torstai 3. huhtikuuta 2014

Vladimir V. Putinin psyyke

Länsimaisessa mediassa on kuin yhden Göbbelsin propagandakonttorista yhdellä suulla ryhdytty kirjoittaa hämmästeleviä tarinoita Venäjän presidentti Vladimir Putinin psyykeestä. Jos ei tietäisi jo valmiiksi, että länsimaiden media on täysin vapaata ja demokratiamme ihanteellista sekä journalistimme täysin lahjomattomia, niin voisi luulla, että noiden kirjoitusten taustalla on todella johdettu agenda.

Ammattilaisen silmin – olen kirjoittanut Helsingin yliopistossa hyväksytyn väitöskirjan psykohistoriasta toisin kuin kukaan noista lukuisista dokumenttien ja artikkeleiden tekijöistä  – kiinnittää ensinnäkin kriittinen huomio siihen, että länsimaiset kirjoittajat vaikuttavat todellisuudessa tekevän enemmän analyysiään tai jopa vain koostetta itselleen muodostuneista mielikuvista. ”Tutkielmien” kohteena ei olekaan Vladimir Putin ja hänen psyykeensä, vaan ”tutkielmien” tekijöiden mielikuvat aihepiiristä. Kirjoittajat eivät kuitenkaan sano reilusti tai eivät edes itse tajua, että heidän tutkimuskohteensa ei ole Vladimir Putin vaan kirjoittajien oma tajunta (tai tajunnan häiriö).

Edellä kuvattua ongelmaa tutkimuskohteen tavoittamattomuudesta lisää vain se, että tuskin koskaan ”dokumenttien” kirjoittajat ovat edes tavanneet Vladimir Putinia, useimmat eivät edes ymmärrä venäjänkieltä, jota Vladimir Putin puhuu äidinkielenään.

Niin sanottujen ”psyyke-analyysien” kirjoittajien tahallinen tai tahaton taitamattomuus korostuu siinäkin, että nämä kirjoittajat eivät reflektoi eivätkä ilmaise mitään teoriataustaa (viitekehystä), jonka puitteissa he määrittävät Putinin psyykettä. Kirjoittajilla ja dokumenttien tekijöillä ei ole edes perusoppikirjoja syvemmälle menevää käsitteellistä ja analyyttistä tietämystä psykologisten käsitteiden käytöstä ja merkityksestä.

Pahinta lienee kuitenkin lukea, että mainitut kirjoittajat esittävät täysin päättömiä väitteitä Putinin psyykeeseen vaikuttaneista ikään kuin historiallisista tekijöistä. Menetelmää kutsutaan ”psykohistoriaksi”, että esimerkiksi lapsuus- ja nuoruusvuosien historian merkittävillä seikoilla selitetään tärkeän henkilön psyykettä ja päätöksentekomallia sekä motivaatiota. Äskettäin muuan maisteri Heikki K. Auvinen lähetti russofoobikkojen temmellyskentäksi muodostuneelle Aleksanteri-listalle omat tarinansa Krimin ongelmista, joita hän selittää Vladimir Putinin psyykeellä. Samalla hän viittasi siihen, että Suomen televisio näyttää myös Ranskan television teettämän analyysin Vladimir Putinin psyykestä. Uskoen ilmeisesti omaan merkittävyyteensä analyytikkona, Heikki K. Auvinen lähetti analyysinsä yliopiston listalle ja kertoi, että analyysit käännetään monelle vieraalle kielellekin.

Vastasin maisteri Heikki K. Auviselle Aleksanteri-listalla seuraavaa 3. huhtikuuta 2014 kello 19:53:

"Onko kirjoittaja oikein tavannut Putinin persoonallisuusanalyysiaan varten vai kirjoittaako hän niitä satuja, joita Andersen teki paremmalla menestyksellä? Ainakin tietojen puolesta tarina vilisee virheitä. Esim. Auvinen kirjoittaa väärän todistuksen: "Putinin nuoruusajan Leningradissa. Koulussa oli opetettu, että suomalaiset ovat fasisteja, jotka hyökkäsivät 1939 kaupunkiin ja osallistuivat Leningradin piiritykseen 1941 – 1944. Leningradilaisnuoret alkoivat tiedostaa eron omakohtaisen kokemuksen ja koulussa opetetun//tiedotusvälineiden luoman kuvan ihmisistä maan rajojen ulkopuolella."

Todellisuudessa NL VAIKENI kouluopetuksessa suomalaisten julmasta liittolaisuudesta natsien kanssa. Satun näet tuntemaan sekä neuvostoliittolaisia koululaisia että opettajia. Putinin nuoruudessa ei Suomesta annettu rumaa kuvaa.

Mielenkiintoisempi olisi psykoanalyyttinen tai muu vastaava tarkastelu, jossa osana infosodan analyysiä selvitetään, miksi medialle on niin intomielinen määrittää Venäjän presidentin psyykettä. Tutkimuksen kohde olisi näissä määrittelijöissä, ei presidentissä, joita useimmat eivät ole edes paremmin kohdanneet - paitsi mediamme luomissa mielikuvissaan."


Miksi Venäjän presidentistä rakennetaan hurjia ”persoonallisuusanalyysejä”? Viittaisin väitöskirjassani ”Q-evankeliumi ja psykohistoria” (Helsinki 2009, https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/21601/qevankel.pdf?sequence=2) mainitsemaani tutkijaan ja hänen havaintoihinsa. Lukiessani ja kuunnellessani noita ”analyysejä” Putinin psyykestä, en voi unohtaa pariisilaisen kansainvälisten suhteitten tutkimuskeskuksen johtajan, politiikan tutkimuksen professorin Jacques Semelin (2007) selvityksiä kansanmurhista. Silloin ideologisessa muokkaustyössään johtajat kehittivät vainoharhaisia fantasioita vastustajistaan. Mahdollisesti vastustajan – tässä tapauksessa Venäjän presidentin - epäinhimillistäminen teke helpommaksi niin oman ryhmän kurinalaiset uhraukset annettuja päämääriä varten kuin viime kädessä myös tappamisen ja sodan käynnistämisen. Kaikkihan tietävät nykyäänkin, miten USA (enemmän kuin mikään muu valtio koskaan ihmiskunnan historiassa) on erikoistunut jopa tappamiseen – ja tappamista ennen vihollisten epäinhimillistämiseen informaatiosodan keinoin.

Minä itse tulkitsen länsimaisen median kiihkeyden määritellä Vladimir Putinin psyykettä, länsimaisen kulttuurin viimeisiksi epätoivoisiksi, säikähtäneiksi tai refleksimäisiksi liikkeiksi kalmistossaan (kuolleiden leposija - kalmisto - on länsimainen media): noiden viestien saattajat - mediassamme analyysejään levittävät henkilöt - ovat kalmiston epämuotoisia haamuja. Nämä tahtovat pyristellä vielä jotain ääntä ja liikettä elävien puoleen, ehkä säikähtävät jo helvetin liekkejä, kun ovat jo kuolleiden valtakunnassa. Länsimaisen kultturin epätoivon pitkä linja näkyy suuressa vimmassa määritellä Vladimir Putinin psyykettä hurjin kääntein.


Kirjoittaja:


 Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html