lauantai 8. elokuuta 2015

Rukous valmentajana: ”Kunpa en olisi niin kuin tuhoisa Paris oli Akhilleukselle”

Kaksitoista vuotta vanhalla pojallani oli eilen perjantaina 7.8. jalkapallotreeneissä jo täysin kivuton akillisjänteen kiinnityskohta kantaluussa - tai tätä tarkemmin: kiinnityskohdan alueella jännettä ympäröivässä liukukudoksessa paratenoonissa. Rasituksesta johtunut tulehduskipu näytti siis poistuneen, vaikka pojat joutuivat juoksemaan ns. viivaa: juostaan täydellä vauhdilla lähtö 5 metriä, täydessä vauhdissa käännös takaisin 5 metriä, täydessä vauhdissa täyskäännös takaisin 10 metriä, jossa taas täydessä vauhdissa käännös ja täysillä takaisin 10 metriä, ja täysvauhdissa käännös ja juoksu 30 metriä, jossa täydessä vauhdissa käännös ja takaisin 30 metriä, jossa täydessä vauhdissa käännös ja nyt 60 metriä suoraan täysillä päätyviivalle, jossa täydessä vauhdissa käännös ja takaisin 60 metriä täysillä välittömästi. Siinä nilkka ja akilles joutuvat erityisen kovalle väännölle käännösten ja lähtöjen takia!

Eilen ei tullut kipua tuonkaan jälkeen, joten olin rohkaistunut tänään lauantaina aitajuoksutreenejä varten. Muuten en olisi uskaltanut suunnitella aitajuoksua tälle päivälle, jos en olisi tiennyt eilispäivästä!

Tänään lauantaina 8.8. täysin kivuttomalla jalalla menimme aamupäivällä Liikuntamyllyyn aitajuoksutreeneihin, koska laskelmoin, että tällä pojalla olisi ollut periaatteessa hyvät edellytykset menestyä parin viikon kuluttua aitajuoksukilpailuissa. Toki laskujeni mukaan tänään hän olisi juossut useita kymmeniä kertoja 60 metriä, huomenna taas kymmeniä kertoja, maanantaina taas useita kymmeniä kertoja, joten tekniikka olisi tullut kohta sulavaksi. Tämä kaikki jalkapalloseuran harjoitusten ohessa. Harjoittelua tarvitaan tietysti! Loppunopeus jalkapallon tähden ja jalkaprässin ansiosta hänellä olisi paras  kaikista.

Tänään aamulla poikani hyppäsi verryttelynä korkeutta 150 cm ilman tekniikkaharjoittelua (ja lenkkikengissä) eikä kipua ollut. Hän teki venyttelyt ja verryttelyt hyvin, myös pohjetta venytteli rikkomatta sitä kuitenkaan.

Kuitenkin 30 metrin rennoissa verryttelyjuoksuissa piikkareilla tartanilla alkoi tulla kipua taas uudestaan vanhaan kipeään kohtaan. Niin vaihdoimme lenkkikengät, jotta riskiä ei syntyisi. Muutaman kerran hän juoksi 6 aitaa 72,8 cm:n (tai mikä se oli vakiomitta tämän ikäiselle, löytyi hyvin Liikuntamyllyn seinän taulukosta) korkeudelle 7,5 metrin päähän toisistaan 60 metrin matkan. Ilmeinen tulehduskipu alkoi taas uudestaan voimistua, joten poikani lopetti oikeaoppisesti treenit. Niin päätimme urheilulääketiedekirjallisuuden ja kokemuksen mukaisesti, että juuri nyt on oikea hetki hoitaa asia täydellisesti (EI PUOLITTAISESTI) kuntoon, koska nyt paraneminen vie vain noin 2 viikkoa. Sekä isä että poika olivat molemmat pettyneitä, kun harjoitukset piti lopettaa. Tämä tarkoittaa taukoa futiksesta. Se merkitsee harjoitusmenetelmien muuttamista vähäksi aikaa.

Yhä uudestaan tulehtunutta kohtaa rikkova uusi harjoittelu tekisi nykyisen pienen ongelman pahemmaksi, jolloin vamman parantaminen veisi lopulta useita kuukausia. Tämä 2 viikkoa EI TARKOITA TÄYDELLISTÄ LIIKKUMATTOMUUTTA, vaan esimerkiksi moninaista erittäin kehittävää voimaharjoittelua jalkakyykkyä, askelkyykkyä kantapää maassa, sekä moninaisia harjoituksia reisien ja hapenottokyvyn sekä nopeuden kehittämiseksi voi edelleen tehdä. Siitä voi olla jopa pitemmän päälle loistavaa hyötyä! Sitä vastoin hypyt ja äkkikäännökset ja äkkistartit tai mitkään voimakasta vääntöä aiheuttavat liikkeet eivät ole turvallisia juuri nyt. Nimenomaan korkea askeleen ensikontaktin voima on tyypillisesti yksi syy lukuisiin ylirasitusvammoihin juoksijoiden akillisjänteessä. Juoksijan juostessa päkiöillä – kuten pikajuoksussa ja jalkapallossa – akillisjänne joutuu erityisen kovaan rasitukseen. Niin riski tulehduksen syntymiselle lisääntyy.

”Tunne itsesi”

Mytologinen sankari, osaksi ihminen ja osaksi yliluonnollinen olento Akhilleus (etymologisesti ruumiillistuma ”ihmisen surusta”) oli Homeroksen mukaan urhoollisin Troijan sodan kaikista urhoollisista kreikkalaisista sankareista.  Hän surmasi jopa Troijan prinssi Hektorin kaksintaistelussa. Hektor oli sentään Troijan suurin taistelija, troijalaisten johtaja, ”uskomatonta dynamiittia” koko sankari.

”Akilleen kantapää” on metafora, jolla tarkoitetaan jonkin asian heikkoa kohtaa, joka voi koitua jopa kohtalokkaaksi. Troijan sodan kreikkalaisen sankarin Akhilleuksen (Akilles) kohtalona oli kantapää, joka oli hänen ainoa suojaamaton paikka. Niin Troijan sodan aikana Paris sai tietoonsa Akhilleuksen haavoittuvuuden ja surmasi Akhilleuksen ampumalla nuolen tähän kantapäähän. Kreikkalaiset neuvovatkin tämän vuoksi miestä, että ”tunne itsesi”. Liian harvat uskaltavat ja ovat kyllin huolellisia opiskelemaan itseään puolueettomasti; liian moni toimii tyhmästi sallien itselleen tappion.

Itse rukoilen isänä, että en olisi ahneuden, typeryyden tai jonkun muun syyn vuoksi ”Paris”, joka surmaa sankareista urhoollisimman. Paris surmasi vihollisen. Liian moni vanhempi tai valmentaja toimii kuin vihollinen, kun surmaa sankarin. Vanhempana tai valmentajana saatamme olla oman intomielisyyden, kovakorvaisuuden tai jopa likaisen valtapelin saastuttamana sellaisia, että aiheutamme urhoollisten urheilijoiden tuhon. Pienet tai isommat Akhilleukset tuhoutuvat, kun sankareiden ei anneta tuntea itseään älykkäästi.

Suomalaisista sankareista eräs urhoollisimmista, keihäänheittäjä Tero Pitkämäki ja hänen valmentajansa ovat osoittaneet useamman kerran jo kesän aikana suomalaiselle yleisölle, että he ovat sallineet viisauden kasvaa, ”tuntea itsensä”, sen sijaan että kaikenlaisten Paris-tuholaisten antaisivat lopettaa sankarin voittokulkua juuri siihen ja silloin, kun sankari on suojaamaton ja haavoittuva.

Optimaalinen hoito

Itse katselen kaksitoista vuotta vanhan poikani akillisjänteen ja kantaluun kiinnityskohdan kipeytymistä myös sen mukaan, mitä ja millaista urheilua on nyt oikeamielistä ja älykästä harjoittaa, kuinka kehoa hoidetaan ymmärryksellä. Vielä on monta armorikasta vuotta, eikä ole mitään kiirettä juuri nyt tehdä uhkarohkeaa riskiä kivun kanssa.

Seppo Appelqvist on joulukuussa 2001 Turun ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan Fysioterapian koulutusohjelman opinnäytetyössä ”Akillisjänteen ylirasitusvamman kuntoutus – Polttopisteessä kenialaiset kestävyysjuoksijat” erittäin hyvällä ymmärryksellä selvittänyt käytettyjä hoitomenetelmiä: rasituksen vähentäminen, korostunut alkuverryttely, pohkeiden venyttely ja voimaharjoittelu, harjoitusolosuhteiden ja ohjelmoinnin huomioiminen sekä huomio oikeaan juoksutekniikkaan. Tutkielma löytyy netistä.

Kova harjoittelu saattaa olla erityisen haitallista koska tällöin ns. kollageenin palautuminen viivästyy. Toisaalta jänteen kuntoutusta varten vaadittavan liikkumattomuuden (immobilisaation) tulisi olla mahdollisimman lyhyt akillisjänneongelmissa, koska liikkumattomuuden seurauksena lihas-jänneliitoksen pinta-ala laskee hurjaa vauhtia. 1970-luvun oppaiden neuvot ovat vanhentuneita, kun niissä tarjotaan kipsaamista liki jokaisessa kivussa!

Seppo Appelqvist siteeraa Petersonin tutkimusta ja toteaa opinnäytetyössään, että jos äkillinen akillisjänteen tulehduksen hoito aloitetaan varhaisessa vaiheessa, se paranee yleensä hyvin 1-2 viikossa; jopa uusiutumisvaara jää hyvin pieneksi, jos harjoittelua ei aloiteta liian aikaisin. Äkillinen akillisjänteen tulehdus voi kehittyä kuitenkin pitkäaikaiseksi ja tulla krooniseksi, jolloin sitä on erittäin vaikea saa paranemaan. Silloin tarvitaan useimmiten ainakin 3-4 kuukauden perusteellinen kuntoutus ennen kuin paluu normaaliin liikuntaa tulee taas mahdolliseksi.

Useat ihmiset tietävät omien kivuliaiden kohtaloidensa tähden myös oman kantapäänsä ongelmat. Erityisesti kantapään limapussit akillisjänteen alla ja päällä saattavat tulehtua harjoittelusta. Ne ovat tulleet minulle krooniseksi ongelmaksi, joka tulee ilmi heti, jos aloitan säännöllisen ja tehokkaan juoksuharjoittelun.

Pojallani ei ole itse akillisjänteen tulehdus (ns. tendiniitti), ehkäpä ei myöskään jänteen ympäristökudoksen tulehdus (peritendiniitti), eikä tietenkään minkään sortin repeytymä(ruptuura),  vaan jänteen kiinnitysalueen tulehdustila kantaluussa, kiinnityskohdan alueella jännettä ympäröivässä liukukudoksessa paratenoonissa.

Akillisjänteen ylirasitusongelmat esiintyvät tyypillisimmin alueella, joka sijaitsee 2-6 cm ylöspäin kantaluun kiinnityskohdasta; pojallani näyttäisi nyt olevan kuitenkin juuri tuo kantaluun kiinnityskohta kipeytynyt.

Akillisjänteen kivut muuttuvat helposti kroonisiksi ja vaikeasti paraneviksi. Liian moni urhoollinen sankari on tuhoutunut ennen niitä sankaritekoja, joihin hän olisi ollut myöhemmin valmis.  Tulehduskivut johtavat helposti vammakierteeseen mikä tarkoittaa monessa tapauksessa pitkäaikaista ja kiusallista kamppailua urheilijan tärkeimmän työkalun, jalkojen kanssa. Senkin vuoksi on tähdellistä sekin, onko tällä sankarilla neuvonantajana ja ohjaajana pahimmassa tapauksessa jopa  ”Paris”, joka tuhoaa sankarin.

Pojallani vaikuttaisi olevan ongelmana akillisjännettä ympäröivän vierus-liukukudoksen tulehdus, paratenoniitti, kantaluun päällä, akillisjänteen kiinnityskohdan tuntumassa. Kipu on iskenyt kantapäähän jänteen alakiinnityskohtaan.  Ongelma on tosi yleinen 10-15 vuoden ikäisillä urheilevilla lapsilla. Pojan urheilukavereista jalkapallon ja yleisurheilun parista usealla on ollut tämä kipu. Pahimmillaan jänteen kiinnityskohdassa tuntuu myös painoarkuutta. Tila paranee yleensä 16-18 vuoden iässä, mikäli ongelmaa ei ole pahalla tavalla tehty krooniseksi jo siihen mennessä. Kova harjoittelu tekee kivut vielä aikuisillekin, vaikka ongelma on mitä tyypillisin lapsilla.

Ongelmat alkoivat reilut viikko sitten – useamman vuoden ongelmattoman ajan jälkeen.  Mitään tarkkaa diagnoosia ei ole ongelmien synnyn syyhyn, mutta epäilen, että useampi pieni tekijä aiheutti ongelman. Hesa Cupissa poika pelasi pari jalkapallo-ottelua, minkä jälkeen hän sai kovan potkun akillisjänteeseen. Tuomari ei edes viheltänyt vapaapotkua potkun johdosta. Poikani täytyi keskeyttää peli, vaikka potkun jälkeen kaaduttua hän nousi ylös ja yritti vielä pelata. Seuraavia pelejä hän ei pelannut, koska akillisjänne ei sallinut edes hyvää kävelyä. Useimmat jänteen ylirasitusvammat aiheutuvat toistuvista mikrotraumoista tilanteissa, joissa jänteeseen on kohdistunut toistuvaa vetoa. Toistuva rasitus johtaa erittäin pieniin muutoksiin kollageenissa, matrixissa ja verisuonituksessa, mistä seurauksena on lopulta tulehdus, kipu ja turvotus. Patologisesti ensimmäiseksi muutokset tulevat jännettä ympäröivään liukukudokseen eli paratenoniin, jossa paikalla on tulehdussoluja ja turvotusta. Pojallani ei ole jänteessä mitään narinaa eikä tällä hetkellä pahimman akuutin vaiheen mentyä ohi turvotustakaan. Liukukalvon rakennelma tulee kuitenkin paksummaksi, jos kivulias tulehdus kroonistuu. Siksi ulkopuolisen henkilön ja urheilijan itsensä on aiheellista sormella tunnustella kivuliasta tulehtunutta kohtaa, jotta tunnistaa vamman tilanteen ja asteen: onko rakennelmassa jopa paksuuntumista. Ylirasittuneessa tulehtuneessa jänteessä esiintyy myös punoitusta. Mikä erityisen surullista, niin kroonisesti tulehtunut akillisjänne ei enää omaa tarpeeksi kapasiteettia muodostaa kypsää tervettä sidekudosta, epäkypsä sidekudos rakentuu paikalle.

Niin akillisjänteeseen sattuneen potkun seurauksena syntynyt vamma esti lihaksen normaalin ja riittävän käytön sekä venyttämiset pariksi viikoksi Hesa Cupin onnettomuuden johdosta. Käyttämätön, äskettäin vammautunut lihas ei ole luonnollisesti parhaalla tavalla vahva. Poikani teki kylläkin reisilihaksiin voimaharjoituksia myös kuntosalissa. Erään sellaisen jälkeen hän harjoitteli lihaksensa jopa kipeiksi terveessä mielessä. Sitten matkusti yöllä Helsinkiin ja tuli voimaharjoittelun kipeyttämillä reisillään seuraavana aamuna jalkapalloseuran harjoituksiin, jossa heti ensimmäisistä treeneistä alkaen oli jopa poikkeuksellisen paljon akillisjännettä  rasittavaa iskutusta ja vääntöä, nopeita käännöksiä yms. Nivelten ja lihasten sopeutumattomuutta lisäsi sekin, että ensimmäisiin treeneihin hän heräsi hämmästyksekseen vasta 20 minuuttia ennen treenien alkua, joten elimistö ei ollut senkään vuoksi aivan parhaalla tavalla valmis aamutreeneihin. Niin seurauksena nyt akillisjänteen kiinnityskohdan tulehdus kantaluussa.

Poika harjoitteli aamupäivisin ja iltapäivisin futisseuran treeneissä muutamat päivät maanantaina ja tiistaina, kunnes kivun tähden minun oli autettava poikaa päättämään keskiviikkona, että iltapäivätreenit hän jättää pois eikä käy sitten kahteen seuraavaan päivään harjoituksissa. Yleisurheiluseuran treeneihin torstaina ajoimme polkupyörällä 15 kilometriä, poika juoksi siellä 1000 metrin kilpailuvauhtia 100 metrin reippaita juoksuja 300 metrin hölkkäpalautuksella. Jalka kesti vain välttävästi juoksutreenit, joissa ei ollut äkkilähtöjä ja käännöksiä.

Toipumista voi auttaa ravinnolla, levolla ja maltillisella rasituksella

Kivusta toipumiseen auttoi akillisjänteen kohtullisesti toteutettu venytysohjelma, jossa pienellä korokkeella kantapäätä painetaan alaspäin. On kuitenkin varottava tässäkin venytyksessä, ettei venytyksellä revitä kipeää kohti rikki yhä pahemmin. Edellä mainittu opinnäytetyö kertoo sen tunnetun harjoituksen, josta kertovat monet muutkin oppaat: - Nouse seisomaan korokkeelle molemmilla jaloilla päkiöiden varaan. Laskeudu alas (eksentrinen lihastyö). Käytä tervettä jalkaa noustaksesi uudelleen lähtöasentoon. Aloita osapainolla (terve jalka mukana laskeutumisessa). Siirry käyttämään pelkästään oireellista jalkaa. Käytä lopuksi lisäpainoja.

Lisäksi poika söi kipeänä keskiviikkona iltapäivällä tulehduskipulääkkeen, C-vitamiinin ja Möllerin ”pikkukalat” (D-vitamiini, Omega 3-rasvahapot DHA ja EPA). Kirjoitetaan myös, että A-vitamiini auttaisi paranemista. Torstaina ei kipua enää pahasti tuntunut. Yleisurheilutreeneihin tai mihinkään muuhunkaan harjoitukseen en salli pojan lähteä tulehduskipulääkkeen tarjoaman ”mahdollisuuden” turvin, vaan juoksut ja pyöräilyt tehtiin siis ilman lääkitystä, jotta elimistö tuntee kivut aidosti. C-vitamiini ja D-vitamiini sopivat kuitenkin lihasvaurioiden ja luuston kehityksen hoitamiseen aina.

Muutaman päivän ajan poika söi tulehduskipulääkettä puolikkaan tabletin aamulla ja illalla (lääkepurkin mukaan hän saisi syödä 3 kertaa päivässä kokonaisen tabletin). Niin kipu oli poissa alle viikon loppuun mennessä. Maanantaina poika oli mukana futistreeneissä, joissa hän harjoitteli Sinisten ryhmän kanssa ihan vauhdikkaita lähtöjä. Hyvin hän ennätti nousta maasta ylös ja riistää pallo  nopeammin kuin ryhmän jo muutoin nopeat pojat. Tämä osoitti, että akillisjänteen kiinnityskohta ei voi olla pahassa kunnossa, kun liikkeelle lähtö noin haastavista asennoista oli mahdollista. Itse asiassa liikkeet olivat mitä vaarallisimpia mainitun vamman hoitamiseksi.

Tiistaina pienpelit menivät hyvin ja monta maaliakin syntyi. Kotimatkalla alkoi aivan yllättäen akillisjänteen kiinnityskohdan kova kipu akillisjänteessä. Keskiviikkona poika otti osaa harjoituksiin osittain kipeällä jalalla, koska hän vain päätti mennä aamutreeneihin. Samanaikaisesti minä menin apteekkiin ja ostin Voltairen kipugeelin.  Laitoin harjoitusten jälkeen kipugeeliä kantapäähän, joka oli aivan kosketusarka. Aivan olematon kosketus tuntui hänestä isolta painallukselta. Lisäksi poika söi Möllerin pikkukalat ja C-vitamiinin. Muutaman tunnin kuluttua kipua ei ollut enää lainkaan. Poika pohti lähtöä iltapäivätreeneihin ja teki oikean ratkaisun: antaa jalan levätä, kun se on nyt niin hyvä, jotta se vahvistuu eikä tule huonommaksi.

Seuraavana päivänä eli torstaina menin molempien nuorien poikieni kanssa Eläintarhan kentälle yleisurheilutreeneihin. Jo alkuaan ohjasin poikaani, että hän ei saa tehdä mitään ”vetoharjoituksia”. Vain verryttelyjuoksua ja lihaskuntoharjoitus reisilihaksille sekä venyttely. Hän kävi kahden lapsen kanssa maastossa juoksemassa parin kilometrin löysävauhtisen alkuverryttelyhölkän. Tämän jälkeen ohjasi venyttelyt kahdelle pikkupojalle, minkä jälkeen hän ei ottanut osaa pituushyppyyn, vaan teki voimaharjoituksen reisille. Voimaharjoittelu huipentui kuntosalissa askelkyykkyyn ja jalkaprässiin, jotka ovat minun mielestäni kaksi parasta voimaharjoitusta pikajuoksukykyjä ja –kuntoa varten. Pohje oli jo täysin kivuton. Edes Voltairen kipugeeliä ei käytetty torstaina.

Perjantaina valmentajan tiedossa oli, että pojan jalat saattavat olla kipeät edellispäivän voimaharjoittelun seurauksena. Futistreeni eivät olleet erityisen raskaat, vaikka siellä oli akillisjänteen kannalta aiemmin jo kerrottu riskiharjoitus: ns. viivajuoksu, jossa päätyviivalta pojat juoksevat täysillä viivalle, kääntyvät takaisin päätyviivalle ja kääntyvät seuraavalle viivalle ja käyvät näin kaikki kenttään maalatut viivat läpi. Täysivauhtiset lähdöt ja kovat käännökset ovat kaikkein vaarallisimmat harjoitukset. Mitään ongelmaa ei tullut! Perjantaina illalla jalka oli aivan kivuton – ilman kipugeeliäkin.

Uudestaan kipeäksi

Lauantaina tiedustelin tuntemusta aamulla. Mitään kosketusarkuutta ei ollut, vaan pieni häivähdysmäinen ”kutina” jalassa merkkinä olemassaolosta, ei suoranaisesti kipua. Menimme Liikuntamyllyyn aitajuoksutreeneihin, koska parin viikon kuluttua olisi ihan kiinnostava aitajuoksukilpailu 60 metrin matkalla.

Sillä aikaa kun pistin 6 aitaa 72,8 cm:n korkeudelle 7,5 metrin päähän toisistaan 60 metrin matkalle poikani (isoveli ja pikkuveli) hyppäsivät korkeutta. Hyvin jalka kesti pojan korkeushypynkin. Alkuaan hän hyppäsi oppimattomasti  väärin oikealta päin ”floppaustyylillä” kahden jalan ponnistuksella. Hyvin niinkin meni 135 cm. Neuvoin, että ponnistuksen tähden vauhti tulee lähteä vasemmalta päin ja ponnistus yhdellä jalalla, oikea jalka ponnistaa. Minä itse otan vauhdin oikealta ja ponnistan vasemmalla. Toki selvitin tuon korkeuden toisella yrityksellä väärältäkin puolelta, kun näytin pojalle vauhdin kulkua hänen suunnasta. En lapsena päässyt, mutta nyt vanhana pääsen helpostikin yli! Niin poika lensi 150 cm:n korkeudelta, paitsi että alastulossa huonosti taitetut jalat joskus toivat riman alaskin! Ja hyvältä tuntui, että minäkin reilusti yli 50 vuotta vanhana ukkopahana pääsin poikaani helpommin ja vahvemmin 150 cm:n korkeudelta riman yli. Ja olisin päässyt tuntuvasti korkeammaltakin. Tämä kaikki lenkkitossuissa ilman mitään verryttelyä ja erityisharjoittelua. Siitä lienee kohta puoli vuosisataa, kun viimeksi hyppäsin!  Iloni näytti loppumattomalta, kun aamulla olin pistänyt ylleni Roberto Jeans –farkkushortsit kokoa 32, joita kuukausi sitten en saanut jalkaani vyötäröni suuruuden tähden: nyt toiset shortsit olivat kadoksissa ja piti epätoivoisesti kokeilla, miten nämä shortsit mahtuisivat päälle ja ne menivät oikein helposti, vaikka eilen söin pizzan, enkä ole edes urheillut juurikaan kuukauden aikana. Lauantai alkoi siis niin toiveikkaasti!

Niin poika tahtoi venyttelytuokion jälkeen heti piikkarit jalkaan ja verrytellä piikkareissa: polvennostojuoksua, pakarajuoksua, saksijuoksua, jalkojen heilautuksia, ym. Annoin ohjeeksi, että juokse muutama kerta 30 metriä reippaasti, mutta vain noin 60-70 %:n vauhdilla, jotta olet valmiimpi aitomaan. Poikani oli tyytymätön juoksemisensa tekniikkaan, siihen missä asennossa nilkat ovat juostessa. Ymmärsin hyvin, että jalkaterät voivat olla hiukan ulospäin auki lähtiessä vauhdilla matkaan – niin kuin pikajuoksussa ja luistelussa asento saattaa olla – mutta sitten jalkaterät eivät enää ole matkan edetessä auki ulospäin. Poikani itse kiinnitti huomiota ongelmaansa ja samanaikaisesti totesi akillisjänteen kiinnityskohdan kivun palanneen. Nimenomaan korkea askeleen ensikontaktin voima saattaa olla yksi syy lukuisiin ylirasitusvammoihin juoksussa: tämä haaste korostuu juuri aitajuoksussa. Juoksijan juostessa päkiöillä – kuten pikajuoksussa ja jalkapallossa – akillisjänne joutuu erityisen kovaan rasitukseen. Niin riski tulehduksen syntymiselle lisääntyy.

Päätimme yhdessä, että jalka ei siis kestä piikkareita tällä tartan-alustalla. Lenkkitossuissa hän juoksi muutamia kertoja 6 aitaa ja 60 metriä. Noin kymmenen juoksukerran jälkeen oli tehtävä johtopäätös: ongelma tuli takaisin eikä ole järkevää tehdä jalkaa taas uudestaan kipeämmäksi, kun se oli jo kivuton.  Minäkin juoksin nuo aidat varsin vaivattomasti ja näyttäen täten pojalleni tekniikkaa, jota hän aluksi etsi itselleen. En pidä pahana lainkaan, että näin ikivanha mies juoksee harjoittelematta kovin sulavasti 6 aitaa, vaikka nämä aidat ovatkin vain poikien korkeudella. Harmi ja sääli, kun ajatuksena oli, että poika juoksee puolisen sataa kertaa 60 metriä aidat tänään lauantaina, huomenna sunnuntaina uudestaan sekä vielä maanantaina. Kun ensi viikollakin ja seuraavalla voisi juosta yhteensä toista sataa kertaa 60 metriä aitoineen, niin tekniikka ja varmuus varmasti parantuisivat.  Harjoitus ei ole sinänsä raskas, vaan akilleskipu aiheuttaa tarpeettoman riskin.

Nyt tuli siis viisauden aika: alkaa sellainen kahden viikon harjoittelulepo, jossa akillisjänne saa levätä liiemmasta rasituksesta. Reisiä, hapenottokykyä ym. toki harjoitetaan, vaan ei akillisjännettä.

Vanha mies ymmärtää hoitamisen näkökulman

Minä itse olen aikuinen mies, jo monien mielestä kovin vanha. Kun nykyiset useammat juniorivalmentajat eivät olleet vielä edes syntyneet, niin minun ohjauksessani muuan pikkupoika juoksi 10 vuotta vanhojen poikien 60 metrin silloisen ”Suomen ennätyksen”, kuten silloin sanottiin tuosta murskaratatuloksesta, joka on niukasti rikottu nykyään tartanilla tehovalmennuksen avulla. Hän ei harjoitellut kentillä, vaan vanhempieni pihalla nurmella! Kun nykyiset juniorivalmentajat eivät osanneet edes lukea ja kirjoittaa, niin valmensin erään ikätoverini (lukiolaispojan) pyynnöstä häntä hiihtoa varten hetken talvella ja sittemmin tuo lukiolaispoika kasvoi aikuiseksi, jopa Suomea edustaneen oman hiihtäjäpoikansa valmentajaksi. Minulla on muodostunut täten asenneongelmia, kun alle kolmikymppiset ovat valmentajia, vaikka he ovat vasta lapsia: oma esikoispoikani on heidän ikäisensä, proviisorimies toki oppiarvoiltaan, mutta mielestäni vielä lapsi niin kuin kaikki sen ikäiset.  Siksi vanhuuden nimissä toimin ehkä eri tavalla kuin nuoret valmentajat: vanhan ihmisen täytyy kuunnella tarkasti, jotta ymmärtäisi, sillä en tahtoisi olla kuin tuhoisa ”Paris” nykyisille ja tuleville sankareille.

Niin vanhuuteni vuoksi olen erilainen enkä tahdo käydä mihinkään ahneeseen vaatimukseen lapsiurheilijoita kohtaan ja sulkeutua käpertyneeseen omaan yksinkertaisuuteeni, jossa tulevien sankareiden jalkojen ei sallita tulla vahvemmiksi ja terveemmiksi juuri silloin, kun olisi oikea aika. Toki monet nuoretkin valmentajat ovat kirjaviisauden ja oman kokemuksen myötä myös yhtä ymmärtäväisiä. Itse en ollut nuorena ymmärtäväinen, vaan väärällä tavalla intomielinen ja ”periksiantamaton” itseäni kohtaan. Nyt vanhana tunnen omat kipuni ja muistan pitkän elämäni ajalta monet harjoitusvirheet: siksi lopulta täytyy ottaa opiksi.

Hoitamisen näkökulmaa tuen myös silloin, jos kohtaan Helsingin Jyry –juoksuseurassa ongelmien kanssa kamppailevia ihmisiä. Minä itse olin liian tyhmä, ahne ja hätäinen nuoruudessani ja nuorena aikuisena, kun olisi pitänyt hoitaa elimistöä älykkäästi: siksi minusta ei tullut koskaan Suomen kansan sankarillista Akhilleusta.


KIRJOITTAJA tahtoo rauhaa maailmaan:


Juha Molari, D.Th, BBA.
Executive Director
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha
Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html