maanantai 30. kesäkuuta 2014

Nato-kriittinen maanalainen Punaiset partisaanit –toveriryhmä

Huomenna 1. heinäkuuta 2014 kello 11 järjestäytyy Nato-kriittinen maanalainen Punaiset partisaanit – toveriryhmä Keravan J.K. Paasikiven patsaalla tai jossain lähialueella viime hetkellä annettavan ilmoituksen mukaisesti.  

Punaiset partisaanit -toveriryhmä on ilmoittanut, että he eivät pidä jäsenrekisteriä turvallisuussyistä. Tärkeintä on löytää kansalaisten henkilökohtainen toverillinen kutsumus ja ymmärrys, jossa itse kukin voi toimia tarpeen vaatiessa aloitteellisesti ja tehokkaasti. Seuraamme Abdullah Tammen kanssa kunnioittaen ja innostuneesti Punaisten partisaanien toiminnan tehostumista.

Minulle kerrotun kutsun mukaan ”Punaiset partisaanit” valmistautuvat sellaisia epätoivottavia tilanteita varten, joissa itsenäisen Suomen koskemattomuus olisi uhattuna Naton, Amerikan Yhdysvaltojen tai muun näihin liittyvän sotilaallisen läsnäolon tähden vastoin suomalaisten kansalaisdemokratiaa.  Sen vuoksi Punaiset partisaanit tahtovat kutsua yleisemmin ja yksityisemmin erityisesti sähkövoimatekniikan ja tietoliikenteen osaajia isänmaalliseen varustautumiseen. Tärkeintä on kuitenkin jalo hyvä henki: jokainen voi ja osaa tarvittaessa toimia miehittäjän sotakaluston kaikkinaisen liikenteen hidastamiseksi.



En kuulu tähän Nato-kriittiseen maanalaiseen Punaiset partisaanit –toveriryhmään, enkä uskalla mennä myöskään paikalle mainittuna hetkenä, mutta osoitan tukeni jalon aktiviteetin ja vapautta kunnioittavan isänmaallisuuden hyväksi.  Mielestäni on aivan oikein suojella suomalaista kansalaisdemokratiaa. Minun IT-koulutuksessani ennätti olla vain niukasti tietoliikenneyhteyksiin liittyviä seikkoja.  

Osaan arvella, että Punaiset partisaanit –toveriryhmä on päättänyt tehostaa toimintakykyään juuri tällä hetkellä, mihin myös omalta osaltaan 29.6.2014 Venäjällä juhlittu Partisaanien ja maanalaisten taistelijoiden juhlapäivä (День партизан и подпольщиков) velvoittaa: tilanne on arvioitu kansainvälisesti kiristyneeksi USA:n intressien johdosta. Minä itse olen kirjoittanut toistuvasti kunnioittaen partisaaneista, mikä on ilmeisemmin noteerattu monissa eri piireissä.

Kommentoin Facebookissani Igor Panarin varsin tuoretta analyysiä, jonka mukaan USA ja Iso-Britannia ovat toteuttaneet valtaisan informaatiosodan Ukrainan kohtalon avulla. Pyrkimyksenä on ollut saada hajaannusta slaavilaisten kansojen keskuuteen sekä piilottaa Ukrainan kansalta totuus juntan hirvittävistä rikoksista. Ukrainan sisällissodassa on tietohallintoketju rakennettu Lontoon pääkonttorin avulla, jossa on kehitelty merkitykset ja toiminnot. Eversti Arthus Suzikov lähti 9.3.2014 Tallinnasta Kiovaan Nato-virkamiesten ryhmänjohtajaksi.  Tätä tietoverkostoa on valmisteltu etukäteen Yhdysvaltojen ja Britannian suurlähetystöissä. US Cyber Command (USCYBERCOM) on rakentanut yhdessä Kyproksella toteutetun amerikkalaisen ja brittiläisen radioelektronisen tiedustelun avulla Venäjän vastaisia toimia sosiaalisessa verkostossa. Nämä järjestelyt ovat hyvin massiivisia ja liittyvät muihin samanaikaisiin merkittäviin valmisteluihin.

Suomen ja Ruotsin kanssa Nato on rakentanut nopeasti isäntämaa-sopimukset, joka sallii Nato-joukkojen saapuvan maahan sotilaallisia operaatioita varten. Muutama päivä sitten Paul Craig Roberts analysoi varsin lohduttomasti USA:n intressejä ja maailman kehitystä: ”Jos Ranskalla ja Saksalla on yhä edelleen halu säilyttää itsemääräämisoikeutensa, heidän pitäisi näyttää Washingtonille keskisormea ja avoimesti julistaa, että kumpikaan ei halua saada maataan selkkaukseen Venäjän kanssa, koska selkkaus olisi vain Washingtonin imperiumin etujen puolustamista ja amerikkalaisten pankkien taloudellisen ylivallan turvaamista. Putin toivoo, että juuri tämä tulee tapahtumaan. Jos Eurooppa valitsee kuitenkin toisen tien, sitten Venäjä ja Kiina eivät voi mitään muuta kuin tunnustaa Washingtonin hegemonia tai valmistautua sotaan”[1].

Niin kuin Paul Craig Roberts Amerikan Yhdysvalloissa, niin myös samansuuntaisesti poliittisen tutkimusinstituutin johtaja, Moskovan valtioyliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan dosentti Sergei Markov (Сергей Алекса́ндрович Марков) analysoi, että USA aikoo iskeä sotilaallisesti Venäjää vastaan kahden vuoden kuluessa.[2] 

Julkisesti ilmaistujen näkökohtien ja ilmeisesti vielä useampien ei-julkisten sotilastiedustelutietojen perusteella Moskova on kiinnittänyt niin kriittisesti huomiota USA:n ja Iso-Britannian massiivisiin valmisteluihin, että Putin on nähnyt riittäväksi syyksi määrätä jo noin 2 miljoonaa reserviläistä harjoituksiin.[3]

En pidä outona, että Nato-kriittinen, maanalainen Punaiset partisaanit –toveriryhmä katsoo oikeudekseen suojella suomalaisten mahdollisuutta kansalaisdemokratiaan ja sotilaalliseen riippumattomuuteen Naton tai Amerikan Yhdysvaltain  toimittamaa sotilaallista interventiota ja vallankäyttöä vastaan.

Palvokaamme kaikkien partisaanien elämää
ja maanalaisten taistelijoiden, jotka taistelivat puolestamme.
Meidän elämämme puolesta he haavoittuivat kuolettavasti
Kiittäkäämme heitä voitosta, natsien kuolemasta ja sukulaisten pelastumisesta.
Kiitos Teille elämästä, isät ja isoisät!
Me muistamme Teitä, eläviä ja kuolleita!



VIITTEET:

[1] http://www.putin-today.ru/archives/4345. Paul Craig Roberts on amerikkalainen ekonomi, Reaganin administraation keskeinen talouspoliitikko, Virginian yliopistossa tohtoriksi väitellyt vaikuttaja. Hän on myös Cato instituutin ja Hoover instituution opettajia (molemmat ovat erittäin vaikutusvaltaisia ajatushautomoja). Hän on myös kansantaloustieteen professori George Masonin yliopistossa ja Georgetownin yliopistossa. Hän toimi Reaganin aikana valtiovarainministerinä, mutta tämän jälkeen on toiminut konsulttina Yhdysvaltain puolustusministeriössä ja Yhdysvaltain kauppaministeriössä.

[2] Vuosina 1977-1980 Sergei Markov (s. 18.4.1958) palveli KGB:n rajajoukoissa pohjoisella alueella. Vuonna 1986 hän valmistui Moskovan yliopistosta. Hän on työskennellyt sittemmin yliopistolla assistenttina, lehtorina ja dosenttina. Hän toimi 1990-luvun alussa Venäjän sosiaalidemokraattisen puolueen hallituksen jäsenenä. Vuosina 1991-1993 Markov oli Venäjän Federaation turvallisuusneuvostossa ja amerikkalaisen demokraattinen tutkimusinstituutin asiantuntija sekä opiskeli Wisconsin yliopistossa. Vuosina 2007-2011 Sergei Markov oli Yhtenäinen Venäjä –puolueesta Venäjän valtiollisen duuman kansanedustaja. Vuosina 2009-2012 Markov työskenteli Venäjä komissiossa, joka vastustaa historian väärentämistä (Комиссия по противодействию попыткам фальсификации истории в ущерб интересам России)

Pravda-lehdelle Sergei Markov kertoo Washingtonin tehneen niin paljon rikoksi Ukrainassa, että on selvää, että rikosten takana on USA:n globaalitavoite. Pyrkimyksenä on saattaa myös vallankaappaus Venäjälle. Ukrainassa harjoitettu derussofikaatio (деруссификация) on väline taistelussa Venäjän johtoa vastaan. Tuon derussofikaation avulla luodaan vihaa venäläisiä vastaan ja tukahdutetaan venäläiset kaikin voimin. Samanaikaisesti Nato jatkaa armeijansa valmistelua kahden vuoden kuluessa sotaan Venäjää vastaan Krimillä. Tähän liittyy massa-iskut Venäjän kaupunkeja vastaan.

Yhdysvaltain kauppakamari ja Yhdysvaltain yrittäjien yhdistys moittivat Obamaa mahdollisten Venäjä-pakotteiden vaurioittavan amerikkalaisia yrityksiä, mutta näitä protesteja ei kuunnella, koska päämääränä on suuremmat geopoliittiset tavoitteet. Markovin mukaan kylmän sodan välttäminen on suuri illuusio, koska Washingtonin osapuoli tahtoo huomattavasti raskaampaa sotaa -. hybridisotaa – kuin pelkkää kylmää sotaa. Yhdysvaltoja ohjaa tällä hetkellä ”sotapuolue”, jolla on moninaista liiketoimintaa. Aseteollisuus ei ole lainkaan vastaan.

Obama ei todellisuudessa inhoa Venäjän presidenttiä, vaan on hieman mustasukkainen. Tärkeintä on kuitenkin, että Putin nähdään yhdeksi niistä, jotka ovat eri mieltä Washingtonin täydestä kaikkivaltiudesta.
http://www.pravda.ru/news/expert/26-06-2014/1213625-markov-0/