maanantai 12. toukokuuta 2014

Verkkopankin algoritmi ”määräsi” minuun kohdistuvia pakotteita

Kirjoitin reilu viikko sitten, että olen onnellinen, kun pääsen Voitonpäivää edellä viikon alussa Venäjälle. Kerroin myös, että en pidä GSM-puhelinta käytössäni, vaan otan siitä jopa sim-kortin pois. Näin varmistan, ettei mitään yllättäviä laskuja synny. Tietysti ymmärsin, että puhelin automaatti vastaa suomalaisille soittajille suomeksi, jos he soittavat tänä aikana, koska puhelimeni sim-kortti on poistettu jo Suomessa. Jos poistaisin puhelimeni sim-kortin vasta Venäjällä, niin puhelimeni paikallistuisi Venäjälle ja automaatti antaisi venäjänkielisen vastauksen soittajille.

Juuri kyseisen viikon alussa Ylen eläkkeellä oleva toimittaja lähetti useampia tekstiviestejä minulle. Hän kummasteli ja paheksui, että työttömällä on varaa matkustaa Venäjälle ja pitää kallista kännykkää. En tiedä, miten hänen mieleensä syntyi ajatus kännykästä.

Kohtasin yllätyksen Venäjällä, kun minun oli määrä maksaa suomalaisen verkkopankin avulla laskuja. Verkkopankki ei hyväksynyt tavanomaisesti maksuja, vaikka niin olen maksanut lukuisia kertoja Suomessa ja Venäjällä aiemmin, vaan nyt tuli vaatimukseksi, että minun pitäisi kirjoittaa verkkopankkiin tekstiviestissä saatava varmennusluku. En tehnyt tuota varmennusta, koska en halunnut laittaa sim-korttia puhelimeeni ja avata puhelintani. Tunsin niin, ettei edes puhelinoperaattorin pidä vahingossakaan tietää tekstiviestin paikallistamismahdollisuuksien avulla, missä minä maksaisin laskuni. Sitä paitsi puhelimeni tekstiviestivahvistus olisi viipynyt pahimmassa tapauksessa useamman päivän, kuten on minulle käynyt usein Soneran tekstiviestien kanssa Venäjällä. En voisi kuitenkaan hoitaa laskuja uuden varmistuspakon tähden.

Suomessa yritin uudestaan laskujen maksua, mutta sama tekstiviestivarmennuspakko esti yhä maksamisen. Nyt suostuin tekstiviestiin, mutta totesin jo pian, että verkkopankin ilmoittama puhelinnumero, johon tekstiviesti menisi, oli minulle aivan tuntematon. En myöskään saanut järjestelmässä oikeuksia muuttaa tuota puhelinnumeroa, johon maksun tähden tekstiviesti menisi. Niin lopulta oli väistämättä mentävä pankin kassalle, jotta ymmärrän ongelman syyt.

Tänä aamuna pankin kassalla sain vaihdettua verkkopankin puhelinvarmennusnumeroksi sellaisen, joka on minun itseni hallussa. Pankki ilmoitti, ettei tämä varmennuspakko ole mitenkään ihmisen määräämää minua vastaan, vaan kyse on algoritmin arpoma kohtalo tuolla kertaa minulle. Sama ongelma ei välttämättä toistu heti uudestaan. Sitä en tämänkään jälkeen ymmärtänyt, miten algoritmiin ei liittyisi suunnittelua ja ohjelmointia. Mielestäni algoritmi on nimenomaisesti toimintaohje, joka liittyy jonkin ongelman ratkaisuun annettujen lähtötietojen perusteella. En saanut selvyyttä, mitkä ovat ne annetut lähtötiedot, joiden tähden pankin algoritmi vaati minulta puhelinvarmistusta laskunmaksulle. 

Sinänsä oli kiva tietää, etteivät Ylen toimittajan intoilu maksukyvystäni ja puhelimestani sekä ennakkoilmoitukseni puhelimeni sulkemisesta liittyneet mitenkään algoritmin määräämiin maksupakotteisiin pankkitoimissani. Kyse oli ikävästä ohjelmoidusta "sattumasta", tai paremmin sanottuna "toimintaohjeesta".

Lopulta suostuessa algoritmin pakotteisiin sain suoritettua laskuni verkkopankissa.


Kirjoittaja on historian rehellisesti muistava rauhan ihminen, joka on kotonaan köyhien parissa:

Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html