keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Pyhän Yrjön nauhan (Георгиевская ленточка) ja Voitonpäivän kansainvälisestä merkittävyydestä

Pyhän Yrjön nauha kuuluu sivistykseen


Suomalaisessa sosiaalisessa mediassa ja lehdistössä on epäilty, etteivät suomalaiset rajaviranomaiset ole sivistymättömyytensä tähden edes ehkä ymmärtäneet, mikä merkitys Pyhän Yrjön nauhalla on. Äskettäin nämä rajaviranomaiset olivat pakottaneet venäläisiä turisteja, jotta nämä poistavat peileistään pienen nauhan, jonka nämä olivat sitoneet Voitonpäivän kunniaksi. Sekä Venäjällä että Suomessa on uutisoitu Suomen rajaviranomaisten menettelystä.

Suomessa on huomattavan vaikea saada Pyhän Yrjön nauhaa, joten on hyvin mahdollista, että suomalaiset rajaviranomaiset ovat todellakin ilmentäneet vain sivistymättömyyttään, kun he ovat loukanneet venäläisten tunteita .Tuskin on kyse historian haamujen manaamisesta - siitä, että Suomi oli liitossa Natsi-Saksan kanssa. Tuskin on kyse edes poliittisesta kuumasta tuesta Kiovan natsijuntalle.   

Suomalaiset - antifasistista muistoa, ihmisarvoa ja demokratiaa kunnioittavat - Venäjä-asiantuntijat jakavat Helsingissä Sanoma-talon ja Rautatienaseman tuntumassa satamäärin Pyhän Yrjön nauhaa Voitonpäivänä 9.5.2014 kello 9-11. Pyhän Yrjön nauhan tuntemus kuuluu yleismaailmalliseen sivistykseen. Tämä jakaminen on merkkinä siitä, että Pyhän Yrjön nauhaa ei tule politisoida jonkun puolueen tai minkään geopoliittisen pelin nappulaksi: sitä symbolia voivat rakastaa kaikki ihmiset riippumatta poliittisesta puoluetaustasta, paitsi ehkä natsit, joille Pyhän Yrjön nauha symbolisoi tappiota.

Pyhän Yrjön nauha asettuu poliittisen ja kaupallisen vastakkainasettelun ulkopuolelle. Sellaista avaraa asennetta tarvittaisiin nyt entistä enemmän myös Suomessa. Venäjän federaation presidentti Vladimir V. Putin osoitti tärkeän avauksen sellaiselle sivistyneisyydelle, kun hän ilmoitti, ettei hän lähde mukaan tiettyjen länsivaltojen koston ja vihan peliin, johon näiden sanktiorakennelmat olisivat voineet provosoida Venäjää. 

Pyhän Yrjön nauha opettaa meille juuri historian muistamisen kunniallisuudesta sekä vastakkainasettelun hirvittävästä hinnasta. Ylipäätänsä on ilmeisen arvokasta sivistää laajemmin juuri suomalaisia, jotta Suomessa viranomaisista alkaen tiedostettaisiin ja ymmärrettäisiin keskeiset symbolit sekä muistettaisiin natsitoimista tullut kallis hinta ihmiskunnalle. Ei enää koskaan uudestaan! 

Suomi oli natsi-Saksan liittolainen, kun ei ymmärtänyt sanoutua irti natsiyhteistyöstä: tuon kumppanuuden seurauksena miljoona leningradilaista sai surmansa, yli 60 000 suomalaista sotilasta kaatui ja noin 160 000 suomalaista sotilasta haavoittui sekä lähes 300 000 neuvostoliittolaista sotilasta kaatui ja lähes puoli miljoonaa haavoittui. Tavallisen kansalaisen maksama hinta Suomessa ja Neuvostoliitossa oli aivan liian suuri ja aivan turha tuosta tuhoon tuomitusta liitosta natsi-Saksan kanssa ja ahneuteen perustuvista pyrkimyksistä Barbarossa 1 – suunnitelmassa. 

Pyhän Yrjön nauha ja Voitonpäivän muistaminen eivät ole yhtään vähäpätöisiä asioita myöskään nyt Euroopassa, jossa poliittinen eliitti ilmentää hämmästyttävää tukea Kiovan natsijuntalle, jota ei ole koskaan valittu valtaan demokraattisesti.


Pyhän Yrjön nauhan käyttö on hengellistä ja humaania sivistystyötä


Pyhän Yrjön nauha ja värit ovat tutut jo 1700-luvulta, jolloin se oli osa sotilaallista ansiomerkkiä, merkkinä sotilaan henkilökohtaisesta rohkeudesta taistelukentällä.   Täältä on perua nauhaan liittyvä nykyinen nimi ”Pyhä Yrjö”. 

Katariina II perusti vuonna 1769 Venäjän keisarikunnan korkeimman sotilaallisen palkinnon, jonka yhteydessä esiintyi Pyhän Yrjön nauha. Ensimmäinen Pyhän Yrjön nauha jaettiin palkintona vuonna 1787, kun Suvorovin pieni joukko torjui Turkin ylivoimaisen sotajoukon hyökkäykset.[4] Myös Pyhän Yrjön nauha koristi Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puheenjohtajiston asetuksella 8.11.1943 perustettua Орден Славы-kunniamerkkiä, joka myönnettiin Suuressa isänmaallisessa sodassa ansioituneille, rohkeutta ja sankaruutta taisteluissa osoittaneille sotilaille. Vuodesta 1992 Pyhän Yrjön nauhoja käytettiin Venäjän armeijan kunniamerkkien yhteydessä. Sotilasmerkkien yhteydessä Pyhän Yrjön nauhan värit musta ja oranssi on ymmärretty savuksi ja tulipaloksi, merkeiksi sotilaan osoittamasta suorituskyvystä taisteluissa.

Pyhän Yrjön nauhaa käytetään nykyään julkisesti erityisesti Venäjällä Voitonpäivän symbolina. Vuodesta 2005 tällä nauhalla ja symboliikalla on kunnioitettu voittoa Toisessa maailmansodassa. Silloin RIA Novostin ja ROOSPM opiskelijayhteisö jakoi nauhoja metroasemilla, ostoskeskuksissa sekä sitoivat niitä pysäköityjen autojen antenneihin.  

Vuonna 2006 Pyhän Yrjön nauhoja jaettiin jo yli 4 miljoonaa nauhaa yli 900 kaupungissa Venäjällä. Lisäksi toimintaan osallistuivat Israelin, Yhdysvaltojen, Kanadan, Persianlahden maat ja monet eurooppalaiset kaupungit. Progress M-57 avaruusaluksessa oli Voitonpäivän symboli. 

Vuonna 2007 Pyhän Yrjön nauha nähtiin Punaisella torilla Voitonpäivä, kun esimerkiksi Vladimir Putin ja Dmitri Medvedev pitivät sitä takkinsa kauluskäänteessä. Vuonna 2007 Pyhän Yrjön nauhaa oli levinnyt jo yli 10 miljoonaa maailmanlaajuisesti. Sittemmin Pyhän Yrjön nauhat ovat tulleet kansainvälisesti tunnustetuksi symboliksi natseista saadusta voitosta.

Vuonan 2007 Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Aleksei II siunasi Pyhän Yrjön nauhakampanjan.  Näin ollen Pyhän Yrjön nauhan käytöstä on tullut sekä hengellinen että humaaninen sivistystehtävä: Pyhän Yrjön nauha on ”urheuden ja kunnian symboli”.[2]

Vuonna 2008 Pyhän Yrjön nauhoja jaettiin yli 30 maassa, itsenäistyneessä Pohjois-Ossetiassa jaettiin yli 400 000 Pyhän Yrjön nauhaa. Pietarissa valmistettiin ja jaettiin yli 1,8 miljoonaa nauhaa.

Vuonna 2008 tapahtui laaja jakelu Ukrainassa, jossa se sai myös laajan kansalaistuen ja paljon huomiota tiedotusvälineissä. Ainakin yli 50 miljoonaa nauhaa on jaettu ympäri maailmaa. Vain Virossa ilmeni vuonna 2008 kielteisiä mainintoja tiedotusvälineissä Pyhän Yrjön nauhakampanjaa vastaan.[1] Viron valtiollinen yleisradioyhtiö ERR kielsi kategorisesti työntekijöiltään kaikki maininnat Pyhän Yrjön nauhojen kampanjasta sekä hyökkäsi Viron antifasistista kansalaisyhteiskuntaliikettä Yövartijat (" Ночной Дозор ") vastaan. Myös Viron DELFI-portaalista, sanomalehdistä Postimees ja Linnaleht piti kolmen päätoimittajan lähteä pois ”vapaaehtoisesti”, koska nämä olisivat olleet ristiriidassa kyseisen poliittisen sensuurin kanssa.

9. toukokuuta 2011 Karjalan tulliviranomaiset jakoivat turisteille Pyhän Yrjön nauhoja Suomen ja Venäjän rajalla, niin kuin sittemmin myös seuraavina vuosina 2012 ja 2013. 

Vuoden 2013 lopulla ja vuoden 2014 alussa Pyhän Yrjön nauhaa ovat käyttäneet ns. Antimaidan-ryhmän aktivistit ja poliisin erikoisjoukon yksikkö, jotka ovat vastustaneet vallankaappausta suorittavaa natsijunttaa ja näiden terroritekoja.

Vuonna 2007 tehdyn haastattelututkimuksen mukaan 73 % venäläisistä koki erityisen myönteisesti, että ihmiset käyttävät Voitonpäivänä Pyhän Yrjön nauhaa, vain 2 % koki nauhan kielteisesti.  Pyhän Yrjön nauhaa ovat käyttäneet myös poliittiset nuorisoliikkeet ”Nuori Kaarti” ja ”Nashi”, vaikka nauhaa ei tulisi käyttää poliittisiin tarkoituksiin.

Pyhän Yrjön nauhan symboliikka lähtee kunnioittavasta muistosta, jotta uudet sukupolvet eivät unohtaisi, kuka ja millä hinnalla voitti viime vuosisadan kauhean sodan, jonka perillisinä me säilymme ja joista meidän täytyy olla ylpeitä. Pyhän Yrjön symboliikkaan liittyy myös tunnetut iskulauseet: ”Isoisäni voitto on minun voittoni” («Победа деда — моя Победа»), ”Muistan! Olen ylpeä!” ( «Я помню! Я горжусь!»), ”Me suuren voiton seuraajat!” («Мы — наследники Великой Победы!») ja Kiitos isoisälle voitosta” («Спасибо деду за победу!») ym.

Pyhän Yrjön nauhojen aktio on taloudellista voittoa tavoittelematon ja ei-poliittinen, vaan sen tarkoituksena on symboloida Voitonpäivän juhlaa. Symboli on myös kunnioitus veteraaneille, kiitos niille ihmisille, jotka uhrasivat jopa henkensä. Pyhän Yrjön nauhalla ei saa käydä kauppaa eikä mainostaa mitään tuotteita tai palveluja.  Nauha on ilmainen.  Pyhän Yrjön nauhojen käyttöä on nimenomaan siten ohjeistettu, että sitä ei tule käyttää minkään yksittäisen osapuolen tai liikkeen poliittisiin tarkoituksiin. Humalaisten ihmisten ei tule käyttää julkisesti Pyhän Yrjön nauhaa, koska he häpäisevät usein nauhan arvokkaan käytön. Myöskään ei ole oikein hylätä Pyhän Yrjön nauhoja tienvarsille, lätäköihin tms. Pahimmillaan Pyhän Yrjön nauhaa on käytetty jopa striptease –klubin ”London”  mainoksissa.[3]

Mitä tulee itse Pyhän Yrjöön (Yrjö Voittaja, Георгий Победоносец, lat. Sanctus Georgius; Karjalassa Jyri), josta ”Pyhän Yrjön nauha” on saanut lopulta vain nimensä, niin hän oli kristitty marttyyri, joka kärsi keisari Diocletianuksen vainoissa marttyyrikuoleman 23. huhtikuuta 303 jKr. Pyhä Yrjö oli Kappodokian kristittyjä, jonka isä palveli armeijan upseeri, mutta äiti jäi leskeksi nuoren poikansa kanssa. Poika sai hyvän kasvatuksen. Yrjö palveli keisari Diocletianuksen henkivartiokaartissa, mutta hän kieltäytyi tottelemasta Diocletianuksen käskyä kristittyjen vainosta Rooman valtakunnassa. Diocletianus raivostui Yrjön arvostelusta ja määräsi petturin kidutettavaksi ja tapettavaksi. Yrjön kärsimys vakuutti keisarinna Alexandran ja pakanapapit, jotka kääntyivät kristityiksi ja myös teloitettiin samalla tavalla. Keisari Konstantinus Suuri rakennutti Lyddaan kirkon Pyhän Yrjön kunniaksi. Kirkko koki sittemmin kovia, kunnes viimeisin kirkko pystytettiin vuonna 1872. Pyhästä Yrjöstä tuli jo varhain 1000-luvulla ritarien esikuva: hänet kuvattiin panssareissa hevosen selässä. Keisarinna Katariina II Suuri perusti 1769 Pyhän Yrjön ritarikunnan sotilaita varten. C.G.E. Mannerheim sai erittäin arvostetun Pyhän Yrjön ristin 1914 syksyllä. 

Ortodoksinen kirkko kunnioittaa Pyhää Yrjö Voittajaa vuosittain 23. huhtikuuta. Venäjällä Yrjö on kunnioitettu sotilaiden ohessa myös maaviljelijöiden suojelijana. Myös partioliike kunnioittaa Pyhää Yrjöä suojelupyhimyksenään.

Voitonpäivä tukee ihmisoikeuksia poliittista peliä vastaan

Voitonpäivä tulee ymmärtää poliittisen vastakkainasettelun ulkopuoliseksi ja poliittista vastakkainasettelua torjuvaksi yhteiseksi eurooppalaiseksi arvoksi, jossa juhlitaan voittoa natseista. 

Erityisen Kiovan natsijuntan tilanne tekee erityisen ajankohtaiseksi Voitonpäivän sekä siihen liittyvät  kaksi venäläistä laulua: Katjusha  (Катюша) ja ”Slaavilaisen naisen jäähyväiset” (Прощание славянки - Proščanije slavjanki. Molempien syntyhistoria liittyy erottamattomasti Krimille! 

Nyt vuonna 2014 voisi sanoa erityisen oikeaksi ajaksi laulaa näitä kahta laulua, jotta Krimin kehitykseen voitaisiin suhtautua vähemmän kiihkomielisesti, enemmän kansalaisten itsemääräämisoikeutta ja demokraattisia vapauksia sekä ihmisarvoa kunnioittaen. Samalla näitä lauluja kuunnellessa voisimme luopua edes vähän geopoliittisesta valtapelistä ja sen mukaisista arvovaltakysymyksistä, kun pitäisi selvästi ilmaista arvovalinnoissamme arvokkaasti eurooppalainen sivistyksemme ja arvostuksemme, että emme hyväksy natsivallan paluuta Kiovaan.

”Katjusha” valmistui Krimillä

Suositun venäläisen laulun ”Katjusha”  (Катюша) säveltäjä on Matvei Isaakovits Blanter (Матвей Исаакович Блантер; 28.1.1903-27.9.1990), neuvostoliittolainen kansantaitelija ja säveltäjä. Hän kirjoitti Suuren isänmaallisen sodan suuren symbolin Katjusha vuonna 1938. Katjusha esitettiin ensimmäistä kertaa 27.3.1938. Sanoittaja on Mihail V. Isakovskiy (Михаил Васильевич Исаковский).[5] Mihail Isakovskiy on Neuvostoliiton venäläinen runoilija, joka syntyi Smolenskin alueella köyhään talonpoikaisperheeseen. Hän sai valmiiksi tämän runon Katjusha alkuvuodesta 1938. Heikommin on kuitenkin tunnettu, että Katjusha tuli valmiiksi vasta Krimillä. Isakovskiy on kertonut kirjoittaneensa vaivattomasti kahdeksan ensimmäistä riviä runostaan, mutta sitten työ oli pysähtynyt, kunnes hän tapasi Pravdan tiloissa säveltäjä Matvei Blanterin. Tuskainen yritys tuottaa runo valmiiksi ei edistynyt vielä sittenkään, kunnes Krimillä Jaltalla Blanter ja Isakovskiy saivat kappaleen valmiiksi. Sanoittajalla ja säveltäjällä oli jo aavistus sodasta, mutta ei tietenkään tarkkaa aikaa ja paikkaa. Jo syksyllä 1939 Länsi-Ukrainan, Valko-Venäjän ja Puolan väestö koki tässä kauniissa laulussa Katjusha myös sen, että Neuvostoliiton armeija oli vapauttanut heidät. Suuren isänmaallisen sodan aikana Ranskan ja Italian vastarinta-armeijat lauloivat Katjushaa. Pian sotien jälkeen Ukrainan runoilija Andrei Malishko kirjoitti, että romaanit (mustalaiset) lauloivat venäläistä Katjushaa muistona vapautumisesta natsivallasta.[5] 

Nykyään myös Suomessa koululaiset, esimerkiksi Helsingissä suomalaisvenäläisessä koulussa, laulavat joulujuhlissa Katjushaa venäjäksi. Suomessa ei ole enää natsihenkistä asennettä, jossa puolustettaisiin liittolaisuutta Hitlerin kanssa, vaan menneisyyden virheet tunnustetaan ja lapset saavat oppia yleismaailmallisen sivistyksen natsismista vapaisiin ihanteisiin.

Isakovskiyn muistoksi on todettava myös, että runoilija tuli Smolenskin alueelta, joka joutui kohtaamaan natsijoukkojen hirvittävät hyökkäykset Moskovaa vastaan Suuren isänmaallisen sodan aikana. Juuri tällä alueella appiukkoni isä toimi poliisipäällikkönä ja natsien jo saavuttua hänen kaupunkiinsa ja neuvostosotilaiden peräännyttyä hän jatkoi voittoisana partisaanipäällikkönä. Eivätkä natsit koskaan päässeet Moskovaan! Sittemmin hän sai kunniakkaasti osallistua Punaisella torilla Voitonpäivän paraatiin ja kuulla Katjushan – Smolenskin pojan sävellyksen.


Расцветали яблони и груши,
Поплыли туманы над рекой.
Выходила на берег Катюша,
На высокий берег на крутой.

Выходила, песню заводила
Про степного сизого орла,
Про того, которого любила,
Про того, чьи письма берегла.

Ой ты, песня, песенка девичья,
Ты лети за ясным солнцем вслед:
И бойцу на дальнем пограничье
От Катюши передай привет.

Пусть он вспомнит девушку простую,
Пусть услышит, как она поет,
Пусть он землю бережет родную,
А любовь Катюша сбережет.

Расцветали яблони и груши,
Поплыли туманы над рекой.
Выходила на берег Катюша,
На высокий берег на крутой.

Ukrainalainen Erika esittää tässä Katjushan Voitonpäivänä 9.5.2013.  Erika (Эрика, s. 13.4.1989 Ukrainassa Lvivin alueella; Анастасия Александровна Кочетова, Anastasia Kochetova)   on osallistunut lapsesta alkaen useisiin eri kilpailuihin, 17 vuoden iässä hän valloitti myös Hollywoodin. 19 vuoden iässä hän valloitti Ukrainan TV:n ”Factory of stars-3” kilpailun.  Erika on yksi top-5 suosituimmasta ukrainalaisesta laulajasta. Koulutukseltaan hän on englanninkielen kääntäjä, joka on valmistuntu Lvivin kansallisesta Ivan Frankon yliopistosta. Vuonna 2012 hän osallistui kansainväliseen hankkeeseen ”Stars Factory Venäjä-Ukraina”, jonka hän voitti.


Tässä on Erikan konserttivideo Voitonpäivältä 9.5.2013 hiukan laajemmin.


”Slaavilaisen naisen jäähyväiset” syntyi Krimillä

”Slaavilaisen naisen jäähyväiset”  on  kaunis laulu, joka kuuluu nimenomaisesti Voitonpäivään.

Ratsuväkirykmentin trumpetisti Vasily Agapkin kirjoitti tämän kauniin marssin ”Slaavilaisen naisen jäähyväiset” (Прощание славянки - Proščanije slavjanki) kunnioitukseksi bulgarialaisille naisille, jotka tukivat miehiään Ensimmäisessä Balkanin sodassa.

Suositun legendan mukaan marssi olisi kirjoitettu ja kantaesitetty ensimmäiseksi nimenomaisesti Krimin pääkaupungissa Simferopolissa vuoden 1912 lopulla, jossa se julkaistiin yhteistoiminnassa Liettuan jalkaväkirykmentin kanssa. Kesällä 1915 se julkaistiin singlenä Kiovassa. Vasily Agapkin sai ohjeen rykmentin orkesterimestari Milovilta, että tämän pitäisi hiukan korjata sävellystään niiden muistiinpanojen avulla, joita hän oli tehnyt Simferopolissa Yakov I. Bogoradin kanssa. Bogorad auttoi marssin viimeistelyssä ja keksi myös sen nimen ”Slaavilaisen naisen jäähyväiset”.   Simferopolissa sävellystä painettiin sata kappaletta: kannessa nuori nainen sanoo hyvästit sotilaalle, joka on menossa Balkanin vuorille. Ensimmäisen kerran ”Slaavilaisen naisen jäähyväiset” esitettiin kuitenkin Tambovissa, Tsnajoen varrella Venäjällä. Kiovalaisen levy-yhtiön julkaisu 1915 edisti marssin nopeaa suosiota Venäjällä.  Puna-armeijan kuoro julkaisi marssin vuonna 1929. ”Slaavilaisen naisen jäähyväisiä” soitettiin vuodesta 1955 kaikilla Simferopolin asemilla.  Suuren Isänmaallisen sodan jälkeen Puna-armeijan kuoro esitti tätä laulua ”Slaavilaisen naisen jäähyväiset” kunnioitukseksi Moskovan puolustajille (v. 1941) ja Berliiniin saapumisesta (v. 1945).

”Slaavilaisen naisen jäähyväiset” symbolisoi jäähyväisiä, jotka nuoren naisen on jätettävä sulhaselleen sodan, asepalveluksen tai pitkän matkan tähden. Tämä marssi on yksi tunnetuimmista Venäjän keisarikunnan, Neuvostoliiton ja Venäjän federaation symboleista.  Suosion salaisuus johtuu melodiasta ja selkeäpiirteisyydestä.


Mezzosopraano Dina Fagimovna Garipova esittää edellä olevassa videossa “Slaavilaisen naisen jäähyväiset”. Hän on Tatarstanin tasavallan kunnioitettu venäläinen laulaja, vuoden 2013 Eurovisio kilpailussa hän sijoittui viidenneksi. Garipova esittää lauluja venäjäksi, tataarien kielellä, englanniksi, italiaksi ja ranskaksi. Vuonna 2013 hän voitti Venäjän Kanava 1:n ”Voice” kilpailun.

Ennakkotietojen mukaan Venäjän Federaation presidentti Vladimir Putin voi juhlia Voitonpäivää Simferopolissa, Venäjään liittyneen Krimin pääkaupungissa. On oletettavaa, että hän saa kuulla siellä nämä kaksi kaunista laulua: Katjusha ja Slaavilaisen naisen jäähyväiset.


[1] Русскоязычным редакциям Гостелерадио Эстонии запретили упоминать акцию "георгиевские ленточки". http://www.regnum.ru/news/1155843.html#ixzz30LfIUqdC 

[2] Наталья Валуйская. Георгиевская лента – символ доблести и славы. http://spgk.kz/natalya-valujskaya/214-georgievskaya-lenta-simvol-doblesti-i-slavy.html

[3] Сайт в защиту Георгиевской ленты http://www.za-lentu.ru/

[4] История возникновения и применения Георгиевской ленточки. http://medalirus.ru/stati/georgievskaya-lentochka.php


[5] Михаил Исаковский. Песня "Катюша" (история создания и текст стихов). http://journal-shkolniku.ru/katyusha.html


Kirjoittaja



Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html