012 when I suddenly hear that "my advantage would be stop writing". Some threatening went to RT channel and this threat is taken seriously. RT channel decided to protect me.








RT 's news anchors Bill Dodd and Anissa Naouai, terrorist investigator Phil Rees, and even Gennady Gudkov – from the Russian State Duma Security Committee - as well as many others dealt honorably my case on the RT channel and elsewhere.


I think that I wrote quite good reports about Alexei Navalnyi and his American finance so that the man himself reacted in anger in me. I understood all of this to say even before the trial or criminal investigation revealed that my knowledge were completely correct. I also wrote about the Russian election “observation”, i.e. the counterfeiting with help of American funding. I wrote, of course, about Kavkaz Center's case as the case came to the UN Security Council, too. I wrote my own conversion story from a Lutheran priest to a parishioner of the Russian Orthodox Church. I also wrote that the anarchist group Pussy Riot does not represent any belief of the Orthodox Church or Orthodox prayer but they express the dirty works of the foreign power against Russia ethos, they violate and desecrate reputation of Russian values. That was the last post in RT Column, and the Head of its Department didn’t particularly like about my views, although now in retrospect it is possible to see that I was absolutely right. Probably the RT channel young leaders sometimes want to create unnecessary”liberal " image to a Western audience. The pressure of "liberal image" prevents sometimes better processing of the certain facts.


My views are still and have been presented by highly qualified against Kavkaz-Center, even though in Finland (in where the Special Adviser to the Foreign Minister is a close partner to the publisher of Kavkaz-Center, what the connection would be impossible in most civilized and democratic states)  these views have been ignored. For example, just recently the world's largest  counter-terrorism research institute ICT (in Israel) published an article about Kavkaz Center's ideology.[8] In addition, it is known that members of this research project know well also all records from Mikael Storsjö's criminal proceedings, the eviction case of Storjö's Office in Bulevardi 2, they know Storsjö's new unfinished criminal investigations, and much more, although Finnish media has been almost totally silent about these details. They are not under the manipulation of "Finrosforum" and "Finnish Pen". In Finland, for some strange reason, it is not able equally seriously to discuss about terrorists' systems. According to Finnish propaganda, it would be "Putin-inspired" "pro-Russian lying" and it would be "against the freedom of speech", if somebody criticizes against Kavkaz-Center website (which is  under the sanction list of the UN Security Council, although no one tells it in the Finnish media). Terrorism experts from Counter-terrorism research institutes know honestly much more than what Western political journalists and political decision-makers are playing in their foul strategic game. Finnish small players are only involved in the games of the Western bigger boys.


In 04/21/2012, the Director of Russian and Eastern European Department, James Brooke, from Voice of America (VOA) – American official English-language channel  - , stated that I would be a propagandist of "the Kremlin 's TV channels “.VOA is the American official radio station in Washington, D , it is specifically the CIA’s tool for international operations. Previously, he has worked for Bloomberg and the New York Times Magazine. He has a close relationship with Michael McFaul - American ambassador in Moscow. Just McFaul was an important figure in American operations in the Russian elections. [2]


I was deeply hurt in March 2012, when the enemies got a landslide victory and my career as a columnist in RT channel was over. I could never exactly know what  dirty lies and threats were spread against me. I never received accurate information about the Finnish person from whom RT channel sough confirmation and verification to those dirty gossip statements. I have my own views about the issue.


So in spring 2012 – already 2 years ago –  I was certainly disappointed  against RT- channel because I had just worked on the main themes that are still relevant and the significance. Just a little bit earlier, I had received good news from RT-management. It's hard to say that I wrote about trivial things, even if all articles are not as high in success as others. In spite of all bitterness, which is still true, I cannot in any way join to the Western propagandist offensive against the RT-channel . Of course, it is true that RT is a Russian state channel  (as YLE is Finnish state channel etc.). I asked several times to get some stimuli or instructions to write about the critical issues, such as the Russian elections, the Security Council affairs, terrorism , attacks on the Orthodox Church etc. I never got any hints or amendments, but I wrote RT-columns from my own decision and discretion! The only repairs were in linguistic expressions! Journalistic freedom was certainly in these nationally and internationally hot issues better with RT channel than it could be ever in Finland with YLE, with “Helsinki Sanomat” or with Finnish tabloits; even entertainment program “Uutisvuoto” (News Link) are more repressively under the political control: the atmosphere of  the RT channel is inspiringly creative and free.

What we have to say about the young lady, Elizabeth Wahl’s case?

I was not only a victim of state authorities’ attacks in my own country, and Finland is surely quite neutral country in relation to Russian Federation if we compare with U.S.A., but also many hundreds of anonymous internet postings ruined against my reputation .

Through using the impersonation method, appearing in my own name, hundreds and thousands postings were published in Internet.  It has been argued that Western intelligence services could use this method against politically critical people. I cannot argue that political control would also so harsh on those dirty attacks against me. However, I also got dozens of threats to my email and to my phone. 

I can imagine that Miss Elizabeth Wahl has met even more serious requirements, as well as directly against or through her friends and family members. 

In October RT, I wrote a column “Immigrant tears” [7]: in my story this person consciously or unconsciously seeks to adapt in a Russophobic world. I think that Miss Elizabeth Wahl is a psychological defense case of the well-known indoctrination. There is another issue entirely by the fact that western propaganda can also use this miserable young lady to their own needs, perhaps the lady may even earn a few tens of thousand dollars  - until she will be forgotten. 

The problem is elsewhere - in the fact that Russian honest journalists and reporters are too much alone: I was all alone, no one gave no guidance, no one gave any support, I hadn't anybody with whom I would talk about world cases or even about threats against me.  Young girl cannot stand in Russophobic attacks, but finally she will submit in the middle of indoctrination.








[3] James Brooke , 21.4.2012 . Kremlin T Channel to U.S. : No Reset. http://blogs.voanews.com/russia-watch/2012/04/21/3012/

[4]  CNN: Suomi-taustainen Kremlin propagandapäällikkö päätyi EU:n pakotelistalle http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288668260592.html

[5] Venäjän valtiollisen uutistoimiston uusi johtaja Dmitri Konstantinovits Kiselev.

[6]  RT Un sacerdote finlandés es interrogado por hablar contra extremistas caucásicos



[8] Darion Rhodes. Salafist-Takfiri Jihadism: the Ideology of the Caucasus Emirate. Working Paper 27 - March 2014. International Institute for Counter Terrorism ICT. http://www.ictwps.com/default/assets/File/ICTWPS%2027%20-%20Salafist-Takfiri%20Jihadism-%20the%20Ideology%20of%20the%20Caucasus%20Emirate%20(1).pdf


Writer:


 Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html