maanantai 24. marraskuuta 2014

Kyylääkö ja urkkiiko Supo venäläismielisiä suomalaisia?

Poliisi mainostaa mahdollisuutta tulla ”supolaiseksi”. Ratakadun tehtäviä varten poliisi esittelee viisi erilaista supolaista, joista jokaisella on kuvitteellinen esikuva Supon työntekijöissä. Maria V aloitti Supossa viransijaisena arkistossa, jossa tarvittiin venäjän kielen taitajaa. Tuo on vielä viatonta kerrontaa, kun historia kertoo kuitenkin paljon värikkäämmin, että Valpon/Supon urkkijat olisivat istuneet kaikissa merkittävimmissä radikaaleina pidetyissä tilaisuuksissa. Supo  olisi iät ja ajat salakuunnellet suomalaisten puhelimia.

Mikä olisi Supon intressit nykyisessä maailman tilanteessa, jossa Suomen ja EU:n politiikka on kiristynyt Venäjää vastaan?  Millaiset aktivistit, tutkijat ja kontaktit ovat ehkä entistä tiukemman valvonnan alla?

Urkkijoita on edelleen

Jo varsin monia vuosia sitten ollessani pappina sain kutsun erään kivan pariskunnan kotiin. Siellä me söimme raparperipiirakasta ja joimme teetä. Perheen kovasti kielitaitoinen mies kertoi matkoistaan, mihin minä reagoin hiukan yllättävällä kysymyksellä, että eikö  Supo ole ollut kiinnostunut palveluistasi. Laskin näet, että täytyyhän nuo matkan jotenkin rahoittaa. Niin hän myönsi tehneensä palveluja Supolle.  Papin kysymys ja katse kutsuivat avautumaan. Mies kuunteli ja referoi niitä yhteyksiä ja keskusteluja, joita ulkomaalaiset ihmiset kävivät keskenään ja joita he harjoittivat yhteydessään kotimaahansa, missä tämä mies oli myös erilaisissa tutkimustehtävissä. Nämä kotimaat eivät olleet tuossa tapauksessa kuitenkaan Venäjällä.

Tuoreen muslimi-terroristi –tapauksen yhteydessä on käynyt epäsuorasti ilmi, että Supo  on ollut soluttautunut Helsingissä joihinkin muslimiyhteisöihin. Ehkä Supo juttelee ystävällisesti ja veljellisesti muutamien muslimiveljien ja –siskojen kanssa saadakseen tietää, mitä siellä sisällä tapahtuu ja kuka on suhteessa kehenkin. Pidän mahdollisena, että  Supo on voinut toki menettää kohun ja henkilömuutosten johdosta edellytyksiään nähdä yhteisön sisälle niin hyvin kuin he tahtoisivat urkkia. Julkisuudessa Supo on myös kommentoinut, että Syyrian taistelut ovat vetäneet joitakin puoleensa magneetin tavoin, mutta Supo ei ole halua paljastaa, mihin he ovat urkintaansa kohdistaneet.  Supo on paremmalla ja huonommalla asiantuntemuksella myös selvittämässä Suomessa asuvien muslimien pyrkimyksiä ja keskinäisiä verkostoja.

Kun soitin erään merkillisen tshetsheenitapauksen johdosta Supoon jo vuosia sitten, niin siellä viaton puhelinvastaaja kertoi, että tshetsheeniyksikön henkilöt ovat tuolla hetkellä kokouksessa eivätkä tavoitettavissa. Niin siis kävi ilmi epäsuorasti, että Suomeen saapuneita tshetsheenejä myös seurataan, kun heidän asioita varten oli tuolloin oma pienempi tai isompi yksikkökin. Ilmeisesti virallisesti siellä ei ole eikä ole ollut mitään tuollaista yksikköä, jos asiaa kysyy. Tämä ei kyllä antanut ilmi, miten heitä seurataan.

Venäläiset ortodoksit seurannan kohteina

Suomen itsenäistymisen jälkeen valtiovallan asenteet venäläistä ortodoksista kirkkokansaa ja papistoa vastaan muodostuivat hyvin aggressiivisiksi ja poliittisiksi: päämääränä oli nostaa kansallistuntoista karjalaissuomalaista ortodoksista identiteettiä venäläisen ortodoksisuuden vastarinnaksi. Supo ja sen edeltäjä Valpo tunsivat epäluuloa erityisesti venäläisiä emigrantteja kohtaan. Tylyä asennoitumista voimisti sekin, että vuoden 1918 sodan päämajan ja Vaasan senaatin julistuksissa korostettiin voimakkaasti venäläisten sotilaiden asemaa punaisen kaartin rinnalla valkoisen armeijan vihollisina. Vuonna 1919 perustettu Etsivä Keskuspoliisi paneutui Suomessa oleskelleiden venäläisten kuulustelemiseen, seuraamiseen tai karkottamiseen, mutta ei tutkinut tai edes kiinnittänyt huomiota Suomen itärajalla vuosina 1919–1922 tapahtuneisiin venäläissurmiin, vaikka ne olivat merkittävältä osalta poliittisluonteisia.[4]   

Supon edeltäjä Valpo [3] kirjasi uskonnonvapauslaista käytävän keskustelun yhteydessä 1921 muistiin Kokoomuksen kansanedustajan, josta tuli myöhemmin Suomen luterilaisen kirkon arkkipiispa, Erkki Kailan tulkinnan, jonka mukaan Neuvosto-Venäjän vallankumouksen jälkeen Venäjällä kuitenkin porvarillinen yhteiskuntajärjestys palaisi takaisin, minkä jälkeen ”Venäjä perustaisi luostareita vahvistaakseen vaikutusvaltaansa Itä-Suomessa”. Erityisesti Serafim ja hänen kannattajansa nähtiin suorastaan venäläisinä kätyreinä, jotka alinomaa juonittelisivat Suomen valtion ja Suomen kansalaisten vahingoksi. Myös yhä vuosikymmenet myöhemmin Moskovan patriarkaatin Venäjän ortodoksisen kirkon vahvistuminen 1950-luvulla tulkittiin Supon arvioissa siten, että seurakuntia rakennettaisiin Neuvostoliiton salaisen poliisin peiteorganisaatioksi.[1]

Syyskuussa 1970 Supo seurasi Neuvostoliiton lähetystösihteeri Gennadi Skvortsovin tapaamisia ensin Lieksassa ja sittemmin Haminassa ja Turussa toimineen ortodoksipastori Vladimir Tsvestkovin kanssa, koska Supo pelkäsi valehenkilöllisyydellä varustettujen tiedustelu-upseerien ujuttamista ulkomaille. Ortodoksipappi oli Supon seurannan kohteena. Loppujen lopuksi papin katsottiin vuodesta 1958 lähtien toimittaneen yhdeksän vuoden ajan neuvostoliittolaisten kaipaamia tietoja. Kesäkuussa 1972 pappi sai tuomioksi seitsemän kuukautta ja kymmenen päivää kuritushuonetta saamistaan 2700 markan palkkioista.

Helsingin Sanomat 4.1.2009 kertoi, että Supo valvoo uskonnollisista yhteisöistä erityisesti ortodoksista kirkkoa. Netissä kyseltiin silloin, onko Supo pyytänyt joitakin ”ilmiantajiksi” ja miksi? Eikö tämä ole vainoa.[2]

Pitäisin hiukan erikoisena, jos perinteisestä kyylääjän ja urkkijan tehtävistä  Supo olisi luopunut Venäjään liittyvissä erilaisissa yhteisöissä, kansalaisjärjestöissä ja seurakunnissa tämän kiristyneen kansainvälisen tilanteen aikana. Mikäpä olisi nyt otollisempi urkkija, kuin moneen eri järjestöön verkostoitunut riittävän joutilas ihminen? 

Minä en ole kiinnostava

Tietysti oman hybriksen ja egon kannalta olisi hauska antaa myöten mielikuvitukselle sekä kuvitella, että itsekin pääsisin osalliseksi noista jännittävistä "agenttien" maailmasta. Todellisuus on kuitenkin karumpi silloin, kun ihminen on jo aidosti vajonnut suorastaan osattomaksi. En tahdo myöskään ihan jokaiselle muullekaan ihmiselle antaa sijaa mielikuvitukselle, kun ja jos arkinen karu pienuus on todennäköisempää! Tilanne olisi tietysti erilainen, jos henkilö on aktivisti merkittävissä yhteiskunnallisissa riennoissa.

Minä en usko Supon kokeneen koskaan aiemmin tai nytkään mitään mielenkiintoa minun suhteiden selvittämiseen tai edes minun välityksellä muiden ihmisten suhteiden tunnistamiseen. Sitä paitsi olen hyvin ikävä tyyppi kaikenlaiselle urkinnalle, koska köyhyyteni vuoksi en käy Suomessa edes Venäjän ortodoksisen kirkon tilaisuuksissa. Niin minun suhteeni tai suhteiden puutteet eivät käy ilmi kenellekään. 

Venäjän ortodoksiseen kirkkoon kuuluminen on minulle luonnollinen valinta oman perheeni hengellisen yhteyden turvaamiseksi ja teologisen opin tähden. Venäjän ortodoksisen seurakunnan jäsenenä olen oikeutettu hengellisiin palveluksiin Venäjällä kirkoissa, mutta siellä eivät edes Supon urkkijat pääse tekemään havaintoja. Tämä onkin kiusallista heille, kun eivät tiedä vähäisyyttäni tai suurempaa merkittävyyttä. 

Puhelin on aina kiinni ja puhelinkortti poissa, kun olen poissa Suomesta. Yksinkertaisesti minulla ei ole varaa ulkomaan puhelinlaskuihin, joten onnettomuuden välttämiseksi otan pois puhelinkortinkin. Sähköpostissani ei ole kiinnostavia suhteita - jos sähköpostini verkostot on jo tarkistettu niin tämäkin on käynyt ilmi. Ylipäätään en edes ymmärrä, miksi aidot asiat puhuttaisiin edes sähköpostissa. Minä tykkään jutella aidot asiat kasvotusten. Toisaalta minun asiani ovatkin vähäisiä.

Kun vähän tarkemmin ajattelen enkä anna mielikuvitukselle valtaa, niin en koe Supon urkinnaksi niitä tiettyjen ihmisten toistuvia "taitamattomalta" kuulostavia tiedusteluja, joita olen kuullut: ”Missä aikoisin olla, kenen kanssa ja mistä syystä Venäjällä”, jne. Tietysti vastaan kaikkeen ihan täydellisen selonteon. 

Edelleen ongelmia teettäisi urkinnalle sekin, että julkisesti minä olisin loppuelämäni pitkäaikaistyötön ihmispolo, vaikka minulla olisi joskus onnellisessa utopiassa työtä jopa itsensä Putinin administraatiossa. Sellaisia tavoitteitakin minulta on kyselty useamman kerran, että olenko hakemassa ehkä jotain tuollaista tehtävää. Ja kaikkein kurjinta on urkinnalle se karu fakta, että pankkitilini on todellakin aina liki tyhjä: raha ei liiku, kun sitä rahaa ei ole. Mitäpä johtopäätöksiä sellaisen ihmisen urkinnasta edes voisi tehdä? Turhaa touhua! Niin minun osani on varmasti erilainen kuin niiden, jotka ovat urkinnan kohteena.

Kapon basilli Ratakadulla?

Luulen, että merkityksellisiksi todetut, yhteiskunnallisessa asemassaan keskiluokkaiset ja ylemmän keskiluokan ihmiset saattavat sitä vastoin joutua Supon hyvin perinteisen urkinnan ja seurannan kohteiksi, mikäli sattuvat tykkäämään enemmän Venäjästä kuin Suomen Valtioneuvoston valitsema nykyinen negatiivinen poliittinen asenne. 

Supo tekee läheistä yhteistyötä Viron Kapon kanssa, jossa on jopa hysteerinen asenne kaikkia ”venäläismielisiä” ihmisiä kohtaan. Itse asiassa Viron turvallisuuspalvelu on harjoittanut kiihkeää informaatiosotaa Suomessa jo usean vuoden ajan. Kai loppujen lopuksi on uskottavaa, että tuo basilli olisi vähän tarttunut myös tänne Suomenlahden pohjoispuolelle Ratakadun konttoriin. 

Jos olet järjestöaktiivi puoluetoiminnassa tai Venäjän valtion kansalaisiin liittyvissä järjestöissä ja yhteisöissä, niin olet varmasti tavannut ainakin jonkun urkkijan ja sinut on kirjattu muistiin Ratakadun tietokantoihin, joiden tietojen oikeutta ei kukaan asianomainen saa tarkistaa.



[1] Juha Riikonen 2007.  Kirkko politiikan syleilyssä. Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan ja Moskovan patriarkaatin välinen kanoninen erimielisyys 1945-1957. Väitöskirja. Joensuun yliopiston teologinen tiedekunta.


[3] Suomen Kansallisarkisto, Etsivän keskuspoliisin – Valpon arkisto I XVII A 1 – C kansio 382.

[4] Harry Halén, Kristiina Kalleinen, Jyrki Loima & Lars Westerlund. Suomen venäläissurmien tutkimisen lähdepohja vuosina 1914–22. Sivut 11–36 teoksessa: Venäläissurmat Suomessa 1914-22. Osa 1. Sotatapahtumat 1914-22. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 1/2004. Lars Westerlund (toim.). http://vnk.fi/julkaisukansio/2004/j01-venalaissurmat-suomessa-1914-22-osa-1/pdf/fi.pdf




  

Kirjoittaja on joutunut trollien hyökkäyksen kohteeksi, mutta ei minkään viranomaistahon tai vastaavan urkinnan objektiksi.



Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha