maanantai 30. kesäkuuta 2014

John F. Tefft – USA:n uusi suurlähettiläs Venäjällä – takapiru monelle väkivaltaisuudelle

Amerikan Yhdysvaltain ulkoministeriö on ehdottanut Yhdysvaltain uudeksi suurlähettilääksi Venäjälle John F. Tefftiä (Джон Теффт), joka tunnetaan aiemmin toiminnastaan Israelissa, Unkarissa, Italiassa, Liettuassa, Georgiassa (2005-2009) ja Ukrainassa. 

Barach Obama nimitti Tefftin 30.9.2009 Ukrainan suurlähettilääksi, jonne Tefft saapui 2.12.2009. Marraskuusta 2009 elokuuhun 2012 John Tefft palveli Yhdysvaltain suurlähettiläänä Ukrainassa ja johti tätä ennen diplomaattisia toimia Liettuassa  (2000-2003) ja Georgiassa. Tefft jäi jo vuonna 2013 eläkkeelle, mutta Amerikan Yhdysvaltain ulkoministeriö pyysi eläkeläiseltä uusia palveluja Venäjää varten. 

Tefft tunnetaan miehenä, joka on sinnikäs eikä ole valmis kompromisseihin. Hänen nimityksensä nähdään amerikkalaiseksi signaaliksi minimoida USA:n suhteet Venäjään ainakin seuraavaksi 2,5 vuodeksi, jotka ovat jäljellä Barack Obaman valtakautta.  Tefft on ollut tärkeä amerikkalainen toimija Ukrainan vallankaappauksen valmistelijana.  

Yhdysvaltain Nato-suurlähettiläs Nicholas Burns on luonnehtinut, että Tefft olisi ”yksi hienoimmista Venäjä-asiantuntijoista ja Neuvostoliiton jälkeisten valtioiden osaajista viimeisten kolmen vuosikymmenen ajalta”. Nyt Tefftin odotetaan karkottavan Venäjä pois Krimiltä, kuten Burns ilmaisee Naton ja USA:n unelman. Tefft on ollut tärkeä rakentelija myös sanktiopolitiikassa.[2]

John F. Tefft aloitti Yhdysvaltain ulkoasiainhallinnossa uransa jo vuonna 1972. Hän on toiminut myös Washingtonissa Kansallisen sotacollegen apulaiskomentajana. 

Tämä nyt alkava toimi Moskovassa ei ole hänelle ensimmäinen kerta, vaan hän toimi Yhdysvaltain Moskovan suurlähetystössä asianhoitajana jo 1996-1999, kun Pickering oli suurlähettiläänä. Tuohon 90-luvun loppuun liittyi amerikkalaisten kiinteä yhteistyö kukoistavien oligarkien kanssa ja Pohjois-Kaukasian heikkenevä tilanne. Tefft tapasi silloin venäläisiä aktivisteja, joiden epäiltiin saavan rahaa Washingtonista.[5]

John Tefftiä on luonnehdittu ”kuin symboliksi Yhdysvaltain ja Venäjän vihamielisyyksille” (John Tefft as a Symbol of US-Russian Hostility).[3] Nimitys olisi 100 % paluu kylmän sodan suojarakennelmiin. Nimitys ilmaisee, että USA ei pidä Venäjää kumppanina, vaan haastajana ja vastustajana (parhaimmillaan) tai jopa vihollisena (pahimmillaan). John Tefft ilmentää tätä kontradiktorista lähestymistapaa. 

Dokumentti CIA:n operaatio Gladiosta, valtion sponsoroimasta terrorista (BBC 1992)



John Tefftin toiminta Italiassa Yhdysvaltain suurlähetystön neuvonantajana (1986-1989) liittyi Sisilian sotilastukikohdan jännitteisiin. John Tefftin on väitetty nimenomaisesti koordinoineen CIA:n toimintaa Gladion-terrori-verkostossa.[4] 

Gladion operaatiot olivat salaisia ja ne jäivät normaalin parlamentaarisen valvonnan ulkopuolelle, mutta verkosto alkoi paljastua kun italialainen tuomari Felice Casson avasi vuonna 1981 uudestaan tutkimukset vuonna 1972 tehdysä autopommi-iskusta, jossa kolme karabinieeriä sai surmansa. Käytetty sotilasluokan räjähde jäljittyi  Gladio-verkoston käyttämään asevarastoon ja lopulta paljastui useita satoja Gladion jäseniä, joihin lukeutui kaksi korkea-arvoista poliitikkoa. Italian pääministeri Giulio Andreotti myönsi syksyllä 1990 Gladio-verkoston olemassaolon ja maan presidenttinä toiminut Francesco Cossiga yhdistettiin verkostoon. Sveitsiläisen tutkija Daniele Ganserin ja hän kirjansa ”Naton salaiset armeijat: operaatio Gladio ja terrorismi Länsi-Euroopassa” mukaan Gladio on Natoon salainen yksikkö (stay behind –verkosto) Länsi-Euroopassa, salaa luotu verkosto, jonka tärkeimmät asiakkaat ja esimiehet ovat CIA ja Britannian salainen tiedustelupalvelu.  

Vuonna 2006 Yhdysvallat myönsi vastarintaverkoston olemassaolon, vaikka USA pyrki virallisesti minimoimaan paljastusten laajuutta. Gladion osuutta ei laajasti kuitenkaan Euroopan maissa kiistetä yhteyksistä Italian sotilastiedustelu SISMiin, uusfasisteihin ja terrori-iskuihin vuosien 1969-1985 välillä. BBC:n tekemän dokumenttisarjan päätelmänä oli, että CIA, M16 ja NATO ovat ohjanneet äärioikeistolaisia salaisia armeijoita, jotka murhasivat eri maissa yhteensä satoja siviilejä tavoitteena sälyttää syy iskusita vasemmistoryhmille.

Ganser analysoi, että Washington ja Lontoo pitivät vanhoja kommunistisia puolueita todellisena uhkana Länsi-Euroopassa toivotuille tavoitteille, joten Gladion toteutti terroritekoja, joista voitiin syyttää kommunisteja. Toiminnalla pyrittiin pääasiassa levittämään kauhua siviiliväestön keskuuteen, kuten pommi-iskuilla junissa ja markkinoilla Italiassa, vastustajien järjestelmällisellä kidutuksella Turkissa. Vuodesta 1947 Gladion toimintaa koordinoi ns. ”Länsi-Euroopan Unionin salaisten operaatioiden suunnittelukomitea”, joka toimi vuodesta 1951 nimellä ”Salaisten operaatioiden suunnittelukomitea”. Naton alkuperäisessä sopimuksessa oli edellytys, että hallitusten tulisi perustaa kansallinen turvallisuusjärjestö taistelemaan kommunismin salaisia armeijoita vastaan.  Italiasta tuli Naton jäsen jo vuonna 1949, mutta sopimuksen ohessa oli monia salaisia lisäpöytäkirjoja, jotka mahdollistivat epäviralliset organisaatiot. Ganser väittää, että Gadion-järjestö toimii edelleen, sen toiminta on laajentunut Lähi-itään tukien Libyan islamistisia militanttiryhmiä, Syyrian kapinallisia sekä Tšetšenian bandiitteja.[4]

Georgia oli Tefftin ja Mihail Saakashvilin aikana yksi vihamielisimmistä maista Venäjää vastaan. Georgia toimitti tällöin myös pommitukset Etelä-Ossetian ja Abhasian siviiliväestöä ja venäläisiä rauhanturvaajia vastaan, joihin pommituksiin liittyi globaali amerikkalainen informaatiosota Venäjää vastaan. Georgian oppositio protestoi tuolloin jyrkästi, että John Tefft inhoaa Georgiaa ja tahtoo vain käyttää Saakashviliä syöttinä operaatioissa Venäjää vastaan. Liettua on myös yksi vihamielisimmistä maista Venäjää vastaan EU:ssa. Tefft tuli Amerikan suurlähettilääksi Ukrainaan jo Venäjään vihamielisesti suhtautuvan presidentin Viktor Yushenkon aikana, vaikka toimintakausi käsitti enimmillään Janukovitshin ajan. USA jatkoi voimakkaasti ”länsimielisten” (Venäjään vihamielisesti suhtautuvien) kansalaisjärjestöjen ja poliittisten puolueiden tukemista Ukrainassa. Noiden vuosien ajalta on paljastunut paljon Tefftin luottamuksellisia Ukraina-raportteja.

Helmikuun alussa 2010 Wikileaks julkisti John Tefft laatiman luottamuksellisen muistion  tapaamisestaan ex-presidentti Leonid Kutshman kanssa. Tefft päätti tuon muistion entisen presidentin sanoihin: ”Mitä tapahtuisi jos yhtäkkiä vuonna 2017 Venäjä yksipuolisesti ilmoittaa, että sen laivasto ei jätä Sevastopolia? Haluaako joku aloittaa konfliktin Ukrainassa?”[7]

Wikileaksin paljastamassa luottamuksellisessa muistiossaan John Tefft kirjoittaa 13.9.2004 keskustelustaan EU virkailijoiden kanssa 10.9.2004 sekä katsoo EU virkailijoiden arvioineen ”Beslanin hyökkäyksen Putinin Tshetshenia-politiikan epäonnistumisena” sekä uskoneen iskun vaikuttavan EU-Venäjä –suhteiden viilentymiseen. Tefft kertoo tällöin myös tapaamisestaan Jukka Leskelän, Energiateollisuuden sähköntuotannosta vastaavan johtajan, kanssa. Erityisesti Robert Cooper, Euroopan unionin neuvoston ulko- ja turvallisuuspolitiikasta vastaava pääjohtaja ja Tony Blairin erityisavustaja, oli syyttänyt Beslanin onnettomuuden ilmaisevan ”Putinin Tshetshenia-politiikan täydellistä epäonnistumista” (the complete failure of Putin’s Chechnya policy”). Cooper vaati EU:n tiukentavan rajavartiointia Venäjän toimia vastaan.  Jukka Leskelän sanomia ei John Tefft referoinut.[8]

Wikileaks-paljastukset kertovat luottamuksellisen muistion, jonka Tefft päiväsi 27.10.2004, että Tefft keskusteli 22.10.2004 EU-IVY-maiden suhteista sekä lisääntyvästä frustraatiosta Moskovan suhteen . EU-virkamiehet kertoivat Venäjän skeptisyydestä Euroopan naapuruuspolitiikkaa kohtaan. Venäjän intressi toimia venäläisvähemmistön oikeuksien puolesta Baltiassa pistettiin merkille. EU:n naapuruuspolitiikasta vastaava apulaispääjohtaja, professori Michael Leigh huomautti, että EU:n naapuruuspolitiikan pyrkimyksenä on rohkaista Ukrainaa siirtymään lähemmäksi Länttä, mutta Ukraina ei pidä tästä naapuruuspolitiikasta. EU virkailijat olivat tuolloin hyvin kiinnostuneita yhteistyöhön USA:N kanssa mahdollisesta matkustuskiellosta tiettyjä henkilöitä vastaan voidakseen korostaa ”Ukrainan vapaita ja reiluja vaaleja”.  Tähän EU-delegaatioon osallistui  myös Taneli Lahti, joka on väitellyt Saksassa taloustieteiden tohtoriksi , toiminut Olli Rehnin vahvana taustavaikuttajana ja on valittu nyt Jyrki Kataisen uudeksi kabinettipäälliköksi EU-komissioon. Tanelin sanomisia Tefft ei referoinut.[9]

John Tefft arvioi ennakoivasti luottamuksellisessa raportissaan 2.2.2010 Ukrainan ja Venäjän suhteita Juštšenkon jälkeen ” UKRAINIAN-RUSSIAN RELATIONS AFTER YUSHCHENKO: A PREVIEW” (Canonical ID: 10KYIV184_a).[10]Suurlähettiläs huomauttaa, että Ukrainan molemmat presidenttiehdokkaat olivat luvanneet korjata suhteet Moskovaan. Tefft luonnehti Tymošenkoa   Moskovan suhteen ”käytännölliseksi”, joka välttää ”turha ärsytystä”, mutta ”puolustaa Ukrainan intressejä”. Suurlähettiläs huomauttaa, että joidenkin ukrainalaisten uskomuksissa Janukovitš   olisi ”Venäjän juoksupoika” (he would be a Russian stooge), kun taas toiset korostavat hänen puolustavan Ukrainan omien pankkiirien taloudellisia etuja sen sijaan että venäläiset oligarkit ostaisivat kaiken varallisuuden. Tefft näkee selvän eron vuoden 2004-2005 vaaleihin, sillä nyt kaikki vakavat ehdokkaat kampanjoivat suhteiden parantamista Venäjään ja jopa suoraan irtisanoutuvat Ukrainan Nato-jäsenyystoiveista. Tefft painottaa analyysissään, että tuossa tilanteessa Ukrainan ja Venäjän suhteet parantuisivat. ”Meidän näkökulmasta on ollut silmiinpistävä ilmiö Moskovan julkinen tasapainoisuus”. Tefft viittaa Kostyantyn Hryshchenkon, Ukrainan Moskova-suurlähettiläään sanoihin hänelle: ”Putin pitää  Tymošenkosta, mutta ei luota häneen; venäläiset luottavat  Janukovitšiin enemmän, mutta eivät erityisemmin pidä hänestä” ("Putin likes Tymoshenko but doesn't trust her; the Russians trust Yanukovych more, but they don't especially like him."). Tefft viittää amerikkalaisiin omiin analyytikkoihin ja pitää Venäjän epäluottamusta Tymošenkoa kohtaan ”luultavasti varsin perustelultuina” (is probably well-founded). 

Raportissaan 2.2.2010 Tefft viittaa Tarasyukin päätelmään, että Tymošenko ”jatkaisi päättäväisesti Euro-Atlantista integraatiota, vaikkakin hiljaisuudessa” (she would resolutely pursue Euro-Atlantic integration, albeit quietly). Myös Ukrainan diplomaattiakatemiasta Hryhoryi Perepelytsya tuki käsitystä, jonka mukaan Tymošenko jatkaa Ukrainaa ”Euro-Atlantisella kurssilla”. Vaikka hän antaisi ikään kuin myönnytyksiä Venäjälle, hän kääntäisi kaikki mahdolliset keinot niiden täytäntöönpanoa vastaan. Tefft alleviivaa, että "Tymošenko on julkisesti vastustanut perustuslain muuttamista sellaiseksi, että venäjän kielestä voisi tulla toinen virallinen kieli Ukrainassa” (We would add that Tymoshenko has publicly opposed changing the constitution to make Russian an official second language in Ukraine). Tefft näkee Janukovitšin aiheuttamaksi uhkaksi, että tämä virallisesti lopettaa Ukrainan siteet Nato-jäsenyyden suhteet, ottaisi Ukrainalle etäisyyttä Yhdysvalloista, EU:sta, Georgiasta ja GUAM-organisaaatiosta (”Georgian, Ukrainan, Azerbaidjanin ja Moldovan demokratian ja talouden kehittämisorganisaatio”;  GUAM Organization for Democracy and Economic Development, perustettu Jaltalla 6.-7.6.2001), mutta ”löytäisi tapoja laajentaa sopimusta Venäjän Mustanmeren laivaston hyväksi” (and would find a way to extend the basing agreement for Russia's Black Sea Fleet). Tefft kauhistelee analyysissä – viitaten Kiovan diplomaattiakatemian professorin Hryhoriy Perepelytsyan argumentteihin, että Ukrainan ulkopolitiikkaa määräytyisi Smolenskin aukiolla. Tefft muistuttaa kuitenkin, että eräät muut ukrainalaiset tekevät vähemmän pahaenteiset arviot Janukovitšista. Hän päättää arvionsa siihen, että ”voimme realistisesti odottaa Janukovitšin hallituksen ottavan etäisyyttä Georgiasta”.[10]

[6] Чем Джон Теффт хуже Майкла Макфола http://continentalist.ru/2014/04/chem-dzhon-tefft-huzhe-maykla-makfola/ 

Nato-kriittinen maanalainen Punaiset partisaanit –toveriryhmä

Huomenna 1. heinäkuuta 2014 kello 11 järjestäytyy Nato-kriittinen maanalainen Punaiset partisaanit – toveriryhmä Keravan J.K. Paasikiven patsaalla tai jossain lähialueella viime hetkellä annettavan ilmoituksen mukaisesti.  

Punaiset partisaanit -toveriryhmä on ilmoittanut, että he eivät pidä jäsenrekisteriä turvallisuussyistä. Tärkeintä on löytää kansalaisten henkilökohtainen toverillinen kutsumus ja ymmärrys, jossa itse kukin voi toimia tarpeen vaatiessa aloitteellisesti ja tehokkaasti. Seuraamme Abdullah Tammen kanssa kunnioittaen ja innostuneesti Punaisten partisaanien toiminnan tehostumista.

Minulle kerrotun kutsun mukaan ”Punaiset partisaanit” valmistautuvat sellaisia epätoivottavia tilanteita varten, joissa itsenäisen Suomen koskemattomuus olisi uhattuna Naton, Amerikan Yhdysvaltojen tai muun näihin liittyvän sotilaallisen läsnäolon tähden vastoin suomalaisten kansalaisdemokratiaa.  Sen vuoksi Punaiset partisaanit tahtovat kutsua yleisemmin ja yksityisemmin erityisesti sähkövoimatekniikan ja tietoliikenteen osaajia isänmaalliseen varustautumiseen. Tärkeintä on kuitenkin jalo hyvä henki: jokainen voi ja osaa tarvittaessa toimia miehittäjän sotakaluston kaikkinaisen liikenteen hidastamiseksi.



En kuulu tähän Nato-kriittiseen maanalaiseen Punaiset partisaanit –toveriryhmään, enkä uskalla mennä myöskään paikalle mainittuna hetkenä, mutta osoitan tukeni jalon aktiviteetin ja vapautta kunnioittavan isänmaallisuuden hyväksi.  Mielestäni on aivan oikein suojella suomalaista kansalaisdemokratiaa. Minun IT-koulutuksessani ennätti olla vain niukasti tietoliikenneyhteyksiin liittyviä seikkoja.  

Osaan arvella, että Punaiset partisaanit –toveriryhmä on päättänyt tehostaa toimintakykyään juuri tällä hetkellä, mihin myös omalta osaltaan 29.6.2014 Venäjällä juhlittu Partisaanien ja maanalaisten taistelijoiden juhlapäivä (День партизан и подпольщиков) velvoittaa: tilanne on arvioitu kansainvälisesti kiristyneeksi USA:n intressien johdosta. Minä itse olen kirjoittanut toistuvasti kunnioittaen partisaaneista, mikä on ilmeisemmin noteerattu monissa eri piireissä.

Kommentoin Facebookissani Igor Panarin varsin tuoretta analyysiä, jonka mukaan USA ja Iso-Britannia ovat toteuttaneet valtaisan informaatiosodan Ukrainan kohtalon avulla. Pyrkimyksenä on ollut saada hajaannusta slaavilaisten kansojen keskuuteen sekä piilottaa Ukrainan kansalta totuus juntan hirvittävistä rikoksista. Ukrainan sisällissodassa on tietohallintoketju rakennettu Lontoon pääkonttorin avulla, jossa on kehitelty merkitykset ja toiminnot. Eversti Arthus Suzikov lähti 9.3.2014 Tallinnasta Kiovaan Nato-virkamiesten ryhmänjohtajaksi.  Tätä tietoverkostoa on valmisteltu etukäteen Yhdysvaltojen ja Britannian suurlähetystöissä. US Cyber Command (USCYBERCOM) on rakentanut yhdessä Kyproksella toteutetun amerikkalaisen ja brittiläisen radioelektronisen tiedustelun avulla Venäjän vastaisia toimia sosiaalisessa verkostossa. Nämä järjestelyt ovat hyvin massiivisia ja liittyvät muihin samanaikaisiin merkittäviin valmisteluihin.

Suomen ja Ruotsin kanssa Nato on rakentanut nopeasti isäntämaa-sopimukset, joka sallii Nato-joukkojen saapuvan maahan sotilaallisia operaatioita varten. Muutama päivä sitten Paul Craig Roberts analysoi varsin lohduttomasti USA:n intressejä ja maailman kehitystä: ”Jos Ranskalla ja Saksalla on yhä edelleen halu säilyttää itsemääräämisoikeutensa, heidän pitäisi näyttää Washingtonille keskisormea ja avoimesti julistaa, että kumpikaan ei halua saada maataan selkkaukseen Venäjän kanssa, koska selkkaus olisi vain Washingtonin imperiumin etujen puolustamista ja amerikkalaisten pankkien taloudellisen ylivallan turvaamista. Putin toivoo, että juuri tämä tulee tapahtumaan. Jos Eurooppa valitsee kuitenkin toisen tien, sitten Venäjä ja Kiina eivät voi mitään muuta kuin tunnustaa Washingtonin hegemonia tai valmistautua sotaan”[1].

Niin kuin Paul Craig Roberts Amerikan Yhdysvalloissa, niin myös samansuuntaisesti poliittisen tutkimusinstituutin johtaja, Moskovan valtioyliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan dosentti Sergei Markov (Сергей Алекса́ндрович Марков) analysoi, että USA aikoo iskeä sotilaallisesti Venäjää vastaan kahden vuoden kuluessa.[2] 

Julkisesti ilmaistujen näkökohtien ja ilmeisesti vielä useampien ei-julkisten sotilastiedustelutietojen perusteella Moskova on kiinnittänyt niin kriittisesti huomiota USA:n ja Iso-Britannian massiivisiin valmisteluihin, että Putin on nähnyt riittäväksi syyksi määrätä jo noin 2 miljoonaa reserviläistä harjoituksiin.[3]

En pidä outona, että Nato-kriittinen, maanalainen Punaiset partisaanit –toveriryhmä katsoo oikeudekseen suojella suomalaisten mahdollisuutta kansalaisdemokratiaan ja sotilaalliseen riippumattomuuteen Naton tai Amerikan Yhdysvaltain  toimittamaa sotilaallista interventiota ja vallankäyttöä vastaan.

Palvokaamme kaikkien partisaanien elämää
ja maanalaisten taistelijoiden, jotka taistelivat puolestamme.
Meidän elämämme puolesta he haavoittuivat kuolettavasti
Kiittäkäämme heitä voitosta, natsien kuolemasta ja sukulaisten pelastumisesta.
Kiitos Teille elämästä, isät ja isoisät!
Me muistamme Teitä, eläviä ja kuolleita!



VIITTEET:

[1] http://www.putin-today.ru/archives/4345. Paul Craig Roberts on amerikkalainen ekonomi, Reaganin administraation keskeinen talouspoliitikko, Virginian yliopistossa tohtoriksi väitellyt vaikuttaja. Hän on myös Cato instituutin ja Hoover instituution opettajia (molemmat ovat erittäin vaikutusvaltaisia ajatushautomoja). Hän on myös kansantaloustieteen professori George Masonin yliopistossa ja Georgetownin yliopistossa. Hän toimi Reaganin aikana valtiovarainministerinä, mutta tämän jälkeen on toiminut konsulttina Yhdysvaltain puolustusministeriössä ja Yhdysvaltain kauppaministeriössä.

[2] Vuosina 1977-1980 Sergei Markov (s. 18.4.1958) palveli KGB:n rajajoukoissa pohjoisella alueella. Vuonna 1986 hän valmistui Moskovan yliopistosta. Hän on työskennellyt sittemmin yliopistolla assistenttina, lehtorina ja dosenttina. Hän toimi 1990-luvun alussa Venäjän sosiaalidemokraattisen puolueen hallituksen jäsenenä. Vuosina 1991-1993 Markov oli Venäjän Federaation turvallisuusneuvostossa ja amerikkalaisen demokraattinen tutkimusinstituutin asiantuntija sekä opiskeli Wisconsin yliopistossa. Vuosina 2007-2011 Sergei Markov oli Yhtenäinen Venäjä –puolueesta Venäjän valtiollisen duuman kansanedustaja. Vuosina 2009-2012 Markov työskenteli Venäjä komissiossa, joka vastustaa historian väärentämistä (Комиссия по противодействию попыткам фальсификации истории в ущерб интересам России)

Pravda-lehdelle Sergei Markov kertoo Washingtonin tehneen niin paljon rikoksi Ukrainassa, että on selvää, että rikosten takana on USA:n globaalitavoite. Pyrkimyksenä on saattaa myös vallankaappaus Venäjälle. Ukrainassa harjoitettu derussofikaatio (деруссификация) on väline taistelussa Venäjän johtoa vastaan. Tuon derussofikaation avulla luodaan vihaa venäläisiä vastaan ja tukahdutetaan venäläiset kaikin voimin. Samanaikaisesti Nato jatkaa armeijansa valmistelua kahden vuoden kuluessa sotaan Venäjää vastaan Krimillä. Tähän liittyy massa-iskut Venäjän kaupunkeja vastaan.

Yhdysvaltain kauppakamari ja Yhdysvaltain yrittäjien yhdistys moittivat Obamaa mahdollisten Venäjä-pakotteiden vaurioittavan amerikkalaisia yrityksiä, mutta näitä protesteja ei kuunnella, koska päämääränä on suuremmat geopoliittiset tavoitteet. Markovin mukaan kylmän sodan välttäminen on suuri illuusio, koska Washingtonin osapuoli tahtoo huomattavasti raskaampaa sotaa -. hybridisotaa – kuin pelkkää kylmää sotaa. Yhdysvaltoja ohjaa tällä hetkellä ”sotapuolue”, jolla on moninaista liiketoimintaa. Aseteollisuus ei ole lainkaan vastaan.

Obama ei todellisuudessa inhoa Venäjän presidenttiä, vaan on hieman mustasukkainen. Tärkeintä on kuitenkin, että Putin nähdään yhdeksi niistä, jotka ovat eri mieltä Washingtonin täydestä kaikkivaltiudesta.
http://www.pravda.ru/news/expert/26-06-2014/1213625-markov-0/



lauantai 28. kesäkuuta 2014

SOME-agentit valtaavat Suomen Puolustusvoimat

Lauantaina 28.6.2014 Iltasanomien ja Iltalehden uutisten mukaan SOME-agentit valtaavat Suomen varuskunnat.[1] Lehtihaastattelussa kapteeniluutnantti Jari Holopainen korostaa varuskuntien langattomien verkkojen tärkeyttä osana asevelvollisten informaatiopalvelut-hanketta, mutta myös pyrkimyksenä ”kouluttaa varusmiehistä lisää niin sanottuja some-agentteja”. Heinäkuussa 2014 on some-agentteja seitsemässä varuskunnassa, ensi tammikuussa kaikissa.[1]

Keksitty SOME-agenttien tarve

Kommentoin Iltalehden kommenttipalstalle kyseistä uutista: ”Suomen puolustusvoimien korkea-arvoisat upseerit ovat kirjoittaneet jo useamman vuoden SOME-toiminnan tärkeydestä maanpuolustukselle. Suomalaisia upseereita on käynyt myös NATON koulutuksessa informaatiopsykologisen sodan tarpeita varten. Onko sotilaan Facebook-kommentointi älykästä ja tehokasta maanpuolustustoimintaa? Jo tällä hetkellä Maanpuolustuskorkeakoulu työskentelee SOME:ssa virka-aikana ja -paikalla, kuten olen nähnyt heidän aktiviteetista esim. minun suhteen? Samanaikaisesti puolustusvoimien henkilöstöä supistetaan. Oliko äskeinen mediassa tehty kohu "Venäjän SOME-agenteista", jotka toimisivat Suomen internetissä, juuri tehty kohu ennen rahoituspäätöstä Suomen Puolustusvoimien omalle toiminnalle?

 
Kommentti Iltalehden keskustelufoorumille


Iltalehden keskustelufoorumille lausuttu kommenttini liittyy siihen jo aiemmin lausuttuun havaintoon, kuten siihen, miten RSA-konferenssissa 17. helmikuuta 2011 ilmaistiin myös kriittisiä huomautuksia Pentagonin kyberkeskuksen päällikön Keith B. Alexanderin kyber-sodankäynnin jättimäisiä tarvemääritelmiä vastaan: teknologiajohtaja Bruce Schneier epäili osuvasti, että ”liioiteltu uhka on hyvä tapa hankkia virastoille rahoitusta”.[3] Schneier epäili myös, onko ”sota” oikea metafora kyber-konflikteille. Soveltaen voidaan kysyä, miten SOME-agentit toteuttavat oikealla tavalla metaforaansa ja lainmukaista tehtäväänsä Suomen lain valossa?   On muistettava, että Sirénin johtama laitos on saanut jo lopetuspäätöksen. Tässä tilanteessa on tyypillinen keino hankkia toiminnalle uutta rahoitusta ja keksiä uusia ”maanpuolustuksellisia toimintoja”,” vaikka käytännössä Sirénin toiminta on ollut todistettavasti ainakin viimeiset kuukaudet vain Internetissä Facebook-päivitysten tekemistä ja eri blogien lukemista virka-ajalla. Kyse on ollut huhujen levittämisestä, vaikka mitään todellista Kremlin kyberuhkaa eversti ei ole todennut eikä osoittanut” (Juha Molari 13.6.2014)[3].

Miten SOME-agentit toteuttavat Lain puolustusvoimista määräämää tehtävää loukkaamatta perusoikeuksia?

Suomen Laki puolustusvoimista (11.5.2007/551) 1 luku 2 § määrää, että  Puolustusvoimien tehtävänä on:
1) Suomen sotilaallinen puolustaminen, johon kuuluu:
a) maa-alueen, vesialueen ja ilmatilan valvominen sekä alueellisen koskemattomuuden turvaaminen;
b) kansan elinmahdollisuuksien, perusoikeuksien ja valtiojohdon toimintavapauden turvaaminen ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen;
c) sotilaskoulutuksen antaminen ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ohjaaminen sekä maanpuolustustahdon edistäminen;
2) muiden viranomaisten tukeminen, johon kuuluu:
a) virka-apu yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, terrorismirikosten estämiseksi ja keskeyttämiseksi sekä muuksi yhteiskunnan turvaamiseksi;
b) pelastustoimintaan osallistuminen antamalla käytettäväksi pelastustoimintaan tarvittavaa kalustoa, henkilöstöä ja asiantuntijapalveluja;
c) osallistuminen avun antamiseen toiselle valtiolle terrori-iskun, luonnononnettomuuden, suuronnettomuuden tai muun vastaavan tapahtuman johdosta; sekä
3) osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.
Puolustusvoimien muista tehtävistä säädetään erikseen.

Puolustusvoimien SOME-agenttien toiminta saa heikosti, jos lainkaan, edellytykset Eduskunnan säätämästä laista Puolustusvoimien tehtäviksi. SOME-agenttien toiminta täytyy ”selittää” ilmeisemmin Suomen sotilaalliseksi toiminnaksi, jossa turvataan suomalaisen internet-keskustelujen koskemattomuus ja laillisen yhteiskuntajärjestyksen puolustaminen.  Lain mukaan Puolustusvoimille määritelty toinen tehtäväalue on muiden viranomaisten tukeminen, erityisesti määriteltynä virka-apuna yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitäminen. Silloin kun on kyse SOME-agenttien toiminnasta ja heidän kouluttamisesta, niin tuskin kyseen tulee lain määritelmä ”virka-avusta”, ellei poliisi ole antanut sellaista tehtävää. Mitä laissa määriteltyä maanpuolustuksellista tehtävää Puolustusvoimat yrittävät siis toteuttaa ”SOME-agenttien” avulla?

Määräämällä SOME-agentit koulutukseen ja toimenpiteisiin on kuitenkin kyseenalaista, miten sotilaat turvaavat perusoikeuksia, vaan pikemmin pyrkivät vaikuttamaan ohjatusti sekä yleiseen mielipidevapauden toteutumiseen että loukkaavat koulutettavan ”agentin” mielipidevapautta.  Tuossa tilanteessa palvelustaan suorittavat varusmiehet joutuvat demokraattisten vapauksien kannalta uhanalaiseen paineeseen siinä, miten hän voisi suojella omaa mielipidevapauttaan ja yksityisyyttään ilmaisuvapaudessa sekä poliittisissa näkemyksissä, mutta kuitenkin osallistua SOME-keskusteluihin upseereiden määräyksestä, ohjauksessa ja valvonnassa.  Demokraattisten vapauksien ja oikeuksien kannalta riskiä lisää sekin, että SOME-alan johtavien upseereiden omissa määrittelyissä SOME-agenttien toiminta ei näyttäisi rajoittuvan edes suoranaisesti maanpuolustukselliseen toimintaan, vaan esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun Strategialaitoksen johtaja Torsti Sirén määritteli Iltasanomissa 12. kesäkuuta 2014 uhkia sillä, miten ”trollit ja haamukirjoittajat pyrkivät vaikuttamaan kirjoituksillaan yleiseen mielipiteeseen”.[4] Kun ”yleiset mielipiteet” siirtyvät Puolustusvoimien toiminta-alalle, niin Perustuslain turvaamat vapaudet ja oikeudet ovat tulleet loukatuksi.


Suomen Maanpuolustuskorkeakoulun erään innokkaimman SOME-uudistajan, Strategialaitoksen johtajan everstiluutnantti Torsti Sirénin toistuvasti lausumat uhkaukset Facebookissa siitä, että SOME-verkoston tuomioiden ja psykologisen vaikuttamisen ansiosta tietyt suomalaiset ”toisinajattelijat” eivät saisi ikinä työtä Suomesta, osoittavat käytännönläheisesti Puolustusvoimien SOME-agenttien toiminnan mahdolliset riskit perustuslaillisia oikeuksia ja vapauksia vastaan. Lisäksi kyseinen upseeri paljasti senkin, että hän oli käyttänyt viimeisen kuukauden virka-aikansa liki kokopäiväisesti Johan Bäckmanin, Jon Hellevigin ja Juha Molarin määrittelyihin.[5] Sirénin eräs viesti lauantaina 17.5.2014 oli myös varsin paljastava, jos sitä hiukan tarkemmin analysoi: Sirén piti ”outona signaalina moniarvoisesta Suomesta maailmalle” sitä, että Moskovan yliopiston professori Aleksandr Dugin ja muut tunnetut vieraat saivat saapua Suomeen esitelmöimään ja kohdattavaksi kasvotusten. Sirénin mukaan ”toi porukka on ainakin Viron puolella bannissa, ei tule edes viisumia. Miten tämä on Suomessa mahdollista?” Kovan NATO-miehen freedom-propaganda osoittautui sisällyksettömäksi.[5] Sirénin paheksunta Suomessa toteutunutta kokoontumis-, puhe- ja mielipidevapautta vastaan sai valtaisat suosionosoitukset monelta merkittävältä vaikuttajalta. Jos tällaisen hengen vallassa Puolustusvoimien SOME-agenttien kehitystyö tapahtuu, niin demokratian ja perustuslaillisten oikeuksien kannalta riskit ovat tässäkin lausuttua vakavammat.

Puolustusvoimien toimintaa määrittävän lain näkökulmasta Puolustusvoimien SOME-agentti –toiminta aiheuttaakin vähintään kahdesta suunnasta riskin sille, miten tämä toiminta välttäisi ne loukkaukset, jotka ovat olleet ilmeiset esimerkiksi Virossa demokratian ja mielipidevapauden tukahduttamisena (erityisesti venäjänkielisten ja ”Kreml-mielisten” demokraattisten oikeuksien vaientaminen).[2][3] ”Monet hälyttävät merkit osoittavat Suomen ilmapiirin kärjistyvän yhä enemmän repressiiviseksi, johon kuuluvat demokratian vastaiset tukahduttamistoimet, sorto- ja pelottelutoimet, toisinajattelijoiden sortaminen, mielivaltainen ahdistelu Nato-kriittisiä ja Venäjä-myönteisiä yksilöitä ja ryhmäkuntia vastaan sikäli kuin näiden ilmaisemat mielipiteet eivät miellytä Nato-lobbausryhmien intressejä” (Juha Molari 13.6.2014).[3]

”Riippumaton selonteko Suomen asemasta strategisen kommunikaation ja informaatiosodan offensiivisissa toiminnoissa” (21.6.2014) osoittaa, että informaatiopsykologista sodankäynnistä oli ollut juuri ennen tätä lehtien tuoretta uutista SOME-agenteista ”poikkeuksellisen moni-ilmeistä propagandistiseksi luonnehdittavaa kirjoittelua ja uutisointia suomalaisessa mediassa”.[2] 13. kesäkuuta 2014 väitin[3], että Maanpuolustuskorkeakoulun Strategialaitoksen johtajan Torsti Sirénin lausunto Iltasanomissa 12. kesäkuuta 2014 siitä, miten Kreml olisi lähettänyt suomalaisen internetin keskustelufoorumeille ”haamukirjoittajia”, on samassa juonessa hänen ystävänsä Jukka Mallisen ”paljastavan” ”vaikuttaja-agentti”-lausunnon kanssa: molempien tarkoituksena on tukahduttaa demokraattinen mielipideilmasto sellaiseksi, jossa Nato-kriittiset ihmiset eivät olisi enää uskottavia eivätkä myöskään uskaltaisi lausua mielipidettään sen enempää omalla nimellä kuin nimimerkillä – ja tietysti olisi myös parempi Sirénin ja Mallisen vakaumuksen mukaan, jos Nato-kriittiset alistuisivat täysin hiljaa washingtonilaisiin myynninedistämispuheisiin. 

Kansalaisdemokratia ja kansalaisoikeus käydä keskustelua

Edellä mainittu  "Riippumaton selonteko Suomen asemasta strategisen kommunikaation ja informaatiosodan offensiivisissa toiminnoissa” (21.6.2014)  toi ilmi myös sen, että Amerikan Yhdysvaltojen ja Naton käsitteistöä, koulutusta ja tutkimusta seuraten on Suomessa Puolustusvoimissa toteutettu jo vuosikymmenen ajan mittava varustautuminen psykologisten operaatioiden suorittamista varten (PSYOPS), joita operaatioita on jo suoritettu rauhan aikana sekä suomalaisia potentiaalisia vastustajia vastaan että tavoitteiden mukaisten mielikuvien hallintaa varten yhtä hyvin itsenäisesti Puolustusvoimain omin laajoin resurssein kuin myös Amerikan Yhdysvaltojen ja Naton palveluksessa olevien erityisesti suomalaisten alan upseerien toimesta.  Näihin PSYOPS-operaatioihin liittyy erottamattomasti henkilötiedustelu niitä suomalaisia henkilöitä vastaan, joiden koetaan liittyvän potentiaalisiksi uhkakuviksi sotilasliiton rakentamalle julkiselle mielikuvien maailmalle. Näiden potentiaalisten uhkakuvien määrittelyssä on keskeisenä perusteena käytetty tämän henkilön tai ryhmän mahdollista (potentiaalista) liittymistä Kremlin arvomaailmaan ja tiedotukseen.

Totean vielä uudemman kerran painokkaasti niin kuin lausuin myös 13.6.2014[3], että Ihmisoikeuksien nousu ja matka demokraattiseen oikeus- ja hyvinvointivaltioon alkoivat toisen maailmansodan lopputuloksena globaalisen poliittisen arkkitehtuurin muutoksena. Viimeaikainen kehitys näyttää oikeusvaltion kääntyvän negaatiotaan kohti: valta keskittyy, valtakoneisto harjoittaa systemaattista repressiota ja eräänlainen poliittisen puhdistuksen henki voimistuu. Toimiva, aktiivinen ja avoin kansalaisyhteiskunta sekä tämän mukainen vapautunut keskusteluilmapiiri olisi demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion toteutumisen ehdoton edellytys myös Suomessa: ihmisoikeuksien jakamattomuus ja universaalisuus olisivat välttämättömiä demokratian edistämiselle.

Suomen määrittely julkisissa juhlapuheissa demokratiaksi ei vielä riitä. Jos niin olisi, ymmärtäisimme demokratian muodostuvan vain valtaeliitin itseään kehuvilla julistuksilla ja mainoksilla. Perinteisemmin suomalaisen demokratian ytimeen on kuulunut se, miten kansalaiset voivat vaikuttaa ja käydä keskustelua. Suomessa on ollut perinteisesti ongelmana suoran demokratian kanavien kehittymättömyys, kun esimerkiksi Sveitsi on kehittänyt kansanäänestyksen suoran kansalaisdemokratian keinoksi. Kun Suomessa olisi pitänyt kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi lisätä tiedon avoimuutta ja päätöksenteon salailun vähentämistä, niin viime aikoina ovat kuitenkin repressiiviset pyrkimykset vahvistuneet. Syynä tähän kielteiseen kehitykseen on ollut erilaisilla NATO-aktiivisilla lobbausryhmillä. Aktiivinen kansalaisyhteiskunta ja osallistuva demokratia olisivat ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion toteuttamisen ehdottomat edellytykset: ilman niitä ei Suomessakaan voi kehittyä valtaväestön luottamusta ja tukea maanpuolustuksemme ratkaisuihin. 


Pysyvätkö Suomen SOME-agentit erossa USA:n Venäjä-vastaisesta SOME-sodasta?

Lisäkysymyksenä syntyy Suomen Puolustusvoimien liittyminen Amerikan Yhdysvaltojen harjoittamaan SOME-agenttien toimintaan Venäjän Federaatiota vastaan. Missä määrin Suomen Puolustusvoimat kykenevät tai tahtovat pysyä erossa tuosta toiminnasta, vaikka SOME-strategian tärkeimmät upseerit ovat itse siihen voimakkaasti ja kokoaikaisesti sekaantuneet?  

Palautettakoon muistiin, että amerikkalainen informaatiosota Venäjän yhtenäisyyttä vastaan on tullut ilmeiseksi jo useat kerrat, kuten tämä äskettäin löytämäni vanha ilmoitus osoittaa. Siinä pyydettiin ilmoittautumisia bloggaajien SOME-kurssille. Nämä olivat siis vanhoja ilmoituksia. USA:n Center for Journalism Education ja Glasnost Defence Foundation ilmoittivat tammikuussa 2009 opinto-ohjelmasta, jossa oli kaksi kategoriaa. Ensimmäisessä kategoriassa ei tarvittu journalismin koulutusta, mutta 14 viikon kurssilla koulutettiin ”tutkivia journalisteja”. Toisessa kategoriassa kehitettiin ”bloggaajien koulutuksessa kansalaisyhteiskunnan aktivisteja”. Myös tämän koulutuksen pituus oli 14 viikkoa. Tunnit alkoivat 26. tammikuuta 2009 Moskovassa. Koulutukseen kuului myös visualisen aineiston tuottaminen. 

Koulutuksesta vastasi Ukrainasta Kreschenovskan kylästä kotoisin Grigory M. Pasko (Григо́рий Миха́йлович Пасько ), joka oli saanut Ukrainassa sotilaspoliittisessa korkeakoulussa journalismin koulutuksen. 23.2.1997 hänet pidätettiin maanpetoksesta: hän oli antanut valtiosalaisuuksia Japanin haltuun. 18.1.1999 Amnesty International nimitti Paskon ”mielipidevangiksi”. Armahduksen perusteella Pasko vapautettiin 18.6.1999 tutkintavankeudesta, mutta tuomittiin 20.7.1999 Tyynenmeren laivaston sotatuomioistuimessa vuodeksi vankeuteen. Vuodesta 2003 Pasko on toiminut Novaja Gazetan kolumnistina ja vuonna 2009 hänestä tuli yksi näistä julkisuudessa mainituista pääjärjestäjistä Venäjän bloggaajien koulutuksesa. 22.10.2009 Euroopan-ihmisoikeustuomioistuin hylkäsi Grigory Paskon kantelun Venäjän valtiota vastaan. Marraskuussa 2011 Pasko allekirjoitti ns. opposition vetoomuksen siitä, että Putinin on lähdettävä pois. 

Tuskin voidaan väittää, että jo vuosien ajan amerikkalainen informaatiosodan intressi ei olisi ollut valmistaa levottomuuksia Venäjän laillista järjestelmää vastaan. Missä määrin Suomen Puolustusvoimien SOME-agentit ja heidän upseerinsa pysyvät erossa tuosta amerikkalaisesta SOME-hyökkäyksestä Venäjää vastaan?

JÄLKIKIRJOITUS

Somessa aktiivisesti kirjoittava kapteeni Janne Vaahtovuo kirjoitti Facebookiin toisen tulkinnan tälle uutiselle SOME-agenteista Suomen Puolustusvoimissa. Hänen mukaansa kyse olisi "sopeuttavasta toiminnasta" varusmiehille.

Voidaan siis ajatella, että nämä suomalaiset varusmiehet eivät selviä ilman twiittaamista ja Facebookia varusmiespalveluksessa iltalomille saakka - eivät sittenkään, vaikka heillä on nykyään jokainen viikonloppu lomat. Niin urhoollisia ovat nämä nykyajan suomalaiset maanpuolustajat! Kyse ei olisi siitä huvista, joka sotilaskodin kuumien munkkien rinnalla voisi kuulua yksilöllisen päätöksen mukaan, vaan upseerien ohjauksen mukaan tapahtuvasta palvelutapahtumasta.

Voidaan tietysti sopeuttavana toimintana toivoa, että varusmiehet saavat ainakin ensimmäiset kolme kuukautta pizzakuljetukset (vaihtoehtoisesti hampurilaiset) metsäharjoituksiin, koska he eivät sopeudu poikkeavaan elämäntapaan kovin rajusti. 

Äitien läsnäolo palveluspaikoilla olisi erittäin suureksi eduksi sopeutumisessa muutamien ensimmäisten kuukauden aikana: vuoteen laittaminen kuntoon ja kaapin pitäminen hyvässä kunnossa on raju haaste nuorelle miehelle ilman äidin rakastavaa huolenpitoa.

Suomen Puolustusvoimat ovat jo lahjoittaneet kaikille uusille varusmiehille pehmonallen, jota he voivat pitää kainalossa käydessään nukkumaan ja tuntea turvalliseksi olonsa. Alikersanttien ja kokelaiden koulutukseen kuuluu jo rauhoittavien iltalaulujen harjoittelu, sillä erityisesti alokkaalle tekee hyvää, jos hän kuulee kauniin mieltä rauhoittavan iltalaulun.

Tässä on hiukan erilaiset ihanteet, jotka ovat naapurissa:




[3] Propaganda Venäjän ”haamukirjoittajista” ja ”vaikuttaja-agenteista” on NATO-lobbausryhmien taktinen keino demokratian tukahduttamiseksi Suomessa


[4] Antti Honkamaa, Iltasanomat 12.6.2014. Asiantuntijat uskovat: Venäjä tekee salaisia iskuja Suomeen. http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288700525644.html

[5] Torsti Sirén uhkailee vastustajiaan kostolla ja ikuisella työttömyydellä Suomessa. http://juhamolari.blogspot.fi/2014/05/torsti-siren-uhkailee-vastustajiaan.html



"Downshiftaava" kirjoittaja suosittelee, että älä suostu työnorjaksi tai alistetuksi ihmispoloksi, vaan arvioi vapautesi hinta itseäsi kunnioittaen: vähemmät tulot voivat tehdä sinut paljon onnellisemmaksi! Voitat myös mielipidevapauden! Kuvassa pitkäaikaistyöttömänä elävä vapaa suomalainen mies on kesällä 2013 etelän auringossa uima-altaassa - ja sinne uudestaan loppukesästä 2014!

Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
LinkedIN profile

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Enemmän kansanvaltaa Suomeen, mutta vähemmän haaveilua Neuvostoliitosta, Amerikasta tai Natosta!

Nettislangissa trollilla tarkoitetaan henkilöä tai keskusteluviestiä, jonka tarkoituksena on provosoida ja häiritä muita keskustelijoita. Tämä voi olla tarujen ja fantasiakirjallisuuden mukaisesti aivan satuhahmo (eng. troll), jonka profiili ehkä näyttää oikean ihmisen profiililta, mutta hän voi olla myös oikea provosoiva henkilö. Ilmiön tarkoitusperän selkeyttämiseksi trollista voidaan käyttää myös nimeä ”provo”, sanasta provokaatio. Nettiketti suosittelee, ettei trollia (provoa) ruokittais, vaan jätettäisiin hänet ilman huomiota ikään kuin trollin viestejä ei olisi koskaan kirjoitettu. Trollin tarkoituksena on saattaa aloitettu keskustelu ajautumaan väärille urille. Ehkä teen siis väärin, kun sanoudun irti siitä trollauksesta, jossa Venäjän Federaatio, Euraasian Unioni ja Vladimir Putin samaistetaan Neuvostoliittoon ja Josef Staliniin. Sellaista trollausta harjoittavat sekä vähemmän tunnetut henkilöt ja anonyymit nimimerkit kuin myös hyvin tunnetut sekä ”Venäjän ystävät” että ”Venäjän viholliset”.

Facebookissa ovat eräät nuoremmat toverit liki suuttuneet minun tiettyihin kriittisiin näkemyksiini: olen moittinut itse asiassa ryssävihaa tukeviksi  ja amerikkalaista informaatiosotaa palveleviksi sellaisia virheellisiä julistuksia ja julkista mielikuvien rakentelua, joissa toivotetaan tervetuloa taas uudestaan Neuvostoliitolle, KGB:n vallalle ja Stalinin kunnialle.  Mielestäni varsin laaja lähdeaineisto jopa tukee sitä, miten amerikkalaisessa propagandassa tarkoitushakuisesti luodaan assosiaatiota Neuvostoliiton ja Venäjän/Euraasian Unionin välille.[7]  Länsivallat varoittelevat uuden Neuvostoliiton syntymisestä. Ajatushautomot toteavat lännen hegemoniatavoitteen olevan vaarassa Venäjän perustaessa yhdessä kumppaneidensa kanssa maailman moninapaisuutta - multipolarismia - toteuttavaa hankettaan Euraasiassa. Mistä on kysymys? 

Hoover-instituutio hautoo kauheita Venäjä-assosiaatioita

Amerikkalainen informaatiosota on herättänyt trollauksen ja provokaatiot, vaikka sitä amerikkalaisessa propagandassa väitetään päinvastoin Venäjän toiminnaksi. Paul Roderich Gregory kirjoitti 11.5.2014 Forbersin julkaiseman kolumnin, jonka mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putinin kampanjaan kuuluisi sosiaalisen median trollaus ja Ukrainassa ikään kuin tapahtuvat ”keksityt rikokset”. Putin käyttäisi sosiaalisen median näkymätöntä armeijaa (an invisible army of social media propagandists) täydennyksenä tavanomaiseen mediaan (conventional media).[54] Gregory kutsuu menettely ”Venäjän disinformaatio sodaksi” (Russia’s disinformation war). Todellisuus lienee juuri päinvastainen: USA hallitsee trollauksen. 

Jos venäläismieliset aiheuttaisivat provokaatiota, silloin nämä esiintyisivät ikään kuin USA:n puolella, mutta kirjoittaisivat jotain kovin häpeällistä ikään kuin USA:n hyväksi. Ehkä Torsti Sirén onkin todellisuudessa Kremlin maksama trolli - Venäjän vaikuttaja-agentti - Suomen maanpuolustuskorkeakoulussa ja Nato Collegen luennoitsijana, sillä hänen vihansa Venäjää vastaan ja uhittelunsa ovat typeryydessään niin räikeitä ja loukkaavia, että parempaa todistusta Naton aggressiivisuudesta on vaikea löytää Suomen maasta. Harmi sinänsä, että moni innostuu jopa niihin typeryyksiin ja vihan purkauksiin, joita eversti Sirén lausuu.

Tässä mainittu Paul Roderich Gregory on Hoover instituution tutkija ja Texasissa Houstonin yliopiston kansantaloustieteen professori.  Hän on saanut tohtorin tutkinnon Harvardin yliopistosta. P.R. Gregory on tunnettu sadoistaan neuvostotaloutta käsittelevistä artikkeleistaan ja kirjoistaan, joissa toistuvana näkökulmana on kauhean Stalinin yhteiskunnan kauhea elämä.  Voisi määritellä, että P.R. Gregory on sivistynyt ja intellektuelli versio siitä, mitä Sofi Oksanen on rahvaalle kansalle. Gregory kuuluu myös Gulag-dokumentaatiosarjaa valmistavaan toimituskuntaan Hoover instituution edustajana. Sarjan toisena osapuolena on Venäjän valtiollinen arkisto. Hoover instituutio harjoittaa ihan vakavaa tutkimusta(kin), vaikka ajatushautomona järjestää myös provokaatioita tutkijoidensa avulla. On huomattavaa, että Gulag-tutkimuksessa Venäjän valtio on luonnollisesti mukana historian julmuuksien paljastamisessa.

Paul Roderich Gregory on nimenomaisesti se juonikas mies maailmalle levitetyn huhun keksijänä, jonka mukaan todellisuudessa vain 15 % Krimin asukkaista olisi äänestänyt Venäjään liittymisen puolesta.[56] Professori Gregory ennusti  tammikuussa 2012 Putinin uudelleen vallinnan johtavan Venäjän synkkään tulevaisuuteen, suoranaiseen kiristyvään sortoon. Tuollaiset synkät leimat ja kauhukuvat Venäjän tulevaisuudesta levisivät suosiollisesti Lännen ns. lehdistössä sekä myös mm. Georgiassa. Juuri Hoover-instituutiossa on haudottu tummia ajatuksia, synkkiä assosiaatioita Venäjää, Euraasian Unionia ja Vladimir Putinia vastaan. Paul Roderich Gregory kirjoitti myös Forbesile, että Kiova pystyy ”järjestyksen palauttamiseen”, jos USA antaa aseita taisteluihin Itä-Ukrainassa. Hän edelleen toisti näkemystään Putinin ”informaatioteknologisesta sodankäynnistä”, jonka tehokkuuden rajana olisi vain mielikuvitus.[57]

Hoover instituutio (venäjäksi: Гуверовский институт) on Sodan, Vallankumouksen ja Rauhan yliopisto Standfordissa ”The Hoover Institution on War, Revolution and Peace, Stanford Universtity).  Instituutiota on luonnehdittu myös tutkimustehtävänsä ohessa ilmaisulla ”ajatushautomo”. Stanfordin yliopisto kuuluu kolmen arvostetuimman amerikkalaisen yliopiston joukkoon. Herbert Hoover loi mission instituution tarkoitukselle, kun hän määritteli institution tukevan Amerikan Yhdysvaltojen perustuslakia ja sen hallitusta ("This Institution supports the Constitution of the United States, its Bill of Rights and its method of representative government”)[55] sekä tällä tavalla jatkuvasti ja dynaamisesti suuntautua rauhantyöhön, henkilökohtaisen vapauden ja amerikkalaisen järjestelmän turvaamiseen (“to peace, to personal freedom, and to the safeguards of the American system”).[55] Hoover-instituution painoarvo osoittaa sekin, että sen eräs tärkeä ”kasvatti” ja vaikuttaja on Amerikan Yhdysvaltojen Venäjän suurlähettiläs Michael McFaul, joka valmistui slaavilaisista kielistä Stanfordin yliopistosta vuonna 1986 ja sai sittemmin Stanfordin ylipistosta politiikan tutkimuksen professorin viran sekä toimi Hooverin instituutiossa presidentti Barach Obaman Venäjä-politiikan arkkitehtinä.[58]

Amerikan Euraasia-energiapolitiikka ja dollarivalta

Tietysti Venäjän ja Euraasian Unionin samaistaminen Neuvostoliittoon ja sen myötä assosiaatioihin Stalinin hirmuteoista on propagandaa, joka perustuu Amerikan Yhdysvaltojen pelkoon: Yhdysvallat menettävät asemansa ainoana suurvaltana. George Washington yliopistossa politiikan tutkimuksesta, Iranin Kurdistanin nationalismista, tohtoriksi väitellyt James J. Coyle, Californiassa Pepperdine yliopiston apulaisprofessori, .kuvailee kaunistelemattomasti Yhdysvaltojen aggressiivista Euraasia-energiapolitiikkaa ja toteaa Amerikan demokraattien ja republikaanien yhtäläiseen pyrkimykseen vastustaa Venäjää Kaspianmerellä: kovin erilaiset yksilöt Henry Kissinger, Dick Cheney,Zbigniew Brzezinski ja Caspaar Weinberger (1917-2006) ovat löytäneet yhteiset pyrkimykset puolustaaYhdysvaltojen pääsyä energialähteille ja rajoittaa Venäjän toimintaa. [49][50][51][52][53] Esimerkiksi James J. Coylen arvion mukaan Morningstarin viesti on ollut nimenomaisesti, että Yhdysvallat pitää intressinään ”vastustaa Venäjän energiavaltaa Euraasian alueella”.[51] 

Länsi kokee viimeisen mahdollisuuden maailmanlaajuiseen hallintaan. Keskiluokan kulutuksessa on OECD:n analyysien mukaan voimakas globaalimurros, jossa Kiina, Intia ja ”Muu Aasia” lisäävät osuuttansa, mutta Amerikan Yhdysvaltojen osuus hiipuu muutamaan prosentti globaalissa suhteissa (vuonna 2000 osuus oli noin 25 %) ja Euroopan Unionin osuus hiipuu lähes 40 %:sta 20 %:iin vuonna 2030 ja alle 10 %:iin vuonna 2050.[8][9] Politiikan, investointien, kaupan ja tuotannon panostukset seuraavat kulutustrendejä.[9] OECD:n laskelmien mukaan Euroopan ja Pohjois-Amerikan tuotanto ei merkittävästi kasva vuoden 2010 tasosta vuoteen 2032, mutta globaalisti kasvu syntyy ainoastaan Aasian ja Tyynenmeren alueelta, jotka kasvattavat osuuttansa moninkertaiseksi ja kasvavat myös tuotannon volyymissä merkittävästi ohi Pohjois-Amerikan ja Euroopan.[9] Euraasian unioni rakentuu juuri oikealle paikalle ja oikeaan aikaan globaalien trendien näkökulmasta.

Euraasian Unionin (EAC) kiinnostavuus ja pelottavuus ovat siinä, että se kehittyy geopoliittiseksi navaksi Euroopan Unionin ja dynaamisen Aasia-Tyynenmeren alueen välissä. Amerikkalainen poliittinen strategia joutuu uudistavaan tilanteeseen, kun uusi maailma muuttuu moninapaiseksi, multipolariseksi maailmaksi («многополярный мир»), jossa toteutuu ”moninapainen globalisaatio”(«многополярную глобализацию»).[10] [12] [13] [14] [15][17]

Euraasian Unioni on euroatlantisen ja Aasian kehityksen yhdistävä ”geopoliittinen vakauttaja” [«геополитического балансира»] epävakaassa globaalissa maailmassa. Se on eräänlainen silta [«моста»] EU:n, Kaakkois-Aasian ja Etelä-Aasian talouksien välillä.[10] [15] Juri Krupnovin analyysin mukaan Euraasian unioni muodostuu ”valtavaksi panostukseksi maailmanlaajuisen rahoitusjärjestelmän vakauttamiseksi” (это гигантский вклад в стабилизацию мировой финансовой системы).[16]

Euraasian Unionin tarpeita ja mahdollisuuksia on rakentaa omavarainen rahaliitto ja rahoituslaitos, joka on osa uutta maailmanlaajuista rahoitusjärjestelmää:[10] [13] [16][18] ”Действующая валютно-финансовая система уже не отвечает современным требованиям и не соответствует ни одному из критериев устойчивости” (Nazarbajev 2009).[13]

Tällä hetkellä maksuvälineinä ovat kolmansien valtioiden vapaasti vaihdettavat valuutat (dollari, euro), yksittäisten pankkien valtioiden välinen kauppa, erikseen määritellyt laskentamenetelmät joita on määritelty kahdenvälisillä sopimuksilla. Nykyisessä käytännössä on ongelmia.

Dollari maailman valuuttana on Yhdysvaltojen strategisen aseman eräs ilmentymä ja yksinapaisen geopoliittisen maailma muoto, vaikka USA ei kykene yksinapaisen globalisaation tehtäviin.[11] 


Kaksoiskoodausteoria ja metaforinen retoriikka

Nimenomaan Venäjän vastustajat tahtovat pelotella Neuvostoliitolla ja luoda senkaltaiset assosiaatiot. Jo latvialainen elokuva ”The Soviet Story”[1] teki  tuollaisen väärämielisen retorisen assosiaation - samaistuksen - Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Stalinin välillä. Mielestäni samaistukset ovat tahallista länsimaista anti-Venäjä kampanjaa[2]. Tuossa propagandassa käytettyä metodia voidaan tarkastella ”kaksoiskoodausteorian” (dual code theory) ja ”metaforisen retoriikan” näkökulmista: elävien kuvallisten assosiaatioiden avulla luodaan mielikuviin ja alitajuisuuteen tunne jatkuvuudesta Stalinin pahoista ruumisröykkiöistä nykyiseen Venäjään ja sen politiikkaan. Mielikuva-aineisto muodostaa ihmiselle koodi-rakenteen analogi- ja symboli-mekanismien avulla, muistikuvien rakentamisessa suurin merkitys on juuri mielleyhtymillä (assosiaatiot).[3]

George Soroksen rahoituksen piiriin kuuluvan Indem-tutkimuslaitoksen johtaja Georgi Satarov pitää Venäjän ongelmana ”Neuvostoliiton imperiumin hautaamatonta ruumista ja tuon ruumiin myrkkyjä” [19].

Georgian ulkoministeri Grigol Vashadze (Григол Вашадзе) pelottelee, että Euraasian unioni on ”muuttunut Neuvostoliitto”, joka asettuu romahtaneen poliittisen ja sotilaallisen imperiumin paikalle. Vashadze ei ole toistaiseksi analysoinut julkisesti Georgian samaa hyötyä Euraasian Unionista, vaan hän on painottanut Georgian ulkopolitiikan uskollisuutta Euroopan Unionia ja Yhdysvaltoja kohtaan. Hän kertoo kuitenkin kaipaavansa myös strategista allianssia Ukrainan kanssa.[26]

Yhdysvaltain ulkoministerinä Hillary Clinton [25][27] [39] kuvaili Dubinin konferenssissa 6. joulukuuta 2012, että Euraasiassa taloudelliset yhdentymispyrkimykset olisivat ”siirtymistä alueen uudelleenjärjestämiseksi neuvostoperiaatteen mukaisesti” (“a move to re-Sovietize the region). Clintonin mukaan Amerikan Yhdysvallat ”tietävät” tulliliiton ja talousintegraation kätketyn todellisen tarkoitusperän ja kamppailee sen toteutumista vastaan: “We know what the goal is and we are trying to figure out effective ways to slow down or prevent it".

Venäjän puolustusministeriön entinen vanhempi tutkija, nykyään ”Strategisten tutkimusten ja prognoosien keskuksen” pääjohtaja (Центр стратегических оценок и прогнозов, генеральный директор ) Sergey Grinyayev (Сергей Николаевич Гриняев) pitää Hillary Clintonin ja Amerikan Yhdysvaltojen voimakkaita reaktioita Euraasian Unionia vastaan osoituksena siitä, että Yhdysvaltain omat geopoliittiset tavoitteet ovat Euraasiassa ja Etelä-Kaukasuksessa voimakkaat.[46]

Washingtonilainen ”ajatushautomo” CSIS ja erityisesti sen uusi varapuheenjohtaja Jeffrey Mankoff ovat luoneet mielikuvaa Euraasian Unionista ”peiteltynä yrityksenä palauttaa Neuvostoliitto. - -- Mitä muuta se ennakoisi, Euraasian Unioni ei selvästikään osoita” (as a veiled attempt to restore the Soviet Union. - - - Whatever else it portends, the Eurasian Union is clearly not that)[27]. Ennen ajatushautomoa CSIS Jeffrey Mankoff työskenteli Amerikan Yhdysvaltojen ulkoministeriön neuvonantajana Euraasian asioissa vuosina 2010–2011. Vuonna 1962 Washingtonissa perustettu Strategisten ja kansainvälisten tutkimusten keskus (Центр стратегических и международных исследований; ЦСМИ; CSIS) tuottaa ns. think tank (фабрика мысли)–ajatushautomon raportteja. Keskuksen synty ja tarkoitus liittyvät kiinteästi CIA:n toimintaan.[28]  CSIS:n nuorten johtajien koulutusohjelmassa («Молодые лидеры» Young Leaders Program) antavat ohjaustansa mm. Zbigniew Brzezinski, Henry Kissinger, William Cohenja muutamat muut.

Sinänsä olisi aivan eri asia – ja ihan aiheellinen - todeta asiallisesti mahdolliset ja epäilemättä myös todelliset muutamat myönteiset ansiot, joita on varmasti myös liittynyt Neuvostoliiton olemassaoloon, voittoon natsi-Saksasta ja lasten elämään neuvostoliittolaisissa kouluissa yms., sen sijaan että julistaisi kiihkeästi Stalinin ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen palautusta meidän kaikkien elämäämme 2000-luvun maailmassa. Jälkimmäinen ”kiihkeä palo” palvelee vain läntisten ajatushautomojen toivelistaa liittää Venäjän Federaatio, Euraasian Unioni ja Vladimir Putin mielenmaisemiin: silloin rakentuu heti assosiaatiot Neuvostoliittoon, Neuvostoliiton kommunistiseen puolueen, KGB:n toimintaan ja Josef Staliniin. Sitä vastoin minä tahdon enemmän kansanvaltaa, mutta vähemmän Neuvostoliittoa ja Natoa! Muistettakoon, että sotilasliitto Nato tulee myös siitä samasta maailmasta, jossa Neuvostoliitto ja Josef Stalin olivat vastapuolella. Tietysti Natoa on päivitetty uuden maailman teknologialle, mutta organisaatiossa elää lähtemättömästi historiallinen synty ja tehtävä. Niin Neuvostoliitolla kuin sotilasliitto Natolla on kirjallisella tasolla julkaistu kauniita iskulauseita, joita nykyään kutsutaan ”narratiiveiksi”, mutta markkinoinninedistämiseen luotujen kertomusten takana kaikki ei suinkaan tue kansanvaltaa.

Poliittinen repressio ja yksipuoluejärjestelmä eivät luo kehitystä

Minä myönnän, että henkilökohtaiset kokemukseni Neuvostoliitosta ovat hyvin niukat. Olen toki sittemmin saanut päivittäin ja viikoittain keskustella niiden venäläisten kanssa, jotka ovat olleet aikuisia jo Neuvostoliitossa, jotkut muistavat myös Smolenskin alueen hirmuiset tapahtumat Suuren isänmaallisen sodan ajalta sekä kaikenlaista senkin jälkeisen työnsä ja elämänsä johdosta. Nämä eivät ole olleet mitään KGB-ihmisiä tai valtakunnan päättäjiä (Neuvostoliitossa päättäjiä kutsuttiin ”sihteereiksi”), vaan tavallista neuvostokansaa moninaisissa tehtävissä. Tietysti on myös erilaisia venäläisiä poliittisissa vakaumuksissaan ja ilman poliittista vakaumusta.

Vielä niukemmat ovat varmasti kokemukset kaikilla niillä suomalaisilla intoilijoilla, jotka ovat syntyneet 1970-luvulla tai myöhemmin: nämä ovat voineet vain äitinsä ja isänsä sylissä kuljeskella Neuvostoliitossa. Paljon parempi ei ole omakohtainen ymmärrys Neuvostoliitosta myöskään sellaisilla ”neuvostoliittolaisilla”, jotka ovat syntynet 1970-luvun jälkipuoliskolla tai tämän jälkeen, koska heillä voi olla omakohtaisesti vain lapsuuden enemmän tai vähemmän ihana elämä Neuvostoliitossa, mutta vähemmän aikuisten ihmisten vakavaa omakohtaista puhetta ja kokemusta Neuvostoliiton todellisuudesta.  En vähättele neuvostoliittolaisen lapsen ymmärrystä omasta synnyinmaastaan, mutta muistutan, että "aikuisen oikeasti" hän on saanut vain kerrottuna "tietämyksensä" Neuvostoliiton vahvuuksista ja mahdollisista puutteista. Siinä vastaavassa keskinäisen keskustelun tilanteessa ja oppimisessa olemme myös suomalaisina ihmisinä, kun muodostamme näkemystämme Neuvostoliiton rakenteista ja elämästä.
 
Valokuvaaja: Juha Molari, toukokuu 1988 Neuvostoliitto.
Minä en voi unohtaa suomalaisena nuorena aikuisena sitä outoa näkyä, jonka kohtasin Neuvostoliitossa jokaisella kadulla ja merkittävän rakennuksen edessä. Se outo näky ihmetytti niin paljon, että vuonna 1988 toukokuussa voitonpäivän aattona otin valokuvankin Neuvostoliitossa tästä suuresta seinäjulisteesta, joka kasvatti kansaa: ”Eläköön Vladimir Iljitš Leninin teot ja nimi vuosisatoja!” Vain muutama vuosi myöhemmin tätä julistetta ei ollut enää seinällä, ei ollut enää Neuvostoliittoakaan. Minä kristittynä miehenä koin, että Leninille osoitettu kunnioitus oli luonteeltaan uskonnollista ja oli vähintään jännitteessä kristillisen uskontunnustuksen kanssa. Niin ovat myöhemmin myöntäneet myös useammat venäläiset kristityt, kun he katsovat uudestaan noita vanhoja Lenin-julisteita.
 
Kuvassa Juha Molari VIipurin rautatieasemalla toukokuussa 1988.


Toukokuussa 1988 seison Viipurin rautatieasemalla teologian jatko-opiskelijana (olin suorittanut jo kaikki teologian maisterin opinnot Helsingissä ja suoritin sivuaine- ja tukiaineesta sekä pääaineesta tohtoritutkintoon vaadittavia lisäopintoja sen lisäksi että kävin kuuntelemassa tohtoriseminaaria). Aseman päällä on tyypillistä neuvostoliittolaista propagandaa: ”Kunnia isänmaalle, puolueelle!” Minun näkemykseni kansanvallasta ei toteudu yksipuoluejärjestelmässä: ylipäätänsä kehitys ei voi toteutua tehokkaimmin siellä, missä kansanvalta on tukahdutettu ja missä ohjattu suunnitelmatalous määrittää kansalaisten edun. Venäjä elää globaalissa markkinataloudessa yhä enemmän, tahtoo modernisoida talouttansa hyvästä syystä. Esitelmöin tästä markkinatalouden mekanismista Venäjän presidentin hallinnon akatemiassa (СЗАГС) vajaa vuosi ennen Venäjän presidentin vaaleja ja esitelmäni julkaistiin myös kyseisen akatemian tutkimussarjassa.[4] Mielestäni Venäjän presidenttiehdokkaana Vladimir Putin esitteli sittemmin aivan samanhenkisiä näkemyksiä ja jopa konkreettisia yksittäisiä esimerkkejä kuuluisassa Izvestija-artikkelissaan. 

Venäjän tuottavuuden potentiaalinen kasvu riippuu olennaisesti siitä, miten maassa onnistutaan muuttamaan talouden rakenteita entisestä suunnitelmatalouden allokaatiojärjestelmästä markkinatalouden tukemaan hintamekanismiin. Neuvostoliiton ikävänä opetuksena tiedetään, että sofistikoiduimmatkaan teollisuussuunnitelmat eivät ole toimineet tehokkaasti: kotimaiset riittävät ja avoimesti toimivat vientimarkkinat ovat puuttuneet. Venäjä ei halua kuitenkaan jäädä Neuvostoliiton ansaan, vaan kehittyä toisenlaiseksi valtioksi. Neuvostoliiton talousjärjestelmä oli väärä. Lenin ja Stalin epäonnistuivat niin kuin heidän seuraajansakin talousjärjestelmän rakentamisessa. Väärän järjestelmän historiallinen jälki on ollut syvä yhä edelleen Venäjällä, mutta nyt modernisoitumisen ja tehostumisen tarpeet käyvät käsi kädessä osallistumisena kansainvälisiin markkinoihin. Neuvostoliitossa suunnitelmatalous johti raskaan teollisuuden ylikorostumiseen, keskushallinnon piti tietää viisaudessaan tuotettavat tavarat, hinta- ja palkkatasot, investointien tasot jne. Kilpailujen eliminoiminen johti tehottomuuteen. Ja kyllä se korruptio rasitti myös Neuvostoliitossa järjestelmää! Raskaassa teollisuudessa ei ole sinänsä väärää, jos kilpailu tapahtuu avoimilla markkinoilla hintamekanismin mukaisesti. Neuvostoliitossa toverit saattoivat tehdä ”hiki otsalla” pitkiä päiviä, mutta he tekivät tarpeettomia asioita. Neuvostoliiton suurin asiakas teollisuustuotteille oli armeija. Sinänsä järjestelmän sisäiset ostot eivät ole tietenkään pahan tuntomerkki, mutta ulkopuolisen kilpailun, tarjonnan ja kysynnän puuttuminen asettavat talouden vääristyneeseen kulmaan, syntyy harhakuva oman järjestelmän toimivuudesta.

Valtiollisesti sulkeutunut tai suojattu talous – protektionistinen eristäytyminen maailman hintamekanismeilta ja kaupankäynniltä – aiheuttavat hyvinvointitappion. Emme elä onneksi enää merkantilismin aikaa, vaikka pelokkaissa ihmismielissä joskus kansallinen menestys lasketaan jo vuosi satoja sitten vanhentuneen talousihanteen mukaisesti. Jo Ricardo toi hyvin esille sen, että kansainvälinen kauppa on itse asiassa edullista kaikille: tehokkuuseron tähden syntyy suuria vaihtoehtoiskustannuksia, jos suojelemme huonosti menestyvää omaa toimintaamme kansainvälisesti tehokkaammalta ja menestyvämmältä kilpailijalta. Annetaan siis niiden hoitaa se bisnes, missä heidän mahdollisuutensa ovat parhaat. Me tehdään taas ne asiat, joissa meidän voittomme on paras. Resurssien allokuutio ei ole tehokas, kun kaupan esteillä häiritään hyödykkeiden kauppaa ja tuotantotekijöiden vapaata liikkuvuutta. Toki esteet ovat joskus kansallisen itsekkyyden tähden hyvin perusteltuja esimerkiksi sosiaalisten epäkohtien lieventämiseksi ja hidastamiseksi. Valtioilla on vastuu kansalaistensa perusturvasta. EU:n ja USA:n sanktiopolitiikka on tarkoituksellisen hyvinvointitappion järjestämistä Venäjälle maan joutuessa itse järjestämään tuotantoa asioissa, joiden ostaminen olisi edullisempaa kuin oma tuotanto.

Stalin ja KGB:n valvontayhteiskunta

Neuvostoliitossa Leningradissa osallistuin 9. toukokuuta 1988 Voitonpäivän (День Победы) konserttiin. Suomalaisena miehenä ymmärrykseni oli vielä aivan sivistymätön merkittävästä eurooppalaisesta ja globaalista päivämäärästä. Vasta sittemmin olen oppinut ymmärtämään ja kunnioittamaan, miten hienoa ja tärkeää oli, että Neuvostoliitto kukisti Hitlerin Saksan. 

Kuvassa Voitonpäivän 9.5.1988 konsertti Leningradissa. Valokuvaaja: Juha Molari.


Seuraavana päivänä 10.5.1988 Petroskoissa teologiryhmästämme kolme henkilöä sai erityisen etuoikeuden tutustua tavallisen sikäläisen opiskelijan opiskelija-asuntoon. Niin muuan ”Helena” ja ”Olga” kutsuivat minut ja kaksi muuta ihmistä teologiryhmästämme erityisohjelmaa varten sekä näyttivät, millaisissa oloissa neuvostoliittolaiset opiskelijat asuvat. ”Helenan” asunnossa oli viisi makuuhuonetta, nykyaikainen kylpyhuone, tyylikäs olohuone ja siinä iso televisio sekä upea iso keittiö kaikin mukavuuksin. Asunto oli nuorelle opiskelijanaiselle jopa niin suuri, ettei hän pyydettäessä osannut löytää omasta isosta asunnostaan teen valmistukseen tarvittavia välineitä vieraitaan varten. Niin etuoikeutetusti sain nähdä ihan tavallisen neuvostoliittolaisen opiskelijan opiskelukämpän. 

En minä nuoruudestani huolimatta ollut aivan sokea ja ymmärtämätön, vaikka kielitaidon puute rajoitti  havaintojen tekemistä: suomalaista miestä ihmetyttivät ne tuntemattomat miehet, jotka liittyivät joka paikassa seuraan tai kulkivat muutaman askeleen perässä. Ihanko nuo henkilöt olivat vain uteliaisuudesta seurassa, vai tekemässä KGB:n työtä, koska tapasimme Neuvostoliitossa esimerkiksi inkeriläisten heräämisen profeetat Arvo Survon ja Mari Kajavan? Jo muutamia vuosia myöhemmin järjestin Helsingissä luterilaisessa seurakunnassa Inkerin päivänä (nimipäivä) Arvo Survon konsertin kirkkoomme. Kirkko oli aivan täynnä väkeä Helsingissä.

Minä itse en ole koskaan keskustellut kenenkään sellaisen ihmisen kanssa, jonka tietäisin työskennelleen KGB:ssä. Facebookissani on pari enemmän tai vähemmän kaunista ja komeaa ystävää, joiden on väitetty liittyvän noihin järjestelmiin, mutta niinhän leimaaminen on valitettavan tyypillistä yleisemminkin. Pidän aivan oikeana, että valtiovalloilla on salainen turvallisuuspalvelunsa.  Organisaatioidensa avulla Stalinin ja hänen etupiirinsä toiminta mahdollisesti erimieltä olevia ihmisiä kohtaan ei kuitenkaan vastaa niitä arvoja, joita itse kunnioitan. Mielestäni Venäjällä on selvästi myös osoitettu moitteet ja tuomiot noita historian julmuuksia vastaan. Siksi on perin outoa, että länsimaissa esiintyy jopa uskomuksia Stalinin kaikkinaisesta ihanuudesta sekä väitteitä Stalinin paluusta Venäjällä!

Olen tavannut - aivan sattumalta niin kuin yleensä kohtaan kiehtovia ihmisiä aivan sattumalta - toki mielenkiintoisen vaikuttajan, joka joutui uskonnollisen vakaumuksensa johdosta Neuvostoliiton sortumisen aikana julkisesti jännitteisiin KGB:n kanssa.[59] Rohkeasti kasakkapäällikkö Viktor Zaplatin kaatoi 14.2.1992 Lubjankan aukiolla KGB-johtajan Dzerzhinskin muistomerkin ja pystytti ortodoksisen ristin paikalle. Kasakat toistivat saman operaation useamman kerran. Elokuussa 2013 kysyin Lubjankan ison harmaan rakennuksen edessä virkailijalta, missä on tämä Dzerzhinskin muistomerkki. Tämä vastasi, että se on varastossa. Nykyään aukiolla ei ole mitään merkkiä. Syksyllä 2013 oli hanke Dzerzhinskin muistomerkin palauttamiseksi, mutta Moskovan kaupunki päätti lopulta, ettei patsasta palauteta. KGB:n muisto ei ole niin kaunis ihmisten muistoissa, että se palvelisi Moskovaa kansainvälisenä metropolina. Monet suomalaiset Facebook-toverit trollasivat pettymyksensä, kun Dzerzhinskin patsas ei päässyt takaisin Lubjankan aukiolle. Minä olin samaa mieltä Moskovan kaupungin päätöksen kanssa: lausuin näkemykseni jo ennen päätöksen valmistumista ja kiitin oikeasta päätöksestä sen valmistumisen jälkeen.

Keväällä 2010 oli Venäjällä valtakunnallinen polemiikki Moskovaan aiotuista Stalin-julisteista. Silloin Venäjän suurin puolue ”Yhtenäinen Venäjä” tuomitsi jyrkästi aiotut Stalin-julisteet.Yhtenäinen Venäjä - puolueen («Единая Россия»`) korkeimman neuvoston puheenjohtaja, duuman puheenjohtaja Boris Gryzlov (Борис Грызлов ilmoitti selväsanaisen ja jyrkän tuomionsa perjantaina 5.3.2010, kun hän kommentoi Moskovan pormestarin Juri Mihailovitš Lužkovin (Юрий Михайлович Лужков) päätöstä sijoittaa Stalin-julisteita Voitonpäivän 65-vuotisjuhlan kunniaksi kansalaisten kritiikistä huolimatta. Nimenomaan kansa ärähti yhdessä Yhtenäinen Venäjä –puolueen kanssa Stalin-ihailua vastaan! Yhtenäinen Venäjä -puolue on kritisoi ja ilmoitti selvästi, ettei loppuarvio Stalinista voi olla myönteinen. Näin Gryzlov:

Juri Mihailovitš Lužkovin pitäisi harkita päätöstään. Hän ei ole historioitsija, vaan kaupungin johtaja. Siksi kyse ei ole historiasta, vaan Stalinin hahmon poliittisesta arviosta. Mutta tämä arvio ei voi olla positiivinen (И эта оценка не может быть положительной.). Kun kyse on moraalisesta arvioinnista, silloin ei ylipäätänsä voida välttää faktaa: Stalin oli syyllinen miljoonien ihmisten kuolemaan" (Сталин – виновник гибели миллионов людей).

Yhtenäinen Venäjä - puolueen ja myös koko Venäjän valtiolliseen ehdottomaan poliittiseen johtoon kuuluva Boris Gryzlov jatkoi tiukkaa arvostelua:
Olen jo ilmaissut mielipiteeni asiasta. Se ei muutu. - - - Ei kaikkia muotokuvia historian oppikirjoista pidä asettaa katujen ja kaupunkien torien koristeeksi”. ”Kaikki tietävät, että voitto on puristettu kymmenien miljoonien ihmisten elämästä, meidän isiemme ja isoisiemme elämästä. - - Julisteet sekoittavat ja hämärtävät historiallista muistia siitä, mikä oli merkittävää Suuressa isänmaallisessa sodassa. Miksi on vielä niitä, jotka katsovat sopivaksi tavaksi säilyttää Stalinin muistoa voiton nimissä ja koristella kaupunkia? Meidän puolueemme ei ainakaan aio käyttää näitä julisteita juhlissaan”.

[[jos lukija ei satu tietämään, kuka Gryzlov on, niin hän voi kääntyä Heidi Hautalan puoleen ja kysyä, sillä Hautala ilmeisesti tietää, sillä muutama vuosi sitten hän EU:ssa Ihmisoikeusalivaliokunnan puheenjohtajana yhdessä Euroopan parlamentin presidentin kanssa kääntyi Venäjän suurlähettilään avustuksella Gryzlovin puoleen, jotta Molarin ja Bäckmanin mahdolliseen toimintaan Venäjän mediassa voitaisiin puuttua – sain kyseisen EU:n vetoomuksen Suomen valtakunnansyyttäjän virastosta, joka oli saanut samaisen paperin myös Heidi Hautalalta]]

Gryzlovin näkemys ei ollut suinkaan yksityismielipide Stalin-julisteista, vaan myös Yhtenäinen Venäjä - puolue ilmoitti vastustavansa Moskovaan asetettavia Stalinin kuvia. Perjantaina 5.3.2010 puolueen puheenjohtajiston sihteeri Vjatšeslav Volodin (Вячеслав Володин) ilmoitti puolueen kriittisen käsityksen.  Volodin korosti, että puolueen kanta säilyy ennallaan. Hän muistutti Gryzlovin sanoista, että ”Toisen maailmansodan tuloksiin viitatessa ei sovi juhlia Stalinia voittajana, vaan ihmisiä (kansaa) pitää kunnioittaa voittajina. On tarve puhua kaikkien ihmisten ja erityisesti veteraanien roolista, kun nämä hankkivat voiton maalle. Stalinin epäselvä rooli maamme elämässä ei anna perusteita kylttien nostamiseen”. ”Kyse ei ole Stalinin historiallisesta arvioinnista, vaan poliittisesta ja moraalisesta. Historia pitää jättää historian tutkijoille. - - Kun kyse on moraalisesta arviosta, on välttämätöntä kunnioittaa niiden ihmisten tunteita ja mielipiteitä, joiden perheet ovat kärsineet Stalinin vainoista” (необходимо уважать чувства и мнения огромного количества людей, семьи которых пострадали в результате сталинских репрессий). .

Volodin viittasi puolueen puheenjohtajan Vladimir Putinin (Владимир Владимирович Путин) arvioon: ”Vainojen oikeutusta painostuskeinona ei voida hyväksyä, se on mahdotonta. Tuo aika ei ollut vain henkilökulttia, vaan myös valtava rikos ihmisyyttä vastaan” («Достижения результата путем репрессий неприемлемо, это невозможно. В этот период был не только культ личности, но и массовые преступления перед народом».). Volodnin muistutti 5.3. myös siitä, että kaksi hänen isoisäänsä, joista toinen oli pappi, tapettiin. "Tällaiset henkilökohtaiset tarinat ovat olemassa liki jokaisessa venäläisessä perheessä. Heidän ei ole ainoastaan mahdotonta poliittisesti hyväksyä Stalinin muotokuvan ripustamista nähtäväksi, vaan he kokevat sen myös loukkaavaksi hyökkäykseksi”. Yhä Venäjällä tiedetään kertoa, miten jokaisen piti pelätä, että musta auto saapuu pihaan.

Tiedän, että Venäjällä on eräitä kommunisteja, joista muutamat tahtoisivat innokkaasti Stalinin kunnioitusta.   Kommunistinen puolue sulkee sisäänsä myös radikaalia vasemmistoa, joista osa on hyvin anarkistista Venäjän talousjärjestelmää, oikeusjärjestelmää ja poliittista järjestelmää vastaan.   Venäjällä käydään hyvin avointa ja monipuolista kriittistä keskustelua Stalinin paikasta Neuvostoliiton ja Venäjän historiassa. Sellaiset trollaukset SOME:ssa, että Stalinin kritisointi tulee ja pitäisi tulla rikoslaissa määritellyksi rikokseksi, eivät vastaa lainkaan Venäjän median ja kansan intressejä sekä luonnetta.

Esimerkiksi monista muista vastaavista ja erilaisista tapauksista: katsoin 19.10.2008 Pietarissa kiehtovaa usean tunnin mittaista televisiolähetystä PTP ПЛАНЕТА-kanavalla.[60] Keskustelu-ohjelmassa pohdittiin Stalinia. Yhtenä keskustelijana oli Venäjän opposition suurin nimi, Gennadi Andrejevitš Zjuganov(Генна́дий Андре́евич Зюга́нов). Hän on Venäjän federaation kommunistisen puolueen pääsihteeri, duuman jäsen ja Euroopan neuvoston parlamenttiryhmän jäsen, joka hävisi tuohon aikaan Venäjän presidenttivaaleissa Medvedeville. Häviönsä tähden hän oli hyvin katkera mies. 

Toinen keskustelijoista oli Viktor Stepanovitš Tšernomyrdin (Ви́ктор Степа́нович Черномы́рдин), Jeltsinin Venäjän pitkäaikainen entinen pääministeri, eräs Gaspromin suurista omistajista ja yhtiön hallintoneuvoston ensimmäinen puheenjohtaja, Venäjän suurlähettiläänä Ukrainassa, Jeltsinin nimeämä erityisedustaja entisen Jugoslavian kriisialueille, joka johti presidentti Martti Ahtisaaren ohella Kosovon rauhanneuvotteluja (en tiedä, miksi hän ei saanut Nobelin rauhanpalkintoa?). Tšernomyrdin kysyi tylysti ja kaunistelematta Zjuganovilta ja kenraali Varennikovilta, miksi tarvittiin 27 miljoonan kuolleen hinta. ”Se oli Stalinin hinta”.

Keskustelemassa oli myös Cambridgessa syntynyt, venäläinen intellektuelli vanha professori, Rooman klubin jäsen, Unescon Kalinga-palkinnon voittaja, Sergei Kapitsa (Сергей Петрович Капица), venäläisen demokrafian – väestönolojen – asiantuntija ja TV-ihminen. 

Keskustelemassa oli myös vanha kenraali Valentin Ivanovitš Varennikov (Валентин Иванович Варенников), Neuvostoliiton Afganistan joukkojen komentaja, toimi 1990-luvun alussa kommunistisessa puolueessa, mutta vuodesta 2003 äärinationalistisessa Rodina-puolueessa (Партия "РОДИНА"). Puolue yhdisti nationalistiset ja sosialistiset ajatukset toisiinsa. Varennikov korosti isänmaallisen sodan merkittävyyttä koko Euroopalle ja tällä hetkellä eläville venäläisille sekä Stalinin merkittävyyttä tämän taiston johtamisessa, mutta hän sai vastaansa Tšernomyrdinin kritiikin. Valko-Venäjällä professorina toimiva Sergei Mironovski (Сергей Мироновский) kutsui Stalinia osaksi ”historiaamme, meidän traagista historiaamme”.

Moskovan yliopiston taiteen tiedekunnasta valmistunut, kommunistisen sananvapauden ongelmat julmasti itsekin kokenut ja 1980-luvulla Pariisissa elänyt, mutta 1990 Venäjälle taas takaisin palannut, Puskin-palkinnon voittanut runoilija Juri Kublanovski (Юрий Кублановский ) luonnehti keskusteluissa itseään sillä, että hänellä on ”poliittisen immigrantin psykologiset haavat”. Hänellä ei ollut todellakaan ihannekuvaa kommunistisesta Neuvostoliitosta! Andrei Saharov (Андрей Сахаров) ei ollut noussut haudasta, vaan tämä keskustelija oli Venäjän historiantutkimusinstituutin johtaja, Venäjän tiedeakatemia jäsen.

Keskustelemassa oli myös moninkertaiset akateemiset tittelit opiskellut Dmitri Olegovitš Rogozin(Дмитрий Олегович Рогозин). Hän on  ollut tunnettu poliitikko kansallispatrioottisesta Rodina-puolueesta.  Rodinaa ja Rogozinia estettiin osallistumasta Moskovan duuman vuoden 2005 vaaleihin sen rasistisen kampanjoinnin vuoksi. Sittemmin hän oli perustamassa Suur-Venäjä-puoluetta muutaman ex-Rodinan jäsenen ja (laitonta) maahanmuuttoa vastustavan poliittisen tahon kanssa. Viranomaiset estivät kuitenkin tämän puolueen rekisteröinnin. Rogozin  sai jyrkästä oppositioasemastaan huolimatta merkittäviä tehtäviä Venäjän politiikassa.  Rogozin on toiminut Euroopan neuvoston parlamentaarisen kokouksen (PACE) Venäjän edustajana, mutta Venäjältä evättiin vuodeksi äänivalta, kun Rogozin arvosteli neuvostoa kovasanaisesti sen tuomittua Tšetšenian sodan. Keväästä 2008 hän toimi Venäjän NATO-edustajana, ja sittemmin yhtenä henkilönä niiden kolumnistien joukossa, jotka kirjoittivat RT:lle meikäläisen pitkäaikaistyöttömän tavoin.

Lopulta keskustelemassa oli myös - jopa keisarillisesta kuvernööristä ja prinsessasta (isovanhemmat) periytyvä - Nikita Sergeyevitš Mikhalkov (Никита Сeргеевич Михалков, 63v.), vuonna 1974 Elokuvataiteen korkeakoulun ohjaajalinjalta valmistunut, sittemmin hyvin tunnettu ja palkittu venäläinen elokuvaohjaaja. Hän on aktiivinen persoona myös Venäjän politiikassa. Mikhalkov on venäläinen nationalisti, ortodoksi, Hän on ollut mukana Nomocanom-kokouksessa, jossa kiistettiin serbien sotarikokset 1992–1999. Mikhalkov on toistuvasti puhunut ja hyvin aiheellisesti Naton sodasta ortodokseja vastaan. Hänen mukaansa ortodoksinen usko on ”pääasiallinen kulttuurinen ja intellektuaalinen voima, joka vastustaa McDonalsin valtaa”. Mikhailkov on myös Vladimir Putinin tukija.

Nikita Sergejevitš Hruštšovista alkaen on Stalinia kritisoitu ankarasti

Soso - Иосиф Виссарионович Сталин (oikeasti gruusialainen Dzhugashvili, Джугашви́ли; იოსებ ჯუღაშვილი) kuoli 5 maaliskuuta 1953, mikä on minun mielestäni paras päivä Neuvostoliiton historiassa sen ohessa, että Neuvostoliitto oli kukistamassa fasistisen hirmuvallan Saksassa. Stalin – alias Besoshvili, Nizheradze ja Koban – oli Neuvostoliiton todellinen generalissimo. Hän puhui äidinkielenään georgiaa (gruusia) mutta oppi myöhemmin venäjän kielen. Josifin isä Vissarion (Beso) juopotteli sekä hakkasi vaimoaan ja poikaansa. Mahdollisesti nuo lapsuuden traumat näkyivät generalissimon vainoharhaisuutena vallan kriittisinä vuosina. Vuonna 1894 Stalin siirtyi Tbilisiin pappisseminaariin, mutta vuonna 1899 hänet karkotettiin seminaarista, koska oli edistänyt marxilaista ideologiaa. Joseph Iremashvili kertoo muistelmissaan «Stalin und die Tragoedie Georgiens» (1932), Stalinin opiskelutoverina, että Stalin oli jo tuolloin Tbilisin vuosina täynnä ”kostonhimoa, oveluutta ja kunnianhimoa. Stalissa ei ollut nöyryyttä, vaan hän oli julma ja tunteeton niin kuin hänen isänsäkin". ”Lapsuudestaan lähtien Stalinin elämäntehtävänä oli koston toimittaminen ja vaientaa kaikki, jotka estävät tätä tarkoitusta”.

En yhtään kuvittele, että Nikita Sergejevitš Hruštšov (Никита Сергеевич Хрущев) olisi teoissaan läheskään oikeassa ja viaton, mutta hänen raportti  25.2.1956 on aiheellista ja vakavaa puhetta niistä vaurioista, joita vallan ja kultin keskittyminen yhden henkilön käsiin aiheutti. Hruštšov kirjoittaa Stalinin häikäilemättömästä vallan väärinkäytöstä ja brutaalista väkivallasta sekä täydellisestä suvaitsemattomuudesta. Edelleen hän kirjoittaa Stalinin vaatineen täydellistä alamaisuussuhdetta, jolloin vastustamisen yrittämisestä seurasi fyysinen ja moraalinen tuho. Hruštšovin mukaan ”Stalinin hirmuvallan uhreina” oli monia rehellisiä kommunismiin omistautuneita puolueen ihmisiä ja työläisiä (”Это особенно проявилось в период после XVII съезда партии, когда жертвами деспотизма Сталина оказались многие честные, преданные делу коммунизма, выдающиеся деятели партии и рядовы работники партии"). Hän kirjoittaa myös, että Stalin otti käyttöön nimityksen "враг народа", mikä tarjosi mahdollisuuden sorto- ja vihatoimiin kaikkia niitä vastaan, jotka ”eivät olleet samaa mieltä kuin Stalin”. ”Yhden henkilön mielivaltaisuutta kannustetaan ja muiden ihmisten mielivaltaisuus sallitaan. Massapidätykset sekä tuhansien ja tuhansien ihmisten karkoitukset, tuomiot ilman oikeudenkäyntiä tai normaalia tutkintaa aiheuttivat epävarmuutta kansalaisten keskuudessa, pelkoa ja jopa kauhua” (Произвол одного лица поощрял и допускал произвол других лиц. Массовые аресты и ссылки тысяч и тысяч людей, казни без суда и нормального следствия порождали неуверенность в людях, вызывали страх и даже озлобление). Uudesta laista oli seurauksena koko valtakunnan alueella aloitetut tutkimukset, joissa selvitettiin kansan viholliset («врагов народа»). Nämä toimenpiteet - «ежовщины» - olivat rajuja: vuonna 1937 teloituskomissio ampui 353074 ihmistä, pidätysten määrä oli huikea lähes miljoona (936 750)[5]

Historioitsija V.N. Zemskov (В. Н. Земсков) laskee yksilöidysti ammuttujen lukumääräksi 642 980 ihmistä vuosien 1921-1954 aikana. Stalin omakätisesti hyväksyi vankien kidutuksia, esimerkiksi 13. syyskuuta 1937 NKVD:n asiakirjoissa on Stalinin merkintä, jossa suositellaan pahoinpitelyä, koska henkilö ei ollut antanut tarvittavia tietoja Puolan alueelta («Избить Уншлихта за то, что он не выдал агентов Польши по областям »). Zemskov [6[ on laskenut myös Gulag-vankien valtavan määrän ja eritellyt karua kohtaloa. Gulag-vankien rikokset olivat 1.3.1940 siten, että suurin nimetty ryhmä oli vastavallankumoukselliset (28,7 %, huliganismi, keinottelu ja muuta rikokset hallitusta vastaan 12,4 %, virkamiesten tekemät rikokset 8,9 %, varastaminen 9,7 %, henkirikokset 5,9 %, sosialistisen omaisuuden varastaminen 1,5 % ja muut rikokset 27,5 %. Vankien kokonaismäärä oli 1940 yli miljoona (1 668 200), mutta luvussa on sekä ИТЛ että ИТК ГУЛАГ. Gulag-vangeista kolme suurinta kansallisuusryhmää olivat venäläiset 63,05%, ukrainalaiset 13,81% ja valkovenäläiset 3,40%. Venäläisiä oli Gulag-vangeista 1939 yhteensä 830 491, vuonna 1940 heitä oli 820 089 ja vuonna 1941 884 574. Tämä oli moninkertainen määrä suomalaisiin Gulag-vankeihin (2371 [1939], 2750 [1940], 2614 [1941]), joita heitäkin oli enemmän kuin esimerkiksi virolaisia, joista nykyään puhutaan kovalla äänellä. Vuosina 1934-1941 korkeakoulutettujen vankien osuus kolminkertaistui. Zemskov kirjoittaakin osuvasti aikakaudesta Gulag-tietojen valossa: ”Kommunistijohtajien yhteinen piirre oli epäluulo, nurjamielisyys ja jopa viha älymystöä vastaan” (Недоверие, неприязнь и даже ненависть к интеллигенции - это общая черта коммунистических вождей) .

 Stalinin ensimmäinen vaimo kuoli tuberkuloosiin ja virallisten tietojen mukaan toinen vaimo Nadezhda Allilueva (Надежда Аллилуева) kuoli 1932 tehtyään itsemurhan (Мусский И. А.. Сто великих диктаторов. Проверено 2002. М.: Вече.). Tästä avioliitosta syntynyt Svetlana- tyttö, Svetlana Allilueva (Светлана Иосифовна Аллилуева), pyysi 6 maaliskuu 1967 poliittista turvapaikkaa Yhdysvaltojen suurlähetystöstä New Delhissä. Samana vuonna Svetlana muutti myös Yhdysvaltoihin. Sittemmin hän käytti nimeä Lana Peters. Kai tytär tietää jotakin siitä, oliko isä sankari vai hirviö, oliko Neuvostoliitto ihannevaltio vai sopiko sen romahtaa? Svetlana oli vain kuusi vuotta vanha tyttö, kun hänen äitinsä kuoli. Kuolinsyystä oli luonnollisesti useita spekulaatioita pitkän aikaa, vaikka itsemurha on jäänyt vahvimmaksi selitykseksi. Isä Stalin oli hyvin loukkaava tytärtään vastaan ja nosti hänet hiuksista pöydälle, jotta tytär tanssisi humalaiselle isälleen. 16 vuotta vanha teinityttö rakastui Aleksei Kapleriin, mutta isä kiivastui ja saattoi Aleksein kymmenen vuoden tuomiolle Vorkutan kaupunkiin napapiirin tuntumaan. 17 vuoden iässä tyttö rakastui uudestaan, nyt opiskelutoveriinsa juutalaiseen Grigori Morozoviin, jonka kanssa hän sai myös Joseph-pojan vuonna 1945. Pari erosi kuitenkin pian lapsen syntymän jälkeen. Seuraava aviomies oli jo vihdoin läheinen Stalinille: Juri Zhdanov. Jekaterina tytär syntyi vuonna 1950. Kun isä Stalin kuoli, Svetlana-tytär otti äitinsä sukunimen.

Pappisopiskelijan johdolla Neuvostoliitto julisti 15.5.1932 ohjelman, jonka mukaan Neuvostoliitosta häviäisi uskonto täydellisesti 1. toukokuuta 1937 mennessä. 1939 toimi kuitenkin yhä edelleen kirkkoja. Suomalaisen kommunistin aloitteesta Stalinin valtakunnassa oli toki tuolloin luontevaa, että esimerkiksi Kolppanan kirkko (niin kuin moni muukin) tuhottiin lopullisiksi ajoiksi. Kirkko ja uskonto eivät kuitenkaan hävinneet niin nopeasti, joten 4. syyskuu 1943 Stalin, Karpov, Molotov ja Berija rakensivat neuvotteluissa yhteistyötä ortodoksisen kirkon kanssa. Kirkolle tuli raportointitehtäviä seurakuntalaisista tiedustelua varten. Minulle opintonsa kesken jättänyt Stalin on ilmaus epäpyhyydestä, antikristillisestä ihmisen palvonnasta, ”henkilökultista”, niin kuin Hruštšov aivan oikein raportoi 25.2.1956.

Venäjällä liberaalidemokraatit näkevät Stalinin totalitaarisen yhteiskunnan luojana, joka syyllistyi rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Venäjän kommunistinen-antistalinistinen väki syyttää Stalinia siitä, että tämä tuhosi Leninin ja Marxin ihanteet (esim. F. Raskolnikov, LD Trotski, NI Bukharin, Alexander Tarasov, Roy Medvedev; vrt. myös Frankfurtin koulu ja Hannah Arendt). Nationalistiset antistalinistit (AI Solzhenitsyn, IR Shafarevich, B. Makhnach) moittivat Stalinia rikoksista Venäjän kansaa vastaa, massiivisesta sorrosta ja Venäjän perinteisen kulttuurin tuhoamisesta.

18-19 helmikuuta 2006 toteutetussa kyselyssä 47% Venäjällä haastatelluista arvioi Stalinin vaikutusta historiaan positiiviseksi, vaikka samanaikaisesti 59 % uskoi, että "että Stalinin aikakauden vankileireille joutui pääosin viattomia ihmisiä”. Positiivinen vaikutus liittyy muistoon voittoon Suuressa isänmaallisessa sodassa, mutta nämä ihmiset eivät suinkaan valtaosin unohtaneet viattomien ihmisten surmia tai toivoneet Stalinin kritiikitöntä ihailua.

Mihin perustuu Euraasian Unioni todellisuudessa?

Kazakstanin presidentti Nursultan Nazarbajevin mukaan jokaisen valtion ja yhteiskunnan pitäisi itsenäisesti löytää oivallus, että globalisoituvassa maailmassamme ei ole mitään järkeä loputtomasti kamppailla vain oman identiteettinsä puolesta ja tulla eristäytyneeksi omien rajojensa sisäpuolelle: ”Каждое государство и общество должны самостоятельно прийти к пониманию, что в глобализирующемся мире нет смысла бесконечно упиваться собственной самобытностью и замыкаться в своих границах” [61] Nazarbajev on toistanut usein, että hänen ajatuksiaan Euraasian Unionista (Евразийский союз; ЕАС) ei ole koskaan varjostanut ”poliittinen nostalgismi” (политического ностальгизма), vaan unionin ytimessä on aina ollut ”pragmaattinen lähestymistapa” (прагматичный подход), Neuvostoliiton palauttaminen ei ole kyseessä: ”Никакой «реставрации» или «реинкарнации» СССР нет и не будет”.[61][62]

Nazarbajev on viitannut myös Vladimir Putinin artikkeliin Izvestija-lehdessä, jossa Putin muistutti Naftasta (НАФТА) Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon välillä: kukaan ei puhu myöskään Yhdysvaltojen keisarillisista pyrkimyksistä tässä yhteydessä. Euraasialaisen EurAsEc-talousyhteisön pääsihteeri Taur Mansurov arvioi yhtäläisesti selkeästi Euraasian Unionin rakennetta, mutta puhettakaan ei ole Neuvostoliiton rakentamisesta uudestaan: ”Разумеется, о возрождении СССР не может быть и речи.”[64]

LINKIT JA LÄHTEET:



[3] A.Paivion (1986), Mental representations: A Dual Coding Approach. New York: Oxford University Press

[4] Juha Molari 2011: The Government and Middle-Size Enterprises in Finland and Sweden. Государство и бизнес. Вопросы теории и практики: моделирование, менеджмент, финансы.. Санкт-Петербург: СЗАГС, 2011.

[5] СТАТИСТИКА РЕПРЕССИВНОЙ ДЕЯТЕЛЬНОСТИ ОРГАНОВ. БЕЗОПАСНОСТИ СССР НА ПЕРИОД С 1921 ПО 1940 ГГ. http://www.rusproject.org/pages/analysis/analysis_3/statrepr1.html

[6] В.Н.Земсков. ГУЛАГ - историко-социологический аспект. Социологические исследования. 1991, N.6 С.10-27; 1991, N.7. С.3-16)  http://www.hrono.ru/statii/2001/zemskov.php

[7] Juha Molari 27.12.2012. Euraasian Unioni – oikeassa paikassa oikeaan aikaan. http://juhamolari.blogspot.fi/2012/12/euraasian-unioni-oikeassa-paikassa.html

[8] Global Research  & Global Europe Anticipation Bulletin (GEAB). Geopolitical Dislocation and Worldwide Economic Chaos: Profiling Euroland “After the Crisis”. 17.12.2012.http://www.globalresearch.ca/geopolitical-dislocation-and-worldwide-economic-chaos-profiling-euroland-after-the-crisis/5315964

[9] Homi Kharas. The Emerging Middle Class in Developing Countries. Global Development Outlook.January 2010. OECD Development Centre Working Paper No. 285.

[10]  Сергей Бирюков, Евразийский союз как новый интеграционный проект: вклад и значение Казахстана. Evrazia 24.5.2012. http://evrazia.org/article/1990

[11] Александр Гельевич Дугин, ГЕОПОЛИТИЧЕСКИЕ АСПЕКТЫ МИРОВОЙ ФИНАНСОВОЙ СИСТЕМЫ [февраль 2001 г.] http://eurasia.su/article/823

[12] Мансуров Таир Аймухаметович, От ЕврАзЭС к Евразийскому союзу. "Российская Федерация сегодня" №23-24, декабрь 2011 г.

 

[13] Евразийский экономический союз: теория или реальность. «Известия», 19 марта 2009 г.

[14] Eвразия прежде всего - Манифест ОПОД «EBРАЗИЯ» http://eurasia.com.ru/eurasianlook.html

[15] Борис Шаповалов. Будущее Молдовы в Евразийском союзе. Часть1. Почему Молдова не вступит в Европейский Союз? 8.9.2012.

[16] Юрий Васи́льевич Крупнов. Евразийский союз создаст новую глобальную финансовую систему.24.10.2011. http://www.proektnoegosudarstvo.ru/news/evrasia_soyuz/

[17] ВЛАДИМИР ПУТИН. НОВЫЙ ИНТЕГРАЦИОННЫЙ ПРОЕКТ ДЛЯ ЕВРАЗИИ — БУДУЩЕЕ, КОТОРОЕ РОЖДАЕТСЯ СЕГОДНЯ. ИЗВЕСТИЯ 3 ОКТЯБРЯ 2011.HTTP://IZVESTIA.RU/NEWS/502761


[18] Руслан Гринберг: Евразийский Союз поможет РФ выбраться в лидеры мировой финсистемы.16.10.2012. II Московскую международную финансовую неделю МОСИНТЕРФИН.http://finam.info/news/grinberg-evraziyskiy-soyuz-pomoget-rf-vibratsya-v-lideri-mirovoy-finsistemi/

[19] Георгий Александрович Сатаров: смердит. 21.12.2012. http://newsland.com/news/detail/id/1095114/

[25] Совместная пресс-конференция по итогам встречи на высшем уровне Россия – Европейский союз. 21.12.2012. http://www.kremlin.ru/transcripts/17178 ja http://xn--d1abbgf6aiiy.xn--p1ai/transcripts/17178

[26] ЛIГАБiзнесIнформ. МИД Грузии: У Киева и Тбилиси общая угроза - Евразийский союз. 24.6.2012. http://news.liga.net/news/politics/685531-mid_gruzii_u_kieva_i_tbilisi_obshchaya_ugroza_evraziyskiy_soyuz.htm?utm_source=email&utm_medium=rassilka&utm_campaign=newsvsenovosti

[27] Jeffrey Mankoff. What a Eurasian Union Means for Washington. National Interest, April 19, 2012.http://nationalinterest.org/commentary/what-eurasian-union-means-washington-6821

[28] Voltaire.net. Центр стратегических и международных исследований, пересечение нефтяных интересов. http://www.voltairenet.org/article129237.html

[39] Dumitru Minzarari. Russia Is Building Diplomatic and Military Tools to Prevent Western Resistance to its Eurasian Union. Eurasia Daily Monitor, Vol. 9, Issue 226. 11.12.2012.http://www.jamestown.org/programs/edm/single/?tx_ttnews%5Btt_news%5D=40227&tx_ttnews%5BbackPid%5D=27&cHash=8a19cd5ff0c1

[49] James J. Coyle. TANAP meets EU criteria. 13.12.2012. http://eurasianenergyanalysis.blogspot.fi/2012/12/tanap-meets-eu-criteria.html

[50] James J. Coyle. South Stream: Plans Still Premature. 12.12.2012.http://eurasianenergyanalysis.blogspot.fi/2012/12/south-stream-plans-still-premature.html

[51] James J. Coyle. US Policy for Russia and Central Asia. 24.6.2012. http://eurasianenergyanalysis.blogspot.com/2011/06/us-policy-for-russia-and-central-asia.html      

[52] James J. Coyle Eurasian Energy Moving East. 5.8.2010.http://eurasianenergyanalysis.blogspot.fi/2010/08/eurasian-energy-moving-east.html


[53] James J. CoyleUS Need for an Independent Eurasian Oil Supply. 12.8.2010.http://eurasianenergyanalysis.blogspot.fi/2010/08/us-need-for-independent-eurasian-oil.html

[54] Paul Roderick Gregory: Inside Putin´s  Campaign of Social Media Trolling And Fake Ukrainian Crimes. Forber 11.5.2014. http://www.forbes.com/sites/paulroderickgregory/2014/05/11/inside-putins-campaign-of-social-media-trolling-and-faked-ukrainian-crimes/ 
  


[57] Forbes: Киев сможет «навести порядок», если США дадут оружие  http://russian.rt.com/inotv/2014-06-18/Forbes-Kiev-smozhet-navesti-poryadok  

[58[ Peter Baker, 29.5.2011. Policy Adviser to Become U.S. Ambassador to Russia. http://web.archive.org/web/20110529111545/http://www.nytimes.com/2011/05/29/world/europe/29envoy.html

[59] Juha Molari 18.10.2011. Kärsi kasakka, sinusta tulee Ataman (kasakkapäällikkö). http://juhamolari.blogspot.fi/2011/10/karsi-kasakka-sinusta-tulee-ataman.html

[60] Juha Molari 20.10.2008. Amnesty International tarkistakoon toimintaansa! http://juhamolari.blogspot.fi/2008/10/amnesty-international-tarkistakoon.html

 [61] Евразийский Союзот идеи к истории будущего. «Известия» 25.10.2011http://izvestia.ru/
Evrazia 31.10.2011 http://evrazia.org/article/1823.

[62] Сергей Бирюков, Евразийский союз как новый интеграционный проект: вклад и значение Казахстана. Evrazia 24.5.2012. http://evrazia.org/article/1990

[63]  Александр Гельевич Дугин, ГЕОПОЛИТИЧЕСКИЕ АСПЕКТЫ МИРОВОЙ ФИНАНСОВОЙ СИСТЕМЫ [февраль 2001 г.] http://eurasia.su/article/823

[64] Мансуров Таир Аймухаметович, От ЕврАзЭС к Евразийскому союзу. "Российская Федерация сегодня" №23-24, декабрь 2011 г.




KIRJOITTAJA kunnioittaa Neuvostoliiton ja Venäjän historiaa, mutta ei idealisoi tai romantisoi Neuvostoliittoa ja Josef Stalia, vaan toivoo rauhaa ja menestystä nykyisessä maailmassa ja ajassa. Kuva Pietarista kesällä 2012.


Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
LinkedIN profile