torstai 1. toukokuuta 2014

Se oli viimeinen kerta kun käytin ylioppilaslakkia

Olen käyttänyt ylioppilaslakkia kokonaiset kaksi kertaa, vaikka ylioppilaskirjoituksista ja lakkiaisista on jo 31 vuotta. Ensimmäinen käyttökerta oli se pakollinen tapahtuma lakkiaisissa. Ja se toinen kerta oli viimeinen kerta, kun käytin ylioppilaslakkia. Sekin kerta oli ihan melkein pakko.


Toinen ja viimeinen käyttökerta oli vappuna 1990. Sain kutsun Helsingin opiskelija- ja koululaislähetykseltä saapua vappupuhujaksi Bulevardille.  Pukukoodiksi oli nimenomaisesti annettu, että ylioppilaslakki tulisi olla päässä. Minulla oli papin puheenvuoro Bulevardilla. Kävelin Vanhan kirkon puiston halki Bulevardia kohti, jolloin joku nuori nainen huuti ilmeisen päissään selkäni takaa. Tuon ainoan ja viimeisen kerran olen kuullut, että suomalainen nainen jopa huutaa seksitarjouksia minulle. Toki ymmärsin jo silloin, että nainen oli selkäni takana ja ilmeisen humalassa. Hän juoksi kasvojeni eteen, jolloin hän järkyttyi: minulla oli papin sokeripala kaulassa ja kasvoilla oli valtaisat jäljet vesirokkoa, jota sairastin juuri sillä hetkellä. Kuumeessa kasvoni vuotivat hikeä. Mahtoi olla järkytys naiselle, joka mykistyen lähti pois. Näin oli nähnyt ihmiskaltaisen hirviön. Pidin hartauspuheen ylioppilaille, minkä jälkeen lähdin kotiin. Sen jälkeen en ole koskaan pitänyt ylioppilaslakkia. Itse asiassa nykyään en tiedä edes, missä vanha lakki olisi. Ilmeisemmin olen jo heittänyt sen kaatopaikalle vuosikymmeniä sitten.

Venäläiset ystäväni ovat aina nauraneet, että suomalainen ylioppilaslakki on niin oudon ja kummallisen näköinen, aivan mauton.  Moni on sanonut, että ylioppilaslakki tekee ”tyhmän näköiseksi”. 1850-luvun tyylikkäät miehet käyttivät hännystakkeja, liivit olivat suorahelmaiset, herrasmiehen hattuna oli silinteri. Eivät nämäkään vaatteet kuulu minun elämääni.

Suomalainen ylioppilaslakki – valkea samettipäällinen ja musta samettireunus – on peräisin 1800-luvulta, nykyinen muoto vakiintui 1870-luvulla. Ensimmäinen tunnettu maininta Suomen valkomustasta ylioppilaslakista on vuodelta 1864. Varsinaisena ylioppilaslakin syntymäpäivänä pidetään seuraavaa vuotta 1865, kun helsinkiläiset ylioppilaat tilasivat samettilakit. Ompelija Maria Grapen valkoiset lakit nimitettiin alkuaan maitolakeiksi.  Ensimmäisiä lakin käyttäjiä pilkattiin ja heitä pidettiin ”ruotsinmaalaisten matkijoina”. Ylioppilaslakki oli 1950-luvulle saakka ylioppilaiden yleinen kesäpäähine.  Ylioppilaslakin vuosi on tyypillisesti yleisisänmaallisesti sinivalkoinen, kuitenkin ruotsinkielisillä ylioppilailla värit ovat usein punakeltaiset tai sinikeltavalkoiset.  Vuonna 1983 minä hankin luonnollisesti ylioppilaslakin sisäkuoren Voitonpäivää kunnioittaen Pyhän Yrjön väreissä mustaoranssiksi, mutta edes ne kauniit mustaoranssit värit ovat piilossa eivät lisänneet intoa käyttää ylioppilaslakkia. Sitä lakkia ei enää ole – pitkäaikaistyötön köyhäparka ihmispolo ei tarvitse ylioppilaslakkia.


Eilen vappuaatto sujui erinomaisesti, kun vein poikani uintitreeneihin Mäkelänrinteeseen. Siellä he harjoittelivat sekauintia. Siellä samalla kapealla radalla ui yhtä aikaa eräs noin 18 vuotta vanha poika, joka oli parempi perhosuintiosuudellaan, kun poikaani häiritsi kovasti veden roiskeet, mutta sen jälkeen poikani jaksoi liukua selvästi ohi muilla uintitekniikoilla (selkäuinti, sammakko ja krooli). Tänä aamuna harjoittelin kahden pienimmän poikani kanssa jalkapalloa. Nuorinkin on aloittamassa jalkapalloseuran treenit ja pelit. Pieni räntä- ja raekuuro ei pahasti estänyt meitä. Illalla on sitten futisseuran oikeat treenit, vaikka samaksi ajaksi on luvattu kylmää vesi- ja räntäsadetta.  En minä näissä harrastuksissani tarvitse mitään ylioppilaslakkia. Koko ylioppilaslakista voisi jo vihdoin luopua. Se on pelkkää rahan tuhlausta turhuuteen ja tarpeettomuuteen.

Paljon hienompi ja kauniimpi on Voitonpäivän Pyhän Yrjön nauha, jota voi kantaa rinnassaan ja mukanaan vaikka koko kesän ja vuoden. Antifasistiset Venäjä-asiantuntijat jakaavat Sanomatalon edustalla Pyhän Yrjön nauhaa Voitonpäivänä 9.5. kello 9-11.