torstai 8. toukokuuta 2014

Vastoin Haminan upseerien käskyä: Pitkäaikaistyötön palasi iloisesti Suomeen

RUK:n kouluttaja yliluutnantti Janne Vaahtovuo ilmoitti 5. toukokuuta 2014 kello 12:37, että tekisin ”palveluksen”, jos jäisin Venäjälle. Hänen mukaansa ”tuskin sinua Suomeen takaisin moni kaipaa”. Muuan espoolainen YIT-mies Kimmo Heiskanen ja muuan kapteeni Eerika Vaahtovuo ilmoittivat oikein tykkäävänsä yliluutnantin nerokkuudesta. 

Yliluutnantti Janne Vaahtovuo: "Jää Venäjälle!"

Rouva kapteeni Eerika Vaahtovuo toisti aviomiehensä kanssa jaettuja yhteisiä ajatuksia 7. toukokuuta 2014 kello 9:22 – ilmeisesti jonkin aikaa sen jälkeen, kun oli ensin saanut huudettua sotilaspojat ammuntoihin itäistä ikuista vihollista torjumaan tai mikä lienee ollut tilanne: ”Jos Venäjä kerran on niin rakas, että tulkitset kaiken venäläisittäin, niin miksi et muuta sinne? Turhaa roikkua Suomessa - - -”

Kapteeni Eerika Vaahtovuo: "Muuta Venäjälle!"

Se pieni hienotunteisuus, asiallisuus ja kohteliaisuus, johon olin tuossa Facebook-keskustelussa kutsunut Suomen upseereita ja Suomen mediaa näiden puhuessa Venäjästä, johti upseerit tunnevaltaiseen kehotukseen, että muuttaisin Venäjälle. Minun täytyy siis vastata monisanaisesti, miksi minä jään Suomeen. Pelkästään yksi syy ei ratkaise Suomeen jäämistä.

Juha Molari: "Rauhaa maailmalle"

Eilen minä hymyilin, kun sain Pietarissa vanhan neuvostoaikaisen lipun, jossa luki ”Rauhaa maailmalle”. Seison erään vanhan kerrostalon pihalla. Talo oli rakennettu jo Stalinin kaudella. Porraskäytävän maantien puolella seisoo erittäin tuunattu auto (ks. kuva), joka ei ole kuitenkaan minun vanha Volgani. 



Pieni hetki myöhemmin astun kerrostalon porraskäytävään, jossa ulko-oven takana ”asuu” porraskäytävän eteisessä koditon pietarilainen mies. Tämä mies on aivan samanikäinen kuin minäkin. Hän ei ole sen huonompi tai parempi ihminen – aivan yhdenvertainen minun kanssani. Me molemmat olemme työttömiä, osattomia yhteiskunnallisesta vaikutusvallasta ja päätöksenteosta. Hänkin on käynyt koulunsa joskus kauan sitten. Ystäväni jätti kodittomalle pietarilaiselle miehelle pullan, jonka hän oli ostanut vähän aiemmin kaupasta. Tämä koditon mies on sikäli onnekas, että kaikenlaiset sosiopaatit eivät pura vihaansa häneen siinä määrin kuin monissa porraskäytävissä, joissa ”hyväosaiset” hakkaavat kodittomia. Minä katsoin porraskäytävän lattialla makaavaa ja asuvaa miestä. Totesin hänet hyvin samanlaiseksi ja samanarvoiseksi - yhdenvertaiseksi - kuin minäkin, paitsi minä en käytä päihteitä. Alkoholi ei määrittele yksistään tuota koditonta miestä, vaan köyhyys on ratkaisevampaa. Varmaan Boris Jeltsin oli aivan yhtä juoppo tai vielä enemmän kuin tuo koditon mies. Kyllä Martti Ahtisaarenkin kerrotaan pissanneen housuihinsa humalassa, mutta Ahtisaari ei makaile porraskäytävien ovien takana kodittomana. En edes haistanut mitään virtsaa tuon pietarilaisen kodittoman miehen luona.

Minä elän pitkäaikaistyöttömänä suhteellinen turvattua elämää Suomessa. Suomalaiset parempiosaiset sosiopaatit eivät minua mitenkään uhkaa, eivät pieksä eivät edes soimaa. Suomalainen sosiaaliturva tekee mahdolliseksi, että minä voin saada riittävästi ruokaa. Vaikka minä pitkäaikaistyötön kurja suomalaisparka en voi ikinä vuokrata tai ostaa mitään asuntoa Suomessa, niin minun ei tarvitse nukkua porraskäytävissä.  Jostain löytyy yösija joko ystävien tai kunnan puolesta.

Suomen valtiollisen yleisradioyhtiön Ylen pitkäaikainen toimittaja, nykyään jo eläkeläinen, kirjoitti 2. toukokuuta kello 19:40 vihaiseksi tulkittavan tekstiviestin, jossa hän moitti sitä, että ”maksamme sosiaalirahaa teikäläisille vieraan vallan asiamiehille. Valtion velalla”. Vastasin hänelle, että ”en tiennyt, että olisin päässyt asiamieheksi”.  Tiistaina 6.5. samainen toimittaja ilahdutti minua jälleen tekstiviestillä: ”Kunpa olisi suomalaisella eläkeläisellä yhtä paljon rahaa, kuin työttömällä. Että pääsisi matkustelemaan jopa Venäjälle ja olisi lisäksi varaa hienoihin älypuhelimiin ja mahtavaan tietokonearsenaaliin SEKÄ kaikkiin käyttökustannuksiin. Tasan ei käy onnenlahjat. Meikäläiset senkun maksavat. Etuudet teikäläisille”.

Ylen tutkivan journalistin ajatuksia (ja jopa melkein kateutta pitkäaikaistyöttömän hyvää ja rikasta osaa kohtaan) seuraten ei ole siis mikään ihme, että vastaan kielteisesti kapteenien käskyyn muuttaa Venäjälle! 

Venäjällä minun osani olisi niin kuin tuon vanhan kerrostalon porraskäytävässä majailevan kodittoman miehen, aivan minun ikäisen ja minun vertaisen ihmisen. Minulla ei olisi Venäjällä mitään kotia eikä mitään työtä. Mistä minä löytäisin oman porraskäytävän, jossa ei olisi sosiopaattia pieksämässä tai mollaamassa minua, vaan siellä olisi ystävällisiä ihmisiä, jotka silloin tällöin antaisivat leipää syötäväksi? 

Tietysti etsin töitä Venäjälläkin. Juttelin useamman venäläisen tutun kanssa hyvin perusteellisesti ja vakavasti siitä, miten voisin ehkä työllistyä Venäjälle, mutta en löytänyt näiden kyselyjen avulla mitään ratkaisua työttömyyteni. Myös ystäväni olivat huolissaan. Venäjällä on vaikea käsittää, jos joku ihminen on jo neljättä vuotta työtön, sillä Venäjällä on työvoimalle kova kysyntä. Suomessa työttömyys on pikemmin sääntö kuin poikkeus. Suomessa pitkäaikaistyöttömyys on normaalia. Työtön ei joudu kaikenlaisten sosiopaattinen parjauksen ja pieksännän kohteeksi. Hän on kunnioitettu kansalainen, joka voi nauttia elämästään täysin rinnoin. Suomi on hyvä maa! Kuudetta vuosikymmentä elävät vanhenevat ihmiset eivät voi löytää työtä Suomessa. Tämä toki tiedetään eikä siksi tällaisen vanhan miehen työttömyys ole mikään häpeä. Kerroin venäläisille ystävilleni, että Suomessa on erityisesti vanhojen ihmisten työllistymisessä ylivoimaisesti tärkeintä hyvä suhteet: työtä saadaan suhteiden avulla, ei ansioiden avulla.

Suomessa saan viisisataa euroa kuukaudessa työmarkkinatukea, joka riittää hyvin kytkykaupalla hankitun hienon älypuhelimen kustannuksiin, vuosia sitten hankitun tietokoneen nettiyhteyden vajaa 20 euroa kuukaudessa voin maksaa ongelmitta, voin matkustaa vanhalla Volgallani Pietariin ja takaisin ongelmitta sekä jopa tankata autoni bensasäiliön aivan täyteen vajaalla 30 eurolla. Mitään muuta kulua ei nytkään mennyt Pietarin matkasta kuin tuo 30 euroa bensaan. Asuminen ja ruoka olivat ilmaista.

Olen ajatellut suomalaisena patrioottina niin, että olen Suomessa syntynyt, Suomessa olen kouluni ja opintoni suorittanut hyvällä menestyksellä, Suomessa olen sotavalani vannonut, joten minä iloitsen hyvästä Suomesta, joka maksaa minulle nämä parikymmentä työtöntä vuotta kunnes jään eläkkeelle. Antaa siis Suomen maksaa kaikki etuudet minulle, koskapa en ole kelvollinen töihin isänmaassani. Olen suomalaisia "ylijäämäihmisiä", mutta siitä huolimatta hyvä Suomi pitää minusta huolen ja voin nauttia elämästäni. 

Miksi minun pitäisi olla ylen määrin surullinen ja masentunut, vaikka tietysti työhaluisena olen kriittinen vallitsevaa järjestelmää kohtaan? Minulla on nyt aikaa hoitaa itseäni, käydä juoksulenkillä silloin kun tahdon. Jos kesällä on aurinkoinen päivä, voin mennä rannalle tai mihin tahansa ulos, koska mikään työ tai pomo ei rajoita vapauttani, joka minulla on työttömänä. Luultavasti kesällä olenkin venäläisten ystävien seurassa Mustallamerellä ja Moskovassa mitä kiinnostavimmissa tilaisuuksissa, joihin olen saanut jo kutsut ja liput. Minä saan elää suhteellisen nautinnollista elämää. Viime viikolla ostin jopa Sand-merkkiset farkut. Niin ei kuitenkaan tuo pietarilainen porraskäytävän koditon mies voi ostaa ja elää. Siksi ymmärrän, että lähtökohtaisesti minun täytyisi muistaa hymyillä enemmän: elämäni on ihan kivaa ja rentoa. Minä olen suomalainen – ja tulen yhä uudestaan takaisin isänmaahani, joka ravitsee minut ja pitää huolta mahdollisuuksistani toimia kansalaisaktivistina paremman maailman puolesta.

Kaiken kaikkiaan matkanteko Pietariin ja takaisin meni loistavasti. Elämä on pääsääntöisesti tällaista onnistunutta ja kivaa. Tietysti työtön köyhä mies riemuitsee pienistä asioista ehkä enemmän kuin rikkaat upseerit ja korkeaa hyvinvointia nauttivat eläkeläistoimittajat, jotka murehtivat koko ajan suuremmista tarpeista. Tiedän jo lähtökohtaisesti, että rahalla en voi ostaa elämäniloani, joten iloitsen elämän ihmeellisestä keveydestä sinänsä. 

Nyt iloitsin matkakokemuksista. Menomatkalla Suomen rajalla oli melkoisesti jonoa. Minun piti jonottaa jopa yli tunnin, kunnes itse tarkastus meni ripeästi. Venäjän rajatarkastukseen ei ollut jonoa. Siellä kaikki toimet tulivat valmiiksi pelkässä viidessä minuutissa. Niin Venäjän rajaviranomainen sanoi puoliksi pilke silmäkulmassa ja ehkä puoliksi vakavissaan, että minun ehkä pitäisi kirjoittaa lehtijuttu siitä, miten hyvin Venäjän raja toimii. Todellakin nuo Venäjän rajaviranomaiset ovat todella ihania!!! Jos en olisi näin vanha mies, niin voisin melkein ihastua Venäjän rajaviranomaisiin, heidän suloisiin silmiin, kauniiseen hymyyn ja kaikkinaiseen sivistykseen. Miksi siis työtön suomalainen mies ei voisi kokea mielessään tätä iloa, joka ei maksa mitään? Pitäisikö minun vain kauhistella kaikkea, mutta miten elämäni muuttuisi niin reilummaksi ja oikeammaksi?

Takaisintulo oli vieläkin joutuisampi. Lähdin Pienerskajan metroaseman (Пионерская) tuntumasta noin kello 14:45 (Suomen aikaa) ja pysäköin autoni jo Helsingissä parkkipaikalle 19:10. Automatka kesti Pietarista Helsinkiin 4 tuntia 25 minuuttia. Tämä matka-aika sisälsi myös Nesteellä auton tankkauksen, suklaaostokset ja vessassa käynnin sekä Venäjän ja Suomen rajatarkastukset. Ajoin reippaasti nopeusrajoitusten mukaisesti. Venäjän raja toimi jälleen yhtä tehokkaasti kuin edellisellä kerralla, paitsi minä hukkasin pari minuuttia siihen että menin totuttuun tapaani toiseen jonoon, joka oli nyt vain venäläisille autoille. Mutta siirsin jo pian auton EU-kassalle, jossa ei ollut muita autoja. Ehkä oman virheeni johdosta jonotus ja rajatarkastus veivät Venäjän puolella kokonaisuudessaan maksimissaan 10 minuuttia. Suomen raja toimi tällä kertaa myös erittäin ripeästi: onnekkaasti en joutunut odottamaan punaisen valon takana, vaan pääsin vihreällä valolla viimeiseksi autojonoon, josta kävelin sisälle passin näyttöä varten. Koko operaatio autosta passitarkastukseen ja takaisin autoon vei vain reilut 5 minuuttia, ehkä maksimissaan 10 minuuttia. Minulla ei ole mitään syytä tyytymättömyyteen, kun työttömän elämässä kaikki asiat sujuvat hyvin.


Kirjoittaja on kotonaan köyhien parissa:

Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html