lauantai 1. marraskuuta 2014

Onko kaksoiskansalaisuus ”kumma käsite”? Venäjän ja Suomen kaksoiskansalaiset

Kaksoiskansalaisuuteen ja Venäjän kansalaisten Suomen kansalaisuuteen liittyvä keskustelu tulisi ilmeisemmin nähdä osana sitä informaatiopsykologista sodankäyntiä, johon Suomen media, osa poliittista koneistoa ja sotilaat ovat vihkiytyneet erityisesti muutaman viime vuoden aikana.

 Vuosi 2014 on ollut erityisen intensiivistä informaatiopsykologista sotaa Suomen mediassa.

 Kenen ehdoilla ja mihin tarkoituksiin tätä informaatiopsykologista sotaa harjoitetaan, jää nähtäväksi.

Noista juonikkaista taustoista ja vähemmän puhtaista päämääristä johtuen kaksoiskansalaisuuteen ja Venäjän kansalaisten Suomen kansalaisuuteen liittyvä keskustelu on ollut luonteeltaan nyttemmin lähinnä populismia - tarkemmin määriteltynä oikeistopopulismia tai ryssävihaa edistävää populismia.


Millä ja kenen asialla professori Timo Vihavainen?






Venäjä-asiantuntijana esiintyvä Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen pitää koko kaksoiskansalaisuus-käsitettä kummallisena: ”Tämä on minimi mitä voi utvalta odottaa. Jos kyseessä on valtioliitto, niin silloin ymmärrän kaksoiskansalaisuuden. Jos ihmisellä on kansalaisoikeudet, niin hänellä on myös kansalaisvelvollisuudet ja jos ne ovat kovin monelle erilaiset, esimerkiksi maille, jotka ovat vaikka konfliktissa, niin onhan tämä hyvin kummallinen tilanne”.[1]

MTV:n haastattelun mukaan Vihavainen katsoo, että ”Venäjä saattaisi myös painostaa Suomea ja perustella toimiaan Venäjän kansalaisten aseman parantamisella Suomessa”.[1] ” – Ilman muuta. Jokainen normaali maa puolustaa kansalaisiaan, se on sen normaali velvollisuus. En minä ymmärrä miksi ihmisellä voi olla monta kansallisuutta. Totta kai se käyttää sitä hyväkseen. Jos me olisimme suurvalta niin mekin käyttäisimme hyväksemme, mutta Suomella tuskin on tällaisia intressejä. - - -– Jos ihmisellä on kaksi kansalaisuutta, niin miten voimme määritellä kummalle maalle kohdistuva lojaliteetti on tärkeämpi? Voiko se aina olla yhtä hyvä molempiin suuntiin? Kuka sen ratkaisee?”[1]

Kaksoiskansalaisuuteen liittyvää lainsäädäntöä ja keskustelua olen esitellyt artikkeleissani ja kirjoituksissani [39][40][41][42][43][44] lukuisia kertoja vuoden 2003 jälkeen, jolloin Suomen eduskunta hyväksyi uuden kansalaisuuslain. Venäjän silloinen laki kansalaisuudesta (19.5.2002) säätää pykälässä 6, että Venäjän kansalaisella voi olla myös toisen maan kansalaisuus, vaikkakin Venäjän Federaatio käsittää henkilön aina oman maansa kansalaiseksi.

Tuolloin Moskovassa diplomaattiakatemian professorina toiminut Andrei Manoilo, nykyään Moskovan valtioyliopiston valtiotieteen professori, määritteli haastattelussani lehtijuttua varten erityisen vaikuttavasti, että ”Venäjänkielinen väestö on suorin tie vaurauteen”.[45] Manoilo määritteli tuolloin Viron ja Venäjän silloista vihaa tavalla, josta voisi ottaa opiksi nykyisessä eurooppalaisessa kylmässä sodassa Venäjää vastaan: ”Jännitteet maiden välillä estävät kansantalouksien kehitystä, estävät kaupankäyntiä ja investointeja”. Poliittinen vihamielisyys Venäjän kanssa on jopa vaarallista, koska se provosoi Eurooppaa vedetyksi ”hehkuvaan konfliktiin” ja mielikuvat ”ulkoisesta vihollisesta” ovat käyttövoimia ”poliittisille seikkailijoille, jotka tahtovat säilyttää valtansa ja häivyttää unohduksiin taloudelliset vaikeudet, sosiaaliset ongelmat ja valtion maksukyvyttömyyden”. Venäläisillä on yleisesti ottaen korkea koulutusaste. Sitä tarvittaisiin talouden ja teollisuuden kehittämisessä: ”Heidän henkinen ja taloudellinen potentiaalinsa on suuri”. Manoilo lausui erityisesti Baltian osalta, että monet näistä venäjäkielisistä ovat syntyneet Baltian alueella ja kokevat sen kotimaakseen, joten ”nämä ihmiset eivät ole turvallisuusuhka”. Itse asiassa sukulaisuus Venäjän venäläisiin voisi luoda EU-alueen venäjänkielisestä väestöstä ”erinomaisen, hyvin toimivan mekanismin taloudellisen yhteistyön rakentamista varten, kulttuurivaihtoa varten sekä tieteen ja tekniikan saavutusten edistämiseen: sivilisaatioiden välinen taitava käyttö olisi oikea ja suorin tie vaurauteen”.[45]

Sosiaalisessa mediassa onkin esiintynyt pohdintoja, olisiko professori Timo Vihavaisen tarkoitusperänä ehkä enemmän tai vähemmän vilpittömän oikeistonationalistisen ajattelunsa ohessa häivyttää unohduksiin Suomen omat vaikeudet – tai esimerkiksi Suomen hallituksen ja päättäjien perheiden vieraan vallan kansalaisuudet sekä mahdollinen epälojaalisuus Suomen kansantahdolle. Nyt Vihavainen tahtoo puhua Venäjän kansalaisuuden riskistä Suomessa, vaikka Suomen hallituksessa ja päättäjissä ei ole yhtään, jonka perhejäsen on Venäjän kansalainen. Sitä vastoin sidonnaisuudet läntisiin valtioihin ovat sitäkin ilmeisemmät, mutta ne häivytetään unohduksiin tällä kohulla.


Vihavainen – enemmän oikeistonationalistinen populisti kuin asiantuntija?


Professori Timo Vihavainen ei ole nyt ensimmäistä kertaa ajamassa ”ryssämörköä” suomalaisten mielikuvitusmaailmaan. Hän lausuu värikkäitä näkemyksiään jälleen kerran ikään kuin hän olisi ensimmäisenä asialla eikä kukaan olisi valmistellut kaksoiskansalaisuuden mahdollistavaa lakia huolella.

Vihavaisen julkisuushakuisuus - kaksoiskansalaisuutta tuomitsevalla tavalla ja ”ryssämörköä” julistaen - ilmentää mahdollisesti miehen oikeistonationalistista ideologiaa enemmän kuin asiantuntijuutta.

Iltalehdessä 4.3.2014 Timo Vihainen kutsui kaksoiskansalaisuutta ”järjettömäksi systeemiksi”: tällöin hän viittasi Venäjän presidentti Vladimir Putiniin, joka ”ajaa venäjänkielisten etuja myös Venäjän rajojen ulkopuolella”.[11] Vihavainen perusteli mielipiteensä pesäpallo-ottelulla: ” En ymmärrä mitä etuja siitä yleisesti on saatavissa. Kyllä ihmisen pitää kyetä päättämään, minkä maan kansalainen hän on ja ketä kannattaa vaikkapa pesäpallo-ottelussa. Kaksoiskansalaisuus on järjetön systeemi. - - - Nyt on kaikki mahdollisuudet tehdä mitä vain. Jos mitään ei tehdä, tulee vastaan aika, ettei mitään enää voida tehdä.”[11]

Timo Vihavaisen populismia osoittaa sekin, että hän ei mitenkään liity kaksoiskansallisuudesta käytyyn keskusteluun Suomen eduskunnassa; ja asianmukaista olisi, että professori olisi osoittanut asiantuntijuutta myös aiheen kansainvälisen keskustelun esittelyä kohtaan. Vihavainen ei tuo esille myöskään kaksoiskansalaisuuden monipuolista historiaa ja argumentaatio, vaan lausahtelee vain ”pesäpallo-ottelun” avulla vertauksia. Tämä on enemmän populismia kuin asiantuntijuutta.


Syrjintää vai turvallisuutta?


Suomen tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen ministerivaliokunta päätti 30.10.2014, että kaksoiskansalaisuuden ja valtion turvallisuuden kannalta kriittiset virat ja tehtävät selvitetään. Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg selvitti STT:lle, että ”mahdollinen lojaliteettiristiriita koskisi lähinnä tiukasti rajattua joukkoa virkoja ja tehtäviä, joihin jo nyt edellytetään Suomen kansalaisuutta”. Tällöin olisi kyse puolustushallinnon, sisäasiainhallinnon, ulkoasiainhallinnon ja oikeuslaitoksen viroista sekä mahdollisesti ministerin tehtävistä. Nergin mukaan ”suojeluspoliisin päällikkö on itsestään selvä esimerkki”.[12] Nerg ei tässä yhteydessä mitenkään määritellyt tai rajannut sitä, että jo nykyisellään moneen virkaan ja tehtävään yritys ja instituutio tekevät ns. turvallisuusselvitykset, vaikka hakija olisi vain ja ainoastaan Suomen kansalainen. Millä tavalla kaksoiskansalaisuus vähentää tai muuttaa lojaalisuutta, kun lojaalisuus ei ole selvä edes Suomen kansalaisille, joilla ei ole muuta kansalaisuutta? Aiheutetaanko turhaa kansalaisuushysteriaa ja jopa vahinkoa, vaikka kansalaisuudesta ei loppujen lopuksi löydy taetta tai mittaria henkilön lojaalisuuden puolesta?

Sisäministeriö on taustamuistiossaan kaksoiskansalaisuudesta 3.9.2014 selvittänyt, että Suomen viranomaiset pitävät monikansalaista tai kaksoiskansalaista ihmistä sekä Suomessa että ulkomailla Suomen kansalaisena. ”Muiden valtioiden viranomaiset eivät kuitenkaan välttämättä pidä häntä Suomen kansalaisena”.[13] Tässä yhteydessä on jäänyt mainitsematta, että Venäjä menettelee täsmälleen samalla tavalla, mutta Venäjän täsmälleen sama menettely saa osakseen jostain kummasta syystä kauhistelua ainakin Suomen mediassa ja poliittisessa viihteessä.

Sisäministeriö muistaa Suomen liittyneen kahteen kansalaisuutta koskevaan yleissopimukseen, jotka sisältävät myös syrjinnän kiellon (5 artikla), jonka mukaan ”kansalaisuutta koskeviin määräyksiin ei saa sisältyä eroja tai käytäntöjä, jotka merkitsevät sukupuoleen, uskontoon, alkuperään, ihonväriin tai kansalliseen tai etniseen alkuperään perustuvaa syrjintää”.[13] Valitettavasti juuri tämä syrjinnän kielto näyttää ainakin julkisuudessa pidetyn kohun avulla kääntyneen vastakohdakseen, kun Venäjän kansalaisuudesta ja alkuperästä on tullut epäluulon peruste. On huomattava, että syrjintä laajenee Venäjän kansalaisuudesta venäjämielisyyden tuomitsemiseksi aivan päivänpolitiikassakin ja ammattitoimittajien artikkeleissa. Syrjinnän erilaisia ilmenemismuotoja ei kuitenkaan sisäministeriö mitenkään arvioi tai esittele, mikä olisi vähintään yhtä suuri ihmisoikeudellinen ja kansallinen kysymys kuin turvallisuusuhkaan liittyvä kohu.

Sisäministeriön mukaan ”arviolta noin puolet maailman maista sallii monikansalaisuuden ja kehityskulkuna on ollut monikansallisuuden hyväksyminen”.[13] Maahanmuuttovirasto ei tilastoi henkilöiden monikansallisuutta, eikä se kuulu minkään muunkaan viranomaisen tehtäviin. Kaksi- tai monikansallisten Suomen kansalaisten määrästä voidaan tehdä vain ”suuntaa-antavasti arvioita”. Sisäministeriö on laskenut arvion kaksoiskansalaisista tilastokeskuksen luvuilla Suomen kansalaisuuden saaneista sekä täydentämällä niitä ulkomaalaisasioiden sähköisestä asiankäsittelyjärjestelmästä saatavilla vuoden 2013 kansalaisuuden saaneiden määrällä. Noiden tietojen valossa Suomessa olisi arviolta noin 63 350 kaksoiskansalaista – eniten venäläisillä ja somalialaisilla. Todellisuudessa sisäministeriön laskentaperuste on erittäin puutteellinen: siitä puuttuu kokonaan ne Suomessa syntyneet Suomen kansalaiset, jotka ovat saaneet toisen maan kansalaisuuden, koska tilastokeskuksen ja ulkomaalaisasioiden sähköisen asiankäsittelyjärjestelmän tiedoissa ei ole näitä tietoja lainkaan. Hyvinkin mahdollisesti yli 100 000 suomalaisella on kaksoiskansalaisuus.

Sisäministeriön taustamuistion[13] mukaan vuonna 2012 oli määrällisesti suurin vuosi siinä, miten Venäjän kansalaiset saivat toiseksi kansalaisuudekseen Suomen. Tällöin 2477 venäläistä sai rinnalle myös Suomen kansalaisuuden. Tuon merkittävästi puutteellisen laskentaperusteen avulla yhteensä 20547 Venäjän kansalaista on saanut kaksoiskansalaisuudeksi Suomen kansalaisuuden vuosien 2003-2013 aikana. Toiseksi suurin väestöryhmä on Somalit, joista vähintään 4232 on saanut kaksoiskansalaisuudeksi Suomen kansalaisuuden vuosien 2003–2013 välisenä aikana. Määrällisesti suurin vuosi oli 2013, jolloin 814 somalia sai oman synnyinkansalaisuuden rinnalle Suomen kansalaisuuden. Yli 3554 irakilaista on saanut Suomen kansalaisuuden kaksoiskansalaisuudeksi. Virosta 3737 henkilöä on saanut kaksoiskansalaisuudeksi Suomen kansalaisuuden. Määrällisesti virolaisten kannalta suurin vuosi on ollut 2004, jolloin 690 virolaista sai kaksoiskansalaisuudeksi Suomen kansalaisuuden. Sisäministeriön tilastoissa ei ole yksilöity, kuinka monia amerikkalainen on saanut Suomen kansalaisuuden säilyttäen USA:n kansalaisuuden.


Perussuomalaiset ryssävihan airueina


Vaikka professori Timo Vihainen on ”ryssämörköineen” ollut innokkain ja äänekkäin vastustamassa kaksoiskansalaisuutta, hän ei ole kuitenkaan ainoa: Turun kauppakorkeakoulun professori Kari Liuhko ilmaisi Turun Sanomien haastattelussa 28.11.2012, että kaksoiskansalaisuuden avaaminen oli Suomelta ”virhe”. Hänen mukaansa ”kaksoiskansalaisuuden avaaminen on antanut Venäjälle mahdollisuuden käyttää Suomessa asuvia kansalaisiaan lyömäaseena esimerkiksi lapsikiistoissa- - - -Kyseenalaistan koko lain fiksuuden”.[11]

Liuhko ei osoita ihan lopullisesti pohdittu fiksuutta, vaan esimerkiksi lapsikiistoista ei mitenkään vältyttäisi kaksoiskansalaisuudesta luopumalla. Esimerkiksi Rimma Salosen poika syntyi yksinhuoltaja-äidille Venäjän kansalaiseksi, joka sai Suomessa syntyneenä lapsena toki hyvin nopeasti Suomen kansalaisuuden isän vahvistettua isyys. Kaksoiskansalaisuuslainsäädännön puuttuminen olisi mahdollisesti jättänyt lapsen vain Venäjän kansalaiseksi. Itse asiassa useat venäläisten lapset olisivat tällöin vain Venäjän kansalaisia Suomessa, kun oleskeluluvalla (pysyvä tai määräaikainen) näiden äitien tai isien lapset saisivat Venäjän kansalaisuuden. Millä tavalla kaksoiskansalaisuudesta luopuminen vapauttaisi lapsikiistoista, joissa Venäjä muka on käyttänyt kaksoiskansalaisuutta lyömäaseena?

Verkkouutiset kertoi 15.10.2014 Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan halusta muuttaa kansalaisuuslakia siten, että jatkossa kaksoiskansalaisena oleminen ei olisi Suomessa mahdollista.[14] Saarakkalan vaatimuksiin kuuluu myös hakemuksesta myönnetyn Suomen kansalaisuuden menettäminen, mikäli kansalaistettu henkilö on syyllistynyt rikoslaissa määriteltyyn terrorismirikokseen. Myös Suomen kansalaisuuden saamisen edellytykseksi vaadittaisiin seitsemän vuoden asumisvaatimus viiden vuoden sijasta. Nuhteettomuusvaatimus koskisi kaikkia rikkeitä ja rikoksia – myös siis pysäköintimaksuja. Kaksoiskansalaisuus tulisi kielletyksi nimenomaisesti ”turvallisuuspoliittisten ja kansalaisten suojeluun liittyvien ongelmien vuoksi”.[14]

Saarakkala ei lainkaan pohdi Perussuomalaisten kansanedustajien vuosikymmen sitten tuomaa tarvetta kaksoiskansalaisuuteen ulkosuomalaisten aseman ja identiteetin sekä paluumuuton helpottamiseksi.

Lappeenrannan perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Petri Mäkelä [15] julistaa Lappeenrannan uutisissa, että ”kaksoiskansalaisuus on vakava riski”. Mäkelä viittaa juuri Venäjän valtioon ja ”Krimin valtaamiseen”, joka osoittaisi, että Venäjä ”on valmis käyttämään sotilaallista voimaa ’puolustaessaan kansalaisiaan”’. Mäkelän mukaan ”Venäjä siis todistettavasti on valmis käyttämään ulkomailla asuvia kansalaisiaan tekosyynä sotatoimille ja jopa sotarikoksille”. Mäkelän mukaan on ”erittäin huolestuttavaa”, että Suomeen ”otetaan jatkuvasti lisää venäläisväestöä, jolle myönnetään kaksoiskansalaisuus. Näillä henkilöillä on pysyvä oleskeluoikeus maassamme ja heidän toimintaansa ja liikkumistaan on nykyisessä Euroopassa mahdotonta valvoa”.[15]

Mäkelä arvioi kaksoiskansalaisuutta ilman ymmärrystä Schengen-sopimuksesta ja liikkuvuudesta, joka ei ole sidonnainen kaksoiskansalaisuuteen ainakaan täysimääräisesti, vaan toteutuu myös oleskeluluvan ja turistiviisumin avulla.

Helsingin Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Jarmo Keto vetoaa Ylen Jarmo Mäkelän ”Venäjän verkossa” –sarjaan sekä kirjoittaa 2.3.2014, että ”venäläinen on venäläiselle susi”. Hän kertoo riitautuneensa silloisen tyttöystävänsä kanssa, koska tämä tyttöystävä hehkutti Putinia ja tahtoi vierailla herra Jarmo Keton kanssa Venäjällä. Tyttöystävän ystävillä oli kaksoiskansalaisuuskin. Jarmo Ketoa kuitenkin tökki innostus Venäjää kohtaan. Niin Keto tekee johtopäätöksensä: ”Ongelma onkin siinä, että Venäjä käyttää ulkomailla olevia venäläisiä röyhkeästi oman aggressiivisen politiikkansa vipuvartena”.[19]

Ihan ei lukijana voi saada varmuutta siitä, missä määrin Keto on itse vähemmän aggressiivinen ja enemmän suvaitsevainen politiikassaan, kun hän jopa ilmoittaa riitautuneena tyttöystävänsä kanssa, joka hehkutti Putinia ja tahtoi vierailla Venäjällä?


Elokuussa 2014 Arto Luukkanen ilmoitti ”Venäjän ja Itä-Euroopan tutkijana” vaatimuksensa, että ”Suomen tulisi luopua kaksoiskansalaisuuksien hyväksymisestä”, koska kaksoiskansalaisuudella ”annetaan Putinille oikeus puolustaa” 30 000 Suomessa asuvaa Suomen ja Venäjän kansalaista sekä 60 000 Venäjän kansalaista jotka pyörivät Suomessa ihan muuten vain.[16]


Ulkosuomalaiset Suomen kansalaiset saavat apua Suomen valtiolta


Suomen ulkoasiainministeriön entinen virkailija, nykyään Suomi-Seurasta Tina Nordström pohtii 6.3.2014 ulkokansalaisten asemaa toisessa maassa. Hän viittaa kansainväliseen oikeuteen, joka rajoittaa toisen maan kansalaisten joukkokansalaistamista ilman toisen valtion lupaa tai sellaisella tavalla, joka aiheuttaisi epävakautta tai kitkaa maiden välillä.[17]
Jokaisen on noudatettava asuinmaansa lakeja riippumatta siitä minkä maan kansalainen hän on”, Nordström kirjoittaa, jonka määritelmien mukaan kaksoiskansalaisuus tai toisen maan kansalaisuus ei suinkaan anna rajoituksetonta mahdollisuutta puuttua toisen maan asioihin: ”Konsulisuhteita koskeva Wienin yleissopimus vuodelta 1963 ohjaa valtion mahdollisuuksia puuttua kansalaistensa puolesta toisen maan asioihin. Sopimus on yksi maailman ’kattavimmasta’ sopimuksesta sillä 176 maata on allekirjoittanut sopimuksen”.[17]

Itse asiassa myös Suomen lainsäädännössä säädetään Suomen kansalaisten oikeudesta saada apua Suomen valtiolta, vaikka Suomen kansalainen asuu ulkomailla. Edustustot avustavat sairastunutta sekä onnettomuuden tai rikoksen kohteeksi joutunutta, avustavat hätä- ja kriisitilanteisiin joutuneita, myöntävät passiin liittyvää tukea, antavat pankkitoimintaan liittyvää neuvoa, välittävät varoja hädänalaiselle sekä ovat yhteydessä vakuutusyhtiöön sairaus- ja kuolemantapauksissa. Vähemmistön suojelusta ensisijainen vastuu on sillä valtiolla, jossa asutaan, mutta ihmisoikeuksien suojelu on kuitenkin kansainvälisen yhteisön yleismaailmallinen velvollisuus. Nordström kuitenkin arvioi kriittisesti oikeutta puuttua Ukrainan kriisissä maan sisäisiin asioihin ihmisoikeuksien suojelun perusteella.[17]



Muukalaisuudesta osallistumiseen ja osallisuuteen?


Humanistisen ammattikorkeakoulun opinnäytetutkielmassa Hanna Kääriäinen selvitti vuonna 2013 Venäjältä Suomeen muuttaneiden henkilöiden osallistumismahdollisuuksien edistämistä järjestötoiminnassa.[20] Idean selvitykseen hän sai Pohjois-Karjalan Järjestöasiain neuvottelukunnan Venäjä-työryhmästä. Hanna Kääriäinen ei tutkinut juuri lainkaan kaksoiskansalaisuutta tai siihen liittyviä ”turvallisuuspoliittisia uhkia”, vaan osallistumista ja osallisuutta. Tuo tähtäyspiste osallistumisessa ja osallisuudessa oli ilmeisemmin lainsäätäjän motivaatiossa keskeinen kaksoiskansalaisuudesta säädettäessä. Tämä positiivinen ja rakentava kysymys ulkomaalaisen ja ulkomaalaistaustaisen ihmisen asemasta suomalaisessa yhteiskunnassa on valitettavasti jäänyt kokonaan taustalle vallitsevassa keskustelussa.

Kääriäinen selvitti, mitkä tekijät edistävät ja estävät osallistumista järjestötoimintaan. Kääriäinen viittaa Itä-Suomen maahanmuuttostrategiaan 2017, jonka visiona on ”ulkomaalaistaustaisten monipuolinen osallistuminen yhteiskuntaan” (Kääriäinen 2013, s. 11). Visiona on kehittää osallistumista osallisuudeksi, mukanaolon ensimmäisen askeleen jälkeistä kasvamista järjestötoiminnassa aktiivisuuteen, aina järjestötoiminnan hallinnon ja johtamiseen osallistumiseen saakka. Kääriäinen määrittelee osallisuuden myös eettisenä ihanteena, pyrkimyksenä, jossa jokainen ihminen tuntee kuuluvansa johonkin kokonaisuuteen, ryhmään, yhteisöön tai yhteiskuntaan, ja jossa yksilö kokee olevansa yhteisön arvokas jäsen ja haluaa vaikuttaa oman yhteisönsä toimintaan. Opinnäytetyöntekijän mukaan ”osallisuuden yhtenä mittarina voidaan pitää sitä, kuinka hyvin ihmisen asema ja tunne siitä, että hän voi vaikuttaa prosessin kaikissa vaiheissa, ideoinnista päätöksentekoon ja toiminnasta arviointiin, säilyy” (Kääriäinen 2013, s. 12).

Suomessa ulkomaalaiset voivat perustaa yhdistyksiä, liittyä yhdistysten jäseniksi ja toimia yhdistyksissä, myös hallituksen jäsenenä ja yhdistyksen nimenkirjoittajina. Yhdistyslain mukaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan asuinpaikan on oltava kuitenkin Suomi, jollei Patentti- ja rekisterihallitus myönnä lupaa poiketa tästä. Kääriäinen havaitsi haastattelujensa perusteella, että Venäjältä Suomeen muuttaneet henkilöt pitävät tärkeänä ”kulttuurin säilyttämistä, näyttämistä ja siirtämistä seuraaville sukupolville” (Kääriäinen 2013, s. 26).

Ennakkoilmoituksen mukaan A-studiossa toimittaja Markus Liimatainen kysyi 3.10.2014 suomenvenäläisiltä, kenen joukoissa nämä seisovat:[21] ”Onko kaksoiskansalaisista tulossa ulkopolitiikan pelinappuloita”. Itse ohjelmassa Liimatainen kutsui ”uhkaksi” sitä, että sadat tai tuhannet voivat joutua Suomesta Venäjän armeijaan. Ohjelman johdannossa Liimatainen määrittää uhkan: ”Haluaisiko Kouvolassa syntynyt kaksoiskansalainen marssia idästä kohti Suomen rajaa? Mutta voisiko Putin määrätä Suomessa syntyneen nuoren miehen taistelemaan lapsuuden kavereitaan vastaan?”[21]. Ohjelman aikana toimittaja oli kuitenkin hyvin maltillinen kuuntelija, joka ei kyseenalaistanut venäläisten omia näkemyksiä ja tarpeita.

Liimataisen vieraana A-Studiossa oli myös Venäläisen Kulttuuridemokraattisen liiton puheenjohtaja Kyösti Kozlov, Helsingin yliopiston dosentti Arto Luukkanen, rap-artisti Igor Parri sekä Suomen ja Venäjä kaksoiskansalaiset Jyri Snäll ja Lauri Koponen. A-Studiossa nostettiin ongelmaksi Jyri Snällin tuska, että Suomen varusmiespalvelu ei enää automaattisesti vapauta Venäjän varusmiespalveluksesta. Snäll ja Koponen murehtivat puuttuvaa sopimusta Venäjän ja Suomen välillä asepalveluksesta.

Snäll ja Koponen pohdiskelevat asevelvollisuutta ilman erityisen asianmukaista seikkaperäistä tietämystä edes Suomen kansalaisen velvollisuuksista. Lauri Koponen ilmaisi A-Studiossa kylläkin lopulta asian ytimekkääksi ja pyysi asian ”selkeyttämistä, kahdenvälistä sopimusta Suomen ja Venäjän välillä”. Koponen näki kaksoiskansalaisuuden erittäin myönteisenä asiana itselleen.

Arto Luukkanen ilmaisi päinvastaiset mieltymyksensä: ”Minun mielestäni kaksoiskansalaisuutta ei tässä tilanteessa ei tarvita oikeastaan yhtään. Kysymys on hyvin yksinkertainen: kun se aikoinaan omaksuttiin Suomessa, niin silloinhan maailmanpoliittinen tilanne oli hyvä ja päivä pastoin. Ja tuli idea siitä, että voisi vanhat immigrantit voisivat saada Suomessa Suomen passin. Hyviä puolia on, että jos on molempien maiden kansalainen, voi jouhevasti liikkua kuin kala vedessä kummassakin maassa. Periaatteessa, jos näin olisi jos ei olisi tätä poliittista ongelmaa, niin tämähän sujuisi hyvin, mutta tässä suuri iso ongelma: nimittäin lainopillinen eli nyt kun nämä pojat joutuu ilmoittautumaan asuinpaikkansa niin sehän on servituutti (rasite) Suomen kansalaisille. Nämä joutuvat velvollisuusuhteeseen. Ideahan on, että Suomen kansalaista ei kukaan voi käskeä. Ei Amerikka, ei amerikkalainen, ei Bulgaria, ei mikään muukaan maa. Tämä tilanne pitäisi nyt selkeyttää”. Kaksoiskansalaisuuden moni-ilmeisyyttä Luukkanen ei edes yrittänyt analysoida.

Kyösti Kozlovin mukaan kaksoiskansalaiset voivat talouspoliittisesti muodostaa meille ”talouden tulevaisuuden selkärangan”. ”Siinä ihminen tuntee kahden maan kulttuurin, osaavat kieltä. Näiden varaan voisi rakentaa hyvin paljon meidän tulevaisuutta Venäjä-suhteessa”.

Arto Luukkasen mukaan Venäjä tahtoo käyttää ”ulkovenäläisiä oman politiikkansa käsikassaroina ja uhriksi joutuvat nämä tavalliset venäläiset eri maissa ja se on erittäin ikävä”. Luukkanen myöntää Kyösti Kozlovin näkemyksen, että kaksoiskansalaiset voisivat toimia hyvän asialla kahden maan välillä, ”mutta jos tämä johtaa ongelmatilanteeseen, niin se on parempi selkeyttää”.

Luukkasen mukaan kaksoiskansalaisuuden ongelma tulee Venäjältä Suomeen, Suomi ei ole tehnyt ongelmaa, vaan ”Venäjä tahtoo käyttää kaksoiskansalaisia poliittiseen peliin”. Kozlov vastasi, että Venäjä niin sanotusti ”’syynää’ kaksoiskansalaisuudet, koska Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen on miljoonia ihmisiä lähtenyt ulkomaille ja nyt halutaan saada tieto ja järjestys, kuka missäkin on. En näe että tässä olisi kyse mistään pelinappuloista. Näitä tilastotietoja tarvitaan verottajalle ja sosiaalipuolelle ja niin poispäin”.

Luukkasen mukaan ukaasi kaksoiskansalaisuuden rekisteröinnistä ilmentää sitä, että ”sieltä Kremlistä ylhäältä haluttaisiin nähdä että mobilisoidaan nämä ihmiset johonkin: johonkin poliittiseen, suuremman Venäjän Euraasian Unionin luomiseen. Tätä asiaa voidaan käyttää Suomessa meitäkin vastaan”. Kansallisen edun mukaista olisi päättää, onko ihminen Suomen vai Venäjän kansalainen. Kozlov ihmettelee, että Suomessa on tehty kaksoiskansalaisuudesta poliittinen kysymys, mutta ei muualla: ”Jonkinlaista populismia”.  Igor Parri valitti A-studion haastattelussa, että ”talvisota ja ne vaikeat kokemukset muovaavat  aivan liikaa nykyhetkeä”.


Suomesta Venäjälle valtiollisiin palvelutehtäviin?


Venäjän suurlähetystö Suomessa vastasi kesäkuussa 2009 kysymykseeni lehtijuttua varten, ”pitääkö äitien pelätä lastensa joutuvan hätäpalvelutehtäviin Venäjälle?”[44]  Suurlähetystö ilmaisi silloisen menettelyn asepalveluksen suhteen: ” Tämä ongelma ei ole vain muodollinen juridisesta näkökulmasta, vaan myös moraalinen. Sen vuoksi on aiheellista kysyä, onko äitien pelättävä, kun pojat kasvavat miehiksi ja miehet puolustavat kotimaatansa, kotiansa, perhettänsä ja lopulta äitiäkin?Jos viitataan oikeudelliseen puoleen, Venäjän lain mukaan kansalaiset merkitään armeijan kirjaan heidän asuinpaikkansa komissaarien mukaan. Näin ollen tämä määräys ei koske Venäjän kansalaisia, jotka ovat jo konsuliviranomaisten rekisterissä, kun he asuvat pysyvästi Suomessa ja heillä ei ole rekisteröintiä Venäjällä. Jos vanhemman kansalaisuus on Venäjän konsuliviranomaisen rekisterissä, syntynyt lapsi on hyväksytty myös konsuliedustuston rekisteriin. Lisäksi Venäjän kansalaisen palvelukseen ottoa helpotetaan, jos hän on suorittanut asepalveluksen toisessa maassa (esim. Suomessa).”

Tietysti Venäjän kansalaisuuteen kuuluu myös oikeuksia ja mahdollisuuksia näiden velvollisuuksien rinnalla, kuten suurlähetystö lausui: ” Lapsi ja hänen äitinsä ovat Venäjän kansalaisia riippumatta siitä, missä he asuvat. He ovat kaikkien samojen oikeuksien alaisia kuin mitä on määritelty Venäjän lainsäädännössä Venäjän kansalaisille. He voivat luottaa saavansa apua, suojelua ja kaikki edut kokonaisuudessaan.
Päätös hakea lapsen kansalaisuutta ei ole matemaattista laskelmointia, vaan tietoinen valinta säilyttää hengellinen ja historiallinen sekä loppujen lopuksi kansallinen suhde Isänmaahan ja ihmisiin lähellä häntä
.”[44]

Pääesikunnasta toimialapäällikkö, majuri Vesa Tohkanen vastasi minulle kirjallisesti 23.4.2014 kysymykseen asevelvollisuudesta. Suomen kansalaisen yksi velvollisuus on suomalaisille miehille asevelvollisuus, josta säädetään asevelvollisuuslaissa (1438/2007). Asevelvollisuuslaissa säädetään myös tapauksista, joissa henkilöllä on useampi kuin yksi kansalaisuus (74–77 §). Suomi on ratifioinut Eurooppalaisen yleissopimuksen kansalaisuudesta (94/2008)[22], jonka 21 artiklan mukaan henkilöiden, joilla on kahden tai useamman sopimusvaltion kansalaisuus, edellytetään suorittavan asevelvollisuutensa ainoastaan yhdessä näistä sopimusvaltioista. Tällaiset henkilöt ovat asevelvollisia siinä sopimusvaltiossa, jonka alueella he asuvat. He voivat kuitenkin 19 vuoden ikään saakka missä tahansa muussa sopimusvaltiossa, jonka kansalaisia he ovat, suorittaa vapaaehtoisesti asevelvollisuuden, joka kestää tosiasiallisesti yhteensä vähintään yhtä pitkän ajan kuin varusmiespalvelus ensin mainitussa sopimusvaltiossa. Majuri Tohkanen kertoo, että hän ei tiedä Venäjän kantaa tähän sopimukseen.

Itse asiassa Venäjän on allekirjoittanut Eurooppalaisen yleissopimuksen kansalaisuudesta 6.11.1997, mutta ei ratifioinut tämän sopimuksen, kun taas esimerkiksi Iso-Britannia, Kanada ja Amerikan Yhdysvallat eivät ole allekirjoittaneet eivätkä ratifioineet sopimusta.[23] Venäjän varhaisempi tulkinta ja lainmuotoilu tarkoitti juuri sitä, minkä Venäjän suurlähetystö Suomessa kertoi vastaukseksi kesäkuussa 2009 lehtihaastatteluuni. Venäjällä Eurooppalainen yleissopimus kansalaisuudesta on sitova Wienin yleissopimuksen kansainvälisistä suhteista osalta.  Venäjän Federaation laki 28.3.1998 N-53-FZ ”Asevelvollisuudesta” säätää 24 artiklassa varusmiespalvelun lykkäämisestä kokopäiväisen opiskelun johdosta. Venäjän asevelvollisuus laki liittyy nimenomaisesti ja sanallisesti Eurooppalaisen yleissopimukseen kansalaisuudesta myös kansalaisuuteen liittyvissä seikoissa artiklassa 21, jossa määritellään poikkeuksia asepalvelukseen liittyvissä asioissa. Artiklan 1 kohdassa lausutaan: ” 1. Лица, имеющие гражданство двух или более государств-участников, должны исполнять свою воинскую обязанность в отношении лишь одного из этих государств-участников.” (Henkilö, jolla on kahden tai useamman sopimusvaltion kansalaisuus, täyttää asevelvollisuuden vain yhdessä näistä sopimusvaltioista). Venäjän Federaation ihmisoikeusvaltuutetun raportissa vuonna 2005 lausuttiin 25 artiklassa, että kaksoiskansalaisen henkilön pakottaminen asevelvolliseksi molemmissa maissa ei ole sallittua. ”Henkilö nauttii valinnanvapautta päättää, missä maassa asepalveluksen suorittaa”  (лицо пользуется свободой выбора при принятии решения о том, в какой стране выполнить воинскую повинность.).   


Tämän jälkeen lain sisältö ja tulkinta ovat eräiltä osin muuttuneet ja tarkentuneet pienien sanamuutosten johdosta – ja lähentynyt Suomen käytäntöä, jossa ei ole mitään automaatiota asevelvollisuudesta vapautumiseksi. Voidaan myös kysyä, miksi säilyttää turistiviisumimaksujen säästämiseksi Venäjän kansalaisuutta, jos valtion kansalaisuuteen ei ole aidosti sitoutunut? Oikeastaan nyt Suomen ongelma ei ole niin paljon Venäjän kaksoiskansalaisuus, josta tehdään sekä kansallinen että inhimillinen uhka, vaan Suomen ja Venäjän puuttuva kahdenvälinen sopimus asioiden selkeyttämiseksi.

Venäjän Federaatio ja Turkmenistan ovat tehneet kaksoiskansalaisuuden tilanteiden selkeyttämiseksi sopimuksen 23.12.1993, jonka 5 artiklan mukaan kansalainen suorittaa yhden asevelvollisuuden ja on vapautettu toisesta asepalveluksesta. Venäjä on tehnyt  Tadžikistanin  kanssa vastaavan sopimuksen kaksoiskansalaisuuden selkeyttämiseksi 7.9.1995, jossa sopimuksen 3 artiklan 4 kohdassa säädetään, että kansalaisen ei tarvitse suorittaa varusmiespalvelua kahdessa valtiossa. Näissä sopimuksissa säädetään myös sosiaaliturvasta, työkyvyttömyydestä, lasten kansalaisuudesta.[24]

Venäjän asevelvollisuuslain 23 artikla lausuu 1 pykälän kohdassa 4, että asevelvollisuus ei koske Venäjän kansalaisuutta, kun henkilö suorittaa asepalveluksen toisessa kansainvälisen sopimuksen jäsenvaltiossa ” прошедшие военную службу в другом государстве в случаях, предусмотренных международными договорами Российской Федерации”. Tällaisen kansainvälisen sopimuksen Venäjä on tehnyt tiettävästi Tadžikistanin ja Turkmenistanin kanssa.  

7.6.2013 muutettiin Venäjän Federaation Asevelvollisuuslian 23 artiklaa. Nykyisen lain kirjaimen mukaan asepalveluksesta vapautetaan vain sellaisissa tapauksissa Venäjän kansalaiset, jos näiden toisen kansalaisuuden mukaisella valtiolla on asiaa koskeva sopimus Venäjän Federaation kanssa. 28.5.2014 Venäjä hyväksyi muutoksen kaksoiskansalaislainsäädäntöön, jonka uuden lain mukaan Venäjän Federaation kansalainen on velvollinen myös ilmoittamaan viranomaisille kirjallisesti toisen maan kansalaisuus. Venäjän juridiikkaa käsittelevillä sivustoilla on annettu vastauksia kyselijöille siitä, että esimerkiksi henkilö, jolla on Venäjän kansalaisuuden ohessa Azerbaidžanin kansalaisuus ja hän on suorittanut Azerbaidžanissa asepalveluksen, hänen suorittama palvelus Azerbaidžanissa ei korvaa asepalvelusta Venäjällä, vaan hänet kutsutaan palveluun myös Venäjällä. Myös Bulgarian ja Venäjän kaksoiskansalaiset eivät ole automaattisesti vapautettu Venäjän asevelvollisuudesta

Suomen kanta on varsin yhdenkaltainen Venäjän menettelyn kanssa: ”Suomessa asuva asevelvollinen jolla on myös toisen maan kansalaisuus, on velvollinen suorittamaan suomalaisen varusmiespalveluksen, ellei erikseen asevelvollisuuslain 71 § perusteella hae vapautusta siitä sillä perusteella, että on suorittanut vähintään 4 kuukauden rauhanaikaisen palveluksen toisessa maassa” (majuri Tohkanen 23.4.2014).

Suomessa asuvat kaksoiskansalaiset Venäjän kansalaiset eivät tarvitse valittaa, vaan suorittakoon oman kansalaisuutensa mukaisen palveluksen ja anokoon vapautusta Suomen armeijasta.


Lainlaatija pohti kaksoiskansalaisuutta seikkaperäisesti


Toisin kuin olisi luultavissa professori Timo Vihavaisen letkautuksista, niin lainlaatija on monessa eri yhteydessä ja laajasti pohtinut kaksoiskansalaisuuden hyötyjä ja haittoja.

Suomen tasavallan presidentti Martti Ahtisaari ja puolustusministeri Anneli Taina allekirjoittivat Helsingissä 24.10.1997 eduskunnalle annetun lain asevelvollisuuslain muuttamiseksi. Tällöin lainsäätäjä totesi lyhyesti asevelvollisuuslain 8 ja 10 lukuihin liittyvän asevelvollisuutta koskevien päätösten muutoshausta myös sellaisille henkilöille, joilla on kaksoiskansalaisuus.

RKP:n edustaja Per Löv esitti kirjallisessa kysymyksessä 4.9.1998 ajatuksen, että ”jos toinen vanhemmista on toisen EU-maan kansalainen, olisi erityisen perusteltua ottaa käyttöön mahdollisuus kaksoiskansalaisuuteen. Suomalaisten jälkeläiset, joihin nykyisin suhtaudutaan monella taholla hyvin torjuvasti, ottaisivat myönteisesti vastaan tällaisen eleen”.[9] Sisäasiainministeri Jan Erik Enestam vastasi 21.9.1998, että silloisen lain mukaan kaksoiskansalaisuuteen Suomen laki suhtautui kielteiseksi, vaikka on myös tapauksia, joissa Suomen kansalaisuuden lisäksi henkilöllä on jonkin vieraan valtion kansalaisuus. Tällaiset tapaukset lisääntyivät 1.9.1984 voimaan tulleen kansalaisuuslain muutoksen myötä. ”Suomen kansalaisuuslainsäädäntö on siis jo pitkään sallinut lapsen saavan syntymän perusteella Suomen kansalaisuuden suomalaiselta vanhemmaltaan ja vieraan valtion kansalaisuuden ulkomaalaiselta vanhemmaltaan. Syntyessä saatavan monikansalaisuuden lisääntymisen vastapainoksi lakiin lisättiin vuonna 1984 muun muassa Suomen kansalaisuuden automaattista menettämistä 22-vuotiaana koskeva säännös. Menettämissäännös koskee henkilöitä, joilla ei enää ole siteitä Suomeen.”[9]


Lakialoitteen LA 180/1999 laiksi kansalaisuuslain muuttamiseksi (Riitta Prusti, Sdp ym) lähetettiin valiokuntaan jo 10.12.1999. Valiokunnassa olivat kuultavina ylijohtaja Pentti Visanen (sisäasiainministeriö), yksikön päällikkö Pekka Hyvönen (ulko­asiainministeriö), lainsäädäntöneuvos Eija Siitari-Vanne (oikeus­ministeriö), hallitusneuvos, lainsäädäntöjohtaja Seppo Kipinoinen (puolustusministeriö), johtaja Tiina Suominen (Ulkomaalaisvirasto), toiminnanjohtaja Paula Selenius (Suomi-Seura ry), puhemies, Suomi-Seura ry:n puheenjohtaja Pertti Paasio, Kanadan varapuhemies Veli Ylänkö ja sihteeri Tiina Strandberg, Ulkosuomalaisparlamentti, professori Mikael Hidén ja professori Ilkka Saraviita. Lakialoitteesta ovat aikaisemmin olleet kuultavina myös sisäasiainministeri Kari Häkämies, lainsäädäntöneuvos Eero J. Aarnio, oikeusministeriö, oikeustieteen tohtori, dosentti Lauri Hannikainen ja professori Martin Scheinin.

Tällä ryhmittämällä oli monipuolinen kaksoiskansalaisuuden tarpeisiin ja kansainväliseen tilanteeseen liittyvä osaaminen ilman hetkellistä poliittista populismia eduskuntavaalien läheisyydessä.

Kokoomuksen edustaja Kalervo Kummola teki eduskunnassa 30.11.1999 kirjallisen kysymyksen Kaksoiskansalaisuuden käyttöönotosta.[8] Hänen mukaansa ”monet maailmalla asuvat suomalaiset kokevat nykyisen kansalaisuuslainsäädännön ongelmalliseksi. Voimassa olevan lainsäädännön mukaan pysyvästi ulkomailla asuva suomalainen menettää automaattisesti Suomen kansalaisuuden, jos hän ottaa uuden asuinmaansa kansalaisuuden. Kaksoiskansalaisuus on ulkomailla asuvia ns. ulkosuomalaisia eniten askarruttava kysymys Kansainvälistymisen myötä ihmiset sitoutuvat useampaan kuin vain yhteen maahan. Kaksoiskansalaisuus antaa nimenomaan mahdollisuuden asua ja työskennellä kahdessa eri maassa. - - - Merkitseehän Suomen kansalaisuudesta luopuminen osittain myös omasta syntyperästä, perinteistä ja identiteetistä luopumista. - - -Kaksoiskansalaisuus hyväksytään nykyisin muun muassa Australiassa, Belgiassa, Ranskassa, Kanadassa, Iso-Britanniassa, Sveitsissä ja Yhdysvalloissa”. Kummola tähdentää kaksoiskansalaisuuden hyötyä: ”Kaksoiskansalaisuuden hyväksyvät maat eivät ole havainneet sen soveltamisessa merkittäviä ongelmia. Kansainvälisessä kehityksessä ollaan yleisesti menossa kaksoiskansalaisuutta sallivaan suuntaan. Kaksoiskansalaisuuden käyttöönotto on Suomen ja Suomen valtion etujen mukaista. Ulkomailla asuvat suomalaiset tekevät maatamme ja suomalaisuutta tunnetuksi monin eri tavoin eri puolilla maailmaa.”[8] Sisäasiainministeri Kari Häkämies vastasi Kummolan kysymykseen 15.12.1999 sekä viittasi valtion turvallisuuteen ja lojaliteettikysymyksiin: ”Monikansalaisuuteen kielteisen suhtautumisen taustalla voidaan katsoa olevan myös valtion turvallisuuteen liittyvät näkökohdat, jotka liittyvät etenkin maassa asuvien ulkomaalaisten kansalaistamiseen. Ei ole pidetty suotavana, että maahan syntyy vähemmistöjä, joilla olisi sekä asuinmaan että jonkin vieraan valtion kansalaisuus. Tällainen tilanne saattaisi aiheuttaa paitsi lojaliteettiristiriitoja myös ulkopuolista pyrkimystä vaikuttaa maan asioihin vähemmistöjen kautta”. Tiedostettuaan nuo haasteet Häkämies kuitenkin päättää vastauksensa asiaa koskevaan kehitystarpeeseen: ” Monikansalaisuusasia on siis edelleen selvitettävänä ja pohjoismaat on kutsuttu yhteiseen kokoukseen tulevan vuoden tammikuussa. Tässä kokouksessa tullaan pohtimaan eri vaihtoehtoja myös muiden asioiden kuin monikansalaisuuden osalta.”[8]

Kaksoiskansalaisuuslain valmistelua käsittelevään perustuslakivaliokunnan ratkaisevaan käsittelyyn ottivat osaa tammikuussa 2003 pj. Paula Kokkonen /kok ; vpj. Riitta Prusti /sd; jäs. Tuija Brax /vihr ; Klaus Hellberg /sd (osittain) ; Esko Helle /vas ; Gunnar Jansson /r ; Jouko Jääskeläinen /kd ; Saara Karhu /sd ; Jouni Lehtimäki /kok ; Johannes Leppänen /kesk ; Pekka Nousiainen /kesk ; Heli Paasio /sd ; Osmo Puhakka /kesk ; Pekka Ravi /kok ; Markku Rossi /kesk ; Ilkka Taipale /sd ; vjäs. Veijo Puhjo /vas (osittain) . Poliittisesti kaksoiskansalaisuutta varten on kuultu monipuolisesti Suomen poliittista kenttää: hyvä poliittinen asiantuntemus on ollut käytössä, kun vain kymmenen vuotta sitten asiaa pohdittiin nykyistä lakia säädettäessä.

RKP:n Ulla-Maj Wideroos [6]pyysi eduskunnassa suullisella kysymyksellä selvitystä kaksoiskansalaisuudesta, sillä Ruotsi oli luopunut jo 1.7.2001 alkaen periaatteesta, jossa vältetään kaksinkertaista kansalaisuutta. Ruotsi oli perustellut kaksoiskansalaisuutta ”yleistyvällä kansainvälistymisellä jonka johdosta kansalaiset siitä syystä, että he useammin asuvat ja perustavat perheensä ulkomailla, yhä enenevässä määrin tuntevat yhteenkuuluvuutta useampaan kuin yhteen maahan. Nämä perustelut ovat merkityksellisiä myös Suomen näkökulmasta katsottuna.” Wideroos kysyikin, ”minkälaisia suunnitelmia hallituksella on ottaa käyttöön mahdollisuus kaksinkertaiseen kansalaisuuteen?” Sisäasiainministeri Ville Itälä vastasi, että hän on antanut määräykset valmistella lakimuutos, jossa hyväksytään kaksoiskansalaisuus.

Perussuomalaisten Raimo Vistbacka esitti eduskunnassa kirjallisen kysymyksen 6.4.2000 (KK 335/2000)[7] Pohjoismaiden ulkopuolella asuville Suomessa syntyneille myönnettävästä kaksoiskansalaisuudesta. Hän viittasi siihen tarpeeseen, että ”satojatuhansia suomalaisia on viime sotien jälkeen muuttanut ulkomaille paremman toimeentulon toivossa.  Suurin kohdemaa on ollut naapurimaamme Ruotsi, mutta myös Euroopan ulkopuolelle USA:han, Kanadaan ja Australiaan on siirtynyt kymmeniätuhansia suomalaisia. Heistä monet ovat asuneet uudessa kotimaassaan jo vuosikymmeniä, mutta siitä huolimatta he ovat mieleltään suomalaisia, ja monet heistä harkitsevat vanhuuden päivinään muuttavansa takaisin synnyinmaahansa sukulaistensa lähelle.”[7] ” Varsinkin em. kaukaisempiin maihin muuttaneiden on ollut välttämätöntä ottaa uuden asuinmaansa kansalaisuus, sillä eläketurvan ja muiden sosiaalisten etuuksien, yritystoiminnan lupakäytännön sekä työlupa-asioiden järjestäminen olisi muutoin ollut käytännössä mahdotonta. Kansalaisuutta vaihtamalla he ovat siis turvanneet toimeentulonsa ja vanhuudenturvansa. Muuttaessaan eläkkeelle päästyään Suomeen asumaan nämä paluumuuttajat kohtaavat monia ongelmia, koska heillä ei ole enää Suomen kansalaisuutta, koska he ovat joutuneet luopumaan siitä saatuaan toisen maan kansalaisuuden. Olisi käytännön jokapäiväisen elämän kannalta helpompaa, jos Suomesta muualle muuttaneille, toisen maan kansalaisuuden saaneille entisille Suomen kansalaisille voitaisiin myöntää kaksoiskansalaisuus. Näin he Suomessa asuessaan olisivat tasavertaisessa asemassa, mihin heillä entisinä maan kansalaisina ja tänne palanneina tulisi olla oikeus.”[7] Vistbackan kysymykseen sisäasiainministeri Kari Häkämies vastasi 28.4.2000, että ”Kansalaisuuslain uudistaminen sisältyy hallitusohjelmaan. Kansalaisuuslain uudistustyö alkoi sisäasiainministeriössä jo 1990-luvun alkupuolella. Työ keskeytettiin vuonna 1997 väliaikaisesti, koska tuolloin myös muut pohjoismaat alkoivat uudistaa omaa kansalaisuuslainsäädäntöään ja koska pidettiin tärkeänä seurata muiden pohjoismaiden uudistusten etenemistä. Uuden kansalaisuuslain valmistelu aloitettiin sisäasiainministeriössä uudelleen tämän kuun alussa”[7]


Kirjallisessa kysymyksessään 22.2.2005 RKP:n edustaja Eva Biaudet huomauttaa, että hyväksytyn kaksoiskansalaisuuslain ”tavoitteena on lain esitöiden mukaan auttaa ulkomailla asuvia Suomen kansalaisia säilyttämään yhteytensä Suomeen ja helpottaa mahdollista Suomeen paluuta. Mahdollisuuden kaksoiskansalaisuuteen tulisi lisäksi vaikuttaa myönteisesti Suomessa pysyvästi asuvien ulkomaalaisten päätökseen hakea Suomen kansalaisuutta, koska tämä ei enää merkitse toisen kansalaisuuden menettämistä.”[10] Biaudet moittii kysymyksessään kansalaisuuden menettämistä, koska voimassaoleva laki asetti hänen mukaansa ”henkilön kaksoiskansalaisuuden vuoksi lain edessä muita heikompaan asemaan. Perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan henkilöön liittyvän syyn perusteella. Huolimatta tästä perustuslakiin otetusta yksiselitteisestä yhdenvertaisuuden vaatimuksesta tilanne on tämä: henkilön, jolla on pelkästään Suomen kansalaisuus, tulee suorittaa asevelvollisuus ennen 30 vuoden täyttämistä, kun taas henkilön, jolla on kaksoiskansalaisuus, tulee suorittaa asevelvollisuus ennen 22 vuoden täyttämistä, jos hän haluaa säilyttää Suomen kansalaisuuden. Tämä kaksoiskansalaisuuden omaavien henkilöiden asettaminen eri asemaan asevelvollisuuden osalta liittyy ainoastaan siihen seikkaan, että henkilöllä on kaksi kansalaisuutta. - - - Riittävän yhteyden turvaamista Suomeen ei voida pitää hyväksyttävänä perusteena vaatimukselle, jonka mukaan Suomen kansalaisten tulisi kaksoiskansalaisuuden vuoksi suorittaa asevelvollisuutensa muita asevelvollisia huomattavasti aikaisemmin.”. [10] Sisäasiainministeri Kari Rajamäki vastasi 11.3.2005 Eva Biaudetin kysymykseen, että Biaudetin väite on epätarkka: ” Varusmies- tai siviilipalveluksen suorittaminen ennen 22 ikävuoden täyttymistä on siten vain yksi tapa osoittaa riittävä yhteys Suomeen. Ei voida katsoa, että henkilöt, joilla on myös jonkin vieraan valtion kansalaisuus, olisi asetettu eri asemaan asevelvollisuuden suorittamisen suhteen. Koska he voivat säilyttää Suomen kansalaisuuden yksinkertaisella ilmoituksella, myös heillä on mahdollisuus suorittaa varusmies- tai siviilipalvelus 22 ikävuoden täyttymisen jälkeen tai hakea vapautusta sen suorittamisesta.”[10]

Pääministeri Jyrki Kataisen ja sisäasiainministeri Päivi Räsäsen johdolla hallitus antoi 6.6.2013 esityksen Poliisiammattikorkeakoulua koskevaksi laiksi HE 64/2013 [2]. Tällöin hallitus määritteli poliisitoiminnan ja sisäasiainministeriön toiminnan kannalta, että poliisiammattikorkeakoulusta opiskeluoikeuden peruuttaminen Suomen kansalaisuuden menettämisen perusteella olisi käytännössä hyvin harvinaista ”eikä säännös soveltuisi sellaisiin tilanteisiin, joissa opiskelija saisi Suomen kansalaisuuden lisäksi jonkin toisen valtion kansalaisuuden (kaksoiskansalaisuus).”[2] Pääministeri ja sisäasiainministeri allekirjoittivat esityksen, joka painotti heti tässä yhteydessä ”sisäisen turvallisuuden” keskeisyyttä ja ”tavallisia kansalaisia korkeampi vaatimuksia luotettavuudessa ja lainkuuliaisuudessa” sekä edellytyksiä salassa pidettävien ja turvaluokiteltavien tietojen käsittelyyn.[2]


Suomen voimassaoleva Kaksoiskansalaisuuslaki on tullut voimaan 1.6.2003, lakiehdotus on itsessään esitetty eduskunnalle hyväksyttäväksi 16.5.2003, minkä jälkeen lakia on hienovaraisesti ajanmukaistettu yksityiskohdissa. Lain 2 luvun 9 §:n mukaan lapsi saa syntyessään Suomen kansalaisuuden, jos toinen vanhemmista on Suomen kansalainen ja tällaisen vanhemman lapsi syntyy Suomessa. Lain 2 luvun 9 §:n pykälän 4 kohdan mukaan jäisi periaatteessa pieni mahdollisuus, että tämä lapsi ei saisikaan Suomen kansalaisuutta, jos lapsella olisi ”syntymänsä perusteella edes toissijaisesti oikeus saada - - - vieraan valtion kansalaisuus”. Käytännössä Suomessa ei kuitenkaan ole hyväksytty Suomen kansalaisuuden luopumisesta edellä mainituilla edellytyksillä, jos lapsella olisi oikeus saada Venäjän valtion kansalaisuus. Tuollaisessa tapauksessa ihminen ei saa siis Suomen kansalaisuutta hakemuksesta, vaan syntymän perusteella. Kansalaisuuslain 3 luku säätää Suomen kansalaisuudesta hakemuksesta, joka edellyttää kielitaitovaatimusta, nuhteettomuutta (ei ole syyllistynyt rikesakkoa vakavampaan tekoon) ja varsinaista asumista Suomessa (viisi vuotta keskeytyksettä yhtäjaksoinen asuminen Suomessa).

Kaksoiskansalaisuuslaki määrittää myös Suomen kansalaisuuden menettämisestä isyyden kumoamisen seurauksena eräissä tapauksissa, väärien tietojen antamisen perusteella ja ikään liittyvien seikkojen perusteella. Lain 5 luvun 34 § säätää, että Suomen kansalainen, jolla on myös jonkin vieraan valtion kansalaisuus, säilyttää kansalaisuuden täyttäessään 22 vuotta vain, jos hänellä on riittävä yhteys Suomeen. Tällainen riittävä yhteys syntyy, jos hän on syntynyt Suomessa ja hänen kotipaikkansa on Suomessa kun henkilö täyttää 22 vuotta, tai 18–22 vuoden iässä tämä henkilö ilmoittaa Suomen diplomaattiselle edustukselle halunsa säilyttää Suomen kansalaisuus, jos henkilö hakee Suomen passia tai on suorittanut Suomen varusmiespalvelun.

Voimassaolevan Kaksoiskansalaisuuslain 5 luvun 35 §:n perusteella Suomen kansalaista ei vapauteta hakemuksesta Suomen kansalaisuudesta, jos hakijalla on kuitenkin Suomessa kotikunta. 


Näin hallitus perusteli Kaksoiskansalaisuuslakia vuonna 2002


Voimassaolevaa Kaksoiskansalaisuuslakia varten esityksen hallituksen HE 235/2002 puolesta antoi sisäasiainministeri Ville Itälä. Hallitus kirjaa esityksensä yleisperusteisiin, että ”kansalaisuuden merkitys on viime aikoina kokonaisuudessaan vähentynyt verrattaessa yksilön oikeuksia valtion omien kansalaisten ja muiden välillä. Kansalaisuuden merkitystä voidaan kuitenkin edelleen pitää huomattavana etenkin kriisitilanteissa ja verrattaessa kansalaisuudettoman tilannetta henkilöön, jolla on jonkin valtion kansalaisuus”. Hallitus huomauttaa, että ”saatetaan myös katsoa, että valtion etuna on säilyttää myös sen ulkopuolelle muuttaneet kansalaiset kansalaisinaan niin kauan kuin näillä säilyy kiinteä yhteys valtioon.” Sisäasiainministeri Ville Itälän esityksessä hallitus huomautti vuonna 2002, että ”monikansalaisuuteen on kansainvälisessä oikeudessa perinteisesti suhtauduttu torjuvasti. Monikansalaisuutta on pidetty haitallisena etenkin turvallisuuspoliittiselta kannalta, kansalaisten suojelun kannalta ja tarkoituksenmukaisuussyistä. Viime aikoina suhtautuminen on kuitenkin yleisesti muuttunut myönteisemmäksi. Suhtautumistavan muutos liittynee siihen, että kansalaisuuden merkitys on kokonaisuudessaan vähentynyt. Monikansalaisuutta ei voida kaikissa tilanteissa estää. Näin ollen on tilanteita, joissa Suomen kansalainen voi samanaikaisesti olla myös jonkin vieraan valtion kansalainen”.

Turvallisuusnäkökohtana hallitus viittasi siihen vanhaan käsitykseen, että etenkin Suomessa asuvien ulkomaalaisten kansalaistaminen voisi luoda Suomeen syntyvän ”vähemmistön, jolla olisi sekä Suomen että jonkin vieraan valtion kansalaisuus. Tällaisen tilanteen on ajateltu saattavan aiheuttaa paitsi lojaliteettiristiriitoja esimerkiksi tietynlaisissa tehtävissä, jos henkilön kummankin kansalaisuusvaltion edut ovat ristiriidassa keskenään, myös ulkopuolista pyrkimystä vaikuttaa valtion asioihin vähemmistöjen kautta, jolla on kummankin valtion kansalaisuus”. Vanhan kansalaisuuslain mukaan Suomen kansalaisuuden menetti henkilö, joka saa vieraan valtion kansalaisuuden hakemuksesta tai siihen verrattavalla tavalla. Suomen kansalaisuuden menetti myös se, joka ryhtymällä vieraan valtion palvelukseen sai sen kansalaisuuden. Vieraan valtion palveluksella tarkoitettiin sekä siviili- että sotilaspalvelusta. Myöskään vanhan lain aikana Suomessa asuvaa ei yleensä vapautettu Suomen kansalaisuudesta.

Ville Itälän esityksessä Kaksoiskansalaisuuslaiksi hallitus perusteli, että ”yhteiskuntien kansainvälistyminen on johtanut siihen, että yhä suurempi joukko ihmisiä tuntee yhteenkuuluvuutta useampaan kuin yhteen valtioon. On myös osoitettavissa, että monikansalaisuudesta on hyötyä ja haittaa sekä valtiolle että yksilölle. Monikansalaisuus hyödyttää yksilöä esimerkiksi siten, että hänellä on täysivaltaiset oikeudet useammassa kuin yhdessä valtiossa. Hän ei tarvitse lupaa maahanmuuttoon, asumiseen tai työntekoon kaikissa niissä valtioissa, joiden kansalaisuus hänellä on. Hänellä on lisäksi mahdollisuus osallistua yhteiskunnalliseen elämään, äänestää ja asettua ehdokkaaksi kaikissa kansalaisuusvaltioissaan. Toisaalta, monikansalaisuudesta saattaa olla yksilölle haittaa, jos hän joutuu vaikeuksiin kansalaisuusvaltiiossaan eikä hänen toinen kansalaisuusvalitonsa voi tällöin aina auttaa häntä. Monikansalainen saattaa myös joutua suorittamaan asevelvollisuuden kaikissa kansalaisuusvaltioissaan. Turvallisuusnäkökohdista monikansalaisuutta saatetaan pitää ongelmallisena valtion kannalta, koska monikansalallisuuden voidaan ajatella johtavan lojaalisuuteen useammalle kuin yhdelle valtiolle”.

Ruotsin monikansalaisuuteen hyväksyvästi suhtautuva laki tuli voimaan 1.7.2001. Monikansalaisuudesta yksilölle ja valtiolle koituvien etujen ja haittojen arvioinnin perusteella monikansalaisuuden etujen todettiin olevan painavampia kuin siitä koittuvien haittojen”. Suomen hallituksen esitys havaitsi 2002, että Norja ja Tanska suhtautuivat kielteisesti monikansalaisuuteen. Islanti suhtautui kansalaistettavien ulkomaalaisten osalta myönteisesti monikansalaisuuteen, mu Islannin kansalaisten osalta kielteisesti. Näiden Pohjoismaiden lait olivat 1950-luvulla säädettyjä. Suomen hallituksen esityksen mukaan myönteisesti monikansalaisuuteen suhtautui Espanja, Irlanti, Italia, Kreikka, Portugali, Ranska, Sveitsi, Yhdistynyt Kuningaskunta, Venäjän Federaatio, Amerikan Yhdysvallat, Kanada ja Australia.

Kansalaisuuden poisottamista on tutkittu eri valtioiden lakikomiteoissa. Tanskassa kansalaisuuden kumoamista pidetään mahdollisena, jos se on saatu petoksella. Irlannin kansalaisuuslain mukaan kansalaistamalla saatu Irlannin kansalaisuus voidaan kumota, jos se on saatu vilpillisesti. Ranskan vuodelta 1938 olevassa siviililaissa säädetään kansalaisuuden poisottamisesta, jos kansalaisuus on saatu petoksella. Amerikan Yhdysvaltojen kansalaisuuden kumoaminen on mahdollista, jos kansalaisuus on saatu laittomasti tai antamalla totuudenvastaisia tietoja olennaisista seikoista. Alankomaiden mukaan kansalaisuus voidaan kumota vilpillisten tietojen perusteella, mutta ei enää 12 vuoden kuluttua kansalaisuuden myöntämisestä.

Suomen hallitus katsoi lakiesityksessään nykyistä Kaksoiskansalaisuuslakia varten, että tällä tavalla ”pyritään auttamaan Suomen ulkopuolella asuvia Suomen kansalaisia säilyttämään yhteytensä Suomeen ja helpottamaan mahdollista Suomeen paluuta. Ehdotuksella pyritään myös siihen, että Suomessa pysyvästi asuvan ulkomaalaisväestön halukkuus Suomen kansalaisuuden hakemiseen ei olisi Suomen lainsäädännön puolesta riippuvainen mahdollisuudesta säilyttää senhetkinen kansalaisuus. Ehdotuksessa pidetään tärkeänä, että Suomeen muuttava ulkomaalaisväestö ajan myötä haluaisi saada täydet osallistumisoikeudet ja –velvollisuudet suomalaisessa yhteiskunnassa”.


Kaksoiskansalaisuus ja maanpuolustus


Yleensä ei Torsti Sirén ilmaise oikeita asioita, mutta eräs hänen käsitemuutos on ihan valaiseva: Sirén ei käytä niin paljon maanpuolustustahto-käsitettä kuin ”maanpuolustusidentiteetti” (defence identity).[32] Sirén ei toki pohdi niinkään sitä, miten maanpuolustusidentiteetti voisi rappeutua Suomessa ja muissa kansallisvaltioissa globalisoitumisen ja monikulttuuristumisen seurauksena, joita vastaan pienenkin Suomenkin on ilmeisen turha taistella.  Ehkä Timo Vihavaisen argumentointi yltiönationalististen mielikuvien puolesta on pikemmin traditionalismia ja kyvyttömyyttä ojentautua globaaliin muutokseen?  ”Maanpuolustusidentiteetti” on kuitenkin erityisen käyttökelpoinen käsite arvioitaessa ylipäätänsä maanpuolustuksellisen ja valtiollisen turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttunutta ympäristöä. Tilanne tuskin korjaantuu kansallisia rajoja ja kansallisia heimoja suojaavaksi sillä, että kaksoiskansalaisuudet kiellettäisiin: edelleen yksikansalaisiksi syntyneet lapset tietävät, että äiti tai isä tai isovanhemmat ovat toisesta valtiosta toisen maan kansalaisia. Tämän toisen maan kansalaisten tappamiseen kynnys voi muodostua mahdottoman korkeaksi, kun tämä toisen maan kansalainen ei ole enää uskottavasti sellainen ”eläin” ja ”hirviö”; jollaiseksi kansallinen sotapropaganda on hänet tahtonut luoda.

Tutkijat Guy Elcheroth ja Steve Reicher [26] huomauttavat jo heti alussa British Journal of Social Psychology –julkaisussa keväällä 2013, että ”viimeaikaiset tutkimukset ovat kyseenalaistaneet perinteisen olettamuksen, että väestö väistämättä asettuu kansallisten johtajiensa tueksi sodan aikana”. Voisiko käydä niin myös Suomessa? Sitäkö Suomessa nyt varsinaisesti pelätään, kun hyökätään Venäjän kansalaisia vastaan Suomessa: pelätään, että nämä rappeuttavat mahdollisen sotapropagandan Suomessa. Ehkäpä Suomessa pelätään enemmän kyvyttömyyttä sotapropagandassa kuin Venäjän kansalaisten pääsyä salaisuuksien ääreen ja epälojaaliutta salaisuuksia kohtaan? Usein sotaa käsittelevissä tutkimuksissa viitataan poliittisen viestinnän ja massamedian tärkeään vaikutusvaltaan tuossa kriisitilanteessa. Nyt tuo monopoli ei ole rikkoutumaton – kiitos venäläisten!

Ulkoministeri Erkki Tuomioja ilmaisi 23.10.2014 uskomuksensa, että suomalaisten maanpuolustustahto on säilynyt vuosikymmenestä toiseen korkeana. Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan viimeisimmän haastattelututkimuksen (12/2013) mukaan enemmän kuin neljä viidestä olisi valmis osallistumaan maanpuolustuksen tehtäviin taitojen mukaan. Puheensa lopussa Tuomioja viittaa vaikkakin lyhyesti syrjäytyneisyyden ja köyhyyden haasteeseen turvallisuudelle: ”Uskottavan kansallisen puolustuksen ja kansainvälisen yhteistyön lisäksi turvallisuuteen liittyy monia muita asioita, kuten työllisyys, koulutus ja eriarvoistumisen estäminen. Näin ollen turvallisuuskysymystä ei tule redusoida pelkästään Natoon.”

Tuomiojan pitkän puheen niukka sisältö tulee ilmi siinä, että hän ei juurikaan problematisoinut ja analysoinut esimerkiksi maanpuolustusidentiteetti-käsitteen avulla monikulttuurista tilannetta ja eriarvoistumista. Onko todella niin, että sotapropaganda riittää kutsumaan intomielisesti taistoon kaikki syrjäytetyt ja osattomat suomalaisetkin, jos ja kun heillä ei ole kuitenkaan mitään omistamiseen ja asemaan liittyvää hyvää, jonka puolesta ja suojaamiseksi pitäisi tappaa ”vihollista”? Vai riittääkö tappamisen motivaatioksi syrjäytetylle ja osattomalle köyhälle se, että hän tappaa vihollista, jotta vihollinen ei vie rikkaan herransa tai rouvansa hegemoniaa kylästään ja valtiostaan?

Maanpuolustustiedotuksen tilastojen [29]mukaan suomalaisista selvä valtaosa – yli 70 % – katsoo, että suomalaisten olisi puolustauduttava aseellisesti hyökkäystä vastaan kaikissa tilanteissa, vaikka tulos näyttäisi epävarmalta. Vuonna 2013 myönteisesti vastasi 71 %, kun edellisinä vuosina puolustustahto on ollut aivan 90-luvun alusta alkaen jossain määrin korkeampi, jopa 10 %-yksikköä korkeampi. 1970-luvulla aseellista puolustusta tuki hyökkääjää vastaan vain noin 40 %:a suomalaisista.  Kielteisimmin vastasivat vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat. Maanpuolustustahdon mittareita ja tuloksia on arvioitu siten, että Kylmän sodan tiukimpina aikoina suomalaisten puolustautumismahdollisuuksia pidettiin ylipäätään ilmeisen huonoina ja ydinasepelote oli tuolloin suurimmillaan, mitkä osaltaan vahvistivat ”puolustustahdottoman” asenteen syntyä (Sinkko 2010, s. 12)[31]. Niinpä nykyiset suhteelliset korkea prosenttiluku maanpuolustustahdon puolesta voisivat merkittävästi rapistua heti ensimmäisen vakavamman kriisin ilmaannuttua. maanpuolustustahto on niin kauan ongelmaton ja kaunis ennen kuin ensimmäinen kriisi saapuu.

Vuonna 2000 joulukuussa tehdyssä tutkimuksessa maanpuolustustahtoisten osuus nousi jopa yli 80 %, kunnes nyt 2013 se romahti 71 %:iin, mikä on edelleen korkea luku. Risto Sinkko on viitannut Berliinin muurin kaatumiseen ja Neuvostoliiton sortumiseen eräinä tekijöinä 1990-luvun alussa tapahtuneeseen maanpuolustustahdon vahvistumiseen. Kun Neuvostoliitto sortui, Suomi tunsi itsensä vahvaksi ja maanpuolustustahto kohosi. Kun Suomi liittyi EU:n jäseneksi, myös tapahtui maanpuolustustahdossa hetkellinen vahvistuminen, jopa vuosikymmenen mittainen vaikutus. Sinkko huomauttaa kuitenkin, että puolustustahtoa mitattaessa ja tuloksia esitettäessä on muistettava, että kysymys on mittauksesta rauhan aikana. Sinkko (2010, s. 24[31]) kiinnittää huomiota varusmiestutkimuksen aineistoon, josta ilmenee, että koettu turvallisuuden tai turvattomuuden tunne ei korreloi lainkaan varusmiehen henkilökohtaisen maanpuolustustahdon kanssa, vaan kyse on aivan irrallisista asioista. Tämä turvallisuus/turvattomuuskysely on kuitenkin käsitellyt maailmantilaa kokonaisuudessaan, eikä varusmiehen omaa sosioekonomista ahdinkoa.

Niemi ja Terho (2010[33]) viittaavat Jaakko Valtasen käsityksiin 1950-luvulla Puolustusvoimissa, kun Valtanen määritteli suomalaisten heikkoudeksi epäluuloisuuden ja kateuden, jotka muuttuivat helposti kommunismiksi. Juuri nuoret kommunistit oletettiin epäsolidaarisiksi isänmaata kohtaan ja maanpuolustushenkeä piti kehittää erityisesti vastavoimaksi äärivasemmiston levittämille arvoille. Vuonna 1960 valtioneuvoston asettama Henkisen Maanpuolustuksen Komitea mietti maanpuolustuksen johtamista poikkeusoloja varten ja päätyi siihen, ettei maanpuolustustahtoa voisi perustaa ryssävihaan. Tuolloin HMS hylkäsi totalistisen, itseisarvoisen isänmaallisuuden ja perusti uudenaikaiseen maanpuolustustahtoon muiden itseisarvojen takaajana. HMS:n mukaan propagandan rooli oli erityisesti kriisioloissa tärkein maanpuolustustahdon vahvistamisen väline, kun haluttiin nopeasti mielipide muutoksia tai vahvistuksia mielipiteelle. Onko Suomen maanpuolustuskorkeakoulussa ja joissakin muissa tahoissa ehkä palattu nyt Jaakko Valtasen aikakauteen 1950-luvulle, mutta nyt kommunistien rinnalle nostetaan kaksoiskansalaiset? Onko HMS:n ajoista siirrytty nyt taas takaisin perinteiseen ”ryssävihaan”, jolla yritetään perustella maanpuolustustahtoa? Menettely ei vaikuttaisi kovin viisaalta, sillä samanaikaisesti suomalaisten maanpuolustustahto on parhaimmillaan vain silloin kun tilanne on Suomelle ongelmaton ja naapuri on heikko. Olisiko siis ”ryssävihan” tarkoituksena sittenkin vähemmän maanpuolustustahto kuin enemmän Puolustusvoimien budjetti ja NATOa varten myynninedistäminen?


Miksi puhutaan venäläisistä, mutta ei syrjäytyneistä ja huonokuntoisista suomalaisista?


Suomen maanpuolustustahdon tai nykyaikaisemmin sanottuna ”maanpuolustusidentiteetin” kannalta liki täydellisesti unohdettu haaste on se, että Suomessa on noin 30 000 nuorta miestä kokonaan kadoksissa, he eivät opiskele, eivät ole työssä, eivät nauti sosiaalietuuksia tai sosiaaliturvaa.  Jos nämä miehet eivät saavu kutsuntoihin, niin poliisi toki tulee hakemaan kotoa. Pienessä maassa tämä määrä syrjäytyneitä näkyy myös varusmiesten kutsunnoissa.[34] Kovia esimerkkejä on lukuisia. Erityisesti syrjäytyneet miehet eivät tahdo varusmiespalvelukseen. Eikö tämä syrjäytyneiden ja syrjäytettyjen ihmisten kohtalo ole aivan yhtä vakava tai vakavampi uhka maanpuolustusidentiteetille kuin kaksoiskansalaisuus? Kenen puolesta ja miksi nämä taistelisivat urhoollisesti Suomen puolustusvoimissa upseerien käskyä kuuliaisesti noudattaen?

Varusmiehet määrätään ”kutsuntoihin”, jossa määrätään heidän varusmiespalveluspaikka. Esimerkiksi vuoden 2012 aikana monet nuoret miehet protestoivat varusmiespalveluun menoa hyvin värikkäin keinoin. Kutsunnoissa nuoret miehet joutuvat lääkärin tarkastukseen. Lääkäri määrittää miesten ”palvelukelpoisuuden” (ovatko miehet kelvollisia palveluun). Monet miehet käyttäytyvät kuitenkin tahallisesti tai luonnostaan huonosti, jotta he saavat vapautuksen varusmiehen aseellisesta palveluksesta ja siviilipalveluksesta.

 Suomi24-keskustelusta [35] paljastuu joitakin värikkäitä keinoja, joita suomalaiset miehet käyttävät, kun eivät halua varusmiespalvelukseen. Eräs mies veti housut kinttuun, meni kyykkyyn ja väänsi ”kunnon pökäleen” lattialle. Hän sai vapautuksen varusmiespalveluksesta. Edellä mainitun miehen kaveri oli täydessä humalassa kutsunnoissa upseerien edessä. Hän sai myös vapautuksen.

Kutsuntoihin saapuu myös miehiä, joilla on isot punaiset irokeesit ja tatuoinnit päässä, nahkatakeissa on selässä anarkistimerkit, hakanauloja jne. Nämä nuoret miehet sylkevät lattialle upseerien edessä. He eivät ole käyneet suihkussa kahteen viikkoon ennen kutsuntoja. Henkilöä ei otettu varusmiespalvelukseen.[36]

Helsingin Sanomien mukaan vuonna 2007 joka viides varusmies keskeytti armeijan.[37] Vuonna 2012 oli eräässä varuskunnassa (Riihimäki) keskeyttämisprosentti 13,6–18 %. Luvut ovat maan keskitasoa. Pääasiallinen syy keskeyttämiselle on nuorten miesten mielenterveysongelmat.[38]

Varusmiespalvelukseen liittyvä toistuva skandaali on Suomessa varusmiesten Cooper-testin tulosten raju heikentyminen. Cooper-testissä mitataan fyysistä suorituskykyä: miten kauan varusmies juoksee urheilukentällä tai kasarmia ympäri urheilukengät jalassa 12 minuutin aikana. Nykyään he juoksevat keskimäärin 2450 metriä, kun 70-luvulla keskimääräinen luku oli 2750 m. Huono fyysinen kunto on eräs syy, miksi varusmies ei kestä enää Suomessa edes suomalaista varusmiespalvelua, joka on varsin helppo ja lyhyt.


Levy ja Sasson-Levy (2008[27]) kirjoittavat Israelin kaikkea kattavasta ”militarisoidusta sosialisoinnista”, jolla tarkoitetaan hyvän kansalaisen rakentamista ”militarisoidun indoktrinaation” avulla. ”Israelin lapset altistuvat vainon, sankaruuden ja sodan teemoille, jotka ilmaisevat valtiollisen poliittisen ideologian ja sotilaspalvelun fuusiota.” Tutkimuksessaan he havaitsivat, että ei-sotilaallisiin tehtäviin sijoittuivat erityisesti entisen Neuvostoliiton alueelta saapuneet maahanmuuttajat ja yksinhuoltajaperheiden lapset, jotka suorittivat lähinnä ”rituaalisen suostumuksen palvelukselle mutta osoittivat myös vastarintaa ja protestia. He edistivät myös muita ei-sotilaallisia elementtejä rakentaessaan sosiaalista identiteettiään”.  Sosioekonominen ahdinko vaikutti, että he kokivat armeijan tarpeettomaksi. Heidän identiteettinsä liittyi pikemmin kotiin kuin valtioon. Alemmissa sosioekonomisissa luokissa kamppailevat työväenluokan miehet palvelivat armeijassa vain, koska oli pakko tehdä niin ja ehkä palvelu rauhoitti omia vanhempiaan, mutta he välttivät militarisoitumista: palvelu tehtiin enimmillään perheelle, ei valtiolle.

Kun arvioidaan Suomen maanpuolustusta Levyn ja Sasson-Levyn tutkimuksen valossa, vaikka he tekivätkin analyysinsä Israelin ”militarisoidusta indoktrinaatiosta”, niin ei pitäisi kääntää katsetta vallitsevan suomalaisen keskustelun tavoin kapeasti Venäjän kansalaisuuteen, vaan pikemmin siihen sosioekonomiseen kamppailuun ja ahdinkoon, jota niin kantasuomalaisille syntyneet Suomen kansalaiset kuin ulkomaalaistaustaiset Suomen kansalaiset (ml. kaksoiskansalaiset) voivat tuntea ja ovat vähemmän lojaaleja Suomen valtiollisille intresseille. Parasta maanpuolustusta olisi tehdä olot niin loistaviksi ja reiluiksi, että kaikki tahtoisivat rakastaa ja kunnioittaa tätä hienoa maata ja suojella sitä.


Viitteet:


[1] MTV 31.10.2014. Venäjä-professori: Kaksoiskansalaisuus kumma käsite. http://www.freezepage.com/1414825560IEBYOAVOTC

[2]  Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Poliisiammattikorkeakoulusta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. HE 64/2013.

[3] Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi asevelvollisuuslain muuttamisesta. HE 184/1997.

[4] Hallituksen esitys Eduskunnalle kansalaisuuslaiksi. HE 235/2002 vp.

[5] Perustuslakivaltiokunnan mietintö 8/2002 vp. PeVM 8/2002 vp.

[6] Täysistunnon pöytäkirja PTK 4/2002 vp. kello 16:30. N:0 3) Kaksoiskansalaisuus/ Ulla-Maj Wideroos /r.

[7] Pohjoismaiden ulkopuolella asuville Suomessa syntyville myönnettävä kaksoiskansalaisuu. Kirjallinen kysymys 335/2000 vp/ 6.4.2000/ Raimo Vistbacka/ps.

[8] Kaksoiskansalaisuuden käyttöönotto. Kirjallinen kysymys 847/1999 vp. Kalervo Kummola/kok. 30.11.1999.

[9] Kaksoiskansalaisuudesta. Kirjallinen kysymys 887/1998 vp. Pehr Lov (RKP). 4.9.1998.

[10] Kaksoiskansalaisuus. Kirjallinen kysymys 121/2005 vp. Eva Biaudet (RKP), 22.2.2005.

[11] Venäjän tutkimuksen professori: ”Kaksoiskansalaisuus on järjestön systeemi”. Iltalehti 4.3.2014. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014030418092945_uu.shtml

[12] Professori: Kaksoiskansalaisuuden avaaminen oli virhe. Turun Sanomat 28.11.2012. http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/420141/Professori+Kaksoiskansalaisuuden+avaaminen+oli+virhe

[13] Valtion turvallisuusalat saatetaan sulkea kaksoiskansalaisilta. Etelä-Suomen Sanomat, 30.10.2014. http://www.freezepage.com/1414842629IWBBLKFHCB

[14] Sisäministeriö. Kaksoiskansalaisuus taustamuisto medialle. 3.9.2014. http://www.intermin.fi/download/55412_kaksoiskansalaisuus_taustamuistio_03092014.pdf?d355fa4b36b0d188

[15] Ilkka Ahtokivi 15.10.2014. Lakialoite kieltäisi kaksoiskansalaisuuden ja ottaisi kansalaisuuden pois terroristeilta. Verkkouutiset. http://www.verkkouutiset.fi/politiikka/2kansalaisuus_terroristi-26826

[16] Petri Mäkelä, Kaksoiskansalaisuus on vakava riski. Lappeenrannan uutiset. http://www.lappeenrannanuutiset.fi/blogi/229570-kaksoiskansalaisuus-on-vakava-riski

[17] Kaksoiskansalaisuus pois Suomen Venäläisiltä.  http://www.freezepage.com/1414844839JNDYJQIAFY

[18] Tina Nordqvist, 6.3.2014. Suomi Seura ry. Valtio apuun: Ulkomailla asuvien kansalaisten suojelu. https://suomiseurary.wordpress.com/2014/03/06/valtio-apuun-ulkomailla-asuvien-kansalaisten-suojelu/ 

[19] Jarmo Keto. Olisinpa jäänyt vain vainoharhaiseksi. 2.3.2014. http://www.jarmoketo.fi/2-3-2014/ 

[20] Hanna Kääriäinen, 2013. Tule mukaan, sinä olet tärkeä! Venäjältä Suomeen muuttaneiden henkilöiden osallistumismahdollisuuksien edistäminen järjestötoiminnassa. Humanistinen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö. https://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/63889/Kaariainen_Hanna.pdf?sequence=1

[21] YLE, A-Studio 3.10.2014. Näkökulma: Suomenvenäläinen, kenen joukoissa seisot? http://yle.fi/uutiset/nakokulma_suomenvenalainen_kenen_joukoissa_seisot/7505244

[22] European Convention on Nationality. Strasbourg, 6, XI, 1997. http://conventions.coe.int/Treaty/en/Treaties/Html/166.htm

[23] European Convention on Nationality. CETS No. 166. http://conventions.coe.int/Treaty/Commun/ChercheSig.asp?NT=166&CM=&DF=&CL=ENG

[24] РОССИЙСКАЯ ФЕДЕРАЦИЯ. ФЕДЕРАЛЬНЫЙ ЗАКОН. О ГРАЖДАНСТВЕ РОССИЙСКОЙ ФЕДЕРАЦИИ. О РАТИФИКАЦИИ СОГЛАШЕНИЯ МЕЖДУ РОССИЙСКОЙ ФЕДЕРАЦИЕЙ И ТУРКМЕНИСТАНОМ ОБ УРЕГУЛИРОВАНИИ ВОПРОСОВ ДВОЙНОГО ГРАЖДАНСТВА

[25] Федеральный закон от 28 марта 1998 г. N 53-ФЗ "О воинской обязанности и военной службе"

[26] Guy Elcheroth & Steve Reicher, ‘Not our war, not our country’: Contents and contexts of Scottish political rhetoric and popular understandings during the invasion of Iraq. British Journal of Social Psychology. Volume 53, Issue 1, pages 112–133, March 2014

[27]  Gal Levy & Orna Sasson-Levy, 2008. MILITARIZED SOCIALIZATION, MILITARY SERVICE, AND CLASS REPRODUCTION: HE EXPERIENCES OF ISRAELI SOLDIERS. SOP5102_07 Page 349 Thursday, May 22, 2008

[28] Ulkoministeri Erkki Tuomiojan puhe Maanpuolustustahto Suomessa –syysseminaarissa, Helsingin Reserviupseeripiiri, Katajanokan Kasino Helsingissä 23.10.2014. http://valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/puheet/puhe/fi.jsp?toid=2236&c=0&moid=2238&oid=428402

[29] Maanpuolustustahto. 18.12.2013. http://www.findikaattori.fi/fi/77

[30] Sampo Terho (toim), 2010. Näkökulmia maanpuolustustahtoon. Maanpuolustuskorkeakoulu, Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos. Julkaisusarja 2: Artikkelikokoelmat No 5. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/74168/nakokulmia.pdf?sequence=1

[31] Risto Sinkko, 2010. Maanpuolustustahdon mittaamisen vaiheita ja haasteita. Sivut 5-49. Teoksessa:  Sampo Terho (toim), 2010. Näkökulmia maanpuolustustahtoon. Maanpuolustuskorkeakoulu, Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos. Julkaisusarja 2: Artikkelikokoelmat No 5.

[32] Torsti Sirén 2009. State Agent, Identity and the ”New World Order” – Reconstructing Polish Defence Identity After the Cold War Era. National Defence University. Department of Strategic and Defence Studies. Series 1: Strategic  Reseach No 26.

[33] Ville Niemi & Sampo Terho 2010. Henkisen maanpuolustuksen suunnittelukunnan mietintö vuodelta 1964. Sivut 50- 69.Teoksessa:  Sampo Terho (toim), 2010. Näkökulmia maanpuolustustahtoon. Maanpuolustuskorkeakoulu, Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos. Julkaisusarja 2: Artikkelikokoelmat No 5.

[34] Kutsunnat tavoittavat myös syrjäytyneet. Etelä-Suomen Sanomat, 4.8.2012. http://www.ess.fi/Mielipide/paakirjoitukset/2012/08/04/kutsunnat-tavoittavat-myos-syrjaytyneet

[35] Pelleile kutsunnoissa. http://keskustelu.suomi24.fi/node/10538842

[36] Anarkistia ei oteta inttiin http://keskustelu.suomi24.fi/node/10628440

[37] Helsingin Sanomat, 2007. Lähes joka viides syksyn varusmies keskeyttänyt armeijan. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/L%C3%A4hes+joka+viides+syksyn+varusmies+keskeytt%C3%A4nyt+armeijan/1135241103866

[38] Aamuposti. Mielenterveysongelmat johtavat varusmiesten keskeytystilastoa. 10.9.2012. http://www.aamuposti.fi/artikkeli/138200-mielenterveysongelmat-johtavat-varusmiesten-keskeytystilastoa

[39] Juha Molari 5.3.2014. Timo Vihavainen ja venäläislasten kaksoiskansalaisuus Suomessa. http://juhamolari.blogspot.fi/2014/03/timo-vihavainen-ja-venalaislasten.html

[40] Juha Molari, 23.11.2012. Timo Vihavainen pelkää puhekykyistä aktiivista venäläistä maahanmuuttajaa. http://juhamolari.blogspot.fi/2012/11/timo-vihavainen-pelkaa-puhekykyista.html 

[41] Juha Molari, 9.2.2014. Miksi professori Timo Vihavainen sai venäläisen korkean kunniamerkin? http://juhamolari.blogspot.fi/2014/02/miksi-professori-timo-vihavainen-sai.html

[42] Juha Molari, 24.10.2012. Suomessa asuville venäläisille lapsille Venäjän kansalaisuus.http://juhamolari.blogspot.fi/2012/10/suomessa-asuville-venalaisille-lapsille.html 

[43] Juha Molari, 2003. Kaksoiskansalaisuus. http://www.kauppatie.com/2003/08-2003/080308.htm

[44] Juha Molari, 11.6.2009. Venäjän suurlähetystö Suomessa: Lapselle Venäjän kansalaisuuden saaminen. http://www.datsha.com/uutiset/110609.shtml


[45] Juha Molari 2009. Prof. Andrei Manoilo, Diplomaattiakatemia: Venäjänkielinen väestö on suorin tie vaurauteen. Venäjän kauppatie 4/2009. http://www.kauppatie.com/2009/04-2009/4.pdf

Kirjoittaja on suomalainen mies, jolla on venäläinen maahanlaskusoturin (desantin) baskeri, koska 2. elokuuta 2014 oli ikimuistoinen  День ВДВ.


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha