torstai 14. toukokuuta 2015

Lyhyt silmäys työväestön urheilun rajuun historiaan Suomessa

Urheiluharrastukseni on epäpoliittista, niin se on ollut aina lapsuuden päivistä nykyisiin vanhuuden päiviin asti, mutta kuitenkin urheiluseurojeni poliittinen historia on todella jopa MERKITTÄVÄ!

Itse asiassa maineikkaissa seuroissa EMME puhu lainkaan politiikkaa, vaan urheilemme. Muistan hiukan ikävänä sen, miten HJK-Herttoniemenrannan joukkueen eräät vanhemmat – kylläkin oikein kivat ihmiset ja esimerkilliset vanhemmat lapsilleen – jokaisessa sopivassa ja sopimattomassa tilanteessa tahtoivat puhua politiikkaansa ”Putinia vastaan” minulle – ikään kuin asia kuuluisi jotenkin minulle, kun minä tahdoin vain katsoa pojan harjoituksia tai pelejä. Politiikan historian kannalta paljon merkittävämpiä ja erityisen mielenkiintoisia ovat kuitenkin nämä kaksi tärkeää urheiluseuraa, joissa EMME sitä vastoin puhu politiikkaa: Helsingin Jyry ja Helsingin Tarmo.

Kuvassa Eläintarhan yleisurheiluputkessa muutama viikko sitten


Poikani harrastaa yleisurheilua Helsingin Jyryssä, jossa olen itsekin juossut yhden SM-pronssimitalin viestijuoksussa ja jossa osallistun lasten valmennukseen. Tänään torstaina 14.5.2015 poikani osallistui juoksutreeneihin vain soveltuvin osin, sillä hän loukkasi vasemman polvensa maanantain ja tiistain välisenä yönä. Nyt hän hölkkäsi alku- ja loppuverryttelyt, teki oikealla jalalla jotain loikkia sekä jotain muuta. Kävimme harjoittamassa pikajuoksua varten voimaa, kun olympiastadionin tuntumassa pompimme portaissa. Minäkin loikin joitakin kertoja – ja hyvää teki vanhoille jaloilleni. Vielä enemmän varmasti kehitystä tapahtuu noiden porrasloikkien ansiosta nuorille juoksijoille.



Tämä seura Helsingin Jyry perustettiin jo vuonna 1902. Seuran juoksijat ovat juosseet vuosien aikana kaikkiaan 6 maailmanennätystä ja kaksi epävirallista maailmanennätystä (maratonin maailmanennätys), oikeastaan siis 8 maailmanennätystä; tunnetuin Helsingin Jyryn urheilija on tietysti Hannes Kolehmainen – Keisarillisen Venäjän Suomen suuriruhtinaskunnan olympiavoittaja. Helsingin Jyryn nyrkkeilylegenda on Gunnar Bärlund, raskaassa sarjassa Euroopan mestari, maailmanmestari Joe Louisin toinen haastaja vuonna 1938. Helsingin Jyryyn on kuulunut myös Erkki Tuomioja.

Työväen Urheiluliitto (= TUL) perustettiin 1919 sen jälkeen, kun vuoden 1918 sodan jälkeen työväen urheiluseurat oli erotettu SVUL:sta, Suomen valtakunnallisesta urheiluliitosta. Se oli silloista politiikkaa, jossa urheilullakin oli poliittinen merkki, eikä työläisellä ollut samoja oikeuksia urheilukentillä. Helsingin Jyry oli olemassa jo ennen Suomen itsenäistymistä ja ennen Työväen Urheiluliiton perustamista – itse asiassa se oli se avain urheiluseura, joka oli alkuaan luomassa työväestölle yhteistä urheiluliittoa. Lopulta Suomen oikeistolainen politiikka jo vuosikymmen ennen Toista maailmansotaa vaati, että työväenjärjestöt ja neuvostoliittolaismieliset (venäläismieliset) järjestöt piti lakkauttaa valtionpetollisena toimintana, tai oikeampi ilmaisu oli silloisen lain mukaan ”lain ja tapojen vastaisena” toimintana. 1920- ja 1930-luvuila lakkautettiin valtavasti erilaisia työväenjärjestöjä, koska näitä järjestöjä pidettiin neuvosto- ja venäjämielisinä sekä valtiopetollisina ja pahatapaisina. Erityisen paljon lakkautukset tapahtuivat vuonna 1931.

Tietenkään ei voi kiistää ideologista teoriaa, joka liittyi työväen urheiluseuroihin politiikan historian näkökulmasta. Urheilijoille urheilu oli kuitenkin tosiasiallisesti tärkeämpää kuin politiikan puhujille ja teoreetikoille. Sittemmin V. I. Lenin jatkoi Karl Marxin näkemyksen kehittelyä ja totesi, että urheilulla on kasvatettava kokonaisia ihmisiä; asia, jota ei kapitalistisessa yhteiskunnassa huomioitu. Poliittisella puolella selitettiin, että urheilu oli myös menetelmä voittaa tupakointi ja alkoholinkäyttö, edistää naisten vapautumista, ja tukea yksilöitä työhön ja maanpuolustukseen. Leninin ajatus ilmeni erityisesti Neuvosto-Venäjälle vuonna 1918 perustetussa Vsevobuts-järjestelmässä, joka hallitsi niin sotilasurheilua kuin ideologista kasvatustakin. Olisi kuitenkin harhaanjohtavaa puhua suomalaisen työväen poliittisesta urheiluaatteesta noissa mainituissa yhteyksissä aivan¬ 1900-luvun alussa alkaen, sillä tuolloin työväenurheilulle annettiin enemmän käytännöllisiä, wrightiläisestä työväenliikkeestä nousevia tavoitteita: työläisten kunnon parantaminen ja työstä palautuminen, raittius ja vapaa-ajan tervehenkinen toiminta. Ideologiaan viitattiin lähinnä tasa-arvoista yhteiskuntaa tavoiteltaessa. Tasa-arvoa ikävöitiin toki hyvin käytännöllisesti ja paljon köyhän kansan keskuudessa, koska liian kalliit liikunta- ja urheiluseuramaksut (jo silloin) syrjivät työväestöä. Keisarillisen Venäjän Suomen suuriruhtinaskunnassa 1910-luvulle tultaessa työväenurheiluaate alkoi jo poliittisesti terävöityä ja tunnisti vihollisekseen porvariston ja kapitalistisen yhteiskunnan:  täten porvarillinen urheilu määriteltiin 1910-luvun alussa militaristiseksi ”rappiourheiluksi”.

Vuonna 1902 perustettu Helsingin Jyry yritti vuosina 1913–14 koota kotimaisia työväenurheiluseuroja yhteen liittoon. Työläisnuorisolle olisi tarjottava paremmat mahdollisuudet urheilla omassa, yhteisiä aatteita kannattavassa järjestössä. Työläiset eivät kokeneet saavansa reilua kohtelua porvariston urheiluseuroissa. SVUL:n urheilutoiminta muuttui yhä enemmän työväestön suhteen vieraaseen suuntaan; SVUL suhtautui puolueellisesti työväenurheiluseuroihin, SVUL luopui kansanurheilua korostaneesta liikuntakasvatuksellisesta perinteestä, olympialaisten yhteyteen tuotiin yltiö- nationalismi, minkä työväenliike koki sopimattomaksi.

Kominternin alaosastoksi perustettiin heinäkuussa 1921 punainen urheiluinternationaali (PUI), joka julisti kasvattavan työläisurheilijoista ”proletariaatin luokkataisteluun kapitalismia vastaan karaistuneita, psyykkisesti voimakkaita, puolustuskykyisiä, urhoollisia ja päättäväisiä taistelijoita”. PUI sanoi paljastavansa ”menševistisen Luzernin internationaalin” harhaoppisuuden. Samanaikaisesti Suomessa käytiin 1920-luvun lopulla kovaa valtataistelua Työväen Urheiluliitossa sosiaalidemokraattien ja kommunistien välillä. Sosiaalidemokraattien voitto johti henkilövaihdoksiin TUL:n johdossa ja toisen työväen urheilulehden perustamiseen. Kommunistinen suurseura Helsingin Jyry kannatti yhteistyötä Punaisen urheiluinternationaalin kanssa ja ylipäätänsä hyviä naapurisuhteita Neuvostoliiton kanssa: niin Helsingin Jyryn johdolla TUL:n urheilijoita osallistui vuonna 1928 Moskovan spartakiadeihin vastoin sosiaalidemokraattien johtaman TUL:n johdon kieltoa. Tottelemattomuus johti sitten siihen, että sosiaalidemokraattien määräyksestä TUL:sta erotettiin 80 seuraa eli sellaiset, joiden jäseniä oli osallistunut spartakiadeihin tai jotka hyväksyivät spartakiadiosanoton. Helsingin Jyry oli tietysti erotettujen joukossa aivan ensimmäisenä ja tärkeimpänä.

Heinäkuun alkuun 1930 mennessä TUL:n rekistereistä poistettiin 80 urheiluseuraa, mihin osaltaan vaikutti sosiaalidemokraattinen tahto karkottaa kommunistit pois urheilutoiminnasta ja kaikesta järjestötoiminnasta. TUL erotti jopa Tampereen Weikot –urheiluseuran liiton jäsenyydestään sillä perusteella, että seura oli osallistunut syyskuussa 1929 TUL:sta erotetun Helsingin Jyryn järjestämiin kisoihin. 

Myös virallinen Suomi katsoi, että urheilu luo pahatapaisia kansainvälisiä suhteita ja urheilusuhteita Neuvostoliittoon. Tammikuussa 1930 Suomen eduskunta hyväksyi yhdistyslakiin muutoksia, joiden perusteella oli helppo lakkauttaa ”vastoin lakia ja hyviä tapoja” toimineita urheiluseuroja. Niin TUL:n sosiaalidemokraattinen johto erotti välittömästi tuon lain nojalla edellisten lisäksi vielä 157 muuta urheiluseuraa. Sosiaalidemokraattien asema vahvistui yhä vuoden 1930 jälkeen: eduskuntavaalien jälkeen sosiaalidemokraattien pyrkimykset saivat vauhtia, kun äärioikeisto voimakkaasti painosti kaikkia kommunistijärjestöjä Suomessa lakkautettavaksi. Sen kovan kohtalon koki myös TUL:sta erotettu Helsingin Jyry.  Sosiaalidemokraatit ja maalaisliittolaiset lähenivät politiikassa toisiaan.

Pian myös sosiaalidemokraattien johtama TUL itse joutui ahtaalla, kun vuosina 1932–34 liitolta lakkautettiin valtionapu. Vasta Suomen kärsittyä tappio sodassa Neuvostoliittoa vastaan Helsingin Jyry sai vuonna 1945 aloittaa uudestaan toimintansa.  Toimintaoikeuden paluu ei tarkoittanut vielä kuitenkaan yhdenvertaisia oikeuksia: esimerkiksi Jyryn mestarijuoksijoita ei valittu Suomen maajoukkueeseen edustustehtäviin yhdenvertaisesti, koska nämä olivat työväestöä edustavasta urheiluseurasta ja urheiluliitosta.

Poikani painiseura Helsingin Työväenyhdistyksen voimistelu- ja urheiluseura Tarmo – nykyään Helsingin Tarmo – perustettiin 10.4.1931 sen jälkeen kun Helsingin Jyry oli lakkautettu. Perustamiskokous pidettiin Helsingin Työväenyhdistyksen talolla. Kokouksen avasi Severi Koskinen, sihteeriksi valittiin Valdemar Liljeqvist. 10.1.1931 oli säädetty kommunistilaki, jonka perusteella Tarmon edeltäjän Jyryn toiminta Helsingin Työväenyhdistyksessä tuli mahdottomaksi. Helsingin Tarmo erotettiin kuitenkin 8.11.1956 sosiaalidemokraattien johtamasta Työväen Urheiluliitosta (TUL). 

Helsingin Tarmo oli talvi- ja jatkosotien aikana sekä tämän jälkeen TUL:n paras nyrkkeilyseura. Parhaat nyrkkeilijät ja painijat kuuluivat myös Suomen olympiajoukkueeseen ja osallistuivat MM-kisoihin. Tunnetuimpana lienee vuoden 1984 olympialaisissa Los Angelesissa judoka Juha Salosen menestys (Judon Euroopan mestari, MM-pronssimitalisti ym.)., Ilpo Seppälä painissa (MM-pronssimitalisti ym.) ja nyrkkeilyssä Hannu Vuorinen. Mestaripainija Ilpo Seppälä vetää nykyään poikani painitreenejä. Mestariurheilijat vetävät myös kesäkuussa judon, nyrkkeilyn, painin ja painonnoston leiriä, johon poikani lähtenee sen sijaan että potkisi samoina päivinä jalkapalloa hiukan huonotasoisissa otteluissa. Maailmassa vapaus luo mahdollisuuksia valita aina tarkoituksenmukaisesti kehityksen kannalta parasta. Nämä tässä mainitut urheiluseurat ovat koko Suomen historian ajan ja jopa ennen Suomen itsenäistymistä luoneet mahdollisuuksia urheilun hyväksi.

Kesän jälkeen poikani palaa kilpauintiharjoittelun pariin, jossa hänen harjoituksiaan vetää Neuvostoliiton mestariurheilija, venäläinen nainen, joka on voittanut olympiapronssimitalin sekä useita Euroopan mestaruuksia uinnissa.  Jalkapallokaan ei jää unohduksiin, vaikka jalkapallo on kohtuuttoman kallis laji ja siinä ottelupaikkoja ei ratkaista reilusti selätyksen avulla toisin kuin painissa vahvin voittaa.

Tällä tavalla suhteet ovat ihan hyvässä historiallisessa mallissa minun ja lasteni urheilussa. Minä itse toimin lasten ja nuorten avustavana valmentajana Helsingin Jyryssä: kannattaa lähettää kehittävän urheilun pariin lapsia ja nuoria!


Kirjoittaja tahtoo terveitä ja kehittäviä urheiluharrastuksia, joita kapitalistit eivät turmele


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)