maanantai 12. lokakuuta 2015

Kommunisti, teologian ylioppilas Kari Peitsamon sekoilua ”ylösnousemususkossa”.

Pidän erittäin harmillisena, että kommunistiksi esittäytyvä Kari Peitsamo on menettänyt kyvykkyytensä lausua terävästi ja tarkasti meidän proletaarien puolesta, mutta yhtä pahoillaan olen siitäkin, kun Peitsamo seikoilee kummallisessa ”ylösnousemususkossa”, joka turmelee yhtä pahasti kristinuskoa kuin toisaalla Peitsamo laiminlyö proletaarien asiaa.

Olen pahoillani, jos en käytä niitä hienoja vierasperäisiä sanoja, joita Helsingin kirkkovaltuuston jäsen ja teologian ylioppilas tahtoisi käyttää argumentoidessaan ”ylösnousemususkonsa” teologisten metamorfoosien puolesta. Haluan kirjoittaa sillä tasolla, jolla meikäläiset proletaaritkin ymmärtävät. Sitä myös ihmettelen, että suomalaiset hengelliset lehdet ovat niin riemullisen kritiikittömästi kertoneet "Peitsamon uskosta", vaikka tuo mies kiistää uskossaan jopa Jeesuksen historiallisen olemassaolon! Haloo suomalainen kirkkoväki: miten sokeita te olette!?

Proletaarin tarpeista käsin arvioituna pidän erittäin harmittavana, että teologian ylioppilas Peitsamo sekoilee jossain ylimaallisessa ylösnousemususkossa, sillä juuri historiallisen Jeesuksen parempi ja aidompi löytäminen palvelisi paremmin saarnaa köyhälle kansalle. Myyteistä riisuvat eksistentiaalifilosofiset uskonnolliset väännökset sopivat sortajalle ihan mukavasti, kun riistettyä kansaa halutaan nukuttaa enemmän tai vähemmän psykologisoiviin fantasioihin ja tunnelmiin ilman konkreettista elämää riipaisevaa yhteyttä.

Arto Nybergin haastattelema teologian ylioppilas Kari Peitsamo esitti väitteen, jonka mukaan ”historialliskriittisen tutkimuksen” mukaan mitään historian Jeesusta ei olisi ollut olemassa, kukaan ei olisi ratsastanut aasilla, vaan UT:n ensimmäinen kirjoittaja Paavali ei kirjeissään tuntisi mitään Jeesuksen olemassaoloa, vaan ainoastaan ylösnousemuksen. Sittemmin syntyneet evankeliumit olisivat ”tyypillinen juutalainen tarinankertomus”, jolla ”havainnollistetaan vain sitä ideaa”, jota Paavali olisi julistanut. Koko tarina olisi täten epäperäinen. Se ei olisi ”mielipide”, vaan ”historialliskriittisen tutkimuksen fakta”. Näin siis löpisi teologian ylioppilas Peitsamo.

Kolmannen vuoden teologian ylioppilas lausuu, että hänen esittämä näkemys on ”fakta”, jota professorit eivät aina uskalla tunnustaa, koska näiden professoreiden ”housut tutisevat”. Herää hiukan kysymyksiä senkin suhteen, onko teologian ylioppilas päässyt ihan täysin kuulluksi Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan professoreiden edessä näkemyksineen, joita hän kutsuu ”historialliskriittisen tutkimuksen faktoiksi”. Mistä hän on saanut käsityksensä, joita hän pitää kiistämättöminä ”faktoina”?

Sikäli kuin vanhan ajan teologikoulutuksesta jotain tiedän ja kuvittelen jotain uuden ajan teologikoulutukseksi, niin kolmannen vuoden teologian ylioppilaiden housun rahkeet antaisivat ehkä vähemmän valmiuksia esittää professoreita kaatavia ”faktoja” kuin mitä Peitsamo esittää julkisesti saarnamiehenä. Liekö hän vielä edes tenttinyt Uutta testamenttia kreikaksi (tai suomeksi), puhumattakaan että olisi tenttinyt sitä kommentaarien avulla. Onko UT:n tuntemustenttikään läpäisty?

Teologian ylioppilas Kari Peitsamon väite historialliskriittisen tutkimuksen ”faktasta” on täyttä potaskaa, sillä tuollaista väitettä historialliskriittinen tutkimus ei esitä. Joitakin yksittäisiä villejä yrityksiä on näkynyt puoleen ja toiseen, mutta ei tuolla varmuudella kuin Peitsamo esittää televisiossa. Pikemmin tutkimus on varsin johdonmukainen Jeesuksen olemassaolon puolesta.

Se, mikä tekee kolmannen vuoden teologian ylioppilaan ”oppineisuudesta” pöyhkeää, on siinä, että hän ei ole enää kaksikymppinen poikanen, joka saattaisi ehkä uhmakkaasti koetella rajojaan, vaan Peitsamo on viisikymppinen vanha papparainen, jonka sopisi hallita järkeilyt ja tunteilut vastuullisemmin. Missä on vanhan miehen harkintakyky? Erityisen vakavaksi Peitsamon saarnaaminen muodostuu siitä syystä, että Helsingin hiippakuntaan kuuluva Malmin seurakunta oli Jakomäen kirkossa avannut ovensa Jeesuksen kieltävälle Peitsamolle saarnaamista ja konsertoimista varten. Peitsamo odottanee, että Helsingin hiippakunnan tuomiokapitulissa piispa Irja Askola avaa kapitulin ovet papiksi vihkimisellekin miehelle, joka joskus valmistunee tiedekunnasta, mutta kiistää Jeesuksen olemassaolon.

Peitsamo puhuu ihan bluffia myös siitä, mitä apostoli Paavali itse asiassa todistaisi. On jo hyvin rippikoululaisille tunnettu fakta, että apostoli Paavali on UT:n kirjoittajista ensimmäinen. Tämän Peitsamo kertoi Arto Nybergille ikään kuin paljastavana ja avaavana löytönä, kun asioita pohditaan jatkokäsittelyä varten.

Evankeliumit syntyivät nykyiseen muotoonsa muutama vuosikymmenen myöhemmin kuin apostoli Paavali sai kirjeensä julkaistua. Kuitenkin evankeliumitutkimuksen ”historialliskriittinen tutkimus” osoittaa senkin, että evankeliumeja ei ole tyhjästä nyhjäisty, vaan ns. synoptiset evankeliumit (Matteus, Markus ja Luukas) pohjautuvat ilmeisemmin Markuksen evankeliumin saamaan traditioon ja kadonneen Q-evankeliumin (ns. logialähde) traditioon, joilla kummallakin traditiolla on puolestaan oma monimutkainen historiansa. Nämä traditiot eivät ole kuitenkaan syntyneet ihan noin vain hurmoksellisessa tarinatuokiossa ylösnousemususkon jälkeisessä maailmassa, ikään kuin Paavalin jälkeisessä ylösnousemususkon maailmassa pelkästään epähistoriallisia Jeesus-tarinoita keksivänä reagointina, heijastumana tai Kristus-logos -uskomuksen legendamaisena laajentumana. Jälleen yksityiskohdissa evankeliumitraditiossa on painotuksia puoleen ja toiseen siinä, missä määrin niissä on ”seurakunnallisen uskon” tulosta ja missä määrin ne palautuvat historiallisen Jeesuksen elämään. Esimerkiksi mainitussa kadonneessa Q-evankeliumissa ei juuri näy Peitsamon ylikorostaman ylösnousemususkon korostuksia, vaan aineisto syntyy ja on tallennettu ainakin merkittävässä määrin toisenlaisista lähtökohdista. Itse asiassa Q-evankeliumissa on aineistoa, joka tuskin kokonaisuudessaan ajoittuu Paavalin kirjeiden jälkeiseen maailmaan ja aikaan.

Mitä tulee itse Paavaliin ja hänen kirjeisiinsä, niin Peitsamo on lukenut vielä kolmannen vuoden teologian ylioppilaana niukasti ja heikosti Paavalin kirjeetkin. Paavalin kirje roomalaisille osoittaa jo heti alussa, että Paavali ei kiistä vaan tunnustaa ylösnousseen Jumalan Pojan inhimillisen olemassaolon ja elämän, kun Paavali kirjoittaa aramealais-heprealaisen tunnustuksen tavoin: ”Inhimillisen syntymäperänsä puolesta hän oli Daavidin jälkeläinen---” (Room. 1:3). Mikäli Peitsamo haluaa kohdan johdosta käydä enemmän depaattia, niin hän voi lukea dosentti Timo Eskolan historialliskriittisen tutkimuksen mukaan tehdyn väitöskirjan kyseisestä jakeesta.

Paavali kirjoittaa myös: ”--- ovat Jumalan armo ja hänen lahjansa tulleet yhden ainoan ihmisen, Jeesuksen Kristuksen, ansiosta kaikkien osaksi” (Room. 5:15). Ihmisyyden faktaan Paavali viittaa myös myöhemmin: ”Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin - - -” (Room. 8:3). Paavalin kirje roomalaisille ajoittuu vuosiin 55 tai 56 jKr.

Apostoli Paavalin kirjoitukset Kristuksen ”rististä” ja ”kuolemasta” viittaavat tietysti myös ihmisyyden faktaan, ei siis johonkin ylösnousemuksen kasvottomaan uskomukseen. Paavali linkittää oman julistuksensa jopa äärimmäisen voimakkaasti Jeesuksen ihmisyydessä koettuun faktaan: ”En halua tietää teidän luonanne mistään muusta kuin Jeesuksesta Kristuksesta, en muusta kuin ristiinnaulitusta Kristuksesta” (1 Kor. 2:2). Tämän ristiinnaulitsemisen faktan Paavali piti mielessä kirjoittaessaan Korinttiin, jossa kaikenlaiset ”ylihengelliset”, mahdollisesti pakanallisten maailmankatsomusten sekoittamat ”ylösnousemususkomukset” uhkasivat tervehenkistä kristillisyyttä. Niiden ylihengellisten intoilijoiden maailmankuvan selvittämiseksi Peitsamo voisi lukea professori Lars Aejmelaeuksen useitakin upeita tutkimuksia Korinton elämästä ja kirjeiden synnystä. En viittaa tässä populaareihin esityksiin, vaan kunnon tutkimuksiin, jotka tunnen osa-aikaisena siivoojana hiukan paremmin.

Paavalin omastakin julistuksesta tehtiin ilmeisemmin Korintissa juuri senkaltaisia äärimmäisiä kärjistyksiä, joihin toisen ja kolmannen vuoden teologian ylioppilaat saattavat lumoutua lukiessaan huonosti omat oppikirjansa ja riittämättömästi Raamattunsa. Paavalin ensimmäisen kirje korinttolaisille on tavanomaisesti ajoitettu noin keväälle 54 tai 55 jKr. Silloin oli siis kulunut noin 20 vuotta julistaen Kristusta ilman että kirjallisesti tuotettiin vielä jälkisukupolville säilynyttä aineistoa uudesta uskosta ja Jeesuksesta. Paavali ja moni muu oli ollut kuitenkin aivan alusta alkaen toiminnassa mukana, Paavali hiukan myöhemmin kuin jotkut toiset apostolit.

Paavali tunnustaa ylösnousemususkossaankin historian Jeesuksen hyvin selvästi ja avoimesti, kun kirjoittaa saamansa opetuksen ehtoollisen asetussanoista: ”Olen saanut Herralta tiedoksi tämän, minkä olen myös opettanut teille: Herra Jeesus sinä yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja sanoi - - -” (1 Kor. 11:23–24). Paavalin ylösnousemususkoon ei kuulu historiallisen Jeesuksen kiistäminen! Sellainen kiistäminen on teologian ylioppilas Peitsamon omaa heresiaa.

Paavalin oppimassa ja opettamassa uskontunnustuksessa on Jeesuksen historiallisuus aivan ilmeinen otaksuttu fakta: ”Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu” (1 Kor. 15:3-4). Ylösnousemususko ei kumoa, vaan rakentuu historiallisen Jeesuksen faktalle.

Apostoli Paavali kirjoittaa kylläkin, että hänen julistamansa evankeliumi ei ole ”ihmismielen mukainen” (Gal. 1:11), mutta noilla sanoillaan hän tuskin kiistää Jeesuksen inhimillistä olemassaoloa – muistaapa Paavali myös silloisen Jerusalemin seurakunnan johtavan ihmisen: Herran veljen Jaakobinkin (Gal. 1:19). Ihmisellä on ihminen veljenä. Paavali ei itse todellakaan saanut tilaisuutta tavata Nasaretin Jeesusta, mutta tuo seikka ei johtanut häntä sellaiseen Peitsamon kaltaiseen yltiöpäiseen ”ylösenousemususkoon”, jonka sisältönä olisi jopa historian kiistäminen. Niin Paavali voi kirjoittaa ylösnousemususkossa niinkin voimakkaasta ihmisyyteen liittyvästä kokemuksesta kuin syntymästä: ”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi - - - ”(Gal 4:4). Galatalaiskirjeen ajoitus sijoittuu myös noin vuosiin 54 tai 55 jKr.

Apostoli Paavalin kirjeessä filippiläisille on vanhassa ns. kenoosishymnissä jo aramealaisheprealainen seurakunta tunnustanut uskonsa Paavaliakin varhaisemmassa vaiheessa, ylösnousemususkon ensimmäisistä päivistä alkaen: ”Hän tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti” (Fil. 2:7-8).

Aivan ensimmäisenä ja siis vanhimpana kaikista kirjeissä pidetyssä, apostoli Paavalin Ensimmäisessä kirjeessä tessalonikalaisille  apostoli Paavali kirjoittaa hyvinkin ankarasti historiaan liittyvistä kovista kohtaloista: ”Näin te, veljet, pidätte esikuvananne Juudeassa olevia Jumalan seurakuntia, jotka tunnustavat Kristuksen Jeesuksen. Teidän omat maanmiehenne ovat kohdelleet teitä yhtä huonosti kuun juutalaiset sikäläisiä uskovia. Juutalaiset ovat surmanneet sekä Herran Jeesuksen että profeetat, ja he ovat vainonneet meitäkin” (1 Tess. 2:14–15). Näiden muutamien jakeiden autenttisuudesta Paavalin kirjeessä on toki kiistelty. Jakeissa on joitakin kiinnostavia ilmaisuja, mutta nuo ilmaukset eivät suinkaan selitä, miksi teksti olisi interpolaatio (lisäys) Paavalin tekstiin. Kirje on ajoitettu noin vuodelle 50 jKr.


Vaikka tässä blogissa en voi esitellä yksityiskohtaista jokaiseen jakeeseen ja detaljiin käytyä keskustelua ja historialliskriittisen tutkimuksen historiaa, niin teologian ylioppilas Kari Peitsamolle olisi tuotakin tärkeämpää lukea ensin hiukan tarkkaavaisemmin Uutta testamenttia suomeksi sen tuntemustenttiä varten yliopistolle teologiseen tiedekuntaan ja kreikaksi ns. Novum-tenttiä varten, koska ongelmat näyttävät olevan tässä vaiheessa jopa katastrofaalisia itse teologian ylioppilaan perusvälineenkin, Raamatun, tuntemuksessa. Siksi on melkoisen harmillista, että äskettäin uskonnosta innostuneet julkisuuden henkilöt voivat riittämättömän perehtymisensä turvin julistaa kummallisia uskonkäsityksiään televisiossa ja kirkoissa – ikään kuin jopa viisaina näkemyksinä.

 KIRJOITTAJA tahtoo rauhaa maailmaan:


Juha Molari, D.Th, BBA.
Executive Director
GSM+358 40 684 1172, +358 44 238 1165
EMAIL juhamolari-ÄT-gmail.com (-at-= @)
Twitter: https://twitter.com/molarijuha
Molari in Russian media: http://juhamolari.blogspot.fi/2010/01/blog-post_23.html