perjantai 15. toukokuuta 2015

Lynkkausporukat, Lotta Svärd ja Suojeluskunnat keväällä 2015 everstiluutnantti Torsti Sirénin ja Suomen Sotilas –Facebook-sivuilla

Everstiluutnantti Torsti Sirén on virittänyt erityisen laajan keskustelun Facebook-sivullaan sen puolesta, että Suomeen pitäisi perustaa vapaaehtoinen maanpuolustus Suojeluskuntien ja Lotta Svärd-järjestöjen kaltaisesti.  Toista sataa ammattisotilasta ja sotamielistä suomalaista ilmoittaa tykkäämisensä ehdotukselle. Jo pelkkä heitto kyseisistä järjestöistä on edesvastuuton, ja heijastaa hyvin vallitsevia mielialoja.

Samanaikaisesti Suomen Sotilas -Facebook-sivustolla esitetään lynkkausvaatimuksia ns. venäläismielisiksi koettuja suomalaisia ihmisiä vastaan.

Suomalaisten sotilaiden, erityisesti Torsti Sirénin, ja poliitikkojen tunnevaltaiseen vihakirjoitteluun on kiinnitetty huomiota myös Venäjän RISI-tutkimusorganisaatiossa.



Oikeistolaisten voimien poliittinen voitto hallituksen rakentelussa ja yli vuoden kestänyt erityislaatuinen ryssävihan rakentelu suomalaisessa valtamediassa eivät ole ainakaan vähentäneet fasismin henkisiä lynkkäyspataljoonia Suomessa. Muistettakoon, että samanaikaisesti Voitonpäivänä oli Moskovassa lähes miljoonan ihmisen ”kuolematon pataljoona”, jossa osoitettiin myötätuntoa sodissa kärsineiden muistolle ja juhlittiin rauhaa.

  Suomen Maanpuolustuskorkeakoulun entisen Strategialaitoksen entisen esimiehen everstiluutnantti Torsti Sirénin ja Suomen Sotilas –Facebook-sivuilla eivät lynkkauspataljoonat edes häpeä ilmaista verisiä uhkauksiaan ja hurjia vaatimuksiaan keväällä 2015, kun kulunut 70 vuotta Hitlerin natsisaksan kukistamisesta. Ammattisotilaiden ja sotamielisten suosittelemat lynkkaustarpeet ovat surullista ja jopa vaarallista niin kansalliselle sisäiselle turvallisuudelle kuin kansainväliselle rauhalle.

 Torsti Sirénin aktiiviset Facebook-kaverit, kuten C3i Solutions –yrityksen puheenjohtaja Timo Erkinheimo, lentäjä Teppo Tapani Tyrmi, Pirkkalasta entinen toimitusjohtaja – kuntavaaleissa 2012 Kokoomuksen riveissä 23 ääntä kerännyt ja kunnan kiinteistötoimitusten uskottu mies – Markku Hakala, Jägermeister Juha-Jussi Lehtonen, Afganistanissa Mobile Observation Teamin varajohtajana sekä RC North:n esikunnassa SCOS-tilannekeskuksessa operaatioupseerina palvellut mutta nykyään Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksella kapteeni Antti Paronen ilmoittavat välittömästi tykkäämisensä Sirénin ehdotukselle Lotta Svärdin ja Suojeluskuntien perustamiselle. Loviisan rauhanfoorumin henkeen mahtunee se, että rovasti Veli-Matti Hynninen (SDP) ilmoittaa tykkäävänsä Lotta Svärd- ja Suojeluskunta- liikkeiden uudelleen perustamiselle. Veli-Matti Hynninen johtaa myös alueellista Paasikivi-seuraa.



Jussi Halla-ahon opetuslapsi Jukka Aakula[2][3], Suomen Sisun jäsenyydestä eronnut mies, joka koki tarpeen terävöittää ja voimistaa taistoaan perustaen täten Kansallisen liikkeen, jonka työnimenä on ollut ”Elias Simojoki Seura”, osallistuu innostuen keskusteluun Lotta Svärdin ja Suojeluskuntien perustamisen puolesta.

Helsinkiläinen psykologi Jouni Mankonen[1] ei säästele sanojansa ilmeisten terapia- ja hoitotapahtumien lomassa, kun hän kirjoittaa ylistystä Lotta Svärdin ja Suojeluskuntien uuden tarpeellisuuden puolesta.

Helsingin Seudun Reserviläispiirin puheenjohtaja, Suomen Reserviupseeriliiton liittovaltuuston jäsen kapteeni Jukka Rusila, Suomen Sotilas –Facebook-sivullekin kirjoitteleva tyyppi, joka toimii nykyään Ramboll Finlandissa, on innokkaasti tukemassa sekä Torsti Sirénin sivustolla everstiluutnantin ehdotusta että Suomen Sotilas –sivustolla lynkkauspyrkimyksiä. On muistettava, että vain vähän aikaa sitten helmikuussa 2015 samaisen Torsti Sirénin Facebook-piirissä suomalaiset nato- ja länsimieliset upseeri-terminaattorit julistivat myös avoimesti: ”Tervemenoa alimpaan helvettiin koko Venäjä”.[4]

Oulusta koulutusyrityksen Operosus Oy:n koulu toimitusjohtaja Eija Keränen, joka on toiminut myös tuntiopettajana ja liikunnanopettajana sekä Oulun Naisvoimistelijoiden puheenjohtajana, Nordea-pankkitoiminnan valvojana sekä vientiä ja kansainvälistymistä edistävän Finnveran asiantuntijana, näkee ilmeisen jatkeen kasvatus- ja koulutustoiminnalleen Lotta Svärdin ja Suojeluskuntien uudessa perustamisessa.

Henkilöstön hankintapalvelujen johtaja Martti Kangas Espoosta, upseerimies Pekka Korhonen sekä turkulainen kapteeniluutnantti, epävirallinen some-upseeri James Mashiri ilmoittavat tykkäämisensä Sirénin Lotta Svärd- ja Suojeluskunta-ehdotuksille. Nuo mainitut järjestöt lakkautettiin Liittoutuneiden valvontakomission määräyksellä syksyllä 1944 fasistisena järjestönä. Suojeluskunnat järjestivät myös sotilaallista urheilukasvatusta Suomen itsenäisyyden alkuvaiheissa, mikä osaltaan johti siihen, että työväestölle muodostui sopimattomaksi osallistua tuollaiseen militanttiin toimintaan.[8] Yliluutnantti Janne Vaahtovuo pohtiikin everstiluutnantti Sirénin Facebookissa uudestaan perustettavien Lotta Svärdin ja Suojeluskuntien yhteyttä urheilutoimintaan sinänsä.

Kuvaavaa tämän hetkiselle kehitykselle on se, että äärioikeistolaisista rikoksista, törkeistä kunnianloukkauksista, kiihotuksesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan rikkomisesta oikeudessa tuomittu (ja vankeuden kärsinyt) Seppo Olavi Lehto[4] osallistuu everstiluutnantti Torsti Sirénin ehdotukseen tätä kiittäen.

Suggestoterapeutti Tony Färding, lentäjäkoulutuksen siviilissä ja ilmavoimissa saanut Hannus Vallas (nykyisin Lentokuva Vallas Oy:n osakas) sekä Keski-Suomen kauppakamarin kasvuyritysvaliokunnan jäsen, Jyväskylän ammattikorkeakoulun yrittäjyyden ja innovaation liiketoimintajohtaja Pekka Jääskö (toimi vanhempana neuvonantajana Suomen puolustusvoimissa 1998-2000) liittyvät kiitäen Torsti Sirénin ehdotukseen.

Maaseudun tukihenkilöverkoston tukihenkilö Kouvolasta Jouni Haimi ja Malmin kauppatiellä toimivan Suomen ympäristöopiston Syklin ympäristö- ja kestävän kehityksen kouluttaja, maantieteilijä (FM) Pauli Vennesvirta tykkäävät everstiluutnantti Torsti Sirénin ehdotukselle palauttaa kielletyt Lotta Svärd ja Suojeluskunta –järjestöt toimintaan.

Kauppatieteiden tohtori, johdon konsultti ja tietokirjailija, majuri evp. Pekka Kurvinen (toimii Suomenlinnan Rannikkotykistökillassa ja Pohjanmaan Maanpuolustuskillassa; on toiminut myös aktiivupseerina, yliopiston opettajana, sekä meripuolustuksen ammattilehden Rannikon Puolustajan päätoimittajana; nykyään johdon konsultti ja työelämätutkija yrityksessä Oy Elmio Ab) sekä opetuspäällikkö Anna-Liisa Hirvenoja, Reservin yliluutnantti Esko Sarkanen (omien sanojensa mukaan entinen taitava Finnairin lentäjä, Vääpelikilta ry:n johtokunnan jäsenenä huolehtii killan Facebook-päivityksistä) ovat aivan hetimiten tykkäämässä Sirénin ehdotuksesta Lotta Svärdin ja Suojeluskuntien perustamiseksi.

Torsti Sirénin hengenheimolaiseksi ilmoittautuu sekä Sirénin Facebook-sivulla että Suomen Sotilas –Facebook-sivustolla myös reserviläisaktiivi, laskuvarjojääkäri Matti Ridanpää Suomen evankelisluterilaisen Kirkon Ulkomaanavusta, jossa hän on toiminut humanitaarisen avun koordinaattorina Latinalaiseen Amerikkaan ja toukokuusta 2013 Ulkomaanavun hankintakoordinaattorina.[6]

Upseeriliiton päätoiminen 1. pääluottamusmies, majuri Ville Viita (vuonna 2011 Vuoden upseeriksi valittu mies) sekä mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden hyväksi työskentelevä Alpi Ripatti, toimitusjohtaja Esa Tervo, Oulun kaupungin kaavoitusarkkitehti Mika Uolamo, soittokuntamies yliluutnantti Ville Katajamäki ja Kärsämäen sivistystoimen hallinnon jäsen, Kärsämäen Katajan puheenjohtaja, Haapajärven ampumaseuran varapuheenjohtaja Timo Vaitiniemi tykkävät kyseisten kiellettyjen fasististen järjestöjen palauttamisesta toimintaan tämän hetken Suomeen.

SDP:n entinen kansanedustaja, AKT:n entinen puheenjohtaja, oikeustieteen kandidaatti Risto Kuisma, joka on toiminut myös Etelä-Pohjanmaan maakuntavaltuuston varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana, Lapuan kaupunginvaltuuston jäsenä ja Lapuan kaupunginhallituksen puheenjohtajana, unohtaa oikeastaan kokonaan demarina työväestön kärsimykset, joihin työväestö joutui Lotta Svärdin ja Suojeluskuntien tähden: niin Risto Kuisma ilmoittaa tykkäävänsä ehdotusta järjestön palauttamiseksi. Kannattajien joukkoon liittyy myös entinen kapteeni Antti-Pekka Mustonen Tallinnasta.

Suomalaisen valtamedian rappeutuneisuus ilmenee siinä, miten YLE Svenskan uutispäällikkö Henrik Johan Bernhard Gahmberg tykkää myös everstiluutnantti Torsi Sirénin ehdotuksesta. Lehdistövirkailija Sampo Collander Euroopan Unioninin tarkkailuoperaatiossa ja Kansallisen Kokoomuksen kansanedustajaehdokkaana voimiaan kokeillut lapualainen diplomi-insinööri Kai Pöntinen tahtovat myös Lotta Svärdin ja Suojeluskuntien palauttamista Suomen turvallisuuden tarpeisiin.

Suomalais-Ruotsalaisen kauppakamarin entinen toimitusjohtaja Risto Erjanti, Tampereen yliopistosta Aleksi Roinila, kommodori Dan Wilen (merivoimien operaatiopäällikkö Merivoimien Esikunnassa, joka on toiminut aiemmin Merivoimien Esikunnassa henkilöstöpäällikkönä), Naton kansainvälisissä COE CSW –operaatiossa Suomen laivastosta komentaja Pasi Lintuaho,  Trafin – Liikenteen turvallisuusviraston – yksikönpäällikkö, Ilmailuhallinnon turvapäällikkönä toiminut, kommodori evp. Kauko Lehtinen, kapteeni Eerika Vaahtovuo ja kadettikurssilla 2004 priimus ja kunniamiekalla palkittu Tuomo Rusila tykkäävät everstiluutnantti Torsti Sirénin ehdotuksesta, mikä osoittaa vakavaa fasistishenkistä rappeutumista suomalaisessa valtakoneistossa. Nämä henkilöt eivät ole aivan merkityksettömiä vaikuttajia, niin kuin ei myöskään venäläisen naapurinsa murhanneen Jukka Romppaisen johtaman paikallisyhdistyksen "Helsingin kokoomusnuoret" piirijärjestö, "Kokoomuksen Nuorten Helsingin piiri", jonka toiminnanjohtaja Sampo Lindgren iloitsee Torsti Sirénin ryssävihasta sekä klikkaa tykkäämisensä Lotta Svärdin ja Suojeluskuntien puolesta. Ehkä noissa järjestöissä vankeuteen tuomittu Jukka Romppainen voisi myös suorittaa vankeusrangaistuksensa soveltuvin tehtävin.

Majuri Heikki Lehtonen, joka on niittänyt maineensa myös mm. Maanpuolustuskorkeakoulun strategialaitoksella sekä Suomen Atlanti-Seuran puhujana (esim. 7.5.2010 Venäjän sotilaspolitiikan vaikutuksesta Itämerellä), täyden virkauran palvellut aktiiviupseeri (viimeksi Suomen Lähi-Idän sotilasasiamiehenä palvellut), kommodori evp. Mikko Taavitsainen, joka on Järvenpään Perussuomalaisten hallituksen jäsen ja Järvenpään kaupunginhallituksen jäsen, tuovat sotilaallista ja poliittista vaikutusvaltaa everstiluutnantti Sirénin ehdotuksen puolesta.

Asiaa koskevassa keskustelussa kapteeniluutnantti, sotatieteiden maisteri Lauri Luttinen ärähtää, että se ei ole mitään äärioikeistoa suositella Lotta Svärdin ja Suojeluskuntien uudelleen perustamista osaksi maanpuolustusta. Mikäli Lotta Svärd ja Suojeluskunta tuntuvat liian värittyneiltä poliittisesti, niin Kansalliskaarti voisi olla uusi nimi.

Aivan samanaikaisesti ja osittain aivan samat henkilöt ovat Suomen Sotilas –Facebook-sivustolla 14.5.2015 hyökänneet äärimmäisen verisillä uhkauksilla suomalaista kansalaisyhteiskuntaa vastaan ja jopa nimeltä mainittavia Suomen kansalaisia vastaan.[7] Liikkeenharjoittaja Jarkko Lampinen Kesälahdelta, Suomen Saksanmetsästysterrierit yhdistyksenhallituksen jäsen, usuttaa Johan Bäckmanin kimppuun tuomion uhkauksia ”maanpetoksesta”, koska Bäckman ”esiintyy vielä voitonpäivän väreissä julkisesti helvetin kotiryssä”.

Keravalainen Vesa Vollakka peukutti tykkäämistä lokakuussa 2014 Keravan Helluntaiseurakuntaan perustettavalle ylistyskuorolle ja on osoittanut muutenkin aktiivisuutta Keravan Helluntaiseurakunnan asioissa, mutta 14.5.2015 herra Vollakka unohti rakkauden ja siunauksen sanat, kun toivotti Bäckmanille ”niskalaukausta”.


Tommi Rönkkö ei säästele manauksen ja uhkauksen sanojaan: ”Desantti Bäckman tulisi taluttaa itärajalle, ottaa Suomen passi pois ja potkia tuo maanpetturi rajan yli. Tuollaista rottaa ei täällä tarvita!” Useat kymmenet suomalaiset kiivailijat ilmoittavat tykkäämisensä Rönkön uhkaukselle, niin että myös Helsingin Seudun Reserviläispiirin puheenjohtaja, Suomen Reserviupseeriliiton liittovaltuuston jäsen kapteeni Jukka Rusila. Lynkkaussuositukseen ihastuvat myös aluepäällikkö Esa Haapakoski, Pikatekin myyntipäällikkö Markku Damski, suojalasia valmistavan Oy Hokkiplastin nykyinen johtaja Lars Sjöholm Hamarista, Design-valaisimia valmistavan kirkkonummelaisen perheyrityksen Cariitti- toimitusjohtaja Peter Ruokonen, Fortumin tarkastusinsinööri Antti Niemi, Helsinki-Santahaminan sotilaskotiyhdistyksen hengellisen jaoston johtaja ja Suomen Psykiatriyhdistyksen toimistonhoitaja Annika Wiikeri.

Jussi Rantanen hyökkää vielä kovemmin Suomen Sotilas –sivustolla ja vaatii, että ”maanpetturi trolli tulisi tervata ja kieritella höyhenissä sekä muiluttaa itärajan taakse”.

Juha Tiainen huomauttaa kuitenkin Suomen Sotilas-sivustolla hyvin aiheellisesti, että tuollainen uhoaminen ”saunan taakse” on tyhmää, kun ”kenestäkään teistä ei ole siihen”. Tähän yli kuusikymmentä viisi vuotta vanha, pienehkö jossain määrin kaljuuntunut turkulaismies Markku Virta lupaa viedä ”ton älykääpiön ihan yksinkin”. Virta itse julkaisi 9.5.2015 Facebook-sivullaan, että ”Ryssä pullistelee”. Herra Virran lihaksista tunnetaan sen verran aivan maailmanlaajuisesti, että elokuussa 2014 hän tyrkkäsi kuulaassa kuudennelle sijalle yli 65 vuotta vanhojen veteraanien sarjassa (tulos oli 9,39 metriä; näin vanhoilla miehillä ei ole enää aikuisen miesten painoinen kuula).

 Äänekosken mies Toni Ilomäki kysyy: ”Ennenkin on viety saunan taakse, mikä eroaa nykypäivästä” ja saa toistakymmentä tykkäämistä Suomen Sotilas –aktivisteilta. Valkeakoskealainen Tuomas Laine suosittelee pistettäväksi betonikengät jalkaan ja upottaa itämereen.

Linja-autokuski Risto Vormala Pohjola-liikenteestä kirjoittaa, että Bäckmanin kanssa pitäisi saattaa rajan taakse myös Janus Putkonen ja Jon Hellevig. Hartwallin työntekijä Juha Niemistö vaatii passin viemistä pois noilta miehiltä. Myös Torsti Sirénin Facebookissa aktiivisesti kirjoittava Kirkon ulkomaanavun työntekijä Matti Ridanpää pistää pitkän listan muitakin nimiä tuomion listalle Suomen Sotilas -sivustolla: ” Johan Bäckman, Tauno Mehtälä, Janus Putkonen, Juha Molari, Jon Hellevig, Peter Iiskola, Janne Pohjala, Otto Wille Kuusinen”.  Ilmeisesti Kirkon Ulkomaan Apu on saanut konsulttiapua tuon luettelon määrittelyyn Heidi Hautalalta, jonka KUA palkkasi konsulttitehtäviin sen jälkeen kun Hautala luopui ministerin paikasta, ja ilmeisesti Ridanpää suoritti listan julkistuksen virka-aikanaan hengellisenä tehtävänään.

Naantalin kaupungista luottamushenkilö, Suomen Keskustan Juhani Saarinen, myös Naantalin kaupunginvaltuuston jäsen, tahtoisi pistää kyyditykset jo toimeen ja kysyy Suomen Sotilas –sivustolla: ”Löytyisikö Pohjanmaalta tosi miehiä jotka hoitaisi asian?”

Voidaan tiedustella edellä mainittujen henkilöiden yrityksiltä ja työpaikoilta, missä määrin lynkkausporukoiden kokoaminen ja fasististen Lotta Svärd ja Suojeluskunta –järjestöjen perustamishankkeet ovat näiden henkilöiden työpaikan imagon mukaista toimintaa – ja mahdollisesti henkilöiden työajan oikeaa käyttöä Facebookissa?

[1] Torsti Sirénin Facebookissa epäluulon kylvöä suomalaista valtaväestöä vastaan http://juhamolari.blogspot.fi/2014/09/torsti-sirenin-facebookissa-epaluulon.html  

[2] ”Kuolleet ruumiit” – suomalaisen sotapropagandan intentio

[3] Maanpuolustuskorkeakoulussa syytetään Suomen hallitusta suomettuneeksi http://juhamolari.blogspot.fi/2014/09/maanpuolustuskorkeakoulussa-syytetaan.html  

[4] Nato- ja länsimieliset suomalaiset upseeri-terminaattorit: ”Tervemenoa alimpaan helvettiin koko Venäjä”. http://juhamolari.blogspot.fi/2015/02/nato-ja-lansimieliset-suomalaiset.html  


[6] Torsti Sirén kutsui SOME-hiirulaisensa ja –hamsterinsa syvenevään Venäjä-vihaan http://juhamolari.blogspot.fi/2014/12/torsti-siren-kutsui-some-hiirulaisensa.html    


[8] Lyhyt silmäys työväestön urheilun rajuun historiaan Suomessa. http://juhamolari.blogspot.fi/2015/05/lyhyt-silmays-tyovaeston-urheilun.html


Kirjoittaja tahtoo terveitä ja rauhanhenkisiä harrastuksia, joita kapitalistit ja fasistit eivät turmele


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)