torstai 25. kesäkuuta 2015

Erinomaisen laadukas ja monilajinen lasten ja nuorten urheilusetti: yleisurheilu, paini, jalkapallo


En tiedä ymmärtävätkö monetkaan vanhemmat ja urheilevat nuorukaiset, miten laadukasta kehittävää urheiluvalmennusta on tarjolla.

Olen ollut erittäin myönteisesti yllättynyt ja myös kiitollinen, miten laadukasta valmennusta helsinkiläisissä urheiluseuroissa voi lapsi saada. Varmasti on myös ikäviä poikkeuksia, mutta olen valinnut pojan kanssa hänen hyväkseen sopivat vaihtoehdot. Sikäli kuin muistelen omaa urheilullisuuttani lapsuudessani, niin vaikuttaa huomattavasti paremmalta ne valmiudet, jotka poikani saa urheiluseurojen avulla. Itsehän seikkailin oman tuntemuksen mukaan 14 ikävuoteen saakka, ja urheilu oli aivan liian yksipuolista. Senkin jälkeen olin suoranaisessa ohjauksessa vain pari vuotta, kunnes taas seikkailin oman mieleni mukaan.

Toukokuun alusta on poikani käynyt pari kertaa viikossa Helsingin Jyryn yleisurheilutreeneissä. Junioreiden valmennukseen Heikki Kemppainen on tuonut kaiken hienon osaamisen, jota ihailen ja ajattelen kaiholla, että jospa minunkin nuoruudessani olisi tehty yhtä hyvin kuopaisujuoksut, saksijuoksu, aitajuoksutrillit, kuntosaliharjoittelu ym. Tämä kaikki harjoittelu ei voi olla vaikuttamatta myönteisesti lasten ja nuorten juoksutaitoihin ja –kuntoon.  Poikani on sanonut usein tyytyväisenä, että harjoitukset ovat laadukkaasti ohjattuja, koska harjoituksissa ei liikuteta useiden kymmenien nuorten massoja, joita ei voisi täsmällisesti ohjata. Nyt kun poikani ottaa ensi viikon keveämmin harjoituksellisesti, niin ihan varmasti Hesa Cup –jalkapalloturnauksessa on hänen nopeutensa mitä parhain ja tosi vaikeasti pysäytettävissä ainakaan puhtaasti juosten.  

Viime viikolla kävin poikani kanssa juoksemassa kivan 15 kilometriä Hakunilan maastoissa. Juoksu muuttuu nopeammaksi ja kestävämmäksi yhtäaikaisesti. Juoksua varten täytyy opetella juoksua – ja paras oppi juoksuun tulee juoksemiseen erikoistuneessa yleisurheiluseurassa. Juoksimme tuolla ”pitkällä” lenkillä myös muutaman alamäen reippaasti, jotta nopeus ja vauhti säilyvät pitkän kehittävän lenkin jälkeenkin loistavina. Muutaman kilometrin pitkät juoksulenkit eivät enää pelota kaksitoista vuotta vanhaa poikaa. Eilen juoksentelin pikkusateessa poikani kanssa noin 5 kilometriä olympiastadionin maastolenkillä, minkä aikana teimme pari kertaa telineessä ”puupölkyn” avulla jalkakyykkyä, joitakin lyhyempiä irrottelevia juoksuja sekä 5 kertaa 100 metriä tosi lujaa reitillä, johon sisältyi pieni ylämäen tapainen kumpu. Juoksun jälkeen poikani hengitti syvään ja sanoi, että oli hyvä harjoitus.  Stadionin maastolenkin ylämäet ovat myös ihan kehittäviä, kun ne juostaan sellaisella vauhdilla, että hiukan jaloissa tuntuu ja jossain määrin hengästyttää.

Helsingin Jyryssä Juhani Meskasella on myös kokemusta aivan huippujuoksijoidenkin valmennuksesta niin kuin myös Pasi Rautiaisen ohjauksessa menestyneiden jalkapalloilijoiden juoksuharjoittelusta. Harvinaista osaamista tuo myös eläkkeellä oleva liikunnanopettaja Osmo Tuorila, kalliolainen sörkkäläinen huippujuoksija, joka on harjoittanut urheilua läpi elämän. Liian usein kokeneet juoksijat unohdetaan, kun pitäisi pikemmin kuunnella, miten yhä voitaisiin juosta lujaa. Esimerkiksi 45 vuotiaiden MM-tasolla hän sai aitajuoksussa 400 metrillä hopeaa vuonna 1979 Hannoverissa ja juoksi Euroopan ennätyksen.  Yhä vielä miesten 75 ikävuoden sarjassa hän juoksi pronssimitalin 80 m aidoissa elokuussa 2009. Ja edelleen hänen jalkansa iskee esimerkillisen terävästi maahan, jos hän tahtoo näyttää, miten aidan yli jalan tulee mennä. Osmolla on edelleen sellaista osaamista, mitä nuoren polven juoksijoiden on syytä kunnioittaa: hänen ikämiehenäkin juoksemat ajat ovat aivan kilpailukykyisiä monelle hyväkuntoisella suomalaiselle aikuiselle juoksijalle. 

Keskiviikon aamupäivän juoksulenkin jälkeen poikani söi ja lepäili illan painiharjoituksia varten. Helsingin Tarmon painitreenejä veti tällä kertaa mestaripainija Ilpo Seppälä. Joskus toisilla kertaa vetäjinä ovat olleet myös Ari Myllynen ja Pekka Kuismin, jotka ovat myös aivan mestareita valmentajiksi.  Sitä paitsi he ovat harvinaisen hienoja ihmisiä, joiden kanssa on helppo keskustella! Ylpeyttä ja pöyhkeyttä ei ole, vaan kovuus on ilmeisesti juuri siellä missä pitääkin: painin suorituksissa. Kuismin otti vasta äskettäin jälleen kerran Suomen mestaruusmitalin painissa miesten sarjassa. Ilpo Seppälä voitti kreikkalais-roomalaisessa painissa maailmanmestaruuskilpailujen pronssia Oslossa 1981. Maailmanmestaruuden voitti tuolloin Pasquale Passarelli, josta tuli myös Los Angelsissa olympiavoittaja. Tässä sarjan voittaja italialaissyntyinen Saksan edustaja Passarelli otti olympiakultaa.



Samoissa Oslon kisoissa Pertti Ukkola otti myös pronssia 62 kg:n sarjassa. Seppälä osallistui myös Los Angelesin 1984 olympiakisoihin ja viidesti kilpaili Euroopan mestaruudesta.  Ilpo Seppälä siirtyi aktiiviuransa jälkeen  vuonna 1984 Suomen Painiliiton painivalmentajaksi ja osallistui Suomen olympiapainijoukkueen päävalmentajana Soulin kisoihin 1988 ja Barcelonan kisoihin 1992. Hänet valittiin Vuoden valmentajaksi vuonna 1987, kun seuraavana vuonna Suomen jääkiekkomaajoukkueen valmentaja valittiin vuoden valmentajaksi. Sellainen valmentaja veti painitreenit keskiviikkona. Voiko huippu-urheilun ja valmennuksen välinen yhteys olla enää toimivampi missään muualla? Ja nuoret pääsevät osalliseksi tuosta osaamisesta harjoituksissaan! Ainakin poikani on innoissaan valmentajakolmikon Myllynen-Kuismin-Seppälä ohjauksesta niin, että haaveilee osallistuvan kilpailuihin vapaapainissa, joka miellyttää häntä enemmän ja jossa hän kokee olevansa vahvempi kuin kreikkalaisroomalaisessa painissa.

Eilen painitreenien alun hyppyjen, kuntoharjoittelun ja tekniikkaharjoittelun lisäksi oli jälleen kerran treenien loppupuolen tiukan painitreenin ”taukojen aikana” käsipainoilla hauisvääntöjä, alhaalta kyykystä ylös työntöjä painoilla, säkkiselässä syväkyykkyjä ym. Tänään treeniä seuraavana päivänä poika on iloisesti kipeä reisilihaksista, käden monista lihaksista, hartioista, rintalihaksista ym. Näitä voimaharjoituksia on aika usein nykyään treeneissä. Eilen jalkalihaksia varten voimaharjoituksen tehoa varmasti vahvisti aamupäivän juoksutreeni, jossa oli vähän ylämäkiä juostavana sekä intervalleja sopivassa nyppylässä.

Niin kipeiden lihasten hoitamiseksi maistui hyvin omeletti, jonka sisällä oli juustoa. Rasituksen jälkeen keho tarvitsee sopivaa energiaa ja rakennusaineita! Kivut ja väsymykset on vain osattava levon ja lihashuollon avulla kääntää entistä väkevämmäksi voimaksi. Siksi kävimme tekonurmikentällä keveästi juoksentelemassa, jossa teimme vain muutaman kerran pakarajuoksua, saksijuoksua, kuopaisujuoksua ja muuta koordinaatioharjoittelua sitä varten, että lihaksia hiukan ”kosketetaan” rasituksella parempaa toipumista ja vahvistumista varten. Nyt ei tehdä uutta rasitusta entistä pahempaa kipeytymistä varten, vaan lihasten toipumista varten. Sen jälkeen poikani teki jalkapallolla joitakin tekniikkajuttuja ja lopuksi potki rankkareita vuotta vanhemman HJK-Westin (vm. 2002) pelaajan kanssa. Kaikkea tätä liikuntaa vain kohtuullisesti, koska lihakset olivat niin erityisen kipeät. Myös huomenna annetaan samankaltaisessa verryttelyssä lihasten toipua ja vahvistua. Todennäköisesti seuraava vauhdikas juoksutreeni on vasta sunnuntaina. Lihakset ja kunto vahvistuu erityisen hyvin silloin, kun edellisestä rasituksesta on elimistö toipunut ja vahvistunut parhaaseen iskuunsa. Lauantai saattaisi olla joidenkin entsyymien tasolla vielä päivää liian varhain hyvälaatuista harjoitusta varten.

Olen erityisen tyytyväinen siihen, että kehittävä laadukas monipuolisuus toteutuu juuri siinä, kun eri urheilulajien osaajat antavat kukin panoksensa harjoitteluun ja kussakin eri lajissa saa kasvaa lajin sisällä hyvässä ilmapiirissä. Milloinkaan yhden lajin sisällä ei voi toteutua samanlainen laadukas monipuolisuus ja osaaminen kehitystä varten. Nyt on ainoa haaste rasituksen ja levon välisen sopivan suhteen turvaaminen sekä säilyttää kuhunkin lajiin ystävällinen suhde, jossa monilajisuus ei tulisi harrastamisen esteeksi, kateuden syyksi tai sanktioiden perusteeksi. Varmasti yleisurheilussa osataan jotain aivan erinomaista juoksun koordinaatioharjoitusten rakentamisesta niin että askeleesta tulee tehokas, ryhdikäs, vauhdikas, keveä. Juoksijan lantion asento asettuu kohdalleen vain juoksijan erityisissä harjoituksissa. Voiman rakentamisessa painitreenit ovat kuitenkin ilmeisesti aivan ylivertaiset, niin kuin myös räjähtävän voiman suhteen. Jalkapalloilijat juoksevat paljon, mutta ainutlaatuisuus on kuitenkin toisaalla: jalkapallon käsittelyä ei opi missään muualla kuin palloa pelaamalla. Kun jalkapalloseurassa saatetaan miettiä, miten voimaa voisi rakentaa 12 vuotta ja vanhemmille pojille nopeuden lähteeksi, niin painitreeneissä tämä voiman rakentamisen suoranainen kulttuuri on jo pitkä ja selvä. Siellä ei epätietoisena ihmetellä, vaan siellä tehdään työtä voiman hyväksi.  

Lähestyvän Hesa Cupin tähden tuleva viikko muuttaa pienen mutta vahvistuvan poikani "harjoittelun" painopistettä jalkapallon hyväksi jalkapallon ehdoilla ja yleisurheilutreenit jäävät sunnuntain jälkeen sivuun: täytyy levätä lihakset ja keho vahvoiksi, energiavarastot sopii koota täyteen, jotta pelissä jaksaa juosta iloisesti ja energisesti. Työ on nyt tehty laadukkaasti. Kyse ei ole vaatimuksista tai edes unelmista, että lapsesta tulisi tai pitäisi tulla huippu-urheilija, jotka sellaisetkaan eivät ole kiellettyjä tai vääriä, vaan pikemmin nuoren ihmisen etuoikeudesta saada kehittävää monilajista harjoittelua omaa elämäänsä ja kehoansa varten. Fakta on siinä, että asiat vain voi tehdä paremmin tai sitten huonommin. Eikä kukaan osaa ihan kaikkea itse parhaiten.


Kirjoittaja on innokas isä, joka itsekin liikkuu satunnaisesti omaa kehoaan varten, mutta enemmän kuitenkin lasten ehdoilla:




Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Suomen poliittinen näytelmä, Suojelupoliisi ja illuusiot

Suomen valtiollinen Yleisradio kertoo suurin otsikoin maanantaina 22.6.2015, että ”Venäjä vakoilee hanakasti Pohjoismaita”.[1]

Suomen Suojelupoliisi teki viime tammikuussa (2015) likaista historiaa – oikeastaan palasi vanhaan historiaansa ennen Toista maailmansotaa – nimeämällä ensimmäistä kertaa Venäjän Suomea vakoilevaksi valtioksi. Aiemmin oli puhuttu vain vieraista valtioista niitä erikseen nimeämättä. Venäjä mainitaan ensimmäistä kertaa tammikuussa julkaistussa Supon katsauksessa ”Suojelupoliisin toimintaympäristö vuosina 2015–2016”.[2]

Viikko Kultaranta-keskustelujen jälkeen Tapani Leisti palaa Suojelupoliisin katsaukseen ja muistuttaa Suomen valtiollisen Yleisradion uutisessa, että Suojelupoliisin katsauksessa todetaan, että ”tiedustelullisesti Suomi kiinnostaa erityisesti Venäjää”.[1] Epämääräisesti lisätään tuossa katsauksessa, että Suomi kiinnostaa ”myös muita suurvaltoja”. Amerikan Yhdysvaltoja ei kuitenkaan nimetä avoimesti vakoiluvaltioksi, mikä on erityisesti pistettävä merkille Suojelupoliisin omasta toimintakulttuurista ja -tilanteesta.

Suojelupoliisin katsauksessa väitetään Venäjän tiedustelupalveluiden syöttävän suorastaan harhaanjohtavaa tietoa ja tiedotusta, kun nimitellään Venäjän tiedotusta ”disinformaation levittämiseksi”. Pohjoismaiden turvallisuuspalvelut toteavat Ylen mukaan, että nykyajan agentti voi olla myös journalistin kaavussa. Mitenkään ei ole spesifisesti ja riittävästi eritelty, miksi journalisti ei juuri aidosti ja oikein olisi myös kiinnostunut poliittisista teemoista, miksi journalisti leimataan ”nykyajan agentiksi” vain sillä perusteella, että hän tutkii kriittisesti päättäjien verkostoja, yhteyksiä ja motiiveja. Suojelupoliisi ei ole kuitenkaan pysäyttänyt yhtään toimittajaa, joka olisi paljastanut ”nykyajan agentiksi”.

Täten nämä edellä kuvatut nyanssit näyttävät Suojelupoliisin toiminnan pikemmin muuttuvan valitettavasti yhä julmemmin poliittiseksi poliisiksi ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia tukahduttavaksi inkvisiittoriksi, jossa journalisteja leimataan Viron Kapon mallin mukaan epäilyttävillä stigmoilla jos ja kun journalistit haastavat kysymyksillään valtaeliitin propagandan, kuin että Suomen Suojelupoliisi säilyisi aidosti tiedustelutietoa ja –palvelua tuottavana luotettavana viranomaistahona. Suojelupoliisin kehitys on tässä suhteessa ikävästi johdonmukainen eurooppalaiselle trendille, jossa poliittisiin ja yhteiskunnallisiin mielipiteisiin kohdistetaan yhä enemmän viranomaispainetta, –valvontaa ja –ohjausta. Valitettavasti tästä edellä kuvatusta ikävästä tukahduttavasta SUPO:n intressistä ja kehityskulusta on vain pieni askel sosiaalisen median ”aktivisteihin” kohdistettavaan leimaamiseen ja kyyläämiseen.

Suojelupoliisi toteaa tarkemmin tekstissä, että Suomen läheinen yhteistyö Naton kanssa luo Suomeen kohdistuvia tiedusteluintressejä: ”Suomi on ulkomaisten tiedustelupalveluiden kiinnostuksen kohteena geopoliittisen sijaintinsa, korkean teknologisen osaamisensa sekä EU-jäsenyytensä takia. Lisäksi läheinen yhteistyö Naton kanssa pitää yllä tiedustelupalveluiden kiinnostusta Suomea kohtaan. Tiedustelullisesti Suomi kiinnostaa erityisesti Venäjää. Turvallisuus- ja geopoliittisista syistä sekä korkean teknologisen osaamisen takia Suomen ja sen lähiympäristön kehitys kiinnostaa myös muita suurvaltoja.”[2] Sinänsä ei tietenkään ole kummallista, että Suomen yhteistyö Naton kanssa luo myös aitoa tiedusteluintressiä Suomea kohtaan. Suomi on alkanut seikkailla uusilla taistelukentillä, minkä tähden Suomen muuttunut käytös herättää tarpeita.

Mitään yksilöintiä tai näyttöä Suojelupoliisi ei esitä näille väitteille tiedustelutoiminnasta, ei myöskään mitään perusteita joiden avulla nimenomaisesti Venäjän väitetty tiedustelutoiminta pitäisi nostaa erilaiseen asemaan kuin Viron, Ruotsin, Iso-Britannian tai Amerikan Yhdysvaltojen harjoittama tiedustelutoiminta Suomessa. Amerikan Yhdysvaltojen sotilasopissa on ollut kuitenkin useita suomalaisia upseereita perehtyen informaatiosodankäyntiin. Nyt nämä henkilöt ovat korkeissakin viroissa Suomen valtiohallinnossa ja instituutioissa, mukaan lukien Ulkoministeriö ja Puolustusvoimat. Tämä vaikeneminen näistä jälkimmäisistä yhteyksistä ilmaisee hyvin valitettavaa ja oireellista Suomen Suojelupoliisin poliittisista linjauksista, jotka eivät luultavasti vastaa Suomen kansan itsenäistä ja liittoutumatonta tahtoa. 

Suomen turvallisuuskomitean pääsihteeri, eversti Vesa Virtanen siirtyy Kainuun prikaatin komentajaksi 1.11.2015.  Eversti ei varmasti tykkää, jos kysyy sitäkin, onko hän tai joku hänen työtoverinsa saanut amerikkalaisen informaatiosodankäynnin koulutuksen USA:n tai Naton joukoissa, joissa lukuisat suomalaiset upseerit ovat saaneet tuollaisen koulutuksen. Missä tehtävissä he nyt käyttävät oppejaan? Tätä ei myöskään SUPO arvioi julkisesti.

Suojelupoliisi luettelee ison joukon hyvin tavanomaisia asioita, jotka kiinnostavat luonnollisesti lähes kaikkea journalismia, jos journalismi ei keskity vain sarjakuviin, urheilujournalismiin tai ”Tanssii tähtien kanssa” –kaltaiseen journalismiin. Suojelupoliisi toteaa: ”Suomi on ulkomaisten tiedustelupalvelujen kiinnostuksen kohteena paitsi geopoliittisen sijaintinsa, myös korkean teknologisen osaamisensa ja EU-jäsenyytensä takia. Lisäksi Suomen läheinen yhteistyö Naton kanssa pitää yllä ulkomaisten tiedustelupalveluiden kiinnostusta. Ajankohtaisia ilmiöitä koskevat tiedustelukysymykset vaihtelevat. Pysyviä mielenkiinnonkohteita ovat Suomen turvallisuuspolitiikka, EU- ja Natosuhteet, poliittinen päätöksenteko, teknologiateollisuuden avainalat, energiapolitiikka, kauppapolitiikka sekä turvallisuusviranomaisten toiminta. Tulevaisuudessa voidaan odottaa myös arktisiin alueisiin liittyvien kysymysten nousevan pysyvien kohteiden joukkoon. Ulkomaisen tiedustelun päämäärinä on Suomen politiikan ennakoiminen, tärkeisiin päätöksiin vaikuttaminen sekä oman maan taloudellisten etujen ajaminen ja sen tieteellis-teknisen kehityksen edistäminen Suomesta hankittavien tietojen avulla. Suomessa toimivien tiedustelupalveluluiden kiinnostus kohdistuu usein myös kolmansiin maihin.”[2] Rohkenen väittää, että juuri päinvastoin kuin Suojelupoliisi antaa ymmärtää, niin juuri edellä mainituissa kysymyksissä ovat sekä kotimaiset että ulkomaiset journalistit tehneet aivan liian vähän tutkivan kriittisen journalismin mukaista työtä Suomen kysymyksistä. Suomessa ei ole juuri lainkaan mainittujen teemojen ympärillä journalismia sanan kunniallisessa mielessä. Meillä on lähinnä valtaeliitin tiedottajia.

Suojelupoliisi väittää vuoden 2014 vuosikertomuksessa: ”Toimintaympäristö muuttui Syyrian ja Ukrainan tapahtumien seurauksena pitkävaikutteisella tavalla”. Miten Ukrainan tapahtumat olisivat muuttaneet toimintaympäristöä ”pitkävaikutteisella tavalla” ei käy ilmi lainkaan Suojelupoliisin vuosikertomuksesta. Onko Amerikan Yhdysvallat lisännyt Suojelupoliisia, Suomen poliittista eliittiä ja Suomen mediaan kohdistuvaa painostusta? Mielestäni juuri niin on käynyt.


Suojelupoliisissa on laittoman tiedustelun toiminnassa 36,4 %:ia henkilökunnastaan. Kun budjetti on noin 20 miljoonaa euroa, niin otaksuttavasti reilu kolmas osa eli noin 7 miljoonaa euroa käytetään vastavakoiluun ja laittoman tiedustelun torjunnan nimellä. Samanaikaisesti on vuodesta 2012 vuoteen 2014 Supon suoriutumiseen luottavien suomalaisten prosentuaalinen osuus romahtanut kymmenellä prosentilla. Yleisradion uutistoiminnan tarkoituksena on vahvistaa luottamusta Suojelupoliisin työtä kohtaan, jotta nuo miljoonat eurot olisi mahdollista säilyttää suppenevan valtiobudjetinkin aikana. Suojelupoliisi tarvitsee uhkia omaa rahoitustaan varten!


Kultarannassa turvallisuuspoliittiseen keskusteluun osallistuivat muun muassa Suomen johtavat poliitikot presidentistä ja pääministeristä lähtien. Keskusteluiden pääteema oli Venäjä ja maan aiheuttama ”turvallisuusuhka”. Keskusteluissa päädyttiin siihen, että valtion urkintamahdollisuuksia olisi laajennettava kansallisen edun nimissä. Tuollaista näkemystä oli esittämässä myös Ilkka Tapani Salmi, joka toimi vuosina 2007-2011 Suojelupoliisin johtajana ja ennen siirtymistään Suojelupoliisiin silloisen sisäasiainministeri Ville Itälän erityisavustajana. Keväällä 2011 Salmi siirtyi EU:n SitCen-nimisen tilannekeskuksen johtajaksi Brysseliin johtaen EU:n tiedusteluanalyysikeskusta (EU Intelligence Analysis Centre). Salmen työ loppuu EU:ssa kesäkuussa 2015.

Kultarannassa Jarmo Mäkelä (YLE) kommentoi hyvin samassa hengessä kuin myös Ilkka Salmi: "Maalta, mereltä tai ilmasta ei Suomeen kohdistu suoranaista sotilaallista uhkaa. Sen sijaan monet informaatioympäristöstä Suomeen kohdistuvat uhat jäävät katveeseen, kun sosiaalisessa mediassa vaikuttavien rikollisten ja ulkovaltojen agenttien yksityisyyden suoja on meillä taattu perustuslaissa". Jarmo Mäkelä jätti tarkemmin lausumatta, ketkä kuuluvat hänen mukaansa näiden "rikollisten ja ulkovaltojen agenttien" piiriin. Tuskin Mäkelä viittasi median länsimaisiin agentteihin - ja itseensä. Ketä oikein hän mahtoi siis tarkoittaa, kun puhui suorastaan rikollisista ja ulkovaltojen agenteista? 

Suomen valtamedian ja poliittisen koneiston toiminnan, johon luen osaksi myös Suojelupoliisin, Maanpuolustuskorkeakoulun ja Ulkopoliittisen Instituutin, seuraajaksi (katsojaksi, yleisöksi) joutuminen kansalaisena palauttaa mieleeni parikymmentä vuotta sitten koetun kiusallisen työtehtävän Pihlajamäen kirkon Kultaisen iän piiriä varten. Silloin vanhukset toivoivat, että selostaisin heidän ilokseen Kauniit ja rohkeat –sarjan käänteitä. Kun olen niin kiltti mies, niin lupasin vanhuksille ymmärtämättä mihin lupauduin. En mitenkään jaksanut katsoa jokapäiväistä sarjaa. Niin tein videolle viikon ajalta nauhoitukset tuota sarjaa ja katsoin pikakelauksena sen verran edellisiltana ennen Kultaisen iän kerhoa, että pystyin puhumaan Kauniit ja rohkeat –sarjasta. Katsominen oli minulle ”pakkoa”, ei tapahtunut omasta tahdosta ja halusta. Minut on pakotettu katsomaan Suomen valtamedian ja poliittisen koneiston huonoa näytelmää.

Kun seuraan Suomen valtamediaa ja poliittista koneistoa, niin olisi väärää romantisointia pitää tuota toimintaa ”kauniiden ja rohkeiden” touhuna, koska siellä on monta poskensa kaljalla pöhöttänyttä tyyppiä, monenlaisia takapuolensa laiskuudella ja läskillä levittänyttä ihmistä, joita leimaa pikemmin pelko kuin rohkeus. En halua siis loukata tuota Kauniit ja rohkeat –sarjaa, jonne on kuitenkin valittu suhteellisen kiinnostavan näköisiä näyttelijöitä. Kun Suomen poliittiseen näytelmään kuuluu kuitenkin myös naisia, niin en tohdi sanoa, että Suomen poliittinen näytelmä olisi rumien ja skitsoen sarja, jota meidän muiden on valitettavasti pakotettu katsomaan. Onhan selvää, että kaikki eivät ole edes poliittisen skitsofrenian oireyhtymässä, vaan mukana on myös neurootikkoja ja ihan vain klovneja. Olkoon siis Suomen poliittinen näytelmä siis ”mielipuolien näytelmä”, jota hallitsee tietty foobinen atmosfääri.

Sosiaalisen median ja vaihtoehtomedian rooli ei ole suinkaan ”vieraan vallan agenttina” toiminta informaatiosodankäynnin julmalla kentällä, vaikka niin itse poliittisessa näytelmässä vuosikaudet näyttelevät tyypit syyttelevät, vaan reagointi kyllästyttävään mielipuolien näytelmään, jonka katsomiseen ja josta kärsimiseen meidät kaikki on pakotettu.

Emme voi sille mitään, että presidentti Sauli Niinistö näyttääkin vastenmielisen tupakan tuoksuiselta tyypiltä, joka vuosi vuodelta yhä epävarmemmin saa sanansa lausuttua ja jonka mietelmät ovat yhä enemmän epäselviä, jopa harhautuneita todellisuudesta. Meidän on vain katsottava häntä tuossa näytelmässä. Meidän on katsottava näyttelijöitä, joista jotkut ovat jopa vain tahdottomia nivelnukkeja, joita joku muu taho liikuttaa. Joskus se muu taho on ihan ulkomainen tiedustelupalvelu, joskus se on vain päätoimittajan ja mediatalon omistajan tahto. Mielipuolien näytelmän katsojana ei tarvitse arvailla valehtelevien huijareiden puheesta, kuka puhuisi ehkä jopa totta, kun kaikki valehtelevat.

Tylsässä näytelmässä huijarin – kauniimmin sanottuna silmänkääntötempun tekijän – rooli on varattu myös Suomen Suojelupoliisille. Jos tahdot varoa juonipaljastuksia, niin jättänet lukematta seuraavan tiedon: Suojelupoliisi hämää puhuen Venäjän tiedustelupalvelusta, kun tosiasiallisesti Suojelupoliisi kiinteässä yhteistyössä Viron Kapon kanssa harjoittaa poliittista vakoilua ja raivaa tilaa Amerikan Yhdysvaltojen harjoittamalle vakoilulle Suomessa. Koska näistä jälkimmäisistä – kaikkein suurimmista ja merkittävimmistä – tahdotaan vaieta, ne tahdotaan pimittää, niin näytelmän juonena on kääntää pahiksen etsintä Venäjään. Tiedätte kai sellaisenkin teatteritaiteen lajin kuin taikatemput ja silmänkääntötemput (illuusiot), joissa ajatuksia johdattelemalla tuotetaan todellisena koettava harhavaikutelma.





[1] YLE 22.6.2015. Venäjä vakoilee hanakasti Pohjoismaita.




[3] Suojelupoliisin Vuosikertomus 2014. https://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/poliisiwwwstructure/27356_2014-Supo_Vuosikertomus_web.pdf?ccb714a6a665d288

[4] Vesa Häkkinen 18.6.2015. Trollaus ja harhaanjohtamisen taito. http://blogit.ulkoministerio.fi/hybridiaturpoa/trollaus-ja-harhaanjohtamisen-taito/


Kirjoittaja tahtoo rauhaa ja rakkautta maailmaan:


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)


maanantai 15. kesäkuuta 2015

Nevan kaunotar, Pietari. Kauniimpi näkökulma Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen ympäristöön.


Poikani saapuivat eilen sunnuntaina takaisin Helsinkiin. Minä sain pojan ottamat valokuvat Pietarista. Niin minäkin – hetkeksi unohtaen osa-aikaisen työni helsinkiläisen ravintolan kusilaarin ja lattioiden siivoojana – aloin jälleen elää ja muistaa Nevan kaunottaren, Pyhän Pietarin kaupungin: sen arkkitehtuurin, graniitin, vuosisataisen historian, kirkot, sillat, kanavat, museot, patsaat, puistot...


 

 


 





 





  

  

 


Kaiken kaikkiaan sain valokuvia yli 300. Henkilökuvia en tässä julkaise koko maailmalle. Pietaria muistan valokuvia katsellen entistä enemmän ihastellen ja ikävöiden. Minulla ei ole kusilaarin osa-aikaisena siivoojana ansiotulot niin korkeat, että tämän kesän ja syksyn aikana voisin ostaa Venäjälle monikertaviisumia. Tänään sain ensimmäisen palkkani, 115 euroa 95 senttiä, mistä kuitenkin täytyy vähentää 25 euroa matkakuluihin, joita työ vaatii. Niin saan reaalisesti ansiota 90 euroa kahdessa viikossa. Kuukauden lopussa saapuu uudemman kerran saman verran palkkaa. Niin minä voin katsella valokuvia ja kuunnella innostuneita matkakertomuksia, sekä ikävöidä. En voi enää mennä Venäjälle köyhyyteni johdosta. Ehkä vuoden lopulla voisin saada satasen tai pari rahaa hankkiakseni viisumin vuodelle 2016!

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön Kultarantaan kutsumat turvallisuus- ja ulkopolitiikan ”asiantuntijat” olivat muodostaneet hyvin erilaisen Venäjä-kuvan kuin mikä minulle on syntynyt. Rysky Riiheläinen on opiskellut vajaan vuoden verran luokanopettajan opintoja joskus kolmisen vuosikymmentä sitten Joensuussa ja nyt hän on yksi ensimmäisistä kauhistelemassa twitterissään ja blogissaan Venäjää. Tuosta samasta ansiollisesta asiantuntijuudestaan käsin hän myös kauhistelee Suomessa eläviä ”venäläismielisiä” ihmisiä. Pöhöttyneiden pulskien poskiensa takaa vanheneva kouluja käymätön  tai korkeasti oppinut (riippuu näkökulmasta) mies sanoisi varmaan järeät varoitukset meikäläiselle siivoojalle, joka olisi valmis maksamaan viimeiset rahansakin päästäkseen Venäjälle. Nyt eivät valitettavasti edes nuo viimeiset rahat riitä omiin matkoihini. Niin erilaisia olemme: toinen on kasvanut vajaan vuoden käytyjen, kesken jääneiden luokanopettajan opintojen jälkeen blogiaan kirjoittaen turvallisuuspolitiikan ja erityisesti Venäjän informaatiosodankäynnin ”asiantuntijaksi”, vaikka hän lienee tuskin koskaan itse käynyt, elänyt, opiskellut ja työskennellyt Venäjällä. Suomi suunnistaa kuitenkin tuollaisten ja vastaavien korkeasti oppineiden asiantuntijoiden viisauksien avulla. Siivoojan näkökulma on asiaan maanläheisempi: vastasin viime viikolla somalitoimittaja Wali Hashille, joka ei ole myöskään koskaan käynyt Venäjällä toisin kuin monet Suomeen Neuvostoliitosta vaihto-opiskelijoina saapuneet somalipakolaiset, että Venäjää voi tutustua elämällä ja käymällä Venäjällä. Ehkä Ryskyllä on suuri kirjaviisaus vuoden yliopisto-opintojen perusteella ja bloginsa kirjoittamisen ansiosta, mutta arvostan siivoojana enemmän yhteyttä reaalimaailmaan. Venäjään ei voi tutustua lukemalla suomalaisia iltapäivälehtiä tai ylipäätänsä suomalaista mediaa. Mutta mikäpä minä olen osa-aikaisena siivoojana neuvomaan asiantuntija Rysky Riiheläistä ja tasavallan presidentti Sauli Niinistön valitsemaa yhteiskunnan kermaa. Asenteeni on vain erilainen: minä tahdon olla Venäjällä ja muodostaa näkemykseni Venäjästä eläen, aistien, kokien, katsellen, keskustellen, nauttien itse paikan päällä.

 

Näissä matkakuvissa näkyy monia tunnettuja paikkoja (joissa Rysky Riiheläinen ei ole valitettavasti käynyt, vaikka lienee lukenut niistä, jos on edes lukenut). Eräs tunnettu on Krestyn tutkintavankila n:o 1 (ven. Кресты, "ristit", rakennettu vuosina 1884–1892), jota vastapäätä on Ahmatovan monumentti.  Tähän vankilaan vangittiin vuoden 1912 Suomen suuriruhtinaskunnassa voimaan tullutta keisarillista yhdenvertaisuuslakia vastustaneita virkamiehiä.  Lain mukaan venäläisille annettaisiin samat oikeudet Suomessa kuin paikallisillakin kansalaisilla, mutta jotkut suomalaiset kapinoivat venäläisten yhdenvertaisuutta vastaan Suomen suuriruhtinaskunnassa. Stalinin aikana Krestyn vankilassa istui mm. Anna Ahmatovan poika. Leningradin piirityksen aikana jopa osa työntekijöistä kuoli nälkään tässä vankilassa.

Vesimuseo  ja siellä pienois-Pietarin rakennelma, nykyään museona toimiva entinen vesitorni, on niin lapsille kuin isommille ihmisille kiinnostavaa katsottavaa. Sielläkin lapseni kävivät.

 

  

 
Vuonna 1704 perustettu Pietarin keskustan yli 11 hehtaarin laajuinen puistoalue Kesäpuisto (Ле́тний сад, Letni sad), jossa myös monet venäläisen taiteen ja kulttuurin merkkihenkilöt ovat viettäneet vapaa-aikaansa, on edelleen kaunis ja suosittu paikka. Puistossa tuntee samanaikaisesti kauneuden ja historian. Venäjän päivänä tässä puistossa oli erityisen paljon onnellisia ihmisiä.

 

  

  


Aleksanterin pylväs (Александровская колонна eli Александрийский столп) on rakennettu 1834. Pylväs on omistettu vuoden 1812 isänmaallisen sodan voitolle, jonka Venäjä kävi Napoleonin Ranskaa vastaan. Venäjän armeijat olivat joutuneet jopa vetäytymään aina Moskovan tuntumaan Borodinoon saakka. Sota päättyi kuitenkin lähes täydelliseen Napoleonin armeijan tuhoon. Venäjän voitto Napoleonin Ranskaa vastaan oli myös voitto Suomen iloksi ja menestykseksi, sillä Suomihan oli juuri pari vuotta aiemmin vapautettu Ruotsin orjuudesta autonomiseksi Suomen suuriruhtinaskunnaksi Venäjän keisarikunnan yhteyteen.   

 

Nevan suuhaara Fontanka (Фонтанка, suomeksi ”suihkulähde”) on tietenkin aina kaunista koettavaa ja katsottavaa. Fontankalla on Sheremetevin palatsi (Sheremetjevski Dvorets, Шереметевский дворец), jonka rakennuksen tontin Pietari 1 myönsi sotamarsalkka kreivi Sheremeteville vuonna 1712. Nykyinen palatsi rakennettiin vuonna 1750.

 

 

Iisakin kirkko, jonka kaikki 200 porrasta pojat astuivat aivan ylös ja tapasivat yllättäen tuolla Iisakin kirkon katolla Suomesta saapuneen venäläisen tutun perheen, avaa komean näkymän Pietariin. Siinä lähellä on Astorian hotelli, jonne Ryti ja Hitler eivät saaneet järjestää Barbarossa-juhliaan. Iisakin kirkon sodanaikaisessa kuvassa näkyy puutarhaviljelmät kirkon edustalla.

  

 

 

 

 

 



Poikani vierailivat myös ystäväperheen lasten luona ”pioneeri-leirillä”, kuten asia minulle esiteltiin ensimmäiseksi. Tosiasiallisesti tämä ei ollut pioneeri-leiri, mutta Neuvostoliitossa syntyneille vanhemmille upea leiri toimi mieleen pioneerien leirit. Pojat saivat kuulla äidiltään kertomuksia siitä, miten hän toimi pioneerien leirillä isosena ja kaikenlaista muuta neuvostoliittolaisesta ohjelmasta. Yhä edelleen venäläisillä perheillä on syvä kunnioitus kesäleirejä kohtaan, joille tahdotaan mahdollisuuksien mukaan lähettää omat lapset. Leirejä on monen eri teeman ympärillä. Musiikki- ja taideleirit ovat tasokkaita. Kansainväliset jalkapalloseurat Manchester United, Bayer München, Chelsea, Barcelona sekä muut saapuvat myös jalkapalloleirien järjestäjiksi yhdessä venäläisten yhteistyökumppaneiksi. Esimerkiksi Barcelona järjestää Krimillä jalkapalloleirin. Näiden leirien hinnat ovat valitettavasti liian kalliit, enkä voi lähettää poikaani noille leirille. Poikani kävivät tällä kertaa nukketeatterissa. Pietarissahan on todella laadukkaita moninaisia teattereita. Nämä nuket eivät olleet kuitenkaan Washingtonin marionetteja, jollaiset kokoontuivat Kultarannassa.



Koululaispoikani piti nämä kaksi viikkoa vapaata urheiluseurojen johtamista harjoituksista. Mielestäni vapauttaminen on itse asiassa erittäin tärkeää, jotta poika saa kasvaa ja vahvistua seuraavat muutamat vuodet, kunnes urheilussa aletaan oikeasti tehdä tuloksia, mikäli urheilua yhä toivottavasti harrastetaan. Hänellä oli mukanaan kolme erilaista harjoittelurunkoa juoksua varten. Niistä hän teki omat valintansa kahden eri rungon välillä yhteensä neljää harjoituskertaansa varten. Kehotin etukäteen, että hän muistaisi pitää riittävän monta lepopäivää kovemman harjoituksen jälkeen. Treenit tekivät vähän reisiä kipeiksi. Pääasia oli nyt ottaa pari viikkoa niin, että lihakset ja mieli vahvistuvat liikaa rasittamatta! Lisäksi hän kävi kaksi kertaa pelaamassa jalkapalloa, - ja käveli suuressa Pietarin kaupungissa aamusta iltaan! Niin teki myös pienempi, vasta viisi vuotta vanha pikkuvelikin.

 


Kirjoitan tämän aamuisen osa-aikatyöni jälkeen Helsingissä, sen jälkeen kun olin kello 6:30–9:00 siivonnut erittäin siivottomien suomalaisten vessojen lattiat jotka veivät nyt poikkeuksellisen paljon aikaa. Vessapaperit ja pyyhepaperit oli heitetty lattialle. Pulloja oli heitetty lattialle. Niitä sain kerättyä kolme isoa mustaa jätesäkkiä roskikseen. Lattiat olivat täysin liasta mustat. Ne sain imuroida ja luututa useaan kertaan, jotta sain edes vähän siivon näköisiksi. Ehkä siksi suomalaisten kusilaarien ääreltä minulla vahvistuu tämä kaipaava mieleni Nevan rantamille, katsella onnellisia venäläisiä ihmisiä, nähdä Pietarin puistojen ja arkkitehtuurien kauneutta.  Eivätkö Niinistön ”turvallisuusasiantuntijat” voisi myös itsekin seuraavalla kerralla keskustella Venäjästä pikemmin Pietarissa, jossa varmasti löytyisi kokoustiloja ihan riittämiin? Kauneus pitää oikeasti kokea! Pahimmissa tapauksissa on saattanut käydä niin surullisen tavanomaisesti täällä suomalaisten ”asiantuntijoiden” eksyneissä sieluissa, että oikeaan kauneuteen ei edes enää uskota, koska on luettu vain häiriintyneiden toimittajien ostettuja propagandistisia kirjoituksia: siellä missä on kauneus ja sivistys, siellä aivan päinvastoin väitetään vallitsevan rumuuden ja barbarian. 

 KIRJOITTAJA tahtoo rauhaa maailmaan:


Juha Molari, D.Th, BBA.
Executive Director
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha
Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html