sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

EU ja USA rakastavat Ukrainan kriisiä

Sanottakoon jo heti aluksi, että minä en rakasta Ukrainan kriisiä: suomalaisena pitkäaikaistyöttömänä - jo neljättä vuotta (!) - olen syvästi pettynyt ja vihoissaan, että mediamme kaikki palstatila täyttyy pääasiassa höpö höpö -jutuista Ukrainan kriisin käsittelyssä, mutta uutisiin ei läheskään samassa määrin mahdu kotimaisten työttömien kasvavat ongelmat, työntarjonnan ongelmat Suomen yrityksissä, Suomen kansantalouden syöksykierre, Suomen vanhusten tuhannet karut kohtalot tällä hetkellä, jne. Politiikkojen on liian helppoa osoittaa aktiivisuutta, kun nämä median esittämien intressien mukaisesti liittyvät Washingtonin propagandaan tai hiukan ottavat etäisyyttä siitä. EU ja USA tarvitsevat köyhää ajattelua ja rakastavat Ukrainan kriisiä, jotta voivat toteuttaa geopoliittista hegemonia pyrkimystään erityisesti Venäjän hävittämiseksi mutta voidessaan unohtaa omien yhteiskuntiemme hirvittävät sisäiset ongelmat. Poissa mediasta, poissa mielistä.

Washingtonin ratkaisu sisäisiin ongelmiinsa kulkee sotateollisuuden avulla globaalin hegemoniapolitiikan avulla. Muutamat tahot siinä rikastuvat ja politiikkojen palkat säilyvät, mutta yhteiskunnan tehokkaasta toiminnasta tuskin on aiheellista tässä yhteydessä puhua. Venäjän intressit ovat olleet jo vuosia oman yhteiskunnan tehokkuuden lisääminen, mutta kriisi ja sen nimissä aloitettu sanktiopolitiikka iskevät todella ikävästi Venäjän kansallisia tavoitteita ja kehitystä vastaan. Ukrainan kriisi ei voi olla Kremlin mieliin, kun taas Suomessa, Brysselissä ja Washingtonissa päättäjät ovat riemuissaan voidessaan osoittaa ikäänkuin jotain ilman vastuuta oman maan sisäisistä ongelmista. Medialle tilanne on helppo, koska Washington tuottaa kaiken uutisaineiston, jotka voi copy-paste -komennolla siirtää - ehkä suomennoksen - jälkeen YLE:n, MTV3:n, Helsingin Sanomien, Iltalehden, Iltasanomien, Suomen kuvalehden ja jopa Suomen ulkoministeriön"uutisoinniksi" ja "kommentoinniksi".

Minä pitkäaikaistyötön suomalainen proletaari pyydän, että pysykäämme suomalaiset suomalaisina ja älkäämme menkö Brysselin-Washingtonin touhuihin, sillä me tarvitsemme omien ongelmien laadukasta hoitamista. Kuka muistaa enää meitä yhteiskuntamme kaikkein vähäisimpiä, vaikka meitäkin on pienessä maassamme jo puoli miljoonaa?