tiistai 25. maaliskuuta 2014

Syyrialaistaistelija saapui lepäämään Suomeen

Vihainen roteva – urheilullisesti roteva, ei mikään ylipainoinen – syyrialaistaistelija painoi kahdella sormellaan selkärankani nikamia ja sanoi jotain kummallista englanniksi ”You fucking man - - -” (mitä sanoja en osannut suomentaa ja ymmärtää), että ”häiritsen häntä ja hänen koiraansa”, vaikka hän ”came to rest in Finland” (”saapui lepäämään Suomeen”). Mies näytti jotain niskassaan, poskessaan tai hartioissaan – jäi hiukan epäselväksi tarkempi tarkoitus ja kohdekin tuossa nopeassa tilanteessa – mitä hän selitti, että ”you see, I’m a fighter – I can kill you” (näetkö, minä olen taistelija, minä voin tappaa sinut).

Tänä aamuna 25. maaliskuuta 2014 kello 9 aikaan tavalliseen tapaan lähdin juoksulenkille metsän keskelle kuntopolulle, joka oli valtaosin erinomaisen sula, havunneulaset ja polku olivat oikein mukavat jossain määrin väsyneille lihaksilleni. Eilen olin juossut terhakkaita mäkijuoksuja, loikkinut moniloikkaa ylämäkeen sekä muutenkin rasittanut jalkojani. Yönkin olin nukkunut poikkeuksellisesti erittäin huonosti. Ehkä yön unta häiritsi urheilullinen intomielisyys: eilen illalla maksoin poikani ja itseni puolesta Helsingin Jyryn jäsenmaksut, jotta pääsemme juoksemaan kilpaa kevään ja kesän saavuttua. Siksi suunnitelmissani oli juosta 15 kilometriä sellaista palauttelevaa kevyttä hölkkää. Huonosti nukuttu yö ja täysin tyhjä vatsa sekä huono kunto tekivät suunnitelmani kuitenkin liian kovaksi tällä kertaa: juoksin loppujen lopuksi vain 13 kilometriä. Reitti oli kylläkin varsin mäkinen, joten kyllä siinäkin oli juoksemista.

Noin neljän tai viiden kilometrin juoksemisen jälkeen kaukana edessäni, ehkä yli 100 metrin päässä, käveli poispäin tuntematon mies, mutta hänen koiransa juoksi minua kohti ja alkoi haukkua sekä hyppiä parin metrin päässä minusta. Minun täytyi pysähtyä.  En tunne koiran käyttäytymistä paremmin, joten en halunnut aiheuttaa uhkaa. Mielestäni tämä jalon näköinen koira oli suurehko Belgianpaimenkoira, hyvin energinen.

Huusin siellä kaukana olevalle miehelle, että tämän pitää pyytää koira luokseen, jotta pääsisin juoksemaan. Mies ei reagoinut mitenkään. Huusin ensin suomeksi ja sitten venäjäksi. Mies ei reagoinut mitenkään. Sitten hän alkoi huutaa jotain jollain kielellä, lopulta mahdollisesti englanniksi.  Mies ei kuitenkaan kutsunut koiraansa luokseen, vaan usutti sitä, että ”hyökkää kiinni”. Koira ei siinä vaiheessa kuitenkaan hyökännyt, kun olin jo lähellä miestä, vaan ainoastaan kiersi meitä.

Tuo mies moitti minua, että häiritsen hänen koiraansa ja häntä, kun hän on tullut lepäämään Suomeen. Minä vastasin, että koira juoskoon metsässä vapaasti, mutta juoksijoiden lähestyessä on omistajan kutsuttava koira lähelleen, jotta se ei häiritse tai aiheuta uhkaa juoksijoille. Mies suuttui näkemyksestäni. Hän tuli aivan lähelle, jolloin näin hänen ruskeat vihaiset silmät ja todellakin taistelijalle tyypillisen kehon kielen. En kuitenkaan astunut senttiäkään taaksepäin. Minun ongelmani lienee, että en osaa pelätä kasvotusten. Kun hän painoi selkärankani nikamia sormillaan ja uhkasi, että hän voisi taistelijana lopettaa minut, vastasin uhmakkaasti, että tuo pieni mies ei seisoisi kymmentä sekuntia siinä, jos yrittäisi jotain sellaista. Hän oli todellakin viitisen senttiä minua lyhyempi, mutta selvästikin taistelulajien harrastaja.

Mitä enemmän mies moitti sitä, että juoksijana häiritsen hänen koiransa vapautta, sitä enemmän minussa vihastui maahanmuuttajakriittinen (Mamu-kriittinen) mieliala. ”Mitä sinä tulet tänne Suomeen, mene kotimaahasi”, vastasin miehelle.

Ensivaikutelmana oli kauempaa, että tämä mies on jostain Kaukasiasta, mutta sitten havaitsin, ettei hän osaa venäjääkään. Turkkilainenkaan hän ei ollut. Miehellä ei ollut merkittävää pitkää partaa, pieni parta kasvoillaan.  Epäselväksi jäi, kuka on oikeassa paikassa: minä Suomessa syntynyt suomalainen, joka juoksee metsäpolulla ja pyytää koiran ulkoiluttajaa, että tämä pitäisi hetken koiransa kurissaan, vai Suomeen saapunut taistelija, joka tahtoo levätä nyt kaikilta vaatimuksilta ennen uusia taistelujaan.


Edellä kuvatun tilanteen näki myös eräs suomalaiskuntoilija, vähän yli 60 vuotta vanha mies, joka ihmetteli, mikä tuolla syyrialaismiehellä oli vikana, kun ei voi koiraansa hillitä ja hallita. Tämä suomalaiskuntoilija käveli kyseistä mäkeä  ylös alas useita kertoja sauvoineen. Hän kertoi joskus urheilleen myös Helsingin Jyryssä. Juoksulenkkini aikana kohtasin hänet mainitussa rinteessä lukuisia kertoja. Mies kehui, että askeleeni näyttää tosi vauhdikkaalta ja keveältä. Vastasin, että tänään en juokse sen reippaammin, vaan ainoastaan hiljaisen palauttavan 15 kilometriä (joka siis lopulta typistyi 13 kilometriin väsymyksen ja nälän johdosta).

Kirjoittaja:



(kuva kesältä 2013 Venäjältä)
Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html