maanantai 9. kesäkuuta 2014

Kultarannan ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu 9.6.2014: ”Mihin suuntaan on Venäjä menossa ja miten Suomen tulisi toimiin reagoida”. Tiivistelmä.

Kultarannan ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu 9.6.2014: ”Mihin suuntaan on Venäjä menossa ja miten Suomen tulisi toimiin reagoida”. Tiivistelmä.

Kultarannan ”Suuren Venäjä-keskustelun” juonsi Seija Rautio, joka tunnetaan myös Ylen A-ohjelmien ja YLE Radio 1:n Ykkösaamun juontajana:”Päivälleen 70 vuotta sitten alkoi Neuvostoliiton suurhyökkäys Suomeen. Elettiin siis Suomen kohtalon hetkiä”.



Yhdysvaltain Connecticutista Wesleyn yliopistosta Bachelor-tutkinnon suorittanut Suomessa syntynyt mies, Yhdysvaltain ulko- ja sisäpolitiikan asiantuntemusta edustava Suomen ulkopoliittisen instituutin (UPI) tutkija Carly Salonius-Pasternak avasi keskustelut väitteellään, että suoraan Venäjän kontrollissa viedään aseita ja taistelijoita sekä annetaan koulutusta Itä-Ukrainan taistelijoille.

Virolaistaustainen kirjailija Sofi Oksanen, ”neuvosto-Auschwitz” –sadustaan tunnetuksi tullut virolaisen historiarevision raju ja syvä tunteiden tulkki, jota kuopiolainen vasemmistonuori on verrannut Kansan Uutisten Verkkolehdessä jopa natsiksi ja epäkirjallisuuden Göebbelsiin, vaati kovaa asennetta, koska hänen mukaansa Venäjä haluaa palauttaa Neuvostoliiton tilanteen: Suomessa ja Euroopassa ei saa pitää "luonnollisena" Venäjän suurvaltapoliittista asennetta.

Suomi-Venäjä –seuran puheenjohtaja, pitkän linjan diplomaatti ja Suomen entinen Venäjän suurlähettiläs Heikki Talvitie siirtyi Venäjän pahuuden määrittelyyn keskittyvistä puheista laajempaan viitekehykseen: Venäjä pyrkii Krimillä turvaamaan ei ainoastaan Ukrainassa asemansa, vaan myös Mustallamerellä. Se, mitä on nyt nähty, on Lännen ja Venäjän keskinäinen reviiritaistelu.

Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kivinen tunsi, että koko kansainvälisen vuorovaikutuksen kenttä on joutunut muutokseen ja nyt on palannut valtapiiri- ja etupiiripeli. Kivinen liittää tilanteen Venäjän sisäiseen kehitykseen, jota hän kuvaa anti-eurooppalaiseksi, mikä ei tarkoita anti-modernia ja ei suinkaan ole sen vuoksi joidenkin Aleksandr Duginin kaltaisten esittämän mukainen kehitys, vaan pikemmin Venäjä tahtoo haastaa Euroopan. Tämä tilanne luo ikävän perspektiivin. Kivisen mukaan Venäjällä ei ole demokraattisia etuvalvontajärjestelmiä. Putin on kuitenkin ”suhteellisen rationaalinen toimija”.

Heikki Talvitie liittyi Kivisen kysymykseen, mutta tarkensi määrittelyä. Talvitien mukaan venäläisestä näkökulmasta katsoen he eivät suinkaan hae anti-eurooppalaista identiteettiä, vaan venäläistä identiteettiä. Jeltsin aikaa hallitsi kylläkin suuret odotukset, mutta Venäjästä tuli kansainvälispoliittisesti pelkkä objekti, ei subjekti. Venäjällä ilmeni Jeltsinin aikana pyrkimyksiä markkinatalouden ja demokratian käsitteisiin, mutta tuo aika oli yhtä kaaosta eikä Venäjä ollut mitenkään järjestyksen yhteisö.

Entinen pääministeri, nykyään East Officen johtokunnan puheenjohtaja Esko Aho muistutti – ilmeisesti korjatakseen Sofi Oksasen lausumia pelotteluja – että Venäjällä ei ole syntymässä uusi Neuvostoliitto eikä Neuvostoliitto ole tekemässä paluutansa. Neuvostoliitolla ei ollut ulkomaankauppaa, mutta Venäjä ei ole eristäytynyt: Venäjällä tajutaan hyvin riippuvaisuus muista. Aho ilmoitti jakavansa ne ajatukset, mitä Talvitie sanoi siitä, että Suomessa on liian usein liian ruusunhohtoiset kuvat Jeltsinin maailmasta 90-luvulla.

Kansanedustaja Paula Lehtomäki kysyy tapahtuman otsikkoa muistaen, onko karhu herännyt kevään tullessa vai onko karhun pesälle menty. Hänen mukaansa Venäjällä on petytty yhteistyöhön EU:n kanssa. Tässä tilanteessa ei auta ota tai jätä –tilanne, sellainen vastakkainasettelu vain ärsyttää.

Sofi Oksanen ei voinut mitenkään hyväksyä lausuttuja maltillisempia määrittelyjä Venäjän omasta identiteetistä: hänen mukaansa Venäjällä Kremlissä nimenomaisesti pyritään anti-länsimaiseen kulttuuriin ja moraaliin. Oksanen tähdensi, että Venäjä on Neuvostoliiton laillinen seuraaja, joka käyttää samoja välineitä kuin Neuvostoliitto käytti.

Suomen ulkoministeriön erityisavustaja, kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala valitti Oksasen jälkeen, että liian usein etsitään sloganien avulla selityksiä Venäjän muutokselle, mutta nämä sloganit enemmän peittävät kuin paljastavat. Jos ei kyetä näkemään monitahoisemmin, sanoilla ja tempuilla ei tilanne laukea.

Carly Salonius-Pasternak ei tyytynyt myönteiseen tulkintaan Venäjän keskinäisriippuvuudesta, joka erottaa Venäjän Neuvostoliitosta, vaan hänen mukaansa judokan tavoin Putin käyttää keskinäisriippuvuutta meitä vastaan. Hänen mukaansa Venäjä on pyrkinyt kaikin tavoin hajottaa Euroopan Unionia.

Heikki Talvitie muistutti, että 90-luvulla ja 2000-luvun alussa ainoastaan USA kykeni käyttämään aseellista voimaa ilman vastatoimien uhkaa, mutta vuonna 2008 tuli muutos, jolloin kävi ilmi, että Venäjä pystyy käyttämään voimaa, kun sitä provosoidaan eikä USA tehnyt mitään. Nyt Ukrainassa on sama tilanne ja USA ilmoittaa, ettei se käytä voimaa. Lännen yksinoikeus aseellisen voiman käyttöön maailmassa on murtunut.  Venäjä on suurvalta, joka on joskus niin heikko että hirvittää ja joskus niin vahva että hirvittää.

Esko Aho analysoi, että Venäjällä on vakava sisäinen taloudellinen ongelma, vaikka valtiolla ei ole ulkomaanvelkaa. Kun Aho itse oli Amerikassa Harwardissa, niin ainoat relevantit asiat olivat ydinaseet sekä Iran-Syyria, milloin Amerikka koki kiinnostusta Venäjän suhteen. Voimakeinojen käyttöä harjoitetaan myös Kiinan ja Intian ympärillä, myös Tea Partyn logiikka muistuttaa nyt Euroopan tilannetta.

Henrik Lax vaatii tunnustaa se seikka, että Suomen turvallisuus- ja ulkopoliittinen peruskivi on murtunut Venäjän toimien johdosta. Venäjän ja Naton välille on muodostunut epävakaa alue, mistä epävarmuudesta on päästävä pois.

Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan emeritus professori Osmo Apunen, joka muistetaan monen muun ohessa myös suomalaiselle medialle lausumista terävistä ryssäviha-syytöksistä,[1] totesi, että olemme eläneet Suomessa pitkän aikaa – kaksikymmentä vuotta – aikaa, jolloin rinnallamme on ollut heikko Venäjä. Tuota Venäjää on myös kohdeltu niin kuin köyhää kulakkia, talonpoikaa. Tällä hetkellä emme näe kauas kriisin läpi. Suomeen on ilmaantunut moninaisia toimijoita: on pragmatistisesti sovinnollisia välejä ja harkintaa korostavia ihmisiä, silloin kun arvioidaan vastatoimia. Sitten on ulkopoliittisia aktivisteja, jotka tahtovat pistää kovan putinisteja vastaan: heidän mukaansa Venäjälle on opetettava. Lopulta on myös provokaattoreita, jotka kärjistävät tilanteen. Sitä Suomi ei voi muuttaa, että Venäjä on tehnyt Naton laajentumisesta periaatekysymyksen.

Heikki Talvitie muisti Aleksanteri I:sta, joka antoi Vanhan Suomen muun Suomen yhteyteen, mikä oli edellytys Suomen syntymiselle.  Hrustsev teki monia järjestelyjä ja luovutti alueita pois. Suomen alue on ollut aina tärkeä Venäjän turvallisuudelle. Venäjällä puhutaan Suomen strategisesta itsenäisyydestä: jos Suomen alue ei ole Suomen hallinnassa, se on uhka Venäjälle.

Carly Salonius-Pasternak tunsi, että ”vahva Venäjä” ja ”heikko Venäjä” voivat olla samanaikaisesti. Edeltäviin puheenvuoroihin silminnähden tyytymätön Salonius-Pasternak tuhahti, että ”on masentavaa kuinka luonnollisesti palataan vanhoihin rekistereihin”. Hänen mukaansa ei ole mitään turvallisuuspoliittista ongelmaa, on vain valtapiiriongelma.

Paavo Väyrynen oli yksi niistä muutamista, jotka nostivat käden juontajan kysyessä, pitäisikö Suomen ottaa eri linja kuin EU sanktio-asioissa. Väyrysen mukaan EU:n perussopimuksen mukaan voi jäsen jäädä ulkopuolelle, kun valtio pidättäytyy äänestyksestä ja ilmaisee asian muille.

Esko Aho ei nähnyt parhaana, että keskustelua käydään lähinnä rivakasti selkäytimen tasolla eikä riitä halua katsoa pitkälle. Media ajaa erityisesti fast thinking –tapaa, uutisotsikoiden tasolla. Meidän roolimme on erilainen kuin Neuvostoliiton aikana, mutta Venäjä ei mihinkään poistu, jos olemme itse uudessa kontekstissa. Sen sijaan että seurataan fast thinking –tapaa, niin tarpeellista olisi luova äly ja harkinta.

Sofi Oksanen ei ole nähnyt uusia venäläisiä oppikirjoja, mutta oli huolissaan, millaisia oppikirjoja käytetään Venäjällä. Näitä oppikirjoja, jotka eivät ole vielä valmistuneet ja joita Oksanen ei ole nähnyt, leimaa hänen mukaansa patrioottisten ideoitten kohottaminen. Stalinin suuri ymmärtäminen olisi tapahtunut oppikirjoissa 90-luvulta 2000-luvulle eikä tämä ole hyvä uudistus, totesi Oksanen.

Esko Aho ilmaisi erimielisyytensä oppikirjamuutoksen painoarvosta.

Aleksander Stubb – Kokoomuksen puheenjohtaja ehdokas – lausuu innoissaan puolustuksen fast ajattelulle, jota hänen mukaansa tarvitaan slow –ajattelun rinnalla. Hänen mukaansa Suomea ei kannata erotella EU:n linjasta, ”se on täysin selvää”. Stubbin mukaan meille on suurempi huoli Venäjän talouskasvun lasku. Stubb kysyy, toimiiko Venäjä väärin, kun se rakentaa toimintansa kahdelle peruskivelle: etupiiriajatteluun ja fossiilisiin energiaan.

Paula Lehtomäki ei pitänyt ajatuksesta, että EU:n päätoimeksi tehtäisiin sanktioiden rakentaminen ja vastakkainasettelun kehittäminen.

Hiski Haukkala liittyi Stubbin kysymykseen siitä, että Venäjä toisaalla ajattelee rakentavansa vahvuuksiensa varaan, mutta ruokkii samanaikaisesti rakenteellisia heikkouksiaan.

Esko Aho näki, että Venäjällä talouden transformaatio on vaikeaa, sillä Venäjä on yhä kaasun, öljyn ja teräksen varassa, vaikka nämä ovat mennyttä maailmaa. Tähän transformaation vaikeuteen liittyy myös toinen haaste: Venäjä kääntyy sitten Kiinan puoleen, kun talouden transformaatio on vaikeaa.

Pekka Haavisto kysyi, onko sanktiot sellainen tapa, jolla voidaan pakottaa Venäjää muuttumaan demokraattiseksi.

Pekka Sutela tunnustautui, että hän osaa hidasta ajattelua ja sitäkin hitaasti. Vuonna 1997 Anatoli Tsubais, 1990-luvulla Venäjän valtion yritysten yksityistämisen pääsuunnittelija, arvioi, että Naton laajentuminen tekee Venäjän talousuudistukset mahdottomiksi, eli Naton laajentumisesta seuraa protektionismia.

Eero Heinäluoman mukaan 90-luvun Venäjä oli heikko, mutta nyt Venäjä on vahva. Naapurissa tulee olemaan vahva valtio, jonka kansalaisilla on korkea sivistys. Mihin suuntaan Venäjä kulkee taas sen jälkeen kun tämän hetken pölypilvet ovat laskeutuneet?

Sofi Oksanen painotti, että jotain on nyt tehtävä ja hän tahtoo nähdä sanktioita, vaikka ei tiedä, mitä hyötyä sanktioista.

Heikki Talvitien mukaan Venäjä on mennyt helppoa tietä energiapolitiikassa, mutta nyt täytyy kehittää sisämarkkinoita ja kehittää suhteita Aasiaan. Sanktioista voi koitua myös Suomelle etua Venäjän tuon uudistumisen myötä, vaikka en kannata sanktioita.

Hiski Haukkalan mukaan kansainvälisen vertailuaineiston mukaan sanktioiden merkitys on lähellä nollaa, mutta niillä voi olla symbolinen arvo, signaaliarvo, jolloin markkinoiden kautta tulee varsinaiset sanktiot, jotka purevat ihan eri tavalla.

Esko Aho tarkensi, että Venäjä ei ole monoliittinen valtio, vaan sieltä voi etsiessä löytää ihan mitä tahansa ajatuksia ja mielipiteitä.

Suomalainen diplomaatti ja talouselämän vaikuttaja Jaakko Iloniemi kuvaili, miten Suomella on lukuisia sopimuksia Naton kanssa. Sotilaalliselta kannalta Suomi on Naton liitännäinen myös Venäjän näkökulmasta katsottuna. Myös Lännessä pääsääntöisesti voidaan katsoa Suomea Naton liitännäisenä. Nato merkitsisi Suomelle Venäjän poliittisen vaikutuksen heikkenemistä Suomessa. Meille olisi edullista kuulua sellaiseen liittoumaan, joka vastaa meidän arvomaailmaamme, alusti Iloniemi.

Pasternak arvioi tilannetta Narvan näkökulmasta: vaikka Narva ei merkitse mitään sinänsä Natolle, niin ainakin USA tulisi puolustamaan Narvan aluetta, koska Naton sopimuksen globaalinen merkittävyys muuten romuttuisi.

Haukkala ei pitänyt rintamalinjataistelua oikeana kuvana nykymaailmasta, vaan multimediaalinen tapahtuma kuvaa enemmän. Territoriaalinen uhka ei ehkä toteudu suoraan Venäjän ja Naton välillä. Samalla voidaan kysyä, onko Nato sittenkään vastaus Suomen kokemiin uhkiin.

Heikki Talvitien mukaan Suomessa on koettu lännen liitot eikä tullut hyvä tulos sodissa: En tiedä, että tuleeko parempi tulos kolmannella kerralla. Pitäisi pikemmin pyrkiä siihen, että ei ole mitään syytä eliminoida meitä.

Pertti Salolainen pitää turvallisuuspoliittista keskustelua sekavana, mutta lupasi, että seuraavissa eduskuntavaaleissa tullaan keskustelemaan turvallisuuspolitiikasta.

Risto E.J. Penttilä tiedusteli, pitääkö Lännen strategian olla yhtenäinen vai voiko siinä olla erilaisuutta? Kysyjä ei koskaan saanut vastausta.

Aleksander Stubb innostui kehumaan Natoa, joka hänen mukaansa lisää turvallisuutta. Tärkeää olisi myös pääseminen arvoyhteisöön osalliseksi, saada turvatakuut, mutta Nato ei merkitsisi vieraita joukkoja. Nato ei ole ketään vastaan, vaan jäsenyyden puolesta. Hän kysyi tietämättömänä, mitä argumentteja voi olla Natoa vastaan.

Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Lauri Kontro arvioi, että taas on nähty nopean ajattelun piirteitä keskustelussa. Hänen mukaansa harva tahtoo sitä uhkatekijää, että Suomi ja Venäjä joutuisivat konfliktiin, mutta miten tällainen voisi tulla kansainvälisen sotilasliiton seurauksena.

Sofi Oksanen kutsuu Venäjää postmoderniksi imperialistiksi, multimediaaliseksi sotaa käyväksi maaksi, joka ei toimi lineaarisessa rintamassa, vaan informaatiorintamalla.

KuvaNettiliikenteen valvonta on tiukkaa Virosta käsin. Kuva on peräisin Jen Töllen esitelmästä “Measurement, Disinfection & Defence” (Workshop on Botnet Detection) 10.3.2011 Enisan kokouksesta (European Network and Information Security Agency) 9-10 3. 2011 Cologne, Saksa. Tölle, Head of Cyber Defence Group at Fraunhofer FKIE.  
Suomi lähettää "verkkovakoiluskandaalin" johdosta kaksi
henkilöä oppiin tähän Nato-keskukseen Tallinnaan.


Pääministeri Jyrki Katainen liittyi analyysiin, jonka mukaan Venäjää leimaa petrotalous ja etupiiriajattelu, mutta sitä vastoin Länsi on kansalaisvapauksien, kansalaisoikeuksien ja globaalin markkinatalouden mukaan toimiva liberaali arvoyhteisö. Hän kysyi retorisesti, onko oikein puolustaa liberaalia kansalaisvapauksia. Miten vakavasti saa puolustaa arvopohjaa?

Pasternak myönsi, että Naton laajentumisen myötä Itämerestä tulee Naton sisämeri, mutta hänen mukaansa yksikään EU-maa ei ole hyökkäämässä Pietariin.

Paula Lehtomäki tähdensi, että Suomi tarvitsee suomalaisia ratkaisuja eikä pitäisi etukäteen luoda turvallisuuspolitiikassa tilanteita, jotka luovat jännitteitä.

Haukkala myös jäi pohtimaan sitä, miten Suomessa koetaan Venäjä: onko Venäjän intentio hyökkäyksellinen vai puolustuksellinen. Nato ei voi olla yksipuolisesti vastaus koko kysymykseen.

Suomen puolustusministeri Carl Haglundin mukaan Suomella ei ole Nato-optiota; hänellä, pääministerillä tai presidentillä ei ole vip-korttia, joka nopeuttaisi Natoon pääsyä.

Lehtomäki kysyi, että ei pidä vain pohtia Suomen saamaa turvallisuustakuuta, vaan mitä Suomen täytyisi viedä Naton yhteiseen toimintaan.

Johannes Koskinen kysyi, miksi spekulaatio tapahtuu nyt kokonaan Naton varassa, kun Suomessa on aiemmin pidetty keskeisenä verkostuneisuutta ja turvallisusuverkostojen moninaista rakennetta. Mihin nämä ovat hävinneet keskusteluista?

Esko Ahon mukaan Ukrainan tapahtumasta ei pidä tehdä Suomea koskevia johtopäätöksiä: Ukraina ei ole Suomi. Nato on Yhdysvallat.

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö lausui viimeiset sanat, joissa hän ilmaisi kiitoksensa Sofi Oksasen toteamuksille informaatiosodasta ja sen merkittävyydestä Suomelle sekä ilmoitti halunsa puhua kybersodan kysymyksistä. Tilaisuuden päättävät sanat eivät ennakoineet hyvää, kun tiedetään Sofi Oksasen edustaman arvomaailman voimakkaasti sananvapautta tukahduttavat toimet Virossa, viime aikoina voimakkaasti lisääntyneet hyökkäykset ja vaatimukset ”Kreml-mielisiksi” leimattuja suomalaisia vastaan Suomessa, syksyllä 2013 viritetty UM:n ”verkkovakoiluskandaali” ja vaatimukset verkkoliikenteen kansallisen valvonnan tiivistämisestä,[4][5] toukokuussa 2009 Hillary Clintonin aloittaman kyber-diplomatin – maksettujen vaikuttaja-agenttien – toiminnan sosiaalisessa mediassa amerikkalaisten intressien puolustamiseksi [2] ja äskettäin kiinnijäänyt Pentagonin trolli Krimin tapahtumien kommentaattorina[3]. Väitteet kybersodasta ja informaatiosodasta ovat Suomessa lähinnä demokraattisten oikeuksien ja vapauksien tukahduttamista varten. Pahinta on, että tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi kiitoksellaan ainakin pienen oven tuolle kehitykselle.






[5] http://juhamolari.blogspot.fi/2013/11/erkki-tuomioja-antoi-tarinan-ja-huhun.html

Kirjoittaja: 

Juha Molari

kirjoittaja on omiensa keskuudessa rauhanihmisten ja köyhien parissa:




Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
СМИ и Юха Молaри коллекция, Molari in Russian media): http://juhamolari.blogspot.com/2010/01/blog-post_23.html