keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kasvotusten arabijuoksijan kanssa lenkkipolulla Helsingissä

Tänään keskiviikkoaamuna 26.3.2014 lenkkipolulla kohtasin iloisen arabimiehen. Eilen kokemukseni oli aivan päinvastainen, kun äkäinen syyrialaistaistelija oli koiransa kanssa lepäämässä eikä tahtonut pitää edes koiraansa kurissa. Netissä on viritetty epäilystä, voisiko muslimilla olla koira. Eivätkö muslimit pidä koiraa saastaisena? En ole tietoinen mainitun taistelijan uskonnosta tai uskonnottomuudesta enkä edes tavoista, mutta tiedän vain, että hänellä oli hieno koira, mutta turhan aktiivinen suojelemaan isäntäänsä.

Tänään suunnitelmissani oli vain keveästi kuntoilla. Aluksi juoksisin kaksi kilometriä tasavauhtisesti, vähän venyttelisin ja sitten tekisin suhteellisen jyrkässä rinteessä erilaisia harjoituksia. Niin kaikki alkoi mukavasti, vaikka juoksu ei ollut edelleenkään mitään loistavaa. Ehkä aamulla lihakset eivät ole ihan parhaimmillaan. Ylämäkirinteessä loikin kymmenen kertaa ”kymmenloikkaa”, sitten kymmenen kertaa pakarajuoksua 30-40 metriä, kymmenen kertaa skipping (polvennostojuoksua) 30-40 metriä ylämäkeen. Viimeisen polvennostojuoksun lopussa oikea akillesjänne hiukan kipeytyi. Suunnitelmissani ei ollut edes alkuaan jatkaa sen suurempaa harjoitusta noiden hyppyjen jälkeen, mutta nyt innostuin ajatukseen, että teen myös jonkin verran normaalia mäkijuoksua pari sataa metriä muutaman kerran. Huomasin jo heti ensimmäisen alussa, että juosta ei voi kipeällä jalalla. Niin lähdin kävellen kotia päin.

Kuntopolku tänään 26.3.2014

Metsäpolulta jo poistuttua yleiselle kuntoväylälle vastaan tuli arabimies, noin 30–35 vuotta vanha kuntoilija tuli juoksuaskelin kuntoväylällä ja alkoi puhua suomeksi. Hän viittoi ja kysyi, ”missä voi juosta”. Laajempi kuntoväylä on varsin jäinen, joten sanoin iloiselle kysyjälle, että minä voin näyttää hyvän kuntopolun. Niin lähdin hölkkää kuntopolkuani kohtaan, joka eroaa tuolta kuntoväylältä vähän ajan kuluttua jyrkästi ylös rinteeseen. Arabimies jäi hämmästyttävän kauas ja totesi, että ”sinä olet todella kova juoksija, minä näen sen askeleestasi”.

Arabimiehen sana oli hieno kohteliaisuus, sillä en tunne vielä itseäni vahvaksi juoksussa. Eilen sain melkein samoilla sanoilla kehuja yli 60 vuotiaalta suomalaiskuntoilijalta, tänään noin 30 vuotta vanhalta arabimieheltä! En ole ennen kokenut samaa, että kuntopolulla ihmiset puhuvat ylistäen juoksuvauhtiasi ja -taitoasi! Erityisesti nyt hölkkäsin jopa varovasti kipeää akillesjännettä säästäen. En edes "osaa" hölkätä hiljempaa. Päämääränä oli vain osoittaa reitti kuivalle ja hyvälle kuntopolulle, jossa voi juosta niin paljon kuin mieli tekee. Valitettavasti tämä kuntoilija totesi kuitenkin nähdessään ylämäen, josta alkoi kuntopolkuni, että hän ei lähde sille reitille. Se näytti kai liian mäkiseltä ja raskaalta.

Tämän jälkeen vähän hölkkäsin ja pääasiassa kävelin kotoa kohti. En tehnyt suunnitelmien mukaista kahdenkilometrin loppuhölkkää, joten kotona pistin kevyen vastuksen kuntopyörään ja poljin pyörää 10 minuuttia rennosti. Ajattelin, että se vastaa hyvin kahden kilometrin juoksua. Tämän loppuverryttelyn poljin istuen, mutta aivan lopussa pistin vielä maksimivastuksen ja poljin seisoen kuntopyörässä 40 sekuntia tosi lujaa. Mielestäni seisten tehty kuntopyöräharjoitus kehittää varsin hyvin juoksussa tarvittavia jalkalihaksia.
 
Kuntopyörä on hyvä apuväline, jos juokseminen tekee kipeää.
Minun juoksukuntoni on tällä hetkellä joiltakin osin jopa parempi kuin teinipoikana 15–17 –vuoden iässä, mutta hapenottokyvyn ja kestävyyden osalta olen kuitenkin vielä heikompi kuin siihen aikaan nuorukaisena. Huhti- ja toukokuun aikana lenkkeilen 2-3 kertaa joka päivä, minkä lisäksi pelailen jalkapalloa poikani kanssa melkein päivittäin. Olen todennut hyvin kehittäväksi ne periodit, kun pääsen lenkkeilemään 3 kertaa päivässä. Vain pari viikkoa sellaista lenkkeilyä, niin yllättäen askeleeseen tulee vauhtia ja tehoa ikään kuin itsestään. Luultavasti myös hapenottokyky paranee kevään kuluessa.

Nyt olen 177 senttiä lyhyenä miehenä liian tukevahko juoksukilpailuja varten. Tänä aamuna painoni oli 72 kg. En aio kuitenkaan mitenkään ”laihduttaa” tai ”muuttaa ruokavaliota”, vaan uskon huhti- ja toukokuun aikana juoksemalla painon tipahtavan aivan itsestään noin 66 kilogrammaan. Talvella olin niin useita kuukausia ilman liikuntaa, että paino ennätti vähän nousta. Tällä tavalla rohkenen asettaa tavoitteeksi, että kesäkuussa olisin Suomen mestari urheiluseurani muiden ikämiesten rinnalla viestijoukkueessa.

Tällä hetkellä askeleeni on varsin tehokas mäkiloikassa ja suhteellisen lyhyissä ”vedoissa”, mutta yli kilometrin matkalle kuntoni ei vielä kestä. Monet tutut ikämiehet kertovat, että he pitävät pitkien lenkkien juoksemista tärkeänä. Minä itse lähestyn juoksua enemmän nopeuden kautta, mutta jos tarkemmin ajattelee, niin kyllä niitä kilometriä kertyy minullakin itsestään. Eilen juoksin 13 kilometrin tasavauhtisen löysän lenkin. Kerran viikossa tai parissa pyrin juoksemaan noin 15-20 kilometrin yhtämittaisen löysän juoksulenkin. Viime kesän lopulla en laskenut kilometrejä, mutta jälkikäteen totesin, että juoksin yksittäisen viikon aikana 10 vuotta vanhan poikani seurassa 100 kilometriä sen lisäksi että pelasimme myös jalkapalloa. Nuo juoksukilometrit kertyivät aamulla ja illalla jalkapallokentälle menosta ja paluusta juosten! Kun kolme kertaa päivässä lenkkeilen näistä päivistä alkaen, niin en tavoittele ja laske viikkokilometrimääriä, vaan niitä on luultavasti ihan tarpeeksi aivan itsestään.


Kirjoittaja:


(kuva kesältä 2013 Venäjältä, olen samassa painoluokassa tällä hetkellä)
Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html