perjantai 22. elokuuta 2014

Paluu Georgij Alafuzoffin haastatteluun

APU-lehdessä EU:n sotilastiedustelun päällikkö, suomalainen Georgij Alafuzoff antoi maaliskuussa  syntymäpäivänä aattona vastauksensa lehden koviin kysymyksiin.[1] Vastauksia arvioitaessa on huomioitava, että kyselijä on siinä sanellut aiheet, joihin Alafuzoff vastaa. Siksi kaikki aihepiirit eivät ole ilmeisemmin sotilastiedustelun päällikön mielelle aivan kiinnostavimmat. Tämä haastattelu on kuitenkin lähes parasta, mitä suomenkielellä on pitkään aikaan lausuttu Euroopan ja Suomen turvallisuustilanteesta ja Ukrainasta. Tuon haastattelun jälkeen on ilmestynyt kaikenlaista järkyttävää kirjoittelua suomeksi rintamalinjojen molemmilta puolin. Tehkäämme paluu EU:n sotilastiedustelun päällikön haastatteluun!

Kokonaisuutena on sanottava Alafuzoffin vastauksista, että hän edustaa sivistynyttä, tasapainoista ja harkitsevaa ilmaisua, mihin eivät valitettavasti edes Suomen poliitikot ja eräät korkea-arvoisat upseerit ole kyenneet viime aikoina. Tuskin on kuitenkaan oletettavissa, että Alafuzoff olisi huonommin informoitu Euroopan sotilaallisesta tilanteesta kuin nämä kovasanaiset suomalaiset veljet ja siskot. Alafuzoff lausuu näkemyksensä yksityishenkilönä.

Suomalainen lippuamiraali, EU:n sotilastiedustelun päällikkö näkee Venäjän pyrkimykseksi ”venäläisen maailman” puolustajana ja puolestapuhujana: tällöin puolustetaan venäläisen kulttuurin ja kielen asemaa ja vaikuttavuutta Euroopassa ja maailmassa. Vastauksen rajauksesta pistää silmiin, että Alafuzoff ei suinkaan sekoita Venäjän Ukrainan toimia johonkin yleiseen Venäjän valtiollisten rajojen levittämiseen tai Neuvostoliiton uudelleenrakenteluun. Alafuzoff ei usko, että Venäjän välittömissä intresseissä olisi kaikkien venäjää puhuvien ihmisten asuttaminen alueiden liittäminen itseensä: Krim oli erityiskysymys.

Krimin suhteen EU:n sotilastiedustelun päällikkö arvioi varsin tiukasti, että länsi ei ymmärrä Venäjää ja sen perusteluja. Lännen perustelut eivät kelpaa Venäjälle ”Jos ja kun Krimin asukkaat haluavat olla osa Venäjää ja ovat valtaosin venäläisiä (ja ovat olleet sitä yli 200 vuotta)”, huomauttaa Alafuzoff. Jos ja kun kuuntelee Venäjällä Alafuzoffin kollegoita, niin hänen ilmauksensa on varsin oikeaan osunut: Krimin itsemääräämisoikeutta turvanneet johtavat upseerit kokivat tehtäväkseen turvata Krimin asukkaiden oikeudet, he lähtevät mielessään ja sydämessään pitkästä yhteisestä historiasta sekä veljeydestä Krimin kanssa, mutta kaikki valtapoliittiset perustelut eivät tule edes mieleen. Juuri Alafuzoffin tuomien käsitteiden avulla voisi keskustelu edetä ilman tarkoituksellista tai taitamatonta loukkaamisen henkeä, kun kuitenkin tässä maailmassamme on välttämätöntä keskustella myös Ukrainan kriisin jälkeen.


Suomen roolia Venäjän sotilaallisessa ajattelussa EU:n sotilastiedustelun päällikkö arvioi juuri niin kuin asia tulee ilmaista: ”Suomi on Venäjälle sotilaallisesti liittoutumaton naapuri, joka sijaitsee Venäjälle strategisesti tärkeiden alueiden lähipiirissä”. Erikseen vielä kysyttäessä Venäjän etupiiristä, niin Alafuzoff tarkensi, että Suomi ei ole Venäjän etupiiriä venäläisten mielestä ”venäläismielisyyden” vaatimuksina, vaan ainoastaan sotilaallismaantieteellisen sijainnin ja merkityksen näkökulmasta. Juuri tuota jälkimmäistä erottelua ei ole osaamattomuutta tai vilpillisyyttä tehty riittävästi suomalaisessa keskustelussa ”Venäjän etupiiristä”. Nimenomaisesti Alafuzoff lausui, että Suomen osa on turvallinen. Venäjän suunnalta sotilaalliset toimet Suomea vastaan ovat epätodennäköisiä.

Venäjän sotavoimien läheisyyttä Suomen lähialueilla ei Alafuzoff mitenkään dramatisoinut, vaan katsoi Venäjän katsovan tärkeäksi suojata ja puolustaa Suomen lähellä oleviä Venäjälle strategisia tärkeitä alueita ja kohteita. Suomen Nato-jäsenyys tarkoittaisi, että Venäjä kokisi tilanteen Pietarin-vastaisella rajalla ja luoteisella sivustalla muuttuneeksi ja ottaisi sen huomioon suunnitelmissaan.  EU:n sotilastiedustelun päällikkö ei usko pahimmassa skenaariossakaan kylmää sotaa vakavampaan aseelliseen välikohtaukseen ja suoranaiseen sotaan. Kun toimittaja kysyy melkein pöyristyttävällä tavalla, onko Putin menettänyt suhteellisuustajunsa, niin Alafuzoff vastaa maltillisesti eikä lähde median rajuun kielipeliin: ”Eivät venäläiset halua sotaa, enkä usko Putinin haluavan sotaa”.

Alafuzoff lupasi toimittajalle ja lehden lukijoille, että Suomi seuraa aktiivisesti tilannetta ja tarvittaessa nostaa valmiuttaan. Sellainen lupaus tyynnyttää toivottavasti lehden lukijoiden ja Suomen kansan mahdolliset huolet, joita aina voi kehittyä kaikenlaisia. Valmiuden kohottaminen ja erityisesti sen ilmoittaminen ovat viestintää siitä, että me olemme Suomen puolustusvoimissa valveilla, jotta kansa saa nukkua rauhassa. Toinen on kuitenkin tilanne Baltiassa, jossa Amerikan Yhdysvaltojen sotilaallisen läsnäolon kohottaminen palvelee kahta aivan muutakin tarkoitusta: (1) Baltian poliittinen peli on rakennettu Venäjä-uhkan varaan, jolloin armeijan tehtävänä on tukea poliittista retoriikkaa ja vastakkainasettelua alueen sisäpoliittisten tarpeiden vuoksi. Alueen runsaan venäläisväestön tahdotaan pysyvän mahdollisimman alistettuina ja hiljaisina, paras olisi ilman täysiä poliittisia oikeuksia. Siihen tehtävään Baltia tarvitsee valitettavasti uhkakuvia ja armeijan esittelyä. (2) Baltia tukee taloudellisesti Amerikan sotateollisuuden tarpeita. Pienikin ropo on mukava lisä muun joukossa. Erityisesti länsimainen armeija on hyvin pitkälle tuotteistettu ja teollistettu liiketoiminta, jonka tähden Naton laajentuminen ja näkyvyys on pörssikurssien kannalta suotavaa.

Tietysti jokaisessa kansassa ja jokaisessa armeijassa on myös upseereita, kullakin on oma ”Torsti Sirén” joka lausuu rajut näkemyksensä ja vihansa häpeilemättömästi, sellaisia on myös Venäjällä ja olen tavannut niitäkin, mutta valtiojohto ja sotilasjohto ovat enemmän vastuullisia ja maltillisia. Johto ei ole pelkästään median huomiotalouden ja median tietojen varassa, vaikka Suomessa usein siltä näyttääkin. Media tietää ensin ja sen jälkeen ministeri arvioi todellisuutta – median tietojen varassa. Niin ei saisi tietenkään olla. Venäjän johto ja koko kansa tietävät paljon enemmän myös Ukrainan tilanteesta. Tietämystä luo yhteinen erottamaton historia, sukulais- ja perhesuhteet ja tietysti ammattimainen yhteys. Kai Ukrainan alueella säilyi jonkinlainen Venäjän tiedustelutoimintakin jo ennen Kiovan vallankaappausta. Kai Simferopolissakin tehtiin työtä tilanteiden arvioimiseksi ajanmukaisella ja pätevällä tavalla. Ilmeisemmin myös Alafuzoff tietää enemmän kuin mitä hän lausuu. Suuren tietämyksensä hän ilmaisee vastuullisesti. Hän ei spekuloi millään venäläisten maahanmuuttajien turvallisuuspoliittisella riskillä Suomessa tai muussa Euroopassa eikä luo ylipäätänsä mitään ryssävihaa.

Monelle venäläiselle Krimin paluu on perheiden ja sukujen riemullista yhdistymistä. Voi veljien ja siskojen rakkautta, kun nämä löytävät toisensa uudestaan ehkä jopa vasta vanhoilla päivillään!

Jälkikirjoitus Ilkka Kanervan ja Suomen Kuvalehden takia:

"Ihan sääliksi käy vanhan poliitikon Kanervan puheet, jotka eivät ole enää lainkaan kiinni reaalimaailmassa ja valtiomiestaidossa, vaan enemmän sen Ilkan tuotosta, joka näpyttää tekstiviestejään. EU:n sotilastiedustelun päällikön lausunto 27.3.2014 Apu-lehdessä olisi sitä vastoin ihan kelpo malli niillekin poliitikoille ja upseereille, jotka ovat syystä tai toisesta menettäneet kykynsä moninaisen informaation käsittelyyn."


[1] http://www.apu.fi/artikkeli/miksi-itanaapuri-uhoaa



KIRJOITTAJA ON PITKÄAIKAISTYÖTÖN, 
JO NELJÄTTÄ VUOTTA SUOMALAISEN YHTEISKUNNAN LOINEN
(kuva on elokuun 14. päivä 2014 Pietarissa FINEC:n edestä: olen opiskellut tuolla yliopistossa v. 2003-2004)


Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)