perjantai 27. helmikuuta 2015

Bensaturismi - tutkimusretki 26.2.-27.2.2015

Tein helsinkiläisenä miehenä kokeellisen tutkimusretken selvittääkseni bensaturismin mielekkyyttä. Tuloksena oli, että itähelsinkiläisenä autoilijana kannattaisi yhä käydä tankkaamassa autonsa Vaalimaan kautta Venäjän puolella, jos vaikka ei valitsisi rajantuntumasta aivan lähimpiä bensa-asemia, vaan nimekkään, hiukan kalliimman ja hiukan kauempana  Nesteen huoltoaseman Kondratjevon kylässä (rajan lähellä).

Suomalaisen bensaturistin hyöty kasvaa vielä suuremmaksi, jos hän asuu Porvoossa, Kotkassa tai missä tahansa itäisemmässä osoitteessa kuin itä-Helsinki. Sitä vastoin länsihelsinkiläisillä ja espoolaisilla ei enää ole taloudellisesti kannattavaa käydä tankkaamassa Venäjän puolella Nesteen Kondratjevon asemalla.

Laskelmassa ei ole otettu huomioon monikertavuosiviisumia, jonka tarvitsen joka tapauksessa. Jos bensaturismi olisi ainoa tarkoitus viisumin hankkimiseksi, niin silloin taloudellinen kannattavuus ei täyttyisi vielä Itä-Helsingissä eikä edes Porvoossa, vaikka kävisi säännöllisesti voittamassa bensanhinnassa edun Venäjän rajan tuolla puolella. Sitä vastoin kotkalaisilla olisi aina taloudellisesti järkevintä tankata Venäjän puolella.

Koetta varten lähdin autollani, jossa oli yhä tankissa vanhaa halpaa Venäjän bensaa, torstaina 26.2. kello 21 Helsingistä kohti Vaalimaata ja Venäjää. Yllättäen Suomen Vaalimaan raja-asemalla ja Venäjän raja-asemalla Torfjanovkassa oli runsaasti suomalaisia autoja jonottamassa. Heillä kaikilla oli päämääränä käydä ostamassa Venäjällä edulliset bensat, jotkut kävivät myös istahtamassa Viipurissa saakka.

Venäjän raja-aseman Torfjanovkassa ylitin 26.2. kello 23:55 (Suomen aikaa 22:55). Ajoin muutaman kilometrin tutulle Nesteen bensa-asemalle. Tämän bensa-aseman valitsin myös sitä varten, että tiesin siellä toimivan sekä suomalaisen debit-pankkikortin että credit-luottokortin kuin myös käteisen. Valitettavasti kassalla ei kuitenkaan voitu yhdistää kädessäni olevia ruplia pankkikorttimaksuun, joten maksoin bensan visakortilla. 95 E-bensan hinta oli 0,52 €/litra (36 ruplaa/litra). Tämä ei olisi kuitenkaan bensaturistin todellinen hinta, joka realisoituisi Helsingissä käytettäväksi. Kassakuitti kertoo, että ostoksen tein 27.2.2015 kello 00:21 Venäjän aikaa.

Bensaturistin todellinen hinta muodostuu sen jälkeen, kun olen ottanut huomioon autoni bensankulutuksen Itä-Helsingistä Nesteen huoltoasemalle Kondratjevoon ja takaisin Itä-Helsinkiin. Bensaa kului yhteen suuntaan täsmälleen 15 litraa ja näin yhteensä 30 litraa kului bensaa pelkästään tässä reissussa.

Niin Nesteen Kondratjevon asemalla ostin bensasäiliön 64 litraa aivan täyteen saakka. Lisäksi bensaturismin kannattavuuden hyväksi ostin 10 litran gallonan bensaa. Nämä 10 litraa gallonasta sekä tankkiin jäävät reilun 5 litran jämät tarvitsen seuraavaa ostoreissua varten. Näin muodostuu bensaturistin todellinen hinta.

64 litran bensasäiliöstä saan Helsingissä tosiasiallisesti käyttööni vain 64 – (15 + 5) litraa, eli 44 litraa, vaikka olen siis maksanut bensat 74 litran verran. Tankkiin täytyy näet jättää seuraavaa ostosmatkaa varten 5 euroa, 15 litraa kului paluumatkalla ja 10 litraa on seuraavaa ostosmatkaa varten gallonassa. Tämän 74 litran kokonaishinnaksi hinnaksi muodostuu siis 38,48 € (= 74 * 0,52 €/litra). Mitä minä saan siis tuolla rahalla Helsingissä kulutettavaksi? Saan vain 44 litraa käyttööni, jolloin helsinkiläisen miehen reaaliseksi litrahinnaksi muodostuu 1,14 €/litra. Samanaikaisesti lähimmällä bensa-asemalla 94E-bensa maksaa 1,40 €/litra, millä hinnalla ostettaessa 44 litraa maksaisi 61,6 euroa. Helsingistä lähtenyt bensaturisti teki siis 23 euroa edullisemman ostoksen, vaikka ostosmatka oli noin 400 kilometriä (200 + 200 km).

Voittosuhde luonnollisesti vain paranee, jos auton polttoaineen kulutus on pienempi ja matkaa ostosmatkaa varten ajetaan säästäväisellä nopeudella. En kuitenkaan tykkää ajella autoilla, joissa on moottorin tilavuus kovin paljon alle 3 litran. Polttoaineen kulutuksesta huolimatta voittoa syntyy. Polttoaineen kulutukseksi muodostui 7,5 litraa/100 km autollani. Aiemmin olen arvioinut ostosmatkan kannattavuutta synkästi 10 litraa/100 km kulutuksella, mutta autoni tosiasiallinen kulutus oli edullisempi. Muistelen aikoja, jolloin autoni bensakulut matka-ajossakin oli lähes 15 litraa/100 km, mutta silloin moottorikin oli 5,6 litran kokoinen ja autokin raskaampi. Silloin auton tankki oli 90 litraa, joten bensaturistin matka voisi hyvin olla kannattava myös tehokkaammalla autolla etenkin, jos ei tarvitse lähteä ihan Helsingistä asti.

Tietysti ostomatka Nesteen Kondratjevoon muodostuisi epäedulliseksi, jos joutuisin ostamaan Helsingistä bensat ostosreissua varten. Siksi minulla onkin 10 litran gallona, jonka otan käyttöön sitten, kun autoon tarvitaan uutta bensaa varten uutta ostosreissua. 10 litraa gallonasta ja tankkiin jätettävät 5 litraa bensaa riittävät hyvin Helsingistä Torfjanovkaan ja Kondratjevon asemalle.

Venäjän raja-aseman Torfjanovkassa ylitin 26.2. kello 23:55. En ollut kiireinen Nesteellä ja katselin, jos olisin löytänyt jotain muutakin edullista ostettavaa – sellaista, mitä kuluttaisin kuitenkin myös Helsingissä, mutta ostaisin Helsingissä kalliimmalla hinnalla. En kuitenkaan löytänyt tällä kertaa. Coca cola ja Pepsi eivät yksinkertaisesti kiinnostaneet minua eivätkä niiden hinnat ole erityisen edullisia Venäjän huoltoasemilla. Täytyy muistaa, että Suomessa ostetusta virvoitusjuomasta voi vähentää pantin hinnan, mutta venäläisestä ei voi. Enkä muutenkaan pidä virvoitusjuomia tarpeellisina. Jäätee kiinnosti myös, kun Venäjällä valikoima on hyvä, mutta silti päätin tyytyä vain bensan ostoon. Tupakkaa ja alkoholia en osta, koska en tupakoi enkä käytä alkoholia. Suomen Vaalimaan raja-aseman ylitin takaisin kotiinpaluuta varten 26.2. kello 23:45, mutta Venäjän puolella vuorokausi oli vaihtunut.  Menin siis Venäjälle tänään, mutta tulin takaisin Suomeen eilen! Helsingissä nukuin jo hyvin kello 2:00 yöllä.


Täten totean köyhän oikeudesta ja mahdollisuudesta toimia samalla tavalla kuin rikkaat kapitalistitkin, jotka siirtävät tuotantoaan voitto-odotusten maksimoimiseksi. Suomalaiset bensakapitalistit eivät tahtoisi suomalaisille kuluttajille samoja liikkumisen oikeuksia kuin kapitalistien omissa toimissa kuitenkin säälimättä harjoitetaan. Itse en koe mitään patrioottista velvollisuutta maksaa Suomen valtiolle bensaveroja ja suomalaisille bensakauppiaille bensasta euroja, jos voin saavuttaa ostokseni halvemmalla bensaturistina Venäjän puolella. Tietysti on itse kunkin suomalaisen oma asia tahtooko hän maksaa bensalitrastaan 1,14 €/litra (jos lähdet bensaturistiksi Venäjän puolelle Helsingistä saakka; litrahinta laskee huomattavasti, jos lähdet lähempää rajaa kuin Helsingistä saakka ostoksille) tai 1,40 €/litra (jos ostat bensasi suomalaisessa kotikylässäsi).  



Kirjoittaja kokee nykyisessä maailmantilanteessa erittäin oikeaksi maksaa bensaverot mielummin Venäjän valtion hyväksi ja saada merkittävää henkilökohtaista hyötyä samanaikasesti kuin maksaa erityisen korkeat bensaverot Stubb-Suomen hyväksi, joka on valitettavasti myös liittoutunut epäeettisiin transatlantisiin touhuihin. Bensaturismi on eettinen valinta!




Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)