torstai 27. maaliskuuta 2014

Miksi ylikunto uhkaa pikkulapsiakin

Ilta-Sanomissa Tomi Auremaa kirjoitti 25.3.2014 jutun ”Ylikunto uhkaa pikkulapsiakin”. Auremaa on pitkän linjan urheilukirjoittaja, erityisesti salibandystä.  Jutussa kerrotaan kymmenen vuotta vanhasta Joonasta, johon iski sairaus ja pitkään jatkunut väsymys. Lopulta erikoislääkäri totesi, että pojan elimistö oli mennyt ylirasitustilaan liiallisesta harjoittelusta.  Artikkelin mukaan Suomi olisi täynnä vastaavia aktiivisesti liikkuvia lapsia. HJK:n valmennuspäällikkö Juuso Muurinen myöntää, että tämä on todella kuuma puheenaihe. ”Joillakin pienillä lapsilla treenimäärät saattavat olla ihan järjettömiä. Jalkapalloharjoituksiin tullaan iltapäiväkerhosta, sitten mennään lätkätreeneihin ja vielä telinevoimisteluunkin. Jotkut superyksilöt voivat tuossa rumbassa jaksaa, mutta moni väsyy”.

Olen muutamia kertoja käynyt keskustelua urheilevien lasten vanhempien kanssa edellä mainitusta teemasta.  Minun mielestäni lapsen ylikunto on hyvin pitkälle vanhemman vastuulla: vanhemman ei pidä ainoastaan ohjata lasta urheilun pariin, vaan hänen täytyy mahdollisuuksien mukaan liikkua lapsen kanssa ja tarkkailla myös muuna aikana pojan ylirasituksen merkkejä. Lapsikaan ei palaudu kaikista harjoituksista hyvään vireyteen jo seuraavaksi päiväksi.

Itse tein nuorukaisena vakavan virheen, kun juoksin itseni ylikuntoon. Lukiolaispoikana heräsin kello 5 aikaan ja kävin 15 kilometrin juoksulenkillä. Sitten nopeasti suihkuun ja kello 7 jälkeen bussipysäkille koulua varten. Koulupäivän jälkeen juoksin moninaisia tehokkaita harjoituksia, joskus kävin hiihtämässä 50 kilometriä. Tiedän varsin hyvin nyt jälkikäteen, että monta vuotta meni piloille tuon ylikuormitustilan jälkeen, jonka juoksin ja hiihdin itselleni. Kesällä tein nämä lenkit sen ohessa, että olin kesäpäivän helteessä metsätöissä kesätöissä. Silloin oli ilmestynyt eräs urheilukirja Lasse Virénin uroteoista. Minä kopioin itselleni aivan suoraan olympiavoittajan kilometrimäärät ja intensiivisten harjoitusten sisällön sikäli kuin kirja kertoi ne oikein. Lukiolaispojalle sellainen kopiointi ei ole kehitystä edistävää harjoittelua! Ehkä tuosta taustasta on se hyöty, että nyt pelkän viikon tai parin viikon lenkkeilyllä pääsen jo vanhaksi veteraaniksi kovin hyvään kuntoon, millä tarkoitan reilusti yli 3000 metrin Cooper-testin aikaa tai alle 3 minuutin aikaa 1000 metrillä.

Nyt olen seurannut lähinnä 11 vuotta vanhan poikani liikuntaa erityisesti tarkkaavaisesti, että ensinnäkin hän liikkuisi monipuolisemmin kuin minä harrastin eri lajeja ja toiseksi väsymystä pitää kunnioittaa vastuullisen aikuisen tavalla. Olen havainnut, että poikani on ollut jonkun urheilupäivän jälkeen tosi väsynyt. Se ei ole sinänsä vaarallista, jos tuo ylivoimainen kuormitus ei jää syvälle mieleen traumaksi ja jos kuormitus ei seuraa useita päiviä uusien harjoitusten lisänä. Erityisesti painiharjoituksissa ovat lihakset tulleet joskus niin kipeiksi, että niistä toipuminen on vienyt lähes viikon! Ja painia on ollut parhaimmillaan kolme kertaa viikossa.

Tämä vuosi 2014 on alkanut 11 vuotta täyttäneellä pojallani jo kolmannen kerran toistuvana streptokokki-angiinana. Antibiootti on ilmeisemmin parantanut hänet vain osittain, kun viikon tai parin terveen viikon jälkeen sairaus on uusiutunut. Tietysti tässä kysyy säikähtäneenä, onko toistuva angiina seurausta ylirasituksesta ja vastuskyvyn heikkenemisestä. Mielestäni kyse on tällä kertaa epäonnesta. En ole kuitenkaan vain pahoillaan: antibiootti ja angiina toisaalla kuluttaa paljon elimistöä, mutta saapa poika levätä hyvästä syystä.

Toissapäivänä loppui viimeisin antibioottikuuri. Eilen hän kävi hiukan pitkän tauon jälkeen muistelemassa uintia ja tänään oli Helsingin koulujen väliset uintikilpailut. Poikani uintitulosta hidastaa huono lähtötekniikka, minkä tähden hän menettänee jopa pari sekuntia parhaisiin nähden ajassa. Hyvä kuitenkin tulla sen verran terveeksi, että pääsi uintikilpailuihin. Kilpailut uitiin suoraan loppukilpailuina. Poikani voitti oman eränsä, jossa ui 5 poikaa, mutta muissa erissä oli sen verran parempia, että virallisten tulosten mukaan hän oli vasta seitsemänneksi paras Helsingissä. Uintivalmentaja itse kellotti kylläkin sekuntia paremman ajan kuin käsiajanottoa käyttänyt ajanottaja. Joka tapauksessa kahdeksan erän ja noin 40 uimarin joukossa ei ole paha juttu vähäisellä uintiharjoittelulla olla seitsemäs Helsingissä.  Muutama sijaluku olisi varmasti voinut parantua osaavammalla lähdöllä – ja jos ei olisi ollut kahta viikkoa antibioottikuurissa juuri välittömästi edeltävät päivät! Tilanne olisi parempi, jos hän kävisi uintitreeneissä enemmän kuin kerran tai kaksi kahdessa viikossa, mutta tärkeintä ei ole ainakaan vielä huippumenestys. Tärkeämpää on oppia monipuolinen liikunnallinen osaaminen.

Huomaan selvästi, että poikani vireys ei ole parhaimmillaan. Useat angiinat ja antibioottikuurit syövät aikuisenkin voimia, ja varmasti niin käy pienellä lapsella. Poikani sanoikin tänään uinnin jälkeen, että hän tuntee itsensä jotenkin väsyneeksi. Ehkä varhainen herääminen kello 6 aikaan myös teki olon heikoksi. Siksi päätimme hänen aloitteesta, että en vie häntä myöhäiseksi illaksi FC Kontun jalkapalloharjoituksiin, kun siellä ilmeisemmin on kuntojumppaa ja sählyä. Ilta on parempi tehdä levolliseksi terveellistä unta varten. En vienyt myöskään poikaa sambon harjoituksiin, jotka olisivat olleet tänään Liikuntamyllyssä. Sitä vastoin kävimme yhdessä juoksemassa 3 kilometriä mukavalla mäkisellä metsälenkillä: vauhti oli aika reipas pojalle, joskus pompimme moniloikkaa ylämäkeen yms. Lyhyt juoksulenkki kehittää hapenottokykyä ja juoksutaitoja, mutta ei kuluta energiaa siinä kuin myöhään illassa urheiluseuran treenit. Kun kuljen rinnatusten lenkillä, voin myös koko ajan arvioida rasituksen riittävyyttä tai liiallisuutta.

Juoksulenkit tulevat nyt joka tapauksessa jokapäiväisiksi senkin vuoksi, että ensi viikon lauantaina on Helsingin piirin maantiejuoksukilpailut, joihin yleisurheiluseura on kutsunut poikani ja johon hän itsekin lähtee mielellään. Jalkapalloilu antaa hyvää kuntopohjaa, mutta sitten tarvitaan ihan omia juoksulenkkejäkin riittävällä intensiteetillä. Huomenna perjantaina teemme myös lapsen suojelemiseksi kevennyksen ohjelmaan: emme mene kreikkalaisroomalaisen painin harjoituksiin, joita olisi normaali tapauksessa kolme kertaa viikossa. Perjantai saa olla vapaa painista kahdestakin syystä huomenna: ensinnäkin täytyy elimistön kasvaa ja palautua rauhassa lauantain jalkapallo-ottelua varten, jossa pyrkimyksenä on voittaa HJK:n ryhmä. Jos painin jälkeen lihakset ovat väsyneet jo entuudestaan angiinan ja antibiootin jälkeen toipilaaksi itsensä tuntevassa pojassa, niin ei jalkapallosta voisi tulla iloista tapahtumaa! Siksi pitää ottaa helposti antibioottikuurin jälkeen. Toiseksi perjantaina käymme keveällä kolmen kilometrin juoksulenkillä ajatellen taas niitä maantiejuoksukilpailuja. Me toki harjoittelemme hyvällä pehmeällä alustalla ja juoksemme vain pari sataa metriä asvaltilla. Perjantaina illalla voimme myös vielä potkia pikkuisen jalkapalloa. Niin päivä on jalo kehoa ja urheilua varten, mutta vähemmän rasittava kuin fyysisesti intensiivinen paini, jota taas ennättää harrastaa seuraavalla viikolla.

Minä itse juoksen luonnollisesti omat harjoitukseni hitaasti kiiruhtaen: huomenna verryttelyn jälkeen juoksen kaksi kertaa 1500 metriä lujaa, kaksi kertaa 1000 metriä lujaa ja kaksi kertaa 400 metriä lujaa pienien lepotaukojen jälkeen. Tarvitsen kovavauhtistakin juoksua hapenottokyvyn kehittämiseksi. Tänään lepäilin huomista harjoitusta varten. Aamulla hölkkäsin löysää vauhtia 4 kilometriä. Iltapäivällä hölkkäsin ja hypin mäkiä yhdessä 11 vuotta vanhan poikani kanssa.

Pidän avaimena sitä, että kuljen aina lapsen rinnalla. En ainoastaan lähetä häntä harjoituksesta toiseen, vaan kuuntelen häntä ja harrastan yhdessä. Ylikunto on erityisesti uhka "ulkoistetussa urheiluvalmennuksessa", silloin kun harrastaminen on treenaamista isossa porukassa valmentajan määräysten alla. Valmentaja osaa asiansa, mutta ei voi yksilöllisesti arvioida jokaisen lapsen edeltävää rasitustasoa. Siksi jokaisen lapsen vanhemman on otettava vastuu levosta - ja harjoituksista poisjäämisistä. Omien kovempien harjoitusten ohessa käyn lenkkeilemässä ja ”potkimassa palloa” tai uimassa poikani seurana. Minulle ei ole pahaksi, jos huomenna tuntuu siltä, että henki ei kulje yhtään, jos sydän sykkii kovan juoksun jälkeen yli 200 kertaa minuutissa niin kuin tekee. Eri asia on vanhemman vastuu lapsesta. Kun kuljen yhdessä lapsen kanssa, myös näen väsymyksen ja innostuksen. Kaikkea voi aina keventää. Joidenkin muiden tapauksessa voi ehkä pelätä, että lapsi ei liiku riittävästi, mutta minä en pelkää ollenkaan, jos poikani lepää vähän enemmänkin.

Kirjoittaja:


(kuva kesältä 2013 Venäjältä, olen samassa painoluokassa tällä hetkellä)
Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html