Juha Molari Юха Молaри: Miksi Suomen ulkopolitiikan johto toimitti Washingtonin tilauksesta diplomaattisen rienauksen Venäjää vastaan? Miten Venäjä vastaa Suomelle?

Suomen ulkopolitiikan johto, erityisesti tässä tapauksessa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, pääministeri Juha Sipilä, ulkoministeri Timo Soini ja valtiovarainministeri Aleksander Stubb tekivät omavaltaisen, kansainvälisiä diplomaattisia ja ETYJ-henkeä loukkaavan päätöksen kieltäen Venäjän Federaation delegaation saapumisen Suomeen ETYJ-konferenssin 40. vuosijuhlaan. Tuo outo päätös tapahtui Amerikan Yhdysvaltojen ohjauksessa. Jopa Kylmän sodan aikana Neuvostoliiton johtajana Brezhnev ja Amerikan Yhdysvaltain johtajana Ford kohtasivat Urho Kekkosen isännöimässä ETYK-konferenssissa Helsingissä.

Nyt Suomen ulkopolitiikan johto on vähemmän itsenäinen ja isänmaallinen kuin Urho Kaleva Kekkonen oli Suomen asian puolesta. Interfaxille Venäjän UM:n Toisen Eurooppa-osaston osastopäällikkö Igor Neverov toteaa tilanteesta: "Yleiseurooppalainen prosessi edellyttää inklusiivisuutta, kaikkien osallistumista. Sen sijaan tässä tapauksessa on rikottu perinteitä, jotka laskettiin aikoinaan Ety-järjestön perustaksi, ja on romutettu yleiseurooppalaiselle prosessille nimensä antaneen Suomen pääkaupungin Helsingin arvovalta".

Moninaisen paheksunnan jälkeen on vähintäänkin ymmärrettävää, että Suomen kansalaiset kysyvät, miten Venäjän Federaatio reagoi tilanteeseen. Ymmärtääksemme tapahtunutta Suomen ulkopolitiikan tekoa, tämä päätös tulee linkittää osaksi Yhdysvaltain käyttämää psykologisen sodankäynnin menetelmää.

Psykologiset operaatiot ovat poliittisen vaikuttamisen työväline, kun tahdotaan vaikuttaa vastustajiin, neutraaliin ympäristöön ja yleisesti yleiseen mielipiteeseen. Menetelmää käytetään laajasti kansainvälisten suhteiden ohjailussa. Perimmäisenä tavoitteena on nytkin Niinistön, Sipilän, Soinin ja Stubbin päätöksessä valta, vaan ei kuitenkaan niin paljon Suomen kansanvalta. Tästä syystä onkin myös keskeistä, että Venäjällä tarkasti analysoidaan, miten Venäjän vastaaminen tapahtuneeseen psykologiseen ja diplomaattiseen hyökkäykseen toimitetaan, jotta vastaaminen ei jäisi niin tehottomaksi kuin esimerkiksi Georgian kriisin aikana ja eräissä muissa tapauksissa.

Venäjän Federaation vastaus diplomaattiseen rikkomukseen ja loukkaukseen on vähintäänkin todennäköistä. Siinä tapauksessa onkin kysyttävä, miksi presidentti Niinistö, pääministeri Sipilä, ulkoministeri Soini ja valtiovarainministeri Stubb aloittivat kuitenkin diplomaattisen itsemurhan, jossa tuhotaan Suomen asema luottamusta ja ystävyyttä ilmentävänä Venäjän naapurivaltiona?

Jos ottaisi jopa huomioon vanhenevan Niinistön ailahtelevan töks-töks –luonteen nuoresta juristista näihin vanhoihin päiviin saakka, Sipilän ulkopoliittisen kokemattomuuden, Soinin pyrkyrimäisen halukkuuden päästä valtakabinetteihin ja Stubbin älyttömät impulsiiviset tempaukset sekä tästä johtuvat poliittisen käytöskyvyn puutteet, on vaikea kuvitella, että nämä eivät olisi löytäneet päätöksensä tueksi Amerikan Yhdysvaltain päteviä ammattilaisia, jotta pystyvät laskemaan todennäköisen kehityksen ja seuraukset, kun Suomi poikkeaa sekä Suomen perinteiseltä ulkopoliittiselta linjalta että ETYJ-prosessin hengestä. Kun ottaa huomioon kaikki nämä puutteet ja mahdolliset seuraukset, voi päätyä vain siihen, että Suomen ulkopoliittisen johdon kansainvälisen diplomatian vastainen röyhkeys on nimenomaisesti ilmausta TAKTIIKASTA, joka on rakennettu operaation suurimman tilaajan, Amerikan Yhdysvaltojen, päässä.

Totuudenmukaisen rekonstruktion saamiseksi Suomen ulkopolitiikan diplomaattisesta törkeydestä ja loukkauksesta pitää kysyä, kuka hyötyisi Venäjän vastareaktioista, kenen kanssa hyöty saadaan ja mitä seurauksia syntyisi Venäjän ”aggressiosta”? On selvää, että Suomi ei valtiona ja suomalaiset kansana saa hyötyä, vaan Suomen ulkopoliittisen johdon riskinottohalu on saanut motivaationsa tilaajalta. Amerikan Yhdysvallat saisi tilanteen avulla poikkeuksellista etua ja mahdollisuuden tulla Suomen ja Venäjän ulkopoliittisten kahdenvälisten sekä EU:n ja Venäjän välisten suhteiden väliin. Yhdysvallat saisi erinomaisen tilaisuuden myös psykologisten menetelmien käyttöön, joiden avulla se voi hoitaa Suomen yleistä mielipidettä ja yleisemmin jopa Euroopan mielipidettä.

Amerikassa on laskettu, että jos Venäjän Federaatio empii vastauksessaan, kun sitä vastaan lyödään diplomatian kentällä suoraan päin kasvoja, syntyy psykologisessa sodankäynnissä yksinkertainen ja selkeä viesti: horjuttaa Venäjän uskottavuutta erityisesti Itämeren ympäristössä, Skandinaviassa ja Suomessa, mutta ilmeisemmin myös laajemmin. Venäjä ei kykene suojelemaan mainettaan, jopa pieni Suomi hyökkää kansainvälisen diplomatian korkeimmalla ja jaloimmalla ETYJ-kentällä suurta naapuriaan vastaan. Tätä empimistä Amerikan Yhdysvaltojen johtamassa informaatiosodankäynnissä käytetään ennakkotapauksena: niin muodostuu jo kauan toivottu myytti, että sittenkin Venäjän on ulkopoliittisesti rampa, toimintakyvytön ja jotain muuta sellaista heikkoa.

Amerikassa on laskettu senkin varaan, että jos Venäjä lähettää toisen luokan sihteerit ja edustajat ETYJ-konferenssiin, jossa käsitellään Ukrainaa, niin Venäjän painoarvo ja kuuluvuus sekä toimintakyky ETYJ-konferenssissa on tarkoitushakuisesti eliminoitu jo ennen konferenssin kokoontumista. Kun samanaikaisesti Atlantin takaiset vieraat ovat jo valmistelleet ETYJ-konferenssia varten Venäjää vastaan vihamielisen julkilausuman, niin ETYJ voidaan Suomen ulkopolitiikan johdon toimittaman tilauksen avulla ottaa täysin Amerikan Yhdysvaltojen johtaman informaatiosodankäynnin näyttämöksi. Näyttämö on Helsingissä, mutta käsikirjoittaja ja ohjaaja istuu Washingtonissa ja Pentagonissa.

Mutta ennenkaikkea Amerikassa on laskettu sen varaan, että jos sitä vastoin Venäjä sanallisen pahoittelun jälkeen ilmoittaa jopa voimakkaammin reaktionsa Suomen ulkopolitiikan vierasta ohjausta vastaan, niin ei ole sen jälkeen pientäkään epäilystä, että Amerikan Yhdysvaltojen paimentamassa informaatiosodankäynnissä Venäjää vastaan keksitään kaikki syytökset, miten Venäjän käyttäytyy ”aggressiivisesti” pientä naapurivaltiotaan vastaan.

On selvää, että Suomen ulkopolitiikan johdon toimittama spektaakkeli oli suunniteltu Amerikan Yhdysvaltain johdolla. Perusteita oli sille, että Venäjä lankeaa tähän ansaan: Venäjä on mediassaan ja ulkopolitiikassaan pitänyt erityisesti huolta jopa tarpeettoman kauniista uskomuksesta Suomen ulkopolitiikan hyvätahtoisuuteen, mutta kun nyt juuri tämä Suomi iskee kansainvälisen diplomatian huippuhetkellä päin Kremlin kasvoja, niin Venäjän ulkopolitiikan toimijat inhimillisesti reagoivat loukkauksen mukaisesti. Mahdollisesti Washingtonissa on jo painettu valmiiksi upeat loistavat PR-materiaalit, joissa kauhistellaan Venäjän suuttumusta pientä naapuria vastaan.

Venäjää vastustavan informaatiopsykologisen sodankäynnin aineisto on suunniteltu siten, että Suomessa ja Ruotsissa sekä jopa koko Euroopan Unionissa kohderyhmänä ovat politiikan johto ja siviiliväestö: Yhdysvallat etsivät psykologisen manipuloinnin avulla poliittisia liittolaisia, kun Suomessa ja Ruotsissa on kuitenkin valtaosa väestöstä maltillisten Venäjä-suhteiden puolella ja selvästi Nato-jäsenyyttä vastaan.

Ehkä yksi tärkeimmistä tavoitteista Yhdysvaltojen kaitsennassa tapahtuneessa Suomen ulkopolitiikan loukkauksessa Venäjää vastaan oli valmistaa Suomen yleistä mielipidettä Naton ”rauhan joukkojen” saapumiselle Suomeen ja sittemmin aseelliseen retkeen Venäjää vastaan. Nyt diplomaattisen törkeyden jälkeen tilaajat vain innokkaasti odottavat, että Venäjä reagoi rangaisten tai uhitellen, jotta yhteentörmäyksen avulla voidaan valmistaa Suomen kansalaisia vihamielisiin asenteisiin pahaa isoa naapuria vastaan.

Monenlaisia tuntemuksia on siis suomalaisessa kansalaiskeskustelussa esitetty Venäjän sopivaksi reaktioksi Suomen ulkopolitiikan spektaakkelia vastaan. Olen itsekin kirjoittanut Facebookissa, että itse asiassa olisi parempi, että Venäjä ei vain kutsu Suomen lähettilästä Moskovassa kuultavaksi, vaan lähettää tuon suurlähettilään Suomeen, jotta Suomi saa aloittaa uudet neuvonpidot suurlähettilään saamiseksi Moskovaan. Olen myös ihmetellyt, miksi Venäjä kuitenkin lähettää Helsingin suurlähetystön edustajia ETYJ-konferenssiin, jos Moskovasta saapuvia edustajia ei sallittu.

Muistetaan, mitä Vladimir Putin sanoi toimittajille Anton-pojan tapauksen johdosta: Suomen ja Venäjän välinen luottamus kärsi Anton tapauksesta. Simo Pietiläistä Putin kommentoi tylysti: ”Hän on vahingoittanut luottamusta maiden välillä ja näin aiheuttanut vahinkoa miljoonille ihmisille”. Voidaan sanoa jopa suuremmalla syyllä, että Suomen ulkopolitiikan johto on vahingoittanut luottamusta maiden välillä ja näin aiheuttanut vahinkoa miljoonille ihmisille”.

Mitä tulee Venäjän reagointiin, niin tietysti Suomen päätös diplomaattisen vuoropuhelun estämiseksi ja torjumiseksi avaa periaatteessa myös mahdollisuuksia ikävälle kehitykselle, jossa toiminta omien päämäärien puolesta muodostuu tärkeämmäksi periaatteeksi ja toimintatavaksi kuin mahdollinen edeltävä vuoropuhelu ja keskustelu toisen osapuolen kanssa. Ennen kaikkea kuitenkin Venäjä-politiikan ymmärtämiseksi pienen Suomen naapurina vastedes on tunnettava eräs puhutteleva viisaus, joka soveltuu siis tämänkin tapauksen prosessointiin seuraavien vuosien aikana: "Ketään ei ole unohdettu, mitään ei ole unohdettu".

Jos minulla olisi sananvaltaa Venäjän ulkopolitiikassa, niin neuvoisin Venäjää viralliseen vastaukseen: "Me Venäjällä rakastamme Teitä pieni naapurimme Suomi ja Suomen kansa. Me ajattelemme rakkaudella Suomen kansaa, josta niin monet kymmenet tuhannet saavat toimeentulonsa hyvien naapurisuhteiden ansiosta ja muutoinkin elävät ystävyydessä. Niin me emme rankaise Teitä diplomaattisen loukkauksenne johdosta, vaan me annamme anteeksi".

Kirjoittaja on rauhan ja rakkauden puolella: