Statcounter

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Haavan lehden vieno havina liioitellaan taivaanrantaa täyttäväksi sotakoneiden jylinäksi, mutta massiivinen ydinvoimalaräjähdys vaietaan merkityksettömänä hyttysen tuhnuna

Tänä aamuna sai valitettavasti taas kerran havaita, mitä roskaa Kalle Jokinen ja Iltalehti julkaisi niin sanotussa raportissa Venäjän moni-ilmeisestä informaatio-operaatiosta ympäri maailmaa: ”Kreml hämmentää häikäilemättömästi kaikilla rintamilla” (Iltalehti 12.11.2014). Jokinen on tuottanut myös sellaiset ryssävihaa edistävät jutut kuin ”Näin Venäjä piinaa länttä” (Iltalehti 11.11.2014), ”Putin puolusteli Suomen sotaan ajanutta sopimusta” (Iltalehti 8.11.2014), ”Venäläinen erikoisalus kiiruhtaa kohti Tukholmaa?” (Iltalehti 19.10.2014). Viestinnän opiskelija Kalle Jokinen on toiminut Iltalehdessä heinäkuusta 2012. Iltalehden printtiversion etusivu ja ensimmäinen kokonainen aukeama olivat sitä vastoin laadukkaat: Antero Eerolan kirjoittamalle jutulle on kiitokset tämän blogikirjoituksen jälkikirjoituksessa!



Iltalehti vaikenee IMR:n yhteydestä Hodorkovskiin ja Ivleviin

Iltalehti ei mainitse lainkaan, että siinä käytetty "itsenäinen tutkimusinstituutti" on Yhdysvalloissa toimiva Pavel Hodorkovskin - Mihail Hodorkovskin pojan - johtama IMR, joka oli keskeinen tekijä myös Bolotnayan aukion joukkokokouksen 6.-7.5.2012 järjestelyissä, kuten Pavel on itse kertonut. IMR:n toinen johtaja on Jukosin entinen asianajaja Pavel Ivlev[7], joka on tuomittu osallisuudesta varkauksiin ja rahanpesuun. Hän on kansainvälisesti etsintäkuulutettu, mutta silti sai Yhdysvaltain kansalaisuuden. Tällainen IMR julkaisi nyt raportin Venäjän informaatiosodasta, jonka Iltalehti julkaisee totuuden valona suomalaisille! Voidaan sanoa, että jalon haavan lehtien vieno havina liioitellaan nyt taivaanrannan täyttäväksi sotakoneiden jylinäksi, mutta USA:n järjestämä massiivinen ydinvoimalaräjähdys vaietaan merkityksettömänä hyttysen tuhnuna! Ikään kuin Venäjän operaatiot Suomeakin kohtaan olisivat jotain väkeviä ja uhkaavia, kun tosiasiassa voidaan havaita vain korkeintaan liiankin kainoja ja viattomia silmäniskuja joita Venäjä on osoittanut ystävällisesti ja kunnioittaen Suomea kohtaan.



Venäjä-vihan kylvö on saavuttanut Suomen mediassa aivan uudet mittasuhteet. Niin jokapäiväistä ja totaalista mustamaalausta! Jopa sotia edeltäneet AKS ja IKL olisivat olleet tyytyväisiä nykyisen mediamme henkeen. Tässä ei todellakaan seuraa mitään hyvää ja kaunista, mikäli kansallemme niin jatkuvasti syötetään kaikki löydetyt pahat raportit Venäjästä.  Ei ole aiheetonta pelätä, että massiivinen Venäjä-viha johtaa seuraavalle askelmalle, jossa kansalaisyhteiskunnan vapauksia ryhdytään turvallisuus- ja sotilaspoliittisin tekosyiden perusteella rajoittamaan ns. ”putinisteja” vastaan. Baltian alueellahan on turvallisuuspalvelu määritellyt ”venäläismieliset” ja ”kreml-mieliset” turvallisuusuhkaksi.

Kuka ohjasi Kalle Jokisen journalismia ja Iltalehden uutisointia?

Journalismiin pitäisi kuulua myös kyky valita, ettei ihan kaikki ole edes julkaisemisen arvoista! Journalismiin pitäisi kuulua myös kyky asettaa raportit taustoihinsa: Lännen ajatushautomot ovat todella rahakkaita ja voimakkaita nykyaikaisen propagandan työvälineitä, suoranaisia pataljoonia. Se vakavammin otettava suuri suomalainen iltapäivälehti Iltalehti täytti tänään sivunsa yhdysvaltalaisen Institute of Modern Russia (IMR) –instituutin raportista, jossa käsiteltiin ”Kremlin työkalupakkia”. Vastaavia raportteja löytyisi ”Amerikan työkalupakista” myös venäläisistä instituuteista jopa paljon paremmasta syystä, mutta niitä Iltalehti ei ole julkaissut. Sopii kysyä, miksi?

Kuka ohjasi Kalle Jokisen yhdysvaltalaisen IMR:n (Institute of Modern Russia) raportin [2] tarkasteluun ja uutisointiin? Kalle Jokinen ja Iltalehti tekevät kummallista "journalismia", kun eivät mainitse lainkaan, että IMR:n johtaja on Pavel Hodorkovski, Mihail Hodorkovskin poika. Tämänkin tiedon esittäminen suomalaiselle lukijalle asettaisi koko propagandakoneiston raportin oikeisiin suhteisiin! Suomen media on kokonaisuudessaan vaiennut Frankfurt Allgemeine Zeitungin ex-toimittajan Udo Ulfkotten tuoreesta tutkimuksesta, josta käy ilmi, miten häntä ja hänen länsimaisia kollegojaan Amerikan tiedustelupalvelu, Amerikan suurlähetystö sekä vastaavat tahot lahjoivat kirjoittamaan USA-NATO-propagandaa sekä pahoja uutisia Venäjää vastaan. Ulfkotten teos 'Gekaufte journalisten' (Ostetut journalistit) (2014) olisi hyvää luettavaa myös Kalle Jokiselle Iltalehteen. Kokisiko maailmanmatkaaja Jokinen ehkä liian läheisen henkilökohtaisen intressin aiheen käsittelyä kohtaan?

IMR:n raportin kirjoittajista Peter Pomerantsev on Lontoossa toimiva TV-tuottaja, joka on viime aikoina erikoistunut kirjoittaa ”putinismia” vastaan ja ”Ukrainan” puolesta The Atlantic-mediassa, jota johtavat yhdysvaltalainen David G. Bradley, Virginian Washingtonin kaupunginjohtaja John Fox Sullivan ja CNN:n entinen analyytikko Ron Browstein. Bradley työskenteli myös Valkoisessa Talossa Richard Nixonin kaudella. Yhdysvaltain presidenttivaaleissa hän on tukenut taloudellisesti Hillary Clintonia, Barach Obamaa ja Mitt Romneytä. 

IMR:n johtaja on Pavel Hodorkovski, Mihail Hodorkovskin poika.[3][4] Pavel Hodorkovski ilmoittaa tehtäväkseen IMR:ssa tarjota apurahoja ja muokata yleistä mielipidettä. ”Instituutti on sitoutunut kokoamaan Venäjän vastaiset kansainväliset persoonat määrittämään toimet Venäjän opposition tukemiseksi. Yksi suurimmista tapahtumista oli Bolotnayan aukion joukkokokous 6-7.5.2012”. Toukokuussa 2012 Financial Times julkaisi Pavel Hodorkovskin vetoomuksen, jonka mukaan ”me molemmat – isä ja poika – tahdomme olla Moskovan kaduilla kansalaistemme kanssa. Isäni on kuitenkin vankilassa yhdessä tuhansien muiden vainottujen liikemiesten kanssa, ja minä pysyn maanpaossa ulkomailla enkä halua palata kotimaahani, niin kuin myös monet tuhannet muut nuoret koulutetut venäläiset ovat ulkomailla”. Pavel Hodorkovski vetosi Financial Times –lehdessä siihen, että ”Putin tuli valtaan laittomasti”.

Instituutti aloitti toimintansa helmikuussa 2010. Pavel suoritti opintonsa Massachusettsissa kaupan ja hallinnon tehtäviä varten. IMR:n toiminnassa on mukana myös Jukosin entinen asianajaja Pavel Ivlev, joka on tuomittu osallisuudesta varkauksiin ja rahanpesuun. Vuonna 2006 hänet kansainvälisesti etsintäkuulutettiin, mutta hän sai Yhdysvaltain kansalaisuuden.  Pavel Hodorkovski koordinoi New Yorksissa myös Strategia 31-mielenosoituksia.Pavel Hodorkovski otti vastaan isänsä Mihail Hodorkovskin puolesta 29.9.2013 Puolan Gdanskissa Lech Walesa –kansalaisjärjestön mitalin ja palkinnon 100 000 dollaria ”rohkeudesta edistää kansalaisyhteiskunnan arvoja, oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvoa”.

USA:n massiivinen operaatio

Miksi sanallakaan ei arvioida Lännen ja erityisesti USA:n modernia vaikuttamista maailmanlaajuisesti, lonkeroita kansallisiin medioihin ja poliittisiin toimijoihin, mmittavia rahoitusvälineitä NED:n ja USAID:n sekä muiden avulla jopa Suomen mielipiteen ohjaamiseksi, USA:n globaaleja geopoliittisia pyrkimyksiä, jne.???

Suomessa muutama vuosi sitten ollut venäläinen pakolainen, Murmanskin poliisipiirin ex-johtaja Ruslan Ustrahanov ((Руслан Устраханов)  kirjoitti ensitöikseen Suomessa törkeän solvauksen minua ja erästä tunnettua toveriani vastaan erääseen Amerikan valtiohallinnon kustantamaan julkaisuun: Baltic Review. Äskettäin tämä ex-poliisipäällikkö joutui kuitenkin Moskovassa kuultavaksi, jolloin 7.9.2014 hän tunnusti, että Suomessa CIA-agentit olivat saapuneet Amerikan suurlähetystöstä ja antaneet sen pienen palkallisen homman, että hän antaa allekirjoituksensa heidän kirjoittamalle törkyjutulle heidän lehdessä.[5] Tuollaista julkista ja monenlaista piilossa tapahtuvaa myyräntyötä USA harjoittaa koko ajan suomalaisen kansalaismielipiteen myrkyttämiseksi vihamielisyyteen Venäjää vastaan ja niitä ihmisiä vastaan, joilla on rauhallinen kunnioittava asenne Venäjää kohtaan. Miksi tämä huomattavasti massiivisempi ja moraalittomampi USA:n toiminta vaietaan Suomen mediassa kokonaan???

Haavan lehtien havinaa tai pajunkissojen värähtelyä

Haavan lehtien havinaa on ollut ehkä siinä, kun Verkkomedia on ilmaantunut täydentämään ja monipuolistamaan Suomen median tarjontaa, joka on ollut yksipuolisesti ryssävihaa edistävää. Itse en tunne tarkemmin Verkkomedian tilannetta, mutta sitä tuskin voi nimetä Kremlin suureksi operaatioksi, tuskin edes Kremlin operaatioksi! Ehkä se on vain pienien ja sirojen pajunkissojen värähtelyä vienon tuulen kosketuksesta?

Viestini pointti olisi siinä, että ammattitoimittajien pitäisi nähdä ja tunnustaa USA:n todella massiivinen infosota, jota pitäisi jo määränsä vuoksi käsitellä miljoona kertaa enemmän kuin Venäjän väitettyjä yrityksiä mielipidevaikuttamisessa Suomessa. Esimerkiksi kohuttu RT/Sputnikin tulo Helsinkiin toisi ehkä yhden pienipalkkaisen työntekijän, joka siirtyisi mahdollisesti toisesta tehtävästään uuteen virtaviivaisempaan järjestelmään. Nähtäväksi jää, miten suureksi operaatioksi tämä tapahtuma muodostuu käytännössä. Valitettavasti mitkään faktat eivät osoita Venäjän massiivista panostusta, vaikka sellaiseen olisi todella tarvetta. Samanaikaisesti Suomen media on aivan Washingtonissa johdetun agendan toimeenpanoa. Miten tämä on käytännössä onnistunut näin hyvin, olisi tutkivan journalistin antoisa aihe selvittää! Miten monta suomalaista toimittajaa on ostettu?

Sen verran olen itsenäisenä ihmisenä voinut kulkea Venäjällä ja katsella ympärilleni avoimin silmin, että voin varmuudella sanoa, että Venäjän informaatiovaikuttamista Suomea kohtaan liioitellaan yli miljoonakertaisesti,  mutta samanaikaisesti USA:n kokonaisvaltaisesta informaation hallinnasta ja koordinoinnista Suomen politiikassa, mediassa, kansalaisjärjestöissä, monien koulutus- ja stipendijärjestelmien avulla, sotilaskoulutuksessa, kybervalvonnassa, ym. kirjoitetaan miljoonakertaa vähemmän kuin todellisuus edellyttäisi.

Kyse on median kyvystä ja kyvyttömyydestä, halusta ja haluttomuudesta, asettaa kriittisen journalismin ihanteita noudattaen kaiken maailman raportit oikeisiin mittasuhteisiin ja kontekstiinsa. Iltalehti on sinänsä asiallisempi ja monipuolisempi iltapäivälehtenä kuin sen kilpailija, mutta silti myös IL julistaa valitettavan kritiikittömästi amerikkalaisten propagandaa totuutena ikään kuin esittäen tuloksia Venäjän harjoittamasta propagandasta. Ja Suomessa syntyneenä Suomen kansalaisena en vieläkään ole onnistunut tavoittaa edes sitä haapapuun pienen lehden jaloa ja kaunista havinaa, joka olisi Kremlin järjestämää propagandaa Suomessa!

Suomi itsenäiseksi

Suomen pitäisi saavuttaa taas uudestaan oma itsenäisyytensä, jonka Suomi on menettänyt Brysselile ja Washingtonille. Suomen poliitikkojen ja median tulisi ajaa Suomen kansan asiaa, eikä EU:n ja USA:n etua!  Asiat voisi kuvata kauniimmin oikeissa mittasuhteissa: Venäjän jalopuinen haavan lehtien vieno havina tai Suomen kotimaisten "Venäjä-ystävien" pajunkissojen pieni iloinen liike tuulen sattuessa liioitellaan taivaanrannan täyttäväksi sotakoneiden jylinäksi, mutta USA:n järjestämä massiivinen ydinvoimalaräjähdys vaietaan merkityksettömänä hyttysen tuhnuna

Jälkikirjoitus

Iltalehdessä oli keskiviikkona 12.11.2014 etusivun juttu ja ensimmäisen koko aukeaman laajuinen iso artikkeli, jossa toimittaja Antero Eerola haastatteli Venäjän duuman ulkoasiainvaliokunnan johtajaa Aleksei Pushkovia. Tämä haastattelu ja siitä kirjoitettu artikkeli oli tasapainoinen ja laadukas. Iltalehdessä on myös laadukkaasti toimitettuja artikkeleita, joissa kuullaan aivan väärentämättömästi vakavasti otettavia päättäjiä. Iltalehden etusivulla oli vahvat sanat, että Venäjän avulla pelotetaan ihmisiä Naton syliin. Totuus tuli Iltalehdestä. En voi kuvitella, että suomalainen se toinen iltapäivälehti pystyisi tällaiseen laadukkaaseen haastatteluun ylipäätään!




[1] Kalle Jokinen, Iltalehti 12.11.2014. Raportti julki: Kreml hämmentää häikäilemättömästi kaikilla rintamilla. http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2014111218828718_ul.shtml?fb_comment_id=fbc_944110185619184_944129002283969_944129002283969#f25b8b665

[2] Peter Pomerantsev & Michael Weiss. The Menace of Unreality: How the Kremlin Weaponizes Information, Culture and Money. IMR. The Interpreter.

[4]  Павел Ходорковский. Сын своего отца. http://yapatriot.ru/archives/3808

[5] Eversti Ustrahanovin mukaan Helsingissä CIA käski hyökätä Bäckmania ja Molaria vastaan http://juhamolari.blogspot.fi/2014/09/eversti-ustrahanovin-mukaan-helsingissa.html


[6] Павел Ходорковский | Financial Times: Послание моего отца Путину из колонии http://www.inopressa.ru/article/07May2012/ft/khodorkovsky.html



[7] Interpol: Ivlev, Pavel. http://www.interpol.int/en/notice/search/wanted/2006-2751

Kirjoittaja tukee itsenäistä Suomea. Tahdon EU:n ja Suomen riippumattomuutta USA:n hegemoniapyrkimyksistä. Tuen luonnollisen hyviä suhteita Venäjään:




Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha