keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Smolenskin alue muistaa Isänmaan puolustajia, jotka tekivät natsi-Saksan tien Moskovaan ”kuoleman tieksi”

Smolenskin alueen kansanedustajat ovat 18. kesäkuuta 2014 ehdottaneet, että kaupungin budjettivaroilla rakennetaan muistomerkki Isänmaallisen sodan aikana toimineille Isänmaan puolustajille. Näiden Isänmaan puolustajien ansiosta Saksan hirvittävä Heeresgruppe Mitte joutui kokemaan Smolenskin tien Moskovaan ”Kuoleman tieksi”. Natsit eivät saaneet toimitettua ”Idän yleissuunnitelmaa” (Der Generalplan Ost).

Kuvanveistäjä Lev Kerbel rakentaisi muistomerkin.[7][8][9]  Pelkästään Smolenskin miehityksen aikana natsit tuhosivat 351 630 siviiliä, toteaa Izvestija («Известия») 20.12.1984. 1980-luvun puolivälissä Neuvostoliiton kaikki tärkeimmät sanomalehdet julkaisivat todisteita natsien ja heidän liittolaistensa hirvittävistä rikoksista Smolenskin alueella. 


Nyt jälleen on tullut oikea aika muistaa Smolenskin alueen ihmisten kovia kohtaloita. Tämän muistamisen merkitystä eivät vähennä Ukrainassa koetut natsihenkiset hirmuteot, joita on tehty venäläisväestöä vastaan. Mutta niin kuin Der Generalplan Ost päätyi 70 vuotta sitten tappioon Smolenskin alueella ja lopulta kaikkialla, niin myös Kiovan juntan suunnitelman sopii kärsiä tappio Ukrainassa. Uhkan vakavuutta korostaa Ukrainan juntta-Radan nimittämän pääministerin Arseniy Yatseniuksin äskettäinen lausunto, jossa hän luonnehti Kaakkois-Ukrainan asukkaita ”ali-ihmisiksi” ("недолюди"; ukr. "сабхьюман"; saks. untermensh)  sekä lupasi tuhota nämä ali-ihmiset ja puhdistaa maa pahuudesta. Samoja natsisanoja Heeresgruppe käytti toteuttaessaan Operaatio Barbarossaa ja ”Idän yleissuunnitelmaa” Smolenskin alueella 70 vuotta sitten. 

On aika muistaa muistomerkillä Isänmaan puolustajia!


Heeresgruppe Mitte


Saksan strateginen sotilasryhmä  ”Keskustan armeijaryhmä” (Heeresgruppe Mitte)[11] luotiin 22.6.1941  Operaatio Barbarossaa varten, puna-armeijan Valko-Venäjän alueen joukkojen lyömiseksi sekä Smolenskin alueen valtaamiseksi. Suomi osallistui Saksan rinnalla Operaatio Barbarossaan sen ensimmäisestä tahdinlyönnistä alkaen samassa aatteellisessa hengessä. Ukrainan operaatioiden jälkeen Saksan sotavoimat hyökkäsivät Neuvostoliiton pääkaupunkia kohtaan. Pienen Suomen voimavarat riittivät osallisuuteen Leningradin piirityksestä ja pyrkimyksiin puhdistaa suurkaupunki niin monesta venäläisestä kuin mahdollista.

Saksan marsalkka Fedor von Bockin Heeresgruppe Mitte tuhosi nopeasti puna-armeijan joukot Bialyskin, Minskin ja Smolenskin taisteluissa. Hän sai jo Moskovan Kremlin näköpiiriinsä. Neuvostoliiton vastahyökkäys ja puolustustaistelu Moskovan hyväksi alkoi 6.12.1941.  Puna-armeijan hyökkäys työnsi Saksan joukot 4. huhtikuuta 1942 mennessä 200 kilometrin päähän Moskovasta, mutta edelleen Moskovaa kyettiin uhkaamaan.


Kiitos isänmaansa hyväksi taistelleiden partisaanien, Smolenskin tie Moskovaan koitui loppujen lopuksi Saksan Heeresgruppe Mitten ”kuoleman poluksi”, kuten L.V. Kotov kirjoittaa värikkäästi V.E. Bystrovin kirjan ”Maanalaiset sankarit” ( «ГЕРОИ ПОДПОЛЬЯ»; Moskova 1970) sanoja seuraten.  

Moskovan puolustajien marssi (Марш защитников Москвы)

 



Jouduttuaan peräytymään aivan Moskovan läheltä, saksalaiset eivät vielä luopuneet suunnitelmastaan. He pysyivät itsepintaisesti Smolenskin miehitetyillä alueilla, jota he tahtoivat käyttää ponnahduslautana myöhempään hyökkäykseen Moskovaan. Jopa Stalingradin, Kurskin ja Orelin kriittisinä sodan hetkinä natsit eivät vetäneet joukkojaan Smolenskin alueelta, vaan jopa tehostivat toimintaa.


Partisaanit perheensä puolesta natsi-Saksan elintilaohjelmaa vastaan


Smolenskin alueen metsissä ja muun luonnon suojissa toimi yli 120 partisaaniryhmää, joissa arviolta 60 000 taistelijaa. 6. heinäkuuta 1941 Smolenskin alueen Kommunistisen puolueen kokouksessa päätettiin luoda maanalainen puoluekomitea sekä piilottaa metsään ruokaa ja varusteita partisaaneja varten. Nämä alueet jaettiin neljälle puoluesihteerille G.I. Payterov,  F.I. Krylov, F. Dengin ja V.I. Ivanov. NKP lähetti Smolenskiin myös operatiivisen ryhmän käytännön järjestelyjä varten. NKVD:n päälliköt ja alueen puoluejohto keskustelivat käytännön järjestelyistä partisaaniryhmien järjestelyjä varten.

Viholliset polttivat synnyinkodin (Враги сожгли родную хату) on Mihail Vasilevits Isakovskiyn (Михаил Васильевич Исаковский) sanottama ja Matvey Blanterin säveltämä laulu. Tämä laulu yksi suosituimmista Suuren isänmaallisen sodan lauluista. Laulu kuvaa tilannetta, jossa sotilaat palaavat kotiin, mutta heidän talonsa on poltettu ja vaimo kuollut. Isakovsky kirjoitti runon vuonna 1945 ja se julkaistiin ensimmäistä kertaa vuonna 1946. Mihail Vasilevits syntyi vuonna 1900 Smolenskin maakunnassa Glotovkan kylässä köyhässä talonpoikaisperheessä. Hänet palkittiin Stalin palkinnolla vuonna 1943 ja 1949, Sosialistisen työväenpuolueen Sankari-mitalilla vuonna 1970. Vuosina 1921-1931 hän työskenteli Smolenskin alueen sanomalehdissä. Hänen tunnetuin runonsa on Katjusha ja tämä Viholliset polttivat synnyinmaan. Hänelle on omistettu Smolenskissa myös katu ja taideinstituutti. Myös Ukrainan Donestskissa on katu hänen nimelle. "Viholliset polttivat synnyinkodin" oli jonkin aikaa tiukan kritiikin kohteena, koska koettiin sopimattomaksi, että sotilas ilmaisee heikkoutta ja itkee kotinsa ja perheensä menetystä, mutta heinäkuussa 1960 Mark Bernesin esitys rikkoi epävirallisen kiellon. Isakovskiyn kotikylä tuhoutui natsien Smolenskin alueen operaatioissa täysin, mutta Stalinin palkintorahoilla on kunnostettu hänen synnyinpaikka.



Smolenskin alue kärsi fasistimiehittäjien teoista kaikkein kovimman verisen terrorin. Alueen kaikki asekuntoiset pakotettiin sotavankeuteen ja epäilyttävät kohteet tuhottiin. Führerin joukot tuhosivat järjestelmällisesti kokonaisia kyliä, tappoivat lapsia, naisia ja vanhuksia kuolemanleireillä. Kaikki nämä toimet toteuttivat natsi-Saksan elintilaohjelmaa ”Idän yleissuunnitelma” (Der Generalplan Ost), jonka tarkoituksena oli uudelleen asuttaa Neuvostoliitolta vallatuille alueille miljoonia saksalaisia. Näiden tieltä oli vastaavasti saatava pois joukkotuhottavaksi kymmeniä miljoonia slaaveja. Julmuuksien toteuttamisesta vastasivat erityiset fasistiset järjestöt ja Werhmacht. Smolenskin alueella armeija ja Waffen-SS toimittivat tilauksia Idän yleissuunnitelman toteuttamiseksi.


Mitään sääliä saksalaiset eivät osoittaneet alueen siviilejä kohtaan: esimerkiksi 8. helmikuuta Smolenskin Baturin alueella Miropolen maatilalla poltettiin elävältä 55 äitiä yhdessä lastensa kanssa joiden iät olivat yhdestä vuodesta 15 vuoteen. 12. marraskuuta 1942 saksalaiset ampuivat Iljinon (Ильино) kylässä 109 asukasta mukaan lukien 23 lasta, jotka olivat kahdesta kuukaudesta 10 vuoteen iässä. Valko-Venäjällä Terekhovkan kylässä saksalaiset asettivat 75 naista, lasta ja vanhusta elävänä pinoon ja ympäröivät heidät oljilla sekä sytyttivät palaamaan. Vastaavat polttomurhat saksalaiset toimittivat Smolenskin alueen Glisnitsan, Tatarstanin Galeevon, Leningradin alueella Hatsinan kaupungin Rakitinon  (Ракитино) kylässä ja Klinetsin kylissä.  Leningradin piirityksen aikana Hatsinan kaupungissa Rakitinon kylässä toimitettu venäläisten kärsimä polttomurha tuskin jäi tietämättä suomalaisille, jotka Saksan kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti keväästä 1943 evakuoi 63 000 inkeriläistä noilta alueilta Hämeen, Turun ja Porin sekä Uudenmaan lääneihin.


Kymmenet tuhannet partisaanit Smolenskin alueella


Tuollaisissa hirvittävissä oloissa riitti tavalliselle kansalle päätoiveenaan vain ”selvitä hengissä” ja niin kovin moni palveli miehittäjää poliiseina, työskentelivät sairaaloissa tai kouluissa, kun Saksan piti valtaa miehittäjänä. Kymmenet tuhannet menivät kuitenkin Smolenskin alueella partisaaneiksi ja taistelivat neuvostoliittolaisten puolella miehittäjää vastaan. Saksan joukkojen tappiot Moskovan tuntumassa liittyivät näiden partisaanien toimintaan. 



Moskova havaitsi partisaanien merkittävyyden ja yritti saattaa alueellisesti perustetut partisaanit yleisen koordinioinnin alaisuuteen. NKP antoi direktiivin 29.6.1941, jotta etulinjassa toimivien puolueen ja julkishallinnon organisaatioiden on luotava ”partisaani yksiköitä ja kumouksellisia joukkoja torjumaan vihollinen, lietsomaan partisaanien sotaa kaikkialla, räjäytettävä siltoja ja teitä, vahingoitettava puhelin- ja lennätinlinjoja, sytytettävä varastoja ja niin edelleen. Miehittäjien alueille on luotava sietämättömän edellytykset viholliselle ja kaikille heidän rikoskumppaneille sekä tehtävä tyhjiksi kaikki heidän toimet”


P.K. Ponomarenko asetettiin 30.5.1942 partisaaniliikkeen ylijohtoon. Syyskuussa 1942 partisaaniliikkeen komentajaksi nimitettiin Kliment Voroshilov. Pian kävi kuitenkin ilmi näiden järjestelyjen tehottomuus ja Voroshilovin virka lakkautettiin jo marraskuussa 1942.  Partisaaneissa oli toki väkeä moneksi, joskus myös väitettiin ryöstelyä ja väkivaltaa harjoitetuksi paikallistakin väkeä vastaan erityisesti Valko-Venäjän alueella.  Myös Ponomarenko itse uskoi löytäneensä vakavia virheitä partisaanien toiminnassa: ”Aiheettomat teloitukset ja väestöä vastaan sortotoimet. Siveetön suhtautuminen naisiin joissakin kylissä. Usein perusteeton kuolemanrangistuksen käyttö suhteessa rikollisiin…”

On epäilty, että Ponomarenkon kovissa kamppailuissa paikallista partisaanijohtoa vastaan näkyi myös perin ruma ja tavallinen kunnianhimokin, minkä tähden hänen kiirehti hätiköityihin päätelmiin.

Lokakuussa 1942 Smolenskin alueella toiminut sissiryhmä tappoi natsien nimittämän Petrovychyn kaupungin pormestarin Pavel Grigorievin ja tuhosivat saksalaisten partioita, mistä seurauksena poliisi aloitti aktiivisen – ja myös verisen juonikkaan – taistelun alueen metsissä piileskeleviä partisaaneja vastaan. Sydäntalvella 1942 partisaanit alkoivat vähitellen tuhota jopa miehittäjien varuskuntia. Smolenskin alueella 8. maaliskuuta 1942 partisaanien prikaati 1 ”Bati” hyökkäsi kylän poliisivaruskuntaa vastaan ja poliisit epäonnistuivat torjua hyökkäys. Puna-armeijan vuosipäivänä keväällä 1942 Smolenskin alueella useat suuret partisaaniryhmät alkoivat toimia ja samanaikaisesti Saksan miehittämä Smolenski vahvisti poliisivoimiaan. Smolenskin alueen poliisijoukkojen koko oli 3000, mutta Smolenskin alueen pelättyyn partisaanijoukkoon ”Bati” («Бати» ) kuului jopa 6000 henkilöä. Tämän partisaanijoukon erään yksikön komentaja Nikifor Zaharovits Koljad (Никифор Захарович Коляд) joutui juuri yhteentörmäykseen Moskovan lähettämän Ponomarenkon kanssa.

Ponomarenko väitti, että Koljad kieltäytyi liittymästä Puna-armeijan hyökkäykseen tietyssä erityistehtävässä huolimatta Ponomarenkon ja Moskovan määräyksestä. Lokakuussa 1942 Koljad pidätettiin ja lähetettiin tuomion jälkeen viideksi vuodeksi Gulagiin. Koljad oli todellisuudessa NKP:n jäsen jo vuodesta 1920 ja hyvin suosittu Smolenskin kansan keskuudessa. Ponomarenko syytti häntä perääntymisestä ja evakuoinnista, jotka hänen mukaansa heikensivät kansalaisten luottamusta puolueeseen. Hänen mielestään oli väärin, että monilla esitteillä Koljad etsi kunnioitusta omille taisteluilleen. 

Näkökulma oli erilainen Smolenskin monen sissin mukaan: juuri Koljad teki vaarallisen työn vapaaehtoisena ja yhdisti erilaiset hajallaan olevat ryhmät. Hänen johdollaan luotiin pataljoonat ja prikaatit. Pian Stalinin kuoleman jälkeen Nikifor Zaharovits Koljadin kunnia lopulta palautettiin.

Yksi syytteistä Koljadia vastan oli ryöstely, jota hänen partisaanit olisivat harjoittaneet Smolenskin alueella. Samanlaista syyttelyä ovat myös Saksan rinnalla taistelleet suomalaiset esittäneet propagandassaan venäläisiä partisaaneja vastaan toisaalla – ja ilmeisesti kyse on myös samasta asiasta tällöinkin. Joskus on hyvin vaikea määritellä, miten partisaanit olisivat olleet todellisuudessa mukana ryöstelyssä. Partisaaniliikkeen länsirintaman edustaja D. Popov raportoi 18. joulukuuta 1942 Moskovaan itse asiassa, että natsi-Saksan kanssa yhteistyötä tekevä miehittäjän poliisi oli piiloutunut metsiin ja heidän tavoitteenaan oli harjoittaa ryöstelyä poliisiprovokaattoreina sekä sekoittaa paikallisväestön mielissä nuo ryöstelyt partisaaneihin.[6] Ilmeisemmin suomalais-saksalaisen rintaman propagandistiset väitteet partisaanien sopimattomista teoista ovat myös samanlaisen säälimättömän natsi-taktiikan toteutusta.

 23. huhtikuuta 1942 Smolenskin alueen erääseen kylään hyökkäsi partisaaniprikaati ”Bata”. Natsi-Saksalle vannoutuneen uuden poliisin ja ”kansasta nousseiden kostajien” (народными мстителями ) väliset veriset taistelut kestivät kaksi päivää. Natsi-Saksaa palveleva poliisi kärsi raskaita tappioita.

Saksaa palvelemaan perustettu poliisi yritti heikentää partisaanien kannatusta naamioitumalla sisseiksi ja ryöstämällä ihmisiä. Pyrkimyksenä oli tukahduttaa kaikki myötätunto partisaaneja kohtaan. Esimerkiksi Leningradin alueen komissaarin raportissa 2. marraskuuta 1942 todetaan Suomen ja Saksan rintamalla miehittäjien menettelystä ryöstellä ihmisiä ja tekeytyä partisaaniksi.


 ”Kieltäydy palvelemasta pirun natsia, siirry partisaaneihin!”


Tavallinen ihminen joutui taistelemaan hyvin suuressa niukkuudessa. Selviytymisen edellytykset riippuivat ratkaisevasti etnisestä alkuperästä. Erich von dem Bach-Zelewski todisti Nürbergin tuomioistuimessa, että Himmler vaati Puolan ja Neuvostoliiton alueiden väkimäärän vähentämistä 30 miljoonaan ihmiseen. Juutalaisten ja romanien jälkeen toiseksi pahimpia olivat puolalaiset. Venäläisiä ja valko-venäläisiä saksalaiset pitivät ”ali-ihmisinä”. Rodullisessa pyramidissa korkeammalla olivat liettualaiset ja ukrainalaiset – ja jälkimmäisessä tapauksessa länsiosan asukkaat. Kuitenkin pitkäaikainen oleskelu samalla alueella sekarotuisten kanssa aiheutti, ettei liettualaisia ja ukrainalaisia voinut pitää arjalaisina kansoina. Virolaiset, latvialaiset, kasakat, Krimin tataarit, Volgan kalmykit, osseetit, tshetsheenit ja muut Pohjois-Kaukasian ja Kaukasian kansan saisivat kokea ”saksalaistamisen” (Germanization) ja voisivat muodostaa yhden yhteisön Saksan kanssa. Germanization on vanha versio siitä, mitä nykypäivänä nähdään ”amerikkalaistamisena”, jossa amerikkalaiset ihanteet ja arvot sekä ennen kaikkea kuuliaisuus Washingtonille asetetaan lopulta taloudellisen painostuksen, värivallankumouksen tai Naton pommitusten avulla valtiolliseksi toimintamalliksi.

Natsi-Saksa tarvitsi miehittämilleen alueille poliisivoimat. Ehdokkaita riitti, vaikka heillä ei ollut juuri mitään kokemusta. Smolenskin alueella oli merkittävä koulutuskeskus, jossa natsi-Saksa valmisti kolmen kuukauden kurssilla poliisit kaupunkiin ja maakuntiin. Koulutuksesta vastasivat puna-armeijasta miehittäjän hyväksi luopuneet entiset sotilaat ja upseerit, joilla oli tietämystä aseista. Miehittäjä antoi määräyksen, että näiden poliisien oli käytettävä valkoista käsivarsinauhaa, jossa luki ”ylimääräinen poliisi”. Yhteistyöhön ryhtyneille luvattiin propagandassa suuria etuisuuksia ja arvomerkkejä. Smolenskin kaupungin poliisilaitoksen propagandaa johti Nikolai Alferchik Saksan propagandakoneiston kanssa: elokuvassa kuvaillaan neuvostoliittolaista kurjaa elämää Smolenskin kaupungin markkinoilla, likaisia asukkaita, juomista, tupakoivia lapsia, kiusaamista ja varkautta. Elokuva julisti, että bolshevikkien olemassaolosta ja synkistä vuosista on poikinut rikos kansakuntaa vastaan. Elokuva kysyy: ”Kuka nyt puolustaa puolustuskuvutonta vanhaa naista? Kuka pelastaa meidät humalaisilta rosvoilta?Tämän tekee tehokas ystävä ja suojelija, sen tekee meidän poliisi”. Sitten saksalaisessa propagandaelokuvassa lainvalvontaviranomaiset pidättävät lainrikkoja ja toimittavat ne poliisilaitokselle.  Kaikkien tilanteiden jälkeen elokuva kertoo poliisista vapaa-aikana: he soittavat harmonikkaa, pelaavat lautapelejä, lukevat sanomalehtiä ja viettävät kulttuuri-iltaa ystäviensä kanssa.

Partisaanit julkaisivat myös omia julisteitaan: ”Poliisi! Sinä menit saksalaisten palvelukseen, venäläinen mies, syntynyt Venäjän maaperällä. Olet syyllistynyt vakavaan rikokseen Isänmaata vastaan. Mikä sai sinut tähän häpeälliseen tekoon – eläimellinen pelko saksalaisia kohtaan vai Saksan hopearahat? Joka tapauksessa sinä et saa armoa petturi. Tilinteon hetki on lähellä. Puna-armeija on tulossa. - - - Kieltäydy palvelemasta pirun natsia, siirry partisaaneihin!”.

Smolenskin alueella Daninon kylässä partisaanit valloittivat paikallisen varuskunnan maaliskuun 1942 lopulla. Vangiksi jäi 50 sellaista poliisia, joka palveli miehittäjä Saksaa. Partisaanit ampuivat kuusi näistä poliiseista välittömästi ja muut vangit lähetettiin läheiseen kylään kuulusteluihin. Sen jälkeen ammuttiin 19 poliisia. Onnekkaat henkiin jääneet pääsivät partisaaneihin. Mutta liittyminen partisaaniarmeijaan ja natsi-poliisin päätös tunnustaa Neuvostoliiton valtio ei luonut mitään kunnioitusta sodan jälkeisessä tilanteessa, kun Neuvostoliiton KGB pidätti monet heistä epäiltynä vakoilusta ja kaksinaamaisesta pelistä.

Natsien kanssa yhteistyötä tekeviä pettureita

Natsien kanssa yhteistyöhön ryhtyneet petturit etsivät turvapaikan Lännestä, jossa toisen maailmansodan jälkeen kylmän sodan tilanteessa Länsi tarvitsi Neuvostoliiton vastaisia neuvonantajia. Neuvostoliitto kävi useita kuukausia kirjeenvaihtoa Neuvostoliiton kansalaisista, jotka olivat palvelleet miehittäjää miehityksen aikana ja syyllistyneet sotarikoksiin Kiovan, Odessan, Rostovin, Minskin, Smolenskin ja Krimin alueilla. Vain osa näistä palautettiin Neuvostoliittoon. Esimerkiksi Smolenskissa tuhoa tuottaneet Kosmovich ja Alferschik suistuivat yhteistoimintaan amerikkalaisten tiedustelupalvelujen kanssa ja saivat turvapaikat Yhdysvaloista.

V. Samarin on kuvaillut sodanjälkeisissä muistelmissaan Neuvostoliiton miliisien neljää erilaista toimintatapaa Saksan miehityksen aikana. Osa miliiseistä oli vankkumattoman anti-bolshevisteja, mutta eivät palvelleet kuitenkaan saksalaisia. Toinen ryhmä oli myös anti-bolshevisteja, jotka näkivät Saksan miehityksessä mahdollisuuden kostaa bolshevikeille. Kolmas luokka oli miliisissä työskennelleitä ihmisiä, jotka yhteistyöllään vain vältti nälän ja karkotuksen Saksaan. Neljänteen ryhmään kuuluivat partisaanit, joiden päätehtävänä oli kamppailla saksalaista miehittäjää vastaan ja saada tarpeellista tietoja miehittäjistä. Esimerkiksi Smolenskin alueelta Moskovan sotakoulun entinen oppilas Kirill Klishin selitti NKVD:n kuulusteluissa syitä petoksiinsa saksalaismiehittäjän hyväksi, että tällä tavalla monet venäläiset sotavangit tahtoivat voittaa itselleen elämän. Partisaanien sissitoimintaan siirtynyt miliisi V.A. Andreev näki tilanteen vakavammin: hänen mukaansa oli erittäin ärsyttävää, että Venäjän kansan joukossa oli myös pettureita, jotka menivät saksalaisten tueksi. Erityisesti sellaisia pettureita rekrytoitiin moraalittoman, rikollisen ja kulakki-jälkeläisten keskuudesta. 

Orelin alueen sissikomentajaksi ryhtynyt A. Saburov selosti, että miehittäjävaltana Saksa nimitti uudet poliisipäälliköt ja kaupunginjohtajat, mutta paljasti tarkasti, keitä nämä uudet viranomaiset olivat. He olivat rikollisia, jotka olivat paenneet vankiloista, entisiä kulakkeja ja siirtolaisia. Heitä tuotiin Neuvosto-Venäjälle Ranskasta, Saksasta, Tšekin tasavallasta, Unkarista ja Itävallasta. Itse asiassa menetelmä on harvinaisen samanlainen kuin Ukrainassa 6. toukokuuta 2014 käyttöön otettu laki, jonka nojalla vankiloista päästettiin 15 000 rikollista sotaan itäukrainalaisia vastaan.

Saksan armeijaryhmä ”North” saapui Novgorodiin, jossa saksalaiset järjestivät kaupungin hallituksen uudestaan. He vetosivat asukkaisiin ja uskottelivat, että nämä olivat olleet bolshevikkien sorron uhreja, mutta nyt luodaan ”uusi järjestys”. Pietarissa ennen vallankumousta toiminut poliisi Nikita Yakovlevich Rastogouev esitti todisteen, että hän oli ollut tuomittuna 10 vuodeksi Neuvostoliiton aikana, mikä riitti saksalaisille perusteeksi nimittää Rastorgouev Novgorodin turvallisuuspäälliköksi.

Samanlainen oli tilanne myös Moskovan alla Smolenskin kaupungissa ja alueella, jossa Saksa piti komentoa  Fedor von Bockin miehitys- ja puhdistusretkestä alkaen. Siellä järjestystä palveli Ordnungdienst (OD) ja tästä tehtävästä vastasi saksalaisten tuomat valkovenäläiset nationalistit, joiden joukossa olivat D. Kosmovicha, M. Vitushko ja N. Alferchika. Kosmovich perusti alueen ”itsepuolustusyksikön” 60:sta entisestä sotavangista. Pian joukkue kasvoi ja OD jaettiin neljään osaan. Saksalaisten perustaman OD:n yksi ryhmä torjui rikollisuutta, toinen keskittyi poliittisiin asioihin ja vastavakoiluun, kolmas yleiseen järjestyksen pitoon sekä neljäs liikkui hevosin ja moottoroiduin joukoin taistelevia partisaaneja vastaan. Kosmovich sai majurin arvon.

Saksalaismiehittäjien perustamiin poliisivirkoihin halukkaita venäläisiä kutsuttiin natsiterminologialla ”Volksdeutche” eikä liittyminen ollut kovin poikkeuksellista. Myös Ukrainassa Lvivin kaupungin NKVD:sta ja miliisistä merkittävä osa ilmoitti halunsa jatkaa palvelua uudessa saksalaisjärjestyksessä Volksdeutchena.  Smolenskin alueella Daninon kylässä OVIR:n entinen ylitarkastaja Rzhevsky ja NKVD:n Komarov liittyivät huhtikuussa 1942 Saksan perustamiin uusiin joukkoihin.

Miehittäjän perustama uusi poliisi pidätti eriteisesti Komsomoliin ja Kommunistiseen puolueeseen kuuluneita ihmisiä: noilla ihmisillä ei ollut oikeutta asein puolustaa Venäjän riveissä Venäjän poliisia, tuomioissa todettiin. Saksalaisten miehittäjien poliisijoukkoihin Smolenskissa soluttautui myös NKVD:n ex-agentteja, kuten Stefan Uzefovich Ponner, joka oli liittynyt vuonna 1922 kommunistiseen puolueen. Hänet toki erotettiin NKP:sta vuonna 1935, mutta sittemmin hän työskenteli Tverin alueen tehtaassa. Saksalaismiehityksen aikana Ponner onnistui päästä Kalinin rikospoliisin päälliköksi ja joulukuussa 1941 hän ilmestyi Smolenskiin, jossa hän toimi paikallisessa poliisissa rikostutkinnan osastossa tammikuusta 1942 syyskuulle 1943 sekä marraskuusta 1943 päällikkönä Minskin poliisin rikostutkintaosastossa. Hän sai myös Saksan kansalaisuuden.

Kommunistien keskuudessa oli myös sellaisia ihmisiä, jotka halusivat miehitysvallan aikana muuttaa kokonaan poliittiset suuntaviivansa ja mennä vihollisen palvelukseen.

”Venäläislapsen kuolema pelasti saksalaisten lapsia”

”Smolenskin alueen ihmissusi”, sotarikollinen Mihail (Osip) Vladimirovits Kiselyov syntyi Smolenskin alueella vuonna 1908. Kesällä 1941 hänen pataljoonassa tuhoutui ja hän pakeni kotikyläänsä. Tammikuussa 1942 hän ryhtyi yhteistyöhön miehittäjän saksalaisten kanssa ja hänet ylennettiin poliisipäälliköksi sekä Smolenskin alueen erään kylän Gorodkovskoyn kaupunginjohtajaksi.  Mies onnistui sodan jälkeen paeta perheineen vuonna 1944 saksalaisten joukkojen mukana. Tällöin Osip Kiselev alkoi käyttää veljensä etunimeä Mihail. Hänet sittemmin useiden vuosien jälkeen hänet pidätettiin lukuisten rikosten johdosta, joihin miehitysvallan edustajana oli syyllistynyt.

Puna-armeijan entinen luutnantti Vasili Tarakanov pääsi saksalaisen miehittäjän Group Schmidtin komentajaksi ”torjumaan jengien väkivaltaa”. Hän taisteli Kalinin rintamalla ja joutui vangiksi.  Smolenskin alueella saksalaiset rekrytoijat näkivät Tarakanovan ja hän lupasi toimia Suur-Saksan hyväksi. Miehityskauden vuoden 1942 lopusta alkaen Smolenskin poliisia poliisipäällikkönä johti  Nikolai Georgievits Sverzkov (Николай Георгиевич Сверчков), joka oli ennen sotia työskennellyt taiteilijana Kalinin kaupungissa. Lopulta Svetzkov sai Rautaisen ristin urheudestaan ja sodan lopussa hän pakeni Saksaan, jossa sai Saksan kansalaisuuden.[5]

Miehitetyn Novgrododin rikospoliisin johtoon tuli Nikolai Aleksandrovits Raube (Николай Александрович Раубэ) alias Viktor Mihailovits Spiranskiy (Виктор Михайлович Спиранский), orientalistikirjailija, joka toimi Saksan SD:n alaisuudessa. Hänen perustehtävänä oli tuhota kommunistit ja juutalaiset. Myöhemmin sotien päätyttyä hän onnistui paeta kostoa ja kotiutua Yhdysvaltoihin, joissa hän jatkoi kirjallisia töitään.[4]

Saksa järjesteli sotilaallisen komendantin, Feldgendarmerie ja salaisen poliisin torjumaan natsien vastaista maanalaista toimintaa. Poliisin ”hermokeskus” keräsi tietoja vihollisista ja toteutti rankaisutoimenpiteitä, mukaan lukien pidätykset, kuulustelut ja teloitukset. Tehtävänä oli erityisesti tunnistaa kommunistit ja Komsomolin jäsenet, Neuvostoliiton puolesta ajattelevat ihmiset ja pidättää heidät. Lisäksi piti löytää ihmiset, jotka tarjosivat partisaaneille ja Neuvostoliiton vakoojille mahdollisuuden tunkeutua saksalaisjoukkojen sijaintipaikkoihin.

Miehittäjää palvelleiden poliisiviranomaisten velvollisuutena oli järjestää paikallisten asukkaiden rekisteröinti ja sertifiointi väestön hallinnan parantamiseksi. Mikäli rekisteröintiä ei noudatettu, tällöin seurauksena oli ankara rangaistus. Smolenskin Einsatzguppen johtajana oli natsien SS kenraali Nauman, joka mietinnössään Berliiniin 29. joulukuuta 1942 totesi toimintansa erinomaiseksi ansioksi 15.11.–15.12.1942 tuhotuksi 2954 ihmistä jo pelkästään ”Keskustan armeijaryhmän” (Heeresgruppe Mitte) avulla.

Smolenskin alueen sairastuvan numero 551 entinen assistentti Modish (Модиш) todisti 1945 oikeudenkäynnissä natsihyökkääjien hirmuteoista, että saksalaiset professorit Scheel (Шеле), Goethe (Гетте), Müller (Мюллер) ja lääkäri Otto Wagner (Отто Вагнер) määräsivät sairaalassa siviiliväestönkin erityisiin kokeisiin, erityisesti 6-8- vuotta vanhoilta lapsilta otettiin verta niin paljon että lapset lähes kaikissa tapauksissa kuolivat. Siihen saksalaiset vastasivat kyynisesti: ”Venäläislapsen kuolema pelasti saksalaisten lapsia”.


Kuvassa Saksan santarmit ja miehittäjän puolelle kääntynyt Venäjän poliisi tarkistaa kaupunkilaisten asiakirjoja keväällä 1943.


Barbarossa-operaation ”siivousoperaatio”


Poliisi tuli profiloida erityisesti epäilyttäväksi [a] juutalaiset, [b] ulkomaalaiset, [c] puna-armeijaan yhteydessä olevat henkilöt (sotilaslääkärit ja hoitokunta, [d] sissit (partisaanit, joita epäillään sissisodasta ja vakoilusta, sekä näiden vaimot ja lapset), [e] NKP:n jäsenet ja entiset jäsenet, Komsomolin ja pioneerien jäsenet sekä näiden vaimot ja lapset ja [f] palokuntien, oikeuslaitoksen ja NKVD:n jäsenet vaimoineen ja lapsineen sekä [g] rikolliset lapsineen ja vaimoineen. Saksan armeijan viranomaiset vaativat poliisi seuraamaan kaikkea kylissä ja kaupungeissa tapahtuvaa liikennettä ja sotilaalliselle kommendantille toteutettavaa pakollista rekisteröintiä. Saksan perustamille partisaaneja vastaan taisteleville poliisivoimille kuului myös juutalaisen väestön tuhoaminen Himmlerin antaman erityistehtävän mukaisesti.

Barbarossa suunnitelman 13. maaliskuuta 1941 annettu direktiivi numero 21 velvoitti ”taisteluun täysin vastakkaista järjestelmää vastaan”. R. Heydrich antoi sähkeen 29. kesäkuuta 1941, että miehitetyn alueen toimintaryhmien tuli puhdistaa miehitetyt alueet kommunisteista ja juutalaisista. Näin myös puhdistuksia toteutettiin monilla alueilla: Minskin alueella Borisovin kaupungin ghettoon poliisi ampui ”siivousoperaatiossaan” 7000 ihmistä kahden päivän aikana 22.–22.10.1941. Puhdistusta oli toteuttamassa 200 poliisia, joista osa oli venäläisiä.

Juutalaisia ghettoja perustettiin Kalugaan, Brjanskiin, Oreliin, Smolenskiin, Tveriin, Pihkovaan ja moniin muihin paikkoihin. Juutalaisten oli käytettävä keltaista tähteä käsinauhassa. Juutalaisghetto perustettiin myös Smolenskiin 5. elokuuta 1941. Smolesnkin ”juutalaiskysymyksen” ratkaisemiksi perustettiin komentaja Oberscharführer S.S. Masskovin johdolla erityinen tiimi, jonka tehtävä oli tuhota juutalaiset. Smolenskin Korohotkinskovan kylään vietiin 2000 juutalaista, jotka tapettiin eri tavoin. Toimintaa johti saksalaisten nimittämä uusi apulaiskaupunginjohtaja G.S. Gandzyuk. Juutalaisten ampumista johti poliisista Timofei Tishchenko, joka käski riisua ammuttavilta vaatteet, jakaa vaatteet kollegoiden kesken ja ampua. Ampuja sai vaatteet ja vodkaa. Tammikuussa 1942 saksalaiset ja heihin liittyneet poliisit ampuivat 1008 juutalaista tuossa kylässä.

Smolenskin alueen Velizhin kylän gheton polttamisesta ja 100 paenneen juutalaisen metsästyksestä toimintaa johtanut luutnantti Ivan Kirienkov palkittiin ”urheuden mitalilla”. 20. maaliskuuta 1942 Smolenskin alueen Hislavichskoshin kylän poliisipäällikön määräyksestä ammuttiin 1000 juutalaista ghetossa sekä kuusi viikkoa myöhemmin Zakharinon kylässä 500 juutalaista. Juutalaisten ilmiannosta komendantti antoi palkkioksi tupakkapakkauksen.

Partisaanien maanalaisen liikkeen alku oli vaikeaa


Partisaanien maanalainen liike kärsi sodan ensimmäisessä vaiheessa raskaita tappioita. Sissisodalla ei saavutettu korkeaa hyötysuhdetta. Smolenskin alueen sissi-liikkeen järjestäminen oli myös vaikeuksissa, sillä toimeenpanevan komitean puheenjohtaja A. Aniskov pakeni Mordoviaan ja komissaariksi nimetty Valujev  Vladimirin alueen   Gus-Hrustalnyin (Гусь-Хруста́льный ) kaupunkiin Vladimirin alueelle Venäjällä. Kaupunki sijaitsee Meštšoran alangolla Okaan laskevan Gus-joen rannalla 63 kilometriä Vladimirista etelään.


Alkuaan partisaanitoiminnan koordinointi oli heikkoa. Partisaanit eivät tahtoneet totella toinen toistaan. Smolenskin talvea 1941/1942 eräs sissijohtaja kuvaili: ”Joukkoja on kasvava määrä eikä kukaan tottele ketään. Anarkia on alkanut. Nämä alkava kukistaa poliiseja, jotka maanalainen organisaatio oli nimittänyt”. Smolenskin alueella partisaanit kokivat tappioita, mutta vaikeuttivat kuitenkin hyökkääjän taisteluja.


Smolenskin Yartsevskayan alueella tammi-helmikuussa 1942 toimi 12 partisaaniryhmää, joita prikaatikenraali P.G. Rudenko (П.Г. Руденко) johti. Maaliskuun puolivälissä 1942 ryhmät yhdistettiin yhteen rykmenttiin, jossa komentajana oli everstiluutnantti G.T. Amelichev (Г.Т. Амеличев). Hänen sissirykmentin koko oli 600 miestä. Rykmentti muodostui kolmesta prikaatista, joiden johtajat olivat ex-miliisipäällikkö Yakovlev, Tomilina ja Purnikova. Lisäksi Safonovskin partisaaniryhmässä oli 100 ihmistä, Radchenkon ryhmässä 150 ja Burenkon ryhmässä 200 ihmistä. Lisäksi komissaari P.K. Yakovlev johti Lenin-nimistä partisaaniryhmää, mutta natsit onnistuivat jäljittää tuon maanalaisen ryhmän ja P.K. Yakovlev ja P.F Maznev teloitettiin jo maaliskuussa 1942.


Natsien suorittamia rikoksia ihmisyyttä vastaan: joukkoteloitusretkiä ja kaasukammioita


Smolenskin alueella Saksan miehittäjät muodostivat (Zerstörungskommando «Bischler» (tuhoamiskommando Bischler)[3], joka tunnetaan myös nimellä «Военная команда охотников Востока» Idän sotilaallisesta metsästysjoukkue).

Natsimetsästäjiä johti Vladimir Avgustovich Bischler (Владимир Августович Бишлер), joka oli syntynyt 1880 Venäjällä. Ennen vallankumousta hän oli ollut Smolenskin alueella Sratovin ja Kharkovin maakunnissa merkittävä maanomistaja jolla oli ollut myös kolme isoa kartanoa. Vuonna 1918 hän pakeni Saksaan, josta hänen isänsä oli. Saksan hyökätessä Neuvostoliittoon kapteeni Bischler osallistui vapaaehtoisesti ”Järjestyksen palauttamiseen” miehitetyillä alueilla.

Bischler oli äärimmäisen julma ja kyyninen mies, jonka ulkonäköäkin on kuvattu epämiellyttäväksi. Kesäkuussa 1942 Bischlerin rankaisuretkikuntaan kuului 600 miestä. Lisäksi Bischleriä totteli kaupunkien ja maaseutujen poliisi. Kaiken kaikkiaan tuhoamiskommandoon kuului 1500 ihmistä.[1]

Bischler pakeni Saksaan vuonna 1944, jossa hän myös kuoli. Vuoden 1942 alussa yli kaksi divisioonaa natsia siirrettiin Smolenskin alueen Kletnyanskoyn metriin partisaanien ja heidän tukijoiden metsästykseen. Joissakin tapauksissa partisaanit vetäytyivät raskaiden taistelujen jälkeen syvälle Mamajevskin metsiin, joskus livahtivat piiritysrenkaasta Kadetskien metsiin.

Joulukuun lopussa 1942 Latvian, Valko-Venäjän ja Venäjän vapaaehtoiset Wehrmachtin ja Führerin palvelijat muodostivat Nürnbergin operaation tavoitteena partisaanien vastarinnan ”neutralisointi”. Nürnbergin operaation aikana partisaanit kärsivät Smolenskin alueella raskaita tappioita: jo heidät tuhottiin tai selviytyneet pakenivat lähialueille. Päätavoitteessaan saksalaiset epäonnistuivat, minkä tähden Saksana sotilasjohdon oli käynnistettävä jälleen uusi operaatio ”Jänis” (Schneehase), johon armeijan yksiköiden lisäksi määrättiin kymmenen eri varuskunnan mellakkapoliisit. Taisteluissa kuoli 321 partisaania, 1926 kiinni jäänyttä ammuttiin ja 184 ilmoittautui yhteistyöhenkilöiksi. Saksalaisten tappiot olivat 149 henkeä.

Helmikuun puolivälissä 1943 saksalaisten turvallisuuspoliisin ja SS Reichin Ostlandin yhteisoperaatiossa ”Taikatalvi” (Winterzauber) tavoitteena oli tuhota loputkin partisaanit Smolenskin tiettyjen kylien alueella. Toimenpidettä johti SS-Obergruppenführer eversti Friederich Jeckeln, josta myöhemmin tuli kenraali. Hänellä oli komennossaan kolme taisteluosastoa ja päätehtävänä partisaanitoiminnan murskaaminen sekä juutalaisväestön tuhoaminen. Sodan jälkeen hän jäi puna-armeijan vangiksi ja asetettiin oikeuden eteen Riiassa Latviassa. Jeckelnin oikeudenkäynti alkoi 3. helmikuuta 1946, jolloin hänet myös tuomion julistuksen jälkeen teloitettiin.

Jeckelnin tiiimiin kuului myös mellakkapoliisi, SS, vapaaehtoinen Den Norske Legion (saks. Freiwilligen-Legion Norwegen), pataljoona Virosta ja Latviasta sekä Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän natsihallintoa palvelevat uudet poliisijoukot. Partisaanit kykenivät kuitenkin uudelleen järjestäytymään ja pysäyttämään vihollinen jo etukäteen ja käydä hyökkäykseen, jolloin Saksan poliisivoimien ”Taikatalven” operaatio piti peruuttaa jo 20. maaliskuuta 1943.

Smolenskin alueelle Bischlerin asemapaikkaan, Dneprin yläjuoksulle  Dorogobužiin perustettiin kaksi keskitysleiriä («Камера №1» и «Камера №2».). Ensimmäinen keskitysleiri oli avoimesti nimeltään ”kuolemaantuomittujen” leiri, josta piikkilankojen takaa ei kukaan lähtenyt pois elävänä. Yhdeksän kuukauden aikana tällä keskitysleirillä natsit ja heihin liittyneet yhteistyöhenkilöt tappoivat yli 2500 ihmistä. Rankaisijoina Kuvichko, Boyko ja Hohlov (Кувичко, Бойко и Хохлов) ampuivat vanhuksia, lapsia ja naisia tässä kylässä. Tämä oli heidän ”työtänsä”. Puna-armeijan entiset sotilaat Vasili Boyko ja Vasili Kuvichko jäivät sittemmin kiinni. Boyko tunnusti oikeudenkäynnissä: ”Minun syyllisyyteni on vain viisi prosenttia”, vaikka hän johti henkilökohtaisesti joukkoteloitusretkiä ja ajoi ihmisiä kaasukammioihin.


Vuonna 1939 Smolenskin alueen Safonovskyn kylässä asui 43 689 ihmistä, mutta 20 lokakuuta 1942 väkiluku oli enää 10 524.  Natsien rankaisijat metsästivät partisaaneja ja näiden sukulaisiaan. Operaation nimi oli ”Stern Lauf”. Kyläläiset Zalazna ja Leonovo (Залазна и Леоново) auttoivat partisaaneja ja jakoivat näille leipää, kunnes natsit polttivat koko kylän. Tämän jälkeen kyläläisten oli asuttava savimajoissa peloissaan, nälissään ja kylmissään. Bischlerin ryhmä otti kiinni savimajoissa asuvat kyläläiset, valokuvasivat ja alkoivat tappaa järjestelmällisesti ihmisiä. 11 vuotta vanha Taisiya Semenovna Gorskova (Таисия Семеновна Горшкова) kertoo, että hän makasi murhatun isoäidin alla ja kuuli lähellä juoksevan veljensä huudon: ”Sedät tappavat minut” («Дяденьки, добейте меня!»). Pikkutyttö oli hyvin peloissaan, kun yksi teloittajista sanoi: ”Nyt aiomme riisua sinut!”  Bischlerin ryhmästä Ivan Erofeev jatkoi nautittavaa elämäänsä Amerikan Yhdysvalloissa Sacramentossa, ryhmän komentaja Nikolai Semyonov Australiassa ja kapteeni Dmitry Albul Chicagossa.


Partisaanit vahvistuivat


Talven 1942–1943 kovat taistelut osoittivat, että Saksan perustamat poliisivoimat eivät pystyneet sittenkään taistelemaan taitavasti partisaaneja vastaan. Partisaanien jatkuvat hyökkäykset varuskuntiin, rautatieasemille sekä muihin sotilaallisesti merkittäviin kohteisiin, osoitti, miten heikoksi miehittäjän poliisi kävi ihmisten kostotoimien edessä. Partisaanit alkoivat toimia entistä rohkeammin, mikä aiheutti suurta huolta Saksan komentajille.   Saksalaiset näkivät, että jotkut poliisien varuskunnat ja yksiköt epäonnistuivat tehtävässään suojella tärkeitä sotilaskohteita.

Minä itse olen Smolenskin kaupungin uuden patsashankkeen puolella sydämeni rakkaudella ja kunnioituksella: Ilmeisemmin poikiani ei olisi koskaan syntynyt, jos Natsi-Saksan Der Generalplan Ost olisi toteutunut Operaatio Barbarossan tavoitteiden mukaisesti tai jos poikieni ukin isä olisi jäänyt satojen partisaani-tovereidensa kovan kohtalon tavoin kiinni natsien saartorenkaisiin ja väijytyksiin.  

YLISTYS PARTISAANEILLE!



[1] Смоленская область. Книга Памяти мирных жителей. Т. 6. Смоленск, 2005. С. 387

[2] A. Ильюхов. «Военная команда охотников Востока». (Тяжелые страницы войны) // Край Смоленский. 1997. №5-6. С. 14-32.

[3] Обыкновенный фашизм http://www.rabochy-put.ru/history/101-obyknovennyj-fashizm.html

[4] Селиванова СД. 1994. Борис Филиппов как писатель и критик / Культурное наследие русской эмиграции. 1917-1940. S. 182-188.

[5]   Меньшагин Б.Г. - Воспоминания: Смоленск... Катынь... Владимирская тюрьма... Париж, 1988. С. 88 Paris: YMCA-Press, 1988.

[6] Приказано выжить http://militera.lib.ru/research/sokolov3/01.html

[7] В Смоленске планируют установить памятник воину-освободителю http://news.mail.ru/inregions/center/67/society/18593173/ 

[8] Памятник войну-освободителю планируют построить за деньги от продажи сквера http://smolnarod.ru/sn/pamyatnik-voinu-osvoboditelyu-v-smolenske-vozdvignut-za-schet-sredstv-ot-prodazhi-skvera-na-ploshhadi-pobedy/

[9]  Ольга БАТОВА (12 Июня, 2014), В Смоленске установят мемориал, аналогов которому в России нет  http://www.kp.ru/online/news/1760526/ 

[10] Елена ЧЕХОВСКАЯ (18 Июня, 2014), В Смоленске вернулись к вопросу об установке памятника воину-освободителю http://smol.kp.ru/online/news/1765718/ 

[11] Л. В. Котов В тылу группы армий "Центр"  http://www.molodguard.ru/heroes81.htm


Kirjoittaja on rauhan ihminen, joka ylistää Neuvostoliiton saavuttamaa voittoa natseista ja heidän liittolaisistaan
Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
LinkedIN profile