maanantai 22. kesäkuuta 2015

Suomen poliittinen näytelmä, Suojelupoliisi ja illuusiot

Suomen valtiollinen Yleisradio kertoo suurin otsikoin maanantaina 22.6.2015, että ”Venäjä vakoilee hanakasti Pohjoismaita”.[1]

Suomen Suojelupoliisi teki viime tammikuussa (2015) likaista historiaa – oikeastaan palasi vanhaan historiaansa ennen Toista maailmansotaa – nimeämällä ensimmäistä kertaa Venäjän Suomea vakoilevaksi valtioksi. Aiemmin oli puhuttu vain vieraista valtioista niitä erikseen nimeämättä. Venäjä mainitaan ensimmäistä kertaa tammikuussa julkaistussa Supon katsauksessa ”Suojelupoliisin toimintaympäristö vuosina 2015–2016”.[2]

Viikko Kultaranta-keskustelujen jälkeen Tapani Leisti palaa Suojelupoliisin katsaukseen ja muistuttaa Suomen valtiollisen Yleisradion uutisessa, että Suojelupoliisin katsauksessa todetaan, että ”tiedustelullisesti Suomi kiinnostaa erityisesti Venäjää”.[1] Epämääräisesti lisätään tuossa katsauksessa, että Suomi kiinnostaa ”myös muita suurvaltoja”. Amerikan Yhdysvaltoja ei kuitenkaan nimetä avoimesti vakoiluvaltioksi, mikä on erityisesti pistettävä merkille Suojelupoliisin omasta toimintakulttuurista ja -tilanteesta.

Suojelupoliisin katsauksessa väitetään Venäjän tiedustelupalveluiden syöttävän suorastaan harhaanjohtavaa tietoa ja tiedotusta, kun nimitellään Venäjän tiedotusta ”disinformaation levittämiseksi”. Pohjoismaiden turvallisuuspalvelut toteavat Ylen mukaan, että nykyajan agentti voi olla myös journalistin kaavussa. Mitenkään ei ole spesifisesti ja riittävästi eritelty, miksi journalisti ei juuri aidosti ja oikein olisi myös kiinnostunut poliittisista teemoista, miksi journalisti leimataan ”nykyajan agentiksi” vain sillä perusteella, että hän tutkii kriittisesti päättäjien verkostoja, yhteyksiä ja motiiveja. Suojelupoliisi ei ole kuitenkaan pysäyttänyt yhtään toimittajaa, joka olisi paljastanut ”nykyajan agentiksi”.

Täten nämä edellä kuvatut nyanssit näyttävät Suojelupoliisin toiminnan pikemmin muuttuvan valitettavasti yhä julmemmin poliittiseksi poliisiksi ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia tukahduttavaksi inkvisiittoriksi, jossa journalisteja leimataan Viron Kapon mallin mukaan epäilyttävillä stigmoilla jos ja kun journalistit haastavat kysymyksillään valtaeliitin propagandan, kuin että Suomen Suojelupoliisi säilyisi aidosti tiedustelutietoa ja –palvelua tuottavana luotettavana viranomaistahona. Suojelupoliisin kehitys on tässä suhteessa ikävästi johdonmukainen eurooppalaiselle trendille, jossa poliittisiin ja yhteiskunnallisiin mielipiteisiin kohdistetaan yhä enemmän viranomaispainetta, –valvontaa ja –ohjausta. Valitettavasti tästä edellä kuvatusta ikävästä tukahduttavasta SUPO:n intressistä ja kehityskulusta on vain pieni askel sosiaalisen median ”aktivisteihin” kohdistettavaan leimaamiseen ja kyyläämiseen.

Suojelupoliisi toteaa tarkemmin tekstissä, että Suomen läheinen yhteistyö Naton kanssa luo Suomeen kohdistuvia tiedusteluintressejä: ”Suomi on ulkomaisten tiedustelupalveluiden kiinnostuksen kohteena geopoliittisen sijaintinsa, korkean teknologisen osaamisensa sekä EU-jäsenyytensä takia. Lisäksi läheinen yhteistyö Naton kanssa pitää yllä tiedustelupalveluiden kiinnostusta Suomea kohtaan. Tiedustelullisesti Suomi kiinnostaa erityisesti Venäjää. Turvallisuus- ja geopoliittisista syistä sekä korkean teknologisen osaamisen takia Suomen ja sen lähiympäristön kehitys kiinnostaa myös muita suurvaltoja.”[2] Sinänsä ei tietenkään ole kummallista, että Suomen yhteistyö Naton kanssa luo myös aitoa tiedusteluintressiä Suomea kohtaan. Suomi on alkanut seikkailla uusilla taistelukentillä, minkä tähden Suomen muuttunut käytös herättää tarpeita.

Mitään yksilöintiä tai näyttöä Suojelupoliisi ei esitä näille väitteille tiedustelutoiminnasta, ei myöskään mitään perusteita joiden avulla nimenomaisesti Venäjän väitetty tiedustelutoiminta pitäisi nostaa erilaiseen asemaan kuin Viron, Ruotsin, Iso-Britannian tai Amerikan Yhdysvaltojen harjoittama tiedustelutoiminta Suomessa. Amerikan Yhdysvaltojen sotilasopissa on ollut kuitenkin useita suomalaisia upseereita perehtyen informaatiosodankäyntiin. Nyt nämä henkilöt ovat korkeissakin viroissa Suomen valtiohallinnossa ja instituutioissa, mukaan lukien Ulkoministeriö ja Puolustusvoimat. Tämä vaikeneminen näistä jälkimmäisistä yhteyksistä ilmaisee hyvin valitettavaa ja oireellista Suomen Suojelupoliisin poliittisista linjauksista, jotka eivät luultavasti vastaa Suomen kansan itsenäistä ja liittoutumatonta tahtoa. 

Suomen turvallisuuskomitean pääsihteeri, eversti Vesa Virtanen siirtyy Kainuun prikaatin komentajaksi 1.11.2015.  Eversti ei varmasti tykkää, jos kysyy sitäkin, onko hän tai joku hänen työtoverinsa saanut amerikkalaisen informaatiosodankäynnin koulutuksen USA:n tai Naton joukoissa, joissa lukuisat suomalaiset upseerit ovat saaneet tuollaisen koulutuksen. Missä tehtävissä he nyt käyttävät oppejaan? Tätä ei myöskään SUPO arvioi julkisesti.

Suojelupoliisi luettelee ison joukon hyvin tavanomaisia asioita, jotka kiinnostavat luonnollisesti lähes kaikkea journalismia, jos journalismi ei keskity vain sarjakuviin, urheilujournalismiin tai ”Tanssii tähtien kanssa” –kaltaiseen journalismiin. Suojelupoliisi toteaa: ”Suomi on ulkomaisten tiedustelupalvelujen kiinnostuksen kohteena paitsi geopoliittisen sijaintinsa, myös korkean teknologisen osaamisensa ja EU-jäsenyytensä takia. Lisäksi Suomen läheinen yhteistyö Naton kanssa pitää yllä ulkomaisten tiedustelupalveluiden kiinnostusta. Ajankohtaisia ilmiöitä koskevat tiedustelukysymykset vaihtelevat. Pysyviä mielenkiinnonkohteita ovat Suomen turvallisuuspolitiikka, EU- ja Natosuhteet, poliittinen päätöksenteko, teknologiateollisuuden avainalat, energiapolitiikka, kauppapolitiikka sekä turvallisuusviranomaisten toiminta. Tulevaisuudessa voidaan odottaa myös arktisiin alueisiin liittyvien kysymysten nousevan pysyvien kohteiden joukkoon. Ulkomaisen tiedustelun päämäärinä on Suomen politiikan ennakoiminen, tärkeisiin päätöksiin vaikuttaminen sekä oman maan taloudellisten etujen ajaminen ja sen tieteellis-teknisen kehityksen edistäminen Suomesta hankittavien tietojen avulla. Suomessa toimivien tiedustelupalveluluiden kiinnostus kohdistuu usein myös kolmansiin maihin.”[2] Rohkenen väittää, että juuri päinvastoin kuin Suojelupoliisi antaa ymmärtää, niin juuri edellä mainituissa kysymyksissä ovat sekä kotimaiset että ulkomaiset journalistit tehneet aivan liian vähän tutkivan kriittisen journalismin mukaista työtä Suomen kysymyksistä. Suomessa ei ole juuri lainkaan mainittujen teemojen ympärillä journalismia sanan kunniallisessa mielessä. Meillä on lähinnä valtaeliitin tiedottajia.

Suojelupoliisi väittää vuoden 2014 vuosikertomuksessa: ”Toimintaympäristö muuttui Syyrian ja Ukrainan tapahtumien seurauksena pitkävaikutteisella tavalla”. Miten Ukrainan tapahtumat olisivat muuttaneet toimintaympäristöä ”pitkävaikutteisella tavalla” ei käy ilmi lainkaan Suojelupoliisin vuosikertomuksesta. Onko Amerikan Yhdysvallat lisännyt Suojelupoliisia, Suomen poliittista eliittiä ja Suomen mediaan kohdistuvaa painostusta? Mielestäni juuri niin on käynyt.


Suojelupoliisissa on laittoman tiedustelun toiminnassa 36,4 %:ia henkilökunnastaan. Kun budjetti on noin 20 miljoonaa euroa, niin otaksuttavasti reilu kolmas osa eli noin 7 miljoonaa euroa käytetään vastavakoiluun ja laittoman tiedustelun torjunnan nimellä. Samanaikaisesti on vuodesta 2012 vuoteen 2014 Supon suoriutumiseen luottavien suomalaisten prosentuaalinen osuus romahtanut kymmenellä prosentilla. Yleisradion uutistoiminnan tarkoituksena on vahvistaa luottamusta Suojelupoliisin työtä kohtaan, jotta nuo miljoonat eurot olisi mahdollista säilyttää suppenevan valtiobudjetinkin aikana. Suojelupoliisi tarvitsee uhkia omaa rahoitustaan varten!


Kultarannassa turvallisuuspoliittiseen keskusteluun osallistuivat muun muassa Suomen johtavat poliitikot presidentistä ja pääministeristä lähtien. Keskusteluiden pääteema oli Venäjä ja maan aiheuttama ”turvallisuusuhka”. Keskusteluissa päädyttiin siihen, että valtion urkintamahdollisuuksia olisi laajennettava kansallisen edun nimissä. Tuollaista näkemystä oli esittämässä myös Ilkka Tapani Salmi, joka toimi vuosina 2007-2011 Suojelupoliisin johtajana ja ennen siirtymistään Suojelupoliisiin silloisen sisäasiainministeri Ville Itälän erityisavustajana. Keväällä 2011 Salmi siirtyi EU:n SitCen-nimisen tilannekeskuksen johtajaksi Brysseliin johtaen EU:n tiedusteluanalyysikeskusta (EU Intelligence Analysis Centre). Salmen työ loppuu EU:ssa kesäkuussa 2015.

Kultarannassa Jarmo Mäkelä (YLE) kommentoi hyvin samassa hengessä kuin myös Ilkka Salmi: "Maalta, mereltä tai ilmasta ei Suomeen kohdistu suoranaista sotilaallista uhkaa. Sen sijaan monet informaatioympäristöstä Suomeen kohdistuvat uhat jäävät katveeseen, kun sosiaalisessa mediassa vaikuttavien rikollisten ja ulkovaltojen agenttien yksityisyyden suoja on meillä taattu perustuslaissa". Jarmo Mäkelä jätti tarkemmin lausumatta, ketkä kuuluvat hänen mukaansa näiden "rikollisten ja ulkovaltojen agenttien" piiriin. Tuskin Mäkelä viittasi median länsimaisiin agentteihin - ja itseensä. Ketä oikein hän mahtoi siis tarkoittaa, kun puhui suorastaan rikollisista ja ulkovaltojen agenteista? 

Suomen valtamedian ja poliittisen koneiston toiminnan, johon luen osaksi myös Suojelupoliisin, Maanpuolustuskorkeakoulun ja Ulkopoliittisen Instituutin, seuraajaksi (katsojaksi, yleisöksi) joutuminen kansalaisena palauttaa mieleeni parikymmentä vuotta sitten koetun kiusallisen työtehtävän Pihlajamäen kirkon Kultaisen iän piiriä varten. Silloin vanhukset toivoivat, että selostaisin heidän ilokseen Kauniit ja rohkeat –sarjan käänteitä. Kun olen niin kiltti mies, niin lupasin vanhuksille ymmärtämättä mihin lupauduin. En mitenkään jaksanut katsoa jokapäiväistä sarjaa. Niin tein videolle viikon ajalta nauhoitukset tuota sarjaa ja katsoin pikakelauksena sen verran edellisiltana ennen Kultaisen iän kerhoa, että pystyin puhumaan Kauniit ja rohkeat –sarjasta. Katsominen oli minulle ”pakkoa”, ei tapahtunut omasta tahdosta ja halusta. Minut on pakotettu katsomaan Suomen valtamedian ja poliittisen koneiston huonoa näytelmää.

Kun seuraan Suomen valtamediaa ja poliittista koneistoa, niin olisi väärää romantisointia pitää tuota toimintaa ”kauniiden ja rohkeiden” touhuna, koska siellä on monta poskensa kaljalla pöhöttänyttä tyyppiä, monenlaisia takapuolensa laiskuudella ja läskillä levittänyttä ihmistä, joita leimaa pikemmin pelko kuin rohkeus. En halua siis loukata tuota Kauniit ja rohkeat –sarjaa, jonne on kuitenkin valittu suhteellisen kiinnostavan näköisiä näyttelijöitä. Kun Suomen poliittiseen näytelmään kuuluu kuitenkin myös naisia, niin en tohdi sanoa, että Suomen poliittinen näytelmä olisi rumien ja skitsoen sarja, jota meidän muiden on valitettavasti pakotettu katsomaan. Onhan selvää, että kaikki eivät ole edes poliittisen skitsofrenian oireyhtymässä, vaan mukana on myös neurootikkoja ja ihan vain klovneja. Olkoon siis Suomen poliittinen näytelmä siis ”mielipuolien näytelmä”, jota hallitsee tietty foobinen atmosfääri.

Sosiaalisen median ja vaihtoehtomedian rooli ei ole suinkaan ”vieraan vallan agenttina” toiminta informaatiosodankäynnin julmalla kentällä, vaikka niin itse poliittisessa näytelmässä vuosikaudet näyttelevät tyypit syyttelevät, vaan reagointi kyllästyttävään mielipuolien näytelmään, jonka katsomiseen ja josta kärsimiseen meidät kaikki on pakotettu.

Emme voi sille mitään, että presidentti Sauli Niinistö näyttääkin vastenmielisen tupakan tuoksuiselta tyypiltä, joka vuosi vuodelta yhä epävarmemmin saa sanansa lausuttua ja jonka mietelmät ovat yhä enemmän epäselviä, jopa harhautuneita todellisuudesta. Meidän on vain katsottava häntä tuossa näytelmässä. Meidän on katsottava näyttelijöitä, joista jotkut ovat jopa vain tahdottomia nivelnukkeja, joita joku muu taho liikuttaa. Joskus se muu taho on ihan ulkomainen tiedustelupalvelu, joskus se on vain päätoimittajan ja mediatalon omistajan tahto. Mielipuolien näytelmän katsojana ei tarvitse arvailla valehtelevien huijareiden puheesta, kuka puhuisi ehkä jopa totta, kun kaikki valehtelevat.

Tylsässä näytelmässä huijarin – kauniimmin sanottuna silmänkääntötempun tekijän – rooli on varattu myös Suomen Suojelupoliisille. Jos tahdot varoa juonipaljastuksia, niin jättänet lukematta seuraavan tiedon: Suojelupoliisi hämää puhuen Venäjän tiedustelupalvelusta, kun tosiasiallisesti Suojelupoliisi kiinteässä yhteistyössä Viron Kapon kanssa harjoittaa poliittista vakoilua ja raivaa tilaa Amerikan Yhdysvaltojen harjoittamalle vakoilulle Suomessa. Koska näistä jälkimmäisistä – kaikkein suurimmista ja merkittävimmistä – tahdotaan vaieta, ne tahdotaan pimittää, niin näytelmän juonena on kääntää pahiksen etsintä Venäjään. Tiedätte kai sellaisenkin teatteritaiteen lajin kuin taikatemput ja silmänkääntötemput (illuusiot), joissa ajatuksia johdattelemalla tuotetaan todellisena koettava harhavaikutelma.





[1] YLE 22.6.2015. Venäjä vakoilee hanakasti Pohjoismaita.




[3] Suojelupoliisin Vuosikertomus 2014. https://www.poliisi.fi/instancedata/prime_product_julkaisu/intermin/embeds/poliisiwwwstructure/27356_2014-Supo_Vuosikertomus_web.pdf?ccb714a6a665d288

[4] Vesa Häkkinen 18.6.2015. Trollaus ja harhaanjohtamisen taito. http://blogit.ulkoministerio.fi/hybridiaturpoa/trollaus-ja-harhaanjohtamisen-taito/


Kirjoittaja tahtoo rauhaa ja rakkautta maailmaan:


Juha Molari, D.Th, BBA.
GSM+358 40 684 1172
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)