sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Ole valmiina – aina valmiina! Будь готов – всегда готов!

Poika lupautui loppujen lopuksi Helsingin koulujen välisiin uintikilpailuihin. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että hänellä on rohkeutta osallistua eri lajien fyysisiin koetuksiin. Tietysti ensimmäinen kerta kilpailla oman koulunsa ja oman uintiryhmänsä ulkopuolella voi tuntua jännittävältä haasteelta. Edes vanhemmat eivät pääse paikalle. Uusi tuntematon uimahalli voi tuoda jännitystä. Minun mielestäni suurinta on valmius näihin erilaisiin uusiin haasteisiin. Pieni ikä on juuri uskaltautumista haasteisiin.  Kyse on henkisen asenteen, voisi sanoa jopa kokonaisen kulttuurisen ja maailmankatsomuksellisen näkökulman, kasvamisesta ja kehittymisestä: ole valmiina – aina valmiina!

Ehkä tämän avarahenkisen uskalluksen poikani on oppinut äidistään, joka oli nuorena tyttönä pioneerileirin ”isonen”. Minä olen supisuomalaisena ihmisenä ollut hyvin rajoittunut. Meitä suomalaisia on niin vähän, että emme ole juuri maailmaa tarvinneet nähdä monipuolisemmin. Neuvostoliitto oli todella internationaalinen ja kosmopoliittinen. Venäjä on yhä edelleen monikulttuurinen. Suomalainen jossain määrin tukahduttava lintukoto-perspektiivi on perustavasti erilainen kuin venäläinen avoimuus internationaalisuuteen ja kosmopoliittisuuteen.  Pioneerien laulua en kuullut lapsuudessani ja nuoruudessani: ole valmiina – aina valmiina. Tämä rohkea ja iloinen henki saa nyt kuitenkin ohjata myös minua, kun tuen nuorimpien lasteni avarahenkistä urhoollisuutta ja liikunnallisuutta.

Valmius ja rohkeus eivät tarkoita arvo-nimilismiä, jollaisena Skandinaviassa ja Lännessä "markkinoidaan" tätä nykyä dynaamisuus ja nuorekkuus. Raittiit ja terveet arvot eivät katoa siellä, missä pioneerit laulavat: ole valmiina - aina valmiina. Itse asiassa Skandinaviassa ja aika laajasti ns. Lännessä on valmius ja rohkeus ymmärretty yhä useammin varsin oudosti perversillä tavalla, jota ehkä selitetään postmodernismilla, mutta samanaikaisesti nämä onnettomat arvottomat tyypit ovat fyysisesti ja liikunnallisesti täysin arkoja ja kyvyttömiä, koska pelkäävät itseään eivätkä tunne kehoaan. Pahimmissa tapauksessa antavat itsensä paisua muodottomiksi kaikenlaisella sokerimössöllä, jolla ravitsevat depressiivistä mieltänsä sikäli kuin eivät syö lääkkeitä erilaisten fobioittensa pehmentämiseksi. Pioneerit ovat valmiit raittiissa ja terveessä liikunnallisessa hengessä. Jotain siitä hengestä voisi sanan myönteisissä yhteyksissä jatkaa edelleen olemassaoloaan, vaikka en minä marxilais-leniniläistä opetustuokiota tahdo tietenkään antaa lapsilleni.

Uintikilpailut ovat 20.3. ja matka on 25 metriä vapaata (kroolia). Tämä sopii oikein hyvin. Selkäuintia, rintauintia (sammakkoa) ja perhosta hän ei olisi tahtonut kilpailla, koska ei tunne niissä itseään riittävän varmaksi. Kroolissa hän on muutaman kerran yllättänyt myönteisesti valmentajansa, joka on katsonut kellolla aikaa. Hän on uinut nopeammin kuin muutamat isommat pojat, jotka ovat olleet puolestaan parempia muilla tekniikoilla. Ehkä nuo pojat jopa näyttävät puuhastelevan vedessä ankarammin, mutta silti matka etenee vähemmillä roiskeilla nopeammin, kun poikani on uinut muutamia kertoja aikaa näiden kanssa harjoituksissa. Räpyläuinnissa poikani olisi vallan erinomainen, mutta se ei kuulu valitettavasti kilpailuohjelmaan. Tiedän kuitenkin, että ihan oikeat kilpauimarit menevät vielä selvästi nopeammin. Silti ei ole paha asia lähteä mukaan. Koulupäivänkin voittaa siinä, kun osallistuu uinteihin!

Seuraavan parin viikon ohjelma painottuu nyt enemmän uinnin hyväksi kuin normaalisti. Tavanomaisesti poikani on uinut vain kerran viikossa valmentajan ohjauksessa. Joskus olemme käyneet myös omatoimisesti uimassa, mutta nykyään ei ole siihenkään jäänyt aikaa edes viikoittain. Valmentaja on neuvostoliittolainen uintisankari – olympiamitalisti ja Euroopan mestari. Valmentaja on moittinut huonosta uintikehityksestä sitä, että jalkapallo ei kehitä uintinopeutta, vaan uimaan oppii paremmin vain uimalla. Tekniikka on niin tärkeää. Sama on ihan jokaisessa lajissa: juoksemaan oppii juoksemalla, jalkapalloilijaksi oppii pelaamalla paljon pallon kanssa, painimaan oppii painimalla. Siitä huolimatta uskon, että näitä kaikki kannattaa harrastaa yhtä aikaan ja rinnatusten vielä puoli vuosikymmentä, vaikka lajinomainen erityistaito ei olisi juuri tällä hetkellä ihan terävimmillään. Sitten 15–18 vuoden jälkeen voi alkaa erikoistua, jos tahtoo saavuttaa kilpailullista menestystä jossain lajissa. Sitä ennen saa kuulu monien muiden joukkoon ilman suurta tähteyttä, jos niin on käydäkseen.

Viime perjantaina poika oli aivan uupunut Helsingin Tarmon painien jälkeen. Sen verran intensiivistä harjoittelua tuo kaksi tuntia oli. Olimme tietysti pelanneet aiemmin päivällä kolme varttia sulkapalloa sekä juosseet useita kymmeniä kertoja aitajuoksuharjoituksia, koska pojalla on toiveena juosta kesällä aitajuoksukisoissa Helsingin Jyryssä, kun minä vanhana veteraanina juoksen sitten keskipitkiä matkoja (jos saan ostettua piikkarit huhtikuun aikana!). Vielä tänä sunnuntai-aamunakin pojan pakaralihakset hiukan kiristivät painitreenien ansiosta, vaikka eilen kivasti verryttelimme jalkapallokentällä ja venyttelimme kotona. Pelkästään perjantain treenit eivät tehneet kipeyttä, vaan torstaina olivat olleet myös painitreenit FC Spartakin ansiosta eivätkä nekään olleet ihan leikkiä. Uskon, että painitreenit ovat antaneet sopivaa voimaa kehoon myös kilpauintipyrähdystä varten, mutta nyt täytyy vain tuo voima ”jalostaa” lajinomaiseksi osaamiseksi. En tiedä, miten jalkapalloseura ymmärtää pojan poissaoloja muutamista seuraavista harjoituksista uintiharjoittelun hyväksi. Tämä uimarin ilo on vain hetkellinen poikkeama emmekä unohda kokonaan jalkapalloakaan edes tämän parin viikon aikana.

Huomenna poika menee koulun jälkeen välittömästi futisseuran FC Kontun jalkapalloharjoituksiin  Jakomäen kuplaan ja sitten tunnin lepotauon jälkeen Helsingin Tarmon painitreeneihin Myllypuron liikuntamyllyyn. Jalkapallotreenien jälkeen kaksi tuntia kreikkalaisroomalaista painia ja lihaskuntoharjoittelua on todella kova treeni! Muutaman kerran on tullut harjoitusten lopussa kyyneleet, kun käsivarret tuntuvat olevan aivan loppu.  Huomenna ei uida, mutta tuskin tällainen liikunta on pahaksi uimarin kuntotarpeitakaan varten. Olisi liian raskasta, jos painin jälkeen lähtisimme vielä uimaan.

Tiistaina emme ota osaa futistreeneihin, joihin olisimme tavallisesti osallistuneet, vaan lähdemme heti koulun jälkeen uimaan. Täytyy harjoitella uintikilpailua varten hyppyjä (lähtöjä) veteen sekä ihan puhdasta kroolia tämän jälkeen. Minäkin vanhana miehenä pääsen itse uima-altaaseen, vaikka en pysy pojan vauhdissa. Olen aina pienestä alkaen kokenut uimisen vaikeaksi, joten olen tyytyväinen, kun poika on voinut oppia uimaan kelvollisesti minusta riippumatta: en ole ollut esteenä hänelle. Sitä paitsi luulen, että tiistaina on kehon kannalta terveellisempää uida kuin pelata futista: maanantai on ollut niin kova päivä fyysisesti, että vedon kosketus on kehittävämpää kuin tekonurmen pinta.

Keskiviikkona on sitten uintiharjoittelua itsensä valmentajan johdolla. Minä katselen uimahallin katsomasta, miten uinnit edistyvät. Niiden jälkeen tunnetusti poika tuntee itsensä jo ihan riittävän väsyneeksi. Joskus keväällä 2013 ja syksyllä 2013 menimme vielä HJK:n jalkapalloharjoituksiin uinnin jälkeen, kun nämä harjoitukset olivat sopivin väliajoin, mutta yhdistelmä oli liian raskas. Nyt uinnin jälkeen riittää lepo, mikä on kaikkein kehittävintä.

Uintia varten olen antanut ohjeeksi pojalleni, että torstaina ja perjantaina hän ei mene alkavalla viikolla paineihin, vaan antaa elimistönsä palautua ja vahvistua. Sitä vastoin voi kotona venytellä ja kotikentällä pelailla jalkapalloa. Torstaina on futisseuran yhteinen juoksulenkki ja lihaskuntotreenit. Ne saavat olla nyt ohjelmassa tavanomaisten painien sijasta, jotka nyt olisivat myös vaihtuneet venäläisen Sambon harjoitteluun. Lauantainakin poika voi pelailla futista oman mielensä mukaan. Illalla menemme sitten upeaan konserttiin, jossa kuuntelemme venäläisiä tähtiä!

Uimaan oppii siis uimalla. Niin sunnuntaina 16.3. treenataan uintia aamupäivällä. Illalla on sitten taas vuorossa Jakomäen kuplassa futistreenit – niin kuin oli myös tänään. Tietysti tuo yhdistelmä kahden lajin välillä samana päivänä ei ole ihan helppo, mutta levon jälkeen se on mahdollinen.  Pari päivää ennen uintikisoja maanantaina jalkapallotreeneihin ja pari tuntia myöhemmin vielä Helsingin Tarmon painitreeneihin Liikuntamyllyyn. Se on kova kuormitus lihaksille. Mikään paha asia ei ole kuormitus, kun sen jälkeen toipuu ja kehittyy itse urheilusuoritusta varten. Olisi kohtuutonta jättää seuran jalkapalloharjoitukset aivan olemattomaksi uintikilpailun tähden, kun uinti on vain pieni lisähuvi nuorella iällä. Tietysti riippuen joukkuevalinnoista, niin voihan olla, että poika ei mene futistreeneihin maanantaina, vaan vaihtaa ne treenit uintitreeneiksi. Torstaina ovat uintikisat aamulla, ja edellispäivänä keskiviikkona ovat koulun jälkeen uintitreenit valmentajan johdolla. Myös tiistain omistamme uinnille ja jätämme futistreenit pois. Nyt ei ole enää järkevä tehdä kahta eri lajia samana päivänä, sillä silloin edellispäivän rasituksesta toipuminen ja kehittyminen ei voisi tapahtua parhaalla tavalla.

Mitä tästä opimme?

Emme opi mitään sankaritarinaa.

Minä tahtoisin välittää viestiksi sen, että MONIPUOLINEN liikunnallinen aktiviteetti on lähtökohtaista ja tärkeintä pienellä iällä. Vanhempana haluan tukea nimenomaisesti monipuoliseen liikunnallisuuteen sen sijaan että yhden lajin tähdeksi yritetään rakentaa täysin intohimoisesti pienestä alkaen. Näiden edellä mainittujen kolmen lajin (painin, uinnin ja jalkapallon) lisäksi olemme pitäneet tärkeänä myös aitajuoksua (noin kerran viikossa), murtomaahiihtoa (vaikka emme kilpailleet), sulkapalloa (kerran viikossa), ym.

Tämä lajikokoelma, kreikkalaisroomalainen paini, uinti ja jalkapallo, ovat VENÄLÄISEN URHEILUTRADITION lahjaa perheessäni ja lapsellani. Nimenomaisesti venäläinen valmentaja ja valmentajat ovat ohjanneet, että näitä kolmea lajia tulisi harrastaa. Itse kussakin näissä lajissa ovat myös valmentajat olleet alkuaan venäläisiä. Kun samanaikaisesti ole saanut keskustella näiden valmentajien kanssa, niin olen itsekin avartunut kokonaisvaltaisempaan urheilulliseen ymmärrykseen sen sijaan että katsoisin vain yhtä lajia ahtaasti toisin kuin itse tein virheellisesti nuoruudessani sen jälkeen kun jätin murtomaahiihtokilpailut.

Viimeisenä ja tärkeimpänä pidän sitä, että nuorelle ja vanhemmalle ihmiselle olisi hyvä rakentaa ROHKEA MIELENLAATU: ei pidä pelätä fyysisten ja henkisten ominaisuuksien mittelöä erilaisissa lajeissa ja uusissa haasteissa. Olemme liian usein sellaisia, että jäämme vain siihen, mikä meille on tuttua. Surullista, että niin tapahtuu kovin usein jo aivan pienestä iästä lähtien, vaikka emme ole vielä juuri maailmaa nähneet. Avoimuus uusiin mittelöihin tulisi olla helppoa. Neuvostoliittolaiset pioneerit sanoivat: aina valmiina. Ole valmiina – aina valmiina! Будь готов – всегда готов! 

Nouskoon tuli, sininen yö!
Me pioneerit, työläisten lapset.
Lähestykööt valoisat vuodet 
Pioneerien huuto: ”Aina olemme valmiit!”

Iloisesti marssien laulaen hauskaa laulua. 

Me tulemme komsomol-nuoriksi
Lähestykööt valoisat vuodet 
Pioneerien huuto: ”Aina olemme valmiit!”

Me kajautamme yhdessä railakkaan laulun

Pioneerit maailmanlaajuisesta perheestä
Olemme esimerkkeinä taisteluissa ja töissä
Pioneerien huuto: ”Aina olemme valmiit!”

Me nostamme punalipun

Työläisten lapset, rohkeasti meidän puolestamme!
Lähestykööt valoisat vuodet
Pioneerien huuto: ”Aina olemme valmiit!”






Kirjoittaja


  Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html