maanantai 22. joulukuuta 2014

Suomen ”natottajien” ja Kokoomuksen ylimielisyydestä

Hallitusvastuu ei syö Kokoomuksen kannatusta, vaan pahat teot ja rumat puheet syövät Kokoomuksen kannatusta. Kansa on havainnut jo liian monta kertaa Kokoomuksen hybriksen.

Tässä alla mainittujen esimerkkien lisäksi olisi aiheellista muistaa etuisuuksiin liittyvät väärinkäytökset sekä Kokoomuksen poliitikkojen suorastaan rienaavat ”möläytykset” vähätuloisia suomalaisia vastaan.


Kokoomuskonkareiden ylimielisyys


Kokoomuskonkarit osoittivat taas kerran sen ylenkatseensa, minkä tähden Kokoomus on ollut voimistuvassa syöksykierteessä. Eduskunnan Kansalaisinfossa Kokoomuksen järjestämässä keskustelutilaisuudessa ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön (ETYJ) yleiskokouksen presidentti Ilkka Kanerva, Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja Ben Zyskowicz ja pitkäaikainen kansanedustaja Kimmo Sasi lausuivat, että he eivät pidä kansanäänestystä Nato-jäsenyyden hakemiselle edes välttämättömänä, sillä ”kansaa johdetaan tällaisissa asiassa edestä”. 22.12.2014 Zyskowicz täydensi ärhentelyään kuuluttamalla, että ”Venäjää ei pidä ymmärtää yhtään”.


Kokoomus ja Suomen muut ”natottajat” syrjäyttävät järjestään vaateissaan ”kansan johtamisessa edestä” sen, että tuon mahdikkaan Kokoomus-eliitin rientäessä edessäpäin Natoa kohti, niin Suomen kansa on kääntänyt heille selkänsä: niin sanotusti Kokoomus ja ”natottajat” ovat Suomen kansan ”perspuolella”, eivät edessä. Tai vielä täsmällisemmin olisi määriteltävissä, että Kokoomus on lähtenyt toiseen suuntaan kuin Suomen kansa.


Kokoomuksen ja Suomen muiden ”natottajien” ylenkatse haavoittaa kansanvaltaisuutta kunnioittavaa Suomen kansaa. Tuossa ylimielisyydessä voi aistia jopa jotain vanhaa führermäistä määräilyä sen jälkeen, kun jatkuvan göbbelsmäisen propagandan painostuksestakaan kansa ei usko ”riittävästi” niihin uhkakuviin, joiden avulla nämä tyypit olivat tahtoneet edistää Naton myyntiä kansalle. Kansa käsittää aivan riittävästi, että Kokoomus tahtoo myydä amerikkalaisia aseita ja Natoa suomalaisten maksettaviksi sekä saada palkkioksi omille johtajilleen hyviä paikkoja kansainvälisissä tehtävissä, mutta palkansaajien, työttömien ja lukuisten yrittäjien asema on merkittävästi heikentynyt Kokoomuksen johtaman politiikan seurauksena.


Ylimielinen Kokoomus - osa meneillään olevaa sotilasvallankaappausta


Kokoomuksen ”natottajien” henki tulee hyvin osoitetuksi Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaan, sotatieteen maisteri, kapteeni evp. Atte Kalevan avoimessa kirjoituksessa Facebookissa. Siinä ”natottaja” Atte Kaleva ampaisee EU:n tiedustelujohtaja, kontra-amiraali Georgia Alafuzoffia vastaan.  Jos ei eksy Kalevan sekalaiseen sananpyörittelyyn, niin kaksi asiaa nousee esille: nämä kaksi ongelmaa erityisesti häiritsevät Atte Kalevaa. (1) Atte Kaleva ei tykkää erityisesti siitä, että Alafuzoff on hänen mukaansa vihjannut epäsuorasti virkamiesten pääsevän urallaan eteenpäin parhaiten Nato-maissa, jos on rähmällään esimiehiään kohtaan. (2) Atte Kaleva ärtyy myös siitä, että Alafuzoff moittii hänen mukaansa Naton tiedustelua poliittisesta värittyneisyydestä.



Hienotunteisuudessaan kontra-amiraali Alafuzoff ei sano kovin paljon, mutta Atte Kaleva tarttuu noihin kahteen seikkaan ilmeisesti säikähtäneenä. Niin kuin sanotaan, että koira älähti, kun kalikka kolahti. Juuri nuo kaksi asiaa lienevät tulleet Suomen kansan ymmärrykseen jo aiemmin eräinä keskeisinä vikoina Kokoomuksen syöksykierteelle. Dosentti Johan Bäckman kommentoi Facebook-postaustani purevasti 19.12.2014 kello 15:14: ”Atte Kaleva on osa meneillään olevaa sotilasvallankaappausta. Hänet kuten muutkin politisoivat sotilaat pitäisi pidättää heti”.


Kokoomuksen ja muiden ”natottajien” ylimielisyys on suorastaan järkyttävää. Taitavimmat politiikan pelurit (kuten tasavallan presidentti Sauli Niinistö) ovat jo keksineet, että ”natottaminen” uhkaa jouduttaa entisestään Kokoomuksen syöksykierrettä. Tällöin Kokoomus ei olisi seuraavassa hallituksessa eikä Kokoomuksen edustajien näkemyksillä olisi Suomen eduskunnassa tärkeää painoarvoa. Kun Nato-päätöksen tulisi tapahtua vähintään Suomen eduskunnassa perustuslain säätämisjärjestyksessä, kansan toivoessa kansanäänestystäkin, niin Nato-jäsenyydestä tuskin tehtäisiin päätöstä Kokoomuskonkareiden kansanedustajauran aikana. Jotta ”kansan edestä” päättäminen eduskunnassa ja hallituksessa voisi ”pelaamalla” lutviutua Kokoomuksen huonosta nykyisestä menestyksestä huolimatta, niin kevään 2015 eduskuntavaaleissa ”natottajat” tahtovat vaieta Natosta: Huijareiden on helpompi huijata, jos huijarit saavat olla vaiti.


Kokoomuskonkareiden jyrähdys on tervetullut tässä mielessä, sillä sen jälkeen huijarit eivät saa huijata hiljaisuudessa. Konkarit eivät osanneet huijata hiljaa, koska korkean iän tähden heidän sisäiset psyykkiset paineet purkautuivat esille tarpeessa vaatia kiireellisiä Nato-päätöksiä. Ehkä heidän aikanaan ei päätöstä koskaan syntyisi!


Puolustusministerin erityisavustajan ylimielisyys


Ylimielisyyden ensimmäisiä esimerkkejä on epäilemättä RKP:n mies, turbo-twiittaajaksi valittu, Suomen Puolustusministerin erityisavustaja Patrik Gayer, joka on toistuvasti leimannut poliittisia vastustajiaan alatyylisillä sanoilla tyhmiksi, vajaakehittyneiksi ym., vaikka vastustajat olisivat akateemisesti kunnostautuneita professoreita yms.  Hän on toistuvasti näyttänyt halveksuntaa tavallisia ihmisiä vastaan, joita hän kutsuu ”hyödyllisiksi idiooteiksi” ja ”foliohattuilijoiksi”.[3] Gayerin mukaan professori Heikki Patomäki eläisi ”foliohattujen rinnakkaistodellisuudessa” ja ”levittäisi paskaa”, kirjoittaa Suomen puolustusministerin eritysavustaja.

Carl Haglundin erityisavustaja Patrik Gayer on aktiivinen eräässä sellaisessa järjestössä, jonka synty liittyy Amerikan Yhdysvaltojen ja CIA:n ”kylmään kulttuurisotaan”. Vuonna 1950 Amerikan tiedustelupalvelu CIA loi CCF:n – ”Kulttuurivapauden kongressin” (Congress for Cultural Freedom). Amerikkalaisella Kulttuurivapauden kongressilla oli toimistoja 35 maassa ja sen välittömässä palveluksessa työskenteli kymmeniä ihmisiä, jotka järjestivät näyttelyjä, omistivat arvovaltaisia sanomalehtiä, järjestivät korkean profiilin kansainvälisiä konferensseja ja palkitsivat muusikkoja ja taiteilijoita. Sydney Hook kirjoitti vuonn 1949: ”Anna minulle sata miljoonaa dollaria ja tuhat omistautunutta ihmistä, niin minä takaan massojen demokraattisen levottomuuden aallon jopa Stalinin oman valtakunnan sotilaiden keskuuteen”. CCF:n tehtävänä oli tehdä tyhjäksi kommunistien vetovoimaisuus taiteilijoiden ja intelligenssin keskuudessa sekä heikentää kommunistien kokemaa moraalista paremmuutta. CCF:n eräänä henkisenä luojana oli tämä filosofian professori Sydney Hook, ex-kommunisti. Hookin ryhmä alkoi kutsua itseään nimellä "Amerikkalaiset intellektuaalisen vapauden puolesta" (the Americans for Intellectual Freedom). Samankaltaista käsitettä on nyttemmin käytetty myös amerikkalaisten luomalle anonyymille propagandaporukalle ”venäläiset intellektuaalit”, jotka esiintyvät Vladimir Putinia vastaan. CIA tarttui Hookin ideaan ja rakensi ”kylmän kulttuurisodan”,  johon myös Gayerin johtaman järjestön synty ja toiminta liittyvät.

Patrik Gayer on Brittingham Viking Organization –nimisen stipendi- ja alumnijärjestön puheenjohtaja. Järjestö rahoittaa suomalaisopiskelijoiden Amerikan opintomatkoja. Tämä järjestö on toiminut kylmän sodan vuosista 1952 alkaen ja yhdistää ihanteensa mukaan amerikkalaisia, tanskalaisia, ruotsalaisia, norjalaisia ja suomalaisia henkilöitä. Järjestön perustaja on Thomas E. Brittingham Jr., joka näki järjestönsä tehtäväksi lisätä Skandinavian suhteita Amerikkaan. Kulttuuri- ja opiskelijatyö oli osa ”kylmää kulttuurisotaa”, jota Amerikan Yhdysvallat ja CIA kävivät. Amerikan tiedustelupalvelu CIA:n rahoitti välikäsien kautta matkailua ja etsi liittolaisia. Eräs keskeinen kokous oli heinäkuussa 1950 länsiliittolaisten kokoontuminen Tukholmassa. Rahoituksen tälle kunnianhimoiselle hankkeelle järjesti CIA:n peitemies (CIA´s covert arm, the Office of Policy Coordination) yhdessä Thomas E. Brittingham Jr:n kanssa.[4]  




Suomen Puolustusministerin erityisavustaja Patrik Gayer kehuu twitter-kuvissaan, miten Carl Haglund kättelee Pentagonin johtajaa, Amerikan puolustusministeri Chuck Hagelia.
Sitä vastoin tämä Suomen Puolustusministeri Carl Haglund vältti Venäjän "ansan" ja kieltäytyi tapaamisesta venäläisen kollegansa kanssa. Tätä pelisilmäänsä Haglund on kehuskellut juuri äskettäin. Kuvassa Haglund kättelee Pentagonin johtajaa, Amerikan puolustusministeri Chuck Hagelia. Ritva Koukku-Ronde on Suomen Washingtonin suurlähettiläs ja Patrik Gayer on puolustusministerin erityisavustaja.  Suuressa innokkuudessaan ilmeisesti Haglund myös vuosi sen Naton isäntämaa-sopimuksen kaveripiirilleen, minkä tähden luvatonta tietovuotoa ei sittemmin ole erityisemmin tutkittu pienen ärhentelyn jälkeen.


Kokoomusnuorten ylimielisyys


Kokoomusnuorten rienaavat lausunnot suomalaisia vastaan ovat tulleet järkytyksinä esille jo usean vuoden aikana. Pahimmalla tavallaan ylenkatse paljastui kuitenkin Jukka Romppaisen toimittamassa venäläisnaisen mestauksessa Laajasalossa.

Kokoomuksen hybris tuli julmimmalla tavalla esille 11.–12.10.2014 tapahtuneessa murhassa, kun Helsingin Kokoomusnuorten toiminnanjohtaja, Kokoomusnuorten ex-viestintäpäällikkö Jukka Romppainen murhasi venäläisen naapurinsa Irina Kirillovan. Edes kokoomuspomon morsian Milla Leskinen – Uudenmaan Kokoomusnuorten järjestösihteeri – ei kirjoituksissaan ilmoittanut murhan jälkeen myötätuntoa, vaan kirjoitti ”pahatahtoisista kerrostalokyylistä” ja julkaisi karnevaalikuvia sekä Kokoomuksen aamiaispalaverikuvia. Sinänsä on pidettävä mielessä, että Leskinen joutui ikävään tilanteeseen tahtomattaan eikä häntä saa mustata sulhasen teon johdosta.



Kolmantena päivänäkään suorittamastaan murhasta Jukka Romppainen ei ilmentänyt katumusta, vaan vapaana miehenä kirjoitti Facebookiin rajun ryssittelevän tekstin ja vetosi Finlandia-hymniin (14.10.2014 kello 19:50).[2]



Kukaan Kokoomuksen edustaja ei käynyt osoittamassa suruvalitteluja nuorisojärjestönsä johtajan murhaaman naisen hautajaisissa Hietaniemessä.


Natottajat verenhimoisesti ylimielisiä Venäjää vastaan


Natottajat ja Kokoomus eivät tapa venäläisiä vain kadulle ja merenrannassa Laajasalossa, vaan tahtovat tappaa verisesti ja runsaasti myös Venäjällä.

17.12.2014 Puolustusministerin avustaja Gayer (RKP) ylistää twitterissään, että hänen kaverinsa Edward Lucas tiivistäisi Putinin haasteen aivan oikein Telegraph-artikkelissaan (17.12.2014).



Suomen Puolustusministerin erityisavustaja on lukenut tarkasti Lucasin toimintaohjeen Venäjän ongelman ratkaisemiseksi, joka on Lucasin pääasia jutussaan, mutta Gayer mainostaa tekstin sotaisaa kehotusta! Lucas ei näe menestystä ”vanhanaikaisessa” taloudellisessa yhteistyössä Venäjän kanssa, mitä hän maalailee laajasti synkin sävyin, vaikka toteaa, että ”Euroopan Unioni on onnistunut tehtävässään purkaa Putinin korruptoituneen liiketoimintamallin, kaasuputken hyväksikäytön”.

Tärkein missio on vielä suoritettava, kirjoittaa Lucas: ”Nato ryhdistäytyy, lopettaa vuosikymmenien sotilaallisen heikkoutensa ja päättämättömyytensä” (Nato is getting its act together, ending a decade of military weakness and indecision). ”Venäjän johtaja tarvitsee pelinmuuttajan – jotain, joka voi uudestaan kirjoittaa säännöt ja osoittaa Venäjän kansalle, että heidän taloudelliset uhraukset ovat vain poliittisen kunnian hinta. Hän [Putin] myös tietää että geopoliittinen jännite on varma tapa nostaa taas öljyn hintaa. Maan suru syvenee ja hänen vaihtoehdot kapenevat: Putinin piittaamattomuus johtaa kiehuntaan. Valmiina poltettavaksi (The Russian leader needs a game-changer – something that can rewrite the rules and show the Russian people that their economic sacrifice is merely the cost of political glory. He also knows that geopolitical tension is a surefire way of sending the oil price up again. As the country’s woes deepen, and his options narrow, Mr Putin’s recklessness will come to the boil. Stand by to be scalded.)

Se, että tuollainen artikkeli ja sellainen ohjelma on Suomen puolustusministerin erityisavustajan mukaan suuri artikkeli (”Great article”), jota hän levittää twitterissä hengenheimolaistensa linjaksi, niin Suomen kannalta tilanne on vähintäänkin surkea.


Ylimielisten upseerien törkysivusto


Verkkomeedio –törkyturpien Facebook-verkkosivusto oli erityisen ärtynyt blogini 11.12.2014 [6] viimeisestä lauseesta: "Minä tahtoisin Suomen kansalaisena kokea, että Puolustusvoimat ja upseerit ovat myös minua varten – ei niinkään minua vastaan!"

Niin pahatapaisen törkysivuston Verkkomeedion ensimmäisenä kommentaattorina yliluutnantti tai kapteeni (sotilasarvo epävarma) Janne Vaahtovuo sekä muut henkilöt aloittavat parjauksensa, johon tietysti ottaa osaa myös Tuusulan Kokoomuspomo Kalle Maurola. Tuusulan Kokoomuspomo muistetaan siitä, että hän 9.6.2014 saapui Facebook-sivulleni sekä kirjoitti suorasukaisen tuomionsa minua vastaan: hänen mukaansa minulla ”ei ole älyä, ei karismaa eikä kauneutta”. Pitkäaikaistyöttömänä minun ”pitäisi katsoa peiliin, kun etsin syytä köyhyyteni”. Sinänsä en vaatinut älyn, karisman ja kauneuden tunnustusta, sellaisen vaatimuksen esittäminen olisi parasiitiltä jo julkeutta Kokoomuspomon edessä, mutta diskriminaation ja työhön liittyvän syrjinnän perusteita en pitänyt erityisen asiallisina ja laillisina.[1] En tahtoisi hyväksyä tuollaista tylyä leimaamista ja alistamista, jota Kokoomus suosittelee Suomen kansan alistamiseksi.



Upseereiden suosimalla Verkkomeedio-sivustolla muuan nuori herra Lari Laine vaatii 14.12.2014 kello 12:06 meikäläistä – pitkäaikaistyötöntä poliittisesti väritöntä ihmisoikeusaktivistia – vastaan: ”Sotaoikeuteen vaan ja teloitus komppanian eteen. kiitos”.  Muuan ”Antti Tapio”, joka ilmoittaa ammatikseen NSA-kyyläämisen, kirjoittaa 13.12.2014 kello 22:03, että Molarille on ”varattu ihan erilainen kokardi koristamaan herran otsaa. Sellainen punareunuksinen mustalla keskustalla oleva pään lävistävä 9mm kokardi”.  Tuota pään lävistävää 9 millistä kiitteli myös Atte Kalevan FB-ystävä, nuori herra Otso Juhana Lehdonvirta (Itäkeskuksen lukiosta ylioppilaaksi vuonna 2008 kirjoittanut poikanen, vuonna 2012 matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan matematiikan opintoihin hyväksytty nuorukainen), Natoa intohimoisesti kiirehtivä tamperelainen Antti Järveläinen, Lahdessa syntynyt Joni Laine, Oulun yliopistossa vuodesta 2011 taloustieteitä opiskellut nuorukainen Jari Jääskeläinen, kuhmolainen kelkkamyyntiedustaja motocross-mies Mikko Karppinen sekä ilmeisemmin kuhmolainen talonrakentaja Joona Karppinen.

Maanpuolustuskorkeakoulun strategialaitoksella ansionsa nauttinut majuri Heikki Lehtonen leimaa kommentissaan meikäläistä viatonta ja rauhallista ihmistä käräjäoikeudessa rikoksesta tuomittuna pahamaineisena ihmisenä, pyrkien täten voimistamaan halveksuntaa ja ylimielisyyttä, mutta vilpillisesti ei kerro, että mitään rikosta ei ole koskaan tapahtunut. Törkysivustolla majuri Heikki Lehtonen saa paljon kiitosta epärehellisten solvaustensa avulla!

Majuri Lehtonen ei ole ensimmäistä kertaa rakentamassa herjaa minua pitkäaikaistyötöntä Suomen kansalaista vastaan. Tämä majuri muistetaan myös siitä, että elokuun alussa 2014 hän nostatti tunteita Vapaussoturin valloituslaululla ja siteerasi sitä vakavissa tunteissaan: ”Ei auta vihamiestä armahtaa. Voittoja väkeviä meillä on monta, saavutettu valkoisessa Suomessa! Tulkohon Ryssiä tuhannen tuhatta, Karjalan Armeija kestää sen. Kuolema korkea sankarin palkka. Jääkäriveri tässä velvoittaa”.[5]


NRA:n – Kansallisen kivääriyhdistyksen - hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja majuri Kai Haatainen (Espoon-Kauniaisten koulutusyksikön päällikkö) ilmoittaa tykkäämisensä tuolle edellä kuvatulle halventavalle huutelulle. Heikki Lehtonen ilmoittaa puolestaan tykkäävänsä ajatukselle, että Molarin kannanotot ovat johtaneet toimenpiteisiin aluetoimistossa : en voisi siis senkään vuoksi saada kutsuja Suomen puolustusvoimiin maanpuolustustehtäviin. Noin upseerit rakentavat ilmapiiriä, jonka mukaan ystävällismielisesti Venäjään suhtautuva ihminen ei voisi toimia Suomen maanpuolustuksen hyväksi! Tuon selittelyn ilmaisi Facebookissa tankin kanssa esittäytyvä, espoolainen maanpuolustusaktivisti, rottweiler-koirien harrastaja, Helsingin reserviupseeripiirin kansainvälisten ja koulutustoimitustoimikunnan jäsen, Helsingin Reserviupseeripiirin varapuheenjohtaja luutnantti Caspar von Walzel.


Ylimielinen Torsti Sirén, MPKK


Torsti Sirén iskee Facebookissaan Helsingin yliopiston dosentti Johan Bäckmania vastaan, moittii Bäckmanin toimintaa ”hulluksi hömpötykseksi”, mutta varoittaa kavereitaan: Sirénin mukaan ”Pohjan entinen kirkkoherra skannaa jokaisen tykkääjän taustat noin 20 vuoden ajalta”. Varoitus uppoaa syvälle ainakin majuri Lehtoseen, joka ilmoittaa tykkäämisestä. Janne Vaahtovuo ja Ilkka Hirvilahti vaativat jopa dosentin arvon poistamista Bäckmanilta sen esitelmän johdosta, jonka dosentti Bäckman oli pitänyt Moskovassa informaatiosodasta ja värivallankumouksista. Otaksuttavasti näiden natottavien upseereiden mukaan Suomen kansalaisen ei tulisi edes puhua Moskovassa missään julkisissa tilaisuuksissa: Suomen kansalaisen pitäisi boikotoida kaikkea Moskovassa ja muualla Venäjällä tapahtuvaa julkista esiintymistä.


Mahtipontinen natottaja ja amerikkalaisuuden ylistäjä Torsti Sirén on kuvaava vapaus-iskulauseiden levittäjä: hän on pistänyt Facebookiin eston minua ja monia muita Venäjän trolliarmeija –sivuston henkilöitä vastaan niin että emme voi lukea hänen kirjoituksiaan. Kuitenkin hän itse saapui jopa kommentoimaan sivustoani Facebookissa. Minä en ole ikinä kirjoittanut mitään hänen sivustolleen. Tietysti Sirénin oikeus on sulkea määräämiltään ihmisiltä oikeudet nähdä hänen kirjoitteluaan. Silti tämä proseduuri on epäjohdonmukainen hänen riehakkaiden vapaus-huutojensa kanssa. Sirén ei siedä valvotuksi tulemista. Hänellä on pelko, mitä hänestä paljastuisi. Setä Sirén on pelossaan jopa ihan hassu, sillä kyllä varsinaiset isot asiat tiedetään luottamuksellisemmista lähteistä kuin koko maailmalle avoimen Facebookin avulla.

Kaiken kaikkiaan MPKK:n, reserviupseerijärjestöjen ja ampumajärjestöjen aktivistien kuin myös äärioikeistolaisten nuorukaisten aate on valitettavasti yhä edelleen niissä ”Vapaussoturin” sanoissa, joita majuri Lehtonen levittää elämänohjeenaan.  Siihen henkeen ja verenvuodatuksen raivoon ei todellakaan luonnu, että Puolustusvoimat ja upseerit olisivat koko kansaa, myös minua varten – ei niinkään minua vastaan! Koko kansan puolustaminen ja palveleminen on hylätty erityisesti viimeaikaisessa militantissa uhossa, jonka avulla pönkitetään Nato-intoa.

Kokoomuksen romahduksessa on kyse kansan tietoisuuden heräämisestä: kansa tahtoo pikemmin oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointia kuin ylimielisyyttä ja verenvuodatusta. Kansa on huomannut ehdottomasti oikein ”natottajien” verenhimoisuuden.





[4] Giles Scott-Smith & Hans Krabbendam, 2004. The Cultural Cold War in Western Europe, 1945-60. Routledge. Sivut 142, 162.


[6]

http://juhamolari.blogspot.fi/2014/12/mpkkn-strategialaitoksen-esimies-torsti.html


Trollaati trollaa Suomen ja Venäjän välisen rauhan ja ystävyyden puolesta ihan ilmaiseksi Mustanmeren auringossa, ilman palkkaa, täysin vapaasta vilpittömästä tahdosta. Kirjoittaja on suomalainen pitkäaikaistyötön mies, joka nauttii Mustanmeren rannoilla vapaudesta ja lämmöstä. Toimeentulona on pelkästään KELA:n työmarkkinatuki, mutta palkkatulo kelpaisi todella, jos sellaistakin olisi saatavissa!




Juha Molari, unemployed, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)