torstai 29. tammikuuta 2015

Fake victim blog posts: YLE TV 1 28.1.2015 ”Häiriköt piinaavat Venäjä-keskustelua”

 Millaiset häiriköt piinaavat Venäjä-keskustelua?


Suomen valtiollisen yleisradioyhtiön Ylen lähetys TV 1 –kanavalla 28.1.2015 kello 7:55 oli erikoinen operaatio: ”Häiriköt piinaavat Venäjä-keskustelua”.



Ylen aamulähetyksessä 28.1.2015 kello 7:55 Yle Kioskin toimittaja Jessikka Aro ja Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen tutkija Saara Jantunen kertoivat, miltä trollihyökkäyksen kohteeksi joutuminen tuntuu. Toimittaja johdatti aiheeseen kertoen, että Valtioneuvoston turvallisuuskomitea antoi varoituksen edellispäivänä: sosiaalisen median keskustelukumppani ei ole välttämättä tavallinen taavi, vaan voi olla trolli eli vihamielinen vaikuttaja. Toimittajan Sanna Ukkolan mukaan Ukrainan kriisistä kirjoittaminen voi johtaa massiivisen trolliarmeijan hyökkäyksen kohteeksi.

Jessikka Aro katsoo sivulle ylös

Eleiden ja ilmeiden tasolla oli havaittavissa, miten Jessikka Aro ja Saara Jantunen supistivat huulensa vakavasti yhteen – luoden ohjelman mukaista totisuutta sanottavalleen, kun muutoin henkilöt eivät olleet sisäisesti vilpittömiä. Jessikka Aron silmät katsoivat sivuun ylös ja olivat suljetut puhuttaessa, kun hän käytti sanaa ”rehellinen”, ikään kuin hän kuitenkin keksisi tarinaa sen sijaan että dokumentoisi kokemuksiaan avoimesti ja rehdisti. 

Jessikka Aro painaa silmät umpeen, kun sanoo puhuvansa rehellisesti
(YLE Areena 6:26-27)

Sanna Ukkola kysyi Jessikka Arolta, mistä tietää, että keskusteleeko sosiaalisessa mediassa trollin kanssa vai onko tavallinen kansalainen. Jessikka Aro opastaa selvittämään keskustelijan viestihistoriaa. Tässä opastuksessaan Aro on eittämättä oikeassa: olen itsekin havainnut kymmenet kerrat, että Iltalehden keskustelufoorumille ilmaantuu kaikenlaisia irvileukoja, samanlaisia kuin suomalaisten törkyturpa-upseerien ylläpitämällä Verkkomeedio –Facebook-sivustoilla, mutta noiden kirjoittelijoiden koko profiilit ovat juuri äskettäin perustettu tai niissä ei ole mitään reaalista sisältöä. Nämä törkyturvat ovat olleet lähes poikkeuksetta kuitenkin Nato- ja USA –henkisiä tyyppejä. Kokemuksen valossa ”Lännen trollien” lukumäärä vaikuttaisi ainakin merkittävästi suuremmalta kuin mahdollisten ”Venäjän trollien”, joita en ole toistaiseksi todistetusti tavannut Suomen mediassa yhtäkään. Kansalaismielipidettä ei ole aiheellista sekoittaa valtiollisena vaikuttaja-agenttina toimivaan trolliin.

Olen vuosien aikana raportoinut satoja vihamielisiä ja törkeitä viestejä, joiden uhriksi olen itse joutunut ja joiden tähden olen vaatinut poliisilta rikostutkinnan aloittamista. Nämä ryssävihaiset operaatiot eivät ole rajoittuneet vain sähköpostiviesteihin, tekstiviesteihin tai blogikirjoituksiin, vaan myös kotini ovea ja autoani on kuvattu sekä julkaistu ja luvattu kuolemaa. Tätä viestintää on vahvistettu hautakivien julkaisemalla, joissa on joko kuvani tai nimeni sekä kuolinvuosi. Ryssävihaisesta trollaamisesta ei ole julkisuudessa kerrottu lainkaan, vaikka sen lukumäärä ja törkeys vaikuttavat erityisen suurelta.

Sanna Ukkolan mukaan Jessikka Aro aloitti tutkimaan trollien toimintaa ja joutui tällöin massiivisen trollihyökkäyksen kohteeksi. Jessikka Aro selostaa lisää: ”Joo, minä julkaisin mun artikkelin, jossa minä pyysin suomalaisia kertomaan kokemuksia siitä, ovatko he joutuneet Venäjän trollaamisen kohteeksi. Eli Putinin ja Venäjän johdon agendan mukaisen viestinnän kohteeksi. Sen jälkeen minut yritettiin tiivisti vaientaa. Ja mua ahdisteltiin, häiriköitiin, nimiteltiin, minua mustamaalattiin ja minusta levitettiin vääriä valheellisia tietoja myös Venäjän medioissa. Ja tätä kesti kaikkiaan, pahinta vaihetta, ehkä kuukauden, oikeastaan kaksi kuukautta. Nyt se on hieman laantunut, mutta erinäisiä yhteydenottoja tulee yhä edelleenkin”.

Sähköposti, Facebook, Twitter, erilaiset blogit, erilaiset verkkojulkaisut, tekstiviestit, puhelinsoitot ihmeellisiin kellonaikoihin eripuolilta maailmaa sisälsivät myös väitteen mukaan henkilöön käyvää törkyä: ”Sain suoraa seksuaalista häirintää, kuten venäjänkielisiä viestejä, joissa minua kehotettiin imemään munaa”.

Saara Jantusen mukaan tuo toiminta on tyypillistä. ”Uskon, että jokainen joka avaa suunsa tällaisista asioista, Venäjästä ja Ukrainan sodasta, saa osansa. - - - Minusta on levitelty myös perättömiä julkisesti blogeihin, twitteriin, Facebookiin, mutta kyllä minä olen aika vähällä päässyt, kun vertaa. Minua on myös kytketty CIA:han, vallankaappauksiin, ja mitä absurdinpaan, kyllä löytyy tuolta, kun googlailee”.



Toimittaja Sanna Ukkola kysyi, miten vaikealta tuntui henkisesti silloin, kun lokakampanja oli pahimmillaan Jessikka Aroa vastaan. Jessikkan mukaan ”en halua myöntää, että se tuntui pahalta ja sattui, mutta se tuntui ja täytyi tehdä, koska haluan olla rehellinen”. Ja sanan ”rehellinen” yhteydessä Jessikka Aro sulki silmänsä pitkäksi aikaa (YLE Areena 6:26-27). Miksi rehellisyys-sanan hetkellä Jessikka Aro puristi silmänsä umpeen?

Kun Jessikka Aro kertoo lupauksensa mukaan myöhemmin YLE Kioskissa uhrikertomuksia, joissa Venäjän trollien uhriksi joutuneet saavat tarinansa julkisuuteen, niin nähtäväksi jää, miten paljon Jessikka Aro pitää silloin silmiään ummessa – vai ovatko silmät painettu kiinni koko lähetyksen ajaksi, jotta sielun peilistä ei paljastuisi epärehellisyys. Tuollaiset uhritarinat liittyvät jopa hämmästyttävästi Snowdenin paljastamaan läntisten tiedustelupalvelujen informaatiosodankäynnin tekniikkaan, joka siellä tunnetaan nimellä ”Fake victim blog posts”.

Sanna Ukkola kysyy 6:54, mitä tiedetään näistä trolleista ja keitä he ovat. Saara Jantunen vastaa, että ei heistä oikeastaan tiedetäkään: ”Veikkaan, että tässä tapahtuu monella tasolla monia asioita. Menee ehkä yhdellä tapaa kansalaiskeskustelu sekaisin trollaamiskeskustelun kanssa ja siellä seassa voidaan tehdä informaatiovaikuttamista. Se on koko tämän homman idea. Että se häivytetään tuo informaatiovaikuttaminen keskustelun sorinaan, jolloin tulee hyvin nopeasti leimanneeksi, jos on hyvin trollikammoinen, niin tulee leimanneeksi ihmisiä, jotka oikeasti vain ottaa kantaa. Eli polisoitunut keskustelu ei todellakaan ole aina trollaamista” (6:56-7:37).

Sanna Ukkola vielä tarkentaa, onko Suomessa miten paljon Venäjän valtion rahoittamia ihan ammattitrolleja (7:39-.7:41). Saara Jantusen mukaan siihen kysymykseen ei kukaan tiedä vastausta. Jantunen myös totesi toimittajan kysymykseen väitetystä Pietarin trollitehtaasta, että sellainen toimisto ei ole mitään spesiaalia Venäjälle, vaan Yhdysvallat käyttää samaa ohjauslistojen antamista, mistä asioista keskustellaan. Ja varmasti myös Kiina.

Facebook-sivuston Venäjän trolliarmeija reaktiot ohjelmaan

Facebookin Venäjän trolliarmeija –sivustolla on keskusteltu Sanna Ukkolan, Saara Jantusen ja Jessikka Aron esiintymisestä aamutelevisiossa.[6] Johan Bäckman ilmoittautuu julkisesti ”näille maailman söpöimmille trollinmetsästäjille: TÄÄLLÄ OLLAAN!” Lisäksi hän opastaa: ”Älkää enää lähetelkö ilkeää postia näille mussukoille!”.

Keskustelu jatkuu ohjelman tähden Facebookin sivustolla. Keskustelijat ovat kiinnittäneet yleisesti huomiota Ukkolan, Jantusen ja Aron ohjelman epäuskottavuuteen. Tällöin on viitattu siihenkin, miten ”Kokoomuksen pojut ovat saaneet washingtonista ohjeet ja panneet yle-myllyn pyörimään. - - -  En oikein jaksa uskoa että yle:n nykyinen kokkelisakki saa samanlaista tunnekuohua aikaan kenessäkään, eikä ainakaan Venäjän Trolleissa”. Toinen henkilö epäilee, että Stubb on hommannut nuoren blogin Yleen kokoomustrolliksi.  Ylen ohjelman missio näyttäytyy sosiaalisen median kirjoittajista ilmeiseltä: ”Ylenannin aamustrudiossa on tehty korkokenkien vallankaappaus. Trala lallan laa. Jessikka, Saara & co. ovat sotajalalla Venäjää vastaan. Eivätkä edes peittele missiotaan”.

Venäjän trolliarmeijan sivulle ilmestyy myös mies, joka tukee moitteita toimittajien ahdistelua vastaan. ”Pitää saada keskustella mutta jos jotku alkaa ahdistelemaan toimittajia niin se menee liian pitkälle”. Kukaan keskustelijoista ei ole itse asiassa tukenut toimittajien ahdistelua. Olisi voinut asettaa myös kysymyksen analyyttisemmin: mitä Jessikka Aro kutsuu ”ahdisteluksi”, mikä olisi sopivaa määritellä ahdisteluksi erotukseksi kansalaisyhteiskunnan keskustelusta ja mikä väitetty ”ahdistelu” on sepitettyä tarinointia.

Muuan kirjoittaja tekee oikein havainnon, että ”Jessikka ei oikein tehnyt eroa kansalaiskeskustelijoiden ja ’oikeiden’ trollien välillä”. Itse asiassa Saara Jantunen huomautti tämän erottelun tarpeellisuudesta. Muuan kirjoittaja kokee, että ”Jessika taas on tyypillinen drama queen -teini, ihan täysin kakara”.

Informaatiosodankäynnin kannalta vaikuttaa täysin oudolta ja epäonnistuneelta operaatiolta, että Venäjän valtion palkollinen vaikuttaja-agentti lähettäisi törkyviestiä suomalaisille toimittajille. Sellainen törkyviestintä itse asiassa tarjoaisi juuri sitä aineistoa, jota suomalainen toimittaja kovasti etsii todistaakseen venäläisten trollien häiritsevää toimintaa. Tuollainen törkyviestintä palvelisi itse asiassa enemmän suomalaisten ryssävihaa edistävää informaatiosodankäyntiä kuin Venäjän omia intressejä. Siksi funktion ja tuloksen näkökulmasta olisikin luonnollista tehdä johtopäätös, että törkyviesti-operaatioiden toimittajakin toimii yhteisen funktion ja tuloksen tuottamiseksi suomalaisen informaatiosodankäynnin tehtävien puitteissa. On liki mahdotonta käsittää, miksi Venäjän agentit toimittaisivat tuollaisia tekoja, jotka vain heikentäisivät Venäjän mainetta suomalaisten keskuudessa.


 Fake victim blog posts?


Edward Snowdenin paljastamat Lännen agentti-trollien menetelmät sosiaalisessa mediassa informaatiosodankäynnin toimittamiseksi poliittisia vastustajiaan vastaan sisältää monipuolisen työvälineistön, joista erään toiminnon muotoa ja sisältöä määritellään sanoilla ”fake victim blog posts” (valheelliset uhrikertomukset). Niiden valheellisten uhrikertomusten tarkoituksena on mustamaalata tietty ryhmä noiden pahojen viestien lähettäjäksi.

Jessikka Aron väitetyn ”ime munaa” –sähköpostiviestien sisältöä voi punnita analyyttisesti Snowdenin vuotaman JTRIG-viitekehyksen avulla: olisiko tässä toimittajan itsensä keksimä ja hänelle hyvin tarpeellinen tarina ”fake victim blog posts” vai olisiko tässä mahdollisesti suomalaisten upseerien lavastama operaatio (set piece operation) ja ”false flag operation”. Tällaisen lavastetun operaation taustoittamisessa ei pidä unohtaa sitäkään, että lukuisat suomalaiset upseerit ovat saaneet Amerikan Yhdysvalloissa Snowdenin kuvaaman informaatiosodankäynnin koulutuksen ja nyt nämä upseerit toimittavat Suomessa salaisia informaatiosodankäynnin tehtäviä, joita suomalainen media ei selosta lainkaan.[7][9] 

Suomen puolustusvoimien henkilöitä on psykologisten operaatioiden koulutusta varten ex-Strategialaitoksen ex-johtajan everstiluutnantti Torsti Sirénin mukaan ”ulkomailla, lähinnä Naton järjestämillä INFOOP- ja PSYOPS-kursseilla”[8]. Erityisesti pitkittyneessä kiristyneessä kansainvälisessä tilanteessa vaadittaisiin ”psykologisia vastatoimia”, mihin ei pelkkä ”puolustukselliset tietoverkko-operaatiot” riitä, vaan kyse olisi maineeseen liittyvät toimet ja ”kansainvälinen mielikuvakamppailu”.[8] Eivätkö amerikkalaisen informaatiosodankäynnin koulutuksen saaneet upseerit toimisi SOME:ssa informaatiosodankäynnissä juuri amerikkalaisen koulutusaineistonsa mukaisella tavalla, jota he ovat tenttineet, joita tehtäviä he ovat harjoitelleet ja johon aineistoon kuuluvat keskeisellä tavalla false flag – ja set piece – operaatiot sekä fake victim blogs posts –kehitelmät?

Ote Snowdenin paljastamasta SOME-agenttien manuaalista


Michael Snyder kirjoittaa 26.2.2014 Lännen agentti-trollien järjestämistä sosiaalisen median ”lavaste operaatioista” (set piece operation), joita varten asiakirjat Edward Snowden ja Glenn Greenwarld lopulta paljastivat: ”Vihdoin löytyi kovaa näyttöä siitä, että Lännen hallitukset ovat tehneet tätä”.[1] Iso-Britannian tiedustelupalvelulle on erityinen salainen yksikkö ”Threat Reseach Intelligence Group”, joka järjestelmällisesti ”valvoo, soluttautuu, manipuloi ja kehittelee online-diskursseja”.[1] Tuolla tavalla Britannian hallitus yrittää vaikuttaa siihen, mitä ihmiset ajattelevat, mutta tämä on enemmän kuin pelkkää propagandaa.

Greenwald [2] kirjoittaa Snowdenin paljastamien asiakirjojen avulla, että Britannian tiedustelupalvelun salainen yksikkö käyttää erityisesti kehiteltyjä tekniikoita manipuloidakseen internetin keskusteluja:

JTRIG (Joint Threat Research Intelligence Group) sisältää kaksi tekniikkaa: (1) pistää kaikenlaista väärää materiaalia internetiiin, jotta voi tuhoa tavoitteen mukaisesti maineen; ja (2) käyttää yhteiskuntatieteiden ja muita tekniikoita manipuloidakseen keskustelua verkossa ja aktivismia tuottamaan tarpeelliset tulokset. Harkittuna taktiikkana näiden tavoitteiden saavuttamiseksi voi olla ’false flag operaatiot’ (lähettämällä materiaalia internetiin ja liittää aineisto valheellisesti toiseen ryhmittymään), ’valheellinen uhri kirjoitukset’ (fake victim blog posts, joissa esiinnytän uhrihenkilönä, jonka mainetta vastapuoli haluaa tuhota), ja lähettämällä ’negatiivista tietoa’ eri foorumeille”.[2]

Erityisesti Snowdenin vuotaman Amerikan ja Britannian tiedustelupalvelun agenttien opaskirjan dian sisällöstä kiinnostavia ovat tässä yhteydessä: set piece operation (lavaste operaatio), false flag operation (väärissä nimissä toiminta) ja false rescue operation (huijattu pelastusoperaatio).

NBC:n Uutiset kertoivat 7.2.2014 Snowdenin paljastamista asiakirjoista, miten Britannian vakoojat käyttivät ”likaisia temppuja” (Dirty Tricks). Snowdenin paljastamat JTRIG:n asiakirjat sisälsivät PowerPoint –esityksiä Effects-kampanjoista, joita voitiin suorittaa verkkohyökkäyksinä tai propagandatoimintana. Propagandakampanjassa käytettiin agenttien ohjekirjan mukaan petosta, massaviestintää, tarinoiden levittämistä Twitterin, Flickrin, Facebookin ja YouTuben välityksellä. JTRIG käyttää myös ”väärän lipun” (false flag) operaatioita, jotka on suunniteltu näyttämään ikään kuin ne olisi suorittanut joku Britannian vastustajista”.[3] Näiden lisäksi Britannian vakoojat käyttävät Internetissä ns. hunaja-ansoja (honey trap), jossa kyber-agentti houkuttelee internet treffeille, mutta todellisena tavoitteena on kohteensa häpäisy.

(mainittakoon, että saan itsekin vanhuudestani ja rumuudestani huolimatta yhä edelleen noita honey-kutsuja Facebookissa, mutta onneksi olen realisti ymmärryksessäni enkä usko kenenkään 20–30 –vuotiaan naisen aidosti kiinnostuvan minusta. Usein nuo profiilit ovat laadittu myös niin huonosti, että ”henkilön” fiktiivisyys paljastuu jo nopealla tutkinnalla). Tässä on kertomus yhdestä tehdystä profiilista, jota käyttää räyhäävä trolli, sekä hänen "moskovalaiseksi morsiamesta": http://juhamolari.blogspot.fi/2014/11/trollit-aiheuttivat-pettymyksen.html


Ote Snowdenin paljastamasta SOME-agenttien henkilötiedustelun ja
informaatiosodankäynnin vaikuttamisen viitekehyskaaviosta


Agentit kehittelevät eri ryhmittymiin soluttautuen myös ”jännitteitä”, jotta oppositio jakaantuisi ja tulisi tehottomaksi. Psykologisena viitekehyksenä JTRIG vetoaa sekä psykologi Geert Hofsteden kehittämiin monikulttuurisuuden tutkimuksiin sekä Tavistockin dogmeihin. Niin kuin Wayne Madsen päättelee 28.2.2014, niin SIGINT, HUMINT ja Tavistockin teknologia edustavat vaarallista liikettä, jonka Lännen tiedustelupalvelut ovat tehneet siirtyessään uudelle areenalle.[4]



Tavistockin psykologiset tekniikat ovat olleet psykohistorian väitöskirjassani yksi kolmesta viitekehyksestä, jota käytin (erityisesti Bion ja häneen liittyvät menetelmät). Hofstede on ollut puolestaan keskeinen viitekehys liiketalouden opinnoissani. Täten tunnen ja tunnistan ainakin jotenkin amerikkalaisten ja suomalaisten agenttien käyttämät psykologiset tekniikat informaatiosodankäynnissä. Usein on jopa säälittävää nähdä, miten alkeellisen psykologisen opiskelun ja osaamisen avulla upseerit liittyvät noiden tekniikoiden manuaalien toimittajiksi.


[1] Michael Snyder 26.2.2014. Set Piece Operation. Yes, There Are Paid Government Trolls On Social Media, Blogs, Forums And Websites

[2] Glenn Greenwald, How Covert Agents Infiltrate the Internet to Manipulate, Deceive, and Destroy Reputations  https://firstlook.org/theintercept/2014/02/24/jtrig-manipulation/

[3] Matthew Cole, Richard Esposito, Mark Schone and Glenn Greenwald. Exculsive: Snowden Docs Show British Spies used Sex and ‘Dirty Tricks’. NBC News 7.2.2014.   http://www.nbcnews.com/feature/edward-snowden-interview/exclusive-snowden-docs-show-british-spies-used-sex-dirty-tricks-n23091

[4] Wayne Madson 28.2.2014.  Document:The Massive PSYOP Employed against Ukraine by GCHQ and NSAhttps://wikispooks.com/wiki/Document:The_Massive_PSYOP_Employed_against_Ukraine_by_GCHQ_and_NSA

[5] YLE TV 1, 28.1.2015 kello 7:55: Häiriköt piinaavat Venäjä-keskustelua. http://areena.yle.fi/tv/2623612

[6] Johan Bäckman, Venäjän trolliarmeija: ”En olekaan nähnyt näin söpöjä ihmisiä televisiossa samassa lähetyksessä varmaan koskaan. Voi hellanlettat!!!” https://www.facebook.com/groups/389891377829035/permalink/451363471681825/

[7]  Kapteeni Miika Sartonen Eduskunnan Ulkoasiainvaliokunnan informaatiosodankäynnin ”avoimessa kuulemisessa” 22.1.2015. http://juhamolari.blogspot.fi/2015/01/kapteeni-miika-sartonen-eduskunnan.html


[8] Torsti Sirén 2011. Psykologiset operaatiot osana informaatio-operaatioita 2030. Sivut 199-217 teoksessa: Torsti Sirén (toim.) 2011, Strateginen kommunikaatio ja informaatio-operaatiot 2030. Maanpuolustuskorkeakoulu. Johtamisen ja sotilaspedagogiikan laitos. Julkaisusarja 2: Artikkelikokoelmat N.O 7.  http://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/74173/Siren+-+Strateginen+kommunikaatio+ja+informaatio-operaatiot+2030+-+edit.pdf?sequence=1

[9] Riippumaton selonteko Suomen asemasta strategisen kommunikaation ja informaatiosodan offensiivisissa toiminnoissa http://juhamolari.blogspot.fi/2014/06/riippumaton-selonteko-suomen-asemasta.html



KIRJOITTAJA on tavallinen suomalainen sitoutumaton, riippumaton mies, joka joskus kirjoittaa blogiinsa mielipiteitään, jotka voivat ärsyttää huijareita, mutta nämä kirjoitukset eivät tapahdu minkään valtion tai järjestön toimeksiannosta: olen vain joskus eri mieltä kuin selvästi tietynlaiseen propagandaan sitoutunut suomalainen koneisto. Minä myös uskallan katsoa silmiin, kun lausun tämän kaiken rehellisesti ja vilpittömästi.

 Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha